ajatuksetovatilmaisia

Vapaa kuvaus

Aloituksia

368

Kommenttia

1267

  1. Turpaanvetäjän lisäksi minua yritettiin tänään leimata "liikenteessä kaikille ittuilijaksi".

    Edellisessä risteyksessä yritin kääntyä oikealle, mutta en päässyt vaihtamaan enää kaistaa. Takaa ja sivult tuli autoja ja oli sulkuviiva. En kuitenkaan halunnut kiertää, joten pysähdyin risteykseen alueelle, josta porukka pääsee sivulta ohittamaan ja odotin sivulta tulevien menevän ensin. Mahduin väärästä käännöksestä turvallisesti.

    Sitten saavutun oikealle mahdollisesti oikein kääntyneen auton. Nainen ja mies. Pidin turvavälin. Mies hidasti kolmeen kymppiin neljän kympin alueella ja esti ohitusyritykseni hyvässä paikassa. Jouduin ajamaan seuraaviin liikennevaloihin sopivan etäisyyden päässä, koska vastakkaisella kaistalla oli autoja. Kuski päätti pysähtyä jo ennen risteystä ja paineli jarrua.


    Levitin käteni viestiksi, että miksi sinä minulle raivoat Liikennevaloissa. Sitten hän tuli ulos autonsa viereen alkaakseen haukkumaan. Olin taaempana autossani

    Aloitin ensin enkä antanut heidän missään vaiheessa alistaa minua. : onks sulla jotain huolia?

    On! Sinä oot ittuillu noille autoille ennenkin.

    ittuillu kenelle? Sinulle?

    Hän meni takaisin autoonsa ja kun valo vaihtui vihreäksi, jäi siihen estääkseen minua liikkumasta. Keltaisella hän lähti enkä ehtinyt mennä.

    Seurasin heitä turvamatkan päässä. Osoitin, etten koe oloani häpäistyneeksi tai noloksi.

    Ajoin heidän edelleen ja nainen kuvasi videota. Näytin rauhanmerkkiä, niin kuin näytän huostaanotto on kiellettävä - googlaa viestin tukijoille. Minulle näytetään peukkua joskus ja otetaan kuva.

    Pysäköin ja juoksin heidän autonsa ohi, kun he odottivat valoissa. En katsonut enkä elehtinyt, koska se olisi näyttänyt siltä, ettå olisin häirinnyt heitä tahallaan.

    Annoin takaisin sen samalla mitalla enkä tehnyt mitään väärää.

    Mistähän tässä oli kyse? Miksi mies pysähteli edessäni, jota en ollut tavannut? Johtuiko se vääräsrä käännöksestä ja auton viestistä ja koska kaikki lastensuojeluvanhemmat ovat syypäitä, niin ansaitsin tylytystä ja hänen auktoriteettiaan? Hän koulutti minua kääntymään oikein? Koska en ollut tavannut häntä, kysyin vain rauhallisesti, onks sulla jotain huolia. Koska hän esti normaalin liikenteen kulun edessäni ja huusi minulle, ajoin tilausta hakemaan samalla kaistalla kuin hän. Se rikkoi hänen auktoriteettinsa ja itutti häntä niin hirveästi. Nyt ollaan sujut, enkä näyttäytynyt A säälittävänä kiusattuna enkä B rikollisena.

    Menikö hyvin?
  2. Isovanhemmista voisin sanoa vielä nimenomaan isoäiti Sarin tapaukseen liittyen, että isovanhemman asema on erityisen heikko siksi, että isovanhemmat ei yleensä ole huoltajia. Silloin ku ei ole huoltaja, ni ei ole lastensuojeluasioissa niin sanotusti asianosainen, eli ei ole oikeutettu saamaan mitään tietoja lapsen asioista eikä oikeutettu välttämättä osallistumaan millään tavalla päätöksentekoon sen lapsen asioissa. Myöskään kun et ole asianosainen, niin on mahdollista, ettet ole oikeutettu myöskään valittamaan näistä päätöksistä, mitä lasta koskien on tehty. Tästä läheisyydestä sinällään, että oletko läheinen lapselle, niin siitä ei tehdä päätöksiä. Sosiaalityöntekijä voi itse arvioida ja päättää sen, että onko isovanhempi läheinen vai ei. Hän voi todeta, että et ole läheinen, niin et ole oikeutettu tapaamisiin. Isoäiti Sarin tapauksessahan oikeusasiamies on linjannut ymmärtääkseni viime kädessä, että kyllä isoäiti on läheinen ja hänelle kuuluu nämä tapaamiset. Oheishuoltoasioissa lastensuojelu todella usein oman kokemukseni perusteella vastustaa oheishuoltopäätöksiä, vaikka voi olla, että huoltajalla on sellainen tilanne, että hän ei välttämättä huoltajan tehtävistä pysty siinä tilanteessa itse huolehtimaan, jolloin oheishuoltajuus olisi perusteltua. Jostain syystä, en osaa nyt arvioida, mikä se syy on, mutta usein lastensuojelu lähtee siinä prosessissa vastapuoleksi ja vastustaa oheishuoltajamääräyksiä, vaikka huoltolain ensisijaisuus huomioiden lastensuojelun tulisi tukea siinä, että mahdollinen oheishuoltaja määrättäisiin ja sitä kautta lapsi voisi päästä esimerkiksi isovanhemman luo asumaan helpommin ja isovanhemmat tai muut läheiset vois olla lapsen elämässä vanhemmin mukana.
    Kaikki nämä asiat liittyy myös tähän isoon kokonaisuuteen, että lapsi ei kotiudu sijaishuollosta, koska rajoittamalla ne yhteydet heikkenee. Myös se seikka, mikä jäi tässä mainitsematta ja jonka haluan vielä nostaa esille, on se, että sijaishuollolla on laitoksia tai perhehoitajia. Heillä on merkittävä valta lapsiin, jotka heidän laitoksissaan tai perheessään asuvat ja ovat. Kun mainitsit aikaisemmin sen, että hallinto-oikeudessa tää perustuu pitkälti kirjallisiin lausumiin ja kirjalliseen aineistoon, niin yksi merkittävä taho on nimenomaan sijaishuoltopaikkojen antamat lausunnot, perhehoitajien antamat lausunnot.
    Heillähän on... tämähän on hyvin erikoista, koska heillähän taloudellinen intressi asiassa.
    Sit voi miettiä, että toteutuuko oikeudenmukaisuus tai ylipäätään tosiasioiden selvittäminen.
    Ihmiset, joilla on oma intressi, lausuvat asioista ja oikeus huomioi nämä asiat täysimääräisesti. Olen ollut yhdessä hallinto-oikeuden istunnossa, jossa tiedustelin perhehoitajalta, että kuinka paljon perhe mahdollisesti taloudellisesti hyötyy asiasta, niin hallinto-oikeuden tuomari ilmoitti, että tällaisia kysymyksiä ei saa esittää. Tämä on merkittävä ongelma ja näkyy näissä prosesseissa. Haluan tuoda vielä sen esiin, että uskon itse siihen, et Suomessa lähtökohtasesti meillä oikeusjärjestelmä toimii, jos oikeanlaisia asioita käsitellään oikeanlaisissa paikoissa. Käräjäoikeuden prosesseissa näen kyllä, että ihmisillä on mahdollista saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja varmasti hallinto-oikeudessakin niissä asioissa, joissa hallintoprosessi soveltuu. Lastensuojeluasioissa se ei toteudu.
    Kysyjä: Kiitoksia. Nyt kun ihmisoikeusjuristi Kristiina Honkoa kuuntelee, niin vahvistuu vaan ajatus siitä, ettei ole mikään ihme, et perheet kokevat, että he joutuvat ikään kuin kafkamaiseen pyöritykseen, koneistoon, että he ovat paperiperheitä...
  3. Tästä voisin puhua todella paljon, mutta muutaman asian vielä nostan esille. Koska tää prosessi perustuu pitkälti kirjalliseen selvitykseen, niin samanlaista tosiseikkojen selvitystä hallinto-oikeudessa ei nähdäkseni tehdä. Pystyn vertaamaan tätä. Hoidan paljon lapsiin liittyviä asioita, huoltoriitoja ja muita asioita käräjäoikeuksien puolella ja yleisoikeusistuimen puolella ja siellä olis täysin mahdoton ajatus, että pelkän väitteen perusteella asia voisi menestyä. Täytyy esittää tosiseikkoja ja todisteita niiden väitteiden tueksi. Ei riitä, että esittää, että on huoli esimerkiksi. [12:21] Oma kokemus on se, kun olen hoitanut juuri tähän isoäiti Sarinkin viittaamaan oheishuoltoon liittyviä asioita, lastensuojeluun liitännäisiä oheishuoltoasioita sekä käräjäoikeudessa ja hallinto-oikeudessa, ni oma kokemus on se, että samoilla todisteilla käräjäoikeus selvittää asian, arvioi sen todistelun ja päätyy täysin erilaiseen ratkaisuun ku hallinto-oikeus, joka nähdäkseni ei ole asianmukaisesti selvittänyt sitä asiaa tai se prosessi ei ole mahdollistanut sitä, että asiaa olisi voitu tosiasiassa selvittää. Hallintoprosessi suhtautuu... tämä suullinen käsittely on hallintoprosessissa poikkeus, niin myös todistelua rajataan siellä merkittävästi, todistajien nimeämistä esimerkiksi, jota taas käräjäoikeuden puolella varmemmin tehdään. Nähdäkseni oikeudenmukainen oikeudenkäynti ei toteudu lastensuojeluasioissa hallinto-oikeuksissa. Se prosessi suosii viranomaista.
    Haluan tuoda myös sen esille, että kun tässä tuotiin esille myös tätä lastensuojelun lakimiespuolta, mitä on kehitetty julkisilla varoilla vuosittain, niin viranomaisella on aina resurssit ja mahdollisuus oikeudelliseen apuun, joka verovaroista maksetaan, mutta vanhemmilla ei ole. Jos vanhemmat ovat edes keskituloisia, he eivät ole oikeutettuja oikeusapuun välttämättä ollenkaan ja he joutuvat maksamaan oikeudenkäyntikulut itse. Vaikka he voittaisivat sen jutun hallinto-oikeudessa, niin ei ole selvää, että viranomainen joutuisi maksamaan näitä oikeudenkäyntikuluja vaan ne voivat jäädä kokonaan tai osittain vanhempien maksettavaksi. Vanhemmat voivat joutua ottamaan lainaa sen takia, että pystyvät kattamaan nämä viranomaisen virheellisistä väitteistä aiheutuneet oikeusprosessit ja niiden oikeudenkäyntikulut. Samoin jo 12-vuotiailla nuorilla on pääsääntöisesti oikeus ilmaiseen oikeusapuun, mutta nuorilla ei ole kuitenkaan oikeutta saada siihen lastensuojeluun omaa lakimiestä esimerkiksi kuulemisiin, huostaanoton kuulemisiin, päätösten kuulemisiin eikä palavereihin mukaan, joissa kuitenkin tehdään käytännössä ne päätökset. Se oikeusapu on rajattu tämän ulkopuolelle. Voi siis olla tilanne, jossa lastensuojelussa voi olla paikalla sosiaalityöntekijä, johtava sosiaalityöntekijä ja lakimies, mutta nuorella ei ole ketään, jos hän tai hänen vanhemmat eivät pysty itse maksamaan tai ole saanut lakimiestä apuun muulla tavalla palavereihin. Myöskään kanteluprosesseihin ei ole mahdollista saada oikeusapua ja tätä kautta näihin virheellisiin toimintoihin, kuten esimerkiksi siihen, että päätöksiä ei anneta, niin ei ole mahdollista saada muutosta. Kanteluteitse voi... ei ole mahdollista siis saada asiantuntevaa oikeudellista apua, jotta voisi itse kannella asiallisesti näistä asioista.

    Voisin tuoda vielä esille sen, että vastatoimet on valitettavasti arkipäivää. Tää on hurjaa sanoa ja vastatoimilla tarkoitan sitä, että jos perhe, vanhempi tai nuori tuo esiin näitä epäkohtia joko sijaishuoltopaikkaan tai sosiaalityöntekijälle, niin ei ole ollenkaan mahdotonta, että siitä seuraa rangaistuksia. Nuori voidaan siirtää kauemmas läheisistään, jos hän vaatii enemmän tapaamisia tai yhteydenpitoa voidaan rajoittaa. On myös monenlaisia muita keinoja, joilla voidaan kiristää. Esimerkiksi perheessä, jos on muita lapsia, jotka on kotona, niin voidaan todeta, että jos yhteistyö ei onnistu, niin voimme huostaanottaa nämä muutkin lapset, joka on omiaan hiljentämään ja tuomaan esille pelkoa, että ei uskalleta käyttää niitä oikeussuojakeinoja, joita olisi käytettävissä.
  4. ...nne mikä tahansa.
    Näistä päätöksistähän voi valittaa hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeus ratkaisee lastensuojeluun ja viranomaisten päätöksiin liittyvät asiat. Tämä koskee kaikkia lastensuojelupäätöksiä (Teemu: Vain sijaishuoltopäätöksiä, ei rajoituspäätöksiä?) ja myös vahvistaa huostaanotot viranomaisen hakemuksesta. Hallinto-oikeusprosessi itsessään on ensinnäkin hyvin hidas. Kun ajatellaan näitä yhteydenpidon rajoituksia, niin rajoitukset lain mukaan voi kestää vuoden ja usein niitä tehdään niin, että niitä tehdään niin, että ne kuukaudesta tai puolesta vuodesta siihen vuoteen. Hallinto-oikeuden valitusprosessi harvoin valmistuu vuodessa. Tämä yleensä tarkoittaa sitä, että kun yhteydenpidon rajoituspäätöksistä valitetaan, niin päätöstä et saa, ennen kuin se rajoitus on jo käytännössä loppunut ja on voitu tehdä uusi päätös, josta voi jälleen valittaa uudelleen. Tämä on loputon kierre, mikä näistä valitusasioista tulee ja todellisuudessa ei oikeutta näissä asioissa voi saada muuta kuin takautuvasti, eli siihen varsinaiseen tilanteeseen meidän järjestelmä ei anna oikeussuojaa. Tämä sama asia koskee esimerkiksi kiireellisiä sijoituksia, joissa sijoitus voi kestää 30 vuorokautta ja sitten jatkopäätös toiset 30 vuorokautta, niin hallinto-oikeudet eivät ehdi näitä asioita ratkaista, kun yleensä noin vuoden kuluttua, eli oikeuslaitokselta et voi saada näihin asioihin tukea. Tämä on yksi asia.
    Hallinto-oikeusprosessissa on myös mielestäni monia sellaisia ongelmia, jonka vuoksi näitä lastensuojeluasioita ei tulis käsitellä hallinto-oikeuksissa. [7:35] Tässä Leeni toi esiin sen, että oik... [7:39]....valvonnan neuvottelukunta on tätä esittänyt jo ennen nykyisen lastensuojelulain säätämistä, mutta tähän ei silloin tartuttu. ...valvonnan ongelmat liittyy tähän prosessiin. Siellä on monenlaisia seikkoja. Tää hallintoprosessihan perustuu pääasiassa kirjalliseen. Se on lähtökohta hallintoprosessissa, et se perustuu kirjalliseen aineistoon ja suulliset käsittelyt on poikkeus pääsäännöstä. Yhteydenpidon rajoitusasioissa todella harvoin järjestetään suullisia käsittelyjä ja tämä tarkoittaa sitä, et ne asiat ratkaistaan pääasiassa sen kertyneen viranomaisaineiston perusteella.
    Tästä päästään siihen, mikä on lastensuojelun asiakkaille ja varmasti monille perheille tuttu asia: Lastensuojelun kirjaukset ja niiden merkittävät oikeusturvaongelmat. Käytännössähän tarkoittaa sitä, että lastensuojelu tekee hyvin paljon monenlaisia kirjauksia perheestä. Leeni toi tässä esille erilaista luokittelua ja siellä voi olla taustalla myös paljon sellasta, tietynlaista asennetta perheitä kohtaan jo valmiiksi. Nämä kirjaukset, niihin on todella vaikea... niitä on todella vaikea saada korjatuksi. Prosessit on sellaisia, että kirjausten korjaus on tehty käytännössä lähes mahdottomaksi. Asiakirjoja ei ole saatavissa. Ne saatetaan saada vasta kuukausien jälkeen, jolloin ei välttämättä ole enää niitä henkilöitä edes paikalla, jotka ovat tehneet kirjauksia ja jotka voisivat niitä korjata. Kirjaukset eivät useinkaan vastaa sitä todellista kokonaistilannetta. Sehän on sen yhden henkilön, joka sen kirjauksen on tehnyt, subjektiivinen näkemyksensä asiasta. Tämä johtaa siihen, että näitä asiakirjoja hallinto-oikeuksissa käytetään näiden prosessien ja ratkaisujen perusteena.
    Käytännössä voi ehkä kärjistetysti sanoa, että viranomainen... kun tää prosessi käynnistyy, niin sehän on prosessin vastapuoli. Vaikka viranomaisen tietysti täytyis toimia objektiivisesti ja pyrkiä viranomaisena tuottamaan täysin objektiivista tietoa, mutta käytännössä se usein menee niin, että tehään lastensuojelun kirjaukset, sitten toimitetaan ne hallinto-oikeuteen ja vanhemmille jää velvollisuus osoittaa, että ne eivät ole totta. Suullisessa käsittelyssä tähän on toki mahdollisuus. Monissa asioissa suullista käsittelyä ei järjestetä. Puhutaan todistustaakkasäännöksistä, jotka yleisen oikeusistuimen puolella, riita-asioissa menee sillä tavalla, että jos joku esittää jonkun väitteen, niin sen, joka sen väitteen esittää, tulee osoittaa todistelu sen väitteensä tueksi. Tämä on myös yleinen lähtökohta riita-asioissa. Hallinto-oikeudessa tällaista ei ole. Siellä ei ole todistustaakkasäännöksiä. Ei sovelleta hallintoprosessissa, joka johtaa siihen, että käytännössä, kun viranomainen esittää väitteen, niin vanhemman tulisi jollain tavalla pystyä osoittamaan, että se ei ole totta, joka on hyvin hankalaa.
    Kun ajatellaan, että minkälainen epätasapaino on prosessissa viranomaiskoneisto versus yksittäinen vanhempi, joka siinä tilanteessa yleensä on jo valmiiksi vakavassa kriisissä.
  5. Koska suomalaiset lapsen vahingoittamisen myyttiin ja sosiaalisesti sopeutumattoman vanhemman viallisuuteen, he antavat virkamiesten päättää.

    Siksi laki on näennäinen eikä voi valittaa ja varhaiskasvatustyöntekijät kyttäävät vikoja lastensuojeluilmoituksiin..

    Ihmisellä ei ole vikoja ja se ajatus on rasistinen. Ihmisellä on kokemuksia, joissa on ongelmia eikä kukaan ole viallinen. Oikein kohtelu ja hyvän tekeminen opettaa käyttäytymään niin kuin muut odottavat.
  6. Ja mikä tärkeintä, sanoa takaisin vaikuttamatta rikolliselta. Silloin oma sanoma voittaa.
  7. Tässä koin tulleeni kohdelluksi niin väärin, yli itseni kokemien mukavuusrajijen, että reagoin näyttämällä keskisormea ja haistattamalla veetä baari ikolle. Koko paikka oli niin vihamielinen ja vieras, että ensin sain ittuilua itselleni monta kertaa, oma hyväntahtoinen käytökseni oli heille niin ärsyttävää ja vastenmielistä ja lopulta sain lopputilin. Olin siellä vain 15 minuuttia.

    Menin baariin.En pidä baareista ja haluaisin mennä vaikka keskustaan, jossa on yliopistonaisia selvin päin. Olin yksinäinen ja yritin ylittää blokin, joka minulla on menemiseen ihmisten luokse. Olin vuoroni hiljaisella osuudella myöhään illalla ja baari oli työalueella.

    Tilasin teetä. Baarimikko kuulosti ihmettyneeltä. Hän vaikutti siltä, että hän ei ollut nukkunut pitkään aikaan ja oli varmaan väsynyt alkoholistien kuuntelusta. Hän kysyi, mustaa vai vihreää. En tiennyt. Hän katsoi minua syyttävästi, kun olin hiljaa. Vastasin, että en tiedä. Mietin. Hän puhalsi ilmaa ja katsoi sivuun. Sanoin mustaa. Yritin käynnistää keskustelua hänen kanssaan. Pyysin kuvailemaan niiden eron. Hän oli hiljaa sekoittaessa teetä ja sanoi, että toinen on musta ja toinen vihreä. Vastasin haastavasti, niin ilmeisesti, mutta mitä eroa niillä on. Hän ei vastannut.

    Tullessani sisään hän puhui miehen kanssa tiskillä. Saatuani teen sanoin, voinko tulla tänne päin, jos teillä on juttu kesken. Nainen sanoi, meillä on aina juttu kesken. Sanoin hyvä. Nainen poistui. Sanoin nimeni miehelle ja kysyin, miten menee. Miestä ei huvittanut jutella. Sanoin, etten ole kovin hyvå tässä, koska en käy baareissa. Ja etsin naista. Hän ei vastannut, joten poistuin.

    Pyysin femman setelin. Baarimikko sanoi, ettei puhu ruotsia. Sanoin varovaisella äänensävyllä viisi? Hän yritti vielä kiittää ja varoa pilaamasta ilmapiiriä. Minua alkoi vähän harmittamaan hänen käytöksensä. Menin pelaamaan hedelmiäpeliä. Vitosen seteli ei toiminut. Pyysin rikkomaan sen. Voitin 2 € juomakupongin ja kävelin tiskille, jossa oli uusi pariskunta. Kysyin baarimikolta, voinko kysyä ihmisiltä tästä rahaa. Mies sanoi, multa ei varmaan kannata kysellä. Vastasin, joo, en halua häiritä sinua. Mies vastasi, miksi, eihän minulla ole edes partaa. Poistuin heidän luotaan.

    Yksi mies antoi setelin rikottavaksi ja baarimikko suostui rikkomaan senkin. Hän näytti jo vakavaa naamaa. Sitten baarimikko sanoi, että älä häiritse asiakkaitani. Ja mikä sinua vaivaa. Kuuntelin hiljaa. Puolustauduin väittämällä vastaan, että minähän kysyin, että saanko kysellä ja sinä sanoit että saan. Sanoin, että mikä sinua vaivaa. Baarimikko sanoi, ei mikään. Vastasin, hyvä, älä sitten soita minulle suutasi. Hän toisti, etten saa häiritä hänen asiakkaitaan.

    Tämä oli veruke. Tosin jos kauppias sanoo näin, niin silloin on aika lopettaa. Halusin kuitenkin tuoda hänelle esiin sen, että hän itse käyttäytyi törkeästi. Jos asiakkaita olisi häirinnyt, he olisivat kieltäytyneet. Ja minä olisin lopettanut. Vain baarimikkoa häiritse alusta asti ja hän vääristi sen asiakkaiden tunteeksi. Asiakkaan häirintäveruke hänen auktoriteettinsa, jota hän käytti minun alistamiseksi.

    Ja jos olisin ollut hiljaa siinä vaiheessa, kun hän sanoi mikä minua vaivaa, olisin käytännössä mennyt istumaan yksin ja hiljaa muiden juopotellessa. sitten olisin normaali. Se olisi ollut ikävää. Minulla oli ylipirteä ja ylipuhelias asenne, joka oli ristiriidassa autoritaarisen ja passiivisen baarikulttuurin kanssa. Toisaalta olin itsekin ollut töissä 10 h enkä jaksanut joustaa. Yritin olla sosiaalinen tavalla, joka oli heille vieras. En suostunut osoittamaan nöyryyttä ihmisille, joille sitä pidä osoittaa. Heidän ei pitäisi olla noin vallanhaluisia asiakkaita kohtaan.

    Ilmoitin poistuvani pian, enkä tulisi enää takaisin Join teeni väärään kurkkuun. Baarimikko käski minut pois ja nopeasti. Hän käveli puhelimelle ja takaisin. Hän vastasi, mitä sinä sanoit!? Se oli tehokas haistattelu autoritaarista henkilöä kohtaan. Kukaan ei ollut uskaltanut sanoa sitä ennen.

    .
  8. Oli tuuria, ettei mies vienyt pois oikeuttani käyttää vessaa
  9. Tai siis koska en noteerannut hänen auktoriteettiaan, hän käyttää huumeidenkäyttäjäkorttia minun paheksumiseen.
  10. Kysyin vessan sijaintia kauppakeskuksessa. Asiakaspalvelija sanoi "yläkerrassa on yleisövessa." Odotin hetken. Hän ei sanonut mitään muuta. Kysyin missä kerroksessa se on? Se on toisessa, hän vastasi. Hän katsoi minua silmiin ihan kuin odottaen jotain. Käännyin ja kävelin pois. Sitten hän alkoi puhua "ja täs on sen kooooooodi". Hänen intonaationsa nousi vihjaten, että hän valitsee vessaanmenijät. Vessa oli uv-valot, koska huumeiden käyttö on kiellettyä. Käännyin takaisin ja otin koodilapun. Sitten kävelin pois sanomatta tai tunnustamatta MITÄÄN. Hänellä oli lisäksi taas se asiakaspalvelukoulussa käyneen, pojista tykkäävän intonaatio ja ylipainoinen olemus. Tein paham virheem siinä, kun en kiittänyt tai katsonut takaisin silmiin. Nyt hän pitää minua epäkohteliaana verukkeena sille, että hän käyttää auktoriteettia.
  11. Vielä yksi työelämästä eikä omasta saamastani asiakaspalvelusta. Hain hampparin ison hamppariketjun ravintolasta. Siellä oli 25 min jono. Kokemuksesta en kysy montako minuuttia vaan kävin ulkona katsomassa pysäköinnivalvojia. Kävin sisällä neljä kertaa. Sanoin intialaiselle kuskille, joka kyseli, että älä kysy heiltä vaan katso taulua. Vikalla kierroksella parkkipaikalle olin kolme minuuttia. Sinä aikana tilaus tuli valmiiksi. Aika hyvä ajoitus. Autoritaarinen kokki vain herjasi, että "tuo on sitten ollut jo hetken siinä valmiina". Siis käytti verukkeena sitä, kuski ei toimita ruokaa ajoissa sille, että sai käyttää auktoriteettia. Täysin törkeä ravintola-alan ihminen. Ehkä hän antoi noottia kuskeille yleensä siitä, että kysyminen harmittaa, mutta silti tuo on tuhoavaa käytöstä enkä ansainnut sitä.
  12. Hain tilauksia ja minua pyydettiin "tulemaan tiskille juttelemaan". Olin ottanut väärän tilauksen kuulemma. En mennyt, koska se oli alentuvaa. He aina pyytävät sanomaan numerot ja olen niin tehnyt. Tänään hain edellisen tilauksen, ilmoitin numeron selvästi ja kuuluvasti, muuttaen myös englanniksi pyydettäessä. Se oli pöydällä ja minulle osoitettiin ja nyökkäiltiin sitä. Otin kaksi uutta tilausta heidän valikoimanaan, sanoin kiitos ja lähdin. Nainen sanoi tylysti, että "sinusta valitetaan kuule". Siis valitetaan hiljaa olemisesta? En mielestäni tehnyt mitään väärää tavassani kommunikoida. Paikalla ollut toinen kuski sanoi heille englanniksi minun odottaessani, että "we are not supposed to say snything. You just give us the order". Näin sen pitäisi ollakin tai sitten he jättävät tilaukset sivuun meille. Minusta tässä tilanteessa minua syytettiin ja komenneltiin sillä verukkeella, että en "lähesty puhuttelua" ja virhe oli heidän oma lukuvirheensä. Valittaminen taas on tarkoitettu potkujen aiheuttamiseksi, jos heistä tuntuu se paremmalta. Olisiko firman parempi kertoa heille sama kuin mitä toinen kuski selitti heille? Tilauksen sekoittaminen oli veruke, jolla he peittelevät auktoriteettinsa, ja sen että he suuttuivat siitä, kun en suostunut holhottavaksi. Ei ole väliä, miten kommunikoin vaan sillä, että teen sen joka tapauksessa eri tavalla, kun auktoriteetti tahtoo. Sama kuin lastensuojelun sosiaalityöntekijät.
  13. Menin pitseriaan ja avasin laukkuani. Ennen kuin vetoketju oli kokonaan auki, selkäni takaa kokki huusi firmafirmafirma!! Kun olin valmis, sanoin 58. Hän oli hikinen ja hektinen.

    Vieressä oli pitserian asiakkaita. Hän sanoi "hei! tarkista numero. Viimeksi sinä unohdit. Pitää tehä oma työ!" Hän asetteli irtonaisen kuitin pitsan päälle.

    En muista milloin kävin viimeisi tässä, varmaan 2 kk sitten, ja silloin taisin uhmata auktoriteettia arvostelemalla kuittia. Tiedättehän, nyt hän käytti verukkeena keksimäänsä vääristelmää käyttääkseen auktoriteettia ja asiakkaiden kuullen siten, että minun olisi pitänyt tuntea häpeää.

    Kuitit lentävät pois pitsan päältä varsinkin useampaa kantaessa ja numero pitää kirjoittaa, siis kokin. Sanon numeron ja kokki antaa oikean paketin . Tietty olen saanut uhkauksia "et saa tilausta, jos et näytä numeroa" ja toisin päin.

    Jälkeenpäin tuntui siltä, että minun piti kävellä vakavasti ja rivakasti yksin ollessani, jotta täyttäisin auktoriteettien odotukset. Onneksi se fiilis valui pois ja pystyin kirjoittaa tämän.
  14. Hain hampparin raflasta. Myyjä sanoi minulle, kun avasin laukkuani huoneen poikki, että onx sulla 87!? Hän odotti sitä nyökkäilyrutiinia, johon vastaa nyökkäämällä.

    Sanoin heti selvästi ja kuuluvasti firman nimi 87! Vihjasin, etten hyväksy sitä, että myyjä sanoo sen vaan hänen täytyy antaa minun sanoa se.

    Otin pussit ja sanoin jotain, joka johti vaikeuksiin: "Jos sinä haluat tarkastaa numeron, niin älä sano numeroa. Silloin et voi et voi tietää sitä, että minulla on oikea numero".

    Hän kösitti sen niin, että pyysin häntä tarkastamaan numerot kännykästä. Tarkoitin, että on parempi, jos lähetti sanoo ilman, että hän paljastaa numeron ja antaa lähetin nyökätä. Jos lähetti sanoo sen, silloin se on oikea.

    Sitten hän sanoi "joo, mä voin katsoa sen kännykästä". Kaikki ihmettelivät ympärillä tätä rituaalia. Siitähän ei ollut kyse.

    Kävin sutossa ja näytin kännykän. Hän sanoi joo, kiitos! Totta kai tein, mitä käskettiin enkä yrittänyt korjata häntä. Hän antoi ymmärtää, että hänellä on auktoriteetti tarkastaa kännykkä ja ohitti sen, että minä sanoin jotain.
  15. Tässä on sama muoto, vaikka kyseessä on kaksi teiniä kadulla eikä asiakaspalvelijoita: Auktoriteetti - peittely verukkeella - toisen sosiaalisen aseman laskeminen

    Kaksi teiniä vastaili mustaihoiselle teinille, joka sanoi heille: Et silti voi sanoa minulle tuollaista. Teini vastaili, en minä ole mitään sanonut.

    Pysäköin samojen teinie viereen myöhemmin. He katsoivat lastensuojelu pn kiellettävä -autoani virnuillen.

    Astuin autosta ja varauduin pilkkaan. En kävellyt auton siltä puolelta, jossa he seisoivat vaan kiersin.

    Poika sanoi: "Hieno auto".

    Hieno auto oli veruke sille, että pitävät itseään minun yläpuolella. Nuoren virne jatkui. Jos olisin tyhmä, sanoisin, eikö olekin. Silloin astuisin ansaan.

    Kävelin heidän eteensä ja tiputin vahingossa avaimeni. Poika sanoi, hei, sun avain tippu. Nostin avaimen.

    Näytin vakavaa naamaa. Sanoin, mitä te virnuilette täällä?

    Minä tässä vain ihailtiin sun autoas. Keltanen on kiva väri.

    Älä valehtele. Pyyhkikää toi virne naamaltanne. Te holhoatte minua.

    Eikä holhota. Me vain ihailtiin sun autoa.

    Ja kun tiputin avaimen, sanoitte, että tiputit avaimen. Heitin avaimen maahan tahallaan.

    Poisa sanoi, hei, sä tiputit sun avaimen.

    Sanoin, että älä sano minulle, että mä tiputin avaimen.

    Pojat hiljenivät, mutta jatkoivat virnettä. Kun kerran virne jatkuu, tätä tulee lisää.

    Äskenkin kiusasitte sitä mustaihoista teiniä, joka kävi sanomassa teille, ettette voi puhua hänelle noin.

    Ei. Nyt olet erehtynyt henkilöstä. Poika veti katseen vakavaksi.

    Te kiusaatte täällä muitakin ihmisiä.

    Hain tilaukset sisältä ja pojat virnuilivat leveästi minulle. Menin seisomaan heidän eteensä ja katsoin vakavasti molempia vuorotellen.

    Poika sanoi, älä nyt rupee. Virne jatkui, kun menin autooni.

    Poika huuteli perään, hei sun laukku on auki! Aja varovasti.
  16. Tuupahdin erään ison hampurilaisketjun ravintolaan, jossa oli fasistitiimi. Sanoin kuuluvasti ja selvästi 8...6. Odotin, että hän ottaa -alkoi ottaa sitä. Jatkoin ja 8...8. Vuoropäällikkö tuli seisomaan naisen viereen ja katsoi minua epäilevästi. Nainen sanoi, että 88 ei ole vielä valmis. Käännyin ja kävelin pois rennosti. Nainen sanoi Hei, tuossa on toi 86. Sanoi , että no mä voin ottaa vaikka ne molemmat yhtä aikaa. Nainen kihisi raivosta. Tässä vaiheessa tiesin, että tämä ei pääty hyvin.

    Kun 88 oli valmis ja nostettu pöydälle, otin molemmat tilaukset käsivarsilla kantoon. Mies puuttui auktoriteetin tarpeeseen. Hei! Onko sinulla kassi? Käännyin kohti kassia. Hei! Onko kassia? Hei! Laskin tilaukset laukun avonaiselle kannelle ja Kun mies näki kassin, hän sanoi, Hei! Kylmät ja kuumat ruoat eri kasseihin. Hei! Lähdin autolle hakemaan toista pussia. Mies huusi, hei! Hän mutisi työntekijöille, mitä tää nyt... Sitten hän tajusi menneeni hakemaan toista kassia. Tilanne oli kuin joka askeleella minua holhottiin hei! Esimies oli ihmeissään, kun hänen puhutteluunsa ei vastata. Minun olisi pitänyt lopettaa ja kääntyä kohti puhuttelevaa esimiestä. En tehnyt sitä siksi, koska osaan hoitaa työni. On totta, että kylmät ja kuumat pitää laittaa erilleen, mutta tämä tiimi oli ketjun ainoa, joka sitä pyytää. Kyse olikin uskomuksesta, että lähettejä pitää käskyttää kylmästä ja kuumasta. Se ilmeni myös muissa asioissa kuin kylmässä ja kuumassa. Pakkasin ruoat erilleen ja lähdin. Vastaansanominen johtaa valitukseen ja potkuihin. Tai voivathan he valittaa siitäkin, etten vastannut.
  17. Menin kirjastoon printtaamaan. Kysyin 22-vuotiaalta miestyöntekijältä "voiko tässä printata kaksipuoleisena". Sitten löysin ruksin ja sanoin selvästi tässä se on. Hän alkoi selittää, miten tuolta toiselta sivulta voi tarkistaa. Toistin, että löysin jo. Sanoin että ei ole tarvetta. Hän mietti hetken ja epäröi., Hän sanoi, että voi olla ihan varma ja poistui. Sanoin, että luota siihen, että minä tiedän. Älä holhoa. Sitten menin miehen pöydälle maksamaan. Hän sanoi, että tältä pöydältä ei voi maksaa. Hän kuulosti siltä, että se oli minulle tarkoitettu ja arvosteli siitä, että tiesin sen olevan väärä, mutta silti yritin. Sanoin sen hänelle, että älä arvostele siitä. Hän vastasi, en minä sitä sillä.... Hän ei ollut tietoinen sävystään ja sitten kun konfrontoin sitä, hän piilotti käyttävänsä auktoriteettia yrittämällä selittää sen viattomasti. Sama kuin toisessa esimerkissä "minä nyt vain sanoin". Sanoin, että siltä se kuulosti. Sitten tarjosin kolikon ja hän huomautti, että meillä ei käteinen käy vaan kortti. Hän liikutti sormensa maksupäätteen korttikuvakkeen päälle, ihan kuin en ymmärtäisi puhetta. Maksoin tulostuksen. Käännyin kohti konetta ja kävelin sinne päin. Olen tulostanut siellä ennenkin ja tiedän, että maksettuani tuloste aukeaa. Hän sanoi jo mennessäni takaa päin, nyt voit mennä koneelle tulostamaan. Se kuulosti siltä, että voida on kiertoilmaisu teennäiselle asiakaspalvelijalle sille, että MENE. Hän korosti sitä hiukan. Se vihjasi, että hänen täytyy osallistua ohjaamiseen tässä asiassa. Ihan kuin en tietäisi. Vastasin, että niinkö?! Hän käyttäytyi neljä kertaa niin kuin patologinen tiedostamaton käytös. Hänelle itselleen se on palvelukoulussa sisäistetty sosiaalinen normi. Kaikkia asiakkaita pitää ohjata ja asiakkaan pitää kuunnella häntä.
  18. Ostin öljysuodattimen autotarvikeketjun myymälästä.

    Kysyin "sitten kun olet käynyt takaosassa hyllyllä niin kerro minulle, että mikä koodi siellä lukee tälle suodattimelle".

    Mies kuunteli ja suostui.

    Sitten kun hän oli etsinyt sen rekkarin perusteella, hän kysyi. siis mitä oikein tarkoitat, en ymmärtänyt kysymystä.

    Selitin, että haluan oppia luokitusjärjestelmän, että osaan ajatella muutenkin kuin rekkarin perusteella. Onko siellä mitään merkkikoodia, jengojen lukumäärää, halkaisijaa ym.

    Hän sanoi "kyllä minä täältä jengat näen". Siis hän näkee, minä en. En saanut suoraa vastausta. Kysymystä välteltiin. Se kuului asiakaspalvelijan suljettuun sosiaaliseen roolikohtaiseen etuoikeuteen. Kolmas myyjä kävi mulkaisemassa minua, että mikäs kyselijä täällä häiriköi.

    Provosoin sanomalla "Eli ei siis ole minkäänlaista luokitusta millekään autolle koko maailmassa".

    Hänen kaverinsa selitti, että osat on lyöty.... keskeytin sarkastisesti "sano vain!"

    ...autotyypin mukaan koneelle. Hän yritti korottaa ääntään minun ylitseni ja korotin takaisin.

    Ei siis ole luokitusta? Ei niin. Hyllyssä luki firman hyllyjen koodi T10, joka ei liity filttereihin.

    Sain vastaukseni kovalla vaivalla auktoriteetin yli.
  19. Menin hakemaan postipakettia ruokakaupan postipisteeltä.

    Menin kaupan infoon, joka oli samassa ja sanoin "postia".

    Nainen katsoi sänkeäni ja epäsiistiä pukuani. Olin työväreissä. Hän sanoi suunnilleen "joo eli tuossa vieressä on posti ja sinne tarvitset vuoronumeron... tarvitset sinne vuoronumeron".

    Hän kuulosti siltä, että hänen täytyy ohjata; ei uskonut, että ymmärrän missä vuoronumeroja käytetään. Hän toisti sen affirmoiden vaikutelmansa. Epäsiisti lähetti on niin kuin ne ulkomaalaiset, ja minä olen vahva ja pätevä ohjaaja infossa. Hänen siis kuuluu opettaa sen käyttö.

    En vain tiennyt, missä postipiste on. Postihenkilö olisi voinut pyytää ottamaan vuoronumeron eikä se kuulu normaalille info- työntekijälle. Tässä oli jokin pakkomielle vuoronumeron käskemisen kanssa.

    Olin hiljaa ja menin ottamaan vuoronumeron. Postinainen odotti, kun edellinen asiakas poisti tavaransa pahvilaatikon sisältä. Hän halusi antaa roskat postille. Hän oli jo saanut paketin ja normaali asiakaspalvelija olisi ottanut seuraavan lyhentääkseen jonotusaikaa. Kysyin vuoronumero kädessäni "anteeksi, onko voiko tähän tulla, vai onko teillä vielä jokin kesken".

    Nainen sanoi "oooon meillä kesken". Hän mietti alussa, voiko hän arvostella minua tunkeilusta ja päätti, ettei niin kohteliaaseen kysymykseen voi olla arvosteleva. Hänellä oli ennakkoluulo siitä, että tunkeilen, häiriköin enkä osaa vuoronumerosysteemiä.

    Odotin jonossa, jossa ei näkynyt muita kuin minä. Myöhemmin sain kuulla taustalta, että "minulla oli vuoronumero", eli kiilasin yhden, kun menin kassalle, kun hän sanoi, no niin, seuraava.

    Laitoin numeron numerolappulaatikkoon. Nainen ei tarkastanut sitä. Asioin ja otin laatikon.

    Palvelutapahtuman lopuksi nainen sanoi "seuraavalla kerralla tulet sitten vuoronumerolla".

    Asiakaskokemukseni oli kammottava. Heillä oli se asiakaspalveluasenne, että kaikki sanomiset ja vuorovaikutukset asiakkaisiin ovat joko holhoavia tai syyttäviä.

    Ajattelin, ettei hän voi enää syyllistää minua siitä, että häiriköin postipalveluja, koska sain jo paketin. En halunnut sanoa, että "en tiennyt, että minulla on väärä numero". Sen sijaan sanoin "Koska en tiennyt, että minulla on väärä numero, sinä et voi syyllistää minua siitä, että tulin ilman vuoronumeroa". Hänhän liioitteli laatikkoon laitetun väärän numeron "tulemiseksi ilman vuoronumeroa". Jatkoin, "te olette autoritaarisia. Jo äskenkin työtoverisi opetti minua ottamaan vuoronumeron. Älä nipota!"

    Se miten hän vastasi, kuvaa hänen asenneongelmaansa hyvin "minä nyt vain sanoin". Nyt hän vähätteli syyttelyä vain sanomiseksi, eli autoritaarisuus ja syyttely ei haittaa, jos vain sanoo.

    Vastasin "älä sano!" ja poistuin.

    He käyttäytyvät niin kuin palvelualan koulussa opetetaan, eli olemaan asiakkaan yläpuolella ja käyttämään valtaa.
  20. Tässä ei ole kysymys sinusta ja minusta.
    21. 16 / 64
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt