Yleensä näitä ei ajatella normaalissa arjessa, sitä niinkun sulautuu normaaliin elämiseen ja olemiseen, mutta miten ihmisen mieli reagoi kun hän oivaltaa voimakkaana sen että "Mistä kaikki, kaikkeus koko maailma on tullut ja mitä tämä kaikkeus on" ?
Itselleni ainakin nuo ajatukset saivat aikaan ikävää ahdistusta ja ainoaksi keinoksi näyttäisi jäävän noiden unohtaminen jotta voisi taas olla ja elää tiedostamatta noita niin vahvoina.
Kun lapsi syntyy maailmaan niin hän ei tiedosta tätä kaikkeutta juuri ihmeemmin, vaan hän vain elää ja on.
Jotenkin tuntuu vaan aika järkyttävältä kun sitä ihmettelee tätä "maailmankaikkeutta". Ehkä se ei teistä tunnu, mutta se on kai jonkinlainen oivallus että ihminen havaitsee olevansa olemassa tässä universumissa.
Voikohan tuollaiseen edes tottua?
Minulla tämä alkoi pelkästä alkoholilla läträämisestä. Aina kun otin kännit niin sama toistui. Ensin se ilmeni niin että heräsin keskellä yötä ja säpsähdin. Oli jokin looginen sekava kysymys unessa jota en enää muistanut seuraavina viikkoina ja tämä aiheutti ahdistusta minulle. Sitten se unohtui ja kaikki oli taas normaalia.
Sitten otin ne kännit ja nyt kärsin tästä.
Kaikkein voimakkain todella hermoja repivä tunne on varmasti maailmassa se, kun oivaltaa että "mitä jos mitään kaikkeutta ei olisikaan".
En koe olevani sairas vaan koen vaan ahdistuvani tästä ja ahdistun lisää kun tuntuu siltä että en enää voi elää normaalisti kuten ennen koska olen oivaltanut tavallaan maailman ja kaikkauden merkityksettömyyden.
Muilla samaa?
Kun ihminen oivaltaa todellisuuden ja kaikkeuden
23
352
Vastaukset
- Spirit Within
Itse aloin pohtimaan näitä asioita, kun oli todella vaikeita aikoja. Joitakin vuosia. Suurin syy oli, että elin liian vähäisellä ja epäterveellisellä ravinnolla. Varmaan voisi verrata ylipitkään paastoon. Tuona aikana olin todella tietoinen itsestäni ja mitä ympärilläni ja maailmassa tapahtui. Mieli ja keho todella herkistyneet. Silloin nämä suuret, rajattomat ajatukset ahdistivat suuresti.
Nykyään tuo "helvetti" on ohitse, mutta ajatukset ovat edelleen samat. Koen muuttuneeni ihmisenä näiden menneiden vuosien vuoksi. Olen alkanut etsimään rauhaa, varsinkin sisäistä, ja koettanut löytää jonkinlaisen yhteyden tähän kaikkeuteen, sekä ymmärtämään kuka olen, missä olen.
Vastauksia näihin maailmankaikkeudellisiin kysymyksiin en ole oikein saanut. Vaikkakin olen perehtynyt jonkin verran erityisesti muinaiskansojen uskomuksiin ja taruihin. Mistä maailma ja ihminen tuli, missä olemme, minne menemme jne.
Joistakin voi typerältä kuulostaa, mutta olen alkanut uskomaan tavallaan uudelleensyntymiseen ja mahdollisesti Nirvaanaan, sekä "kosmiseen" energiaan/henkeen, joka on kaikkialla; meissä, puissa, kivissä, kannoissa, kaikessa. Olen alkanut kunnioittamaan elämää aivan eri tavalla mitä nuorempana.
Mieleni tekee mennä keskelle korpea ja seisoa paikallani silmät suljettuna, kädet levitettyinä, tuntien tuulen ihollani ja kuullen kaikkeuden supinoja korvissani. Toteutan tuon vielä, puita olenkin jo halaillut. (joo, v*tun ituhippi, pamppua tuollaisille) Varmaan osa ajattelee tällä tavoin minusta :)
Toisaalta, olen vieläkin ymmälläni näistä suurista kysymyksistä, kuten:
-mistä meidän elämänenergia tulee? Munasolu ja siittiö kohtaavat, tapahtuu jotain ihmeellistä. Tiedän tieteen selitykset, mutta eivät nekään osaa selittää näitä asioita.
-onko kohtaloa? Määritänkö itse, mitä teen tässä elämässä, vaiko onko tulevaisuus määrätty?
-olenko oikeasti olemassa? Voidaan jaaritella Cogito ergo summia ja Dubito ergo summia, mutta eivät ne vie puusta pidemmälle. Mistä tiedän, että ajattelen? jne..
-maailmankaikkeus ja kaikki täällä, mistä h*lvetistä tää kaikki on tullut. Tiede jaarittelee BigBängistä ja itsestään sikiävistä saippuakupla multiversumeista, mutta en usko koskaan ainakaan tieteen löytävän ratkaisua näihin kysymyksiin. Asiat menevät yli sen. Mitä on avaruuden toisella puolen... niin, joo, ei sellaista ole, ainakaan tieteelle. Elämme tilassa, joka ei olekaan tila, vaan moniulotteinen pallopinta jne.... juu juu
"mitä jos mitään kaikkeutta ei olisikaan", ehkä sitä ei olekaan. Ehkä myös puhelen tässä itselleni, tai en ehkä edes itselleni, vaan joku muu tekee sen.
Nämä on mielenkiintoisia asioita, haluan löytää vastauksia näihin, haluan myös löytää sen tunteen, että tunnen kuuluvani tähän kaikkeuteen. Haluan ymmärtää kaiken tämän. Ehkä vielä jonain päivänä olen paljon viisaampi.
Kun kerran alkanut ajattelemaan näitä asioita, niin paluuta ei kyllä ole. Välillä sitä ihmettelee, miksei muita kiinnosta. Toivoisin muidenkin alkavan pohdiskelemaan näitä. Maailmasta tulisi paljon parempi paikka. - 19487
Se, että olet alkanut pohtimaan noita syvällisiä ja niin perustavaa laatua olevia asioita on merkki siitä, että olet polun alussa. Aivan mahtava asia! Sille tielle kun lähdet, niin paluuta takaisin ei enää ole.
Muistutat kovin minua omassa pattitilanteessani vuosia sitten... Käsittämättömän paha olo, tämmöstä paskaako täällä Telluksen päällä keikkuminen onkin? Eihän tässä elämässä ole mitään järkeä??
Jokaisen on itse rämmittävä epätoivon, epäilyksen ja oman "pienuutensa" suon läpi...toki kanssakulkijana voin olla tukemassa ja kannustamassa, mutta varsinainen työ on tehtävä itse. Ja se ei Herra paratkoon ole helppoa!!
Kehotan lukemaan henkisen alan kirjallisuutta ja vain antautumaan elämän syleilyyn. Kyllä se kantaa!
Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, eikä siihen pystykään, mutta luottamus siihen että kaikki on hyvin niin täällä maapallolla kuin koko universumissakin antaa vapauden vain OLLA.
Kaikki on hyvin! - ex-masentunut
"En koe olevani sairas vaan koen vaan ahdistuvani tästä ja ahdistun lisää kun tuntuu siltä että en enää voi elää normaalisti kuten ennen koska olen oivaltanut tavallaan maailman ja kaikkauden merkityksettömyyden."
Tervetuloa henkiselle polulle. Sille pääsee, kun oivaltaa, ettei missään ole(kaan) mitään mieltä.
Mutta ongelma ei ole kaiken mielettömyys vaan ihmisen mielen halu rakentaa kaikesta looginen ja eritoten hyödyllinen kokonaisuus. Sitä elämä ei itsessään ole, vaan vain sarja epämääräisiä hetkiä, joihin liittyy jatkuva epävarmuus ja alituinen vaara tuhosta ja kaaoksesta. Tämän kun oivaltaa, voi hyvillä mielin keskittyä tähän hetkeen, ainoaan mitä oikeasti on olemassa. Elämä pitä kokea, ei ymmärtää.
Tiedän, on raskasta elää terveenä ihmisenä sairaassa maailmassa. - tuttuja
pohdintoja... Itselleni vaikeinta on ollut se, millä motivoida itsensä toteuttamaan niitä tavoitteita, joiden perässä "massa" useimmiten juoksee. En tällä siis tarkoita, että kokisin itse olevani sen ylempänä vaan massa nyt kuvaamassa enemmistöä. Oikeastaan haluaisin kuulua juuri heihin, olen tavallaan kateellinen heidän kyvystään tuntea elämänsä merkitykselliseksi, kyvystä nähdä se näennäinen "järki" oman elämänsä ja maailman tapahtumissa, jota en itse oikein enää löydä.
Esimerkkinä voisi pitää tätä kouluttautumis/työputkea, eli varsin suurta osaa ihmisen elämässä. Useimmille se valmiiksi pureskeltu käsikirjoitus menee täydestä ja mielekkyyden saa siitä, kun nämä etapit vähitellen saavutetaan ja maallista mammonaa (ehkä myös toisten osoittamaa sosiaalista arvostusta) kertyy. Itse olen huomannut, etteivät nämä seikat valitettavasti tuo mitään suurempaa tyydytystä, en janoa kunniaa sen kummemmin kuin rahaakaan.- ex-masentunut
En ihan ymmärrä. Sinulla on lahja nähdä elämässä sen kauneus, eikä vain noudattaa jonkun muun käsikirjoittamaa roolia, niin kuitenkin haluaisit sitä tehdä. Ei tuo "massa", joka juoksee kellon ja asuntolainan perässä ole yhtään sen onnellisempi tai koe elämää yhtään sen merkityksellisempänä, on vain niin kiireinen, ettei ehdi asioita yhtään pohtia. Heille kolaus tulee ehkä vasta, kun lapset muuttavat pois kotoa tai jokin vakava sairaus iskee, mutta tulee kumminkin.
Elämän turhuus on samalla sen vapaus, ei ole pakko tehdä mitään. Voi vain olla, nauttia tästä hetkestä ja olla väsyttämättä itseään oravanpyörässä. Tai voi tehdä mitä vain, ja mikään ei ole tavallaan myöskään väärin tai turhaa.
Itse kuvittelin menettäneeni vuosia masennuksen takia, mutta nyt kun tuo alkaa olla historiaa, niin oivallan että masennus myös pelasti minut tuolta "massan" kohtalolta. Kaikessa on siis sekä hyvät että huonot puolet - masennuksessakin - vaikka sitä ei vaikeina päivinä uskokaan.
- eihän
ihmisten elämässä periaatteessa olekaan yhtään mitään järkeä. On ikävää juosta kellon tahdissa ja on "tylsää" tienata vain rahaa. Toki sitä tarvitsee toimeentuloon omassa elämässä ja laajemmassa mielessä järjestykseen, valvontaan ja turvallisuuteen. Toisaalta mielekäs työ pitää ihmisen järjissään ja vetreänä. Ei ole hyvä homehtua kotiin. Kohtuus kaikessa, mutta suurimmalla osalla vaikuttaa menevän överiksi. Kiitos myös mainosten ja trendien, joita ihmiset ei osaa yhtään omalla järjellä kritisoida eikä kyseenalaistaa.
Historia toistaa itseään. Lapset kasvaa isoiksi ja hankkii omia lapsia... onko siinä kuitenkaan mitään järkeä loppujenlopuksi, toistaa samaa asiaa? Pitkän pitkällä aikavälillä toki tapahtuu evoluution muuntelua, mutta silti, sekin on vain ympäristöön sopeutumista. Ainakaan kilpailuhenkinen elämä ei ole paskan hääviä, jos saa jatkuvasti kilpailla olemassaolostaan ja lastensa olemassaolosta hampaat irvessä. Ihmisten ei pitäisi olla eläimiä enää, mutta valitettavasti kilpailuhenki elää sitkeästi.
Parasta on kuitenkin elää hetkessä, sillä eipä juuri muuta voi. Pää hajoaa jos liikaa miettii. Kuitenkin vastuuta pitäisi jokaisen miettiä globaalilla tasolla.
Tiedekin on surkuhupaisaa.... Ihmiset tutkivat tiedettä; siis kopioivat ja toistavat, yrittävät ottaa selvää miten se toimii- kun se jo toimii (parhaiten itsestään). Hullunkurista koko ihmisten elämä. - Aloittaja.
KIitos kannanotoistanne asiaan.
Itselläni nämä ajatukseni johtivat itsetutkiskeluun koska tunne on niin voimakas kun miettii kaikkeuden olemassaoloa tai sen olemattomuutta. Tuottaa hirveän ahdistuksen.
Ihmettelen vähän kun lukiessani nettiä löysin vastaavia tunnetiloja monilta jotka ovat käyttäneet jotain kannabista yms. Hekin ovat kokeneet tunteen "universaalista totuudesta" ja saaneet siihen jopa lääkityksen. Tilaan on myös liitetty psykoottisuus, ei niinkään valaistuminen.- ex-masentunut
Valaistuminen ei toki ole psykoottisuutta (on itse asiassa asteikon ihan toisessä päässä) mutta epäilen, että nyky-yhteiskunnassa aidosti valaistunutta ihmistäkin hoidettaisiin jonkin diagnoosin perusteella tai kohdeltaisin vähintääkin laiskana ja hulluna. :)
'Psyykkisesti terve' on likimain sama kuin yhteiskuntakelpoinen ja siis määritelmänä vahvasti sidoksissa arkiseen elämänmenoon. Jos joku ei halua tuhlata elämäänsä tehtaan resurssina vaan ahdistuu siitä, niin hänen pyritään "hoitamaan" kuntoon, eli takaisin tuottavaksi yksilöksi. Sitä mukaan kun yhteiskunnan pyörä kiihtyy, ihmiset sairastuvat. Näistä moni on psyykkisesti täysin terve, mutta vaikuttaa sairaalta, kun ei kykene sopeutumaan kiihtyvään tahtiin. Niin tämä talouskeskeinen järjestelmä vain toimii.
En ole kannabista käyttänyt, mutta kuvittelen eron kannabiksen tuoman "universaalin totuuden" ja mietiskelyn tuoman "universaalin totuuden" eron olevan ainakin siinä, että tuo jälkimmäinen ei ahdista. Se ei ahdista siksi, että mietiskellessä (ja sen taustoihin perehtyessä) ajatus kasvaa hitaasti ja siihen liittyy syvä ymmärrys maailman pysymättömästä ja kaoottisesta luonteesta. Kannabiksen (tai ylipäätään päihteiden) avulla saavutettu äkillinen havainto tulee yllättäen ja yleensä ihmiselle, joka yhä kaipaa pysyvyyden ajatuksen tuomaa turvallisuutta.
- Aloittaja.
Nyt on vähän sellainen fiilis että ikäänkuin eläisin seuraavaa elämää ja menneisyyteni olisi entistä elämää vaikka tiedän ettei ole niin. Olen jotenkin koko ajan liian tietoinen maailmasta itsestään ja minun on vaikea jotenkin käsittää miten olin aiemmin elänyt tajuamatta sitä. En voi sanoa oloani hyväksi, vaan se on hämmentynyt ja kaoottinen, ahdistava. Koitan antaa ajan kulua mutta silti aina kun nousen tuolilta tai käännän päätä tuttuihin paikkoihin kodissani niin sama fiilis iskee aina päälle " mitä kaikki on ".
- Aloittaja.
Kaikki se tuttu ja turvallinen ympäröivä tiedostamaton maailmankuva tietoisuudessani on liian selvä ja en haluaisi olla niin tietoinen siitä. En koe oloani sen takia hyväksi. Tunnen olevani eksynyt aiemmasta. Ehkä löydän takaisin.
- ex-masentunut
Aloittaja. kirjoitti:
Kaikki se tuttu ja turvallinen ympäröivä tiedostamaton maailmankuva tietoisuudessani on liian selvä ja en haluaisi olla niin tietoinen siitä. En koe oloani sen takia hyväksi. Tunnen olevani eksynyt aiemmasta. Ehkä löydän takaisin.
Jos tuo kaikki on alkanut yht'äkkiä ja ilman että olet sitä kaivannut, niin voihan se olla jonkinasteista psykoosia. Psykoosin tunnusmerkkeihin kuuluu yleensä myös pelko, koska todellisuudetaju hämärtyy ja ihminen "eksyy" omassa mielesään.
- Aloittaja.
ex-masentunut kirjoitti:
Jos tuo kaikki on alkanut yht'äkkiä ja ilman että olet sitä kaivannut, niin voihan se olla jonkinasteista psykoosia. Psykoosin tunnusmerkkeihin kuuluu yleensä myös pelko, koska todellisuudetaju hämärtyy ja ihminen "eksyy" omassa mielesään.
Yhtäkkiä alkoi. Tuntui että koko maailmankuva muuttui äkisti. Kun aiemmin tiedostin että maapallo on avaruudessa ja elin vaan elämääni, niin nyt tiedostan että tämän kaikkeuden ympärillä olisi jotain muutakin ja se on asia mikä sai mieleni hämilleen. On jo nyt vaikea käsittää sitä normaali fiilistä minkä joku näistä asioista tajuamaton käsittää ja mitä elää. Se vaan " on ja elää ". Mitä minä sitten? Minä näen tämän maailmankuvani vain yhtenä kaikkeutena kaikessa tässä "kaikkeudessa". Aiemmin en ajatellut tätä kaikkeutena, olin tavallaan vain kuin joku kotilemmikki joka vaan "on" .
Voisi tätä jonkinasteiseksi eksymiseksi sanoa vaikka periaatteessa olo tuntuu muuten normaalilta että olen kuten ennenkin ja teen asioita, mutta olen ahdistunut ja kaiken yllä on tuo fiilis "uudelleen heräämisestä".
Yritän vaan koko ajan ajatella että aika parantaa ja fiilis parantuu normaaliksi ajan kanssa kun ei mieti enää ja elää kuten ennenkin. Eihän tällainen normaalia voi olla koska muutenhan täällä kaikki olisi "eksyksissä".
Kun kuitenkin olen lueskellut muiden ajatuksia näistä elämän tarkoituksista, olemisen, kosmologian jne. niin huomaan, että samoja oivalluksia on hyvin monilla. Ehkä minulla on sitten vain näistä asioista erilainen kuva ja sitä kautta ahdistus mitä ei tietenkään kykene selittämään
Tai no tätä muutosta ja mielentilaa voisi kuvailla ehkäpä samanlaisena kuten vaikkapa kun olet nuori ja totut siihen että asut samassa paikassa, mummot ja vaarit on elossa, kaikki sukulaiset käy kylässä, vietetään joulu yhdessä ja aina nukkumaan mennessäsi ajattelet ahdistuneena että mitä sitten kun kaikki tämä loppuu...
Ja sitten menet aikakoneeseen ja kaikki loppuukin ihan hetkessä. Huomaat olevasi siirtynyt toiseen tietoisuuteen, oivalla eri tavalla koko todellisuuden minkä aina olet nähnyt, mutta näet sen rajat selvemmin ja ihmettelet miten et ole aiemmin nähnyt niin selvästi tai ajatellut. Mikä on se "maailma" missä olit ja elit ennen...
Ja silti samalla tiedostat että kaiken on entisellään mutta jostain syystä "havahdut" ikäänkuin heräät unesta vaikka olitkin hereillä.
Joskus pienenä poikana koin paniikkikohtauksen ja itkin hysteerisesti pakokauhun vallassa. Se vain tuli täysillä tajuntaan, en vieläkään osaa sanoa mikä. Seuraavat 2 viikkoa elin kuin unessa. Päässä soi joku surullinen laulu jatkuvasti enkä saanut sitä päättymään, en saanut unta ja olin kuolemanväsynyt seuraavan päivän. Äitini kanssa kävimme kaupassa ja laahustin paniikissa ostoskärryä työntäen 10 vuotiaana koko ajan sama ajatus päässä "Mikä minulle oikein on nyt tullut".
Elin kauhussa nuo 2 viikkoa, oli ensimmäinen kokemukseni mielenterveydellisistä häiriöistä.
Aika paransi ja kaikki vaan unohtui, muutimme toiselle paikkakunnalle ja siellä uusi koulu, uudet kaverit. Kaikki tuntui taas normaalilta.
Nyt viimein kolmikymppisenä oivallan että elän kaikkeudessa ja mieleen pulpahtaa tunne että missä olen ollut, mistä tullut, onko tämä yksi elämäni syntymisen jälkeen ainoa...
Voin joko unohtaa tuon ajattelun ja luokitella sen sairaudeksi, mutta sitten aina törmään siihen kauhufiilikseen, että se vaan on totta se mitä ajattelen!
Uskon silti että jokin tässä mättää, ehkä se viinapaukku oli se viimeinen minkä pääni kesti.
. - ex-masentunut
Aloittaja. kirjoitti:
Yhtäkkiä alkoi. Tuntui että koko maailmankuva muuttui äkisti. Kun aiemmin tiedostin että maapallo on avaruudessa ja elin vaan elämääni, niin nyt tiedostan että tämän kaikkeuden ympärillä olisi jotain muutakin ja se on asia mikä sai mieleni hämilleen. On jo nyt vaikea käsittää sitä normaali fiilistä minkä joku näistä asioista tajuamaton käsittää ja mitä elää. Se vaan " on ja elää ". Mitä minä sitten? Minä näen tämän maailmankuvani vain yhtenä kaikkeutena kaikessa tässä "kaikkeudessa". Aiemmin en ajatellut tätä kaikkeutena, olin tavallaan vain kuin joku kotilemmikki joka vaan "on" .
Voisi tätä jonkinasteiseksi eksymiseksi sanoa vaikka periaatteessa olo tuntuu muuten normaalilta että olen kuten ennenkin ja teen asioita, mutta olen ahdistunut ja kaiken yllä on tuo fiilis "uudelleen heräämisestä".
Yritän vaan koko ajan ajatella että aika parantaa ja fiilis parantuu normaaliksi ajan kanssa kun ei mieti enää ja elää kuten ennenkin. Eihän tällainen normaalia voi olla koska muutenhan täällä kaikki olisi "eksyksissä".
Kun kuitenkin olen lueskellut muiden ajatuksia näistä elämän tarkoituksista, olemisen, kosmologian jne. niin huomaan, että samoja oivalluksia on hyvin monilla. Ehkä minulla on sitten vain näistä asioista erilainen kuva ja sitä kautta ahdistus mitä ei tietenkään kykene selittämään
Tai no tätä muutosta ja mielentilaa voisi kuvailla ehkäpä samanlaisena kuten vaikkapa kun olet nuori ja totut siihen että asut samassa paikassa, mummot ja vaarit on elossa, kaikki sukulaiset käy kylässä, vietetään joulu yhdessä ja aina nukkumaan mennessäsi ajattelet ahdistuneena että mitä sitten kun kaikki tämä loppuu...
Ja sitten menet aikakoneeseen ja kaikki loppuukin ihan hetkessä. Huomaat olevasi siirtynyt toiseen tietoisuuteen, oivalla eri tavalla koko todellisuuden minkä aina olet nähnyt, mutta näet sen rajat selvemmin ja ihmettelet miten et ole aiemmin nähnyt niin selvästi tai ajatellut. Mikä on se "maailma" missä olit ja elit ennen...
Ja silti samalla tiedostat että kaiken on entisellään mutta jostain syystä "havahdut" ikäänkuin heräät unesta vaikka olitkin hereillä.
Joskus pienenä poikana koin paniikkikohtauksen ja itkin hysteerisesti pakokauhun vallassa. Se vain tuli täysillä tajuntaan, en vieläkään osaa sanoa mikä. Seuraavat 2 viikkoa elin kuin unessa. Päässä soi joku surullinen laulu jatkuvasti enkä saanut sitä päättymään, en saanut unta ja olin kuolemanväsynyt seuraavan päivän. Äitini kanssa kävimme kaupassa ja laahustin paniikissa ostoskärryä työntäen 10 vuotiaana koko ajan sama ajatus päässä "Mikä minulle oikein on nyt tullut".
Elin kauhussa nuo 2 viikkoa, oli ensimmäinen kokemukseni mielenterveydellisistä häiriöistä.
Aika paransi ja kaikki vaan unohtui, muutimme toiselle paikkakunnalle ja siellä uusi koulu, uudet kaverit. Kaikki tuntui taas normaalilta.
Nyt viimein kolmikymppisenä oivallan että elän kaikkeudessa ja mieleen pulpahtaa tunne että missä olen ollut, mistä tullut, onko tämä yksi elämäni syntymisen jälkeen ainoa...
Voin joko unohtaa tuon ajattelun ja luokitella sen sairaudeksi, mutta sitten aina törmään siihen kauhufiilikseen, että se vaan on totta se mitä ajattelen!
Uskon silti että jokin tässä mättää, ehkä se viinapaukku oli se viimeinen minkä pääni kesti.
.Kuulostaa melko oudolta, mutta en ole kyllä asiantuntijakaan näissä asioissa. Jotenkin tulee mieleeni, että ehkä kannattaisi kuitenkin mennä käymään lääkärissä ja selvittää vähintään, onko kyse psyykkisestä vai neurologisesta tai muusta fyysisestä häiriöstä. Se voisi selventää omia ajatuksiakin, kun saisi hieman ulkopuolista näkemystä asiaan.
Viinaan en ihan usko (täytenä) syyllisenä, mutta tokihan sekin voi laukaista jokun psykoosin tai paniikkihäiriön, joka on ikään kuin tuloillaan. Yleensä viinan tuomat "hallusinaatiot" haihtuvat samaan tahtiin kuin itse ainekin, paljon käytettynä hieman jälkijunassa.
- Ap.
No kun nyt miettii järjellä ongelmaani niin kysymyshän on yksinomaan vain tästä :
http://tietamattomyydenvoima.blogspot.com/
SIinähän nuo ajatukseni periaatteessa ovatkin.
Se miksi tunnen oloni tuon takia ahtaaksi ja oudoksi, sekä ahdistuneeksi on sitten eri asia. Ja tuo mitä blogissa lukee,niin niiden asioiden syvällinen pohtiminen varmasti saa pään aika sekaisin..
Pakko vaan todeta. - epätodellinen totuus
Olkoon todellinen totuus tai ei, tuntukoon todella hyvältä tai todella pahalta; Olet kokenut jotain suurta ja Sinulle merkityksellistä. Kulje sitä vastaan; Annan ajatuksiesi virrata, tunne ahdistus. Vasta täysin koettuasi tämän todellisuutesi ja uuden avautumisen voit alkaa arvioimaan sen totuudellisuutta.
- ..
Todellinen näkeminen alkaa tutustumisesta itseensä, hämmentyminen johtuu siitä, että näit itsesi vilaukselta ensimmäistä kertaa. Tämä ahdistaa useimpia hyvinkin pitkään. Itseäni myös.
Sinulla alkoi matka todellisuuteen, jota harva nyky-ihminen koskaan tulee kokemaan. Myöhemmin voit auttaa myös muita näkemään.
Tervetuloa :) - juupajuu..
Suksi kuuseen uskovainen p*skapuheinesi.
Kyllä jokainen eläjä tajuaa todellisuutensa.
mene sinä vaan sinne yli-ihmisinesi lässyttämään. ei tässä ketjussa ole mitään yliluonnollista, ainoastaan ahdistunutta porukkaa.- --------------------
vai todellinen näkeminen buhahhaa. ikäänkuin täällä ei kukaan olis samoja asioita pohtinut. kaikille tulee mieleen ajatus maailmankaikkeudesta joskus, ihan samoja juttuja pohtii tiedemiehet.
älä sinä vatipää uskovainen siellä yritä tulla tänne selittämään mitään mysteerisiä kokemuksia kun niitä ei tässä edes ole.
derealisaatio, depersonalisaatio, ahdistuminen ovat psyyken oireita ei mitään hallelujaa. onkonoita asioita nyt mahdoton tajuta edes pikkulapsen. vastaus on ei!
Joskus SE vaan tapahtuu - ja se jyrää meitin! Kerron oman tarinani osion. Saattoi olla viime vuosisadan viimeisiä vuosia. Olin päivätorkuilla.
Tajusin oman läpinäkyvyyteni, 'kirkaslasityyppistatukseni'. Näkymätön ajasta ja paikasta riippumaton kommunikointi on eräs osa todellisuutamme.
Lähdin siitä vaimon keittämille päiväkahveille, sitten ulos kaubamajalle. Muutama elämää nähnyt nainen reagoi eri tavalla kuin vahvistaen kokemani.
Homman nimi on Kollektiiviseen Tietoon tutustuminen. Sen sanoma kuuluu: Kaikki mitä teet, tai ajattelet on on ihmisyhteisössä yleisesti tiedossa.
Tuo tila pysäyttää. Siinä on polun pää vapauteen.- mysteeri on mysteeri
Juupajuu.
Selitäpäs nyt meille sitten kirkastumisesi kun ei tuossa aloittajan asiassa ole mitään sen kummallisempaa kuin kaikki ne samat kysymykset mitä tiedekin esittää ja nappulatkin niitä miettii.
Ja psyykkinen oireilu on sitten sitä että niistä ahdistuu. Piripäilllä on omat syynsä siihen samoin juopoilla. Piste.
Turha puhua jeesuksista koska ei niitä kukaan näe. - ....
Tuo on tietysti yksi tapa reagoida asiaan mitä ei täysin ymmärrä. Toki ko. asioita jokainen ihminen miettii. Asia erikseen on tuoda asiat mukaan joka päiväiseen arkielämään ja toteuttaa oivaltamiaan asioita käytännössä.
Useimmiten se, että avaat silmäsi hetkeksi ja laitat ne taas kiinni ei ole asian "näkemistä". Mutta oikeassa olet siinä, että kaikki niitä miettii. Se, että jalostaa ajatuksia eteenpäin on se vaikeus, ja uudet asiat tulevat vasta sitä kautta mukaan.
Reaktiostasi "näkee" oman kypsymättömyytesi asian suhteen. Mutta tätä tarkoitinkin.¨
Harva ihminen jatkaa näkemisen tiellä, koska se on raskasta miettiä ja pohtia asioita päivästä toiseen ja kokea asiat eri tavalla kuin "massa".
Se, että ihminen kokee asiat eritavalla kuin sinä ei tee niistä vääriä tai typeriä. Mutta kannattaa sinunkin miettiä omaa negatiivistä reaktiotasi ja kyetä näkemään omat puutteellisuutesi eikä kohdistaa omia epävarmuuksiasi muihin..on paljon mukavampaa sinullakin pitkällä juoksulla.
Ja ei en ole uskovainen...ei en ole buddhisti ....ja ei en usko jumaliin...- ................
edelleenkään aloittajan asiassa ei ole mitään ihmeellistä jos maailma ahdistaa ja sen ajatteleminen niin sitä se tekee varmasti muillakin.
ei sen takia tarvi tulla tänne jauhamaan jeesuksista.
ymmärrän kuule ihan hyvin.
- JuliaJulia
Ex-masentunut, todella osuvia sanoja. Kiitos.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!8511808Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla988956Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.944792Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka364095- 1004044
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti63896Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113689Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle263509Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.433289Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei513103