Paloma.se01

Paloma.se01 profiilikuva
Joulu 2024
Vapaa kuvaus

https://www.kirjamaa.fi/kulttuurierot-viidakon-viettelys-ja-henkinen-matka/

"ehdottomasti lukemisen arvoinen. Uskon vahvasti, että Vega-Brandt on onnistunut tarjoamaan lukijalle sellaista tietoa ja tarinaa, jota ei muualta voi löytää, kuin kokeilemalla itse Kolumbian syvien viidakoiden samoamista, alkuperäiskansan kanssa elämistä ja vaihtoehtohoitojen vaikutusta. Tarina on sisältönsä vuoksi ainutlaatuinen."

Julkinen kirjasivuni löytyy Facebookista nimellä Lempeät tuulet Gentle Winds. Siellä kerron kirjoistani, kirjoittamisesta, kirjatapaamisistani.

Boomerien juttuklubihttps://www.facebook.com/groups/863479157651489suljettu keskusteluryhmä "ilman sarvia ja hampaita"Kirjablogini;https://taruajatotta01.blogspot.com/https://taruajatotta01.blogspot.com/2023/10/ensimmainen-blogiarvostelu.html

Valkohaikara on saanut erinomaisia arvosteluja (kulttuurijulkaisu Liekissä, kirjablogissa ja lukijoilta)
Viimeisin:
"Kun pyysin sunnuntaina kirjoittajakurssilaisilta kirjasuosituksia, sai Valkohaikara-kirjasi suuret kehut ja kuvauksen sisällöstä: maagisuus, värikkyys, monipuolisuus, eksotiikka ...."

Puumerkkini valkoinen kyyhky, jos kirjoitan tabletiltani ilman kirjautumista.

Liittynyt 7v sitten
250 aloitusta · 7420 kommenttia
Järjestelin ny aamulla yläkerran vaatekomeroa ja kaappeja. Minulla kuten varmaan monella muullakin on tapana ottaa esille kesävaatteet ja talvivaatteet vuodenajan ja ilmojen mukaan, elikkä talvileningit ja talvifarkut vaatekomeron perälle, kukkaismekot ja hihattomat hellelenigit esille tähän aikaan vuodesta. Minulla on pieni vaatekaappi makuuhuoneen ulkopuolella ylätasanteella, jonne ripustan juuri niitä vaatteita mitä pidän arkisin vuodenajan mukaan , aamutakkeja ja villatakkeja. Nyt on ongelmana se, että kun sää muuttuu nopeasti ja jos eilen oli helle niin tänään puhaltelee jäätävä tuuli pohjoisnavalta, niin että talvivaatteet ja kesävaatteet samassa rekissä.

Minä: "Kukti, meidän vaatteet ei mahdu minnekään"
Mies: "Meillä on liian paljon vaatteita"
Minä: "Ei, vaan meillä ei ole tarpeeksi vaatekaappeja"
Mies: "Ei meillä ole tilaa useammille vaatekaapeille"
Minä: "Me tarvitaan isompi talo"

Nyt minua on mietityttänyt synnyinkotin Suomessa, sisko on tarjonnut sitä minulle takaisin melkein ilmaiseksi. Mies on ehdottomasti vastaan, sanoo että ota ne rahasi pankista ja tee nuotio pihalle mieluummin, vähemmän harmia kun lahoavasta talonröttelöstä, jota et jaksa hoitaa, korjata, remontoida ja sitten olet siellä muutaman viikon ja perilliset sadattelevat kun jätät arvottoman talonromun jjonka pihakin on ihan olematon, luille vedetty, ei vettä, ei viemäriä, ei sisävessaa heille riesaksi. Mies sanoutuu täysin irti koko ajatuksesta, ei jaksa eikä halua eikä näe siinä mitään järkeä. Tottahan se on joka sana, mutta minulla on vahva tunneside siihen talonrötisköön, olenhan syntynyt siinä peräkammarissa !

Kaikkein vaikein asia elämässä taitaa olla sittenkin luopuminen asioista joita on rakastanut tai jotka ovat olleet tärkeitä.
Tervehdys tuuliselta ja sateiselta alavirralta. En nyt halua teitä ihan kahdestaan jättää tänne porisemaan, tungen itseni kolmanneksi pyöräksi, vaikka ei minulla mitään asiaa ole.

Tänään minulla on matkakuumetta, vaikka en ole minnekään lähdössä. Tytär perheineen lentää illalla Frankfurtiin ja sieltä huomenaamulla Seulinn Koreaan kymmene päivän lomalle. Tytär pelkää lentämistä, mutta lähtee mukaan, koska mies ja pojat haluavat matkustaa. Oliskohan paras ottaa jotain rauhoittavaa ennen koneeseen astumista, enen vanhaan sai lentoemolta rauhoittavan tabun jos pelkäsi ihan kauheesti. Miten nykyisin, tietääkö kukaan? Elän sen verran symbioosissa lasteni kanssa että heidän tunnetilansa vaikuttavat minuun vahvasti.

Kävimme eilen Ikeassa ostamassa käsi-ja kasvopyyhkeitä. Kaupassa ostarissa joka on Ikean kyljessä ja katseltiin kaikkea pientä ja mukavaa. Olen ajatellut ostaa maidon vaahdottjan, joko patterikäyttöisen vispilän tai sitten pienen kannun, jossa on neljä ohjelmaa; yksi cappucinolle, yksi lattelle, yksi kuumalle kaakaolle ja yksi kylmälle maidolle. Taidan toivoa sen joulupukilta (saan lahjani yleensä hyvissä ajoin, jos en jaksa odottaa)

Tänä aamuna tein hedelmäsalaatin mehustumaan laitan kaikkia sesongin mehuisisia hedelmiä, ja sitten banaania, maracuyaa (kärsimyspuun hedelmää, jonka hedelmäliha muistuttaa sammakonkutua ja maistuu ihanan aromikkaalta happamenmakealta), luumuja, aprikooseja, kiwia...erinomaista ruuansulatukselle, koska diabeteslääkkeeni hidastuttaa vatsan toimintaa),

Oikeesti pitäisi tehdä jotain järjellistä, esmeks järjestää vaatekomeroita sen sijaan että istuisin pöytäkoneella surffailemassa. Mutta, mutta, kuka se luonnolleen mitään voi!
Aurinkoinen, raikkaan viileä aamu alvirralla, tälle viikolle ei ole muita suunnitelmia kuin kasvimaan kitkeminen rikkaruohot ovat valloittaneet niin ettei porkkananvarsia tahdo näkyä. Sipåulit ovat taittaneet vartensa elikkä eivät kasva enää, peruna kukkii, porkkana pitäisi harventaa ja ensimmäinen avomaan kurkku on tiskipöydällä odottamassa salaattiin siivuttamista.

Keskivikkona saan kylään parhaan ystäväni, jonka kanssa puhun mesessä joka aamu ja jonka olen tuntenut viisikymmentä vuotta vierailulle. Istumme ulkona, ja syömme kääretorttua ja juomme teetä. Tapaamme hyvin harvoin, koska hän on liikuntarajoitteinen koiranomistaja ja pysyttelevät etupäässä kotona. Meille he eivät tuo koiraa sisälle, koska koira on valloittava, vilkas ja yliaktiivinen irlannin setteri joka saisi huushollini ihan sekaisin hetkessä.

Remonttimiehistä ei ole kuulunut mitään. Kuun alussa heidän olisi pitänyt ilmestyä. Onhan tässä vielä kesää jäljellä tosin, mutta olisi hyvä kun tekisivät hommat nyt kun säät ovat vielä hyvät.

Viikonlopun kalamiehet eivät saaneet saalista. Perämoottorin opettelussa meni tovi ja sitten olikin jo lämmintä ja vaikka nyt on paras kuhan kalastusaika, niin ei käynyt koukkuun. Ahventa ja haukea on myös runsaasti kohdallamme olevassa järvessä (jokea padotessa rantaniityt jäivät veden alle ja kohdallamme joki laajenee järveksi)

Jalkapallon mm-kisat ovat loppuvaiheessa ja hyvä niin, kohta alkaa taas olla aikaa muille harrastuksille kuten kasvimaan kitkemiselle ja ensi kuussa käväisenkin sitten pikaisesti Suomessa.

Hyvää alkuviikkoa!
"Joka syö yksin, kuolee yksin" sanotaan vanhassa espanjankielisessä sananlaskussa. (El que come solo, muere solo".
Kolumbiassa eläkeikä naisella on 57, miehellä 62 vuotta, työeläke koostuu sen mukaan kuinka monta vuotta on ollut ollut työelämässä (laskettaan viikoojen mukaan) naiset saa hyvitystä poissaolostaan työelämässä lasten saannista, mutta kuukuuko tähän eläkkeeseen siis jonkinlainen peruseläke, joka maksetaan kaikille, en tiedä.

Uusi presidentti on sanonut nostavansa eläkeikää 7 vuodella. Kolumbia onmaa jossa nuori väestö ja yli viisikymmentävuuotiaan on lähes mahdotonta löytää uutta työtä, ellei nyt satu olemaan kokenut ja arvostettu akspertti omalla alallaan. Nuoria, vahvoja, toimettomia käsiä on yllinkyllin.

Yli kuusikymmentävuotiaita sanotaan vanhuksiksi "ancianos", mikä kuulostaa minun korvissani lähinnä loukkaavalta , ikivanhalta, kun on puhe pirteästä, perusterveestä ja aktiivisesta 70-vuotiaasta. En tosin yhdy tuohon ketjun alkupään lähetysaarnaajaarvioon siitä että vanhempia työntekijöitä pidetään laiskoina tai saamattomina. Tosin en ole ollut mukanan työelämässä siinä maassa kuin alle kolmikymppisenä itse, joten voi olla että asiat ovat muuttuneet.

Mitään pokkurointia vanhempien ihmisten edessä en havainnut, mutta alkuperäiskansat kunnioittavat suuresti vahuksiaan, ja kokoontuvat mielellään kommunikoimaan esi-isiensä kanssa osallistuakseen muisto-ja perimätiedon kollektiiviseen jakamiseen ja edespäin kuljettamiseen sukupolvien saatossa.

Espanjankielen toisen persoonan puhuttelupronomi "sinä" tu on käytössä Calissa lähinnä vain samanikäisten välillä, vanhempia ihmisiä puhutellaan vieläkin yleisesti pronomilla Usted , joka vastaa Iberianespanjan formaalia vosotros, "te". Vosotros-pronomia ei käytetä Kolumbiassa, mutta tietyissä provinsseissa sen korvaa kansanomainen "vos", joka on hyvin arkipäiväinen, ei mitenkään kohtelias.
Tiedän.