Ylipaino este lapsettomuusTUTKIMUKSILLE

surusiru

Onko oikein, että mieheni ja minä emme pääse lapsettomuustutkimuksiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan, koska minä ole reilusti ylipainoinen (BMI yli 40)? Emme välttämättä edes halua hoitoihin, vain tutkimuksiin, jotta tietäisimme onko ylipainon lisäksi muita esteitä sille miksi emme tule raskaaksi. Olemme yrittäneet nyt kaksi vuotta ja koko ajan olen samalla yrittänyt pudottaa painoa työterveyshoitajan tuella, todella hitaasti painoa onkin lähtenyt noin 10 kiloa. Kuinkahan paljon painonpudotustani mahtaa haitata epätietoisuus tässä asiassa? Kyllähän minullekin järki sanoo, etten lapsettomuushoitoihin tämän painoisena lähde. Mutta kai meillä pitäisi silti oikeus tutkimuksiin olla. Onko Väestöliitolla painorajaa tutkimuksiin pääsyn suhteen?

3

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos kysymyksestäsi.
      En valitettavasti osaa ottaa kantaa kyseisen sairaalan ohjeistuksiin, mutta Väestöliitossa voidaan tutkia naisen perusverikokeet ja puolison siemennestenäyte ilman minkäänlaisia painorajoja. Munajohtimien aukiolotutkimus on teknisesti hankala korkean painon vuoksi, koska näkyvyys kärsii.
      Mielestäni 10 kg:n painonlasku ei ole ollenkaan vähäinen lasku! Tulokset ovat paljon pysyvämpiä, kun paino laskee hitaasti.

      Kannustan sinua kovasti jatkamaan samalla linjalla!

      Ystävällisin terveisin,

      Anna-Kaisa/Väestöliiton klinikat

    • jk

      Vain iin

    • jk

      ei ole

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan

      Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus
      Oulainen
      16
      6768
    2. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      197
      2500
    3. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      100
      1928
    4. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      76
      1507
    5. Exän käytös hämmentää (taas)

      Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k
      Sinkut
      191
      1059
    6. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      41
      980
    7. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      46
      949
    8. Miksi sä olet jatkanut tätä näin pitkään?

      Kerro tai vaikene iäksi
      Ikävä
      77
      843
    9. Sä tiedät rakas

      Mitä toivon. Olisit vain rohkea ❤️
      Ikävä
      45
      719
    10. Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."

      Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka
      Tv-sarjat
      7
      708
    Aihe