sarika4

Vapaa kuvaus

Aloituksia

19

Kommenttia

290

  1. vielä... tämä parannuksen tehnyt oli käynyt seuroissa ja siellä seuroissa oltiin kolme kertaa sanottu, että jokaisella on mahdollisuus uskoa syntinsä anteeksi. Ajattele, jokaisella! Jeesuksen sovitustyön tähden!
  2. Lue alempaa kertomus Lapin saarnamiehistä. Siinä katumus aiheutti jo luopumusta synneistä (alettiin tehdä parannusta), mutta Jeesus tuli, kun ne sai synnit anteeksi ennen uskoneen saarnaviran välityksellä. Jeesus tuli kotiin. Ja onhan Raamatussakin todistus siitä, että Jeesus on siellä, missä kaksi tai kolme kokoontuu hänen nimeen. Ja se, että anteeksianto tapahtuu Jeesuksen opeteuslapsi joukon välityksellä. Niin kuin Isä on lähettänyt Jeesuksen, niin Jeesuskin opetuslapset. Uskosta uskoon evankeliumi ilmoitetaan.

    Parannus on paitsi katumusta ja syntien anteeksi uskomista myös mielenmuutosta. Mielenmuutos saattaa ja usein näkyykin elämäntavan muutoksena.

    Eilen seuroissa puhuja kertoi, kuinka hänen esimiehensä oli saanut parannuksen armon. Ikänsä ns uskovassa perheessä eläneenä. Elikkä hänellä oli ollut jokin muu "usko" kuin meijän usko ennen parannuksentekoa. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta. Ja parannustahan ei voi tehdä, ellei ole synninhätää synnin tuntoa, ei voinut Eesaukaan tehdä, kun ei löytänyt, mistä tehdä.
  3. Kerroit, että asiasta syytetään sinua. Tuollainen mieli jos on tekijällä, niin onko katumusta silloin teoista ollut? Toisen syy muka ja vieläpä lapsen. Lapsella ei silleen ole himoja eikä lapsi käytöksellään hae mitään sellaista. Jotenka väärin perustein syyttää. En näkisi, että on sitten tehnyt täydellistä parannusta. Ja muuten kun parannukseen kuuluu katumus ja mielen muutos. Ei tuossa oikein mielenmuutosta ole, jos syy nähdään toisessa. Teko oikeutetaan, koska toinen siihen "houkutteli". Syntiä ei voi oikeuttaa.
  4. jos haluat sen niin käsittää. Pitää ottaa risti ja seurata Jeesusta.

    Elämää ei toki olekaan helpoksi tarkoitettu, taivaassa on aikaa levätä. Täällä ajassa miehen tehtävä; otsas hiessä pitää sun leipäs syömän. Se on siis totta.
  5. Pietari puolusti Jeesusta sivaltaen korvan, niin Jeesuspa opetti Pietaria siitä hyvällä. Ei sanunut, että Pietari olit hyvä ja oikeassa, kun menit ja sivalsit, oliko se nyt ylipapin korvan.

    Kirjanoppineet tulivat kyllä ja kiusasivat Jeesusta, mutta Jeesus Jumalana tiesi kyllä, mikä oli kiusaamista.

    Jeesus sanoi myös paholaiselle, että sinun ei pidä kiusata Herraa sinun Jumalaas.
  6. mitä Raamattu sanoo, että harrastavat haureutta eivätkä lisäänny. Kyllä ajan merkeistä voi nähdä, että viimeistä aikaa eletään. Ja sanotaan myös, että kaikki tulivat uneliaiksi. Siis myös uskovaiset, niin voi käsittää. Kun ilta alkaa olla myöhä tulee uneliaisuus...
  7. sen tiiän, tottahan se on. Yksinäisyys kyllästyttää. Nimin. kokemusta on.

    Mutta Jumalalta saa pyytää voimia, että jaksaisi lapsia hoitaa, jos niitä antaa ja oikein kasvattaa. Ei Jumala enempäänsä anna, mitä jaksaa. Kerran ihmiseltä voimat loppuu elämiseen tässäkin maailmassa. Eipä täällä ole monikaan paljoa yli sataa vuotta. Ovat jaksaneet ennenkin sen, mitä ovat jaksaneet huonommissakin olosuhteissa. Miksikö ei tämänkin ajan ihminen paremmissa oloissa pärjäisi?
  8. mukaanhan, jos ei rakasta veljeä, ei rakasta Jeesustakaan. Rakkautta täytyy olla syntymätöntäkin lasta kohtaan ja tavallaan itsensä kieltämistä siinäkin, että tekee Jumalan tahdon eikä omaansa.
  9. oli sekä Jumala että ihminen. Jeesus tuli totuutta puhumaan ja kehoitti ihmisiä parannukseen. Rakkaus on yhtä totuuden kanssa, ei ole rakkautta se, jos myöntelee väärässä. Ei, ei vääryyttä ei saa puolustaa. Jeesus paransi aina sairaita, jos Jeesus ei olisi ollut hyvä, niin olisi jääneet sairaat parantumatta ja kitumaan. Ristiryöväriä Jeesus lupasi muistaa, kun tämä sitä pyysi. Lupasi tämän paratiisiin hänen kanssaan. Hänellä oli valta, ja hän paransi valtansa avulla ja armahti heikkoja. Mutta tämän maailman viisaille, ei monillekkaan, Jeesuksen sovintotyö kelpaa. Se on totta.
  10. Ette halua ottaa lapsia vastaan, ei tunnu oikealta. Jos ei halua kaikkia, mitä Jumala antaa perheen perustamisen myötä, niin ei ole pakko mennä naimisiin. Siihen ei ole todellakaan pakkoa. Paavali vieläpä kehuu ja kehoittaa yksinäisen osan valitsemaan.

    Raamatun mukaan kiitos on valmistettu lasten ja imeväisten suusta.
  11. kuitenkin on niin, että jos ihminen rukoilee Jumalalta, että löytäisi oikean uskon, niin se on sitä oikeaa etsimistä; Kolkuttavalla avataan ja etsivä löytää. Vaikka ihminen taitais kaikki kirjoituksen ja muistais ulkoa, niin se ei riitä. Kuitenkin sanotaan, että lukekaat Raamatuita, joissa te luulette autuuden perustuksen olevan.

    Meitä vl:iä on oikeastaan aika hankala mennä sanomaan harhaoppiksiksi syyttäen synninpäästöä, kun samalla joutuu syyttämään Jeesusta, joka kaiken meille toi. Siinä onkin syytetty kaikkien syntien vapauttajaa, sitä joka tuli tänne synteimme tähden.
  12. asia varmasti. Toki pitäisi pystyä antamaan anteeksi, mutta ei saisi perhe syyllistää, jos vankeus lankeaa.. mutta koska on varmasti kyse sairaudesta, niin ennemmin hoitoa tuollaiselle, jos on kyseessä meikäläinen, niin asian voisi hyvin kertoa seurakunnalle ja siellä puida useamman kesken asiaa. Raamatussa on, että joka pahentaa yhdenkin näistä pienimmistä jne... Onko se katumusta, jos ei halua kärsiä rankaisua. Seksuaalinen hyväksikäyttö on huoruutta ja vielä lasta kohtaan (ja lain mukaan rankaistava teko). Jos tappaa, niin asia tulee ilmi ja varmasti vankeustuomio rapsahtaa... Ei ole lievä asia kyseessä. Ei voi verratakaan esim. lievään hetkelliseen ylinopeuteen.
  13. saa antaa... Kerran kuuntelin yöradiosta Pekka Saurin ohjelmaa, ja siellä itkuinen nainen soitti, kuinka häntä oltiin lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty uskonnon varjolla. Kyse ei ole meidän vl:ien uskosta. Tätä hyväksikäyttöä oli jatkunut vaarin toimesta, kunnes lapsi oli jo aikonut hypätä kerrostalon ikkunasta ulos. Sen jälkeen eivät lapset olleet käyneet kyseisessä paikassa. Erottamisia tai puhutteluja ei kuulemani mukaan oltu tehty.
  14. tuollaisessa tapauksessa asia menisi niin. Uskovainen haluaa maallistakin lakia noudattaa. Ja kärsiä siten myös tuomiot.
  15. tietoa muuten Lestadiuksen ajoista, että tuolloin oltiin sanottu heitä lukijalaisiksi. Ja vasta Lestadiuksen kuoleman jälkeen ihmiset olivat alkaneet nimittää lestadiolaisiksi.
  16. paljon säilytettynä Siionin keväitä, joten saatanpa kirjoitella tänne niitä aina... Jokuhan kertomus voi johonkin sattuakin, sillä tavalla, että puhuttelee.
  17. Sammeli viipyi koko päivän ja seuraavankin. Äiti ja lapset tähysivät tuon tuostakin veräjälle.

    Vihdoin illan hämärtyessä isä tuli lapinmiesten kanssa.

    ”Tuleeko tänne Jeetut meille itin ja kilttien tetien kantta?” kysyi Matleena.

    ”Ehkä”, vastasi äiti.

    ”Jumalan rauha tälle huoneelle!” kuului ovelta.

    Sammeli astui suoraan vaimonsa luo ja kietoi kädet hänen kaulaansa. ”Nyt mie annan sinulle kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Mie olen itsekin saanut ja nyt mie olen Jumalan lapsi ja laupeus on tapahtunut tälle huoneelle. Mie viivyin, kun nämä veljet olivat jo ennättäneet loitos. Ulos oli ajettu Herra Jeesus muistakin taloista. Ja sitten mie kävin tullimiesten puheilla, mie tunnustin ja maksoin ne tullivarkaudet. Ja sitten mie vielä poikkesin Martovaarassa ja kerroin porovarkaudestani ja maksaahan mie lupasin, mutta isäntä itki ja rupesi rukoilemaan minulta anteeksi ja anteeksihan mie annoin ihan Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja antakaahan tekin lapset isälle anteeksi. Tulkaa tänne mie siunaan teitä. Hyvä Jumala, ole kiitetty!”

    Vieraat seisoivat hiljaa ovensuussa ja pyyhkivät kyyneltyneitä kasvojaan.

    Äiti meni heidän luoksensa.

    ”Antakaa anteeksi!” tulvahti huutona hänen huuliltaan...

    ”Anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä!”

    ”Äiti, Jeetut tuli meille. Jeetut tuli!” jokelteli pieni Mateleena.

    Kynttilät sytytettiin pöydälle. Äiti kantoi jo eilen valmistamansa ruuat esille. Purnuvaaran ämmien vanha Raamattu avattiin ensi kerran tässä talossa ja Antin Pieti luki siitä sulavin laulavin äänin pienestä tullimies Sakkeuksesta, jonka huoneelle tapahtui laupeus.

    Uulasta tuntui, että joulu oli tullut keskelle pimeintä lokakuuta.
  18. “Sammeli!” kuiskasi vaimo.

    ”Etkö sinäkään nuku?” kysyi mies.

    ”En voi. Jospa ne miehet sittenkin olivat Jumalan miehiä ja me ajoimme Herran Jeesuksen talostamme! Jospa se Iisko on sittenkin ollut oikeassa kaataessaan viinat.”

    Sammeli vaikeni.

    ”Niin. Ehkä. Sitä minäkin tässä”, tuli vihdoin katkonaisesti.

    Uula kuuli, miten isä ja äiti supattelivat.

    ”Hirveä rangaistus on päällämme”, itki äiti.

    ”Hyvä Jumala, anna meidän vielä elää aamuun!” rukoili isä.

    Ja sitten:

    ”Annatko anteeksi, kun mie olen lyönyt sinua! En mie enää lyö. Viinat kaadan huomenna. ”

    ”Annanhan mie. Mutta anna sie minulle, kun olen joskus vihannut sinua. ”

    ”Annanhan mie. Mutta emmenkö rukoile Jumalaa?”

    Uula näki hiilloksen heittämässä kajeessa, miten vanhemmat nousivat vuoteeltaan ja polvistuivat vuoteensa vierelle. Poika puristi kätensä ristiin ja pyysi: ”Hyvä Jumala armahda meitä.” Siihen hän nukkui.

    ---
    Kun Uula lähti aamulla ansakierrolleen, näki hän isän aitan seinustalla.

    ”Poika, tule tänne!” kutsui isä.

    Viinatynnyri oli kumollaan, ja kirkas pahanhajuinen aine pulputti tapinreijästä ja lirisi pikku purosena aitan alle.

    ”Annat sie, poika anteeksi, kun mie olen ollut kurja isä!”

    ”Annanhan mie”, vastasi Uula ja nieli itkunsa.

    ”Lupaathan sie, ettet koskaan maista?”

    ”Lupaan.”

    Pierra ja Matleena kirmasivat tuvasta.

    Äiti ilmestyi itkettynein kasvoin portaille. Isä lähti hitaasti veräjää kohti.

    ”Minne iti, minne iti?” huusi Mateleena.

    ”Mie menen hakemaan kiltit sedät takaisin”, vastasi isä.

    ”Mene Herran nimeen!” huokasi äiti.

    ”Itikin on kiltti, itikin on kiltti!” jokelsi tyttö.
  19. Ilta oli levoton.

    Matleena oli nukkunut itkuunsa. ”Itä oli paha kiltille tetälle!” oli hän vaikeroinut. Pierra oli nukahtanut heti, mutta hypähtänyt hetken perästä vuoteeltaan kauhusta kirkaisten. Äidin oli täytynyt ottaa hänet viereensä.

    Uula valvoi yksin sängyssään. ”Matleena on oikeassa. Vieraat olivat varmasti hyviä miehiä”, ajatteli hän. Hänen korvissaan soi rukous: ”Isä, anna heille anteeksi!”

    Äiti makasi kumman voimattoman hievahtamatta Pierran ja isän välissä ja tuijotti jäykästi takassa hiipuvaan hiillokseen.

    Isä vääntelehti tuskaisena. Vuorottain kaikui hänen korvissaan lapsen valitus: ”Itä oli paha kiltille tetälle!” ja pitkän lappalaisen harras rukous: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät!” Hän muisteli äitinsä, kirjantaitava Purnun ämmiä, joka piti lastensa kanssa pitkät aamu- ja iltarukoukset, hyrisi askareita toimittaessaan virsiä ja lauloi siitä pienokaistensa vuoteitten ääressä. Miten lie juuttunutkin mieleen sellainen: ”Hän meille ilmoittaapi Hyvän tahtons’ tiens’ ja neuvons’; Viel sitte myös osoittaapi Armonsa’, suosionsa ja pyhät menons’: Hänen vihans’ pian loppuu, Eik’ ansion jälkeen rankaise meit’, Laupiuteen äkist’ myös tottuu. Ja lohduttaa murheelliset. Kun taivas on maan päälle levitett’, niin armollans’ meitt’, peittää, kuin itä lännest’ eritett’, niin hän synnit meist’ pois heittää.” Miten hyvä silloin olikaan uinahtaa. Enkelit viipyivät varmasti vuoteen vaiheella. Hän muisti ankaran Sodankylän papin rippikoulun. Äiti oli lähettänyt Sammelin ja Iiskon sinne asti Jumalan miestä oppimaan. Toisinaan oli tuntunut kuin helvetin lieskat olisivat poltelleet povea, kun rovasti jyrisi synnin kauheudesta ja onnettomasta iankaikkisuudesta. Iisko oli jo silloin ollut levoton ja kummallinen, oli käynyt papin puheilla ennen kirkon perään menoa. Mutta hän, Sammeli, oli karaissut luontonsa ja ottanut sakramentit kuten muutkin. Seuraavana päivänä oli tullut nielaistuksi vähän väkevämpiäkin aineita aikamiehen kirjojen lunastamiseksi. Samaan hommaan oli saatu houkutelluksi – melkeinpä pakotetuksi Iiskokin, ja veljekset olivat hihkaisten lähteneet sauvomaan Luirojokea ylöspäin. Mutta elämä oli luisunut ilkeästi alaspäin. Hyi sitä heräämistä Pierkkukosken nuotiolla! Päätä porotti. Kurkkua kuivasti. Voimat olivat lopussa. Veli itkeskeli ja vaikeroi. - Iisko taisi sittenkin olla oikeassa kaataessaan markkinajuomat! Pahoja keikauksia oli myrkkyjuoma tehnyt tässäkin talossa. Kerran oli tullut tulluksi aivan hulluna kotia. Pierra oli pelästynyt, ja sen jälkeen oli poika-riepu iltaöin kaameasti kirkaisten kirvonnut vuoteeltaan. Pari kertaa oli tullut lyödyksi tuota vaimoakin.
  20. ”Milläs matkoilla lapinmiehet kuljeksivat?” kysyi isä kolkosti.

    ”Jumalan terve!” ojensi Heikki kättänsä kysyjälle. ”Rauhan terveisiä Purnuvaarasta Iisko-veljeltänne!”

    ”Millä matkoilla kuljette?” toisti isäntä tervehdykseen vastaamatta.

    ”Hyvästä Jumalasta puhelemme. Herran Jeesuksen lähetysmiehiä olemme. Parannusta saarnaamme ja syntien anteeksiantamusta, kuten kirjoitettu on.”

    ”Tässä talossa ette puhu!” jyrähti Sammeli. ”Hulluksi teitte veljeni, ette minua! Paras painua jalkoihinne!”

    ”Jumalan hullu on veljesi, jos hullu lie. Mutta autuas hän on ja Jumalan lapsi. Laupeus tapahtui koko huoneelle kuten Sakkeuksen majassa aikoinaan. Sama on Herramme tahto täälläkin!”

    ”Vai että Jumalan vilja maahan, villityt! Ulos talosta koirat!”

    Isäntä heilautti uhkaavasti kirvestään.

    Silloin Pieti polvistui permannolle.

    ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät!” rukoili hän. Hänen kasvonsa ja silmänsä loistivat läpi hämärän.

    Matleena uskaltautui aivan viereen ja silitti rukoilijan vahvaa pikimustaa tukkaa.

    ”Kiltti tetä, kiltti tätä”, jokelteli hän.

    Isä paiskasi kirveen takanloukkoon, työnsi lapsen rajusti äitiä kohti ja tarttui silmät kipinöiden ja kasvot mustanpuhuvina pitkän lappalaisen tukkaan. Hän oli lyhyt, mutta väkevä mies. Hän nosti rukoilijan koholle permannolta ja lähti raahaamaan ovelle.

    ”Itää!” huusi Matleena itkien. ”Tetä on kiltti! Tetä on kiltti!”

    Äiti oli painanut päänsä pöytää vasten.

    ”Isä, anna heille anteeksi!” kuului rukous pihamaalta, jonne pikku lappalainenkin oli hiljaa väistynyt.
    21. 11 / 15
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt