ajatuksetovatilmaisia

Vapaa kuvaus

Aloituksia

369

Kommenttia

1280

  1. Sain potkut tämän ravintolan kohdeltua minua tylysti ja ilmoitettua yhtiölle.

    - Don't talk, talk, say this, no say that, show the number, don't show the number, say it. Do as your told or you don't get the order and we complain, we don't see you, we come when we like
  2. Menin paikalle 12 min etukäteen ja odotin ovella. Soitin ovikelloa pakkovalvonta Oy:lle. Ovella seisoessani vartijat menivät vierestäni sisään. Oletin, että Toivo tuodaan autolla parkkipaikalle niin kuin kerran viimeksi ja katselin sinne päin. Menin odottamaan autolleni, joka oli parkkipaikan suuntaan. Vartija herjasi myöhemmin Toivon menneen sisään juuri silloin, kun aloin kävellä autolle. Autolla muutama minuuttia myöhemmin näin vaaleahiuksisen naisen menevän sisään ja sitten katselevan minua parikymppisten vartijoiden kanssa. Viitoin heitä luokseni, jotta heitä ei häiritsisi, kun Toivo tuotaisiin parkkipaikalle ja olisin Toivon lähellä ulkona ja tarkoitus on olla vain sisätiloissa valvottuna. Halusin ainakin vilkuttaa autosta nousevalle Toivolle enkä menettää yhteistä elämää. Kaipaan häntä. He menivät sisään.

    Odotin 10 minuuttia ja vartija tuli autolle. Kysyin lähestyvältä mieheltä, että onko Toivo jo sisällä. Ekalla kerralla hänet oli viety sinne samalla tavalla. Hän sanoi kyllä. Menin pyörän kanssa ovelle. Otin pyöränkin, koska saisin mahdollisesti luvan ajattaa Toivoa matkalla autolta ovelle.

    Arvostelin vartijaa: "Mikset kutsunut minua sisään? Oletatko, että olen mielenvikainen ja vain haaskaan turhaa aikaani oman poikani kanssa autoni luona?" Hän laittoi peukalot vyöhön ja alkoi jutustella. Ihan kuin sillä ei olisi väliä, että poikani ja minä haluamme nähdä toisemme. Kun puhuin hänelle, oletin, että voisi mennä sisään nyt kun tulin ovelle. Tajusin vasta herjojen lopussa, että hänen täytyy soittaa puhelu, jotta pääsemme sisään. Hän ei tehnyt sitä itsekkäästi koko puheen aikana. Hän ei uskonut, että hänen olisi pitänyt. Sanoin, minähän viittasin teille, että tulkaa. Sinä et kommunikoinut kanssani mitään.Hän sanoi, että jos tämä ittuilu jatkuu, niin tämä tapaaminen päättyy tähän. Normi oli se, että minun piti mennä ovelta sisään ja koska en ollut ovella, he rankaisivat minua jättämällä kertomatta minulle, että Toivo tuli. Ja veruke tälle auktoriteetille oli se, että "ei se niin mene". Minusta he olisivat voineet sanoa, että Toivo tuli. Se olisi turvannut minun ja poikani yhteisen ajan. Tämä vartijan autoritarismi oli sitä, että mitään ei tehdä ilman suoraa käskyä, vaikka se auttaisi muita tai ehkä sitä voisi kutsua suomalaiseksi tahdittomuudeksi.

    Kun hän tarttui puhelimeen pyytääkseen oven avausta, pelkäsin hänen luovan sen narratiivin, että "Teemu käyttäytyy hysteerisesti ( uhmaa auktoriteettia), joten tämä tapaaminen voidaan päättää tähän". Hän sanoi empien "Teemu Ruskeepää on nyt täällä, joten päästäkää...".

    Sanoin matkalla sisälle, että se menee siis niin, että he vain kieltäytyvät kommunikaatiosta.

    He ilmeisesti käyttävät voimakeinoja, kun tilanne sitä vaatii, mutta eivät edesauta mitään hyvää tai normaalia. Sitä paitsi vartija ulkoovella ei tee päätöstä tapaamisista.

    Toivo oli välitön ja luottavainen minulle sekä hyväntuulinen. Annoin ruokaa. Kysyin lupaa sille, että opettaisin Toivoa leikkaamaan verigreippiä, jotta he eivät kirjoittaisi "vaarallisesta veitsen käytöstä". Vitsailin Toivolle siitä, että hän ei ollutnlaittanut Nintendo Switchiä päälle pyynnöstäni, vaikka hän otti sen syliin. Ja kehuin, hyvä poika! Olimme sylissä, soitettiin pianoa, kokeiltiin pysyä pystyssä lastenpyörällä, rakennettiin maja tyynyistä ja soitettiin isävanhemmille alle kahden tunnin aikana. Siivosin hyvin ja sanoin ääneen täyttäneeni velvollisuuteni. Valvojilla oli turhauttavaa aikaa, kun he eivät saaneet kohdella minua mielisairaana lastensuojelutilassa. Luotan siihen, että ilmoittavat raskauttavia väitteitä sosiaalityöntekijälle, tapaamiset lopetetaan ja samoin viikottaiset puhelut ja ilta- ja aamuviestit.
  3. Sain potkut tämän ravintolan valittaessa yhtiöön
  4. Menin paikalle 12 min etukäteen ja odotin ovella. Soitin ovikelloa pakkovalvonta Oy:lle. Ovella seisoessani vartijat menivät vierestäni sisään. Oletin, että Toivo tuodaan autolla parkkipaikalle niin kuin kerran viimeksi ja katselin sinne päin. Menin odottamaan autolleni, joka oli parkkipaikan suuntaan. Vartija herjasi myöhemmin Toivon menneen sisään juuri silloin, kun aloin kävellä autolle. Autolla muutama minuuttia myöhemmin näin vaaleahiuksisen naisen menevän sisään ja sitten katselevan minua parikymppisten vartijoiden kanssa. Viitoin heitä luokseni, jotta heitä ei häiritsisi, kun Toivo tuotaisiin parkkipaikalle ja olisin Toivon lähellä ulkona ja tarkoitus on olla vain sisätiloissa valvottuna. Halusin ainakin vilkuttaa autosta nousevalle Toivolle enkä menettää yhteistä elämää. Kaipaan häntä.

    Odotin 20 minuuttia ja vartija tuli autolle. Kysyin lähestyvältä mieheltä, että onko Toivo jo sisällä. Ekalla kerralla hänet oli viety sinne samalla tavalla. Hän sanoi kyllä. Menin pyörän kanssa ovelle. Otin pyöränkin, koska saisin mahdollisesti luvan ajattaa Toivoa matkalla autolta ovelle. Arvostelin vartijaa: "Mikset kutsunut minua sisään? Oletatko, että olen mielenvikainen ja vain haaskaan turhaa aikaani oman poikani kanssa autoni luona?" Hän ei uskonut, että hänen olisi pitänyt. Sanoin, minähän viittasin teille, että tulkaa. Sinä et kommunikoinut kanssani mitään.Hän sanoi, että jos tämä ittuilu jatkuu, niin tämä tapaaminen päättyy tähän. Hän lisäsi, ettei se mene niin, että he kommunikoivat. Minusta he olisivat voineet. Se olisi turvannut minun ja poikani yhteisen ajan. Sanoin, että se menee siis niin, että he vain kieltäytyvät kommunikaatiosta ja asiakkaiden kohtelusta normaalisti. He ilmeisesti käyttävät voimakeinoja, kun tilanne sitä vaatii, mutta eivät edesauta mitään hyvää tai normaalia. Sitä paitsi vartija ulkoovella ei tee päätöstä tapaamisista.
  5. Ei, meitä ei ole kuultu. Tämä on jengiytymisen vastaista työtä. Lastensuojelun huijaus tässä on se, että he eivät kerro, ettei vanhempia integroida ja tueta vaan hylätään. Lastensuojelu teeskentelee hoitavansa sekä integraation, jota se ei tee suomalaisillekaan vanhemmille että kasvatuksen tukemisen.
  6. Menin ison hampurilaisketjun ravintolaan tiskille ja pyysin saada jutella hetken esimiehen kanssa. Kuten tyypillistä, kukaan ei reagoinut. Kuskeja palvelee vain siihen osoitettu henkilö, joka tulee vain silloin, kun ehtii. Olen tottunut siihen.

    Toisin minuutin päästä pyyntöni "esimies". Kukaan ei tullut.

    Esimies käveli viereiden nurkan takaa juteltuaan alaisille ja lähti kävelemään pois. Sain hänet tulemaan.

    Kerroin, että tuossa vessan edessä on aika paha haju ja teillä on varmaan hajulukko rikki. Hän katsoi minua eleettömästi. Olin rikkonut sosiaalisia normeia puhutellessani henkilökuntaa.

    Jatkoin, että tämä on ravintola. Se kannattaisi korjata.

    Häntä ei kiinnostanut tekninen asia. Hän sanoi okei, kiitos. Vastasin kiitos. pomo käveli olkiaan niskoitellen pois.

    Työntekijä tuli kysymään onko sinulla tuo zm. Vastasin joo. Jos he kertovat koodin, he eivät voi vahvistaa, että ole oikea kuski. Sanoin joo.

    Hän sanoi opettavaisesti ja närkästyneesti, ettei minun sitten kannata huudella, kun teillähän on se tilaus on valmis -äänimerkki.

    Opetin häntä takaisin, etten huudellut tilauksesta. Hän niskoittelu joo. puhuimme tuosta toisesta asiasta. Nii-in.

    Hierarkiassa ei lähettien tule puhutella ravintolan henkilökuntaa tasavertaisina keskustelukumppaneina, koska heillä on isompi auktoriteetti
  7. Leikkasin saksilla uunibroileria, kun Toivo söi. Lisäksi valvoja sanoi 12/2022 sijaisperheelle "tämä saa riittää" heti kun sanoin miehelle "Meitä kohdellaan väärin. Korjataan tilanne".
  8. Soitin turvakopin valvojalle ja ilmoitin, että hänen huomautuksensa saksista 12/2022 "nyt laitat ne sakset piiloon!!" oli epäasiallista. Oikeastaan soitin huomisesta ja kysyin lupaa opettaa Toivoa ajamaan pyörällä. Hän sanoi, että valitettavasti heillä on nämä ohjeistukset, ettei muualle saa mennä ja että tiedän miten pieni tila se on. Sanoin, etten halua aiheuttaa välikohtausta, mutta jos hänelle sopii, niin siirtäisin vaikka pöydän seinän viereen. Hän sanoi, että sopii, jos yritän pitää pystyssä, mutta polkea siellä ei voi.

    Hän sanoi tapaamiseen tulevan valvojan nimen, kysyin tarkoittiko hän kumpaa valvojaa ja ilmeni, että olin soittanut tälle tyrannille.

    Sanoin hänelle, että kaikki oli hyvin, minä valvoin saksien käyttöä ja hänen olisi pitänyt antaa minun jatkaa rauhassa omaa valvontaani. Toivo ei ollut koskenut tai edes katsonut saksiin. Hän vetosi verukkeeseen, että saksien käyttö ei siinä tilanteessa ollut asiallista. Ja että hänen täytyy lähteä kokoukseen. Haastoin hänet sanomalla, mitä hän sanoi tilanteessa, miten minä kysyin, että "onko tämä valvottua", selitin sen tarkoittaneen omaa valvontaani eikä hänen valvontaansa ja hänen sanoneen vihaisesti, että "kyllä on".

    Sitten hän pyörsi sanansa. Hän sanoikin, että kyllä hänestä saksien käyttö oli ihan ok, mutta siinä tilanteessa hänen arvionsa oli se, ettei siihen sopinut saksia. Hänen vastauksesta erosi ensimmäisestä siten, että ensin saksien käyttö ei ollut ok. Sitten saksien käyttö oli ok, mutta hän katsoi, etteivät ne kuulu sinne.

    Vastasin, että se tulkinta ei tässä riitä, koska minä sain siitä 2 kk rajoituspäätöksen. Sanoin kiitos, moido ja suljin puhelun, ennen kuin hän ehti vastata.

    Hän siis kohteli minua niin kuin saksien käyttö lapsen ympärillä ei ollut minun hallinnassani, perui sen ja arvioi tilannetta ymmärtämättä tilannetta. Hän vetosi ilmeisesti auktoriteettiin, joka hänellä on ehdoton ja minun velvollisuuteni on totella, oli se mikä tahansa. Hän on niin kuin byrokraatti, joka tekee joustamattomia paperitöitä eikä ymmärrä asiakasta.

    Tapaamispaikan valvojat eivät koskaan keskustele arvioistaan vastavuoroisesti ja ilmoittavat väärätkin suoraan sosiaalityöntekijälle. He istuvat ja vetävät raskauttavia johtopäätöksiä hiljaa ja ilmoittavat ne selän takana sosiaalityöntekijälle. Ja lastensuojelutoimiston työntekijä pitää niitä "tapahtumia" tosiasioina kysymättä näkökulmaani.

    Kyseinen valvoja myös vääristi Toivon sylissä pitämisen ja hänen vetäytymisensä siten, että "Toivo vetäytyy toistuvasti, mutta Teemu ei lopeta sylissä pitämistä". Toivo oli tyytyväinen saadessaan olla isän seurassa ja syödä. Hän oli sylissä koko 2 h ja väisti naamallaan pois vain 9 kk tauon jälkeen alussa. Meillä oli kaikki hyvin huostaanottohetkellä ja koko Toivon elämän.

    Nyt minun pitäisi 16.5.23 todistaa osaavani olla lapsen seurassa kahden miesvartijan ja ennakkoluuloisten naisvalvojien
    edessä ahdistavassa tilanteessa, kun poikani kiintymyssuhdetta on haitannut rajoitus ja poissaolo. Valvoja käyttäytyy juuri niin kuin lastensuojelun sosiaalitekijä.
  9. Joo, tai vain siksi, että he tiesivät meemin keltainen auto ja sen tekstin maineeni perusteella. Itse asiassa hän ajoi tielleni jarruttaessaan ja esti ohitukseni.
  10. Se oli etusormi
  11. Ai niin, kun lähdettiin liikkeelle ekassa risteyksessä ja olin siirtynyt tilavalle risteysalueelle, takaa tuleva tööttäsi ja vaati minua ajamaan väärää kaistaa. A Näytin sormella ohittamaan sivulta. Se oli itsevarmaa ja häpeämätöntä. Sehän ärsyttää ja saattoi laukaista autoritaarisen ihmisen.
  12. On myös niin, että kun ihmiset näkevät viestintäautoni, jotkut heistä näyttävät kasvojani päin tahallaan vihaista tai inhoavaa naamaa. Olen vastannut siihen katsomalla tuulilasissa näyttämääni poikani ja minun sylikuvaa ja ottamalla hellän hymyn, joka on totuus huostaanoton sorrosta. Välillä olen ottamut leveän virneen inholla minua katsovia ihmisiä päin, joka nollaa kiusaamisen. Tämähän ärsyttää heitä.
  13. Vai olisiko se väärin kääntyminen ja "liikenteessä kaikille ittuilija" veruke sille, että hän ei hyväksy autoni viestiä ja saa mustamaalamalla minua kouluttaa minua olemaan näyttämästä tätä viestiä auktoriteeja vastaan, joita hän ihailee?
  14. Turpaanvetäjän lisäksi minua yritettiin tänään leimata "liikenteessä kaikille ittuilijaksi".

    Edellisessä risteyksessä yritin kääntyä oikealle, mutta en päässyt vaihtamaan enää kaistaa. Takaa ja sivult tuli autoja ja oli sulkuviiva. En kuitenkaan halunnut kiertää, joten pysähdyin risteykseen alueelle, josta porukka pääsee sivulta ohittamaan ja odotin sivulta tulevien menevän ensin. Mahduin väärästä käännöksestä turvallisesti.

    Sitten saavutun oikealle mahdollisesti oikein kääntyneen auton. Nainen ja mies. Pidin turvavälin. Mies hidasti kolmeen kymppiin neljän kympin alueella ja esti ohitusyritykseni hyvässä paikassa. Jouduin ajamaan seuraaviin liikennevaloihin sopivan etäisyyden päässä, koska vastakkaisella kaistalla oli autoja. Kuski päätti pysähtyä jo ennen risteystä ja paineli jarrua.


    Levitin käteni viestiksi, että miksi sinä minulle raivoat Liikennevaloissa. Sitten hän tuli ulos autonsa viereen alkaakseen haukkumaan. Olin taaempana autossani

    Aloitin ensin enkä antanut heidän missään vaiheessa alistaa minua. : onks sulla jotain huolia?

    On! Sinä oot ittuillu noille autoille ennenkin.

    ittuillu kenelle? Sinulle?

    Hän meni takaisin autoonsa ja kun valo vaihtui vihreäksi, jäi siihen estääkseen minua liikkumasta. Keltaisella hän lähti enkä ehtinyt mennä.

    Seurasin heitä turvamatkan päässä. Osoitin, etten koe oloani häpäistyneeksi tai noloksi.

    Ajoin heidän edelleen ja nainen kuvasi videota. Näytin rauhanmerkkiä, niin kuin näytän huostaanotto on kiellettävä - googlaa viestin tukijoille. Minulle näytetään peukkua joskus ja otetaan kuva.

    Pysäköin ja juoksin heidän autonsa ohi, kun he odottivat valoissa. En katsonut enkä elehtinyt, koska se olisi näyttänyt siltä, ettå olisin häirinnyt heitä tahallaan.

    Annoin takaisin sen samalla mitalla enkä tehnyt mitään väärää.

    Mistähän tässä oli kyse? Miksi mies pysähteli edessäni, jota en ollut tavannut? Johtuiko se vääräsrä käännöksestä ja auton viestistä ja koska kaikki lastensuojeluvanhemmat ovat syypäitä, niin ansaitsin tylytystä ja hänen auktoriteettiaan? Hän koulutti minua kääntymään oikein? Koska en ollut tavannut häntä, kysyin vain rauhallisesti, onks sulla jotain huolia. Koska hän esti normaalin liikenteen kulun edessäni ja huusi minulle, ajoin tilausta hakemaan samalla kaistalla kuin hän. Se rikkoi hänen auktoriteettinsa ja itutti häntä niin hirveästi. Nyt ollaan sujut, enkä näyttäytynyt A säälittävänä kiusattuna enkä B rikollisena.

    Menikö hyvin?
  15. Isovanhemmista voisin sanoa vielä nimenomaan isoäiti Sarin tapaukseen liittyen, että isovanhemman asema on erityisen heikko siksi, että isovanhemmat ei yleensä ole huoltajia. Silloin ku ei ole huoltaja, ni ei ole lastensuojeluasioissa niin sanotusti asianosainen, eli ei ole oikeutettu saamaan mitään tietoja lapsen asioista eikä oikeutettu välttämättä osallistumaan millään tavalla päätöksentekoon sen lapsen asioissa. Myöskään kun et ole asianosainen, niin on mahdollista, ettet ole oikeutettu myöskään valittamaan näistä päätöksistä, mitä lasta koskien on tehty. Tästä läheisyydestä sinällään, että oletko läheinen lapselle, niin siitä ei tehdä päätöksiä. Sosiaalityöntekijä voi itse arvioida ja päättää sen, että onko isovanhempi läheinen vai ei. Hän voi todeta, että et ole läheinen, niin et ole oikeutettu tapaamisiin. Isoäiti Sarin tapauksessahan oikeusasiamies on linjannut ymmärtääkseni viime kädessä, että kyllä isoäiti on läheinen ja hänelle kuuluu nämä tapaamiset. Oheishuoltoasioissa lastensuojelu todella usein oman kokemukseni perusteella vastustaa oheishuoltopäätöksiä, vaikka voi olla, että huoltajalla on sellainen tilanne, että hän ei välttämättä huoltajan tehtävistä pysty siinä tilanteessa itse huolehtimaan, jolloin oheishuoltajuus olisi perusteltua. Jostain syystä, en osaa nyt arvioida, mikä se syy on, mutta usein lastensuojelu lähtee siinä prosessissa vastapuoleksi ja vastustaa oheishuoltajamääräyksiä, vaikka huoltolain ensisijaisuus huomioiden lastensuojelun tulisi tukea siinä, että mahdollinen oheishuoltaja määrättäisiin ja sitä kautta lapsi voisi päästä esimerkiksi isovanhemman luo asumaan helpommin ja isovanhemmat tai muut läheiset vois olla lapsen elämässä vanhemmin mukana.
    Kaikki nämä asiat liittyy myös tähän isoon kokonaisuuteen, että lapsi ei kotiudu sijaishuollosta, koska rajoittamalla ne yhteydet heikkenee. Myös se seikka, mikä jäi tässä mainitsematta ja jonka haluan vielä nostaa esille, on se, että sijaishuollolla on laitoksia tai perhehoitajia. Heillä on merkittävä valta lapsiin, jotka heidän laitoksissaan tai perheessään asuvat ja ovat. Kun mainitsit aikaisemmin sen, että hallinto-oikeudessa tää perustuu pitkälti kirjallisiin lausumiin ja kirjalliseen aineistoon, niin yksi merkittävä taho on nimenomaan sijaishuoltopaikkojen antamat lausunnot, perhehoitajien antamat lausunnot.
    Heillähän on... tämähän on hyvin erikoista, koska heillähän taloudellinen intressi asiassa.
    Sit voi miettiä, että toteutuuko oikeudenmukaisuus tai ylipäätään tosiasioiden selvittäminen.
    Ihmiset, joilla on oma intressi, lausuvat asioista ja oikeus huomioi nämä asiat täysimääräisesti. Olen ollut yhdessä hallinto-oikeuden istunnossa, jossa tiedustelin perhehoitajalta, että kuinka paljon perhe mahdollisesti taloudellisesti hyötyy asiasta, niin hallinto-oikeuden tuomari ilmoitti, että tällaisia kysymyksiä ei saa esittää. Tämä on merkittävä ongelma ja näkyy näissä prosesseissa. Haluan tuoda vielä sen esiin, että uskon itse siihen, et Suomessa lähtökohtasesti meillä oikeusjärjestelmä toimii, jos oikeanlaisia asioita käsitellään oikeanlaisissa paikoissa. Käräjäoikeuden prosesseissa näen kyllä, että ihmisillä on mahdollista saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja varmasti hallinto-oikeudessakin niissä asioissa, joissa hallintoprosessi soveltuu. Lastensuojeluasioissa se ei toteudu.
    Kysyjä: Kiitoksia. Nyt kun ihmisoikeusjuristi Kristiina Honkoa kuuntelee, niin vahvistuu vaan ajatus siitä, ettei ole mikään ihme, et perheet kokevat, että he joutuvat ikään kuin kafkamaiseen pyöritykseen, koneistoon, että he ovat paperiperheitä...
  16. Tästä voisin puhua todella paljon, mutta muutaman asian vielä nostan esille. Koska tää prosessi perustuu pitkälti kirjalliseen selvitykseen, niin samanlaista tosiseikkojen selvitystä hallinto-oikeudessa ei nähdäkseni tehdä. Pystyn vertaamaan tätä. Hoidan paljon lapsiin liittyviä asioita, huoltoriitoja ja muita asioita käräjäoikeuksien puolella ja yleisoikeusistuimen puolella ja siellä olis täysin mahdoton ajatus, että pelkän väitteen perusteella asia voisi menestyä. Täytyy esittää tosiseikkoja ja todisteita niiden väitteiden tueksi. Ei riitä, että esittää, että on huoli esimerkiksi. [12:21] Oma kokemus on se, kun olen hoitanut juuri tähän isoäiti Sarinkin viittaamaan oheishuoltoon liittyviä asioita, lastensuojeluun liitännäisiä oheishuoltoasioita sekä käräjäoikeudessa ja hallinto-oikeudessa, ni oma kokemus on se, että samoilla todisteilla käräjäoikeus selvittää asian, arvioi sen todistelun ja päätyy täysin erilaiseen ratkaisuun ku hallinto-oikeus, joka nähdäkseni ei ole asianmukaisesti selvittänyt sitä asiaa tai se prosessi ei ole mahdollistanut sitä, että asiaa olisi voitu tosiasiassa selvittää. Hallintoprosessi suhtautuu... tämä suullinen käsittely on hallintoprosessissa poikkeus, niin myös todistelua rajataan siellä merkittävästi, todistajien nimeämistä esimerkiksi, jota taas käräjäoikeuden puolella varmemmin tehdään. Nähdäkseni oikeudenmukainen oikeudenkäynti ei toteudu lastensuojeluasioissa hallinto-oikeuksissa. Se prosessi suosii viranomaista.
    Haluan tuoda myös sen esille, että kun tässä tuotiin esille myös tätä lastensuojelun lakimiespuolta, mitä on kehitetty julkisilla varoilla vuosittain, niin viranomaisella on aina resurssit ja mahdollisuus oikeudelliseen apuun, joka verovaroista maksetaan, mutta vanhemmilla ei ole. Jos vanhemmat ovat edes keskituloisia, he eivät ole oikeutettuja oikeusapuun välttämättä ollenkaan ja he joutuvat maksamaan oikeudenkäyntikulut itse. Vaikka he voittaisivat sen jutun hallinto-oikeudessa, niin ei ole selvää, että viranomainen joutuisi maksamaan näitä oikeudenkäyntikuluja vaan ne voivat jäädä kokonaan tai osittain vanhempien maksettavaksi. Vanhemmat voivat joutua ottamaan lainaa sen takia, että pystyvät kattamaan nämä viranomaisen virheellisistä väitteistä aiheutuneet oikeusprosessit ja niiden oikeudenkäyntikulut. Samoin jo 12-vuotiailla nuorilla on pääsääntöisesti oikeus ilmaiseen oikeusapuun, mutta nuorilla ei ole kuitenkaan oikeutta saada siihen lastensuojeluun omaa lakimiestä esimerkiksi kuulemisiin, huostaanoton kuulemisiin, päätösten kuulemisiin eikä palavereihin mukaan, joissa kuitenkin tehdään käytännössä ne päätökset. Se oikeusapu on rajattu tämän ulkopuolelle. Voi siis olla tilanne, jossa lastensuojelussa voi olla paikalla sosiaalityöntekijä, johtava sosiaalityöntekijä ja lakimies, mutta nuorella ei ole ketään, jos hän tai hänen vanhemmat eivät pysty itse maksamaan tai ole saanut lakimiestä apuun muulla tavalla palavereihin. Myöskään kanteluprosesseihin ei ole mahdollista saada oikeusapua ja tätä kautta näihin virheellisiin toimintoihin, kuten esimerkiksi siihen, että päätöksiä ei anneta, niin ei ole mahdollista saada muutosta. Kanteluteitse voi... ei ole mahdollista siis saada asiantuntevaa oikeudellista apua, jotta voisi itse kannella asiallisesti näistä asioista.

    Voisin tuoda vielä esille sen, että vastatoimet on valitettavasti arkipäivää. Tää on hurjaa sanoa ja vastatoimilla tarkoitan sitä, että jos perhe, vanhempi tai nuori tuo esiin näitä epäkohtia joko sijaishuoltopaikkaan tai sosiaalityöntekijälle, niin ei ole ollenkaan mahdotonta, että siitä seuraa rangaistuksia. Nuori voidaan siirtää kauemmas läheisistään, jos hän vaatii enemmän tapaamisia tai yhteydenpitoa voidaan rajoittaa. On myös monenlaisia muita keinoja, joilla voidaan kiristää. Esimerkiksi perheessä, jos on muita lapsia, jotka on kotona, niin voidaan todeta, että jos yhteistyö ei onnistu, niin voimme huostaanottaa nämä muutkin lapset, joka on omiaan hiljentämään ja tuomaan esille pelkoa, että ei uskalleta käyttää niitä oikeussuojakeinoja, joita olisi käytettävissä.
  17. ...nne mikä tahansa.
    Näistä päätöksistähän voi valittaa hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeus ratkaisee lastensuojeluun ja viranomaisten päätöksiin liittyvät asiat. Tämä koskee kaikkia lastensuojelupäätöksiä (Teemu: Vain sijaishuoltopäätöksiä, ei rajoituspäätöksiä?) ja myös vahvistaa huostaanotot viranomaisen hakemuksesta. Hallinto-oikeusprosessi itsessään on ensinnäkin hyvin hidas. Kun ajatellaan näitä yhteydenpidon rajoituksia, niin rajoitukset lain mukaan voi kestää vuoden ja usein niitä tehdään niin, että niitä tehdään niin, että ne kuukaudesta tai puolesta vuodesta siihen vuoteen. Hallinto-oikeuden valitusprosessi harvoin valmistuu vuodessa. Tämä yleensä tarkoittaa sitä, että kun yhteydenpidon rajoituspäätöksistä valitetaan, niin päätöstä et saa, ennen kuin se rajoitus on jo käytännössä loppunut ja on voitu tehdä uusi päätös, josta voi jälleen valittaa uudelleen. Tämä on loputon kierre, mikä näistä valitusasioista tulee ja todellisuudessa ei oikeutta näissä asioissa voi saada muuta kuin takautuvasti, eli siihen varsinaiseen tilanteeseen meidän järjestelmä ei anna oikeussuojaa. Tämä sama asia koskee esimerkiksi kiireellisiä sijoituksia, joissa sijoitus voi kestää 30 vuorokautta ja sitten jatkopäätös toiset 30 vuorokautta, niin hallinto-oikeudet eivät ehdi näitä asioita ratkaista, kun yleensä noin vuoden kuluttua, eli oikeuslaitokselta et voi saada näihin asioihin tukea. Tämä on yksi asia.
    Hallinto-oikeusprosessissa on myös mielestäni monia sellaisia ongelmia, jonka vuoksi näitä lastensuojeluasioita ei tulis käsitellä hallinto-oikeuksissa. [7:35] Tässä Leeni toi esiin sen, että oik... [7:39]....valvonnan neuvottelukunta on tätä esittänyt jo ennen nykyisen lastensuojelulain säätämistä, mutta tähän ei silloin tartuttu. ...valvonnan ongelmat liittyy tähän prosessiin. Siellä on monenlaisia seikkoja. Tää hallintoprosessihan perustuu pääasiassa kirjalliseen. Se on lähtökohta hallintoprosessissa, et se perustuu kirjalliseen aineistoon ja suulliset käsittelyt on poikkeus pääsäännöstä. Yhteydenpidon rajoitusasioissa todella harvoin järjestetään suullisia käsittelyjä ja tämä tarkoittaa sitä, et ne asiat ratkaistaan pääasiassa sen kertyneen viranomaisaineiston perusteella.
    Tästä päästään siihen, mikä on lastensuojelun asiakkaille ja varmasti monille perheille tuttu asia: Lastensuojelun kirjaukset ja niiden merkittävät oikeusturvaongelmat. Käytännössähän tarkoittaa sitä, että lastensuojelu tekee hyvin paljon monenlaisia kirjauksia perheestä. Leeni toi tässä esille erilaista luokittelua ja siellä voi olla taustalla myös paljon sellasta, tietynlaista asennetta perheitä kohtaan jo valmiiksi. Nämä kirjaukset, niihin on todella vaikea... niitä on todella vaikea saada korjatuksi. Prosessit on sellaisia, että kirjausten korjaus on tehty käytännössä lähes mahdottomaksi. Asiakirjoja ei ole saatavissa. Ne saatetaan saada vasta kuukausien jälkeen, jolloin ei välttämättä ole enää niitä henkilöitä edes paikalla, jotka ovat tehneet kirjauksia ja jotka voisivat niitä korjata. Kirjaukset eivät useinkaan vastaa sitä todellista kokonaistilannetta. Sehän on sen yhden henkilön, joka sen kirjauksen on tehnyt, subjektiivinen näkemyksensä asiasta. Tämä johtaa siihen, että näitä asiakirjoja hallinto-oikeuksissa käytetään näiden prosessien ja ratkaisujen perusteena.
    Käytännössä voi ehkä kärjistetysti sanoa, että viranomainen... kun tää prosessi käynnistyy, niin sehän on prosessin vastapuoli. Vaikka viranomaisen tietysti täytyis toimia objektiivisesti ja pyrkiä viranomaisena tuottamaan täysin objektiivista tietoa, mutta käytännössä se usein menee niin, että tehään lastensuojelun kirjaukset, sitten toimitetaan ne hallinto-oikeuteen ja vanhemmille jää velvollisuus osoittaa, että ne eivät ole totta. Suullisessa käsittelyssä tähän on toki mahdollisuus. Monissa asioissa suullista käsittelyä ei järjestetä. Puhutaan todistustaakkasäännöksistä, jotka yleisen oikeusistuimen puolella, riita-asioissa menee sillä tavalla, että jos joku esittää jonkun väitteen, niin sen, joka sen väitteen esittää, tulee osoittaa todistelu sen väitteensä tueksi. Tämä on myös yleinen lähtökohta riita-asioissa. Hallinto-oikeudessa tällaista ei ole. Siellä ei ole todistustaakkasäännöksiä. Ei sovelleta hallintoprosessissa, joka johtaa siihen, että käytännössä, kun viranomainen esittää väitteen, niin vanhemman tulisi jollain tavalla pystyä osoittamaan, että se ei ole totta, joka on hyvin hankalaa.
    Kun ajatellaan, että minkälainen epätasapaino on prosessissa viranomaiskoneisto versus yksittäinen vanhempi, joka siinä tilanteessa yleensä on jo valmiiksi vakavassa kriisissä.
  18. Koska suomalaiset lapsen vahingoittamisen myyttiin ja sosiaalisesti sopeutumattoman vanhemman viallisuuteen, he antavat virkamiesten päättää.

    Siksi laki on näennäinen eikä voi valittaa ja varhaiskasvatustyöntekijät kyttäävät vikoja lastensuojeluilmoituksiin..

    Ihmisellä ei ole vikoja ja se ajatus on rasistinen. Ihmisellä on kokemuksia, joissa on ongelmia eikä kukaan ole viallinen. Oikein kohtelu ja hyvän tekeminen opettaa käyttäytymään niin kuin muut odottavat.
  19. Ja mikä tärkeintä, sanoa takaisin vaikuttamatta rikolliselta. Silloin oma sanoma voittaa.
  20. Tässä koin tulleeni kohdelluksi niin väärin, yli itseni kokemien mukavuusrajijen, että reagoin näyttämällä keskisormea ja haistattamalla veetä baari ikolle. Koko paikka oli niin vihamielinen ja vieras, että ensin sain ittuilua itselleni monta kertaa, oma hyväntahtoinen käytökseni oli heille niin ärsyttävää ja vastenmielistä ja lopulta sain lopputilin. Olin siellä vain 15 minuuttia.

    Menin baariin.En pidä baareista ja haluaisin mennä vaikka keskustaan, jossa on yliopistonaisia selvin päin. Olin yksinäinen ja yritin ylittää blokin, joka minulla on menemiseen ihmisten luokse. Olin vuoroni hiljaisella osuudella myöhään illalla ja baari oli työalueella.

    Tilasin teetä. Baarimikko kuulosti ihmettyneeltä. Hän vaikutti siltä, että hän ei ollut nukkunut pitkään aikaan ja oli varmaan väsynyt alkoholistien kuuntelusta. Hän kysyi, mustaa vai vihreää. En tiennyt. Hän katsoi minua syyttävästi, kun olin hiljaa. Vastasin, että en tiedä. Mietin. Hän puhalsi ilmaa ja katsoi sivuun. Sanoin mustaa. Yritin käynnistää keskustelua hänen kanssaan. Pyysin kuvailemaan niiden eron. Hän oli hiljaa sekoittaessa teetä ja sanoi, että toinen on musta ja toinen vihreä. Vastasin haastavasti, niin ilmeisesti, mutta mitä eroa niillä on. Hän ei vastannut.

    Tullessani sisään hän puhui miehen kanssa tiskillä. Saatuani teen sanoin, voinko tulla tänne päin, jos teillä on juttu kesken. Nainen sanoi, meillä on aina juttu kesken. Sanoin hyvä. Nainen poistui. Sanoin nimeni miehelle ja kysyin, miten menee. Miestä ei huvittanut jutella. Sanoin, etten ole kovin hyvå tässä, koska en käy baareissa. Ja etsin naista. Hän ei vastannut, joten poistuin.

    Pyysin femman setelin. Baarimikko sanoi, ettei puhu ruotsia. Sanoin varovaisella äänensävyllä viisi? Hän yritti vielä kiittää ja varoa pilaamasta ilmapiiriä. Minua alkoi vähän harmittamaan hänen käytöksensä. Menin pelaamaan hedelmiäpeliä. Vitosen seteli ei toiminut. Pyysin rikkomaan sen. Voitin 2 € juomakupongin ja kävelin tiskille, jossa oli uusi pariskunta. Kysyin baarimikolta, voinko kysyä ihmisiltä tästä rahaa. Mies sanoi, multa ei varmaan kannata kysellä. Vastasin, joo, en halua häiritä sinua. Mies vastasi, miksi, eihän minulla ole edes partaa. Poistuin heidän luotaan.

    Yksi mies antoi setelin rikottavaksi ja baarimikko suostui rikkomaan senkin. Hän näytti jo vakavaa naamaa. Sitten baarimikko sanoi, että älä häiritse asiakkaitani. Ja mikä sinua vaivaa. Kuuntelin hiljaa. Puolustauduin väittämällä vastaan, että minähän kysyin, että saanko kysellä ja sinä sanoit että saan. Sanoin, että mikä sinua vaivaa. Baarimikko sanoi, ei mikään. Vastasin, hyvä, älä sitten soita minulle suutasi. Hän toisti, etten saa häiritä hänen asiakkaitaan.

    Tämä oli veruke. Tosin jos kauppias sanoo näin, niin silloin on aika lopettaa. Halusin kuitenkin tuoda hänelle esiin sen, että hän itse käyttäytyi törkeästi. Jos asiakkaita olisi häirinnyt, he olisivat kieltäytyneet. Ja minä olisin lopettanut. Vain baarimikkoa häiritse alusta asti ja hän vääristi sen asiakkaiden tunteeksi. Asiakkaan häirintäveruke hänen auktoriteettinsa, jota hän käytti minun alistamiseksi.

    Ja jos olisin ollut hiljaa siinä vaiheessa, kun hän sanoi mikä minua vaivaa, olisin käytännössä mennyt istumaan yksin ja hiljaa muiden juopotellessa. sitten olisin normaali. Se olisi ollut ikävää. Minulla oli ylipirteä ja ylipuhelias asenne, joka oli ristiriidassa autoritaarisen ja passiivisen baarikulttuurin kanssa. Toisaalta olin itsekin ollut töissä 10 h enkä jaksanut joustaa. Yritin olla sosiaalinen tavalla, joka oli heille vieras. En suostunut osoittamaan nöyryyttä ihmisille, joille sitä pidä osoittaa. Heidän ei pitäisi olla noin vallanhaluisia asiakkaita kohtaan.

    Ilmoitin poistuvani pian, enkä tulisi enää takaisin Join teeni väärään kurkkuun. Baarimikko käski minut pois ja nopeasti. Hän käveli puhelimelle ja takaisin. Hän vastasi, mitä sinä sanoit!? Se oli tehokas haistattelu autoritaarista henkilöä kohtaan. Kukaan ei ollut uskaltanut sanoa sitä ennen.

    .
    21. 16 / 64
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt