Painorajoista

Agrologi AMK

Lueskelin mielenkiinnolla läpi näitä painorajakeskusteluja. Osalla kirjoittajista tuntuu olevan puurot ja vellit vähän sekaisin, joten laitan nyt oman lusikakin tähän soppaan. Uskoisin ettei tässä asiassa ole mitään yhtä oikeaa vastausta, mutta haluaisin kuitenkin koota muutaman ajatuksen asiasta.

Ensinnäkin on selvennettävä, että shetlanninponit eivät ole mikään heterogeeninen ryhmä, vaan pienimmät yksilöt ovat alle 80cm korkeita ja suurimmat yli 110cm. Poneista osa on nuoria vielä kesken kehityksessä olevia toiset taas jo iäkkäitä tai jostain vammasta kärsiviä tai toipuvia. Loput sitten enemmän tai vähemmän hyvässä kunnossa olevia aikuisia. Tämän vuoksi kokorajat ovat sunntaa-antavia ja oikeastaan joka ponille pitäisi määrittää oma painorajansa.

Myös ratsastajat ovat erilaisia hervottoman pitkän ratsastajan on vaikea istua selässä oikeassa kohdassa tukevasti, joten jo kevyempikin ylipitkä ratsastaja voi olla hevoselle suurempi rasitus kuin hiukan painavampi, mutta oikean pituinen. Vielä suurempi ero on ratsastajan kehonhallinassa 60kg hyllyvää, heiluvaa ja sinne tänne valuvaa lihaa on ponille suurempi rasite, kuin tukevasti istuva, kehonsa halitseva ja hevosen liikettävä myötäävä ratsastaja.

Sitten tulee liikunnan määrä ja kesto. Hevoselle käveleminen vähän painavammankin taakan kanssa ei ole suurikaan rasite, mutta heti kun vauhtia lisätään alkaa rasittavuus nousta (ero on paljon suurempi kuin ihmisellä kävelyn ja esim. hölkän välillä). Myös kesto ratkaisee muutama minuutti on eri asia kun esim. 3 ratsastustuntia. Toisaalta 3 alkeisratsastustunnin rasitus on usein pienempi kuin yhden kunnon estevalmennuksen.

Sitten vielä painorajan tarkoitus. Kuten monessa tarinassa on todistettu moni shettis jaksaa kantaa helposti jopa ravissa 80kg, joissakin esimerkeissä on todistettu vielä suurempiakin painoja. Minusta on kuitenkin tärkeää erottaa tämä maksimikantokyky ja painoraja, jolla tarkoitetaan sitä painoa minkä kanssa poni jaksaa työskennellä säännöllisesti ilman pelkoa terveysongelmista. Tämän määrittelyyn on tiedettävä ponin historia (terveys, kunto yms.), työ joka siltä vaaditaan ja olosuhteet. Koska työ (vrt.maastokävelyä estevalmennukseen) ja olosuhteet vaihtelee päivittäin, voi painorajakin vaihdella, tosin esim. ratsastuskouluilla laitetaan usein yksi kiinteä raja ihan selkeyden vuoksi.

Lisäksi välillä on mietittävä ns. tuotos-panossuhdetta. Eli kannattaako ottaa pieni riski hevosen terveydelle yli-isosta ratsastajasta, jos sillä saadaan esim. iloa ponille (esim. pääsee maastoon revittelemään) tai lisää koulutustasoa (esim. jonka jälkeen saadaan myytyä hyvään kotiin sopivan kokoiselle ratsastajalle). Joskus myös ihmiselle saatava hyvä voi olla riskin arvoinen (esim. aloittelija pääsee hevospelostaan menemällä pari kertaa pikkuponilla ja voi sitten siirtyä hevosiin). On myös selkeästi eriasia puhutaanko päivittäisestä ratsastuksesta vai vain yhdestä kerrasta.

Kuitenkin sanoisin, että kuulostaa ihan kauhealta lukea juttuja, joissa 80kg kehuu ratsastavansa shettiksellä (ei poni siitä kerrasta rikki menene, mutta miksi riskeerata kun maailma on täynnä hevosia). Toinen mikä sai niskakarvat pystyy on jutut jossa ratsastajan painolla tai jopa kahdella raytsastajalla "pistettiin poni kuriin" eli ylipainavalla lastilla saatiin poni lopettamaan pukittelu tms, kun ei kertakaikkiaan jaksanaut pistää vastaan. Ei voimalla vaan taidolla.

Minusta pitäsi aina olla tosi hyvä syy, jos yli 60kg nousee alle 110cm säkäisen ponin selkään. Normaaliratsastuksessa terveelle 100cm ponille sopiva painoraja voisi olla 50kg paikkeilla, tästä sitten alaspäin, jos rasitus on suurta tai satunnaisesti ylöspäin hyvällä syyllä.

1

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Satunnainen kävijä

      Nostetaanpa tämä asiallinen kirjoitus esiin, kun aiheesta on taas keskustelua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      225
      2960
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      182
      2596
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      110
      1227
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      135
      1134
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      70
      1078
    6. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1055
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      285
      1042
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      342
      1007
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      949
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      798
    Aihe