Miten rahat riittää

Kotiäitiys on todellakin upea valinta jos sen tekee lasten paras mielessä. Mutta ei, jos syynä on se että inhoaa aamuherätyksiä :)

Rahojen riittävyys riippuu miehen palkan suuruudesta ja perheen elämäntyylistä. rahat riittää jos pistää riittämään.

Hienoa, että vielä löytyy viisaita naisia, jotka ajattelevat lapsiaan kun niitä on pitänyt maailmaan kerran tehdä. Mikä parempaa kuin oman äidin rakkaus ja kanssaolo. Lapsen kehitykselle on tärkeintä, koska lapsi on turvaton aina muualla, vaikka hoito olisi kuinka hyvää, ne eivät korvaa koskaan omaa äitiä.

Suurimmaksi osaksi olen samaa mieltä näistä syistä. Mielestäni siinä on kuitenkin erittäin paljon syyllistävää sävyä, eikä ymmärretä, ettei kaikkien tilanteet ole samanlaisia kuin kirjoittajan. Ei se ole välttämättä välinpitämättömyyttä tai laiskuutta, että joku menee töihin ja vie lapsensa hoitoon. Ehkä se on vain rahantarvetta. Eikä rahantarve ole ahneutta, se on elämän realiteetti. Jos ei ole rahaa, ei ole asuntoa eikä ruokaa eikä vaatteita eikä yhtään mitään. Ja jos ei ole yhtään mitään, niin kohta ei ole lapsiakaan, heidät huostaanotetaan.

Joo, kotiäitiys on lyhyt aika elämässä, vaikka olisi lapsen kanssa pidempäänkin. Entäs jos lapsia on enemmän kuin yksi tai kaksi ja ehkä pitkällä ikäerolla? Minun esikoiseni on nyt 12 ja nuorimmainen on vauva. Jos olisin ollut kotona koko ajan vanhimman syntymästä nuorimmaisen vaikka kouluun menoon, niin se tekisi jo lähes 20 vuotta poissaoloa työelämästä. Ei mielestäni mikään lyhyt aika. Ainakaan vanhan koulutuksen varaan ei tarvitse laskea enää mitään, vaan vielä pitäisi opiskella. Ja jollain voi olla lapsia enemmänkin kuin meidän viisi.

Kirjoittajan työ mahdollistaa nähtävästi hyvin osa-aikatyön. Kaikkien työ tai ammattitaito ei mahdollista. Ei tehtaassa tehdä töitä silloin kun se itselle sattuu sopimaan, vaan siellä tehdään töitä silloin kun on työaika.

Isä on lapselle aivan tasaveroinen vanhempi äidin kanssa. Äiti imettää (jos pystyy), sitä isä ei voi tehdä, mutta isä VOI antaa lapselle lypsettyä äidinmaitoa pullosta, jos äiti ei ole kotona, eikä siitä ole lapselle yhtään mitään haittaa. Isä voi vaikka vanhempainloman jälkeen jäädä lapsen kanssa kotiin ja äiti mennä töihin ja imettää silti aamuisin ja iltaisin, eikä imetys kärsi siitä lainkaan, kuten ei muutenkaan äidin ja lapsen suhde. Lapsen suhde isään sen sijaan saattaa vaikka parantua.

......... kirjoitti:

Suurimmaksi osaksi olen samaa mieltä näistä syistä. Mielestäni siinä on kuitenkin erittäin paljon syyllistävää sävyä, eikä ymmärretä, ettei kaikkien tilanteet ole samanlaisia kuin kirjoittajan. Ei se ole välttämättä välinpitämättömyyttä tai laiskuutta, että joku menee töihin ja vie lapsensa hoitoon. Ehkä se on vain rahantarvetta. Eikä rahantarve ole ahneutta, se on elämän realiteetti. Jos ei ole rahaa, ei ole asuntoa eikä ruokaa eikä vaatteita eikä yhtään mitään. Ja jos ei ole yhtään mitään, niin kohta ei ole lapsiakaan, heidät huostaanotetaan.

Joo, kotiäitiys on lyhyt aika elämässä, vaikka olisi lapsen kanssa pidempäänkin. Entäs jos lapsia on enemmän kuin yksi tai kaksi ja ehkä pitkällä ikäerolla? Minun esikoiseni on nyt 12 ja nuorimmainen on vauva. Jos olisin ollut kotona koko ajan vanhimman syntymästä nuorimmaisen vaikka kouluun menoon, niin se tekisi jo lähes 20 vuotta poissaoloa työelämästä. Ei mielestäni mikään lyhyt aika. Ainakaan vanhan koulutuksen varaan ei tarvitse laskea enää mitään, vaan vielä pitäisi opiskella. Ja jollain voi olla lapsia enemmänkin kuin meidän viisi.

Kirjoittajan työ mahdollistaa nähtävästi hyvin osa-aikatyön. Kaikkien työ tai ammattitaito ei mahdollista. Ei tehtaassa tehdä töitä silloin kun se itselle sattuu sopimaan, vaan siellä tehdään töitä silloin kun on työaika.

Isä on lapselle aivan tasaveroinen vanhempi äidin kanssa. Äiti imettää (jos pystyy), sitä isä ei voi tehdä, mutta isä VOI antaa lapselle lypsettyä äidinmaitoa pullosta, jos äiti ei ole kotona, eikä siitä ole lapselle yhtään mitään haittaa. Isä voi vaikka vanhempainloman jälkeen jäädä lapsen kanssa kotiin ja äiti mennä töihin ja imettää silti aamuisin ja iltaisin, eikä imetys kärsi siitä lainkaan, kuten ei muutenkaan äidin ja lapsen suhde. Lapsen suhde isään sen sijaan saattaa vaikka parantua.

Lue lisää

samaa mieltä minäkin. Jos tekee vaikka kolme lasta kolmen vuoden välein, niin kotiäitivuosia tulis jo 10 vuotta peräkkäin lähes, ei se ole enää vain "lyhyt aika" elämästä. Jos on korkeasti kouluttautunut (niin kuin minä), onko järkeä heittää koulutus hukkaan? Kotiäitiys on hyvä valinta jos perhe ei sen seurauksena ole aivan köyhyysloukussa, ( tyyliin syödään vaan puuroa ja iso perhe asuu jossain pienessä vuokrakaksiossa) ja jos äiti itse haluaa niin ja mies tukee ratkaisua. Oon nyt ollut 3 vuotta kotiäitinä ja ensi syksynä palaan osa-aikaisesti töihin, koska en halua heittää koulutustani hukkaankaan (työtilaisuus tuli ja vakituista työtä ei ollut kun jäin kotiin). Nuorimmainen on vajaa 2v ja vanhin sitten 3,5 vuotta kun palaan töihin...olisin mielelläni ollut vuoden vielä kauemmin kotona, mutta työpaikka menisi alta ja meidän alalla pienessä paikkakunnassa uuden saaminen olisi kiven alla. Mielestäni osa-aikainen hoito on jo ihan ok esim. 2-3-vuotiaasta eteenpäin jos äiti ei halua kokonaan heittää koulutusta tai työtä hukkaan (esim. meillä 2- ja 3-vuotiaat tulevat olemaan vain 12 päivää /kk pphoidossa ja senkin ajan vain 6h kerrallaan kun mies vie ja minä haen hoidosta). Toisin sanoen, lapset ovat edelleen suurimman osan ajasta kotona, joka on itselle tärkeää.

......... kirjoitti:

Suurimmaksi osaksi olen samaa mieltä näistä syistä. Mielestäni siinä on kuitenkin erittäin paljon syyllistävää sävyä, eikä ymmärretä, ettei kaikkien tilanteet ole samanlaisia kuin kirjoittajan. Ei se ole välttämättä välinpitämättömyyttä tai laiskuutta, että joku menee töihin ja vie lapsensa hoitoon. Ehkä se on vain rahantarvetta. Eikä rahantarve ole ahneutta, se on elämän realiteetti. Jos ei ole rahaa, ei ole asuntoa eikä ruokaa eikä vaatteita eikä yhtään mitään. Ja jos ei ole yhtään mitään, niin kohta ei ole lapsiakaan, heidät huostaanotetaan.

Joo, kotiäitiys on lyhyt aika elämässä, vaikka olisi lapsen kanssa pidempäänkin. Entäs jos lapsia on enemmän kuin yksi tai kaksi ja ehkä pitkällä ikäerolla? Minun esikoiseni on nyt 12 ja nuorimmainen on vauva. Jos olisin ollut kotona koko ajan vanhimman syntymästä nuorimmaisen vaikka kouluun menoon, niin se tekisi jo lähes 20 vuotta poissaoloa työelämästä. Ei mielestäni mikään lyhyt aika. Ainakaan vanhan koulutuksen varaan ei tarvitse laskea enää mitään, vaan vielä pitäisi opiskella. Ja jollain voi olla lapsia enemmänkin kuin meidän viisi.

Kirjoittajan työ mahdollistaa nähtävästi hyvin osa-aikatyön. Kaikkien työ tai ammattitaito ei mahdollista. Ei tehtaassa tehdä töitä silloin kun se itselle sattuu sopimaan, vaan siellä tehdään töitä silloin kun on työaika.

Isä on lapselle aivan tasaveroinen vanhempi äidin kanssa. Äiti imettää (jos pystyy), sitä isä ei voi tehdä, mutta isä VOI antaa lapselle lypsettyä äidinmaitoa pullosta, jos äiti ei ole kotona, eikä siitä ole lapselle yhtään mitään haittaa. Isä voi vaikka vanhempainloman jälkeen jäädä lapsen kanssa kotiin ja äiti mennä töihin ja imettää silti aamuisin ja iltaisin, eikä imetys kärsi siitä lainkaan, kuten ei muutenkaan äidin ja lapsen suhde. Lapsen suhde isään sen sijaan saattaa vaikka parantua.

Lue lisää

joo minä joka linkkasin tuon "21 syytä olla kotiäiti" jutun, niin olen samaa mieltä että ei oo hyvä tuo syyllistäminen. Minusta ei kumpikaan ole huono, olipa sitten töissä tai kotona. jostain syystä vain kummastakin keksitään p*skaa :(
Kukaan ei ole huono äiti tai ihminen muutenkaan sen takia, että on kotona lastensa kanssa tai käy töissä

OT tonnikala on nykyään kallista, lohta saa hyvällä tuurilla edullisemmalla kilohinnalla.

Kotiäiti tuottaa valtiolle kansalaisia ja työntekijöitä, jotka ovat terveitä ja joilla on säilynyt tunnepuolikin. Lapsen retuuttaminen yksin on jo kova stressi lapselle ja kun se jatkuu yli aikuisiän, pinna palaa helpommin kuin niillä jotka olivat kotona.
Kyllä työpaikoillakin sairastetaan stressiä ja poissaoloja tulee senkin takia ja nimenomaa nykyään, mistähän mahtais johtua, ei jakseta kertakaikkiaan kun ei ole pohjaa. Kaikki mielenterveysongelmat ovat räjähtäneet sen takia kun lapsia alettiin aikoinaan viemään sängystä suoraan muualle. Lapsi on siitä harvinainen , että se näyttää kestävän ja jaksavan vaikka mitä kun sille sanotaan niin. Mutta oikeesti lapsen sielunelämää ei tunne kukaan, mitä siellä tapahtuu. Ei kannata lapsen kustannuksella tehdä ihan mitä vaan, onhan ne omia lapsia kuitenkin ja kuka heistä välittäis jos ei vanhemmat itse. Ei kukaan sivullinen aattele lapsen parasta kaikessa, se nyt on ihan selvää. Stressi aiheuttaa myöskin ruumiin sairauksia, eikä pelkästään henkisiä.

Juurikin näin. Naureskelin juuri ns. kotiäidille Sipoosta joka sattui samaan taksiin ja oli kovatuloinen mies ja kaikkea. Silti piti minulta yrittää kupata enemmän rahaa taksista, kuin mitä olisi yksin maksanut kulkea samaan paikkaan. Oli vielä vihainen miksi niinkin hyvätuloinen kaveri kuin minä ei halunnut osallistua suuremmalla osuudella kuluihin.

MIKSI vieras mies maksaisi toisten kuluja? Tämäkö on lopputulos kotiäideistä? Naiset taantuvat lasten tasolle? Jotkut toki opiskelevat lasten kanssa koulutuksen, mutta harva niin jaksaa tehdä.

no kun ollaan naimisissa ja jos ei avioehtoa ole, niin kaikki rahat ja omaisuushan on automaattisesti puoliksi ja kaikki yhteisiä. Meillä minä tienasin ennen lapsia jopa enemmän kuin mieheni ja meillä oli yhteiset rahat, yhteinen tili, josta maksettiin laskut sekä säästötili yhteinen. Kaikki on yhteistä, kun naimisissa ollaan, joten ei tartte kysellä "voinko käydä lääkärissä" tms, minusta se olisi alentavaa! Kumpikin tekee työtä perheen hyväksi. Mieskin hyötyy siitä, kun voi keskittyä uraan (jos toinen hoitaa pääsääntöisesti lapset ja kodin). Nyt olen ollut kotiäitinä 3 vuotta ja tietysti nyt en tienaa mitään ja eletään täysin miehen palkalla. Ei käy omanarvontunnolle, koska tienasin ihan hyvin ennen lapsia ja vaikka en olisikaan tienannut, niin ei sekään haittaisi. Nyt ensi syksynä menen takaisin töihin, tosin palkka jää hieman miehen palkkaa pienemmäksi, koska teen osa-aikaista viikkoa. Kaikki aina luulee, että kotiäiti on laiska, kouluttautumaton ja vähän tienaava, mutta itse olen siis korkeasti koulutettu, suht hyväpalkkasessa työssä enne lapsia ja silti olen melkein 4 vuotta kotona putkeen. Toisten on niin vaikea ymmärtää, että jotkut haluaa itse ihan vapaaehtoisesti hoitaa lapset ekat vuodet, vaikka olisikin "hyvä työ" odottamassa.

ytudt kirjoitti:

no kun ollaan naimisissa ja jos ei avioehtoa ole, niin kaikki rahat ja omaisuushan on automaattisesti puoliksi ja kaikki yhteisiä. Meillä minä tienasin ennen lapsia jopa enemmän kuin mieheni ja meillä oli yhteiset rahat, yhteinen tili, josta maksettiin laskut sekä säästötili yhteinen. Kaikki on yhteistä, kun naimisissa ollaan, joten ei tartte kysellä "voinko käydä lääkärissä" tms, minusta se olisi alentavaa! Kumpikin tekee työtä perheen hyväksi. Mieskin hyötyy siitä, kun voi keskittyä uraan (jos toinen hoitaa pääsääntöisesti lapset ja kodin). Nyt olen ollut kotiäitinä 3 vuotta ja tietysti nyt en tienaa mitään ja eletään täysin miehen palkalla. Ei käy omanarvontunnolle, koska tienasin ihan hyvin ennen lapsia ja vaikka en olisikaan tienannut, niin ei sekään haittaisi. Nyt ensi syksynä menen takaisin töihin, tosin palkka jää hieman miehen palkkaa pienemmäksi, koska teen osa-aikaista viikkoa. Kaikki aina luulee, että kotiäiti on laiska, kouluttautumaton ja vähän tienaava, mutta itse olen siis korkeasti koulutettu, suht hyväpalkkasessa työssä enne lapsia ja silti olen melkein 4 vuotta kotona putkeen. Toisten on niin vaikea ymmärtää, että jotkut haluaa itse ihan vapaaehtoisesti hoitaa lapset ekat vuodet, vaikka olisikin "hyvä työ" odottamassa.

Lue lisää

Ei ne puoliski mene vaan varakkaampi maksaa nettovarallisuudesta tasi´nkoa köyhemmälle.

Käsittämätön tuo sinun ajattelutapasi mielestäni. Ei, minä en pyydä mieheltäni rahaa, koska kaikki rahat menevät automaattisesti samalle tilille ja ovat yhteisiä, riippumatta siitä, mitä kumpikin on sinne suoranaisesti tienannut.

Mutta eikö sinusta tunnu kamalalta, että SINÄ maksat teidän yhteisestä lapsestanne paljon enemmän kuin miehesi? Jos miehesi on maksanut teidän yhteisestä tontistanne 5000 euroa sinun osuuttasi, niin se on paljon vähemmän kuin mitä sinä olet maksanut teidän yhteisestä lapsestanne. Eikö miehestäsi tunnu lainkaan pahalta katsella sitä sinun kustantamaa lasta teidän kotona?

Ja tarkennetaanpa vielä. Jos lapsen suoranaiset kulut, vaatteet, ruuat, hoitomaksut ym. menevätkin puoliksi (vai meneekö edes, jos kotona oleva käy kaupassa, mutta omilla rahoillaan), niin lapsen aiheuttamia kuluja ovat myös ansiomenetykset ja jopa hoitovapaan takia kotonaolemisesta seuraavat eläkkeen menetykset. Kotiäiti siis maksaa menetettynä palkkana valtavia summia lapsesta, jonka kulut pitäisi maksaa puoliksi (jos sille linjalle lähdetään). Vähintäänkin olisi kohtuullista, että mies maksaisi päivähoitomaksuista oman osansa kotiäidille, mutta siltikin äiti maksaa huomattavasti enemmän lastenhoidosta.

Minun mieheni on sitä mieltä, että lapset kustannetaan yhdessä, kun on kerran yhdessä hankittu. Siispä yhteinen tili on kätevä ratkaisu. Mieheni(kin) myös haluaa toisen meistä olevan kotona sen ajan, kun lapsi on pieni. Tällä hetkellä se olen minä, ehkä ensi vuoden isä.

ytudt kirjoitti:

no kun ollaan naimisissa ja jos ei avioehtoa ole, niin kaikki rahat ja omaisuushan on automaattisesti puoliksi ja kaikki yhteisiä. Meillä minä tienasin ennen lapsia jopa enemmän kuin mieheni ja meillä oli yhteiset rahat, yhteinen tili, josta maksettiin laskut sekä säästötili yhteinen. Kaikki on yhteistä, kun naimisissa ollaan, joten ei tartte kysellä "voinko käydä lääkärissä" tms, minusta se olisi alentavaa! Kumpikin tekee työtä perheen hyväksi. Mieskin hyötyy siitä, kun voi keskittyä uraan (jos toinen hoitaa pääsääntöisesti lapset ja kodin). Nyt olen ollut kotiäitinä 3 vuotta ja tietysti nyt en tienaa mitään ja eletään täysin miehen palkalla. Ei käy omanarvontunnolle, koska tienasin ihan hyvin ennen lapsia ja vaikka en olisikaan tienannut, niin ei sekään haittaisi. Nyt ensi syksynä menen takaisin töihin, tosin palkka jää hieman miehen palkkaa pienemmäksi, koska teen osa-aikaista viikkoa. Kaikki aina luulee, että kotiäiti on laiska, kouluttautumaton ja vähän tienaava, mutta itse olen siis korkeasti koulutettu, suht hyväpalkkasessa työssä enne lapsia ja silti olen melkein 4 vuotta kotona putkeen. Toisten on niin vaikea ymmärtää, että jotkut haluaa itse ihan vapaaehtoisesti hoitaa lapset ekat vuodet, vaikka olisikin "hyvä työ" odottamassa.

Lue lisää

Niin jotkut voivat kuvitella, että kotiäidit ovat laiskoja ja vähän koulutettuja. Itse taas en mitään sellaista kuvittele ja siksi kysinkin, miten tuon nöyrtymisen kanssa. Laiskanhan ei tarvitse nöyrtyä kysymään toiselta rahaa, koska laiskallehan ei käy kunnialle elää toisten siivellä.

Juuri tuo; hyvin toimeentulemaan tottunut, korkeasti koulutettu, eli itseisarvonsa tunteva naisihminen, joutuu tilanteeseen, jossa ei pystykään elättämään itse itseään, miten siitä selviää?

Onko vain nieltävä kunniansa ja alistuttava siihen, että olen nyt vain äiti ja saan arvostusta tasan sen verran mitä tämä yhteiskunta antaa äitiydelle arvostusta, eli 300 euroa kuukaudessa? Jätettävä haaveet kampaajista, harrastuksista jne, koska ei tämän yhteiskunnan mielestä äidit ole kampaamolla käyntien tai harrastuksen arvoisia? Tai on sitten se toinen tapa saada rahaa, eli elää miehen siivellä...

..... kirjoitti:

Käsittämätön tuo sinun ajattelutapasi mielestäni. Ei, minä en pyydä mieheltäni rahaa, koska kaikki rahat menevät automaattisesti samalle tilille ja ovat yhteisiä, riippumatta siitä, mitä kumpikin on sinne suoranaisesti tienannut.

Mutta eikö sinusta tunnu kamalalta, että SINÄ maksat teidän yhteisestä lapsestanne paljon enemmän kuin miehesi? Jos miehesi on maksanut teidän yhteisestä tontistanne 5000 euroa sinun osuuttasi, niin se on paljon vähemmän kuin mitä sinä olet maksanut teidän yhteisestä lapsestanne. Eikö miehestäsi tunnu lainkaan pahalta katsella sitä sinun kustantamaa lasta teidän kotona?

Ja tarkennetaanpa vielä. Jos lapsen suoranaiset kulut, vaatteet, ruuat, hoitomaksut ym. menevätkin puoliksi (vai meneekö edes, jos kotona oleva käy kaupassa, mutta omilla rahoillaan), niin lapsen aiheuttamia kuluja ovat myös ansiomenetykset ja jopa hoitovapaan takia kotonaolemisesta seuraavat eläkkeen menetykset. Kotiäiti siis maksaa menetettynä palkkana valtavia summia lapsesta, jonka kulut pitäisi maksaa puoliksi (jos sille linjalle lähdetään). Vähintäänkin olisi kohtuullista, että mies maksaisi päivähoitomaksuista oman osansa kotiäidille, mutta siltikin äiti maksaa huomattavasti enemmän lastenhoidosta.

Minun mieheni on sitä mieltä, että lapset kustannetaan yhdessä, kun on kerran yhdessä hankittu. Siispä yhteinen tili on kätevä ratkaisu. Mieheni(kin) myös haluaa toisen meistä olevan kotona sen ajan, kun lapsi on pieni. Tällä hetkellä se olen minä, ehkä ensi vuoden isä.

Lue lisää

"Mutta eikö sinusta tunnu kamalalta, että SINÄ maksat teidän yhteisestä lapsestanne paljon enemmän kuin miehesi? "

Ei todellakaan tunnun kamalalle, vaan antaa varman tunteen siitä, että pystyn tällä hetkellä ja myös jatkossa tarvittaessa elättämään itseni ohella myös oman lapseni. Missään nimessä en ole lasta tehnyt miehen varaan, vaan hänellä on kaksi vanhempaa josita tarvittaessa kumpikin kykenee täysin itsenäisesti hänet huoltamaan. Sen verran ikää ja turvallisuuden halua jo on, että missään nimessä en olisi tehnyt lasta jos olisin hetkenkään epäillyt meidän jommankumman kykyä elättää, kasvattaa ja hoitaa lasta, tarvittaessa vaikka täysin itsenäisesti.

" Eikö miehestäsi tunnu lainkaan pahalta katsella sitä sinun kustantamaa lasta teidän kotona?"

En ole kysynyt, tuskin. Mieheni kerää varallisuutta, joka takaa turvan lapsen tulevaisuudelle. Ostaa lapselle sen mitä lapsi hänen mielestään tarvitsee, aivan kuten minäkin ostan sen mitä minun mielestäni tarvitsee. Minä käyn lapsen kanssa uimassa kerran viikkoon, mieheni käy jäätetelöllä lapsen kanssa kerran viikkoon, kummankaan ei tarvitse toisen rahapussilla käydä niitä varten.

Yhteinen tili, erilliset tilit, aivan sama, koska silti on tasan se tietoisuus siitä kuka ne varat sinne tilille tuo.

... kirjoitti:

Niin jotkut voivat kuvitella, että kotiäidit ovat laiskoja ja vähän koulutettuja. Itse taas en mitään sellaista kuvittele ja siksi kysinkin, miten tuon nöyrtymisen kanssa. Laiskanhan ei tarvitse nöyrtyä kysymään toiselta rahaa, koska laiskallehan ei käy kunnialle elää toisten siivellä.

Juuri tuo; hyvin toimeentulemaan tottunut, korkeasti koulutettu, eli itseisarvonsa tunteva naisihminen, joutuu tilanteeseen, jossa ei pystykään elättämään itse itseään, miten siitä selviää?

Onko vain nieltävä kunniansa ja alistuttava siihen, että olen nyt vain äiti ja saan arvostusta tasan sen verran mitä tämä yhteiskunta antaa äitiydelle arvostusta, eli 300 euroa kuukaudessa? Jätettävä haaveet kampaajista, harrastuksista jne, koska ei tämän yhteiskunnan mielestä äidit ole kampaamolla käyntien tai harrastuksen arvoisia? Tai on sitten se toinen tapa saada rahaa, eli elää miehen siivellä...

Lue lisää

En kyllä ollenkaan ymmärrä ajattelumaailmaasi. Jos mies ja perhe arvostaa kotiäitiyttä, ei tuollaista edes mieti. Itseisarvo/itsetunto ei ainakaan minulla ole rahasta kiinni, vaan ihminen on arvokas ihan omana ainutlaatuisena itsenään. Kotiäitiys vaatii hyvää itsetuntoa ja sitä, että ei määrittele itseään rahan, titteleiden avulla. Monella korkeasti koulutetulla ei ole tällaista itsetuntoa, joten he eivät henkisesti usein kestä olla "vaan kotiäitinä", vaan heidän pitää päteä työelämässä kokeakseen olevansa arvokkaita. Itse en ainakaan määrittele itseäni rahan tai titteleiden kautta (kuten sinä selvästikin). Itse asiassa nyt kun olen ollut kotiäitinä, olen oppinut tuntemaan itsenikin paremmin ja itsetuntoni on mielestäni jopa parempi mitä ennen lapsia. Me olemme miehen kanssa tinkineet yhtä paljon (tai vähän) omista menoista, vaikka minä olen kotona. Edelleenkin, meillä on aina yhteiset rahat ja tämähän on vain väliaikainen tilanne elämässä. Kun menimme naimisiin, miehelläni oli esim. opintovelkaa, joita maksoimme yhteisistä rahoista (siis minäkin). Emme erittele rahojamme, miksi tekisimme niin, kun olemme yhdessä menneet naimisiin ja perustaneet perheen? Meille perhe on yksikkö ja ajattelutapakin on "me ja "meidän perhe" eikä minun rahat, sinun rahat jne. Ei avioliitto kestä jos molemmat ajattelee vain itseään. Molemmat tekee uhrauksia perheen eteen: minä jättäydyin hyvästä työstä pois 4 vuodeksi, jotta pystyin hoitamaan lapset ja kodin ja urani kärsi ja mies puolestaan joutui samalla elättämään minua ja tekemään enemmän töitä. Kumpikin siis teki uhrauksia perheen yhteiseksi hyväksi. Miksi aina sanotaan, että se nainen elää miehen siivellä jos hoitaa lapsia, mutta miksi ei koskaan voisi ajatella asiaa toisin päin eli mies elää tavallaan naisen siivellä, kun ei tarvitse lapsia ja kotia hoitaa vaan voi täysin keskittyä työelämään? Loppujen lopuksi kumpikin osapuolista on täysin riippuvaisia toisistaan: äiti isän tuomista rahoista ja isä taas äidistä, joka keskittyy hoitamaan lapset ja kodin. Useissa ns. johtajan töissä vaaditaan sitä, että sen johtajan puoliso hoitaa kodin ja lapset, koska muuten se ei onnistuisi käytännössä.

ytudt kirjoitti:

En kyllä ollenkaan ymmärrä ajattelumaailmaasi. Jos mies ja perhe arvostaa kotiäitiyttä, ei tuollaista edes mieti. Itseisarvo/itsetunto ei ainakaan minulla ole rahasta kiinni, vaan ihminen on arvokas ihan omana ainutlaatuisena itsenään. Kotiäitiys vaatii hyvää itsetuntoa ja sitä, että ei määrittele itseään rahan, titteleiden avulla. Monella korkeasti koulutetulla ei ole tällaista itsetuntoa, joten he eivät henkisesti usein kestä olla "vaan kotiäitinä", vaan heidän pitää päteä työelämässä kokeakseen olevansa arvokkaita. Itse en ainakaan määrittele itseäni rahan tai titteleiden kautta (kuten sinä selvästikin). Itse asiassa nyt kun olen ollut kotiäitinä, olen oppinut tuntemaan itsenikin paremmin ja itsetuntoni on mielestäni jopa parempi mitä ennen lapsia. Me olemme miehen kanssa tinkineet yhtä paljon (tai vähän) omista menoista, vaikka minä olen kotona. Edelleenkin, meillä on aina yhteiset rahat ja tämähän on vain väliaikainen tilanne elämässä. Kun menimme naimisiin, miehelläni oli esim. opintovelkaa, joita maksoimme yhteisistä rahoista (siis minäkin). Emme erittele rahojamme, miksi tekisimme niin, kun olemme yhdessä menneet naimisiin ja perustaneet perheen? Meille perhe on yksikkö ja ajattelutapakin on "me ja "meidän perhe" eikä minun rahat, sinun rahat jne. Ei avioliitto kestä jos molemmat ajattelee vain itseään. Molemmat tekee uhrauksia perheen eteen: minä jättäydyin hyvästä työstä pois 4 vuodeksi, jotta pystyin hoitamaan lapset ja kodin ja urani kärsi ja mies puolestaan joutui samalla elättämään minua ja tekemään enemmän töitä. Kumpikin siis teki uhrauksia perheen yhteiseksi hyväksi. Miksi aina sanotaan, että se nainen elää miehen siivellä jos hoitaa lapsia, mutta miksi ei koskaan voisi ajatella asiaa toisin päin eli mies elää tavallaan naisen siivellä, kun ei tarvitse lapsia ja kotia hoitaa vaan voi täysin keskittyä työelämään? Loppujen lopuksi kumpikin osapuolista on täysin riippuvaisia toisistaan: äiti isän tuomista rahoista ja isä taas äidistä, joka keskittyy hoitamaan lapset ja kodin. Useissa ns. johtajan töissä vaaditaan sitä, että sen johtajan puoliso hoitaa kodin ja lapset, koska muuten se ei onnistuisi käytännössä.

Lue lisää

joo, vika on varmaan siinä,e tten itse juurikaan arvosta kotiäitiyttä. Ja ennekuin kukaan hyppii yläpystyä, niin mitä sitten vaikken arvostakaan? Sehän vaikuttaa vain omiin valintoihini, eli minä en kotiäidiksi jää.

"Monella korkeasti koulutetulla ei ole tällaista itsetuntoa, joten he eivät henkisesti usein kestä olla "vaan kotiäitinä", vaan heidän pitää päteä työelämässä kokeakseen olevansa arvokkaita."

Totta. Ammatillinen identiteetti on voimakkaampi ominaisuus kuin äitiysidentiteetti.

Meillä ei ole yhteisiä rahoja, eikä koskaan tulekaan olemaan. Emme ole myöskään naimisissa. Tämä kaikki siksi, että olemme kaksi erillistä yksilöä, emmekä yksikkö me. Emme ole missään mielessä toisistamme riippuvaisia, joten se ei yhdistä meitä, vaan olemme yhdessä vankasta omasta vapaasta tahdostamme.

". Miksi aina sanotaan, että se nainen elää miehen siivellä jos hoitaa lapsia, mutta miksi ei koskaan voisi ajatella asiaa toisin päin eli mies elää tavallaan naisen siivellä, kun ei tarvitse lapsia ja kotia hoitaa vaan voi täysin keskittyä työelämään?"

Koska rakkaudella ei eletä, vaan siihen tarvitaan jotain materiaalisempaa?

... kirjoitti:

"Mutta eikö sinusta tunnu kamalalta, että SINÄ maksat teidän yhteisestä lapsestanne paljon enemmän kuin miehesi? "

Ei todellakaan tunnun kamalalle, vaan antaa varman tunteen siitä, että pystyn tällä hetkellä ja myös jatkossa tarvittaessa elättämään itseni ohella myös oman lapseni. Missään nimessä en ole lasta tehnyt miehen varaan, vaan hänellä on kaksi vanhempaa josita tarvittaessa kumpikin kykenee täysin itsenäisesti hänet huoltamaan. Sen verran ikää ja turvallisuuden halua jo on, että missään nimessä en olisi tehnyt lasta jos olisin hetkenkään epäillyt meidän jommankumman kykyä elättää, kasvattaa ja hoitaa lasta, tarvittaessa vaikka täysin itsenäisesti.

" Eikö miehestäsi tunnu lainkaan pahalta katsella sitä sinun kustantamaa lasta teidän kotona?"

En ole kysynyt, tuskin. Mieheni kerää varallisuutta, joka takaa turvan lapsen tulevaisuudelle. Ostaa lapselle sen mitä lapsi hänen mielestään tarvitsee, aivan kuten minäkin ostan sen mitä minun mielestäni tarvitsee. Minä käyn lapsen kanssa uimassa kerran viikkoon, mieheni käy jäätetelöllä lapsen kanssa kerran viikkoon, kummankaan ei tarvitse toisen rahapussilla käydä niitä varten.

Yhteinen tili, erilliset tilit, aivan sama, koska silti on tasan se tietoisuus siitä kuka ne varat sinne tilille tuo.

Lue lisää

Me yhteisestä sopimuksesta tarjoamme lapsillemme parhaan mahdollisen hoidon, mitä rahalla saa. Se tarkoittaa sitä, että hoidamme heidät itse kotona. Minä tällä hetkellä kotona olevana vanhempana maksan koko palkkani ja osan eläkkeestäni tästä hoidosta, joten on vain kohtuullista, että mies maksaa tästä hoidosta edes sen, että elättää meidät. Minusta ei tunnu lainkaan pahalta, että me teemme parhaamme kustannuksia säästelemättä sen eteen, että lapsemme voivat mahdollisimman hyvin.

Voisihan tuon asian hoitaa niinkin, että minä perustaisin lastenhoitoyrityksen ja määrittäisin hoitomaksun, josta maksan itse puolet ja perin mieheltäni sen toisen puolen. Näin ollen minulle jäisi se miehen maksama osuus omiin menoihini ja puoliin lapsen muista kuluista. Olisiko tuo sinun mielestäsi järkevämpi ratkaisu kuin se, että suuremmin laskematta vain maksetaan samalta tililtä perheen menot?

... kirjoitti:

joo, vika on varmaan siinä,e tten itse juurikaan arvosta kotiäitiyttä. Ja ennekuin kukaan hyppii yläpystyä, niin mitä sitten vaikken arvostakaan? Sehän vaikuttaa vain omiin valintoihini, eli minä en kotiäidiksi jää.

"Monella korkeasti koulutetulla ei ole tällaista itsetuntoa, joten he eivät henkisesti usein kestä olla "vaan kotiäitinä", vaan heidän pitää päteä työelämässä kokeakseen olevansa arvokkaita."

Totta. Ammatillinen identiteetti on voimakkaampi ominaisuus kuin äitiysidentiteetti.

Meillä ei ole yhteisiä rahoja, eikä koskaan tulekaan olemaan. Emme ole myöskään naimisissa. Tämä kaikki siksi, että olemme kaksi erillistä yksilöä, emmekä yksikkö me. Emme ole missään mielessä toisistamme riippuvaisia, joten se ei yhdistä meitä, vaan olemme yhdessä vankasta omasta vapaasta tahdostamme.

". Miksi aina sanotaan, että se nainen elää miehen siivellä jos hoitaa lapsia, mutta miksi ei koskaan voisi ajatella asiaa toisin päin eli mies elää tavallaan naisen siivellä, kun ei tarvitse lapsia ja kotia hoitaa vaan voi täysin keskittyä työelämään?"

Koska rakkaudella ei eletä, vaan siihen tarvitaan jotain materiaalisempaa?

Lue lisää

Musta on aika säälittävää, että ihminen, joka itse on äiti, ei arvosta omaa äitiyttä, vaan titteleitä ja uran luomista enemmän ja vielä kehtaa myöntää sen aivan kuin se olisi joku hienokin asia! Oikeasti kotiäitiys (varsinkin jos lapsia kaksi tai useampi) vaatii niin paljon enemmän kuin mikään muu ura tai titteli! Äärimmäistä kärsivällisyyttä ja organisointitaitoa, epäitsekkyyttä, työtä 24h/7 samalla kun muut sanoo "ai sä olet vaan kotona". Kotiäiti hoitaa siinä samalla lapset, tekee ruoat ja kotityöt kun tarhassa taas samat hommat tekee useampi ihminen: on siivoojat, kokit, lastenhoitajat, laitostyöntekijät jne. Uraäiti on töissä ja ne muut hoitavat ja syöttävät lapsen päivän aikana. On aivan naurettavaa väittää, että uraäiti tekee samat kotityöt palkkatyön lisäksi: eihän hänen tarvitse tehdä 5krt/päivässä ruokaa ja siivoamistakin tulee paljon, paljon vähemmän jos kotona ollaan vain pari tuntia illalla.

Miksi yleensäkin rupesit äidiksi, jos et kerran arvosta äitiyttä tuon vertaa? Sama kuin joku lukisi itsensä lääkäriksi ja toteaisi sitten "en kyllä arvosta lääkärin uraa yhtään". Teitkö lapsen jonkun statussymbolin vuoksi? Ja kyllä, me olemme mieheni kanssa yhdessä vapaasta tahdosta, mutta totta kai naimisissa olevat ihmiset ovat aina jossain määrin riippuvaisia toisistaan ainakin asuntolainan muodossa. Jos on esim. iso asuntolaina yms. ja erotaan, niin harva pystyy enää yksin omalla palkalla maksamaan sitä isoa lainaa. Jokainen on tottakai yksilö, mutta perheen yhteistä hyvinvointia ajatelllaan ensin kun lapset ovat pieniä. Ei ihme, että perheet eroaa jos ihmiset ajattelee koko ajan "minä minä" -asenteella. Meillä lapset synty peräkkäisinä vuosina ja jos oltais miehen kanssa oltu koko ajan peräämässä niitä omia oikeuksia ja ajateltu vaan "minä haluan nyt tätä", emme varmaan olisi enää yhdessä, koska alku oli niin rankkaa kahden pienen kanssa, että molemmat tekivät uhrauksia perheen eteen. Nyt kun lapset kasvavat, voi taas alkaa enemmän ajattelemaan itseäkin. Ensi syksynä palaan siis osa-aikaisesti töihin.

Musta on aika jännää, että feministit ovat pyrkineet nostamaan ns. miehisiä arvoja yhteiskunnassa, mutta ns. perinteisten naisten työn arvon kuten lasten ja kodin hoitamisen arvostuksen he ovat onnistuneet romuttamaan täysin. Eli nainen on vasta sitten tasa-arvoinen kun hän on samanlainen kuin mies. Jos feministit ajaisivat oikeasti naisten tasa-arvoa, niin he vaatisivat sitä, että lasten ja kodinhoitamistakin arvostettaisiin eikä vähäteltäisi!

Miksi mietin liikaa esim. tonttia? Koska käy kunnialle elää toisen siivellä.

Kyse on kai perusturvallisuudesta: Haluan lapselleni perheen, jossa vanhemmat eivät ole millään tasolla riippuvaisia toisistaan, vaan molemmilla on kaikki edellytykset pärjätä omillaan ja elättää, kasvattaa ja hoitaa jälkipolvensa siinä ohella. Eli omaani, kuten lapsenkaan, elämää ei ole rakennettu yhden oksan varaan.

Minkä lapsettomuusveron?