Kakkajuttu

Työväen opistolla ikääntyvien akatemiassa on usein professoreita puhumassa.
Viimeksi olin mukana kun aiheena oli mitenkä voimme panna hanttiin vanhenemiselle.
Luennoitsijana oli prof. Pentti Huovinen Turun yliopistolta. Hän on työskennellyt joskus myös Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksella Pekka Puskan alaisena, mutta nykyään toimii Turun yliopistossa bakteeriopin professorina.

Luentosali tuli niin täyteen että piti lisäistuimia tuoda. Luennoitsija huomioi runsaan kuulijakunnan ja sanoi, "sanon niinkuin pappi joka meni pitämään hartausta vankilaan; onpa mukava kun teitä on täällä näin paljon" Eipä hän tarvinnut papereita luennoidessaan ja luentoa höysti huumori.

Jossain vaiheessa luento lipsahti suoliston bakteereihin, kuinkas muuten kun alan professori oli. Hän sanoi että meillä jokaisella on bakteereja puolen kilon verran suolistossamme, jokaisella vielä ihka omanlaisensa.
Kun olin jostain lukenut tutkimuksista niiden vaikutuksesta lihomiseen kysyin: kehittääkö se bakteerimassa energiaa, joka rasvoittaa keskivartaloa.
Hän kertoi ettää lihavuutta tutkittaessa on tultu siihen tulokseen, että lihavien suolistofloora (bakteerikasvusto) on tyypillinen ja sillä on jotain yhteyttä rasvakudoksen syntymiseen.
Usa:ssa tehtiin hiirille keisarinleikkaus ja siirrettiin poikaset steriiliin ympäristöön ja seurattiin niiden kasvua, ne pysyivät laihoina. Kun niiden suolistoon siirrettiin tavallisten poikasten ulostusta, niille alkoi kertyä rasvakudosta.
Näin voimme ajatella, että tulevaisuudessa hoidetaan lihavuutta korjaamalla suolistoflooraa. Saavat lääkefirmat alkaa valmistamaan bakteerikapseleita, voi mikä rahasampo siitä tuleekaan.

Eletään toivossa me omenavartaloiset.

14

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinne vaan

      monikan laihdutus ketjuun vinkki, paskan syönti laihduttaa. Paska puhetta täällä oli jo ennestään, vieläkö piti vaan lisää tuoda ?
      Kyllähän ripuli painoa alentaa, nestehukkakin vaanii.

    • uusia.oppeja
      • Lorena*

        Kylläpä siellä Turun puolessa on hupasia lääketieteilijöijä esitelmöimässä. Tuo ulosteen syönti juttu proffalta on täyttä "läpän heittoa" vailla totuuden siemmentäkään. Ihmettelen suuresti, varsinkin edellisten linkkien avaamisen jälkeen.

      • uusia.oppeja
        Lorena* kirjoitti:

        Sattuneesta syystä tuli asia päiväkohtaiseksi meille, erään lähisukulaisemme kautta.

        Eikä todellakaan ollut hänen pitkäaikainen kärsimyksensä "läppää".
        Josko aihe oli muokattu faktasta?

        Siis, tarkoitaitko,että sinun kirjoituksesi oli läppää, ei mennyt nyt minulle aivan maaliin saakka? :)

      • ???????
        Lorena* kirjoitti:

        Kylläpä siellä Turun puolessa on hupasia lääketieteilijöijä esitelmöimässä. Tuo ulosteen syönti juttu proffalta on täyttä "läpän heittoa" vailla totuuden siemmentäkään. Ihmettelen suuresti, varsinkin edellisten linkkien avaamisen jälkeen.

        ulosteen syönti, missä niin sanottiin?

        Siis , minä kirjoitin vain antibioottiripulin hoidosta. Sen kaltainen ripuli taas on vaikea vaiva, joka monille tulee useiden antibioottikuurien syöttämisestä.

        En pääse lainkaan kärryille, mitä haluat minulle sanoa!
        Joska kirjoittaisit aivan selvällä suomen kielellä?

        Eikä siinä hoidossa kellekään ulostetta syötetä, vaan linkin sanoin, jos joskut eivät niitä avaa:

        "Ulosteen siirtoa lähisukulaiselta on käytetty hoitona Suomessakin. Pieni määrä ulostetta sekoitetaan fysiologiseen keittosuolaliuokseen ja ruiskutetaan paksusuolen alkupäähän paksusuolitähystimen kautta. Tämä hoito ei kuitenkaan ole vielä vakiintunut, ja sitä ovat toteuttaneet vasta muutamat suolistosairauksiin perehtyneet sisätautilääkärit ja kirurgit."

        Alemmasta linkistä.

      • pöntöstä alas

        Puhdas terve maitohappobakteerikanta suolistossa ja metabolista oireyhtymää ehkäisevä ruoka, eli valkuaista, rasvaa, selluloosaa, vitamiineja ja kiv.aineita riittävästi. Tärkkelys, sokerit ja valkoiset jauhot vähemmälle.

        Kakin syöttö tai syöminen ei kyllä taida auttaa ketään.

      • pöntöstä alas kirjoitti:

        Kyllähän tuo eläin maailmassa on aivan tunnettu ilmiö! Siinä suhteessa onkin mielenkiintoista lukea uusista tutkimuksista alalla. Nisäkäslaji mekin olemme, antibiotin seurannaisvaikutuksiahan nuo ovat.

        Kauhistuin kerran luettuani kestävän n. vuoden ennenkuin bakteerikanta on palautunut antib.kuurin jälkeen. Kannattaa syödä korvaavia apteekkituotteita ens alkuun.

        Tiesittekö koiraeläinten m.m. susien, pentuina saavat juuri maistellessaan emon ulostusta, ne tarvittavat bakteerit suolistoonsa ennen liharuokintaa?

        Aivan tavallinen käytäntö , luonto/vaisto ohjaa ne ottamaan minkä tarvitsevat.

      • ikävä aloitus
        texsanell kirjoitti:

        Pitäisi ajatella mitä aloituksia palstalle laittaa ettei kaikkea laita palstalle mitä ajattelee!

      • pöntöstä alas kirjoitti:

        Puhdas terve maitohappobakteerikanta suolistossa ja metabolista oireyhtymää ehkäisevä ruoka, eli valkuaista, rasvaa, selluloosaa, vitamiineja ja kiv.aineita riittävästi. Tärkkelys, sokerit ja valkoiset jauhot vähemmälle.

        Kakin syöttö tai syöminen ei kyllä taida auttaa ketään.

        Kyllä ulostebakteerejakin viljellään ja siirretään vasiten potilaaseen. Mistäköhän iankaikkisesta syystä, ei minulle ole valjennu!

    • joutavoinen

      Hyvä aloitus. Sattuihan minulle pari v sitten sain niin pahan vatsataudin että kertakaikkiaan meinasin kuivua. Sairaalassa minut nesteytettiin ensimmäisenä vrk. kuusi litraa nesteitä ja olin eristyksessä tartuntavaaran takia.

      Lääkäri sanoi 3 pävän kuluttua että olen parantunut ilman antibiootteja eikä tauti olisi eristystä tarvinnut, oli vaan tavallista ankarampi mahatauti. Huomasin että lääkäri oli tyytyvänen että ilman atibiootteja selvisin. Et sillee.

    • katleija

      Nimimerkille ei ollut seuraava viestin kysymys:

      ???????
      21.2.2012 16:07
      ulosteen syönti, missä niin sanottiin?

      vaan

      viestille
      21.2.2012 15:20

      Kylläpä siellä Turun puolessa on hupasia lääketieteilijöijä esitelmöimässä. Tuo ulosteen syönti juttu proffalta on täyttä "läpän heittoa" vailla totuuden...

      harmillisia väärinkäsityksiä, ketjurakennekin on huono, että äkkiä ei huomaa kelle viesti on osoitettu.

    • näinkin

      Tulipa vain mieleeni sellainenkin todella toimiva laihdutusmuoto ja ihan kirurkinen, että suoliston lyhentäminen on ollut apuna monille liikalihaville.
      Empä tarkempaa tästä asiasta tiedä, mutta tiedän vain sen monia auttaneen.
      Ihan helppo operaattio se ei ole, varmaan kalliskin.

      Kuullut olen jo aikaisemminkin tästä suoliston lyhyysasiasta, kun joskus ajateltiin, että miehillä suoliston pituus on lyhempi kuin naisilla.
      Ja vähän seuranneena olen huomannut, että miehet eivät normaalioloissa liho samoin kuin naiset.
      Nykyaikana oluen voimasta jo enemmänkin.

      Naisilla on Luojan luomana pidempi suolisto, kun se on näitä lastensaantipuolia varten.
      Pitkään suolistoon ehkä yleensäkin enemmän kertyy bakteereita ym. elimistöön kuulumattomia aineita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      256
      45572
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      43
      11343
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      221
      10961
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      38
      9775
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      88
      8602
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      276
      6650
    7. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      43
      2344
    8. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      12
      2284
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      44
      2124
    10. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      2
      2075
    Aihe