Puolitoistavuotias poika jonka iho on ollut aina kuiva ja todettu atooppiseksi, nyt iho on ehjä ,mutta ajoittain ihoon ilmestyy kirkkaan punaisia isoja tai pieniä esim. silmän alaluomen seutuville läikkiä jotka häviävät yhtä salaperäisesti kuin ilmestyvätkin, voi olla vaikka puolet kasvoista tai selästä, häntä hoidetaan atooppiseen ihoon tarkoitetuilla voiteilla joka ilta,satunnaisesti myös kortisoonivoidetta paikallisesti, mutta pahin ongelma jatkuu eli hän raapii itseään epätoivoisesti, etenkin yöllä jolloin yöuni jää koko perheellä hyvin katkonaiseksi.Kysymys kuuluu, mistä tällainen kutina voisi johtua ja mikä voisi auttaa ja myös mikä tällaiset punaiset läikät voisi laukaista?
lapsenlapsen iho-ongelma
3
125
Vastaukset
Kuvauksesta päätellen punaiset, nopeasti häviävät laikut ovat nokkosihottumaa eli urtikariaa. Tuossa iässä se johtuu usein ruoka-allergiasta. Senpä takia käynti lastenlääkärillä on paikallaan. Nokkosihottuma pysyy yleensä kurissa antihistamiinilla, mutta 1½-vuotiaalle niitä saa vain lääkärin määräyksestä.
- mummi
punaiset alueet ovat nimenomaan laikkuja ei paukamia eikä kutina liity varsinaisesti näihin vaan kutinaa on koko kehon alueella, on käyty lastenlääkärillä, on kokeiltu myös homeopatiaa,mutta pitempiaikaista apua vaan ei tunnu löytyvän eikä syytä.
mummi kirjoitti:
punaiset alueet ovat nimenomaan laikkuja ei paukamia eikä kutina liity varsinaisesti näihin vaan kutinaa on koko kehon alueella, on käyty lastenlääkärillä, on kokeiltu myös homeopatiaa,mutta pitempiaikaista apua vaan ei tunnu löytyvän eikä syytä.
Tutkimuksia on syytä vielä jatkaa ja käydä uudelleen lastenlääkärillä. Lasta näkemättä ei valitettavasti voi antaa muutakaan ohjetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370