Miksi??

Kai ollaan vähän hulluja.
Ei tästä irtikään pääse, kuten varis tervassa, kun nokka irtosi niin pyrstö tarttui jne...
Ei ole omaisen syy että sairastuu, mutta hoitajallakin on vain yksi elämä!
Eikä hoitajaakaan voi syyttää siitä miksi alkoi näin raskaaseen työhön, aina ei ole vaihtoehtoja.

Paineita toimia näin kohdistuu hyvin monelta taholta.

Olisi kuulemma paljon mustikoita.
Mieli tekisi poimimaan, vaikka olisi hyttysiä.

Tänään pääsen viimeinkin mustikkaan!
Olen odottanut koko loppukesän, toivon että ovat vielä kerättäviä, paras mustikka-aika on ohi.

Totta..ei mitään järkeä..mutat sydän sanoo toisin..toki jos käy liian raskaaksi-nostan köädet pystyyn ja siirrän omaiseni pois kotoa..en ole kone vaan ihminen!

Kun on jo eläke iässä ja todella kaipaisi kiireetöntä rauhallista elämää.
Ei voi puhua leppoisista eläkepäivistä kun on oltava koko ajan valppaana, pitäisi olla silmät selässäkin ja ennakoida toisen mieleliikkeet. Raskaaksi käy ajan mittaan.

Niinpä. Kauhean yksinäinen olo. Hoidettava on niin haastava käyttäytymiseltään ettei meillä ole edes vieraita käynyt vuosiin. Minkäänlaisia ihmissuhteita ei voi ylläpitää, kun vapaata on se huikeat 3vrk/kk. Silloin on usein niin väsynyt, että on vain nukuttava univelkoja pois. Ja usein käy niin, että kukaan tuttava ei ehdi tavata juuri silloin, kun itsellä olisi se vapaa viikonloppu. Arki-iltoina ei ole mahdollista pitää vapaata, eli ei voi harrastaakaan mitään. Ei ketään kenelle puhua.

Miten te muut omaishoitajat, joilla ei ole parisuhdetta, kaipaatteko sitä? Toista ihmistä lähellenne?

Omaishoitajakin on normaali ihminen, tarpeineen.
Minä ainakaan en tuomitse jos terve osapuoli haluaa laheisyyttä ja hellyyttä.
Se ei ole keneltäkään pois, päinvastoin.
Omaishoito voi kestää kauan, silti ollaan tuomisemassa, ei ymmärtämässä.
Tämä on ihmisen ratkaistava itse kuinka haluaa ja uskaltaa elää, mikäli vaikka vapaillaan tapailee toista sukupuolta olevaa ihmistä, saa varautua ystävien ja kylänmiesten tuomitsevaan käytökseen.
En yllytä ketään tekemään vastoin luontoaan, mutta jokaisen tapaa elää pitäisi ymmärtää ja kunnioittaa.
Rehellisyyttä usein korostetaan, sekin on kaksiteräinen miekka, itse en kehoittaisi kiusaamaan sairasta ihmistä asioilla jotka hän voi arvata, ja hiljaisesti hyväksyä.
Kun muisti pelaa suunnilleen minuutin verran, jos sitäkään, en usko että henkilö edes välittää muusta kuin turvallisesta kodista ja hoivasta.
Tämä on asia josta on mielestäni puhuttu liian vähän.

Myös omaishoitajalla on vain yksi elämä!

Kannattaa miettiä kahdesti alkaako hoitajaksi jos puoliso sairastuu Alzhaimeriin, ihan alussa vielä voi onnistua, mutta ei henkilö kauan ole enää sama ihminen.
Kyllä ihminen ja inhimillisyys kaikkineen on pään sisällä, muu on vain tyhjää kuorta jos pää ei toimi.
Elämä kuluu elävän leskenä...

Ei ole helppoa, ei.
Kunhan pääsee itselleen armolliseen ratkaisuun elämänsä suhteen, jaksaa myös hoitaa paremmin.
Jos yrittää noudattaa kaikken neuvoja tai vaatimuksia ei hommasta tule yhtään mitään.

Yksinäistä työtähän tämä on... muistan vieläkin se hetken vaikka siitä on jo vuosia, kun pääsin ensimmäistä kertaa kaupungille koko päiväksi:D

Sellaisia ihmisiä on kun kirjoitit.
Minustakin on sanottu että olen omaishoitaja rahan takia.
Kysyn vain minkä rahan?
Pärjäisin paremmin jos en olisi lainkaan aloittanut omaishoitoa.
Olin tilapäisesti työtön aloittaessani, sitten työtä taas olisi ollut, valitsin kuitenkin omaishoidon.
Sain 3kk karenssin työkkäriltä kun en ottanut työtä vastaan silloin.
Rahallinen menetys on iso, tuntuu eläkkeessä ja menetetyissä tuloissa.
Mutta pärjään ihan hyvin nytkin, en valita, monella on huonommin.
saan 500 € kk omaishoidontukea, siitä jää noin 300€ kk käteen.
Saan eläkettä joten se riittää.
Koska pidän enemmän vapaa kuin "laki sallii", menee miehen eläkkeestä suuri osa hoitomaksuihin ja lääkkeisiin.
Onneksi on maksukatto, jos sitä ei olisi jäisi miinukselle miehen eläkkeen suhteen. Hänen osuudekseen ei jäisi mitään ruoka ja asumiskustannuksiin.
Olen ottanut asenteen että kunhan pärjää, ei rahaa eikä omaisuutta saa mukaansa kun täältä lähdemme.
En väheksy tilannettasi, se on vaikea.
Olet nuorempi kuin minä koska olet työ-iässä, omaishoidosta rangaistaan myös eläke-iässä, se vaikuttaa eläkkeen määrään kun tulot ovat olemattomat.
Minut hyväksyttiin työnhakijaksi 3kk jälkeen.
Kun olin työiässä kunta lupautui järjestämään hoitopaikan jos saan päivätyötä. Vein todistuksen työkkäriin. Se riitti heille, minulle ei tarjottu mitään työtä, mikä ihme se on kun nuoria ihmisiä on paljon työttömänä, lähes 60-vuotias mummo ei ole enää kovin kysytty työmarkkinoilla.
Kun olin 500 päivää työttömänä aloin saada työttömyyseläkettä, sitten ihan tavlliselle eläkkeelle.

Tuossa mietin, miten yksin jaksaa hoitaa äitiään (vaimo auttaa hieman) ja muut sisarukset menevät menojaan, eli jos on sisaruksiayleensä kaiketi yhdelle lankeaa tämä omaishoito, jos haluaa omaisensa kotona pitää, ettei tarvitse laittaa laitokseen tai asumaan jonnekkin oman onnen kanssa..

Mielestäni omaishoidon päätöksiin pitää esittää muillekkin omaisille vastuuta, eli kun muut reissaa ulkomailla ja lomailee, vapaapäiviä ym.. niin yksi päivystää ja huolehtii 7pv viikossa. 365pv vuodessa.
Suomalainen peruskateus pitää huolen, että omainen jätetään omilleen "sä saa rahaa" niin se raha siellä puhuu.. Ihminen ei ole mitään!

Toivoisin, että sisarukset edes joku ottaisi yhden viikonlopun kerrallaan äidin kotiin ja antaisi aikaa ilman minun läsnäoloani kodissani. Piristäisi taatusti kaikkia osapuolia! Äidille hieman vaihtelua kotiin tv:n äärelle ja ruokailuun..pikkuisen lenkillä jne.. Omaisista voisi edes joskus joku tulla kävelylle äidin kanssa tai ihan muuten vaan jutustelemaan..

Omaishoitajalle sisarukset tekee ikäänkuin kiusaa olla osallistumatta omisen hoitoon olla oma äiti.
Sisko parturoi rahasta, veli tuo ruokaa pitopalvelusta rahasta, kolmas on ilman mitään.. eli jos ei tienaa ei äitiä ole olemassa.. TAjuaakohan, ettei kukaa järki-ihminen ala omaishoitajaksi alle 400eur kk palkalla!!!
Tuntipalkkoja emme voi laskea ja yhteiskunta säästää meistä omaishoitajista!!

Kaikki sisarukset asuvat muutaman kilometrin päässä, eli matkakaan ei ole este!
Kateus ajaa omaishoitajat ahtaalle.. Tässä ikäänkuin odottaa, että kun joskus äidille tapahtuu jotain saataisiin syyttää omaishoitajaa, vaikka todistan monille miten hoidan äitiä, koska esim. sisko on muutaman kerraan koittanut evätä omaishoitoani äidille ilman syytä. (itse ei kyennyt hoitamaan)
Omaishoidon vuosikatselmuksessa nainen sanoi "älä välitä me tiedämme tämän siskon tapauksen"

Oli aikamoinen shokki, kun ostin talon äitiä ajatellen, jotta voin hoitaa samassa. Kaksi sisarusta ensitöikseen ilmoitti "me emme tuohon taloon tule" Olin ajatellut että nyt äidillä olisi hyvä ja hoitokin taattu.
Ilmiömäinen kateus ilmeisesti sitten ajaa moiseen. Olisin onnellinen siis jos joku hakisi ja hoitaisi edes tunnin viikossa äitiä ja virkistää hänen päiviään, jotta kaikki ei jää yhden "hartioille" Kaikki vetoa "ei ehdi on niin paljon töitä ja kiirettä" Kortteja sataasisaruksilta etelänmatkoilta ja lapista..Todellakin kiire on suhtellinen käsite ja oma äiti.. ei mene vain minun jakeluun olla olematta ilman äitiä, jos sellainen vielä..

Voimia kaikille omaishoitajille!! Sitä metarvitsemme!!

Liian usein käy noin. Se joka ottaa vastuun läheisestä joutuukin epäillyksi.
Ei tule mieleen kuinka paljon aikaa ja vaivaa hoidettava vie.
Oma elämä kärsii.
Sitten kadehditaan muutamaa satasta joka työn vaativuuteen nähden on olematon palkkio.
Etsitään suurennuslasilla virheitä kuinka omainen tulee hoidettua, onko se jonkilaista huonon omantunnon vaatimaa "huolenpitoa".
Voin sanoa sinulle kokenut omishoitaja, viimeistään perinnönjakoon sisarukset taatusti tulevat "tuohon taloon" jos siellä on perunkirjoitus.
Laiskimpaankin tulee vipinää kun on rahasta kyse.
Sen tiedän että et hoida äitiäsi rahasta, jos et olisi välittävä ihminen et alkaisi noin vaativaan työhön 400€ kk palkalla, siitä kun ottavat vielä veronkin.
Minulle tuli paha mieli siitä kuinka itsekkäitä ja ymmärtämättömiä ihmiset voivat olla.

Aina on perheessä yksi jonka pitää kantaa vastuu.
Muiden tehtävä onkin sitten arvostella ja vaatia. Sekä vaania ettei tämä jolle vastuu on uskottu, mitenkään hyödy siitä.
Ei aina, mutta valitettavan usein näinkin on.

Toivotan osaltani Kokenut omaishoitaja sulle voimia... ei ole helppoa sulla ja sisaruskateus.. hmm en nyt tiedä onko oikea sana...mutta jokuhan niitä vaivaa, kun eivät osallistu äidin hoitoon... vai onko se laiskuus.. :o Taitaa vaan olla aika yleistä elämässä, harmin harmi... mutta kirjoittele tänne, meiltä saat vertaistukea:)

Juuri eilen illalla ajattelin että onko tässä mitään järkeä.
Kun hoidan, olen koko ajan saatavilla 24/7, siis täysin toisen ihmisen ehdoilla.
Tuli jotenkin kapinallinen olo, olenko minäkin tärkeä?
Kyllä vielä muutama vuosi tai kuukausi, mutta toistakymmentä vuotta, saattaa jatkua vielä toisen mokoman jos en kuole ennemmin.
Näitä turhautumisen hetkiä tulee, uskoisin että kaikille jotka ovat kovin tiukasti sidottuja hoidettavan kunnon takia.
Saan enemmän vapaata kun "laki sallii", silti on aina vain vaikeampi aloittaa vapaan jälkeen.
Pienetkin asiat tuntuvat vuoren korkuisilta, ei ole muuta kuin ukko ja kissa juttukaverina viitenä vuorokautena viikossa, ukko ei puhu mitään, korkeintaan vastaa kun oikein tiukasti kysyy haluaako jotain. Kissa taas naukuu liikaakin:) en vain aina ymmärrä mitä yrittää sanoa.
Inhoan puhelimessa puhumista, en voi ymmärtää kuin eräät jaarittelevat puhelimeen jopa tuntikaupalla.
Tyttärelle soitan kun on asiaa, hän onj samanlainen, joutuu työssään puhumaan paljon puhelimeen joten ymmärrän, kun on vielä tullut minuun.
Sähköpostia laitamme päivittäin.
Kai tämä syksy masentaa kun tietää kuinka pitkä ja pimeä talvi on.
Kesällä kaikki on toisin, suorastaan ihmettelee että mikäs hätä tässä on, mies makailee ulkona, itse touhuan pihatöissä.

Syksy ja talvi ovat pahimpia.
Kun päivä alkaa pidentyä ja lumet sulaa nousee mielialakin, siihen on taas pitkä aika.
Kuvittelen usein, kun pääsisi kauas pois, olla vain ilman huolehtimista.