Kysyisin sellaista että

No minulla kaksi poikaa 1970-luvulla syntyneitä.
Oli ruokia joita eivät syönee, en pakottanut, tein ruokia joita söivät.
Ruokia joita ei syöty n. alle 10 v. asti
Uunimakkara
lihapullat
leipien reunat ja sämpylät
Kokoliha.

Jauhelihakastike meni hyvin. Samoin joulukinkku murekkeena..
En tunne ketään jolla muun kuin allergian aiheuttama ruoka ongelma..

50-luvulla oli ainoastaan se syöntiongelma, että ruoka oli yksipuolista eikä sitä aina ollut riittävästi.
Kaikki ruoka upposi, sen muistan, että neljävuotiaana hernekeitto oli herkkuani.
Lähtemättömästi jäi mieleen, kun äiti toi appelsiinin kaupasta syötäväkseni.
Samoin lauantaimakkarasiivut olivat juhlahöystettä. Koska aina oli pikkaisen nälkä, niin ei tullut mieleenkään kronklata.

70-luvulla omat lapseni eivät pitäneet sieniruoista eivätkä kaaliruokaan koskeneetkaan. Muutoin kaikki meni. Jauhelihat pullina, kastikkeitan ja pihveinä makaronilaatikko oli herkkua.

olen syntynyt 1950-luvun alussa hernekeittoa söin todella vähän, kun sitä oli ruokana, söin leipää..
Muuten söi kaikkea mitä oli tarjolla, verilätyt olivat parempia kuin veripalttu..
Maitoa sai ottaa korkeintaan kaksi lasillista aterialla leipää oli rajatta.

Minun lapseni, syntyneet 70-l. lopulla ja 80-l. alussa olivat nirsoja sipulille, sienille, verilätyille, valkokastikkeelle, tillilihalle, ruispuolukkapuurolle ja paistetulle puurolle, lanttulaatikolle, itsetehdylle maksalaatikolle (kaupan maksalaatikko oli herkkua ilman rusinoita), kinkun silavalle (silloin kinkkuleikkeissäkin saattoi vielä olla silavaa), etikkasäilykkeille mutta ei Felix-etikkakurkuille, punaiselle siis rasvaiselle maidolle ja kaikille erikoisesti maustetuille ruuille. Ai niin ja joku lapsistani vielä inhosi kaalisoppaa, mutta kaalilaatikko kävi, eikä kaikki pitäneet kalastakaan. Kyllä minä otin huomioon myös lapsen ruokaa laittaessani ja silti meillä syötiin monipuolisesti. Salaatteja ja kasviksia myös.

Herkkuruokia olivat siihen aikaan ranskanperunat ja nakit uunissa tai perunamuussi kalapuikkojen kera. ja tietenkin jauhelihakastike perunoiden tai spaghetin kanssa. Jauhelihakastikkeen maustin joskus tomattipyreellä. Makaronilaatikko oli kuitenkin ehkä parasta lapsien mieleen ketsupilla koristettuna. Ja tuohon aikaan oli kotitekoiset pizzat ja hampurilaiset herkkuruokaa. Mieleen on jäänyt myös, että mieleinen jälkiruoka oli pirtelöt, joita tehtiin tehosekottimella vatkasta maitovaahdosta, jäätelöstä marjoista tai banaaneista.

Omasta lapsuudest 50-luvulla muistan, että osa sisaruksistani ei pitänyt sipulista, sienistä, sinapista (se tehtiin aina kotona), valkokastikkeesta, lipeäkalasta. Itse inhosin hernesoppaa, kun se usein tehtiin läskisestä sianlihasta ja samoin kinkut ja läskisoosit olivat paksulti silavaisia, Yököttää vieläkin, kun ajattelen. Kasviksia ja salaatteja söimme mielellään myös, mutta erilailla valmistettuna kuin nykyään. Mieleinen jälkiruoka oli säilykehedelmät sokeriliemessä, joihin vatkattiin kerma koristeeksi (Äiti oli kotiäiti ja teki kaiken itse)

Lastenlapsillani on osittain uudistuneet ruokatottumukset verrattuna vaikka vanhempiinsa. Eineksiä ja valmisruokia syödään paljon enemmän. Pizza, hampurilaiset, kanaruuat ja erilaiset pastat spaghetti maistuu, kastikkeet ovat erilaisia. Pienetkin pitävät salaateista, mutta sipuli, sienet, erikoismausteet paitsi ketsuppi ei maistu. Nakit, lihapullat, kalapuikot ok. Itsetehdyt tavanomaiset keitot maistuvat - myös purkkihernekeitto on mainiota. Nykyään on aika paljon erilaisia herkkuja tavallisina etu- tai jälkiruokina, joita esim. me 50-luvun lapset emme osanneet uneksiakaan.

Oi, avaaja kysyikin vauvojen ja taaperoiden ruokatottumuksista ja kirjoitin koko litanian kolmen sukupolven lapsien ruokatottumuksista. Joten vastaan ihan lyhyesti vielä kysyttyyn asiaan: Hoitaessani lastenlapsiani joskus heidän kotonaan tai mummolassa, niin ostan hyvin yksinkertaista lasten mieleistä ruokaa. Kyllä nykyajan lapset ovat nirsompia kuin esim omat lapseni olivat.
He ovat myös tottuneet syömään enemmän eineksiä ja valmisruokia ihan pienestä enemmän kuin omat lapseni aikoinaan. Mutta pienimmillekin uppoaa hyvin makaroonilaatikko, perunamuussi, jauheliha pullina tai 'murukastikkeena', pastat ja spaghetti, riisikin käy ja kana, sosekeitot, salaatti lehtenä ja tomaatti sekä kurkku viipaleena jne.

En ota mitään huolta, jos lapsi yhtenä päivänä syö huonosti - ei lapsillekaan aina ruoka maistu. Mutta yritän vältellä niitä herkkuvälipaloja. Omena, porkkana tai banaanipalat maistuvat taaperoillekin hyvin.

Itse ounastelin 2 vuotiaalla olevan ongelman.
Kysyin miniältä seuraako miten lapsi syö?
Ei seuraa antaa mitä syö oli vastaus.
Ei ole mikään lapsellinen ja nuori, vaan lähempänä neljääkymmentä olevan naisihminen...
Äitiysloma loppui ja lapsi on päiväkodissa, siellä huomioivat asian ja alkoivat pitää reissuvihkoa, johon syöty ruoka kirjataan.
Nyt on kulunut puolitoista kuukautta, ei vihkossa ole muuta kuin maitoa leipää omenaa kerran melonia. ja kiisseliä..

Eli kun purkkiruuan syöttö loppui, tilalle tuli vaalea leipä ja maito.
Mielestäni SE on ongelma.
Tosin ei kuulu mummulle..
Ei lapsi makeisiakaan syö vai mehujäätelöä..

Olen syntynyt 1948.
Kaikkea ruokaa, joka ruoka pöydässä oli, ei ollut tarkoitettu kaikille, mutta asia hoitui kun he joille se oli ottivat ensin. (liha oli miehille)

Sunnuntaisin saatiin kaikki lihapullat, ne teki äiti ja olivat saman suuruiset iästä riippumatta, painoivat jotain 35-40 g kappale.

Leipää oli vapaasti ja päälle sai voita, maitoa sai kaksi lasillista, mutta lasi oli 1,5 dl entisiä sinappilaseja... Päivän maitoannos oli siis 6dl kahdelta aterialta..

Äiti teki itse leivät, reikäleivän, että sekaleivän siinä (ohrajauho vehnäjauho hiivaleipäjauho ruisjauho) leipää sai syödä vapaasti.

Juustoa oli se ostettiin meijeristä olivat 3 kg tankoja, joka viikko tuli satsi ja isälle lisäksi emmentaalia 1,5-2 kg pala.

Eli ravinto muodostui; piimään tai heraan leivotusta sekaleivästä, maidosta ja juustosta sitä riitti n. 50g / päivä kaikille.
Kesäisin oli tomaattia ja kurkkua koska meillä oli kauppapuutarha. Syksyllä marraskuuhun oli omenia omasta puutarhasta.
Saunan jälkeen sai lasillisen mustaherukka mehua.

Äiti säilöi karviaisia hilloksi, joissa aina paksu kerros hometta päällä, keitti hilloja kiisseliksi, jota emme syöneet vaikka äiti itki...

Ehkä joka toinen viikko saimme munakastiketta, oli maitokastike jossa lohkottuja keitettyjä munia.. Isä söi suurimman osan mutta sitä sai ottaa kaikki.

Ainoa ongelma oli, ettei kaikki ruoka ollut kaikille, lihapulla oli pieni pahalta tuntui kun se oli syöty...

Omasta kokemuksestani voin kertoa, että jätin maidon juomisen jo alaluokalla. Eikä kukaan pakottanut juomaan, kun inhosin maitoa. Onneksi ei pakotettu lapsena syömään myöskään sieniä, myöhemmin on todettu etteivät ne eivät sovi mulle ollenkaan. Kouluruokailu oli vielä -60 luvulla aika vaatimatonta. Mannavelliä ja veripalttua yms. sellaista. Ei niistä kukaan tainnut tykätä. Voin pahoin veriruuista.

Meillä myös kotona tehtiin usein keittoja. Ruskea kastike ja perunat lihapadan kanssa. Tavallinen yksinkertainen kotiruoka oli parasta. Joskus saatiin appelsiiniä ja sekin jaettiin sisarusten kanssa. Jouluna saatiin omenoita.

Silti hyvin harvoin oltiin kipeitä. Ei tietoakaan allergioista. Päivittäin söimme juureksia. Lisäaineettomia tietenkin.

Omille lapsilleni tein itse ruuat 60-luvulla. Purkkiruokia oli joskus matkoilla mukana, mutta yleensä keitin perunat ja tein maidon kanssa muusin ja kastikkeeksi sitä mitä oli. Vaatimatontahan se ruokapuoli noina aikoina vielä oli. Mausteistakaan ei ollut paljon tietoa.
Kaupasta sai palttua, sitä ostettiin lasten lounaaksi, isä ei olisi syönyt. Samoin pakastekala ei isälle kelvannut, joten senkin valmistin lounaaksi. Lapset eivät tienneet, että isä se meidän perheessä kronaa ruuasta.
Anoppini sanoi, että tuoretta hedelmää pitää antaa joka päivä. Niinpä ostin ainakin omenoita ja joskus oli viinirypäleitä halvalla. Appelsiinit olivat tuttuja, ja vauva-aikana banaanit.

Mutta kokeilin kaikkia makuja ja käytin sipulia kastikkeissa. Lapset tottuivat syömään kaikkea, ei koskaan tarvinnut riidellä ruuista. Opettelin tekemään ruuat mahdollisimman maukkaiksi. Minulla ei ollut varaa heittää pois mitään.

Koskaan en pakottanut syömään, sanoin vain, että muuta ei nyt ole, jos tämä ei maistu.
Omasta lapsuudestani muistin akanaiset kaurapuurot, ja lapsilleni tarjoilin puuroja eri ryyneistä, välillä vellinä, välillä mehukeiton kanssa. Ikinä ei tarvinnut niistäkään tapella, vaikka onhan sitä vastustusta aina lapsilla uhmaiässä.
Sitä paitsi aika kultaa muistot!