Ilman Elvistä ei olisi Beatlesta.

"(sehän kuului niihin lukuisiin lauluihin, jotka Elvis rahasti itselleen - tapa, jota hän usemmin toteutti mustien osalta, mutta toki joskus myös valkoisten kuten Carl Perkinsin tapauksessa). "

Elvis "rahasti" itselleen? Siis mitähän mahdat tarkoittaa?

Sinullakin on mahdollisuus tehdä vaikka Long tall Sallysta oma versio ja rahastaa sillä niin paljon, kuin haluat. Tämä toki edellyttää sitä, että teet version joka myy ja luonnollisesti joudut näistä myyntituloista "lahjoittamaan" rojaltit kappaleen tekijöille.


Jotenkin tuntuu että sinulla on jokin ylitsepääsemätön dilemma kaupallisuuden suhteen. Kuitenkin suosio perustuu automaattisesti kaupallisuuteen. Jos joku henkilö tai esine on suosittu on se myös kaupallinen. Ainakin nykymaailmassa.

Kaupallisuus ei ole kuitenkaan automaattista. Pitää osata tehdä esineitä tai asioita joita ihmiset ostavat, jos haluat menestyä. Kysynnän ja tarjonnan laki nääs.

Elvis oli ammatiltaan muusikko/esiintyjä, jonka työtä oli esittää musiikkia. Sillä hän tienasi toimeentulonsa. Eikä voi väittää, että hän on tehnyt kovin paljon vääriä asioita tässä suhteessa.

"Niillähän Elvis loistaa poissaolollaan ja taitaa tulla esiin vain jossakin Long tall Sallyssa välillisesti (sehän kuului niihin lukuisiin lauluihin, jotka Elvis rahasti itselleen - tapa, jota hän usemmin toteutti mustien osalta, mutta toki joskus myös valkoisten kuten Carl Perkinsin tapauksessa)."

Jos ymmärrän ontuvalla suomen kielellä kirjoitetun virkkeesi oikein, paheksut sitä, että Elvis levytti omia versioitaan muiden tunnetuiksi tekemistä kappaleista? Lähes poikkeuksetta laulajat olivat hyvin tyytyväisiä, jos Elvis levytti heidän kappaleitaan, sillä he saivat levytyksistä tietysti hyvät palkkiot. Lisäksi Elvis toimi asiassa hyvin kohteliaasti ja odotti, että alkuperäisen artistin versio oli pudonnut myyntilistoilta, jotta ei vähentäisi sen myyntiä.

Esimerkiksi Carl Perkinsin "Blue Suede Shoes" julkaistiin 1. tammikuuta 1956, ja Elviksen versio vasta syyskuussa samana vuonna. Elvis ei tietenkään mahtanut mitään sille, että hänen versiostaan tuli aikojen saatossa tunnetumpi.

Little Richardin laulama "Long Tall Sally" julkaistiin maaliskuussa 1956. Elviksen versiota ei julkaistu lainkaan singlenä, mutta se otettiin mukaan lokakuussa 1956 julkaistulle lp-levylle. Tuolloin Little Richardin Salli oli jo poistunut listoilta, ja näin Elvis ainoastaan lisäsi Pikku-Rikun varallisuutta maksettuina rojalteina omalla versiollaan.

Elviksen laulu vetosi kansaan sen verran hyvin, että jokin hänen laulamansa single oli USA:n listaykkösenä 26 viikkoa eli puoli vuotta vuonna 1956. Seuraavana vuonna meni huonommin: hän oli listaykkönen enää 25 viikkoa!

Selvis kirjoitti:

"Niillähän Elvis loistaa poissaolollaan ja taitaa tulla esiin vain jossakin Long tall Sallyssa välillisesti (sehän kuului niihin lukuisiin lauluihin, jotka Elvis rahasti itselleen - tapa, jota hän usemmin toteutti mustien osalta, mutta toki joskus myös valkoisten kuten Carl Perkinsin tapauksessa)."

Jos ymmärrän ontuvalla suomen kielellä kirjoitetun virkkeesi oikein, paheksut sitä, että Elvis levytti omia versioitaan muiden tunnetuiksi tekemistä kappaleista? Lähes poikkeuksetta laulajat olivat hyvin tyytyväisiä, jos Elvis levytti heidän kappaleitaan, sillä he saivat levytyksistä tietysti hyvät palkkiot. Lisäksi Elvis toimi asiassa hyvin kohteliaasti ja odotti, että alkuperäisen artistin versio oli pudonnut myyntilistoilta, jotta ei vähentäisi sen myyntiä.

Esimerkiksi Carl Perkinsin "Blue Suede Shoes" julkaistiin 1. tammikuuta 1956, ja Elviksen versio vasta syyskuussa samana vuonna. Elvis ei tietenkään mahtanut mitään sille, että hänen versiostaan tuli aikojen saatossa tunnetumpi.

Little Richardin laulama "Long Tall Sally" julkaistiin maaliskuussa 1956. Elviksen versiota ei julkaistu lainkaan singlenä, mutta se otettiin mukaan lokakuussa 1956 julkaistulle lp-levylle. Tuolloin Little Richardin Salli oli jo poistunut listoilta, ja näin Elvis ainoastaan lisäsi Pikku-Rikun varallisuutta maksettuina rojalteina omalla versiollaan.

Elviksen laulu vetosi kansaan sen verran hyvin, että jokin hänen laulamansa single oli USA:n listaykkösenä 26 viikkoa eli puoli vuotta vuonna 1956. Seuraavana vuonna meni huonommin: hän oli listaykkönen enää 25 viikkoa!

Lue lisää

Tässäkin vedotaan koko ajan vain myyntimääriin ja kaupallisuuteen, ikään kuin kaikki epäoikeudenmukaisuus olisi pelkällä dollarinkilinällä kuitattu. On itsestään selvää, että karkean rotusorron maassa mustat ovat olleet aineellisesti tyytyväisempiä jos valkoisten hyväksymä artisti on suoltanut heille royalteja. Kaikki alkuperäiset tekijät kuitenkaan tuskin olivat aivan riemuissaan näistä silotelluista, valkoisista poppiversioinneista. Hyväntekijäkuva mustia ja muitakin ajattelevasta messiaasta tuskin on tässä aivan oikeaan osunut.

Mitä mainittuun Long tall Sallyyn tulee, niin sivumennen voisi todeta sen kuuluvan Elviksen surkeimpiin covereihin mustien lauluista, aivan sinne Tutti frutti -kaatopaikalle. Toisena esimerkkinä tulee mieleen 'Elvis is back' -albumilta löytyvä Elvis -ihmisten ylistämä 'Reconsider baby', joka on selvästi parempi, mutta häviää Lowell Fulsonin alkuperäiselle kepeästi 6-0.

Pakkomielteisyys korostaa ja arvottaa juuri kaupallisia aspekteja on tyypillistä valkoisen populaarimusiikin harrastajien keskuudessa. Tästä orientaatiosta kannattaisi hankkiutua eroon ja keskittää energiansa musiikin sisältöihin perehtymiseen. Siinä saattaisi pikkuhiljaa aueta edes teoreettinen mahdollisuus senkin havaitsemiseksi, että uusi maailma ei sittenkään ole se ainoa - eikä missään tapauksessa tärkein - musiikkia tuottanut saareke.

Elvis - THE messias! kirjoitti:

Tässäkin vedotaan koko ajan vain myyntimääriin ja kaupallisuuteen, ikään kuin kaikki epäoikeudenmukaisuus olisi pelkällä dollarinkilinällä kuitattu. On itsestään selvää, että karkean rotusorron maassa mustat ovat olleet aineellisesti tyytyväisempiä jos valkoisten hyväksymä artisti on suoltanut heille royalteja. Kaikki alkuperäiset tekijät kuitenkaan tuskin olivat aivan riemuissaan näistä silotelluista, valkoisista poppiversioinneista. Hyväntekijäkuva mustia ja muitakin ajattelevasta messiaasta tuskin on tässä aivan oikeaan osunut.

Mitä mainittuun Long tall Sallyyn tulee, niin sivumennen voisi todeta sen kuuluvan Elviksen surkeimpiin covereihin mustien lauluista, aivan sinne Tutti frutti -kaatopaikalle. Toisena esimerkkinä tulee mieleen 'Elvis is back' -albumilta löytyvä Elvis -ihmisten ylistämä 'Reconsider baby', joka on selvästi parempi, mutta häviää Lowell Fulsonin alkuperäiselle kepeästi 6-0.

Pakkomielteisyys korostaa ja arvottaa juuri kaupallisia aspekteja on tyypillistä valkoisen populaarimusiikin harrastajien keskuudessa. Tästä orientaatiosta kannattaisi hankkiutua eroon ja keskittää energiansa musiikin sisältöihin perehtymiseen. Siinä saattaisi pikkuhiljaa aueta edes teoreettinen mahdollisuus senkin havaitsemiseksi, että uusi maailma ei sittenkään ole se ainoa - eikä missään tapauksessa tärkein - musiikkia tuottanut saareke.

Lue lisää

"Tässäkin vedotaan koko ajan vain myyntimääriin ja kaupallisuuteen, ikään kuin kaikki epäoikeudenmukaisuus olisi pelkällä dollarinkilinällä kuitattu."

En "vetoa" mihinkään, kunhan mainitsin pari lukua esimerkkinä siitä, että Elviksen levyttämä musiikki kävi yleensä kaupaksi paremmin kuin muiden. Tästä syystä jotkut saattavat hänen todeta "rahastaneeen" joitakin. :o)

"On itsestään selvää, että karkean rotusorron maassa mustat ovat olleet aineellisesti tyytyväisempiä jos valkoisten hyväksymä artisti on suoltanut heille royalteja. Kaikki alkuperäiset tekijät kuitenkaan tuskin olivat aivan riemuissaan näistä silotelluista, valkoisista poppiversioinneista."

"Tuskin olivat aivan riemuissaan". Ei siis tiedä varmasti, mutta kirjoittelet kuitenkin tänne "totuutena"? On täysin samantekevää pitävätkö alkuperäiset artistit coverversioista vai eivät. Niitä on tehty ja tehdään maailman sivu. Alkuperäiset artistit saavat lakisääteiset rojaltinsa. Sitä paitsi yhdestäkään esityksestä ei tule ikivihreää, jos en levyttää vain yksi artisti. Aika harva artisti ajattelee, että mitä tuntemattomammaksi hänen levyttämänsä kappale jää, sitä parempi.

"Suurin osa todellisesta musiikkitaiteesta kuuluu alueelle, jossa eivät liiku suuret rahat ja aineellisesti raskaimman kautta korostunut elämäntyyli."

Heh..no ensin pitäisi määrittää mitä on se "todellinen muusiikkitaide". Muista nyt hyvä ihminen, että musiikki on ihmisen keksimää viihdykettä ja sitä tehdään ja kuunnellaan omien mieltymysten mukaan. Toki omanarvon tuntua voi nostaa, kun määrittelee ns oman musiikkimaun toisten yläpuolelle.

"Todellisen taiteen perässä eivät markkinamiehet - ja ne jotka pitävät taiteen tekemistä liiketoimintana - juokse ja siten eivät sinne myöskään rahojaan jakele."

No kyllä sinne taidenäyttelyyn ja oopperaan pitää lippu ostaa, joten kaupallista on. Toki yhteiskunta rahoittaa tästä huvista suuren osan.

Toki on totta, että taiteen ala, josta on kiinnostunut ehkä 10000 ihmistä ei ole tietenkään niin hyvä bisnes, kuin taiteen ala, josta on kiinnostunut 1000000 ihmistä. Ei kyllä se kaupallisuus menee aivan suosion mukaan. Jos ns. taitteellinen musiikki olisi yhtä suosittua, kuin populaarimusiikki, niin kaupallisuus olisi samalla tavalla mukana, eikä tällöin alaa tarvitsisi rahoittaa yhteiskunnan varoista.


"Näitä viimeksi mainittuja alueita monet popin kuuntelijat kutsuvatkin yhteiskunnan loiseläjiksi; niitä kun tuetaan (ainakin vielä) julkisesti ja ne eivät pohjaudu ylisuurten voittojen tavoitteluun muutamille harvoille"

Ne eivät phjaudu voittojen tavoitteluun siksi, koska se ei ole mahdollista nykyisellä suosiolla. Silloin täytyy kinuta rahaa jostain muualta (valtiolta) tai laittaa pillit pussiin.

Toki suositut oopperat maailmalla tekevät mukavia voittoja, tällä "ei kaupallisella taiteella"...Ja millä he sen tekevät. Soittavat Mozart "covereita" vuosisadasta toiseen ja hyvin menee kaupaksi.

Mutta se siitä. Aihe kääntyi enemmänkin tuonne "talous ja raha" osastolle. jatkakaamme aiheesta Elvis.

"Ensin pitäisi löytää selkeitä esimerkkejä siitä, että kaikki yksilöt juoksisivat rahan perässä jos siihen syntyisi mahdollisuus"

Ei toki kaikki, mutta oman edun tavoittelu on osa ihmisen perusluonnetta. Tämä on raaka totuus. Jos "tuntemattomalle" taiteilijalle tarjotaan vaikka esim. 10000€ jostain hänen tekemästään työstä, niin en usko, että monikaan siitä kieltäytyisi.

"Niin, ja se 1000,000 yksilön kannattama kökkö on suurelta osin kyllä kaukana taiteesta."

Kuka määrittää taiteen? Taiteella ei ole mitään määritelmää. Toiselle koiran kakka hangella on taidetta, toiselle taas se on roskaa. Ja jos mennään nykytaiteeseen, niin koiran kakka Kiasman lasivitriinissä voi olla suurtakin taidetta.

"Erota nyt jo hyvä ihminen se bisnes ja oikea taide toisistaan"

Erottelu on sinänsä hankalaa, koska suosittu taide on automaattisesti bisnestä. Taiteilijan on myös elettävä jollain, jos sitä elantoa ei saa suosion kautta, niin se on haettava yhteiskunnalta erilaisten apurahojen muodossa. Näin se vaan menee.

Eri asia on harrastetaiteilijat, jotka eivät tee "taidetta" työkseen.

Mieti sitä, kääpä

How Greatia ei ole tullut kuunneltua vuosiin joten muistikuvat hiukan hataria ;) 68-spessussahan Elvis intoutui orkkataustoihin ja vaikka ensimmäisillä Vegas-sesongilla olivat lähinnä lopputöräyttelijöiden roolissa salli uusi materiaali täysmääräisen hyödyntämisen jo kolmannella sesongilla.

Noista 70-luvun paatoksista onkin paljon miellyttävämpää kuunnella dubbaamattomia versiota joissa on mukana vain Elvis ja bändi, tosin poikkeuksiakin on mihin mihin jouset ja pasuunat sopivat kuin nenä päähän. Viidakkohuonepläjäyksissä on oma taikansa vaikka varsin väsynyttä tulkintaa välillä kuuleekin mutta ehkä juuri se tekee näistä viisuista asteen uskottavampia?

Eivät Elvis fanit aina aivan väärässäkään ole: Jungle Room Sessions on suosituin FTD-sarjan levy ja dubbaamattomat versiot riisuvat Elviksen turhasta siirapista tuoden esitykset lähemmäksi kuulijaa.