Vapaa kuvaus

Raamattu on Jumalan omasivu,
Hänen ilmoituksenssa ihmislapsille.

Keskustelufoorumi
https://kalamos.foorumi.eu

Kotisivu
https://kalamos.webnode.fi

Blogi
https://kalamos.munblogi.com

Kάλαμος on Uuden Testamentin kreikkaa ja tarkoittaa ruokoa.
Jeesus kysyi Johannes Kastajaan liittyen:

"Mitä te lähditte erämaahan katselemaan?
Ruokoako, jota tuuli huojuttaa?"

Kάλαμος tarkoittaa ruokoa myös kynänä.
Johannes tervehtii kirjeensä vastaanottajaa näin:

"Minulla olisi paljon kirjoittamista sinulle,
mutta en tahdo kirjoittaa sinulle
musteella ja ruo'olla"

Lainaten Vanhan Testamentin Messias-ennustusta Jeesus sanoi:

"Särjettyä ruokoa hän ei muserra,
ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta"

Kάλαμος on tässä kuva ruokopillistä.
Lampaita paimentavat käyttivät sellaista
vaikkapa lampaita koolle kutsuessaan.
Jos ruokopilli särkyi,
niin se ei enää antanut selvää ääntä,
vaan korkeintaan rätisi inhottavasti.
Ja silloin se tietenkin heitettiin pois,
ja tehtiin uusi pilli.
Ruokoahan on paljon.
Mutta Jeesus on Hyvä Paimen,
joka ei heitä pois särkynyttäkään ruokoa.

Kun kirjoitan tälläkin foorumilla jotakin,
niin toivon,
että saisit jotain selvää
kynän eli ruo'on jäljestä.
Ja toivon,
että vaikka pillin ääni
varmaan on säröinen,
sen takana kuitenkin olisi
Hänen puhalluksensa.

Aloituksia

277

Kommenttia

10962

  1. Ihmisiä me olemme.
    Syntiemme tähden kuolleita.

    Mutta kun synnyimme uudesti,
    niin me tulimme taas eläviksi.

    "Ja teidät,
    jotka olitte kuolleet rikoksiinne
    ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen,
    teidät hän teki eläviksi
    yhdessä hänen kanssaan,
    antaen meille anteeksi kaikki rikokset"
    (Kol 2:13)

    Eli nyt me olemme eläviä.
    Ruumiimme on edelleen kuolevainen.
    Mutta kerran sekin tulee sellaiseksi,
    kuin Jeesuksen ruumiskin tuli,
    kun Jumala herätti
    Poikansa kuolleen ruumiin.

    Jeesus on edelleen ja aina ja ikuisesti
    Jumala ja Ihminen,
    Jumalan Poika ja Ihmisen Poika.

    Hän oli sitä jo silloin,
    kun Hänen ruumiinsa oli vielä kuolevainen.

    Ja aivan samoin mekin
    olemme jo Jumalan lapsia.

    "Rakkaani,
    nyt me olemme Jumalan lapsia,
    eikä ole vielä käynyt ilmi,
    mitä meistä tulee.
    Me tiedämme tulevamme
    hänen kaltaisikseen,
    kun hän ilmestyy,
    sillä me saamme nähdä hänet
    sellaisena, kuin hän on."
    (1 Joh 3:2)

    Eli kerran me
    Jumalan lapset ja ihmislapset
    saamme samanlaisen katoamattoman
    ruumiin, jollainen Jeesuksellakin jo on.

    Mutta muutoin me olemme jo uusia
    luomuksia.

    Eli ihminen on henki,
    jolla on ruumis.

    Ja sellaisia me tulemme olemaan
    aina ja ikuisesti.

    Kun me tekemiimme synteihin kuolleet,
    mutta ruumiillisesti vielä elävät,
    olemme syntyneet uudesti ylhäältä Hengestä,
    niin henkemme on jo tullut eläväksi.

    Sielumme haavojen tähden
    olemme edelleen silti koko ajan
    Jumalan pelastavan/parantavan työn kohteita.

    Ja ruumiimme on vielä siis katoavainen.
    Mutta sekin voi jo saada maistiaisia
    tulevan maailmanajan voimista
    esimerkiksi luovien ihmeiden kautta.
  2. Viittaamasi Roomalaiskirje alkaa sanoin:

    Paulos dulos = Vähäinen orja

    Kirjeen kahdella ensimmäisellä sanalla
    Paavali pyyhkii pois kaikki
    odotukset koskien Paavalia.

    Hän ei ole mitään. Hän on orja.
    Ja orja tekee, mitä isäntä käskee.

    Paavali oli Jeesuksen eli
    Pelastajan orja.

    Mutta Paavali heti tervehdyksen jälkeen
    alkaa puhumaan synnin orjista.
    Hänellä on ilosanoma heille.

    Meitä odottaa siis
    hyvä sanoma
    suoraan Jumalalta,
    koskien Hänen Poikaansa
    Jeesusta Kristusta.

    Hyvä sanoma eli evankeliumi
    on Jumalan voima.

    Mutta jotka hylkäävät
    tarjolla olevan Pelastuksen,
    eivät voi millään itseään puolustaa.

    Ja ehkä viittasit tähän kohtaan
    ensimmäisen luvun loppupuolella:

    "Sentähden Jumala on heidät,
    heidän sydämensä himoissa,
    hyljännyt saastaisuuteen,
    häpäisemään itse omat ruumiinsa"
    (Room 1)

    Ja vielä Paavali kirjoittaa:

    "Ja niinkuin heille ei kelvannut
    pitää kiinni Jumalan tuntemisesta,
    niin Jumala hylkäsi heidät
    heidän kelvottoman mielensä valtaan,
    tekemään sopimattomia."
    (Room 1)

    Mutta kun siirrymme toiseen lukuun,
    niin kohtaamme yllätyksen.

    "Sentähden sinä, oi ihminen,
    et voi millään itseäsi puolustaa,
    olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset.
    Sillä mistä toista tuomitset,
    siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset,
    koska sinä, joka tuomitset,
    teet samoja tekoja."
    (Room 2)

    Lopputulos on kaikille
    yksi ja sama:

    "ettei mikään liha
    tule hänen edessään vanhurskaaksi
    lain teoista"
    (Room 3)

    Vain Jeesus on meidän Pelastuksemme.

    "Mutta nyt Jumalan vanhurskaus,
    josta laki ja profeetat todistavat,
    on ilmoitettu ilman lakia,
    se Jumalan vanhurskaus,
    joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen
    tulee kaikkiin ja kaikille,
    jotka uskovat;
    sillä ei ole yhtään erotusta."
    (Room 3)

    Ja nyt olemmekin
    keskustelumme aiheessa.

    Olemme Kristuksessa
    uskon kautta Jeesukseen.

    Siis olemme kaikki syyllisiä.
    Tavalla ja toisella
    olemme tehneet syntiä.

    Mutta me voimme olla
    vanhurskautettuja
    eli syyttömäksi julistettuja
    Jeesuksen Kristuksen tähden.

    Ja Jumala tahtoo,
    että kaikki pelastuisivat
    ja tulisivat tuntemaan Totuuden
    eli Jeesuksen Kristuksen.

    "Sillä se on hyvää ja otollista
    Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
    joka tahtoo,
    että kaikki ihmiset pelastuisivat
    ja tulisivat tuntemaan totuuden."
    (1 Tim 2)
  3. Luomus
    todellakin tulee verbistä
    luoda.

    Viitannet Raamatun toiseen jakeeseen.
    Siinä ei puhuta luomisesta.
    Se kuvaa hävityksen jälkeistä kaaosta.
    Tuon kaaoksen yläpuolella
    kuitenkin liikkui Jumalan Henki.

    Pyhä Henki eli Jumalan Henki
    leijui tai lepatti kuin lintu vetten päällä.
    Eli Jumala ei aikonut jättää Maata
    tuohon sekasortoiseen tilaan
    pimeyden ja syvien vesien valtaan.

    Kuuden päivän aikana
    Jumala teki kaiken uudeksi.

    Maa oli kuin uudestisyntynyt.
    Se oli jälleen
    kuin Jumalan puutarha.

    Jumala ei pelkästään
    muokannut olemassa olevaa,
    vaan loi myös ihan uutta
    - nimittäin elävät olennot.

    Itse asiassa mikään
    Raamatun ensimmäisen jakeen
    jälkeen tapahtuva
    ei pidä sisällään luomista,
    eikä tuota verbiä esiinny
    ennenkuin puhutaan elävistä olennoista
    viidennen ja kuudennen päivän kohdalla.

    Ja silloinkin tarkoitetaan nimenomaan
    sitä elämää, joka elävissä olennoissa on.
    Se on luomisen tulos.
    Mutta ruumiimme on tehty maan tomusta.

    Luominen ei koskaan tarkoita
    olemassa olevan materiaalin muokkausta.

    Ihmisruumis oli valmis,
    mutta kuollut siihen hetkeen asti,
    että Jumala puhalsi ihmiseen
    elämän hengen.
    Ja silloin ihmisestä tuli elävä sielu.
    Ja tämä oli luomisihme.

    Mutta pian ihminen oli
    kuollut sielu
    kuolevaisessa ruumiissa.

    Jumala antoi lupauksen
    vaimon siemenestä,
    joka murskaisi käärmeen pään
    eli synnin ja kuoleman vallan.

    Tämä toteutui Golgatalla.
    Tuo tapahtuma avasi
    Uuden liiton Jumalan ja ihmisen välille.

    Tähän liittoon sisältyy lupaus siitä,
    että Jumala antaa uuden hengen
    meidän sisimpäämme.

    Tämä toteutuu siten,
    että me synnymme uudesti
    ylhäältä Hengestä.

    Se tapahtuu siten kuin
    Jeesus Nikodemukselle kertoi.

    Jokainen, joka nostaa katseensa
    puuhun ripustettuun,
    viattomaan,
    mutta meidän tähtemme
    synniksi tehtyyn,
    saa uuden elämän.

    Ja silloin meistä on tullut
    sisäisesti uusi luomus Kristuksessa.

    Meidät on upotettu Häneen.
    Hänessä oleva Elämä virtaa meissä.
  4. Tuossa kohden käytetään
    samaa verbiä (ginōskō),
    jota selvittelin jo edellä.

    Tuo verbi tarkoittaa
    tietämistä/tuntemista.

    Samaa sanaa käytetään
    miehen ja naisen yhtymisestä.

    Synti ei koskaan päässyt Jeesukseen.
    Synnillä ja Jeesuksella
    ei koskaan ollut suhdetta.

    Synti on hallitsija,
    joka tahtoo päästä ihmiseen.

    Jeesukseen tuo hallitsija
    ei koskaan päässyt.
    Jeesus oli siis synnitön.

    Mutta Hän otti päälleen
    maailman synnin.
    Ja kantoi ne ristille.
    Ja sitten Hän kuoli niiden kera.
    Ja näin meidän syntimme
    sai rangaistuksensa,
    ja meidät voidaan lukea vanhurskaiksi.

    Mutta ristillä tapahtui enemmänkin.
    Raamatun alkulehdillä
    annetun lupauksen mukaisesti
    käärmeen pää eli paholaisen valta
    murskattiin.

    Se tapahtui siten,
    että käärme sai ensin pistää
    myrkkynsä Jeesukseen.

    Näin synnitön Jumalan Poika
    tehtiin synniksi.

    Siis Jeesus ei pelkästään
    kantanut meidän syntejämme päällään.
    Vaan lisäksi Hänet tehtiin synniksi.

    Synti oli nyt kokonaisuudessaan
    tiivistettynä Jeesuksessa.

    Ja sitten lopuksi Jeesus kuoli
    tuon synnin kera.

    Kuolema (henkivalta)
    ei kuitenkaan voinut pitää Häntä vallassaan,
    koska Jeesuksella ei ollut suhdetta
    synnin kanssa.

    Ja niin Hän aivan päinvastoin
    heti välittömästi astui alas tuonelaan
    ja vapautti koko Aabrahamin helman
    eli Jumalaan uskovat tuonelasta
    ja vei heidät Jumalan Paratiisiin,
    jossa kohta ottivat vastaan
    ristin ryövärin,
    joka ensimmäisenä pääsi
    kuoltuaan suoraan Jumalan Paratiisiin
    eikä joutunut edes käymään tuonelassa.

    Ja näin synti sai tuomionsa.
    Synnin ja kuoleman valta oli murskattu.

    Kenenkään ei enää tarvitse
    mennä tuonelaan
    eikä joutua kadotukseen.

    Ja tämä etuoikeus
    tulla Jumalan vanhurskaudeksi
    perustuu Jeesuksen ristinkuolemaan,
    jolla Hän murskasi käärmeen pään
    eli synnin ja kuoleman vallan.

    Me olemme kuitenkin
    tehneet syntiä
    eli olemme tulleet tuntemaan synnin.
    Meillä on ollut suhde synnin kanssa.

    Ja taivaassakin olemme
    hyvin tietoisia siitä asiasta,
    että vain Jeesuksen haavojen tähden,
    me olemme siellä.

    Johannes kuvaa Ilmestyskirjassa hetkeä,
    jolloin seurakunta on jo temmattu
    maan päältä sinne, missä Jeesus nyt on.

    "Ja minä näin,
    että valtaistuimen
    ja niiden neljän olennon
    ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa,
    ikäänkuin teurastettu"
    (Ilm 5:6)
  5. Vaikka avaus oli suora lainaus
    Raamatun tekstikatkelmasta,
    niin se oli kuitenkin
    keskeltä jotain laajempaa asiakokonaisuutta.

    Ja siksi se voi tuntua epäselvältä,
    ja on vaikea ymmärtää,
    että mistä oikein puhutaan.

    Otan nyt tähän kolme edeltävää
    jaetta tuosta kohdasta
    johdattamaan avaukseni
    ensimmäiseen jakeeseen.

    "Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä,
    jotka olemme tulleet
    tähän päätökseen:
    yksi on kuollut kaikkien edestä,
    siis myös kaikki ovat kuolleet"
    (2 Kor 5:14)

    Siis on joukko ihmisiä,
    jotka ovat tulleet
    johonkin johtopäätökseen.
    Heillä on nyt usko Jeesukseen.

    "ja hän on kuollut kaikkien edestä,
    että ne, jotka elävät,
    eivät enää eläisi itselleen,
    vaan hänelle,
    joka heidän edestään
    on kuollut ja ylösnoussut."
    (2 Kor 5:15)

    He ovat syntyneet uudesti,
    ja ovat siksi siirretyt
    kuolemasta Elämään.
    Tämän kaiken on mahdollistanut se,
    että Jeesus oli kuollut heidän edestään.
    He ovat syntyneet Hengestä,
    ja tunsivat Kristuksen
    paljon läheisemmin kuin
    kaiksi ihmistä voi toisensa tuntea.

    "Sentähden me emme tästä lähtien
    tunne ketään lihan mukaan;
    jos olemmekin tunteneet
    Kristuksen lihan mukaan,
    emme kuitenkaan nyt enää tunne."
    (2 Kor 5:16)

    Siis monikin aikalainen oli
    tuntenut eli nähnyt Jeesuksen,
    ja saattoi siis sanoa
    tuntevansa, tietävänsä, muistavansa
    tämän ihmisen.

    Paavali jatkaa
    kertoen toisenlaisesta tuntemisesta.

    Ja nyt on kysymys asiasta,
    joka ei edellytä sitä,
    että on nähnyt Jeesuksen ihmisenä,
    tai koskettanut häntä
    tai vaikka kuunnellut hänen puhettaan.

    On kysymys yhteydestä
    Hänen kanssaan.

    Jakeessa 16 käytetään
    siis kahta eri verbiä.

    Yritän nyt tuoda tuon esiin
    ja kääntää tuon jakeen
    kirjaimellisesti:

    "niin että me
    lähtien nykyhetkestä
    emme enää
    näe/katso/muista (eidō)
    häntä mukaan lihan
    ja jos tunsimme (ginōskō)
    mukaan lihan Kristuksen,
    niin nyt emme enää tunne (ginōskō)"
    (Kol 5:16 kirj)

    Lihan mukaan
    tunteminen (ginōskō)
    edellytti enemmän kuin
    vain sitä,
    että tiesi (eidō) hänet.

    Siis tunteminen lihan mukaan,
    edellytti läheistä yhteyttä häneen.

    Mutta kumpikaan näistä
    ei ole sitä,
    mikä voi olla totta nyt
    Jeesuksen kuoleman
    ja ylösnousemuksen
    ja taivaaseen astumisen
    eli täytetyn sovitustyön jälkeen.

    Puhutaan ihan uudesta
    tuntemisen tasosta,
    jossa me olemme niin yhtä
    Hänen kanssaan,
    että me olemme Hänessä,
    ja Hän asuu meissä Henkensä kautta.

    Tämä edellyttä sitä,
    että me otamme Hänet vastaan.

    Siis me emme enää vain tiedä,
    että Jeesus on ollut,
    ja että Hän kuoli meidän edestämme.

    Me emme enää myöskään edes
    voi tuntea Häntä niinkuin
    ihmissuhteissa toinen tunnetaan,
    kuten esimerkiksi opetuslapset
    tunsivat Hänet,
    ennen ristinkuolemaa ja sovitusta.

    Mutta Hän kolkuttaa
    sydämemme ovella,
    ja jos avaamme oven,
    niin tulee sisään
    ja ikuinen yhteys ja elämä
    Hänen kanssaan alkaa.

    Ja nyt tulemme avaukseni
    avausjakeeseen:

    "Siis,
    jos joku on Kristuksessa,
    niin hän on uusi luomus;
    se, mikä on vanhaa,
    on kadonnut,
    katso, uusi on sijaan tullut."
    (2 Kor 5:17)

    Ja tuosta hetkestä alkaen
    me olemme Kristuksessa,
    ja meistä on tullut uusi luomus
    ja vanha on kadonnut.
  6. Kaikki ihmiset
    eivät ole Kristuksessa
    eivätkä uusia luomuksia.

    "Siis,
    jos joku on Kristuksessa,
    niin hän on uusi luomus;
    se, mikä on vanhaa,
    on kadonnut,
    katso,
    uusi on sijaan tullut."
    (2 Kor 5:17)

    On siis ihmisiä,
    joiden kohdalla
    vanha ei olekaan kadonnut
    eikä uusi sijaan tullut,
    vaikka onkin niin,
    että Jumala on
    sovittanut maailman.

    "Mutta kaikki on Jumalasta,
    joka on sovittanut meidät
    itsensä kanssa Kristuksen kautta
    ja antanut meille sovituksen viran."
    (2 Kor 5:18)

    Siis Jumalan puolelta
    kaikki on valmiina.

    "Sillä Jumala oli Kristuksessa
    ja sovitti maailman itsensä kanssa
    eikä lukenut heille
    heidän rikkomuksiaan,
    ja hän uskoi meille
    sovituksen sanan."
    (2 Kor 5:19)

    Kun syyllistä etsitään siihen,
    miksi kaikki eivät silti ole
    tulleet uskoviksi,
    voidaan sitä etsiä ensiksi
    saarnamiehistä,
    joille edellä olleen mukaan
    on annettu
    sovituksen virka,
    joille on uskottu
    sovituksen sana.

    "Kristuksen puolesta
    me siis olemme lähettiläinä,
    ja Jumala kehoittaa
    meidän kauttamme."
    (2 Kor 5:20)

    Mutta vika voi olla myös siinä,
    että jotkut eivät kerta kaikkiaan
    halua ottaa vastaan
    Kristuksen lähettiläiden sanomaa,
    eivätkä antaa sovittaa itseään
    Jumalan kanssa.

    "Me pyydämme
    Kristuksen puolesta:
    antakaa sovittaa itsenne
    Jumalan kanssa."
    (2 Kor 5:20)

    Joka tapauksessa on siis niin,
    että Jumalan puolelta
    kaikki on tehty ja valmista,
    mutta silti kaikki eivät
    ole tulleet Jumalan vanhurskaudeksi.

    "Sen,
    joka ei synnistä tiennyt,
    hän meidän tähtemme teki synniksi,
    että me hänessä tulisimme
    Jumalan vanhurskaudeksi."
    (2 Kor 5:21)

    Ja siksi me Jumalan työtovereina
    kehotamme ottamaan vastaan
    Jumalan armon.
    Mutta karmea totuus on,
    että Jumalan armo
    voi jäädä turhaksi.

    "Hänen työtovereinaan
    me myös
    kehoitamme teitä
    vastaanottamaan Jumalan armon niin,
    ettei se jää turhaksi."
    (2 Kor 6:1)

    Kun me tätä teemme,
    niin kysymys on hyvin vakavasta asiasta.
    Me elämme nyt armon päiviä.
    Jokainen kohtaaminen
    syyttömäksi julistetun ja syyllisen välillä
    on radikaali.

    "Sillä hän sanoo:
    'Otollisella ajalla
    minä olen sinua kuullut
    ja pelastuksen päivänä sinua auttanut'.
    Katso,
    nyt on otollinen aika,
    katso,
    nyt on pelastuksen päivä."
    (2 Kor 6:2)
  7. "Sillä minä en tahdo, veljet
    - ettette olisi oman viisautenne varassa -
    pitää teitä tietämättöminä
    tästä salaisuudesta,
    että Israelia on osaksi
    kohdannut paatumus
    - hamaan siihen asti,
    kunnes pakanain täysi luku
    on sisälle tullut"
    (Room 11:25)

    Paavali puhuu
    Israelin paatumuksesta,
    joka päättyy
    kun myös pakanoiden kohdalla
    jotain päättyy.

    Paavali käyttää kielikuvaa,
    joka liittyy merenkulkuun.

    Kun laiva oli vielä satamassa,
    niin siihen asti
    kun laivan miehistö oli vajaa,
    tuo laiva pysyi satamassa.
    Se ei lähtenyt liikkeelle,
    ennenkuin viimeinenkin pursimies
    oli saatu pestattua.

    Laivan mastossa oli lippu,
    joka osoitti,
    ettei se ole vielä täysi.

    Mutta kun tuo viimeinenkin
    oli astunut sisään,
    niin välittömästi
    laivan lippu vaihdettiin
    ja lipussa oli tuo sana:

    "Täysi"

    Ja silloin kaikki tiesivät,
    että nyt tuo laiva lähtee.
    Tietenkin joskus
    tuo laiva oli tuleva myös takaisin.

    Luulen,
    että moni uskova ajattelee
    tuon tarkoittavan tempaushetkeä.
    Ja tavallaan näin minäkin ymmärrän.
    Mutta se ei ole vielä koko totuus.
    Vasta kun tuo laiva
    tulee takaisin lähtösatamaansa,
    ollaan siinä hetkessä,
    jolloin peite Israelin kasvoilta poistuu,
    jolloin Israelin paatumus päättyy.

    "Sillä minä en tahdo, veljet
    - ettette olisi oman viisautenne varassa -
    pitää teitä tietämättöminä
    tästä salaisuudesta,
    että Israelia on osaksi
    kohdannut paatumus
    - hamaan siihen asti,
    kunnes pakanain täysi luku
    on sisälle tullut"
    (Room 11:25)

    Paavali puhuu
    Israelin paatumuksesta,
    joka päättyy
    kun myös pakanoiden kohdalla
    jotain päättyy.

    Paavali käyttää kielikuvaa,
    joka liittyy merenkulkuun.

    Kun laiva oli vielä satamassa,
    niin siihen asti
    kun laivan miehistö oli vajaa,
    tuo laiva pysyi satamassa.
    Se ei lähtenyt liikkeelle,
    ennenkuin viimeinenkin pursimies
    oli saatu pestattua.

    Laivan mastossa oli lippu,
    joka osoitti,
    ettei se ole vielä täysi.

    Mutta kun tuo viimeinenkin
    oli astunut sisään,
    niin välittömästi
    laivan lippu vaihdettiin
    ja lipussa oli tuo sana:

    "Täysi"

    Ja silloin kaikki tiesivät,
    että nyt tuo laiva lähtee.
    Tietenkin joskus
    tuo laiva oli tuleva myös takaisin.

    Luulen,
    että moni uskova ajattelee
    tuon tarkoittavan tempaushetkeä.
    Ja tavallaan näin minäkin ymmärrän.
    Mutta se ei ole vielä koko totuus.
    Vasta kun tuo laiva
    tulee takaisin lähtösatamaansa,
    ollaan siinä hetkessä,
    jolloin peite Israelin kasvoilta poistuu,
    jolloin Israelin paatumus päättyy.

    Astuakseni vielä takaisin laivaan,
    niin juuri tuo hetki,
    kun laiva saapuu Jeesuksen
    ja vihityn Vaimon kera
    taivaasta takaisin maan päälle,
    on itse asiassa tuon
    matkan määränpää.

    Eli seurakunta
    temmataan ensin
    yläilmoihin Jeesuksen tykö
    ja meidät viedään Isän kotiin.

    Siellä meidät vihitään Jeesukselle.
    Ja sitten kun me jo olemme
    yhtä ruumista Jeesuksen kanssa,
    niin Hän tulee kanssa pilvien
    eli tahrattoman ja rypyttömän
    valkeisiin vaatteisiin puetun
    Vihityn Vaimonsa kanssa
    takaisin maan päälle.
    Ja tuo on se hetki,
    josta Paavali puhuu
    Israelin paatumuksen loppuhetkenä.

    Eli tempaus aloittaa matkan,
    jossa välisatama on taivas
    ja vihkiminen tapahtuu siellä.

    Tuosta vihkimisestä
    Jeesuksen uskolliset palvelijat
    eli Yljän ystävät (ei morsian)
    odottavat Herraansa (ei Ylkäänsä)
    palaavaksi takaisin.

    Ja kun Herra palaa
    Pyhiensä kanssa,
    niin silloin on tuo hetki,
    jolloin pakanain täyteys
    saa astua sivuun.

    Silloin Israel saa takaisin
    evankeliumin viestikapulan.

    Silloin laiva on palannut
    ja alkaa Karitsan Häät.
    Ja niitä vietetään maan päällä.

    Hänen Vaimonsa,
    siis jo vihitty vaimo,
    on itsensä valmistanut
    Isän Kotona taivaassa
    tuota Hääjuhlaa varten.

    Tuo valmistautuminen
    kestää seitsemän vuotta.

    Eli vihkimisen ja valmistautumisen jälkeen
    me tulemme Hänen kanssaan
    kuin kirkkauden pilvenä
    Hänen ympärillään takaisin maan päälle.

    Ja silloin vuodatetaan
    Daavidin suvun päälle
    ja Jerusalemin asukasten päälle
    armon ja rukouksen henki.

    Silloin he katsovat Häneen,
    jonka ovat lävistäneet,
    ja valittavat Häntä,
    niinkuin valitetaan Ainokaista.

    Eli vasta silloin
    poistuu tuo peite heidän silmiltään,
    ja silloin pakanain täyteyden sijaan
    Israel palautetaan alkuperäiseen asemaansa.
  8. Ilmestyskirjassa mainitaan
    kaksi petoa.
    Ensimmäinen nousee
    pakanakansojen merestä.
    Toinen maasta eli Israelista.

    Toinen eli maasta nouseva peto
    saa ihmiset palvomaan ensimmäistä
    eli merestä noussutta petoa.

    Ihmiset tekevät kuvan
    ensimmäisestä pedosta,
    ja toinen peto
    antaa sille kuvalle hengen.

    Toinen peto
    saa ihmiset myöskin ottamaan
    otsaansa tai oikeaan käteensä merkin:
    pedon nimen tai sen nimen luvun.

    "Ja se saa kaikki,
    pienet ja suuret,
    sekä rikkaat että köyhät,
    sekä vapaat että orjat,
    panemaan merkin
    oikeaan käteensä tai otsaansa,
    ettei kukaan muu voisi
    ostaa eikä myydä kuin se,
    jossa on merkki:
    pedon nimi tai sen nimen luku."
    (Ilm 13:16-17)

    Ja sitten teksti jatkuu
    alkutekstissä seuraavasti
    (Textus Receptus)

    Ὧδε ἡ σοφία ἐστίν
    ὁ ἔχων τὸν νοῦν
    ψηφισάτω τὸν ἀριθμὸν τοῦ θηρίου
    ἀριθμὸς γὰρ ἀνθρώπου ἐστίν
    καὶ ὁ ἀριθμὸς αὐτοῦ
    χξς

    "Tässä viisaus on
    omistava ymmärrystä
    laskekoon luvun pedon
    luku sillä ihmisen on
    ja luku sen
    666"

    (Ilm 13:18)


    Löydämme siis Ilmestyskirjasta
    pedon luvun
    666
    eli alkutekstissä
    Χξς

    Ensimmäinen kirjain on
    khii
    χ

    Toinen
    ksii
    ξ

    Kolmas
    sigma
    ς

    Nuo ovat kirjaimia,
    mutta jokainen kirjain
    on myös lukuarvo,
    ja sokerina pohjalla:
    jokainen kirjain on myös
    symboli jostakin.

    Ja niin tuosta kolmen
    kirjaimen yhdistelmästä
    voidaan lukea erilaisia asioita.

    Viimeinen noista kirjaimista
    ς
    jota nimitin sigmaksi
    on oikeastaan alunperin
    eri kirjain kuin sigma.
    Se on muinaiskreikan
    stigma.
    Se oli aakkoston kuudes kirjain,
    ja sen lukuarvo on
    kuusi.

    Stigma tarkoittaa merkkiä.
    Se on ollut merkki,
    joka on poltettu orjiin karjaan jne.
    Siis polttomerkki.

    Eli pedon merkin ottaminen
    on vastaava toimenpide
    kuin tuleminen poltinraudalla
    merkityksi ihmiseksi.

    Eli kun tulemme
    Ilmestyskirjan kuvaamaan
    pedonmerkin aikaan,
    niin ihmisille tarjotaan
    vastaan otettavaksi
    sirun muodossa ihmisen luku,
    joka nyt on meillä
    kelakortissa ja ajokortissa jne.

    Mutta tuohon siruun sisältyy myös
    tuo kolmikirjaiminen viesti,
    jossa sirun vastaanottaja
    on suostunut siihen,
    että hänestä tulee orja.

    Ihminen on suostunut jonkun omaksi.
    Ja kenen orjaksi ihminen sitten tulee.

    Sen paljastavat
    kaksi ensimmäistä kirjainta
    tuon stigman edellä,
    jotka kuvaavat kristusta ja käärmettä.
    Siis petoa eli antikristusta.
  9. Nooa oli vanhurskas ja
    hänen kauttaan
    pelastui silloinen maailma,
    jonka paholainen oli valtaamassa
    sekaantumalla ihmissiemeneen
    enkeliensä välityksellä.
    Enää Nooa oli vanhurskas.
    Hänen perhekuntansa peri maan
    ja Nooa on nyt sen kantaisä.

    Aabrahamille luettiin
    usko vanhurskaudeksi.
    Ja hänestä sanotaan,
    että hän peri
    tulevan maailman
    ja on sen kantaisä.

    Yhteinen nimittäjä
    Nooalle ja Aabrahamille
    on vanhurskaus ja usko.

    "Uskon kautta rakensi Nooa,
    saatuaan ilmoituksen siitä,
    mikä ei vielä näkynyt,
    pyhässä pelossa arkin
    perhekuntansa pelastukseksi;
    ja uskonsa kautta
    hän tuomitsi maailman,
    ja hänestä tuli
    sen vanhurskauden perillinen,
    joka uskosta tulee.
    Uskon kautta oli
    Aabraham kuuliainen,
    kun hänet kutsuttiin lähtemään
    siihen maahan,
    jonka hän oli saava perinnöksi,
    ja hän lähti tietämättä,
    minne oli saapuva."
    (Hepr 11:7-8)"

    Nooa oli
    vanhurskauden saarnaaja.
    Kukaan ei kuitenkaan
    enää tehnyt parannusta.

    "Eikä hän säästänyt
    muinaista maailmaa,
    vaikka varjelikin Nooan,
    vanhurskauden saarnaajan,
    ynnä seitsemän muuta,
    vaan antoi vedenpaisumuksen tulla
    jumalattomain maailman päälle."
    (2 Piet 2:5)

    Nooan ja hänen perhekuntansa usko
    on ollut koetuksella.
    Mies rakentaa arkkia
    vuoskymmenestä toiseen
    ja aina seitsemänteen,
    vaikka koskaan ei ole satanut.

    Nooa vanhurskauden saarnaajana
    varoittaa tulevasta tuhosta.
    Mutta kukaan ei usko.

    Ja valitettavasti
    tänäkin aikana on niitä,
    jotka naureskelevat
    Jumalan Sanalle.
    Pilkkaavat niitä,
    jotka kehottavat parannukseen.

    Johannes Kastaja menetti päänsä
    parannuskehotuksensa tähden.
    Kuka vielä uskaltaa sanoa:
    "Sinun ei ole lupa".

    Sinänsä käsittämätöntä.
    Kuka nyt haluaa pitää kiinni
    "saastaisesta elämästä".
    Kuka ei haluaisi luopua sellaisesta.

    Ongelma voi olla siinä,
    ettei pääse irti syntikahleista.

    Mutta sitä varten meillä on
    Vapauttaja. Siis Vapahtaja.
    Jeesus Kristus.

    Me tunnustamme syntimme.
    Ja Hän ottaa ne päälleen.
    Kantaa ne ristille.
    Ja kuolee niiden kera.
    Me olemme vanhurskautetut.
    Syyttömiksi luetut
    Jeesuksen tähden.
    Hänen verensä puhdistaa
    kaikesta synnistä.

    Upottaminen/kaste
    Jeesukseen Kristuksen kuolemaan
    merkitsee sitä.
    Hänen sovitusverensä tähden,
    meidän syntimme
    puhdistuvat jatkuvasti.

    Ja niin me elämme jatkuvasti
    puhtaalla omallatunnolla.

    Mutta kristillinen kaste
    kuvaa myös nousemista ylös kuolleista.
    Meillä on Hänessä
    tarjolla uusi elämä
    vapautettuna, pelastettuna.

    Kaikki alkaa siitä,
    että me saamme kuulla
    ilosanoman pelastuksestamme.
    Jeesuksesta.
    Ja otamme Hänet vastaan.

    Silloin meidät upotetaan Häneen.
    Me olemme Kristuksessa.

    Ja nyt edessä on toinen vaihe.
    Saamme vaeltaa uskossa.

    Johannes oli tienraivaaja Jeesukselle.
    Sitten Johannes joutui vankeuteen
    parannussaarnansa takia.
    Jeesus jatkoi tästä:

    "Mutta sittenkuin
    Johannes oli pantu vankeuteen,
    meni Jeesus Galileaan
    ja saarnasi Jumalan evankeliumia
    ja sanoi:
    'Aika on täyttynyt,
    ja Jumalan valtakunta
    on tullut lähelle;
    tehkää parannus
    ja uskokaa evankeliumi'."
    (Mark 1:14-15)

    Ja sitten
    Jeesuksen palvelustehtävä
    maan päällä tuli päätökseen.

    Ja nyt on meidän vuoromme
    Hänen ruumiinsa jäseninä
    julistaa ilosanomaa.

    Meillä on etuoikeus
    tehdä parannus ja
    uskoa Hyvä Sanoma.

    Jeesus = Pelastus

    Kun olemme Jeesuksessa,
    me olemme
    Pelastuksen Arkissa.

    Tämän kuvan
    Pelastuksen Arkista
    Pietari oli maalannut
    edeltävässä jakeessa,
    ja jatkaa sitten lainaamasi
    jakeen mukaisesti
    kirjaimellisesti kääntäen
    sanoen tuosta kuvasta:

    "joka kuva myös meidät nyt pelastaa:
    upottaminen
    (ei lihan saastan poistamista,
    vaan
    hyvän omantunnon pyyntö Jumalalle)
    läpi ylösnousemuksen
    Jeesuksen kristuksen"
    (1 Piet 3:21)

    Me olemme upotetut
    Jeesukseen Kristukseen,
    kun olemme
    Pelastuksen Arkissa.

    Aabraham oli alkanut
    vaelluksen Herran yhteydessä.

    Hän kompastui pahasti
    heti ensimmäisessä
    uskon koetuksessa.

    Mutta eräänä päivänä
    hän tuli sille paikalle,
    jossa hän ymmärsi,
    mikä juttu tämä oikein on.

    Hän oli uhraamassa Iisakkia.
    Hän tiesi nyt tarkalleen,
    millaista tuskaa isä kärsii,
    kun uhraa ainokaisen poikansa.

    Silloin Herra ilmestyi
    ja antoi lupauksen:

    "Ja sinun siemenessäsi
    tulevat siunatuiksi
    kaikki kansakunnat maan päällä,
    sentähden
    että olit minun äänelleni kuuliainen."
    (Gen 22:18)

    Tämä lupaus annettiin
    uhrialttarin äärellä,
    jossa alttarilla oli Iisak.

    Tuossa hetkessä Aabraham
    ymmärsi kaiken
    ja Jumala näytti tuossa hetkessä
    Aabrahamille Jeesuksen päivät.

    Aabraham sai nähdä
    Jeesuksen ristillä,
    ja ymmärsi,
    että Jumala on tekevä
    tuon niin ylen raskaan asian,
    uhraava oman ainokaisen Poikansa,
    joka on se Aabrahamin siemen,
    jossa kaikki maailman kansat
    tulevat siunatuiksi.

    Siunaus odottaa jokaista,
    joka suostuu upotettavaksi
    Jeesukseen Kristukseen.
    Hänen kuolemaansa.

    Silloin me saamme myös
    nousta ja kokea
    Hänen ylösnousemisensa voiman.
    Ja saamme vaeltaa uskossa
    tuossa siunauksessa,
    joka Jumalan kansalle on luvattu
    ja jonka isä on Aabraham.
  10. Jumala ilmestyi uudelleen Abramille.
    Nyt Haaranissa.



    "Ja Herra sanoi Abramille:
    'Lähde maastasi, suvustasi
    ja isäsi kodista siihen maahan,
    jonka minä sinulle osoitan.
    Niin minä teen sinusta suuren kansan,
    siunaan sinut
    ja teen sinun nimesi suureksi,
    ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
    Ja minä siunaan niitä,
    jotka sinua siunaavat,
    ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat,
    ja sinussa tulevat siunatuiksi
    kaikki sukukunnat maan päällä.'
    Niin Abram lähti,
    niinkuin Herra oli hänelle puhunut,
    ja Loot meni hänen kanssansa.
    Abram oli Harranista lähtiessänsä
    seitsemänkymmenen viiden vuoden vanha."
    (Gen 12:1-4)

    Pysähdys Haaranissa
    ei ollut ollut aivan lyhyt.

    "Ja Abram otti vaimonsa
    Saarain ja veljensä pojan Lootin
    sekä kaiken omaisuuden,
    jonka he olivat koonneet,
    ja ne palvelijat,
    jotka he olivat hankkineet Harranissa,
    ja he lähtivät menemään Kanaanin maahan.
    Ja he tulivat Kanaanin maahan."
    (Gen 12:5)


    Ja nyt Herra ilmestyy Abramille
    jo kolmannen kerran.

    "Ja Abram kulki maan läpi
    aina Sikemin paikkakunnalle,
    Mooren tammelle asti.
    Ja siihen aikaan kanaanilaiset
    asuivat siinä maassa.
    Silloin Herra ilmestyi Abramille
    ja sanoi:
    'Sinun jälkeläisillesi
    minä annan tämän maan'.
    Niin hän rakensi sinne alttarin
    Herralle,
    joka oli hänelle ilmestynyt."
    (Gen 12:6-7)

    Edellisen kerran
    ja itse asiassa ensimmäisen kerran
    alttari mainitaan,
    kun Nooa astui arkista ulos
    Maan päälle.
    Koko maa oli hänen
    ja hänen perhekuntansa.

    Nyt Abram sai Jumalalta lupauksen,
    että Kanaanin maa on oleva hänen
    ja hänen jälkeläistensä.
    Ja Abram rakensi alttarin Herralle.

    Mutta pian Abram rakensi
    taas alttarin.

    "Sieltä hän siirtyi
    edemmäksi vuoristoon,
    itään päin Beetelistä,
    ja pystytti telttansa,
    niin että
    Beetel oli lännessä ja Ai idässä,
    ja hän rakensi sinne
    alttarin Herralle
    ja huusi avuksi Herran nimeä.
    Ja sieltä Abram lähti
    ja vaelsi yhä edemmäksi
    Etelämaahan päin."
    (Gen 12:8-9)

    Abram huusi avuksi Herran nimeä.
    Näin oli käynyt aikaisemminkin
    ihmiskunnan historiassa.

    Silloin maan päällä oli
    Kainin tappaman Aabelin sijaan
    syntynyt Seet
    ja hänen poikansa Enos.

    Nyt maan päällä on
    Aabraham
    ja hänen veljenpoikansa Loot.

    Ja Abramilla on hätä.
    Nälänhätä.