Infektio-exeema ja kromiallergia

Kesähikiallergikko

Kymmenkunta vuotta käsi-ihottumasta kärsittyäni, vihdoin ja viimein kun sitä alettiin tutkimaan, ja "hoitamaan", se levisi hoidon aikana toiseenkin käteen, taipeisiin ja varpaisiin asti, altistuin kromille ja parille muulle metalliseokselle joita on työkaluissa, huonoissa ja halvoissa "kromituotteissa", vanhoissa oven kahvoissa yms sekametallissa (avonaisten haavojen ja rikki raavitun ihon takia?). Tulokset kromiallergiaan muuttuivat testeissä vuoden aikana näkyviksi, edellisten ollessa ärsytysasteella muka vasta (vaikka olin tehnyt ohjeitten mukaan).

Hoito-ohjeet eivät auta, kortisoonihoito ei auta (käytetty kymmenkunta erilaista kortisoonia) käsien kastelun välttäminen ei auta, pesu ja kuivaus/rasvaus/kortisooni/hanskojen pito ei auta asiaan.

Käytin steriiliä nestettä neulalla ihottumaan ruiskuttaen, valelin ja haudoin toisella nesteellä ihottumaa, vältin pesuaineita. Vältin pesua, vältin tiettyjä töitä koska en avonaisten haavojen kanssa yksinkertaisesti pystynyt tekemään ajoittain mitään.

Hoidoista ja apteekin paksuista rasvoista oli enemmän haittaa kuin hyötyä ihottuman vain pahentuessa "hoitojen" aikana. Loppujen lopuksi ja kirurgin veitsen jälkeen (suolistotulehdus kokeiluihottumalääkkeestä) ihottuman sanottiin johtuvan tupakoinnista. (esim. metallialalla työskentely alemmissa töissä naisena ei huomioitu ollenkaan). Nahkahansikkaiden käytön lopetin vuosia sitten, niistä kuulemma irtoaa hien kanssa kromia ja altistaa ihottumalle.

Olen ollut nyt kohta vuoden tupakoimatta ja ihottuma alkaa taas pykiä esiin, kevään koittaessa. Ensin oikean käden sormien välissä, laajentuen kohta taas..

Ongelmana on vain tietty aika vuodesta, keväästä pitkälle lämpimään syksyyn kärsimäni kivulias, niveliä ja sormia turvottava infektio-exeema.. Kylmän kauden alkaessa ihottuma häipyy (ilman turhia rasvoja ja voiteita).

Nykyään kuivatan alkavia nesterakkuloita tiskivedessä (tuo kastelu kiellettiin alkuperäisissä ohjeissa) yritän välttää koskettelemasta ns paskarautaa, ja välttelen käsien turhaa pesua: turhaan, se alkaa kohta taas kämmenten hikoilun myötä, vaikka en tekisi muuta kuin makaisin sohvalla ja sylkisin kattoon.
Ihottuman edetessä joudun raapimaan, repimään ja hieromaan isoja kutiavia nahkalaikkuja irti käsistäni, ja rasvat vain pahentavat kutinaa, myös nahkan irtoamista.
Takrolimuusi ja vahva a-vita voide kirvelee myös eikä auta.
Meniköhän tuo diagnoosi pieleen alun perin jo? Onko mitään uutta keinoa jota kokeilla tähän vaivaan?

7

584

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyseessä tuntuu olevan ns. infektioekseema, joka on kuvatun kaltainen, hyvin krooninen ja huonosti hoitoihin reagoiva. Sen hoitoon saattaa mennä parikin vuotta. Ilman sisäisiä lääkkeitä sellainen ei onnistu. Sisäisinä lääkkeinä käytetään muun muassa antibioottia (lymesykliini, doksisykliini jne), atsatiopriinia tai siklosporiinia (immunosuppressiivisia lääkkeitä), ja uusimpana alitretinoiinia. Vasta, kun iho on ollut täysin kunnossa puolisen vuotta, voi sanoa ihottuman parantuneen.
      Kromaattiallergialla ei ole merkitystä, ellei ole tekemisissä moottoriöljyjen, sementin tai mahdollisten muiden kromaattia sisältävien tuotteiden kanssa. Metallinen kromi ei ihottumaa aiheuta tai pahenna. Sen takia ei pitäisikään puhua kromiallergiasta vaan kromaattiallergiasta. Kromaatit ovat kromisuoloja.

      • mcs

        Kromi 6 yhdisteet kiellettiin, itse olen allerginen
        yksille mustille suomalaisille nahkahanskoille,
        liekö parkitsemisaineet.


    • Kesähikiallergikko

      Kiitos vastauksesta. Kromiallergiasta puhuttin ihotautipolilla, ja siihen annettiin epämääräiset ohjeet joista ei ota selvää kukaan. En löytänyt googlaamalla enkä sivistyssanakirjoista apua tuon kromiallergian suomentamiseksi. Latinaa kait pitäisi opetella. Yksi sisäinen antibioottikuuri aiheutti sen etten voi syödä enää "aurinko-antibiootteja" ollenkaan, satoi tai paistoi.
      Jos metallinen kromi ei aiheuta tai pahenna tätä riesaa, niin mikä sitten?

      En ole enää yli kahteenkymmeneen vuoteen suostunut upottamaan käsiäni minkäänlaisiin öljyihin (kyynärpäitä myöten joka kuului työnkuvaan metallialalla). Ja reilu kymmenen vuoden tauko alkaneeseen ihottumaan aivan erilaisessa työssä.
      Miksi tämä vaivaa vain kevät/kesäkaudella (paitsi aikaisemmin kokeilulääkkeiden kanssa melkein vuoden ympäri)? Onko omassa hiessä kromisuoloja? Pääseekö tästä millään eroon?
      Iho on useimpina vuosina täysin kunnossa melkolailla puoli vuotta, elikkä viileän talvikauden. Silti se ei lopu.

      • Infektioekseema on krooninen ekseema. Suomeksi sanottuna 'ihottuma elää omaa elämäänsä suuremmin hoidoista piittaamatta'. Sen syynä pidetään ihon paikallista herkistymistä ihon normaaliflooran bakteereille ja kenties ihon omille rakenteille. Kromilla ei ole sen kanssa tekemistä. Kuten olen aiemmissa vastauksissa todennut, lääkehoidolla se saadaan yleensä parantumaan, mutta hoito voi viedä parikin vuotta. Kaikki eivät valitettavasti parane niinkään pitkällä hoidolla lopullisesti.


      • KROMI
        matti.hannuksela kirjoitti:

        Infektioekseema on krooninen ekseema. Suomeksi sanottuna 'ihottuma elää omaa elämäänsä suuremmin hoidoista piittaamatta'. Sen syynä pidetään ihon paikallista herkistymistä ihon normaaliflooran bakteereille ja kenties ihon omille rakenteille. Kromilla ei ole sen kanssa tekemistä. Kuten olen aiemmissa vastauksissa todennut, lääkehoidolla se saadaan yleensä parantumaan, mutta hoito voi viedä parikin vuotta. Kaikki eivät valitettavasti parane niinkään pitkällä hoidolla lopullisesti.

        Minä sain kromi-ihottuman silmien ympärille ja nenäpieliin, syömällä Figurel tabletteja, joissa oli kromia hillitsemässä makeannälkää. Ihottuma oli vaikea, eikä siihen tehonneet kortisonit, eivätkä muutkaan voiteet. Ihottuma parani kun lakkasin syömästä kromilisää.


    • Kesähikiallergikko

      Ok, kiitos! Käväisen lyömässä hanskat tiskiin ihotautipolilla jahka ihottuma puhkeaa taas ja antamassa vähän palautetta..

      • Cromi1

        Nahan parkitsemisessa käytetään kromisuoloja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      63
      6166
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      63
      5589
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      127
      4397
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      55
      3863
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3795
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      32
      3219
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      67
      2979
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      59
      2846
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      69
      2588
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      47
      1950
    Aihe