Asun maaseudulla ja terveyskeskus on iltaisin kiinni. Minulle kävi kerran niin, että sain kamalan allergisen reaktion kiivistä, vaikka ennen en ollut niin suurta kohtausta saanut. Kurkku turposi ja hengittäminen oli hankalaa. En päässyt terveyskeskukseen vaan olisi pitänyt matkata pidemmälle ja maksaa paljon johon minulla opiskelijana ei ollut varaa. Jäin odottamaan allergian laantumista ja yöllä se lopulta oli laantunut siihen kuntoon, että uskalsin mennä nukkumaan. Tuolloin kävi mielessä, että se allergiapistos jota lääkäreissä annetaan olisi ollut erittäin ketevä jos olisi ollut kotona. Millä perustein noita saa kotiin allergisen kohtauksen varalta vai täytyykö matkata kauas niitä hakemaan jos väärässä paikassa/väärään aikaan sattuu kohtaus tapahtumaan eikä tavalliset allergialääkket auta?
Allergiset reaktiot uusille ruuille
1
122
Vastaukset
Äkäisen allergisen reaktion hoitoa varten ei tosiaankaan tarvitse eikä pidä suin päin lähteä päivystyspistettä kohti, sillä matkalla oireet voivat katkaista matkanteon. Sen sijaan terveyskeskuksessa on syytä käydä mahdollisimman pian, jotta lääkäri kirjoittaisi reseptin adrenaliiniruiskusta (Jext tai EpiPen), kortisonitableteista ja antihistmiinista. Ne pitäisi olla aina saatavilla. Adrenaliini pistetään lihakseen ensimmäiseksi. Tervyskeskus ohjeistaa, miten se tehdään ja pakkauksessakin ohjeet ovat. Sen jälkeen otetaan suun kautta isohko määrä kortisonia ja lopuksi antihistamiini. Sitten harkitaan sopiva tapa päivystyspisteeseen hakeutumiseksi. Adrelaniinipistoksesta ei ole muuta haittaa kuin sydämentykytys muutamaksi kymmeneksi minuutiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370