Elvis virallisesti maailman myydyin artisti

Mitä ihmeen merkitystä tällaisella voi olla? Eikö olisi jo korkea aika ottaa itseä niskasta kiinni ja perehtyä hieman hmmm sanotaanko musiikillisesti sisältörikkaampaan ja tärkeämpäänkin musiikilliseen ilmaisuun kuin tämä populaarimusiikki?

Jokainen yksilöhän saa kuunnella mitä haluaa, mutta eipä kehittyminen koskaan pahasta olisi. Vain kehittymisen kautta voit tulla tietoiseksi uusista mahdollisuuksista - tämä pätee myös musiikin saralla.

Ei muuta kuin piste sille ikuiselle ja turhalle väittelylle aiheesta kuka on maailman myydyin artisti.

Kiitos muuten kommentistasi, mahtavaa lukea kirjoituksia joissa tuodaan selvästi ilmi se kuinka tarpeellista on kehittyä kuuntelemalla musiikkia joka ei kiinnosta/kosketa/saa aikaan yhtään mitään ihmisen sisimmässä. Ole kiltti ja käy tuota suoraan sanottuna järjetöntä ristiretkeäsi jossain muualla.

guinesin ennätys kirja kertoo kuka on eniten myynyt levyjä,vaikka tiedossa ollukkin pitkään,kuka lie se paras f1kuski kellä on eniten mestaruuksia kellä eniten paalupaikkoja,kuka on paras kiekkoilija kellä eniten pisteitä,vellu ketola on paras tai esa peltonen vaiko jari kurri eiku väinö grezky kova

"Kiitos muuten kommentistasi, mahtavaa lukea kirjoituksia joissa tuodaan selvästi ilmi se kuinka tarpeellista on kehittyä kuuntelemalla musiikkia joka ei kiinnosta/kosketa/saa aikaan yhtään mitään ihmisen sisimmässä. Ole kiltti ja käy tuota suoraan sanottuna järjetöntä ristiretkeäsi jossain muualla."


Niin, meillä on alemman tason kulttuuria myös yhteiskunnassamme - ja tulee näillä näkymin aina olemaan. Tämä tietysti edellyttää myös sellaisen väestönosan olemassaoloa, mikä mahdollistaa alemman kulttuurin säilymisen.

Ns. kulttuurieliittiä taas ei oikeasti ole olemassa: sellainen käsite elää vain sen väestönosan mielikuvissa, joka ei suostu sivistämään itseään missään elämänsä vaiheessa. Jämähtäneisyyttä kyllä taas on olemassa ja sitä esiintyy juuri sivistysvastaisen väestönosan keskuudessa.

Kannattaisi arvioida kriittisesti tämän todellisen, populaarikulttuurin ristiretken jatkamisen mielekkyyttä. Sen taantumuksellisuus tulee aina uudelleen esille takuuvarmasti aiheen parissa askarreltaessa: tässäkin keskustelussa suunnataan energia täysin kyseenalaiseen asiaan, so. äänitteiden myyntimääriin. Lisäksi saatetaan huiskia alueille, joista ei hallita edes perustietoja: kyse onkin oman ikuisen leikki-ikäisyyden idyllin vaalimisesta ja siitä kiinni pitämisestä kynsin ja hampain, jotta voisi suojella itseään kaikelta vaikealta ja uudelta. Tällaisen lapsenuskon olemassaolokin liittyy kapitalistiseen, uuden maailman nuoreen ja alempaan kulttuuriin, jossa on sisäänrakennettuna ko. yhteiskuntaan ja sen kulttuuriin elimellisesti kuuluva kaupallisuus.

Kaupallisen suuruuden ihanne on yksi uuden maailman kapitalismin luomista pahimmista mätäpaiseista (pahin on se itse). Kritiikön kumartaminen ehkäisee tässä(kin) keskustelun, joka voisi olla kriittisempää ja pitäytyä (edes) Elvis -levyjen sisällöissä (siltä osin kuin niissä sitä populaarikulttuurin 'kriteereillä' jossain määrin mahdollisesti on).

"Niin, meillä on alemman tason kulttuuria myös yhteiskunnassamme - ja tulee näillä näkymin aina olemaan. Tämä tietysti edellyttää myös sellaisen väestönosan olemassaoloa, mikä mahdollistaa alemman kulttuurin säilymisen"

Juuri näin. Miksi tämä on sinulle niin iso ongelma että tulet kirjoittamaan ELVIS-PALSTALLE tuota tylsääkin tylsempää läpätystäsi, etkö tosiaan ymmärrä että tuonkaltaiset viestit eivät kuulu tänne eikä nillä ole mitään merkitystä?

"joka ei suostu sivistämään itseään missään elämänsä vaiheessa. Jämähtäneisyyttä kyllä taas on olemassa ja sitä esiintyy juuri sivistysvastaisen väestönosan keskuudessa."

Vaikea uskoa että joku (aikuinen?) tosiaan ajattelee noin. Kuinka kapeakatseinen ja omaan, v'ääristyneeseen maailmankuvaansa jumiutunut voi ihminen olla? Sinä voisit muuten päästä Guinessin kirjaan yleistämisen ennätyksen haltijana.

"Kannattaisi arvioida kriittisesti tämän todellisen, populaarikulttuurin ristiretken jatkamisen mielekkyyttä. Sen taantumuksellisuus tulee aina uudelleen esille takuuvarmasti aiheen parissa askarreltaessa: tässäkin keskustelussa suunnataan energia täysin kyseenalaiseen asiaan, so. äänitteiden myyntimääriin"

Ristiretken? Minkä ihmeen ristiretken? Kerron Elvis-forumilla Elvikseen liittyvän asian ja se on ristiretki? Ymmärrätkö jo oman tekstisi suoranaisen idioottimaisuuuden? Onko ajattoman musiikin kuuntelu joka koskettaa, saa aikaan erilaisia tunnetiloja surusta iloon ja josta nauttii taantumuksellista? Jos on niin olen mielelläni muusikin suhteen taantumuksellinen. Ja mitä tulee energian suuntaamiseen niin kyseessähän oli fajtan kertominen, ei siihen energiaa paljon tarvittu. Joku muu täällä kyllä tuhlaa energiaa täysin epäoleelliseen lässytykseen joka ei tähän ketjuun edes kuulu.

"kyse onkin oman ikuisen leikki-ikäisyyden idyllin vaalimisesta ja siitä kiinni pitämisestä kynsin ja hampain, jotta voisi suojella itseään kaikelta vaikealta ja uudelta. Tällaisen lapsenuskon olemassaolokin liittyy kapitalistiseen, uuden maailman nuoreen ja alempaan kulttuuriin, jossa on sisäänrakennettuna ko. yhteiskuntaan ja sen kulttuuriin elimellisesti kuuluva kaupallisuus. "

Ja tämähän on faktatietoa eikö niin? Olet tutkinut Elvis-faneja vuosia autenttisissa olosuhteissa ja tehnyt päätelmäsi tarkkojen tulosanalyysien pohjalta.

"Kaupallisen suuruuden ihanne on yksi uuden maailman kapitalismin luomista pahimmista mätäpaiseista (pahin on se itse)"

Itse olen kuunnellut Elviksen musiikkia jo silloin kun en tiennyt miehestä yhtään mitään. Fanituksen sai aikaan puhtaasti miehen musiikki.

"Kritiikön kumartaminen ehkäisee tässä(kin) keskustelun, joka voisi olla kriittisempää ja pitäytyä (edes) Elvis -levyjen sisällöissä (siltä osin kuin niissä sitä populaarikulttuurin 'kriteereillä' jossain määrin mahdollisesti on)."

No tässä selvisikin asenteesi aika tyhjentävästi. Älä turhaan vaivaudu vastaamaan sillä itse en aio edes lukea seuraavaa tekstiäsi - ja tuskin kukaan muukaan.

Elvis on muuten levyttänyt paljon kuraa mutta en oikein ymmärrä mitä ihmeen tarvetta on täällä alkaa tuotantoa kritisoimaan sen kummemmin, varsinkin kun makuja on monenlaisia. Jonkun mielestä kappale a on täysin surkea ja toisen mielestä hyvä. Maailma kaipaa avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta ilman puuttumista ja ruhaa paasausta liittyen muiden musiikki- vaate- auto- yms. makuun. Mutta älä luovuta, ehkä sinäkin joskus opit olemaan normaali ihminen.

vähäpää on tyhjä pää.aamu tv.ssä oli beatlesin musiikista,kommentti siihen vähäpää,mr goldman puhui aika asiallisesti,mistä hemmetistä noita näsäviisaita oikein syntyy,

Suvaitsevaisuus ja Elviksen jumaluusasema eivät oikein istu käsitteellisesti toisiinsa.

Kriittisen reflektion puuttuessa ei oikein voi päästä 'suvaitsevaisuuden uralle', se kun vaatisi avoimin mielin suunnistamista - ja aivan eritoten vailla jämähtäneisyyden pakkopaitaa.

Eiköhän jokainen ymmärrä, että myyntimäärien kautta argumentointi on kovin ohut perusta jonkin ilmiön laadullisen paremmuuden todistelemisessa. Tästä huolimatta toinenkin kirjoittaja toi esille - kuinka ollakkaan - juuri Liverpoolin moppipäät.

Kommenttina voisin todeta, että Beatles toi populaarimusiikkiin oman laulunteon ja - populaarimusiikin kentässä - tietynlaisen, jatkuvan kehittymisen kriteeristön. Tässä mielessä se poikkesi Elviksestä, joka Sun -singlejen jälkeen taantui kaupallisen rock & rollin tuotantokoneistolle ja romahti 1960 -luvun alun jälkeen totaalibullshitin tehdastyöläiseksi. 1960 -luvun lopulla Elvis petrasi spirituaalilevyllään, comebacksessiollaan ja Memphis -äänitteillään - ennen sitä epätasaista 1970 -lukua, joka oli jo vahvasti nostalgiapainotteista kelailua Jumalan roolissa.

Kysymys voisi kuulua, ovatko ihmiset niin täydellisesti (ensisijaisesti uuden maailman) läntisen viihdekulttuurin manipuloimia, että kaikenlainen kriittinen ajattelu (ja näillä palstoilla keskustelukin) ehdottomasti kielletään epäasiallisena? Ehkäpä sekin, että viihdekulttuurin omaksuminen annettuna on jo monille yksilöille osa heidän pitkän ajan henkilökohtaista historiaansa, ehkäisee tehokkaasti metsän näkemistä puilta tässä regressiivisessä (noidan)kehässä. Siinä tapauksessa totuuden perustan muodostamat kriteeritkin voivat hyvin nousta vaikka juuri kaupallisen painoarvon raskauden tyyppisistä käsitteistä.

Tällaisen ilmaston hallitsevuuden hyödyllisyydestä vs. haitallisuudesta olisi kyllä hyvä saada useampiakin kannanottoja.

Ehkäpä joillekin tuottaa tyydytystä piehtaroida henkisesti jossakin, mikä voidaan kohtalaisen luotettavasti ja objektiivisesti mitata. Tässä tapauksessa myytyjen levyjen määrä. Tietenkään suosion määrä ei ainakaan useimpien ajattelun mukaan korreloi suoraan laadun kanssa. Aika harva esimerkiksi piti Hymyä Suomen parhaana lehtenä 60-luvun lopulla, vaikka se olikin levikiltään ylivoimaisesti suurin aikakauslehti ilmaisjakelulehtiä lukuun ottamatta.

"Laatu" on jotakin, jonka mittaaminen ei käy yhtä helposti ja yksiselitteisti kuin suosion mittaaminen. On helpompaa huutaa suurella äänellä jotakin, jonka tietää paikkansa pitäväksi faktaksi ja toivoa, että se sulkee suut muilta mielipiteiltä.

Meitä on kovin moneen junaan: se, mikä on roskaa joillekin, tuottaa upeita elämyksiä joillekin muille. Joidenkin mielestä säveltäjä ei voi olla hyvä ellei hän myös laula sävellyksiään ja laulaja ei voi olla hyvä ellei hän sävellä laulujaan. Joidenkin mielestä vain tietyntyyppistä musiikkia esittävät tai säveltävät voivat olla hyviä - ja niin edelleen.

??????

Jos tällä viitatataan alkuoeräiseen viestiini niin mistäköhän nämä piehtaroinnit ja huutamiset on oikein kaivettu? Kyse oli Elvikseen liittyvän uuden tiedon julkituonnista, ei enempää eikä vähempää (okei, pieni näpy Jacko-faneille). Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää ja vetään mukaan omituisia päätelmiä ja tarpeettomia höpinöitä?

Elvistä (ja monia muitakin artisteja ja yhtyeitä) kuuntelen mielelläni eikä valintoihini vaikuta millään tavalla kaupalliset tai ulkomusiikilliset tekijät. Kaikista kuuntelemistani sooloartisteista ja yhtyeistä ainoastaan Robbie Williams on myös kaupallisesti menestynyt. Toisaalta, mitäpä se kellekään kuuluu, ihmettelen vain noita uskomattomia linjanvetoja ja omituisia päätelmiä.

Hakeutuminen Elviksen pariin on takuuvarmasti seurausta artistin kaupallisesta menestyksestä. Tietoisuuden levinneisyydellä ja kaupallisella suuruudella on erittäin voimakas korrelaatio; fakta, jonka jokainen tiedostaa.

Aivan eri asia on se, että tästä faktasta huolimatta osasta ihmisiä tulee vakavampia - esimerkiksi Elviksen - musiikin harrastajia, jolloin myös tuo aiheen pariin hakeutumisen 'alkulähde' enemmän tai vähemmän hämärtyy.

Kuten voimme kuitenkin näistäkin kirjoituksista todeta, monet käyttävät kaupallisen suuruuden elementtiä argumenttina ilmiön paremmuuden (lopullisena) perusteluna. Näin ollen nämä 'piehtaroinnit ja huutamiset' nousevat muun muassa tämän tyyppisistä, luvalla sanoen enemmän kuin vinoutuneista käsityksistä. Kantaahan ei erityisellä tavalla ole otettu jonkun tietyn henkilön näkemyksiin; pikemminkin kyse on ollut puhtaasti tietyssä ryhmässä vallitsevan ja sitkeästi elävän arvopohjan ravistelusta. Jos linjanvedot tuntuvat uskomattomilta ja päätelmät omituisilta, suosittelisin perehtymään musiikkiin ja kulttuurin synnyttämiseen hieman laajemmin: tietosuudesta nousee myös ymmärrystä, jolloin huomaa helpommin myös oman asenteellisuutensa ongelmallisuuden (vrt. "Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää ja vetään mukaan omituisia päätelmiä ja tarpeettomia höpinöitä?", "okei, pieni näpy Jacko-faneille").



Popmusiikki on lähtökohtaisesti aina kaupallista, silloinkin kun se on 'aitoa' ja katu-uskottavaa. Kaupallisuus on siihen sisäänrakennettu jo pelkästään harmoonisen rakenteensa yksiulotteisuuden pakkopaidassa. Harmooninen rikkaus ei ole mahdollista, sillä muuten suurempi kansanosa ei kuluttaisi popmusiikkia vaan alkaisi voimakkaasti vieroksua sitä.

Yleisesti kyse ei myöskään ole ollut siitä, että kritiikissä pyrittäisiin junttaamaan jokin yksittäinen tyyli ainoaksi hyväksytyksi. Popin piirissä yksi uskoo yhteen ja toinen johonkin muuhun (Elvis vs. Jackson). Tähän asetelmaan ei kuitenkaan voida sisällyttää esimerkiksi klassista tai jazzmusiikkia; tämän vastaansanomattoman tosiseikan tietävät kaikki hieman(kin) musiikinteoriaa tuntevat. Kyse on tällöin musiikin luomisesta yksinomaan sen itsensä vuoksi, mikä ilmenee välittömästi sen rakenteissa. Juuri tästä syystä suuri yleisö näitä musiikinalueita populaarimusiikin valtakaudella (kutakuinkin1900 -luvun puolivälistä alkaen) niin suurest vuosikymmenestä toiseen vieroksuu.

"Hakeutuminen Elviksen pariin on takuuvarmasti seurausta artistin kaupallisesta menestyksestä. "

Kerro ihmeessä mistä lähteestä tämä tieto on peräisin! Tuollaistahan ei voi väittää mikäli takana ei ole raudanlujaa faktaa jonka voi tarivttaessa myös osoittaa todeksi, eikö vain? Ne Elvis-fani joita itse tunnen eivät ole aloittaneet Elviksen musiikin kuuntelua minkään menestyksen takia vaan palkästään musiikin kautta

."Kuten voimme kuitenkin näistäkin kirjoituksista todeta, monet käyttävät kaupallisen suuruuden elementtiä argumenttina ilmiön paremmuuden (lopullisena) perusteluna. "

En nyt muista kaikkia keskusteluja mitä täällä on ollut mutta en muista myöskään tuollaisiin viesteihin montaa kertaa törmänneeni.

"Kantaahan ei erityisellä tavalla ole otettu jonkun tietyn henkilön näkemyksiin"

Eipä kai, mutta jos ketjussa ei pahemmin (alkuun) ole kuin yhden kirjoittajan tekstiä niin kyllä hän vastaukset kokee varsin henkilökohtaisena, tämän sinäkin ehkä kykenet ymmärtämään?

"jolloin huomaa helpommin myös oman asenteellisuutensa ongelmallisuuden"

Kyllä se ongelmallisuus on jossain muualla. Eikä rajoittuneeseen ymmärrykseesi tosiaan mahdu se tosiasia että tämä on aivan väärä foorumi siihen viestintään mitä olet täällä harrastanut? Tämä on Elvis-keskustelufoorumi, ei itseään tärkeämpien pätemispaikka missä saa haettua huomiota ja ilmeisesti jonkinlaista omituista mielihyvää koska sitä ei ilmeisesti oikeasta elämästä kykene saamaan.

Jacko-faneille näpäytys, kyllä. Lähinnä siksi että tästä asiasta on taitettu peistä pitkään. Mutta usko pois, vaikka Jacko olisi myynyt enemmän levyjä niin en alkaisi fanittamaan häntä Elviksen sijaan.

"Kaupallisuus on siihen sisäänrakennettu jo pelkästään harmoonisen rakenteensa yksiulotteisuuden pakkopaidassa. Harmooninen rikkaus ei ole mahdollista, sillä muuten suurempi kansanosa ei kuluttaisi popmusiikkia vaan alkaisi voimakkaasti vieroksua sitä"

Musiikkihan ymmärtääkseni pyrkii luomaan kohteessaan tunteita ja välittämään ajatuksia. Jokainen kokee musiikin henkilökohtaisella tasolla ja se, mikä on toiselle kauhistus on toiselle nautinto. Annetaan jokaisen nauttia siitä mistä pitää ilman saarnaamista, eikös?

"Yleisesti kyse ei myöskään ole ollut siitä, että kritiikissä pyrittäisiin junttaamaan jokin yksittäinen tyyli ainoaksi hyväksytyksi. Popin piirissä yksi uskoo yhteen ja toinen johonkin muuhun (Elvis vs. Jackson). Tähän asetelmaan ei kuitenkaan voida sisällyttää esimerkiksi klassista tai jazzmusiikkia;"

No niin, tässähän se tuli mikä oli jo helppo arvatakin: klassinen ja jazz, mikään muuhan ei ole kunnollista musiikkia. Ja vaikka varsinaisesta junttaamisesta ei olekaan kyse niin pop-/rock-musiikin kuuntelijoiden suoranainen aliarvioiminen ja halventaminen on kyllä juuri sitä rivien välistä luettuna.

Ja tuo "yksi uskoo yhteen ja toinen johonkin muuhun"... oletko todella sitä mieltä että fanit ovat aivoton lauma joka pitää idoliaan jumalana? Toki konserteissa on parhaimmillaan päällä lähes raamatullinen hurmoshenki mutta kyllä jokainen tajuaa että lavalla on vain ihmisiä - tosin erittäin lahjakkaita. Ja mitä tulee musiikin rakenteisiin, niin miksi niitä pitäisi edes kaivata jos niistä ei mitään saa irti? Viittaan edelleen henkilökohtaiseen musiikin kokemiseen.

Enkä oikein jaksa uskoa että nykyajan monikanavaviestinnän aikana kukaan olisi voinut välttyä kuulemasta esim. klassista musiikkia. Mutta jos se ei kosketa niin se ei vain kosketa. Koita hyväksyä tosiasiat ja hyvää elämää itsesi kanssa - siinä onkin tekemistä.

Kaupallisuuden avittamalla hakeutumisella Elviksen piiriin tarkoitetaan tietysti sitä, että kaupallinen suuruus ohjaa aina suurten massojen altistumista voimakkaasti. Se, että ihmiset ovat kuulleet Elvistä joskus muinoin (vaikkapa 1970 -luvulla) ei olisi ollut mahdollista siinä mittakaavassa (= suuren ihmisjoukon altistuminen) ilman artistin kaupallista suuruutta.

Elviksen hyvyyden perusteluissa käytetään kaupallisen suuruuden argumentteja jopa muita populaarimuusikoita useammin. Tämä on täysin kiistämätön tosiasia, jonka verifiointiin riittää pelkkä empiirinen havainnointi.

Asenneilmaston ongelmallisuus ilmenee yksiuskoisuudessa, jonka edellinenkin kirjoittaja vahvistaa mainitessaan Jacksonin vieroksumisen mahdollisena vaihtoehtona uudeksi Jumalaksi. Tämä ajattelumalli elää ja voi hyvin uskovaisten keskuudessa ja on toki elänyt jo vuosikymmenien ajan. Joku asialle omistautunut esitti joskus muinoin vertauksen paksusta mustasta viivasta, joka erottaa Elviksen muista populaariartisteista. Tämä ajattelu lukkiuttaa uskovaiset hylkäämään sen mahdollisuuden, että mitään tätä luovempaa musiikillista ilmaisua voisi milloinkaan olla olemassa.

On selvää ja täysin ymmärrettävää, että tuon tyyppisen asenneilmaston lojalistit eivät jaksa omaksua mitään perustason poprakenteita rikkaampaa musiikillista ilmaisua. Laatuerojen kiistäminen (klassinen ja jazz vs. populaarimusiikki) toimii puhtaasti defenssimekanismina, joka samalla lukkiuttaa asenneilmastoa omalta osaltaan entistäkin stabiilimmaksi. Todellinen perehtyminen esimerkiksi klassiseen musiikkiin on kovin kaukana toteamuksesta, että "kun se ei kolahda niin se ei kolahda". Tässä mielessä pinnallisen tason torjunta viestii puhtaasti uskovaisuudesta johonkin tottumukseen perustuvaan uskomukseen.

Populaarimusiikin sisällä on toki huomattavia laatueroja, jotka korostuvat vielä vertailtaessa eri aíkakausien aikaansaannoksia keskenään. Elviksen kaupallinen pop on valovuosia laadukkaampaa kuin tämän päivän mainstream listapop. Useimmille on kuitenkin melko selvää, että 1960 -luku oli rockmusiikin selkeästi luovinta aikaa.

Vertailtaessa musiikillisesti populaarimusiikin tuotoksia klassisen ja jazzmusiikin teoksiin historiankentässä, jäävät populaarimusiikin saavutukset kuitenkin kovin vaatimattomiksi. Tämä on tietysti loogista siinäkin mielessä, että populaarimusiikki on alusta alkaen perustunut enemmän tai vähemmän kaupallisille arvoille.

Tuskinpa edellinenkään kirjoittaja voi vakavissaan väittää, että musiikin laadullinen sisältö olisi kehittynyt 1700 -luvun klassismin ja 1800 -luvun romantiikan ajoista? Musiikin sisällöllisillä rakenteilla tällaista väitettä olisikin mahdotonta perustella. 1900 -luvulla sen sijaan on 'kehittynyt' uusi musiikin tuotantotapa ja -ideologia, jonka mukaan suuret kansanjoukot saadaan kuluttamaan (= ostamaan) musiikkia sen rakenteita riittävästi yksinkertaistamalla - ja musiikillista ilmaisua väistämättä madaltamalla. Tällöin on myös selvää, että 'kynnelle kykenevien' joukko on kasvanut: kuka tahansa voi tarttua kitaraan ja saastuttaa muiden kuuloelimiä niin halutessaan - kaiken maailman idol -kisat ovat vain looginen seuraamus tästä laadun rappitilasta.

Valitettavasti tätä aluetta ei siis mitenkään voida rinnastaa klassisen musiikin aikaansaannoksiin mitä erityisesti sävellyksiin mutta myös instrumentaali- ja laulutaitoon tulee. 1900 -luvun ainoaksi todella merkittäväksi musiikilliseksi innovaatioksi jääkin jazzmusiikki. Se edustaakin uuden maailman ainoaa tärkeää panosta globaalin musiikkikentän kehittymiselle.

Paremmin et olisi voinut kirjoittaa!

Vielä Goldmanin tekstiin lyhyesti: tyyppi kirjoitti että eivätköhän kaikki ole kuullut klassista joskus. "Jos ei kolahda ei kolahda"

Mutta kun Elviksen rasvantuoksuisen roskamusiikin pohjalta pitää oikeasti viettää raikkaammissa ympyröissä pitkä aika ennenkuin aivot ovat edes päässeet tuulettumaan.

Jos sä Elviksen ja Robbie Williamsin kaltaisen konservatiivisen, halvan ja amerikkalaisen mössön parista koitat heti hyökätä Haydnin mielenmaisemiin, niin sä kertakaikkisesti ET voi onnistua. :D