Hei,
6kk ikäisellä vauvallani on ollut voimakkaita keuhkorohinoita n. 2kk iästä alkaen. Perheessämme on entuudestaan infektioastmaa ja allergioita. Vauva on sairastanut koko syksyn lunssia kerta toisensa perään ja flunssien aikana rohinan lisäksi keukot ovat ratisseet ja vinkuneet. Saimme käyttöön ventolinen ja flixotiden jotka tuntuvatkin auttavan jonkun verran ja erityisesti noihin vinkumisiin, mutta keuhkojen limaisuutta ja rohinaa lääkkeet eivät ole poistaneet.
Myös maitoallergia on todettu, nyt käytössä Neocate joka ei sekään ole poistanut keuhkojen limaisuutta. Mykoplasma ja keuhkoklamydia näytteet olivat negatiiviset, yhtään antibiottikuuria ei siis olla kokeiltu.
Miten saisimme tuon keuhkojen limaisuuden/ rohisemisen talttumaan ja vauvan oireettomaksi? Kannattaisiko jo kokeilla antibioottikuuria jos vaikka onkin joku piilevä tulehdustila,vai pitäisikö saada hengitettävien lääkkeiden lisäksi kokeiluun esim.montelukastia ?
Vauvan astma
3
291
Vastaukset
Tuohon angelmaan ei löydy valitettavasti muuta vastausta kuin kehotus kääntyä kokeneen lastenlääkärin puoleen.
- tuttu juttu
Hei,
Meillä ihan samanlainen tapaus kuin edellä. Lisäksi on ollut yksi korvatulehdus ja yksi atibiootikuuri siis käyty. Ruoka-aineista käy, riisi, bataatti (keitetty pakastettu), mustikka, tattari, vadelma, kesäkurpitsa. Iho on atooppinen ja saatu nyt hyvään kuntoon. Yskimistä on edelleen ja etenkin aamuyöstä yskä alkaa. Asmaa mietin, mutta tutkimukset jatkuvat. - huolestunutäiti
tuttu juttu kirjoitti:
Hei,
Meillä ihan samanlainen tapaus kuin edellä. Lisäksi on ollut yksi korvatulehdus ja yksi atibiootikuuri siis käyty. Ruoka-aineista käy, riisi, bataatti (keitetty pakastettu), mustikka, tattari, vadelma, kesäkurpitsa. Iho on atooppinen ja saatu nyt hyvään kuntoon. Yskimistä on edelleen ja etenkin aamuyöstä yskä alkaa. Asmaa mietin, mutta tutkimukset jatkuvat.Hei tuttu juttu, oletko huomannut, että jokin ruoka-aine vaikuttaisi tuohon limaisuuteen? Minkä ikäinen lapsi/vauva sinulla on?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370