periytyykö köyhyys, onko ihminen oman onnensa seppä

Aloittajalla on vaikeuksia olla tuomatta toistuvasti esille omaa varakkuuttaan, kuka ei sen uskoisi olevan totta,on eri asia. Onneksi ei ole mitään pätevää kaavaa köyhyyden periytymesistä tai periytymisettömyydettömyymättö-syysköttösittösyyttömäksyttösistä.

taas provosoida, kyllä täällä tuloerot on tasan tarkkaan käyneet ilmi.
Voiko olla tympeämpää ja halveksittavampaa kuin oman varallisuuden korostus ja riistäjien puolustelu ?

"älähän yritä"
Sinunkin kirjoituksesi huokuu provosointia mutta vain omalta kantiltasi.
Otetaan nyt vaikka Kekkonen, syntyi torpassa Pielavedellä, kuinka hän yrityksella ja koulutuksella löytyi maamme korkeimmalta paikalta.
Turha luetella lisää sisäinen köyhyys eli laiskuus on ihmiselle pahin vastus.
Monikaan ihminen ei taida osata valita tai tehdä kahta asiaa yhtä aikaa, työtä ja opiskelua, tai avioiduttua ei osaa enää käyttää järkeä,

asioita nuo. Kun keskittyy vain opiskeluun, valmistuu nopeammin ja voihan loma aikoina opiskella. Yhteiskunnallekin tulee halvemmaksi kun opiskeluajat eivät pitkity.
Järjen käyttö on sallittua avioiduttuakin, mitähän arvon kukkahame nyt ajaa takaa.Lapset ei tosiaan tuo leipää tullessaan , mutta onhan lapsissa rahalla määrittämätön valtava rikkaus koko kansalle. Monet jää kotiin hoitamaan pieniä lapsiaan ja tulee katkoja työelämään. Onhan se eläkkeestä pois, mutta varmasti pienille lapsille parasta ja itsellekkin, voi läheltä seurata lapsen kehitystä.

Totta on tuo, että jos pitää omaisuuksillaan kerskua, jotain on pielessä.
Aina ei ihminen voi olla oman onnensa seppä, terveyskin voi pettää jo nuorella iällä lopullisesti, voi jopa syntyä vaikeasti vammaisena. Konkurssi voi tulla ilman omaa syytä ja pankit viedä kaiken.

Marr marr, niin se pitänee uskoa se on periytyvää!!!

Aina on hyviä selostuksia ja lisää ongelmia.

Moni rikas on kuollut ruti köyhänä jopa vetänyt narun kaulaan.

Tosi köyhänä koko elämänsä eläneitä, ei ollut sähköä, keräsi purkkeja ei ollut kunnon vaatteita ei jalkineita jne naapurit antoivat ruokaa.
Kuika oli kun kuoli omisti kymmeniämiljoonia, jotka vielä valtio peri. Näitä näkyy silloin tällöin lehdissä.

Tuskin Suomen Presidentit rikkaita ovat olleet, etenkin tämän päivän mittakaavassa.

Kaikkihan me kuollaan turhaa on mammonaa kerätä, mukaan emme saa kuin sen mitä kaikki muutkin, arkussa ei rikkaus tunnu missään.
Liikaa rikastuneet eivät osaa ahneuttaan kontrolloida, ja monesti sellaisen ihmisen jälkeen jää vain riita jälkeen jääville.
Alasti tänne tullaan ja melkein alasti lähdetään.
Minusta tärkein on terveys ainakin siinä määrin että voi elää tätä mieleistään arkea, juhlat mukaan luettuna.
Moni opiskelee koko ikänsä eikä mitään loppututkintoa ole ehtinyt suorittamaan, sellainen lienee elämää opiskelulla rikastuttava elämän harrastelija.

Nousukashan se on, joka rikkauksillaan kerskuu. Kaiken lisäksi se ei osaa käsitellä omaisuuttaan ja voi taitamattomuudellaan menettää sen. Tästä tunnetaan paljon esimerkkejä äkillisesti rikastuneiden joukossa. Mikä on viheltäen tullut, se on viheltäen mennyt.

Ei suuret tulot, vaan pienet menot, kuuluu vanha totuus.

Tosirikas ei rikkauksillaan kersku. Ei hän itseään tietenkään pidä köyhänäkään.

Raha ja omaisuus ovat menestymisen merkkejä ja seuraamusta.

Eheiii, ei periydy köyhyys, minä perin rikkaan vanhan ukkoni ja nyt on elo niin huoletonta ja hilpeetä, aamusta iltaan ihan naurattaaDDDDDDDDDDDDDDD

"Mitäs suotta huokaelet kun turva on kelkassas", sano kerjäläisukko vaimonsa vetämänä vesikelkasta.

Miksi kadehtia hyvin toimeentulevia. Harva tänne syntyy "kultalusikka suussa". Kuitenkin valtaosa väestöstä on hyvin toimeenntulevaa, kylläkin omasta ansiostaan. Kyllä meistä suurin osa olemme oman onnemme seppiä. Useat vaan nuoruudessaan hukkavat tuon etsikkoaikansa muihin harrasteisiin ja ikääntyessään myrkyttävät mielensä toisten kadehtimiseen. Ei tarvitse olla rikas. Riittää kun on onnellinen ja tyytyvänen toimeentuloonsa ja elämäänsä vanhuudessaankin.....

Wanha sanonta kuuluu: Aikainen lintu madon löytää. Kyllä vanha kansa tiesi, miten talo pysyy tai miten se menetetään.

Oman onnensa seppä?

Suuresti ensinnäkin riippuu ja roikkuu, mihin maanosaan synnyt.
Synnytkö tänne rikkaaseen pohjoiseen, vaiko vaikkapa Afrikan pimeimpään osaan.

Kuka meille antoi osan ja arvan tänne syntyä, lihapatojen ääreen?

Synnyitkö suomalaiseen sivistyskotiin, jossa sukupolvi toisensa jälkeen on kunnioitettu akateemista koulutusta. Vai synnyitkö köyhään perheeseen, jolla vaikkapa geenien älykkyydestä huolimatta ei ole ollut tilaisuutta niitä käyttää.

Työttömyys periytyy tilastojen mukaan sukupolvi sukupolvelta, kuin myös hyvinvointi.
Paljon helpompi on älykkään lapsen saada hyviä vaikutteita varakkaalta suvultaan, kuin yhtä, ehkäpä älykkäämmänkin lapsen, työttömyysperheessä.

Siivoojan lapsena sain akateemisen loppututkinnon, siitä kiitos älykkäälle äidilleni.

Kysy geenipankistasi, mitä sieltä saa palkakseen!!

Asenteet siirtyvät ja niiden mukana elämisen puitteet.

Aikaisemmin oli panostettava omaan ponnisteluun jo arkisen toimeentulonkin vuoksi ja silloin "irtiotot" vanhempien sosiaalisesta ryhmästä olivat tavallisia.

Nykyään kaikki elätetään kotiin joten loisimisen siirtymä sukupolvelta taoselle on helppoa ja alkaa olemaan tavanomaistakin.

yhteiskunnan tuen varassa voi ihan hyvin koko elämänsä viettää pistämättä rikkaa ristiin. Jostain syystä näitä ihan hakemalla haetaan lämpimistä maista, on täällä ihanteelliset olot lisääntyäkkin.
He valiitavat, että ovat pienituloisia tai ilman tuloja, mutta laskekaapa, miten paljon saa tulonsiirtoina vaikka 8 henkinen perhe, jossa kukaan ei käy töissä. Pitäisi olla mahtava palkka, että samaan elintasoon pystyisi.

Vaikea sanoa peritäänkö me Köyhyyden --- mutta rikkaus tulee usein perittynä.
ja senkin voi kadottaa .

Riippuu mistä päin maailmaa köyhyyden periytymistä katsellaan. Jäi mieleeni tästä Köyhyyden periytymisestä ranskalaisesta tekstistä suomentamani tutkimus Etelä-Amerikan köyhyydestä. Siellä päin se kyllä piti paikkansa, köyhällä vähäiset mahdollisuudet nousta ylös köyhyydestä.

Omassa maassamme ja yhteiskunnassamme yksinomaan tulonsiirtojen pohjalta toimeentulevaan perheeseen voidaan hyvin hankkia televisio, tietokone, auto ja päivittäinen olutmäyräkoira samoin kuin siinä voidaan tehdä vuosittain ulkomaanmatkoja.

Voitaneenko näitä pitää köyhinä?

Nyt loppu köyhyys Suomenmaasta
kun Sale tuli pressaksi! Kiitos Jumala!

Ehkä tähän ei tämä kauhea tosi juttu soveltuisi,mutta kun tuli ketjun luettuani mieleen .. Tuli pakon omainen kertomisen halu,nuoruus vuosilta.Perhe oli köyhä,
suuriperheinen lapsia tupa täynnä,muistaakseni isä kuollut jo Leski sai kunnnan
apua. IHME TAPAHTUI- 2 vanhinta poikaa voitti lotossa jättipotin-. Tietysti muuttivat
kaupunkiin, vajaan vuoden kuluttua tekivät itsemurhan molemmat.. En halua kertoa
enenpää.. Raha ei tee onnelliseksi...........

Sitä vaan olen ihmetellyt että vaikka oman nuoruuteni päivistä viiskytluvulta kaikkinainen hyvinvointi on lisääntynyt rutkasti kaikkien kohdalla, ajatelpaapa vaikka asuinoloja, ns. mukavuuksia kotitalouksissa, mahdollisuuksia kouluttautumiseen, pyörän omistaminen on vaihtunut autoon ym, ym.

Silloin suhtautumistavat olivat erilaiset, tyhjästä aloitettiin ja ahkeruudella ja säästäväisyydellä parannettiin itse elinoloja. Mitään ei saatu ilmaiseksi.
Nykyään tulonsiirroilla eläviä on tosi paljon ja tuntuu että vastikkeettomalle rahalle ei anneta mitään arvoa, kun sen eteen ei ole tarvinnut ponnistella. Olen kuullut valitetavan siitäkin että joutuu lomakkeita täyttelemään, sekin kun on niiiin työlästä.

Onko niin että hyvinvointi lisää pahoinvointia. Tosin me 70 kansalaiset voimme verrata nykyolosuhteita entiseen. Jälkeemme tulleet sukupolvet eivät niistä mitään tiedä. Maailma on muuttunut tosi paljon.

Ilmeisesti jokaisella johtamissysteemillä on seurannaisilmiönsä.

Meillä ei tosiaankaan ollut samoja tottumisvaatimuksia,kuin tänä päivänä ihmisillä on.
Joskus ihan ihmettelen minäkin, miten ei meidänkään ikäluokassa kaikki koe iloa niistä mukavuuksista, jotka nyt on jokamiehen kodissa.
Nuorista nyt puhumattakaan, he kun ovat hyvinvoinnin aikana kasvaneet.

Tuo hyvinvointivaltio, alkaa olla minulle kohta jo klise' , jota toistetaan kuin mantraa!
Jokin raja siinäkin kilpailussa olis hyvä pitää mielessä, siinä kun menee monella puolisoilla koko elämä siihen pyrkiessä.

Lapset vaativat oman oikeutetun aikansa äidin elämästä,
hankinnat voisi tehdä pidemmällä tähtäimellä, niin pääsee stressistä jatkuvaan suorittamiseen niin kotona kuin työssä.
Se ei kenellekään ole hyväksi.


( sanotaan nyt ihan suosiolla näitä, vanhanajan ihmisen mietteiksi :)