Vapaa kuvaus

Raamattu on Jumalan omasivu,
Hänen ilmoituksenssa ihmislapsille.

Keskustelufoorumi
https://kalamos.foorumi.eu

Kotisivu
https://kalamos.webnode.fi

Blogi
https://kalamos.munblogi.com

Kάλαμος on Uuden Testamentin kreikkaa ja tarkoittaa ruokoa.
Jeesus kysyi Johannes Kastajaan liittyen:

"Mitä te lähditte erämaahan katselemaan?
Ruokoako, jota tuuli huojuttaa?"

Kάλαμος tarkoittaa ruokoa myös kynänä.
Johannes tervehtii kirjeensä vastaanottajaa näin:

"Minulla olisi paljon kirjoittamista sinulle,
mutta en tahdo kirjoittaa sinulle
musteella ja ruo'olla"

Lainaten Vanhan Testamentin Messias-ennustusta Jeesus sanoi:

"Särjettyä ruokoa hän ei muserra,
ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta"

Kάλαμος on tässä kuva ruokopillistä.
Lampaita paimentavat käyttivät sellaista
vaikkapa lampaita koolle kutsuessaan.
Jos ruokopilli särkyi,
niin se ei enää antanut selvää ääntä,
vaan korkeintaan rätisi inhottavasti.
Ja silloin se tietenkin heitettiin pois,
ja tehtiin uusi pilli.
Ruokoahan on paljon.
Mutta Jeesus on Hyvä Paimen,
joka ei heitä pois särkynyttäkään ruokoa.

Kun kirjoitan tälläkin foorumilla jotakin,
niin toivon,
että saisit jotain selvää
kynän eli ruo'on jäljestä.
Ja toivon,
että vaikka pillin ääni
varmaan on säröinen,
sen takana kuitenkin olisi
Hänen puhalluksensa.

Aloituksia

316

Kommenttia

11908

  1. "Aahaan
    Jootamin pojan,
    Ussian pojanpojan,
    Juudan kuninkaan, aikana lähtivät
    Resin, Aramin kuningas,
    ja Pekah, Remaljan poika, Israelin kuningas,
    sotimaan Jerusalemia vastaan,
    mutta he eivät voineet valloittaa sitä.
    Ja kun Daavidin huoneelle
    ilmoitettiin sanoma:
    'Aram on leiriytynyt Efraimiin',
    niin kuninkaan
    ja hänen kansansa sydän vapisi,
    niinkuin metsän puut vapisevat tuulessa."
    (Jes 7:1-2)

    Olemme taas merkin äärellä.
    Ja merkkinä on pieni poika.

    "Silloin Herra sanoi Jesajalle:
    'Mene Aahasta vastaan,
    sinä ja sinun poikasi Sear-Jaasub,
    Ylälammikon vesijohdon päähän,
    Vanuttajankedon tielle,
    ja sano hänelle:
    Ole varuillasi ja pysy rauhallisena,
    älä pelkää,
    älköönkä sydämesi säikkykö
    noita kahta savuavaa kekäleenpätkää:
    Resinin ja Aramin ynnä Remaljan pojan
    vihanvimmaa.
    Koska Aram, Efraim ja Remaljan poika
    ovat hankkineet pahaa
    sinua vastaan sanoen:
    Lähtekäämme Juudaa vastaan,
    täyttäkäämme se kauhulla,
    vallatkaamme se itsellemme
    ja asettakaamme sinne kuninkaaksi
    Taabalin poika',
    niin sanoo Herra, Herra näin:
    Ei se onnistu, eikä se tapahdu.
    Sillä Aramin pää on Damasko,
    ja Damaskon pää on Resin
    - mutta kuusikymmentä viisi vuotta vielä,
    ja Efraim on muserrettu
    eikä ole enää kansa -
    ja Efraimin pää on Samaria,
    ja Samarian pää on Remaljan poika.
    Ellette usko, niin ette kestä'."
    (Jes 7:3-9)

    Sanoma päättyy vakavaan lauseeseen:
    "Ellette usko, niin ette kestä".

    Katsotaan sama lause KJV:stä:
    "If ye will not believe,
    surely ye shall not be established."

    Siis kysymys on
    Juudan kansan kohtalosta.
    Tuon kansan,
    joka nyt vapisi kuin haavanlehti.

    Jos Aahas ei ota
    uskossa vastaan sitä sanomaa,
    jonka Jesaja on hänelle tuonut,
    niin Juudan kansa on mennyttä.

    Ja niin Herra haluaa antaa merkin
    vahvistamaan Aahaan
    vapisevaa sydäntä,
    jotta Aahas ei pelkäisi,
    vaan uskoisi.

    "Ja Herra puhui jälleen Aahaalle sanoen:
    'Pyydä itsellesi merkki Herralta, Jumalaltasi,
    pyydä alhaalta syvyydestä
    taikka ylhäältä korkeudesta'."
    (7:10-11)

    Aahas ei vieläkään tahdo ottaa vastaan
    Jesajan sanomaa,
    eikä edes Herran lupaamaa merkkiä,
    joka vahvistaisi Jesajan ilmoituksen.

    "Mutta Aahas vastasi:
    'En pyydä enkä kiusaa Herraa'."
    (Jes 7:12)

    Herra pyysi Aahasta pyytämään merkin,
    ja Aahas sanoo:
    "En kiusaa Herraa".
    Pahemmin ei voisi enää Herraa kiusata.

    Jesaja on siellä
    pienen pienen poikalapsensa kansa,
    mutta tuntuu, että aivan turhaan.

    Aahas ei ota vastaan Herran Sanaa.
    Vaan aivan päinvastoin
    vastaa siihen sellaiseen tyyliin,
    että on ihme,
    ettei salama taivaasta
    lyö häntä maahan.

    "Siihen hän lausui:
    'Kuulkaa, te Daavidin suku,
    eikö se riitä,
    että te ihmiset väsytätte,
    kun vielä minun Jumalanikin
    itseenne väsytätte?
    (Jes 7:13)

    Herra on armollinen.
    Hän Itse antaa merkin.

    "Sentähden
    Herra itse antaa teille merkin:
    'Katso,
    neitsyt tulee raskaaksi
    ja synnyttää pojan
    ja antaa hänelle nimen
    Immanuel'."
    (Jes 7:14)

    Mitään tämän varmempaa merkkiä
    ei Herra olisi voinut antaa siitä,
    että Juuda ei tuhoudu.

    Juudan kansa ei voi lakata olemasta,
    sillä Jumala on sen kansan kautta
    luvannut tuoda maailmaan Messiaan.

    Messiaan joka on
    Jumala kanssamme,
    mutta ei pelkästään Jumala.
    Hän on myös ihminen,
    joka pienen pienenä poikana
    on syövä maitoa ja hunajaa.

    "Voita ja hunajaa
    hän syö siinä iässä,
    jolloin hän oppii hylkäämään pahan
    ja valitsemaan hyvän;
    (Jes 7:15)

    Messiaan täytyy syntyä ihmiseksi,
    jotta Hän voisi täyttää lain.
    Vain ihmisenä
    Jumaluudestaan riisuutuneena,
    Hän voi sen tehdä.
    Hänen täytyy saada kokea
    kaikki kiusaukset,
    jotta Hän voi täyttää lain
    ja osoittautua kelvolliseksi Uhriksi.

    "Butter and honey shall he eat,
    that he may KNOW
    to refuse the evil,
    and choose the good."

    Ensimmäinen merkki siitä,
    että Juuda ei tuhoudu,
    on siis yksinkertaisesti se,
    että Messias
    syntyy tästä kansasta.

    Tämä kansa
    ei voi tuhoutua
    eikä lakata olemasta.
    Mutta Herra antaa vielä toisen merkin.

    Ja vihdoin Jesaja ymmärtää,
    minkä ihmeen takia
    hänen täytyi raahata
    pienen pieni poikalapsensa
    tähän tilanteeseen.

    Jesaja kääntää kasvonsa
    sylissään olevaan poikalapseen,
    eikä enää puhu käyttäen
    samoja ilmaisuja kuin puhuessaan
    Messiaasta/Pojasta,
    vaan puhuu nyt oikein käännettynä
    pojustaan.

    "Ja ennenkuin tämä poju
    on oppinut hylkäämään pahan
    ja valitsemaan hyvän,
    tulee autioksi maa,
    jonka kahta kuningasta
    sinä kauhistut."
    (Jes 7:16)

    Eli jo ennenkuin tämä poju,
    Jesajan poika Sear-Jaasub,
    on oppinut erottamaan
    hyvän ja pahan,
    tulee autioksi maa
    (Syyria / Israelin pohj.valtio),
    jonka kahta kuningasta (Jes 7:1)
    sinä kauhistut (Jes 7:2).

    Tämän ennustuksen lopputäyttymys
    oli Messiaan syntyminen.
    "Ellette usko, ette kestä"
    Messias oli syntynyt.
    Tullut omiensa tykö
    taivaasta Isän luota.
    Mutta he eivät uskoneet.
    Eivät ottaneet Häntä vastaan.

    Viikunapuun juurella oli kirves,
    kuten Johannes julisti.

    He eivät nähneet sitä,
    mitä paimenet näkivät ja uskoivat.

    Paimenet ymmärsivät
    täydellisesti sen,
    mitä Johannes Kastaja sitten
    kolme vuosikymmentä myöhemmin
    kuulutti:

    "Katso,
    Jumalan Karitsa,
    joka ottaa pois maailman synnin!"
    (Joh 1:29)
  2. Jumalan Poika on ikuisuudesta.
    Mutta nyt Hän oli
    syntynyt uudestaan.
    Hän ei ollut enää ainoastaan Jumala.
    Hän oli nyt myös ihminen.

    Me ihmiset olemme syntyneet
    eräänä päivänä ihmislapsiksi.
    Mutta sitten olemme kuolleet
    tekemiimme synteihin hengellisesti.

    Ja siksi meidän täytyy syntyä uudesti
    Jumalan lapseksi.

    Ihmeistä suurin on tapahtunut,
    kun uusi luomus on syntynyt
    ylhäältä / Hengestä.

    Jokainen Jumalan lapsi
    on etuoikeutettu
    antamaan itsensä
    palvelutehtävään,
    Jumalan palvelukseen
    eläväksi, pyhäksi
    Jumalalle otolliseksi uhriksi.

    "Niin minä
    Jumalan armahtavan laupeuden kautta
    kehoitan teitä, veljet,
    antamaan ruumiinne
    eläväksi, pyhäksi,
    Jumalalle otolliseksi uhriksi;
    tämä on teidän
    järjellinen jumalanpalveluksenne."
    (Room 12:1)

    Näin voidaan sanoa,
    että jokainen meistä
    Jumalan karitsoista
    on uhrikaritsa.

    Jokainen meistä voi siis olla merkki
    paitsi Jumalan kuvana
    myös pimeyteen loistavana
    tähtenä taivaalla.

    Tuo uhrautuminen palvelutehtävään
    ei kuitenkaan ole pakollista.

    Edes Jeesuksen ei olisi ollut pakko
    antaa itseään Uhriksi.
    Hän olisi silti ollut Jumalan Karitsa.

    Jos Jeesus olisi jättänyt Getsemanen yössä
    viimeiset lauseet pois rukouksestaan,
    niin se olisi tullut kuulluksi sellaisenaan.

    "Isäni, jos mahdollista on,
    niin menköön minulta pois tämä malja;
    ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon,
    vaan niinkuin sinä"
    (Matt 26:39)

    Isä olisi ottanut tuon maljan pois.
    Isä olisi ollut suorastaan helpottunut.
    Eihän Hän olisi millään halunnut
    Pojalleen tuollaista kohtaloa.

    Isä olisi ottanut Poikansa
    tykönsä taivaaseen,
    ja tullut itse maan päälle,
    juomaan tuon kärsimyksen maljan.

    Mutta koska Poika halusi,
    että Isän hyvä tahto toteutuisi,
    niin Poika joi tuon maljan.

    Ja nyt Hänellä on kaikki valta
    taivaassa ja maan päällä.

    Ja Hän on saanut itselleen
    ihastuttavimman voittopalkinnon,
    mitä Poika voi saada:

    Morsiamen.
    Sinut ja minut.

    Olemme siis kaikki
    Hänen lampaitansa.
    Jumalan karitsoja.

    Me saamme loistaa maailmassa
    niinkuin tähdet.
    Ja näin olemme merkkeinä
    yön pimeyden keskellä.

    Ensimmäinen ja tärkein kohde
    sille ilosanomalle,
    josta olemme saaneet tulla osallisiksi,
    olivat alhaisista alhaisimmat.
    Halveksitut ja hyljeksityt paimenet.

    JUMALAN KARITSA
    oli merkki näille kurjille.

    Muita ei ollut,
    joille enkelikuoro olisi
    voinut ilosanoman kaiuttaa niin,
    että se olisi tullut ymmärretyksi.

    Toki sitten ajallaan,
    mutta tärkeysjärjestyksessä
    vasta kakkossijalla
    saa hovikin kuulla ilosanoman.

    Idän tietäjät näkivät tähden.
    Luultavasti tuo tähti oli
    kirkas enkeliolento.

    Sen johdolla karavaani saapuu
    lopulta Jerusalemiin.

    Herodes ei ilahdu ilosanomasta.
    Hänen lupaamansa kumarrus
    konkretisoituu pienten
    alle kaksivuotiaiden karitsojen
    joukkosurmaksi.
    Onneksi vain pikkukylässä,
    jossa joitakin lapsia siirtyi
    näin ennenaikaisesti
    Aabrahamin helmaan.

    Mutta tietäjät toivat Sanan.
    Se oli tuotava niillekin,
    jotka eivät sitä ottaneet vastaan.

    Ja kumma kyllä
    Herodeskin uskoi
    täydellä uskonvarmuudella sen,
    mitä hänelle ilmoitettiin.
    Ja vieläpä hän uskoi
    juutalaisten ilmoittaman
    Jumalan Sanan.
    Ja oikein kutsui papit paikalle
    Raamattupiiriin.

    Ja hän kokosi kaikki
    kansan ylipapit ja kirjanoppineet
    ja kyseli heiltä,
    missä Kristus oli syntyvä.
    He sanoivat hänelle:
    'Juudean Beetlehemissä;
    sillä näin on kirjoitettu
    profeetan kautta:
    'Ja sinä Beetlehem,
    sinä Juudan seutu,
    et suinkaan ole vähäisin
    Juudan ruhtinasten joukossa,
    sillä sinusta on lähtevä hallitsija,
    joka kaitsee minun kansaani Israelia'."
    (Matt 2:4-6)

    Ylipapit ja kirjanoppineet
    ovat innoissaan.
    Kirjakääröt aukeavat toisensa jälkeen.
    Ensin luetaan hiukan Moosesta.
    Sitten Hesekieliä.
    Juuda ja Daavid pompahtavat esiin.

    Herodes kiirehtii.
    Missä? Missä?

    Nyt ylipapit ja kirjanoppineet
    oikein sydän sykkien nostavat
    esiin Miikan kirjan.

    "Mutta sinä, Beetlehem Efrata,
    joka olet vähäinen olemaan
    Juudan sukujen joukossa,
    sinusta minulle tulee se,
    joka on oleva hallitsija Israelissa,
    jonka alkuperä on muinaisuudesta,
    iankaikkisista ajoista."
    (Miika 5:1)

    Herodes tietää nyt ajan ja paikan.
    Mutta haluaa vielä tarkennusta.
    Oppineet käärivät tekstiä
    hiukan taaksepäin.

    "Ja sinä KARJATORNI,
    tytär Siionin kukkula!
    Sinun luoksesi on tuleva,
    on saapuva entinen hallitus,
    tytär Jerusalemia vallinnut kuninkuus."
    (Miik 4:8)

    Herodes tietää ja uskoo todeksi kaiken.
    Tuossa laumatornissa syntyi
    vajaat pari vuotta sitten Messias.

    Mutta Herodes ei suinkaan
    halua ottaa vastaan Messiasta
    Hallitsijaa.

    Taas on enkeleillä tehtävä.
    Joosef ja Maria
    ja Jumalan Karitsa
    on saatava pois
    Herodeksen käsistä.
    Heti!

    Pieni pakolaisjoukko syöksyy
    yön pimeyteen.
    Onneksi heillä oli tietäjien
    tuomia lahjoja,
    joiden avulla selvitä ensi alkuun
    jossain maailman kolkassa.

    Mitä mahtoivat
    ylipapit ja kirjanoppineet
    ajatella kaikesta.
    Oliko heillä yhtä vahva usko
    kuin Herodeksella.

    Olivatko hekin menossa
    kumartamaan juutalaisten Kuningasta.

    Jos olivat,
    niin hirvittävä oli näky,
    jonka kohtasivat.
    Ja mielessä soi riitasoinnuin
    niin onnistuneen oloiselta tuntunut
    Raamattutunti.
  3. Profeetallinen esitäyttymys
    tälle kaikelle oli se,
    kun Jaakobin suuri rakkaus
    Rakel synnyttää kaksi poikaa.
    Ensin Joosefin ja sitten Benjaminin.

    Joosefin koko elämänvaellus
    on vaihe vaiheelta täsmäsovellus
    Jeesuksen elämästä maan päällä.

    Benoni, jonka nimen
    Jaakob eli Israel sitten muutti
    Benjaminiksi
    oli sekin kuin loppuhuipennus
    tai loppuhimmennys
    elokuvalle,
    joka kertoo Jeesuksen ja Israelin
    Rakkaudesta.

    Israel on kerran muuttava
    tuon kärsimyksen lapsen nimen.
    Ensin heidän on vain nähtävä
    tuo kärsimyksen lapsi.
    Ja se tapahtuu,
    kun Jeesus tulee
    taivaasta takaisin maan päälle.
    Silloin kaikki
    maan päällä elävät ihmiset parkuvat
    hirvittävissä kärsimyksissään,
    johon paholainen on hallituskaudellaan
    saanut heidät johdattaa.

    Hiljalleen tuo Jumalan taivaasta
    alas saapuva Jeesus
    häntä ympäröivän
    kirkkauden pilven
    eli vihityn Morsiamen
    ympäröimänä
    on jo niin alhaalla
    Israelin yläpuolella,
    että he näkevät haavat Hänen käsissään.

    Ja silloin he tunnistavat Hänet.
    Ja silloin Benonista tulee Benjamin.
    Jumalan oikean käden Poika.

    Israel ottaa vastaan Messiaansa,
    joka perustaa Israelille Valtakunnan.

    Merkki oli paimenille
    niin selvästi ymmärrettävä,
    ettei heillä ollut
    pienintäkään epäilystä,
    mihin he menisivät ihmettä katsomaan.

    Beetelehem kuhisi ihmisiä.
    Mutta he tiesivät tarkalleen,
    mihin menisivät.

    Sinne,
    minne he olisivat osanneet mennä
    vaikka silmät sidoittuina.

    Sinne,
    minne he aina menivät
    kun vastasyntynyt karitsa kapaloitiin
    ja asetettiin seimeen pehmikkeiden päälle.

    Nyt oli syntynyt Jumalan Karitsa,
    joka ottaa pois maailman synnin.

    Ja niin paimenet menivät
    juoksujalkaa suoraan oikeaan osoitteeseen
    ja juuri oikeaan rakennukseen.

    Tarkkaan ottaen lammaspaimenten
    laumatorniin,
    josta he tähyilivät lammaslaumaa.

    Raamatun ensimmäinen maininta
    laumatornista vie veidät
    juuri Rakelin luo.

    Ja nyt päähenkilöksi nousee
    Marian esikuva Rakel.

    Rakel = Emälammas

    Rakel oli jo aiemmin synnyttänyt pojan,
    Joosefin.
    Nyt oli toisen synnytyksen aika.

    "Ja kun hänen synnytystuskansa
    olivat kovimmillaan,
    sanoi kätilövaimo hänelle:
    'Älä pelkää,
    sillä tälläkin kertaa sinä saat pojan'."
    (Gen 35:17)

    Rakel on kuolemaisillaan.
    Eikö hänen kuuluisikin pelätä.

    Tässä on jotakin esikuvallista.
    Rakel oli Israelin Rakkaus.
    Ja samoinkuin Jaakob eli Israel
    rakasti Rakelia,
    Rakastaa Jumala Israelia,
    jota sanotaan Jumalan Vaimoksi.

    Rakel synnytti kaksi poikaa.
    Joosefin elämän esikuvallisuudesta
    olen jo maininnutkin.

    Mutta nyt on Rakelin lähdön aika.
    Ja hän pelkää.
    Kuka ei pelkäisi kuoleman tuskissaan.

    Rakelin pelko on tuossa hetkessä
    varmastikin ollut myös
    Benonin kokemaa pelkoa.

    "Mutta kun hänen henkensä
    oli lähtemäisillään,
    sillä hänen oli kuoltava,
    antoi hän hänelle nimen Benoni,
    mutta hänen isänsä
    antoi hänelle nimen
    Benjamin."
    (Gen 15:18)

    Kärsimyksen poika oli syntynyt.
    Ja näenkin kätilön lauseessa
    profeetallisen viestin siitä,
    että kerran syntyy
    Kärsimyksen Poika
    juuri samassa paikassa,
    jonka tähden Rakelinkaan
    ei tarvinnut pelätä,
    vaikka kuoleekin.

    Tuo Poika tulee kärsimään
    enemmän kuin kukaan koskaan
    on kärsinyt.
    Hän kantoi mahdottoman taakan.
    Koko maailman synnin.
    Siinä hoidettiin Rakelinkin syntiongelma,
    jonka tähden hänen oli kuoltava.

    Rakel haudattiin sinne,
    missä Kärsimyksen Poika oli syntyvä.
    Beetlehemiin.
    Daavidin kaupunkiin,
    eli kaupunkiin,
    josta pieni vähäinen poikanen
    lampaita paimentamasta
    nostettiin lopulta Israelin kuninkaaksi.

    "Niin Raakel kuoli siellä,
    ja hänet haudattiin
    Efratan tien varteen,
    se on Beetlehemiin.
    Ja Jaakob pystytti hänen haudalleen patsaan;
    tämä Raakelin hautapatsas
    on olemassa vielä tänäkin päivänä."
    (Gen 35:19-20)

    Ja seuraavaksi mainitaan
    juuri se paikka,
    jossa Jeesuskin syntyi.
    Laumatorni.

    " Ja Israel lähti liikkeelle sieltä
    ja pystytti telttansa tuolle puolen
    Karjatornia."
    (Gen 35:21)

    Sen selvempää täsmäosoitetta
    ei Herran enkeli olisi voinut
    paimenille antaa.

    Ja niin ei tarvinnut kuin kiiruhtaa
    suoraan seimen ääreen
    katsomaan Jumalan Karitsaa.

    Jumalan Karitsa makasi nyt seimessä,
    juuri sillä paikalla
    ja juuri siten kapaloituna
    kuin paimenet olivat lukemattomia
    kertoja nähneet
    puhtaan uhrikaritsaksi kelvollisen
    eläimen maanneen.

    Tämän selvempää merkkiä
    ei voi olla siitä,
    että Jumalan Karitsa,
    josta Vanhan Testamentin lupaukset kertovat,
    oli nyt syntynyt maailmaan.

    Kuinka suuri ilosanoma
    paimenilla olikaan kerrottavana maailmalle.
    Ja kaikki, jotka sen kuulivat
    olivati ihmeissään.
    Ja nyt me saamme olla
    Jeesuksen karitsoja ja lampaita.

    Jokainen vastasyntynyt karitsa
    on suuren ihmeen todistaja.

    Eräänä päivänä meille kaikui
    Jumalan Sanansaattajien
    eli Enkelikuoron laulu:
    Telle on syntynyt Vapahtaja.

    Otimme Sanan vastaan
    ja kohta saimme nähdä
    ja tulla tuntemaan Hänet,
    Jumalan Karitsan,
    joka ottaa pois juuri minunkin syntini.

    Jokainen tällainen
    vastasyntynyt Jeesuksen karitsa
    todistaa suuresta ihmeestä.

    Kysymyksessä on Uudestisyntyminen.
  4. Maria oli siis suostunut siihen,
    mitä enkeli oli hänelle ilmoittanut,
    vaikka oli hyvin tietoinen riskeistä.

    Jumalan Karitsa
    Isän helmasta
    oli siirtynyt Marian kohtuun
    pienen pieneksi ihmisen aluksi.

    Jo neitsyen kohdussa Poika
    olisi suuressa kuoleman vaarassa.
    Äiti ja kohdussa oleva vauva
    olisi voitu kivittää kuoliaaksi.

    Nyt oli uusi uhka edessä.
    Kaikkein vaikeimpana raskauden aikana
    Maria joutuu rankalle matkalle.

    "Ja tapahtui niinä päivinä,
    että keisari Augustukselta
    kävi käsky,
    että kaikki maailma
    oli verolle pantava.
    Tämä verollepano oli ensimmäinen
    ja tapahtui Kyreniuksen
    ollessa Syyrian maaherrana.
    Ja kaikki menivät verolle pantaviksi,
    kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin Joosefkin lähti Galileasta,
    Nasaretin kaupungista,
    ylös Juudeaan,
    Daavidin kaupunkiin,
    jonka nimi on Beetlehem,
    hän kun oli
    Daavidin huonetta ja sukua,
    verolle pantavaksi
    Marian, kihlattunsa, kanssa,
    joka oli raskaana."
    (Luuk 2:1-5)

    Siellä väkeä niin paljon,
    että mistään ihmisasunnosta
    ei tilaa löytynyt.

    "Niin tapahtui heidän siellä ollessaan,
    että Marian synnyttämisen aika tuli.
    Ja hän synnytti pojan,
    esikoisensa,
    ja kapaloi hänet
    ja pani hänet seimeen,
    koska heille ei ollut sijaa majatalossa."
    (Luuk 2:6-7)

    Saattoi Maria ja Joosef ajatella,
    että onko Jumala nyt vähän
    huonosti hoitanut asiat.

    Mutta totuus oli,
    että juuri tuossa hetkessä
    heille ja koko maailmalle
    julistetaan juuri oikeassa
    näyttämössä
    maailman suurin ilosanoma.

    Millään muulla asettelulla
    kuin juuri tuossa ympäristössä
    ei olisi ollut soveliasta
    synnyttää maailmaan
    Jumalan Karitsa.

    "Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla
    vartioimassa yöllä laumaansa.
    Niin heidän edessään seisoi
    Herran enkeli,
    ja Herran kirkkaus
    loisti heidän ympärillään,
    ja he peljästyivät suuresti.
    Mutta enkeli sanoi heille:
    'Älkää peljätkö;
    sillä katso,
    minä ilmoitan teille suuren ilon,
    joka on tuleva kaikelle kansalle'."
    (Luuk 2:8-10)

    Alhaisista alhaisimmat saavat
    taivaallisen tervehdyksen ylhäisyydestä.

    "teille on tänä päivänä syntynyt
    Vapahtaja,
    joka on Kristus, Herra,
    Daavidin kaupungissa."
    (Luuk 2:11)

    Ja sitten aivan ensimmäiseksi
    juuri näille pohjasakkaa oleville
    paimenille ilmoitetaan asia,
    jota ketkään muut eivät
    olisi kyenneet vastaan ottamaan.

    "Ja tämä on teille merkkinä:
    te löydätte lapsen kapaloituna
    ja seimessä makaamassa."
    (Luuk 2:12)

    Merkki,
    jonka enkeli mainitsee,
    on sellainen,
    että ketkään muut
    kuin juuri nämä paimenet,
    eivät olisi voineet
    ymmärtää viestiä.

    "Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa
    suuri joukko taivaallista sotaväkeä,
    ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
    'Kunnia Jumalalle korkeuksissa,
    ja maassa rauha ihmisten kesken,
    joita kohtaan hänellä on hyvä tahto'!"
    (Luuk 2:13-14)

    Ilmoitus Vapahtajan syntymästä
    on vastaan otettu.
    Rauha maan päälle julistettu.
    Mutta mitä voi muutama paimen tehdä.

    No, onneksi Herran ilmoituksessa
    oli kymmenen pisteen vihje:
    Te löydätte ...!

    "Ja kun enkelit olivat menneet
    paimenten luota taivaaseen,
    niin nämä puhuivat toisillensa:
    'Menkäämme nyt Beetlehemiin
    katsomaan sitä,
    mikä on tapahtunut
    ja minkä Herra meille ilmoitti'."
    (Luuk 2:15)

    Kuinka suuren uskon osoitus
    tuo onkaan.
    Herra ilmoitti,
    ja silloin asia on niin.
    Ei muuta kuin katsomaan sitä,
    mikä on tapahtunut.

    "Ja he menivät kiiruhtaen
    ja löysivät Marian ja Joosefin
    ja lapsen, joka makasi seimessä."
    (Luuk 2:16)

    Siinä oli merkki.
    Mikään ei enää pidätellyt
    paimenia kertomasta sen,
    mitä olivat saaneet kuulla ja nähdä.

    "Ja kun he tämän olivat nähneet,
    ilmoittivat he sen sanan,
    joka oli puhuttu heille tästä lapsesta."
    (Luuk 2:17)

    Ja Sana levisi.

    "Ja kaikki, jotka sen kuulivat,
    ihmettelivät sitä,
    mitä paimenet heille puhuivat."
    (Luuk 2:18)

    Mitä paimenet sitten puhuivat.
    Jotain sellaista,
    minkä vain paimen osaa selittää.

    Mutta yksi kätki kaiken
    varmimpaan tallelokeroon,
    mitä maa päällään kantaa ...
    äidin sydämeen.

    "Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat
    ja tutkisteli niitä sydämessänsä."
    (Luuk 2:19)

    Ilosanoma oli julistettu maan päälle.
    Paimenet olivat tehneet osuutensa.

    "Ja paimenet palasivat
    kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta,
    minkä olivat kuulleet ja nähneet,
    sen mukaan kuin heille oli puhuttu."
    (Luuk 2:20)

    Tämä kertomus
    juuri tässä paikassa alkoi jo
    Jaakobin suuresta rakkaudesta
    Rakelista,
    joka synnytti
    juuri tuolla samalla paikalla
    kärsimyksen pojan
    Benonin,
    josta sitten tuli oikean käden poika
    Benjamin.

    Samoin Jeesuksesta
    tuli ensin kärsimyksen poika.
    Mutta sitten oikean käden poika.

    Se, mikä nyt oli alkamassa,
    kun paimenet näkivät
    pienen lapsen
    kapaloituna seimessä,
    oli alku valtaisalle näytelmälle,
    joka huipentuu pääsiäisen tapahtumiin
    ja Jeesuksen palaamiseen
    Isänsä tykö taivaisiin.

    Ja tämän tapahtumaketjun
    ensimmäistä vaihetta
    paimenet olivat olleet todistamassa
    koko elämänsä ajan
    lampaita paimentaessaan.

    He olivat itse yhä uudestaan
    kapaloineet ja asettaneet seimeen
    vastasyntyneen karitsan,
    kun pappi oli todennut
    sen olevan virheetön
    ja näin kelvollinen
    uhrikaritsaksi.
  5. Ja sitten ajallaan
    tulee kummankin lapsen
    syntymisen aika.

    Toinen on maasta.
    Toinen on taivaasta.

    Palataan odottavien
    äitien tykö.

    Jeesus on jo äitinsä kohdussa
    läsnäolollaan saanut aikaiseksi sen,
    että Johannes Kastaja
    äitinsä Elisabetin kohdussa
    täyttyi Pyhällä Hengellä,
    samoin Elisabet,
    joka puhkeaa ylistykseen,
    ja kolmanneksi vielä Maria,
    joka kajauttaa kiitosvirren.

    Sitten menee vielä tovi,
    ennenkuin Sakarias saa
    kokea saman asian.

    Maria ynnä Jeesus
    hänen kohdussaan
    viipyivät kolme kuukautta
    Sakariaan ja Elisabetin luona.

    "Ja Maria oli hänen tykönänsä
    noin kolme kuukautta
    ja palasi jälleen kotiinsa."
    (Luuk 1:56)

    Näin taivas oli paikan päällä
    varjelemassa
    Elisabetin raskauden
    loppukolmanneksen.

    Ja Pyhä Henki tietenkin jäi paikalle
    tuohon kotiin
    niin Elisabetin
    kuin Johannes Kastajankin täyttäneenä,
    vaikka Maria
    ja kohdussa oleva Kristus
    sitten poistuivatkin omaan kotiinsa
    tuon raskauden loppuajaksi.

    Mutta juuri nyt oli Elisabetin
    aika synnyttää Johannes Kastaja.

    "Mutta Elisabetin
    synnyttämisen aika tuli;
    ja hän synnytti pojan."
    (Luuk 1:57)

    Ihmisten ylenkatse oli poistunut
    ja muuttunut iloksi Herrassa.

    "Ja kun hänen naapurinsa
    ja sukulaisensa kuulivat,
    että Herra oli tehnyt hänelle
    suuren laupeuden,
    iloitsivat he hänen kanssansa."
    (Luuk 1:58)

    Ja sitten sukulaiset ja tuttavat
    tulivat innolla ympärileikkaamaan lasta.

    "Ja kahdeksantena päivänä
    he tulivat ympärileikkaamaan lasta
    ja tahtoivat antaa hänelle
    hänen isänsä mukaan nimen
    Sakarias."
    (Luuk 1:59)

    Sakarias oli edelleen mykkä,
    mutta Elisabet julisti rohkeasti
    lapsen nimen.

    "Mutta hänen äitinsä vastasi ja sanoi:
    'Ei suinkaan,
    vaan hänen nimensä on oleva
    Johannes'."
    (Luuk 1:60)

    Ja nyt suku ei enää niin oikein
    täysin rinnoin yhtynyt
    Elisabetin iloon.

    "Niin he sanoivat hänelle:
    'Eihän sinun suvussasi ole ketään,
    jolla on se nimi'."
    (Luuk 1:61)

    Suku kääntyi lapsen isän puoleen
    toivoen, että Sakarias
    laittaisi tuoreen äidin ojennukseen.

    "Ja he kysyivät viittomalla lapsen isältä,
    minkä nimen
    hän tahtoi hänelle annettavaksi."
    (Luuk 1:62)

    Ja nyt Sakariaskin saa osansa
    Pyhästä Hengestä.
    Ja julistaa kirjoituksellaan.

    "Niin hän pyysi taulun
    ja kirjoitti siihen nämä sanat:
    'Johannes on hänen nimensä'.
    Ja kaikki ihmettelivät."
    (Luuk 1:63)

    Ja silloin Sakarias
    sai puhjeta ääneen ylistämään Jumalaa.

    "Ja kohta hänen suunsa aukeni,
    ja hänen kielensä vapautui,
    ja hän puhui kiittäen Jumalaa."
    (Luuk 1:64)

    Ja kohta kaikki sukulaiset ja tuttavat
    ja koko lähiseutu tiesi,
    että tuon ylenkatseen alla elänyt
    vanha pari oli saanut
    suuren siunauksen Herralta.

    "Ja tuli pelko
    kaikille heidän ympärillään asuvaisille,
    ja koko Juudean vuorimaassa
    puhuttiin kaikista näistä tapahtumista;
    ja kaikki,
    jotka niistä kuulivat,
    panivat ne mieleensä ja sanoivat:
    'Mikähän tästä lapsesta tulee?'
    Sillä Herran käsi oli hänen kanssansa."
    (Luuk 1:65-66)

    Paikalla olleet jo saivatkin kuulla,
    mitä tästä lapsesta tulee.

    "Ja Sakarias, hänen isänsä,
    täytettiin Pyhällä Hengellä,
    ja hän ennusti sanoen:
    'Kiitetty olkoon Herra,
    Israelin Jumala,
    sillä hän on katsonut
    kansansa puoleen
    ja valmistanut sille lunastuksen
    ja kohottanut meille
    pelastuksen sarven
    palvelijansa Daavidin huoneesta
    - niinkuin hän on puhunut
    hamasta ikiajoista
    pyhäin profeettainsa suun kautta -
    pelastukseksi vihollisistamme
    ja kaikkien niiden kädestä,
    jotka meitä vihaavat,
    tehdäkseen laupeuden
    meidän isillemme
    ja muistaakseen pyhän liittonsa,
    sen valan,
    jonka hän vannoi Aabrahamille,
    meidän isällemme;
    suodakseen meidän,
    vapahdettuina vihollistemme kädestä,
    pelkäämättä palvella häntä
    pyhyydessä ja vanhurskaudessa
    hänen edessään kaikkina elinpäivinämme.
    Ja sinä,
    lapsukainen,
    olet kutsuttava
    Korkeimman
    profeetaksi,
    sillä sinä olet käyvä
    Herran edellä
    valmistaaksesi hänen teitään,
    antaaksesi hänen kansalleen
    pelastuksen tuntemisen
    heidän syntiensä anteeksisaamisessa,
    meidän Jumalamme
    sydämellisen laupeuden
    tähden,
    jonka kautta meidän puoleemme
    katsoo aamun koitto korkeudesta,
    loistaen meille,
    jotka istumme
    pimeydessä ja kuoleman varjossa,
    ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle.'"
    (Luuk 1:67-79)

    Ja näin Pyhä Henki jälleen
    julistaa kuulijoille
    sanomaa Pelastajasta
    ja Hänen edellään kulkevasta
    profeetasta.

    "Ja lapsi kasvoi ja vahvistui hengessä.
    Ja hän oli erämaassa
    siihen päivään asti,
    jona hän oli astuva Israelin eteen."
    (Luuk 1:80)

    Sakarias oli kirjoittanut tauluun:
    JOHANNES ON HÄNEN NIMENSÄ.

    Tämä oli kuin esikuva siitä,
    mitä oli tapahtuva koko maailmalle,
    kun Johanneksen jälkeen
    maailmaan syntyisi Jeesus,
    joka nimi merkitsee
    Pelastajaa/Vapauttajaa.

    Enkeli on ilmoittanut
    Johanneksen ja Jeesuksen nimen.

    Mutta kohta koko maanpiirin
    oli rekisteröidyttävä nimiluetteloon.

    Ja tässä rupeamassa syntyi maailmaan
    Jumalan Karitsa.

    Ja tämän asian Herran enkeli
    tuli ilmoittamaan
    oikein taivaallisen sotajoukon kera
    lampaiden paimenille.
  6. No joo.
    Noinkin sen voisi ilmaista.

    Vietämme ikuisuuttemme
    rikinkatkuisessa lantalassa
    tai
    ihanassa Lampolassa.

    Palaan tuohon lampolaan
    eli ihan lammaspaimeniin
    ja karitsoihin,
    kun jatkan avaustani.

    Mutta nyt vastaan kertomalla
    siitä ikuisesta asuinsijasta,
    jonne Jeesuksen Morsiusjoukko
    eli Karitsan Vaimo päätyy.

    Sitä sanotaan
    Uudeksi Jerusalemiksi.

    "Ja minä näin
    uuden taivaan ja uuden maan;
    sillä
    ensimmäinen taivas
    ja ensimmäinen maa
    ovat kadonneet,
    eikä merta enää ole."
    (Ilm 21:1)

    Ennen tätä tapahtumaa
    on vielä 1000 vuotta kestävä
    Messiaan eli Karitsan
    Valtakunta tämän maan päällä.

    Silloin kaikki on toisin.

    Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella.
    Siis eläimet eivät syö toisiaan,
    eivätkä ihmisetkään tapa toisiaan.
    Myrskyt ja tyrskyt on ohi.

    Mutta sitten sen jälkeen
    paholainen päästetään vankeudestaan,
    ja käy ilmi,
    ettei tuhanne vuoden tuomio
    ole sitä miksikään muuttanut.

    Ja niin se hyökkää taivaallista
    Jerusalemia vastaan.
    Ja tietenkin häviää sodan.

    On viimeisten tuomioiden aika.

    Tämä maa ja sitä ympäröivä
    taivaan avaruus häviävät.
    Ja Jumala siis luo uudet.

    Ja sinne pääsevät ne,
    jotka rakastivat Valkeutta
    enemmän kuin pimeyttä.

    Ja tuohon Uuteen maahan
    sitten laskeutuu tuo
    taivaallinen Jerusalem.

    "Ja pyhän kaupungin,
    uuden Jerusalemin,
    minä näin laskeutuvan
    alas taivaasta
    Jumalan tyköä,
    valmistettuna niinkuin morsian,
    miehellensä kaunistettu."
    (Ilm 21:2)

    Kysymys ihan konkreettisesta
    kaupungista,
    mutta samalla
    yhteydestä Jumalan kanssa.

    Me olemme yhtä Jeesuksen kanssa,
    ja olemme itsekin Eläviä kiviä
    tuossa kaupungissa.

    "Ja minä kuulin suuren
    äänen valtaistuimelta sanovan:
    'Katso,
    Jumalan maja ihmisten keskellä!
    Ja hän on asuva heidän keskellänsä,
    ja he ovat hänen kansansa,
    ja Jumala itse on oleva
    heidän kanssaan,
    heidän Jumalansa;
    ja hän on pyyhkivä pois
    kaikki kyyneleet heidän silmistänsä,
    eikä kuolemaa ole enää oleva,
    eikä murhetta eikä parkua eikä kipua
    ole enää oleva,
    sillä kaikki entinen on mennyt'."
    (Ilm 21:3-4)

    Ja me olemme tosiaan
    sitten yhtä Jeesuken kanssa.

    Ei se niin vaikea ole ymmärtää.
    Jeesus on viimeinen Aadam.

    Ensimmäinen Aadam
    sai puolison,
    joka oli samaa luuta ja lihaa
    kuin Aadam.

    Eli tästä Viimeisestä Aadamista
    eli Jumalan ainokaisesta Pojasta
    Jumalan Karitsasta puhutaan seuraavaksi.
    Siis Poika puhuu tässä:

    "Ja valtaistuimella istuva sanoi:
    'Katso,
    uudeksi minä teen kaikki'.
    Ja hän sanoi:
    'Kirjoita,
    sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet'.
    Ja hän sanoi minulle:
    'Se on tapahtunut.
    Minä olen A ja O,
    alku ja loppu.
    Minä annan janoavalle
    elämän veden lähteestä lahjaksi.
    Joka voittaa,
    on tämän perivä,
    ja minä olen oleva hänen Jumalansa,
    ja hän on oleva minun poikani.
    Mutta pelkurien ja epäuskoisten
    ja saastaisten ja murhaajien
    ja huorintekijäin ja velhojen
    ja epäjumalanpalvelijain
    ja kaikkien valhettelijain osa
    on oleva siinä järvessä,
    joka tulta ja tulikiveä palaa;
    tämä on toinen kuolema'."
    (Ilm 21:5-8)

    Tällainen ero on siis
    näillä kahdella loppusijoituspaikalla.

    Sitten kuvaus jatkuu vielä
    tuosta paikasta,
    jonne minä ainakin kaipaan.

    "Tule tänne,
    minä näytän sinulle morsiamen,
    Karitsan vaimon.
    Ja hän vei minut hengessä
    suurelle ja korkealle vuorelle
    ja näytti minulle pyhän kaupungin,
    Jerusalemin,
    joka laskeutui alas taivaasta
    Jumalan tyköä,
    ja siinä oli Jumalan kirkkaus"
    (Ilm 21:9-11)

    Se kirkkaus,
    joka meissä on Elävinä kivinä oleva,
    on Jumalan kirkkautta.
  7. Kun Elisabetin raskautta oli kestänyt
    kuusi kuukautta,
    sama enkeli menee Marian tykö.

    "Kuudentena kuukautena sen jälkeen
    Jumala lähetti enkeli Gabrielin
    Galilean kaupunkiin,
    jonka nimi on Nasaret,
    neitsyen tykö,
    joka oli kihlattu
    Joosef nimiselle miehelle
    Daavidin suvusta;
    ja neitsyen nimi oli Maria.
    Ja tullessaan sisälle hänen tykönsä
    enkeli sanoi:
    'Terve, armoitettu!
    Herra olkoon sinun kanssasi'."
    (Luuk 1:26-28)

    Maria on tutkijatyyppiä,
    ja painoi jokaisen sanan mieleensä.

    "Mutta hän hämmästyi suuresti
    siitä puheesta ja mietti,
    mitä tämä tervehdys
    mahtoi tarkoittaa.
    Niin enkeli sanoi hänelle:
    'Älä pelkää, Maria;
    sillä sinä olet saanut armon
    Jumalan edessä.
    Ja katso,
    sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan,
    ja sinun on annettava hänelle nimi
    Jeesus.
    Hän on oleva suuri,
    ja hänet pitää kutsuttaman
    Korkeimman Pojaksi,
    ja Herra Jumala antaa hänelle
    Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen,
    ja hän on oleva
    Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti,
    ja hänen valtakunnallansa
    ei pidä loppua oleman'."
    (Luuk 1:29-33)

    Vastaava ja vielä suurempi ihme
    kuin oli tapahtunut Elisabetille
    tulisi tapahtumaan Marialle.

    Elisabet oli vanha ja hedelmätön.
    Maria oli nuori ja neitsyt.
    Lapsi on ihme.

    "Niin Maria sanoi enkelille:
    'Kuinka tämä voi tapahtua,
    kun minä en miehestä mitään tiedä'?"
    (Luuk 1:34)

    Maria saa vastauksen
    ja samalla tiedon siitä,
    että hänen sukulaisensa Elisabet,
    joka oli paitsi hedelmätön
    myös iälliseksi käynyt,
    on myös kokenut Jumalan ihmeen.

    "Enkeli vastasi ja sanoi hänelle:
    'Pyhä Henki tulee sinun päällesi,
    ja Korkeimman voima varjoaa sinut;
    sentähden myös se pyhä,
    mikä syntyy,
    pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
    Ja katso,
    sinun sukulaisesi Elisabet,
    hänkin kantaa kohdussaan poikaa
    vanhalla iällään,
    ja tämä on kuudes kuukausi hänellä,
    jota sanottiin hedelmättömäksi;
    sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta."
    (Luuk 1:35-37)

    Marian kohdalla on
    kuitenkin päinvastoin kuin
    Elisabetin kohdalla.

    Elisabetin yltä poistui
    ihmisten ylenkatse.

    Maria joutui ottamaan sen
    päälleen.

    Suuren suuri Jumala
    Isän rinnalta/helmasta/povesta
    tulisi pienen pieneksi ihmisen aluksi
    neitsyen kohtuun,
    ja syntyisi sitten aikanaan ihmislapseksi
    ja eläisi ihmisen elämän.

    Jo neitsyen kohdussa Poika
    olisi suuressa kuoleman vaarassa.
    Äiti ja kohdussa oleva vauva
    olisi voitu kivittää kuoliaaksi.

    Kaiken tämän Maria ymmärsi,
    kun enkeli kertoi sanomansa.

    Ja Marian valinta oli
    palvella Jumalaa
    tässä kutusumuksessaan.

    "Silloin Maria sanoi:
    'Katso,
    minä olen Herran palvelijatar;
    tapahtukoon minulle
    sinun sanasi mukaan.'
    Ja enkeli lähti hänen tyköänsä."
    (Luuk 1:38)

    Maria siis suostuo siihen,
    mitä enkeli hänelle ilmoitti.

    Jumalan Karitsa
    Isän helmasta
    oli siirtynyt Marian kohtuun
    pienen pieneksi ihmisen aluksi
    puoli vuotta sen jälkeen,
    kun Johannes Kastaja
    oli saanut alkunsa.

    Luukkaan tallentama tieto siitä,
    että Sakarias kuului Abian osastoon,
    paljastaa sen,
    että Johannes Kastaja
    sai alkunsa juhannuksen aikoihin
    ja Jeesus puoli vuotta myöhemmin
    joulun aikoihin,
    kun otetaan huomioon
    myös muut Raamatusta löytyvät
    tiedot koskien Jeesuksen syntymäaikaa.

    Eli Johannes Kastaja
    syntyi Pääsiäisen aikoihin
    ja Jeesus Lehtimajanjuhlan aikoihin.

    Ja ensimmäisen ihmeensä
    Jeesus teki jo äitinsä kohdussa,
    kun Maria lausui vain tervehdyksen
    Elisabetille.

    Silloin Pyhä Henki eli Kristuksen Henki
    Marian lausuman Sanan kautta
    täytti niin Elisabetin kuin
    tämän kohdussa olleen
    Johannes Kastajankin.

    "Niinä päivinä Maria nousi
    ja kulki kiiruusti vuorimaahan
    erääseen Juudan kaupunkiin
    ja meni Sakariaan kotiin
    ja tervehti Elisabetia.
    Ja kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen,
    hypähti lapsi hänen kohdussansa;
    ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä.
    Ja hän puhkesi puhumaan
    suurella äänellä ja sanoi:
    'Siunattu sinä vaimojen joukossa,
    ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!
    Ja kuinka minulle tapahtuu tämä,
    että minun Herrani äiti
    tulee minun tyköni?
    Sillä katso,
    kun sinun tervehdyksesi ääni
    tuli minun korviini,
    hypähti lapsi ilosta minun kohdussani.
    Ja autuas se, joka uskoi,
    sillä se sana on täyttyvä,
    mikä hänelle on tullut Herralta!"
    (Luuk 1:39-45)

    Maria kajauttaa kiitosvirren ilmoille:

    "Ja Maria sanoi:
    'Minun sieluni suuresti ylistää Herraa,
    ja minun henkeni riemuitsee
    Jumalasta, vapahtajastani;
    sillä hän on katsonut
    palvelijattarensa alhaisuuteen.
    Katso,
    tästedes kaikki sukupolvet
    ylistävät minua autuaaksi.
    Sillä Voimallinen
    on tehnyt minulle suuria,
    ja hänen nimensä on pyhä,
    ja hänen laupeutensa pysyy
    polvesta polveen niille,
    jotka häntä pelkäävät.
    Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan;
    hän on hajottanut ne,
    joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään.
    Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta
    ja korottanut alhaiset.
    Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä,
    ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.
    Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin,
    muistaaksensa laupeuttaan
    Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan
    iankaikkisesti,
    niinkuin hän on meidän isillemme puhunut."
    (Luuk 1:46-55)
  8. Keskustelun otsikko
    ja avaus hämmentää.

    Mikähän on
    maailman suurin ilosanoma
    tai maailman paras foorumi.

    Tuohon ensimmäiseen vastaisin,
    että se on tämä:
    "Teille on syntynyt Vapahtaja".

    Mutta milloin.
    Se ei ole maailman tärkein asia.

    Varmistuuko asia Raamatusta.

    Jeesuksen syntymän ajankohta
    on määriteltävissä
    Luukkaan evankeliumin avulla.

    Avaintieto on se,
    että Johannes Kastajan isä
    pappi Sakarias oli Abian osastoa.

    Hän sai arvonnassa kunniatehtävän
    mennä temppeliin suitsuttamaan.

    "Silloin ilmestyi hänelle Herran enkeli
    seisoen suitsutusalttarin oikealla puolella.
    Ja hänet nähdessään Sakarias hämmästyi,
    ja hänet valtasi pelko."

    Enkeli ei kuitenkaan tullut ilmoittamaan
    mitään tuomion sanomaa,
    vaan aivan ihmeellisen viestin siitä,
    että Sakariaan rukoukset on kuultu
    ja Elisabet on synnyttävä pojan,
    ja vieläpä aivan erityisen pojan,
    joka on oleva tienraivaaja Messiaalle.

    Virkatoimet kestivät viikon.
    Ja sitten joidenkin päivien perästä
    Elisabet tuli raskaaksi.

    Kun Elisabetin raskautta oli kestänyt
    kuusi kuukautta,
    sama enkeli menee Marian tykö.

    Maria suostuu siihen,
    mitä enkeli hänelle ilmoittaa.

    Jumalan Poika Isän helmasta
    oli siirtynyt Marian kohtuun.

    Jos tiedämme ajankohdan sille,
    milloin Abian osaston palvelusvuoro oli,
    niin tiedämme myös,
    mihin aikaan vuodesta Jeesus syntyi.

    Lainaan nyt teologian tohtorin
    Juha Ahvion tekstiä.

    'Joojaribin papillinen osasto
    oli palveluvuorokierrossa silloin,
    kun roomalaiset tuhosivat
    Jerusalemin temppelin elokuussa
    eli Av-kuussa vuonna 70 jKr.
    Tästä päätellen tiedämme,
    että Abian osastoon kuulunut
    Johannes Kastajan isä, pappi Sakarias,
    suoritti palvelusvuoroaan
    Tisri-kuussa eli syyskuussa,
    jolloin Luukkaan tiedonantojen pohjalta
    niin ikään tiedämme
    Johanneksen saaneen alkunsa
    syyskuussa ja syntyneen kesäkuussa.
    Koska Jeesus oli puoli vuotta
    Johannes Kastajaa nuorempi,
    syntyi Jeesus joulukuussa.'

    https://www.patmos.fi/blogit/onko-joulu-pakanallinen-vai-kristillinen-juhla/

    Meillä on siis hyvin vahvat perusteet sille,
    että Jeesus olisi todellakin syntynyt
    joulukuun 25 päivänä,
    kuten on kristikunnan alkuajoista asti
    ymmärretty,
    sen mukaan kuin kirjalliset dokumentit
    jo 100-luvulta osoittavat.

    Mutta on toinenkin näkemys,
    joka sekin pohjautuu ajankohtaan,
    jolloin enkeli ilmestyi Sakariaalle.

    Ja sen mukaan tuo ajankohta
    onkin aikaisempi,
    mikä johtaa siihen,
    että se mitä juuri tähän aikaan vuodesta,
    jolloin juhlimme Vapahtajan tuloa maailmaan,
    Hän todellakin tuli ...
    mutta vasta Isän Helmasta
    neitsyt Marian kohtuun,
    joka synnytti lapsen yhdeksän kuukautta
    myöhemmin eli Vanhassa testamentissa
    määrätyn Lehtimajanjuhlan aikaan.

    Tätä tukee se,
    että Jeesuksen toiminta-aika
    sen jälkeen,
    kun Hän 30-vuotiaana
    aloitti palvelustehtävänsä,
    kesti mitä ilmeisimmin noin
    kolme ja puoli vuotta
    päätyen ristiinnaulitsemiseen
    Pääsiäisen aikaan.
  9. Otetaanpa tähän
    kokonaisuudessaan tuo laulu
    eli Psalmi 91.

    Korkeimman suojelus

    https://m.youtube.com/watch?v=YI9wjavJxuM&pp=ygUTS29ya2VpbW1hbiBzdW9qZWx1cw==
  10. Jeesus opetti tuon
    Isä meidän -rukouksen
    vuorisaarnassa
    nimenomaan Israelin kansanjoukoille.

    Siis sille kansalle,
    joka aikanaan oli ollut
    Egyptin orjuudessa
    450 vuotta.

    Sitten Jumala vapautti
    Israelin kansan.

    Mooses meni ja ilmoitti faaraolle
    Herran Sanan, joka meni näin:

    "Näin sanoo Herra:
    Israel on minun esikoispoikani;
    sentähden minä sanon sinulle:
    Päästä minun poikani palvelemaan minua."
    (Ex 4:22-23)

    Tälle kansalle Jeesus puhui
    vuorisaarnassa.

    Israel on siis
    Jumalan esikoispoika.

    Mutta jo Vanhan Testamentin puolella
    Jumala lupasi solmia
    Uuden liiton Israelin kansan kanssa.

    Ja nyt Jeesus oli tullut sitä varten,
    että Vanhan liiton synnin ja kuoleman laki,
    täytettäisiin Hänessä,
    eli Hän ottaisi koko maailman synnin päälleen
    ja kuolisi sen kera.

    Ja näin tapahtui Golgatalla.
    Ja niin Uusi liitto Hänen veressään,
    tuo pelastuksen kaikille ihmisille,
    jotka tuon sovituksen ottavat vastaan.

    Pakanatkin pääsevät osalliseksi
    Kristuksesta,
    tullen yhdeksi Hänen kanssaan.

    Jokainen Hengestä syntynyt Kristitty
    on siis yksi jäsen Kristuksen ruumiissa
    eli seurakunnassa.

    Silti tämä Uusi liittokin
    on nimenomaan
    Jumalan ja Israelin välinen liitto.

    Meidät pakanat
    eli metsäöljypuun oksat
    vain oksastetaan
    aitoon öljypuuhun.

    Ja vaikka nyt tällä hetkellä
    Israelin silmillä on peite,
    niin ettei monikaan heistä
    tunne Kristusta,
    niin tilanne muuttuu
    Kristuksen tulemuksessa.

    Siis silloin,
    kun Hän tulee pyhiensä
    eli Isän kotona Taivaassa
    vihityn Morsiamensa
    (Uuden liiton seurakunnan)
    kanssa takaisin maan päälle
    ja perustaa Valtakuntansa
    tämän maan päälle,
    joka uudistetaan paratiisimaiseksi,
    niin silloin peite poistuu
    Israelin kasvoilta,
    ja he tunnistavat Messiaansa.

    Ja silloin Israel asettuu jäleen
    alkuperäiseen asemaansa Esikoispojaksi.
    Silloin Israel on pää eikä enää häntä.

    Ja loppuviimein
    kun sitten tuhannen vuoden kuluttua
    tulee viimeinen tuomio
    ja paholainen omiensa kanssa
    on siirretty omaan asuinsijaansa
    niin Jumalan Valtakunnassa
    on oleva niin,
    että Jumala on oleva
    kaikki kaikissa.

    Siis meissä ei enää ole
    mitään pahasta peräisin olevaa,
    vaan me olemme Kristuksessa,
    ja Kristus on Isässä Jumalassa,
    ja näin Jumala on kaikki kaikissa.
  11. Enkeli Gabriel kertoo Danielille
    aivan käsittämättömän ihania asioita
    Danielin kansan kohtaloista,
    joiden hirvittävän synnin
    Daniel oli juuri tunnustanut Jumalalle.

    "Sinun kansallesi
    ja pyhälle kaupungillesi
    on säädetty 70 vuosiviikkoa.
    Silloin jumalattomuus päättyy,
    synti lukitaan sinetillä,
    pahat teot sovitetaan,
    ikuinen vanhurskaus tuodaan,
    näky ja profeetta vahvistetaan sinetillä
    ja kaikkeinpyhin voidellaan."
    (Dan 9:24)

    Gabriel lupaa Danielin kansalle,
    että tuo 70 vuosiviikkoa päättyy
    johonkin yli kaiken ymmärryksen
    käyvään ihanuuteen.

    Vielä tämä ihanuus ei ole toteutunut.
    Eli 70 vuosiviikkoa
    Danielin kansan kohtaloissa
    ei ole vielä täyttynyt.

    Milloin tämä ihanuus
    sitten on täyttynyt.

    Silloin,
    kun synti sinetillä lukitaan,
    eli kun itse paholainen
    heitetään syvyyteen
    ja se lukitaan sinetillä hänen jälkeensä.

    Silloin alkaa tuhat vuotta kestävä
    Israelin kansan pappisvaltakunta
    jolloin kaikki muut kansakunnat
    virtaavat Jaakobin Jumalan temppeliin,
    joka on se kaikkein pyhin,
    joka voidellaan.

    Toki Jeesuskin on Temppeli.
    Mutta Jeesusta
    ei suinkaan naulittu ristille
    vuosiviikon puolivälissä
    vaan 7 + 62 vuosiviikon päätteeksi.

    "Ja kuudenkymmenen kahden
    vuosiviikon mentyä
    tuhotaan voideltu,
    eikä häneltä jää ketään."
    (Dan 9:26)

    Tästä jakeesta alkaa
    yksi yhtenäinen ilmoitus,
    jossa päivän selvästi
    kaiken tekemisen taustalla on
    loppujakeessa mainittu hävittäjä.

    "Ja kuudenkymmenen kahden
    vuosiviikon mentyä
    tuhotaan voideltu,
    eikä häneltä jää ketään.
    Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää
    hyökkäävän ruhtinaan väki,
    mutta hän itse saa loppunsa tulvassa.
    Ja loppuun asti on oleva sota:
    hävitys on säädetty.
    Ja hän tekee liiton raskaaksi monille
    yhden vuosiviikon ajaksi,
    ja puoleksi vuosiviikoksi
    hän lakkauttaa
    teurasuhrin ja ruokauhrin;
    ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä.
    Tämä loppuu vasta,
    kun säädetty tuomio
    vuodatetaan hävittäjän ylitse."
    (Dan 9:26-27)

    Siis 69 vuosiviikkoa
    on takana.
    Yksi vuosiviikko
    odottaa täyttymystään.

    Siis on oleva liittosopimus
    Israelin kansan ja hävittäjän välillä.
    Sen tuo hävittäjä rikkoo
    tuon liiton puolivälissä.

    Israel ei saakaan enää
    harjoittaa uskontoaan
    rakentamassaan temppelissä,
    vaan tuo hävittäjä astuu sinne.

    Asia ratkeaa vasta silloin,
    kun Jeesus tulee takaisin
    ja perustaa Israelille Valtakunnan.
    Siihen asti Israel on oleva ahdistuksessa.

    Viimeisest kolme ja puoli vuotta
    ennen Jeesuksen paluuta,
    on oleva kaikkein vaikein.
    Silloin on niin suuri ahdistus,
    ettei sellaista koskaan ole ollut
    eikä sitten koskaan enää tule.

    Tästä ajasta sekä Ilmestyskirja
    että Danielin kirja
    ja vieläpä kumpikin luvuissa 12,
    kertoo puhuen
    ajasta ja kahdesta ajasta ja puolesta ajasta.

    Siis tuo suuri ahdistus kestää
    kolme ja puoli vuotta
    eli 42 kuukautta eli 1260 päivää.

    Silloin Israel eli Danielin kansa
    pelastetaan.

    "Siihen aikaan nousee Miikael,
    se suuri enkeliruhtinas,
    joka seisoo sinun kansasi lasten suojana.
    Ja se on oleva ahdistuksen aika,
    jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka,
    kuin kansoja on ollut,
    hamaan siihen aikaan asti.
    Mutta siihen aikaan pelastetaan
    sinun kansasi, kaikki,
    jotka kirjaan kirjoitetut ovat."
    (Dan 12:1)

    Ja kun Jeesus sitten tuon jälkeen
    palaa takaisin maan päälle,
    niin tapahtuu myös
    Vanhan liiton Israelin kansan ylösnousemus.

    "Ja monet
    maan tomussa makaavista
    heräjävät,
    toiset iankaikkiseen elämään,
    toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.
    Ja taidolliset loistavat,
    niinkuin taivaanvahvuus loistaa,
    ja ne,
    jotka monta
    vanhurskauteen saattavat,
    niinkuin tähdet,
    aina ja iankaikkisesti."
    (Dan 12:2-3)

    Danielin käsketään lukita nämä sanat
    ja sinetöidä kirja.

    "Mutta sinä, Daniel,
    lukitse nämä sanat
    ja sinetöi tämä kirja
    lopun aikaan asti.
    Monet sitä tutkivat,
    ja ymmärrys lisääntyy."
    (Dan 12:4)

    Tämä lukitseminen ja sinetöiminen
    oli tarpeen senkin tähden,
    että lopun tapahtumat
    tulisivat riippumaan Israelin valinnoista.

    Ja Jeesus joutui itkemään Jerusalemia.
    Ja kun Israel ei sitten
    vielä silloisen ahdistuksen aikanakaan
    - niin hirveä kuin se olikin -
    kääntynyt,
    niin Johanneksen kautta
    annettiin tiedoksi,
    miten asiat nyt tulevat menemään.

    Daniel ei kerro nykyisestä
    pakanain armotalouskaudesta,
    joka tuli väliin
    Israelin paatumuksen tähden.
    Ilmestyskirjassa on kaksi lukua
    siitä,
    MIKÄ NYT ON.

    TÄMÄN JÄLKEEN
    on viimeinen vuosiviikko.

    Sen jälkimmäinen puolisko
    eli 3½ vuotta
    eli 42 kuukautta
    eli 1260 päivää
    huipentuu siihen,
    että Jeesus tulee takaisin,
    kun vihdoin Israel
    ottaa vastaan Messiaansa.

    Israelin kansan pelasstusprosessi,
    josta Danielin kirjan luku 12 kertoo,
    alkaa siis Ilmestyskirjassa seuraavasti:

    "Ja vaimo pakeni erämaahan,
    jossa hänellä oli
    Jumalan valmistama paikka,
    että häntä elätettäisiin siellä
    tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää."
    (Ilm 12:5)

    Kun Jeesus palaa takaisin
    vihityn Vaimonsa kanssa,
    toteutuu maan päällä
    elossa olevien ihmisten tuomio.

    Israelin kansan tuomio kestää
    30 päivää eli kuukauden.
    Pakanakansojen tuomio 45 päivää
    eli yksi ja puoli kuukautta.

    1260 + 30 + 45 = 1335