o1l123o7

Vapaa kuvaus

Olen syntymähumalassa mutta en ympäristölle vaarallinen. Luonteeltani olen erittäin optimistinen pessimisti. Perusvärit: kalkkilaivan kapteenin ja maantien väri Kirjoitan pelkästään rekatulla nikilläni. Puskasta huutelee varjo-olentoni Puskasuleima, jolla on lupa mollata persoonaani kunhan tekee sen kotipaikkakunnan murteella. Olen oppinut tuntemaan täällä aivan ihania ihmisiä sekä virtuaalihenkilöinä että osan myös livenä. Omasta ja Puskasuleiman puolesta lähetän lämpimät terveiset kaikille. Palstoilla tavataan! Suosikkibändit/artistit: Hvorostovsky Suosikkileffat: Tuntematon sotilas, Kurjet lentävät Lempikirjat: Tuntematon Sotilas, Rikos Ja Rangaistus, Kilpi ja miekka Vapaa-aikanani: Eläkeläisen elämähän on yhtä vapaa-aikaa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: Kaupungit ja kunnat, Kahvipirtti Katson tv:stä mieluiten: Sydämen asialla, saksalaisdekkareita, luonto- ja matkailuohjelmia Kotieläimet: Villakoirat sänkyjen alla En pidä: Ei tule nyt mieleen muuta kuin kieroilu Parhaat matkakohteet: Suomen Lappi, Bulgaria, Berliini. Tosin aika merkittävältä kokemukselta tuntui seistä Kiinan muurillakin. Ruoka & juoma: Kaurapuuro ja maito Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Työskentelen: Oloneuvoksetar Ase tai siviilipalvelus: Itsellä ei palvelusta, mutta mieheni on lääketieteen ja kirurgian sattumakorpraali (nostoväessä) Yhdistykset/kerhot: Eläkeläiset Siviilisääty: Varattu Lapset: ---

Aloituksia

28

Kommenttia

3298

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. Kutominen/neulominen/ompeleminen on tosi mielenkiintoinen keskustelun aihe; paljon herkullisempi kuin se, onko tuima suolaista vai suolatonta!

    Taitaa olla yli kuusi vuosikymmentä siitä, kun luin Kotiliedestä, että Karjalassa ja yleensäkin itäisessä osassa puikoilla neulotaan, kun taas muualla maassa niillä kudotaan.
    Artikkelissa mainittiin, että neulominen olisi juontanut juurensa neulakintaista, jotka tehtiin neulalla.

    Vähän samanlainen puikoton systeemi taitaa olla trikoon valmistuksessa ja niissä neuleissa, jotka alkujaan käsin tehtyinä olivat villatakkeja, -puseroita ja -paitoja.

    Kouluajoilta on jäänyt mieleen, että me paljasjalkaiset paikkakuntalaiset opettelimme kutomaan kinnasta, kun taas Karjalasta tulleet uudisasukkaat neuloivat lapasta.

    Onneksi meillä on lupa tehdä niin tain näin.
    Minä ompelen ompelukoneella, neulon neulalla ja ehkä vielä joskus kaikki keskeneräiset tekeleeni kudon puikoilla valmiiksi.
  2. Kansakoulussa pojat kiusasivat koulumatkalla tönimällä takiaspöheikköön, lumihankeen ja pesemällä lumella naaman. Kotona ei saanut kannella, mutta tuli sitä joskus äidille itketyksi.
    Oppikoulussa oli muuan tosi ilkeä tyttö, joka otti minut hampaisiinsa. Valheet ja nimittely oli kamalaa, vain varkaaksi tai äpäräksi hän ei sentään minua koskaan sanonut.
    En varmaan koskaan ole ollut niin vahingoniloinen kuin hän tuplattuaan ensimmäisellä luokalla palasi takaisin kotikylänsä kansakouluun.
    Kurjaa se kiusan kohteeksi joutumiset silloin olivat, ja ovat ne mieleen jääneet, mutta en niistä kaunaa tai katkeruutta kanna.

    Minun kouluajoistani kiusaaminen on muuttanut muotojaan ja raaistunut. Ennen vanhemmat ja opettajat olivat auktoriteetteja, joita toteltiin ja kunnioitettiin, joskus joitakin opettajia jopa pelättiin.
    Sekä kotona että koulussa saatiin tapakasvatusta, ja oli säännöt, joita piti noudattaa.
    Mielestäni siitä pitäisi lähteä vieläkin. Turha vanhempien on vedota siihen, että työelämä vie kaiken mehun. Ei se leipä koskaan ole ilmaiseksi tullut. Ei perhe ole nukkekoti eivätkä lapset nukkeja. Jos kerran lapsia tekee, on myös oltava valmis ymmärtämään, ettei heidän kasvattamisensa aina leikkiä ole. Heistä on otettava vastuu, eikä se tarkoita sitä, että aika ja rakkaus korvataan rahalla ja tavaralla.
    Samalla on myös muistettava, että opettajilla on myös oma vastuunsa, mutta opettajille on annettava vähintään kohtuulliset oikeudet pitää luokissa järjestystä.
  3. Torakoita näin ensimmäisen kerran ollessani 1950-luvulla kesätöissä helsinkiläisessä leipomossa.
    Sota-aikana tutuistuimme lutikoihin ja täihin.

    En muista, millä äiti onnistui luteet hävittämään, mutta täisouvi oli kamala. Joka ilta äiti levitti sanomalehden pöydälle ja kampasi tiuhalla, kaksipuolisella kammalla meidän takkuiset tukkamme. "Kuulen" vieläkin, miten täit napsahtivat, kun kynnellä lististimme niitä kuoliaiksi.
    Harmaasalva oli yleislääke saivareita vastaan. Sitä pidettiin päässä kokonainen vuorokausi, ja se haisi inhottavalle. Sen tuoksu liittyy tiiviisti ensimmäisen luokan muistoihini, sillä päivittäin oli muutama oppilas, joilla oli saivarintappokuuri menossa.

    Luokallamme oli poika, jonka tukka oli kesällä keritty klaniksi, ja hänen nupissaan vilkas täiarmeija suunnisti sänkien joukossa. Kenellekään ei tullut mieleen kajota pojan pieneläimiin, vaikka muuten olimmekin kuin apinat nyppiessämme toinen toisiltamme täitä aina, kun niitä silmiin osui.

    Täällä taitaa olla tarjolla vaikka mitä herkkuja, mutta lapsuusmuistojeni herkistämänä tyydyn kahviin. Kiitoksia!
  4. Piti tulla takaisin kertomaan, että itäinen taivas roihahti kullanpunaiseksi ja puolet pihlajasta on tummanpunainen, toinen puoli vihreä.
    Koivujen lehdet näyttävät aivan ruosteisilta. Kyllähän ne siitä valon tasaantuessa taas muuttuvat keltaisiksi, mutta ihmeellinen on tämä aamuinen valon vaihtelu.
    Kaunis on syksyinen Suomi.
  5. Taisi tulla unikiintiö täyteen, joten päätin tulla keittelemään aamukahvit. Hissuttelen mahdollisimman hiljaa, etteivät kissat herää.

    Kovin pimeää on vielä. Vähän vaaleampaa kuultaa oksien välistä, mutta vielä ei pysty arvioimaan, sataako vai paistaako tänään.
    Toivottavasti tulee aurinkoinen päivä. Jos ei tule, niin toivotan kuitenkin kaikille aurinkoista mieltä.
  6. Kiitos lohduttelusta. Ulkonäöstä ei kuitenkaan ole kyse. Olenhan minä täällä joskus kehunut omistavani mustan, pitkän jokapaikan ja -kauden puuvillaleningin. Ainoistakin olen ylpeillyt.
    Onneksi en sentään ole valehdellut muistuttavani Milon Venusta, vaikka nuoruudessani sijoituinkin suvun Venus-mitoissa toiseksi. Kisan voitti enoni, joka oli miltei täydellinen: vain vähän yli kaksikymmentä senttiä liian pitkä! Nyt en olisi enää perintöprinsessa, mutta valitettavasti mittauksesta on jo kolmekymmentä kiloa.

    Ei, ei. Kyllä minä itseeni olen tottunut enkä pahemmin masennu kunhan vain muistan juosta lujaa pelien ohi.
    Mutta entä jos olen äärettömän ujo?
    Toisaalta, jos Hintriika*kin on ujo, aukoisimme yhdessä suutamme vaikka ihan käsi kädessä. Kysyttäessä voisimme kertoa laulavamme kalan aamulaulua. Siinähän ei ole sanoja.

    Älkää nyt vain keksikö, että voisimme esittää sen duettona iltamissa. Minähän myyn pilettejä, ja Hintriika repii niitä hiki päässä, kunnes hänelle tulee kiire mennä maskeerattavaksi.
    Minä jään tekemään tilitystä kassasta ja tulen sitten salin ovelle katsomaan näytöskappaletta.
  7. Olen tapaamista haikaillut. Olisi se mielenkiintoista. Eri asia on, olisko rohkeutta tulla mukaan. Siinä murenisi virtuaaliminäni, kun mustassa, pitkässä mekossa tassuttelisin ainoissani varpaat sisäänpäin kääntyneinä porukan eteen. Hämilläni saattaisin pureskella kynsiäni ja kysyttäessä ujosti kuiskata nimeni.
    Mitä jos jännittäisin niin kovasti, että muistaisin ässävikani ja alkaisin kaiken lisäksi sössöttää!

    Toisaalta asia kiinnostaa niin paljon, että taidan varmuudeksi hankkiutua henkiseen valmennukseen siltä varalta, ettei elämä heittele eteen osallistumisesteitä. Niitä on viime vuosina ilmennyt siinä määrin, että etukäteissuunitelmia ei juurikaan uskalla tehdä.

    Onneksi on tämä Kahvipirtti, jossa vielä pääsee kaavailemaan kuoromme Euroopan-valloituskiertuetta ja osallistumaan iltamien järjestämiseen. Innolla olen mukana, vaikka en olekaan sellainen monilahjakkuus, että pystyisin näyttelemään Tukkijoella-näytelmässä kahta pääroolia ja vielä toimimaan maskeeraajanakin.
    Mielestäni se on jo huomion arvoista. Esitänkin, että mymmelille huomionosoituksena myönnettäisiin erivapaus käyttää Reinoja, vaikka hän olisi mukana kuorossakin.
  8. Hengellinen laulu
    Säveltäjä Erik August Hagfors
    Sanat Wilhelmi Malmivaara
  9. Ruuneperi kirjoitti ensimmäisessä kommentissaan, etteivät digitoijat koskaan tule tajuamaan aiheuttamiaan menetyksiä.
    Kauniisti sanottu. Totuushan on, etteivät uudistajat edes välitä ihmisistä eivätkä heidän menetyksistään. Ainoastaan raha on tärkeä.

    Tämä pätee kaikkeen tekniikkaan. Jos jokin vanhahko toimiva laite jonkin pikkunippelin kulumisen takia tekee tenän, ei varaosaa saa mistään, kun laite on moneen kertaa uudistettu.
    Ei jää kuin kaksi vaihtoehtoa: ostaa uusi tai olla ilman.
    Kaikkialla ei ole kierrätyskeskuksia, joista voisi edullisesti hankkia käytetyn laitteen, ja joka tapauksessa käyttökelvoton laite lisää maailman romukasoja.

    Mitä tällainen haaskaus maksaa yksityiselle ihmiselle ja yhteiskunnalle, on sivuseikka.
    Saati sitten, että ajateltaisiin tunnearvoja. Nehän eivät tuota rahaa, ja rahahan se ratkaisee!
  10. Aika pitkälle tässä on jo tultukin. Mutta on niitä mutkia lyhyemmilläkin matkoilla.
    Kun muutaman kerran tulee ilmoitus, ettei sivua voi näyttää, palvelu suljettu ja massapostittaminen kielletty, olen ainakin minä jo valmiiksi väsynyt ja kiukkuinen.
    Mutta kun nämä palstat "kuitenkin kutsuvat" kuin sen alkuperäisen aiheen silmät, niin ainakin lukemassa käyn täällä lähes päivittäin.
    Olisikohan tämä sitä koukkuun jäämistä?
  11. Kävin nautinnolla lukemassa jämsäläisen korpikirjailijan runoja.
    Todellinen lahjakkuus!
    Jos hänellä olisi ollut sama tausta ja koulutus kuin Kiannolla, olisi mielenkiintoista nähdä, kumpi olisi kuuluisampi.
  12. Pääsin tänne! Sisukkaasti yritin illalla, mutta kun ei niin ei. Osaan kohta ulkoa litaniat "sivua ei voi näyttää" ja "palvelu suljettu".
    Ylikypsä Urisevine ukkoineen on käyttänyt suomalaista sisua ja joukkovoimaa, ja komean parketin he ovatkin rakentaneet.

    Nyt ei muuta kuin iltamat pystyyn:
    Tervehdyspuhe: Skillan, kuoro- ja yhteislaulua Ylikypsän johdolla, runonlausuntaa: Tulenlieskat, näytelmäkappale ja lopuksi puolitoista tuntia tanssia. (Toivottavasti Urisorkka takaa tahdit.)

    Minä voisin myydä pääsylippuja. Kokemusta on. Puffetista vastaisi Irkku.
    Kuuluttaja oli unohtua. Siihen toimeen olisi ehkä turvallisin valinta Mummeli-36, kun pannaan joku vahtimaan, ettei hän rupea jumppauttamaan yleisöä.
    Järjestysmiehiksi, puffettihenkilökuntaan ja arpojen myyjiksi halukkaat voivat kykyjensä mukaan ilmoittautua Kahvipirtissä.

    Kuoromme nimeksi ehdotan Kahvipirtin Ainot ja Reinot, niin saamme varmaan valmistajalta sposorirahaa, ja siinä sivussa tulee pirttimmekin tunnetuksi koko Euroopassa.

    Fleece-huovista saisi tyylikkäät ponchot, jotka kylmänä kautena olisivat käytännölliset ainojen vuorisilkkisten esiintymispukujen ja reinojen pyjamien päällä.

    Ja nyt sitä kahvia, kiitos!
  13. Tällä järjellä ja rohkeudella tekisin varmaankin joitakin ratkaisuja ja asioita toisin, mutta alusta en haluaisi aloittaa. Tätä elämänkokemustahan minulla ei silloin olisi, ja todennäköisesti toistaisin kaiken.

    Eniten olen syyttänyt itseäni siitä, että olen ollut huono äiti, palannut työelämään lasten ollessa pieniä, jättänyt valvomatta heidän koulunkäyntiään asettamatta heille muita tavoitteita kuin kasvaa itseensä luottaviksi, rehellisiksi ihmisiksi ja tekemään työtä.
    Siihen aikaan oli miltei tuomittavaa, että pienten lasten äiti ei ollut kotona. Kaikki mieheni suvun naiset, yhtä lapsetonta lukuun ottamatta, olivat kotiäitejä. Heidän mielestään häpäisin mieheni: "Mitä nyt ihmisetkin ajattelevat, kun se ei pysty perhettään elättämään!"
    Täytyy myöntää, ettei mieskään päätöksestäni ihastunut, mutta panin hänet tapahtuneen tosiasian eteen: olin hakenut ja saanut työpaikan sekä luotettavan ihmisen hoitamaan lapsiamme.
    Se päätökseni oli sellainen, etten sitä koskaan ole katunut, ja ihan vaivattomasti miehenikin tottui olemaan itsellisen virkanaisen mies. Omatuntoni kyllä joskus kolkutteli, mutta aikanaan opin, että äidin työssä käymisen hyväksyttävyys tai tuomittavuus oli kiinni valtakunnan työtilanteesta. Kun työvoimaa tarvittiin, oli haaskausta olla kotirouva, ja kun tilanne oli päinvastainen, oli väärin, että äidit eivät pysyneet kotona hoitamassa perhettään.

    Joskus tulee mieleen jokin töppäys tai hölmöily.
    Sellainen harmittaa vieläkin tai sitten naurattaa.
    Mutta menneet ovat menneitä. Eivät ne jauhamalla muuksi muutu.

    Jälkikasvumme on löytänyt paikkansa ja parinsa. Heillä on ollut mahdollisuus jäädä juurilleen, ja heidän lastensa parhaat kaverit ovat heidän lapsuudenystäviensä lapsia.
    Heidän elinpiirinsä on siis tuttu ja niin turvallinen kuin nykymaailmassa voi olla.

    Niin on meidänkin. Elämäntoverini on sama, johon 15-vuotiaana rakastuin ensi silmäyksellä. Uskon, että kaiken kaikkiaan olen hyvin onnellinen ihminen.
    Huomista ei kannata etukäteen surra, eikä menneessä ole kaduttavaa.
  14. Syksy on tullut. Sataa. Taivas on likaisenharmaa.
    Tuuli riipii osittain kellastuneet koivut alastomiksi.
    "Tänne, tänne jäädä täytyy syksyhyn ja ikävään."
    Oi, Ruuneperi, lähetä perille päästyäsi tänne edes yksi lämmin ja aurinkoinen ajatus.

    Hyvää matkaa sinulle!
  15. SkillaN mökiltä ja Mummeli-36 lapsenlapsen häistä.
    Hyvä, että olit jättänyt Ainot kotiin. Nyt ovat ainakin tupsut tallella.

    Me jouduimme eilen meidän vaarin kanssa lapsenlikoiksi. Aikamiespoika oli perheineen lähdössä juhlimaan 50-vuotispäiväänsä Varnan Kultahietikolle ja kööräsi muksut meille, jotta vanhemmat saivat rauhassa pakata.

    Isosisko huomasi heti vaarin Reinot ja sijoitteli itsensä niihin. Eskari-ikäinen pikkuveli vaati myös kokeiluoikeutta sillä perusteella, että päiväkodissa Reino oli hänen paras kaverinsa.
    Minä esittelin upouudet Ainoni, jotka kokonsa puolesta olivatkin lähempänä pojantyttären jalkoja.
    Pikkuveli hiihteli vaarin Reinoilla ja uhkasi nopeasti oppia kirjoittamaan voidakseen kirjoittaa joulupukille, että omat Reinot olisi mukava saada. Sisko sanoi toivovansa Ainoja, ja siinä ratkesi meiltäkin yksi pulma. Tyttö täyttää ensi kuussa neljätoista, eikä meidän tarvitse pohtia, mikä olisi mieluisa syntymäpäivälahja.

    Paljonhan siitä sukupolvien välisestä kuilusta on puhuttu, mutta ainakin on kaksi asiaa, joilla kuilu ylittyy: Ainot ja Reinot.
  16. Sinä, Remanteri, kun olet näköjään liittynyt kuoroon, voisit vaivihkaa vihjaista, että Kankkulan kaivolta poikkeaisimme satamaan mennessämme laulamassa serenadin pikku syntiselle.
    Eihän se tekisi edes mutkaa matkaan.
  17. Ja minä kun ihan sinun takiasi naamioin ne unikot vuokoiksi!
    Kyllä isänmaallinen ihminen panee päälleen vaikka riihipaidan vaikkei olisikaan joka poika!

    Herää kysymys: mahtako sinulla olla Ainojakaan?
  18. Mitä varten sädekehäaloituksesi katosi taivaan tuuliin juuri, kun minulla oli tarkoitus kertoa, että oma sädekehäni on silkkipaperiin kiedottuna komeron perimmäisessä nurkassa!?!
  19. Kuulin juuri telakka-asioitten yhteydessä, että ministeri Pekkarinen on väläytellyt innovaatiotuen maksamista.
    Täällä sitä syntyy innovaatio toisensa perään ihan ilman tukiaisia. Kaupungin kadulta on jo eksytty erämaahan tai päädytty Kustaankartanoon.
    Ei suotta kehuta suomalaisia innovatiivisiksi!
  20. Omasta kylästä ei Ainoja löydy. Mutta ensin minä juon tämän kahvin, kunhan lakkaan tukehtumasta. Ei kahvissa mitään vikaa ole, mutta keittäjän elämänkokemukset pistävät haukkomaan henkeä.
    Jos samanikäinen livenä on yhtä yksivakainen kuin virtuaalisena, niin herra lähimmäisiä varjelkoon!
    Toisaalta Kahvipirtin imagon kannalta on hyvä, että täällä pidetään yllä arvokkuutta ja asiallisuutta.
    Asialinjalta minäkin esitän seuraavaa:

    1. Kuorolaisten jalkineiksi valitaan Ainot ja Reinot. Nehän ovat melkein yhtä perinteisesti suomalaiset kuin tuohivirsut ja edustavat siten mitä parhaiten maamme kehitystä kestävää innovatiivisuutta.
    (Saattavat edistää jopa vientiäkin, mutta provikoista neuvotellaan erikseen.)

    2. Hankitaan tukkualennuksella kaksi pussilakanaa per nuppi. Niistä saa kätevästi pääaukon leikkaamalla mitä näyttävimmät esiintymisasut. Eivät vie paljon tilaa, ja on vaihtovaate, kun toinen on pesussa.
    Marimekon suurikukallista Vuokko-kangasta voitaneen perustella samoin kuin edellä mainostettuja esiintymisjalkineita.
    (Vienninedistäminen: katso edell,. kohta)

    3. Miesten pukeutumiseen en puutu: frakki, smokki, oma puku tai mikä vaate tahansa sopinee, kunhan vain ei ole sopimaton.

    Lopuksi: Kannatan lämpimästi sekä Kankkulan kaivoa että Tallinnan laululavaa esiitymispaikoiksi ja toivotan oikein kaunista syyspäivää. Ja hyvää huomenta, kun se oli ihan unohtua.
    21. 139 / 165
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt