Kauanko menee?

Scapa Flow

siihen, että kirkot ja muut kirkon rakennukset ovat pääosin muussa käytössä kuin uskonnonharjoittamisessa? Kirkosta kun väki tuntuu vähenevän kovaa kyytiä ja nekin jotka vielä siihen kuuluvat eivät kovin paljoa aikaansa puljussa vietä.

Nyt on papitkin kauppaamassaa kirkon tiloja jo muiden kuin kirkon jäsenten käyttöön. Pienellä remontilla tiloista voisi saadakkin moneen toimintaan sopivia paikkoja.
Toinen vaihtoehto on sitten purkaa valtavia lämmityskustannuksia syöviä turhia ja epäkäytännöllisiä tiloja.

29

558

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ken the Guru

      Ausseissahan konkkaan menneet pienet seurakunnat ovat joutuneet myymään kirkkojaan muuhun käyttöön. Eräskin aussi totesi, että "en ole useinkaan käynyt kirkossa, mutta nykyään poikkean sellaiseen silloin tällöin kaljalle."

    • kirkko.

      Siinäkin yksi vuoden ekoteko. Ja Lapin TE keskus tukenut rakentamista 63 000 eurolla. Siis veronmaksajien rahoja ja tälläiseen tarkoitukseen. Voih..

    • suunnitelma A

      merkittävimmät kirkot olisivat vastakin hyviä hää- ja muiden juhlien pitopaikkoja, lisäksi niissä voisi järjestää konsertteja, näytelmiä ja muita yleisötilaisuuksia, joihin taiteellisesti ja historiallisesti arvokas miljöö toisi juhlantuntua.

    • .-.-.-.

      Ainoa järkevä käyttö mikä kirkoille tulee mieleen on varastotila. Leveistä ovista pääseen hyvin trukilla sisään ja on korkeat tilat pinota lavoja ja muuta roinaa.

      • hc ateisti

        kuin moukka.
        Ei ole järkevää käyttää kauniita ja kalliita rakennuksia varastotilana, jollaiseksi riittää halpa ja vailla taidearvoja oleva parakkikin.

      • Jori Mäntysalo
        hc ateisti kirjoitti:

        kuin moukka.
        Ei ole järkevää käyttää kauniita ja kalliita rakennuksia varastotilana, jollaiseksi riittää halpa ja vailla taidearvoja oleva parakkikin.

        Ehkä tuo kuulostaa moukkamaiselta. Mutta mitä sitten pitäisi tehdä, jos kirkkoja on kertakaikkiaan liikaa? Totta kai pitää säilyttää kirkkoja muistona menneistä ajoista - mutta miten monta? Pitääkö joka ainoassa kunnassa olla oma kirkkorakennus? Onko jokainen niistä niin tärkeä osa historiaa, ettei riitä naapurikunnasta löytyvän lähes vastaavan säilyttäminen?

      • Lukija7
        Jori Mäntysalo kirjoitti:

        sellaista, että vanhoja kirkkoja tulee ylläpitää Museoviraston ohjeiden ja vaatimusten mukaisesti. Noin kirjoitti asessori Arto Laitinen 20.6.2004 Hesarissa eikä kukaan ole käynyt tuota kiistämään. Entisessä kotipitäjässäni on vanha, iso puukirkko, jossa kesäisin pidetään jumalanpalvelusten lisäksi myös konsertteja. Jotkut varaavat kirkon vihkikirkokseen. Pienemmässä uudessa talvikirkossa pidetään talvisin jumalanpalvelukset.

      • uskonnoton
        Lukija7 kirjoitti:

        minusta luterilaisuudessa ei ole mitään säilyttämisen arvoista

      • Lukija7
        uskonnoton kirjoitti:

        minusta luterilaisuudessa ei ole mitään säilyttämisen arvoista

        kaikki eivät ajattele noin.

      • kesäretki..
        Lukija7 kirjoitti:

        sellaista, että vanhoja kirkkoja tulee ylläpitää Museoviraston ohjeiden ja vaatimusten mukaisesti. Noin kirjoitti asessori Arto Laitinen 20.6.2004 Hesarissa eikä kukaan ole käynyt tuota kiistämään. Entisessä kotipitäjässäni on vanha, iso puukirkko, jossa kesäisin pidetään jumalanpalvelusten lisäksi myös konsertteja. Jotkut varaavat kirkon vihkikirkokseen. Pienemmässä uudessa talvikirkossa pidetään talvisin jumalanpalvelukset.

        Luhangan suuri puukirkko?
        Sitä on joskus joku esitellyt nähtävyytenä käydessäni Keski-Suomessa.

    • Jori Mäntysalo

      Evlut teologian mukaan kirkko on rakennuksenakin vähän sellainen The Kirkko. Leirikeskukset ja muut ovat varmaan tämänkin takia tulilinjalla ensin. Ja onhan sillä nyt ihan erilainen signaalivaikutuskin, jos esim. Tampereen srk-yhtymä luopuisi jostain kirkosta kuin myisi jonkun muun rakennuksen.

      Kaupungeissa olisi varmaan varaa harventaa kirkkoverkostoa. Bussit kulkevat ja kalliiksi tulee pitää kirkkoa lämpimänä muutaman kävijän takia.

      Mutta entä sitten maalla? Mitä normaali maalaisseurakunta omistaa? Maata ja metsää sijoituksena, mutta muuten lähinnä yhden kirkon, yhden seurakuntasalin, yhden hautausmaan. Ehkä leirikeskuksen. Matkaa naapurikunnan kirkkoon on enemmän eikä busseja kulje.

      Järkevää toki olisi jättää kirkot tyhjilleen ja käyttää seurakuntasaleja kirkkoina. Onnistuuhan se muiltakin uskontokunnilta. Mutta enpä tiedä miten iso psykologinen muutos siihen vaaditaan.

      • Ken the Guru

        Entä asunnoiksi saneeraaminen? Minusta olisi upeaa asua Tampere Church of Doomissa Hugo Simbergin maalauksineen. Uruilla lurittelisin välillä jotain, vaikken musikaalinen olekaan.

    • :DDDDDDD
      • Rompix

        tuolla oli youtube-videossa joku kommentoinut hienosti:

        -ehkä se ilmaantuu takaisin kolmantena päivänä.

    • uusiokäyttöön

      Tehdään niistä lehmätaloja!

      Penkeistä saa helposti nikkaroitua pilttuut ammuille. Sakastin kellariin uppoaa kätevästi lietesäiliö. Lämmityksen ammut hoitaa itse, parvella voidaan pitää heinät. Kesällä kellon soitto kutsuu ammut laitumelta.

      • Maallistunut

        "Tehdään niistä lehmätaloja! "

        Niitä sanotaan navetoiksi...

    • vääpeli körmy

      Syrjemmällä olevat kivikirkot olisivat hyviä harjoitusmaaleja puolustusvoimille. Päästäisiin testaamaan Hornettien täsmäpommeja, Leopardi panssarivaunujen tulivoimaa ja vaikka kranaatinheittimiä.

      • vaikuttaa..

        jonka tarkoitus on saada ateistit vaikuttamaan sivistymättömiltä?

    • vapaapalokunnalle

      Näissä voi kätevästi harjoitella sammusta autenttisissa oloissa. Roihauttamalla useassa osassa voidaan yhdestä kirkosta saada useampi harjoitus tuleville reippaille vapaapalokuntalaisille. Sikahyvä juttu, jos kirkossa vielä on tervattu paanukatto.

    • Hämäläinen

      Turha toivo sano Turha-Toivo. Silloinkin, kun te kaikki toivorikkaat olette maatuneet, kirkot seisovat tukevasti paikoillaan. Neuvostoliitossahan sitä uusiokäyttöä kovasti yriteltiin, nyt kirkko elää Venäjällä uutta renesanssia.

      • Se pieni ero.

        ... kirkot ja uskonnollisuus yritettiin ajaa alas väkisin. Länsimaissa kristinuskosta taas luovutaan vapaaehtoisesti...

    • Pala palalta
      • Ervi

        Tietämättömyyttä on paljon, kaikki eivät seuraa tiedotusvälineitä. Kuntakenttä tulee lähivuosina muuttumaan paljon, realistinen arvio voisi olla että kuntien määrä puolittuu parin vaalikauden aikana. Samalla yhdistetään usein myös seurakuntia. Tämä taas tarkoittaa, että päällekkäisyyttä poistuu kiinteistötoimesta ja osa rakennuksista voidaan realisoida, kyläkouluilmiöstä on siis kysymys. Että se siitä alasajosta, yksinkertaista kun sen vain ymmärtää.

      • Hyvältä näyttää.
        Ervi kirjoitti:

        Hallinnon, hallintorakennuksien ja virkojen osalta se meneekin noin, mutta palveluiden ja palvelurakennuksien osalta asia ei ole ollenkaan niin suoraviivainen. Kuopion seurakuntayhtymähän on myymässä nimenomaan palvelurakennuksia, kahta seurakuntakotia, kahta seurakuntataloa ja kahta leirikeskusta. Vaikka väestö lisääntyy ja ikääntyy, niin silti kirkko joutuu vähentämään palveluntarjontakapasiteettia. Eli kirkko ajaa itseään alas.

    • Sepsax

      Nyt kun kirkkorakennuksia aletaan purkaa, niin vastapainoksi voitaisiin alkaa pystyttämään muistopatsaita ja monumentteja kirkon uhrien muistoksi. Noitavainojen uhreille, alkuperäisuskontojen vainotuille, seksuaalisten vähemmistöjen syrjityille, alistetuille naisille, jne...

      Britaniahan pyysi tänään anteeksi jotain 1970-luvun hölmöilyjään, mutta ev.lut. kirkko ei ilmeisesti ole koskaan pyydellyt anteeksi yhtään mitään.

      • Pinatubo

        saataisiin kirkoissa ja sen suojeluksessa tapahtuva vaino (mm. lasten hyväksikäyttö loppumaan) niin sitten voidaan alkaa odottaa noiden vanhempien syntien käsittelyä.Sekään ei kyllä lähde kirkosta itsestään, kuten ei mikään muukaan hyväksi tekevä uudistus. Tuohan on kyllä nähty-kirkko joutuu mukautumaan ympäröivän yhteiskunnan edistykseen.

        Papithan suojelee pedofiileja kirkossa kun eivät millään suostuisi paljastamaan tietoonsa tulleita tapauksia ja puolustevat asiaansa typerällä humpuukilla nimellä rippisalaisuus.

      • Lukija5
        Pinatubo kirjoitti:

        noihin sääntöihin ole tulossa muutos, niin että jos on kuullut ripissä pedofiliaan liitttyvistä asioista ym. rikoksista, niin ei ainoastaan saa vaan niistä nimenomaan pitää kertoa eteenpäin ja hyvä niin. En tosin ymmärrä niitä, jotka luulevat asian olevan OK, jos he puhuvat siitä ripissä. Parempi olisi mennä itse suoraan poliisin puheille, jos on johonkin syyllistynyt.

      • kokokom
        Lukija5 kirjoitti:

        Käykääpä kyselemässä vanhoilta kommunisteitä, millaista toimintaa kirkkoihin voisi laittaa. Kunnon Neuvostoliitossa kirkot toimivat mm. pyykkitupana, elokuvateatterina, teatterina, ammusvarastona....!
        Kyllä käyttöä on moneen työhön ja harrastukseen!

      • Gygnus
        kokokom kirjoitti:

        Käykääpä kyselemässä vanhoilta kommunisteitä, millaista toimintaa kirkkoihin voisi laittaa. Kunnon Neuvostoliitossa kirkot toimivat mm. pyykkitupana, elokuvateatterina, teatterina, ammusvarastona....!
        Kyllä käyttöä on moneen työhön ja harrastukseen!

        mitään kyselemään? Unohda nyt sinäkin ne jo elä tätä päivää(toivottavasti kykenisisit siihen).

        Aikaa myöten kyllä noista kirkon rakennuksista ainavaan isompi osa siirtyy muuhun käyttöön, kun uskonto jää ainavaan enemmän taka-alalle yhteiskunnassamme. Tosihörhöt siirtyy lahkoihin ja luterilainen kirkko näivettyy sitä muka kun kansa alkaa pääsemään taikauskosta irti yhä enenemässä määrin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      69
      2489
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      84
      2384
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      17
      2110
    4. Purralla luistaa hihna isolla pyörällä

      Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä
      Maailman menoa
      40
      1755
    5. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      84
      1712
    6. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      113
      1678
    7. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      258
      1555
    8. Mitä koululla tapahtui?

      Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287
      Imatra
      25
      1027
    9. Persuilla kannatusromahdus - enää 13,5%.

      Ylen tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo, että persujen kannatus on enää 13,5 prosenttiyksikköä. Kepu on mennyt he
      Perussuomalaiset
      322
      984
    10. Unelmia Italiassa: Totuus Ralph-pojan kanssa pitkästä ajomatkasta Italiaan

      Viime kesän kynnyksellä Kikotin-matkailuauto lähti tien päälle ja matka halki Euroopan kohti Italiaa starttasi. Tämä oli
      Tv-sarjat
      4
      830
    Aihe