Vapaa kuvaus

Aloituksia

254

Kommenttia

5626

  1. Aloitit keskustelun mm. tällä lauseella:

    >>Oli Jehovantodistajuus sitten oikeassa tai väärässä

    Jatkat ajatustenvirtaa näin:

    >>Minulla on sellainen tunne, ettei olisi tarvinnut ampua edes niskaa, sillä uskon, että olisin voinut katsoa piippua jopa edestä.

    Onkohan olemassa montaakaan niin typerää asiaa kuin aatteensa tai uskontonsa puolesta urheasti kuoleva ihminen, joka ei loppujenlopuksi itsekään tiedä onko aatteensa tai uskontonsa elämänsä arvoinen?

    Juuri tällaisen kiihkoilun takia terrorismi on tällähetkellä pelätyin uhka länsimaisille valtioille. Saman asenteen omaavat kuolivat myös matkustajalentokoneen ohjaamossa uskontonsa puolesta (urheasti!?!) 11. syyskuuta muutamia vuosia sitten, jos muistat.
  2. Alan vahvasti uskomaan siihen, että sinä Mikko Arkienkeli kettuilet ihan huviksesi ja katsot lähteekö provosointiisi joku mukaan. Mutta jos todella yrität tosissasi niin johan on vahvaa tekstiä. Myönnän heti kättelyssä, että en ole enää niin "vahva" (=kusetettavissa) jotta en saisi suunnatonta ähkykohtausta liiallisesta hengellisestä totuuden ryöpystä.


    >>Ellei Jehovan kansa olisi kaikin ajoin pyrkinyt noudattamaan Vartiotorniseuran kautta tullaita ohjeita, niin siitä olisi seurannut suuria ongelmia.

    Kieltämättä. Kansa olisi erotettu järjestöstä. Joku sen voisi tulkita ongelmaksikin. Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että sääntöjä olisi höllennetty etteivät kaikki lähtisi käpälämäkeen.

    >>Jehova on ehdotonta kuuliaisuutta edellyttävä

    Sillä erotuksella tietenkin, että vt-seura saa tehdä likimain mitä haluaa.

    >>Lopun läheisyys on aistittavissa tällä hetkellä vielä voimakkaammin kuin vuosia sitten, joten kouluttautuminen on tänään vielä turhempaa kuin aikaisemmin.

    Kerrohan kuinka "turhaa" 60 -luvun lopulla oli kouluttautua vastoin kaikkea vt-seuran ohjeita? Kun kerrot kouluttautumisen olevan vieläkin turhempaa kuin silloin.

    >>Luopiot ovat mm. valehdelleet, että Jehovan todistajilla ei olisi rakkaus keskuudessaan

    Rakkaudeksi kutsut sitä jos vanhemmat hylkäävät lapsensa tai toisinpäin vt-seuran "kehoituksesta"? Hieno homma.

    >>että mielenterveysongelmia olisi muuta väestöä enemmän, samoin ovat esittäneet Järjestön kasvun olevan alamaissa.

    En ole tilastoa tehnyt, mutta paljon sitä minunkin silmille on siunaantunut nähtäväksi mielenterveysongelmia jt:ien keskuudessa. Mitä järjestön kasvuun tulee niin fakta on aina fakta, onko esittää jotain muuta informaatiota?

    >>Jeesus painotti Jehovan Järjestön tärkeyttä, käyttäen esikuvana Nooan arkkia. (Matt. 24:37-39)

    Jos järjestön asema olisi lähellekään yhtä tärkeä (pelastumisen kannalta) kuin mitä vt-seura antaa ymmärtää, niin piplia olisi vähintäänkin puolillaan todisteita siitä. Jos Jeesus käytti muutaman kerran Nooan arkkia vertauskuvana ja siitä vedetään ehdottomat johtopäätökset niin voi pojat kun ajeltiin taas metsään, ja kauas.
  3. >>Mihin menisivät?

    Oikeastaan minne tahansa paitsi seurakunnalle tai muuhun uskonnolliseen toimintaan liittyvään työhön. Onhan noita kelpopaikkoja kaupungit ja kunnat täynnänsä.