Hirvittää edessä oleva Suomen-matka!

Pitkästä aikaa

Olen 15 vuoden tauon jälkeen lähdössä käymään nyt kesällä Suomessa. Menen sinne lähinnä kohteliaisuudesta perhettä ja sukulaisia kohtaan. Oikeasti en haluaisi mennä sinne ... toisaalta, mutta toisaalta kait sinne jokin vetääkin. Tilanne on hyvin ristiriitainen ja ahdistava, ikään kuin minua revittäisiin rikki kahteen suuntaan.
Yhtäältä haluaisin perua matkan, mutta toisaalta taas tuntuu, että nyt se on tehtävä, kun vanhemmat jo aika vanhoja ja muutenkin huonossa kunnossa.

Vastaavia kokemuksia muilla? Miten olette selvinneet Suomen-matkan aiheuttamista tunnemyrskyistä?

82

1338

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RouvaUlkosuomi

      Minulla tulee nyt tulevana kesana 10 vuotta pois Suomesta. Alkuvuosina kavin joka kesa Suomessa, mutta nykyaan se ei ole enaa mahdollista. Vanhin lapseni tayttaa tana vuonna 6 v. Nuorempi taytti viikko sitten 3 v. Viimeeksi kavimme
      Suomessa kolme vuotta sitten kesalla. Nuorempi oli vauva, eika muista koko matkasta mitaan. Vanhempi taas muistaa taysin epaoleellisia asioita, kuten junan vessan ja pahan makuisen raparperi-keiton.

      Mina haluaisin kovasti kayda Suomessa, mutta taloudellinen tilanteemme on niin heikko, etten tieda koska se on mahdollista, vaikka emme nyt maailman toisella puolella asukaan. Asuntolaina, lasten koulumaksut ja kesalla syntyva
      kolmas lapsi jattaa sellaisen lommon kukkaroon, ettei silla menna piknikkia pidemmalle. Isovanhemmat paasevat onneksi kaymaan meilla, mutta mielellaan sita itsekin lahtisi... Ihan vain pariksi viikoksi lapset mummolaan. Isovanhempieni iloksi.

      Minulla on Suomessa kaydessa aina tosi ristiriitaisat fiilikset. Ilmasto on niin erilainen. Vaikka en olekaan nahnyt Suomen talvea 10 vuoteen, niin minua palelee jopa heinakuussa, vaikka kylla meilla taallakin on kylmat talvet.
      Ilmastoa pahempi on kuitenkin se ilmapiiri, se hiljaisuus, se "elaman puute". Olen tottunut ihmisiin ymparillani, katukahviloihin, juhliin, ulkoilmamarkkinoihin, myohaan yohon jatkuvaan elamaan, erilaisiin kieliin ja erimaalaisiin
      ihmisiin joka paiva elamassamme... Tata on jotenkin hankala pukea sanoiksi. Suomeen tullessa tuntuu silta kuin putoaisi kaivoon, mikaan ei koskaan muutu, aika pysahtyy ja kuulee oman hengityksensa. Toki Suomessa on kaunista kesalla, mutta sekin kauneus tuntuu jotenkin kuolleelta. Ihan kuin olisi jossain vitivalkoisessa huoneessa, joka on sisustettu lattiasta kattoon taysin valkoiseksi, toki kauniiksi, mutta taysin elottomaksi ja mielenkiinnottomaksi.

      Minun on vaikea olla Suomessa, silla olen ihminen, joka ei koskaan pysahdy. Tyo, lapset, kodinhoito, iltaelama, harrastukset...
      Meidan perheessa on ihan erilainen rytmi kuin suomalaisissa perheissa.

      Tunteeni Suomea kohtaan ovat hyvin ristiriitaiset. Vahintaan kerran vuodessa tulee kaihoisa fiilis: voi miten mukavaa olisi saada lapset pulkkamakeen edes kerran elamassa! Sitten fiilis menee ohi ja elama jatkaa kulkuaan.

      Viimeeksi kun kavimme perheen kanssa Suomessa, munasin itseni jo helsinki-vantaalla kiittamalla virkailijaa meidan perheen kotikielella. Sitten piti nostaa rahaa, mutta en yhtakkia osannutkaan kayttaa konetta suomeksi ja oli kauhea kiire!

      Tama saattaa kuulostaa kauhean pinnalliselta, mutta parin viikon loman loppupuolella minun oli pakko lenkilla kaydessani kuunnella matkapuhelimestani taydella volyymilla nykyisen kotimaani musiikkia. Se hiljaisuus siella Suomessa oli niin rankkaa ja koti-ikava oli kova.

      • yli tuplasti

        ulkomaan vuosia takana ja lapsetkin ovat teini-ikäisiä. Minusta on ihanaa joka kesä tulla Suomeen pitkälle lomalle.

        Ihan älytön tuo ylläoleva valitus: "elaman puute, kuin putoaisi kaivoon, mikaan ei koskaan muutu, Suomessa on kaunista kesalla, mutta sekin kauneus tuntuu jotenkin kuolleelta, Meidan perheessa on ihan erilainen rytmi kuin suomalaisissa perheissa, en yhtakkia osannutkaan kayttaa konetta suomeksi..."

        Et ole "ulkomailla" ainakaan sivistynyt yhtään, kun tuollaisia naiivistisia kommentteja kirjoittelet. Sitä ollaan vaan niin "erilaisia ja asutaan ulkomailla, että..."

      • Pysähdy, pysähdy

        Mielestäni RouvaUlkosuomen kokemusmaailma ei ole ihan realistinen? Ei varmaan asiat ole ihan noin, oikeasti. Ei se mitään, saa hän kokea omalla tavallaan. Se kyllä on tosi, että täällä Suomessa saa olla halutessaan yksin, pitkiäkin aikoja. On monia maita, missä semmoinen ei todellakaan onnistu, aina on niin väkeä ympärillä.
        Ei pahalla, mutta tuli tunne, että tämä rouva ei jotenskin kestä itseään ja omaa sisintään? Sanoo, "on ihminen joka ei koskaan pysähdy".
        Haloo, tuo ei ole tervettä pitkän päälle.
        - Eipä muuta. Kukin tamplaa tyylillään.

    • Pitkästä aikaa

      KIitos RouvaUlkosuomi, viestisi tunnelma vastaa myös omia käsityksiäni ja pelkojani.

      • Pysähdy, pysähdy

        Hmmm, hiljaisuus Suomessa, luonnon antama tila, kuten metsät, ehkäpä jonkinlainen rauhallisuus ja se kuuluisa vähempi puheliaisuus
        varmaan voikin erilaisuudellaan ahdistaa jotenkin. Mutta eikö silloin ns. vika ole siellä omassa sielussa? Tottakai Suomi on ns. peräkylä isoihin, ruuhkaisiin maihin verrattuna, mutta hyvässä mielessä tuo. Jollei osaa ottaa eikä tarvitse pienen kylän rauhallista elämää, niin ei varmaan viihdy.

        Saksalaisethan täältä hakevat justiinsa tilaa ja hiljaisuutta.
        Asiat, joista monet ahdistuvat, ovat matkailuvaltti!

    • randommmz

      Samoin mun, hyvin kuvailtu!! T: Amerikan Suomalainen

    • pikku Lauri

      No ahdistavaahan se on. Vanhan äitini takia menen kumminkin taas kesällä. Täytyy vaan yrittää ottaa lungisti ja kestää se pari viikkoa. Talvella minua ei saisi Suomeen kirveelläkään.

    • paiva_kerrallaan_

      Minakin kayn Suomessa vain siksi etta vanha aiti asuu siella, ja hanta ei saa kirveellakaan vierailemaan luonani. Ja jos ei yli vuoteen kay, sitten aiti on joka kerran valittamassa puhelimessa miten meidan pitaisi joka ikinen vapaapaiva rahtautua Suomeen, huomioimatta toki etta lennot ja auton vuokra lahes toiselle puolelle maailmaa ei ole ihan ilmaista touhua.
      Erittain mielellani ottaisin toki aitini tanne vierailulle, mutta vanha ja jaarapaa - ei han halua lahtea yhtaan minnekaan kun saa maailman pyorimaan ymparillaan.
      Onneksi sentaan sisko kay mielellaan taallakin pain maailmaa, ja saa samalla viikon pari lomaa Suomen menoista.

      Useampi vuosi sanoin miehelleni etta jos minulle tulee joskus taas hyvantahtoisuusinto menna aitini luo pariksi viikkoa tai yksin, ala paasta. Ilman miestani en kesta Suomessa. Ei ole edes kyse siita etta olisin vain itse muuttunut, mutta myos aiti on muuttanut paikkaan jossa tunnen oloni vielakin ulkomaalaisemmaksi. Pieni kyla (muutama tuhatta asukasta ilman mitaan kylaa monen kilometrin paassa toisistaan), jossa on lahinna vanhoja ihmisia ja nuorista ihmisista joitain uskovaisia joilla on tusina pienta lasta per perhe. Muutama aidin sukulainen asuu siellapain, mutta koska he ovat kaikki aina asuneet siella pienessa kylassa maalla, ei ole oikein mitaan yhteista tai mitaan mielenkiintoa heidan menemisiinsa. Aiti raahaa sitten siella kaydessa jonnekin naista etaisista, oudoista sukulaisista, ja useamman kerran he sitten tyrkkaavat valokuva-albumeita lastensa lapsista ja ilmeistesti yrittavat rivien valista udella olisikohan meilla joskus ehka mahdollisesti jotain aikeita lisaantya. Jos kiinnostaa, kysykoon suoraan. Kahvinjuonti ja pullan syonti outojen sukulaisten luona on varmaan jostain useamman sukupolven takaa oleva relikti josta aiti ei tahdo paasta eroon - me mieluummin tapaisimme kavereita ja tuttuja jossain muuallakin.
      Helsinkia kestan, samoin mieheni, useamminkin. Siella on sentaan viela kavereita omasta lapsuudesta jaljella (ne jotka eivat asu muualla pain maailmaa), ja ulkona syomiseenkin loytyy muitakin vaihtoehtoja kuin 1970-luvun rakala, kebab- ja pizzapaikkoja.
      Usein tekisi mieli olla jo takaisin taalla kotona ennen kuin olemme edes lentokentalla matkalla Suomeen. No, paiva kerrallaan, ja onneksi mieheni on aina mukana tukenani. Mina en oikein kesta aitiani pidemmissa erissa (yli kaksi paivaa), han taas ei kesta omia vanhempiaan... joten nykyaan kaytamme myos hanen vanhempiaan syyna harvemmin kaymiseen. Onhan miehellanikin vanhemmat, ja vaikka han kavi vanhempiaan tapaamassa uesan vuoden valein ennen kuin alkoi olla kanssani, hanenkin vanhempansa vanhenevat, ja on oikein etta yritamme tavata heitakin vuoron peraan. Eli vuoron peraan hanen vanhempansa (lahempana, vain n 3000 km paassa) ja vuoroin minun vanhempani luona. Paiva kerrallaan, ja kun paasee lahemmaksi kotiinpaluun hetkea, taas tietaa ettei tarvitse pariin vuoteen kayda (ellei ole mitaan romahtaneita terveyksia tai kuolintapauksia tms hatia).

    • piankotiin

      Tunnemyrsky se on täälläkin. Muutama viikko enää ja palaan pysyvästi (?) Suomeen parikymmentä vuotta poissa oltuani. En ole mikään seurallinen ihminen, viihdyn yksin tai yhden ihmisen kanssa, ja luonnosta nautin. Siksi Suomeen muuttaminen ei minulle liene yhtä suuri shokki kuin sellaiselle, joka on sosiaalisempi.

      Odotan kotiin pääsyä innolla. Odotan sitä, että voi mennä kaupan kassalle joutumatta ristikuulusteluun päivän toimistaan. Sitä, että ihmiset hymyilevät enimmäkseen silloin kuin todella hymyilyttää, ei tottumuksesta. Eipä silti, ei se mikään huono tapa tietysti olisi. Voi olla, että itse aiheutan nyrpeitä katseita liiallisella hymyilylläni, mutta jonkin verran se on tarttunut mukaani täällä maailmalla ja sekin hymyilyttää, kun olen taas kotona ja kaikki on hyvin.

      Menen siis positiivisin mielin. Suomi on muuttunut, minä olen muuttunut, maailma on muuttunut; kaikki on uutta ja mielenkiintoista. En oleta palaavani lapsuuden Suomeen.

      Kuljetaan ilomielin Suomessa. Jos harvasta väkijoukosta jollakin on iloinen ilme, hän saattaa hyvinkin olla entinen ulkosuomalainen. Olkaa kilttejä hänelle, ettei hän ala katua paluutaan:)

      • Jettebra

        Oma Asenne

        Juuri näin , se oma asenne paljolti ratkaisee miten viihtyy !!

    • muuttolintu2

      Alkuvuosina loma Suomessa oli yhtä tunteiden ristiriitaista myllerrystä. Nyt vuosien päästä, lapsuuden harvat ystävät ovat kaikonneet ja aloimme solmia uusia ystävyys-suhteita ihmisten kanssa joista todella pidämme.
      Aluksi se oli hyvin varovaista naapureiden kanssa:
      " päivää, ei ole satanut viimeaikoina"
      seuraavana kesänä jo: " ei ole satanut viime aikoina, mutta ensiviikoksi luvattiin onneksi sadetta. Maa onkin niin kuivaa"
      Kolmantena kesänä: "ei ole satanut viime aikoina, mutta ensiviikoksi luvattiin onneksi sadetta. Maa onkin niin kuivaa. Nyt voidaan sittenkin odotta kunnon mustikkasatoa"

      Siitä se pikkuhiljaa lahti ja 15 vuoden Suomen vierailujen jälkeen kutsuttiin jo kahville!!!!!!!!

      Tuon lisäksi pikkuhiljaa on tullut tutuiksi muitakin ihmisiä joiden kanssa voi pitää kunnon rupatteluhetken suomalaisesta nykykirjallisuudesta, -musiikista, taiteesta jne.

      Perhe tietysti on taustalle ja heidän kanssaan menee mukavasti päivä, pari, mutta sitten on jo tarve omaan yksityiseen eloon joko itse valitsiemme ystävien kanssa tai ilman.

      Suomen luonto ja kesä ovat kauneinta maailmassa, niistä en luopuisi mistään hinnasta.

    • typerykset

      Kamalaa luettavaa teidän kommentit. Minun mielestäni Suomi ei ole ansainnut tuollaista. Ei täällä niin kovin huonosto asioita tehdä.

      Ja kaikenlisäksi te paskanaamat annatte tuollaisien kamalan kuvan tästä ihanasta maasta ulkomailla. Kun nuo ulkomaalaiset vierailevat Suomessa (jos pääsevät tänne asti) niin huomaavat varmasti eron paremmin kuin te typerykset. Nehän ovat fiksuja ihmisiä, kun eivät ole muuttaneet kotimaastaan ja alkaneet halveksia sitä ja juuriaan. Luulen, että monella teistä on jotain mielenterveysongelmia. Omalla ystävälläni oli, kun asui Espanjassa ja juuri parkui minulle, kuinka väärässä oli monen asian suhteen.

      Toki ulkomaille voi ja saa muuttaa ja monelle se on mahdollisuus. Mutta sellaiset ihmiset, jotka siellä menestyvät tai elävät hyvää elämää arvostavat juuriaan ja kotiaan ja ammentavat siitä voimaa.

      Älkää vain tulko. Täällä on ihan kamalaa. Maailman kamalin maa asua. Kenestäkään ei huolehdita ja kaikki hautovat itsemurhaa. On kylmä ja pimeä (eli kamala ympäristö ja luonto).

      http://www.thedailybeast.com/newsweek/galleries/2010/08/15/best-countries-in-the-world.html

      • 20

        Typerykselle:
        Tuosta Newsweekin rankingista varsinkin Suomessa poimittiin vain parhaat palat niinkuin rusinat pullasta. Mina olen lehden tilaaja ja luin paperiversion. Kylla Suomea myos kritisoitiin ja vahan heitettiin huultakin "aina pimeata ja kylmaa, ruoka on sillia seitsemalla eri tavalla jne".
        Suomen media on erittain valikoiva.

      • dfhdg hf

        Paskanaamalle:

        Suomalaisethan ovat kaikki fiksuja ja kohteliaita.
        MOT.

      • sdfasdf sdf

        Mielenterveysongelmaiselle:

        Otapa nyt niitä rauhoittavia, kuten niin suuri osa suomalaisista, niin ei tarvitse näin julkisesti sinun esitellä huonoja käytöstapojasi koko maailmalle. Kyllä se siitä. Kiltit valkotakkiset setät auttavat, kun purat heille huolesi.

      • 7 vuotta poissa

        Vuosia muualla asuneena voin sanoa, että tuon Newsweek-artikkelin takana Suomesta paljastuu paljon paskaa.

        Eikä tämä ole mitään halveksimista vaan kaukaa näkee paremmin ne hyvät ja huonot puolet maasta eikä siitä tarvi ottaa nokkiinsa. Hirvittäisi jos pitäisi tulla Suomeen töihin, kun nyt katsoo oman työsuhteen ehtoja ja -turvaa, palkkaa sekä mitä sillä palkalla saa.

        Joka aamu Tojota lohkölämmittimestä irti ja töihin jos lumesta pääsee läpi. Perjantaina vähän kossua ja tv:tä, Lauantaina K-markettiin, Kotipizza kotiin, murtomaahiihdon SM-kisat ja saunaan vähän kossua. Sunnuntaina taas SM-hiihtoa sohvalla rönöttäen ja ehkä kurkataan ovesta ulos, että onpa kylmä. Tällänen on suomalainen normiviikko, ei kiitos.

      • piankotiin
        7 vuotta poissa kirjoitti:

        Vuosia muualla asuneena voin sanoa, että tuon Newsweek-artikkelin takana Suomesta paljastuu paljon paskaa.

        Eikä tämä ole mitään halveksimista vaan kaukaa näkee paremmin ne hyvät ja huonot puolet maasta eikä siitä tarvi ottaa nokkiinsa. Hirvittäisi jos pitäisi tulla Suomeen töihin, kun nyt katsoo oman työsuhteen ehtoja ja -turvaa, palkkaa sekä mitä sillä palkalla saa.

        Joka aamu Tojota lohkölämmittimestä irti ja töihin jos lumesta pääsee läpi. Perjantaina vähän kossua ja tv:tä, Lauantaina K-markettiin, Kotipizza kotiin, murtomaahiihdon SM-kisat ja saunaan vähän kossua. Sunnuntaina taas SM-hiihtoa sohvalla rönöttäen ja ehkä kurkataan ovesta ulos, että onpa kylmä. Tällänen on suomalainen normiviikko, ei kiitos.

        Minulla on täällä kaukana ollut puutetta lumihangista, mutta myös ystävistä ja rahasta. Pennoset ei veny edes talon käsirahaan ja edessä häämöttävä eläkeikä pelotti, kun sillä ei olisi voinut vuokraa maksaa.

        Suomen arjen odotan olevan tällaista:
        Herään oman kullan vieressä hämäränä talviaamuna omassa pikku tupasessa, jonka rakentamiseen meillä oli taitoja ja varaa. Laitan aamiaisen, johon Suomen laaduikkaista ruokakaupoista löytyy puhdasta ruokaa murto-osalla nykymaani hurjista hinnoista. Siirrymme kumpikin omiin askareisiimme, itsenäisiä ammatinharjoittajia kun olemme. Käymme kävelemässä narskuvassa lumessa tai raikkaassa viimassa tai vaikka pehmoisessa loskassa hölskytellen - käsi kädessä ja tyytyväisinä elämäämme. Kossua ei kulu, televisiota ei juuri tule katsottua, pizzaa ei tule syötyä, mutta saunasta kyllä nautimme. Ja ihana Suomen luonto odottaa koko ajan tuossa muutaman metrin päässä ja sieltä joka suuntaan. Suunnittelemme kesän matkoja kotimaassa tai piipahtamisia ulkomailla, vaikka täällä nykyisessä, pian entisessä asuinmaassani. Juttelemme tuttujen kanssa - suomeksi!

        Tulee olemaan mielenkiintoista käydä uudestaan täällä parin vuoden päästä. Tuntuukohan siltä kuin tulisi kotiin vai onko vieraantuminen jatkunut. Sitä ei voi tietää muuten kuin sen kokemalla. Sekä täällä asuminen että Suomeen paluu ovat elämää rikastuttavia asioita. En antaisi kumpaakaan pois.

      • Pääkaupunki 0,5 milj

        Tuli lisäksi mieleeni sellainen ajatus niistä, joiden Suomessa käyntiin liittyy ahdistus ja paljon asioita, joista eivät pidä... Niin, että se on syvempi juttu. Mulle tuli näistä ristiriitaisiksi itseään sanovista ihmisistä mieleeni, että ovat jotakin PAOSSA. Alunperin syy lähteä on ollut jokin kielteinen, niin se sitten jää elämään. Eivät kai voi sille mitään, että sitten kaiken kokevat ja näkevät vähä tummien silmälasien läpi.

        Aika lapsellistakin vertailua. Meitä suomessa asuu just nyt 5 500 000 ihmistä, vain! Näin vähän ihmisiä suurella metsä- ja järvialueelle, korvessa. Tietysti tämä on kuin kylä, tai pikkukaupunki, koko maa, jos vertaa valtaviin, väestörunsaisiin maihin. Eikös tommoinen nyt pitäisi osata ottaa talonpoikaisjärjellä ihan vaan - huomioon. Ei kai tuo nyt haukkumisen aihe oo.

        Nuo kielteiset kommentit ovat tosiaan - outoja. Ei loukkaavia, koska hyvin me Suomessa pärjäämme ilman näitä ihmisiä :) , mutta mua jotenkin - säälittää. (?)

    • finskitraktor

      No, no, ystävä hyvä, tässä nyt ei ole kysymys mistään maiden paremmuudesta, isänmaallisista tunteista eikä niiden puutteesta, vaan pitkän poissaolon aiheuttamasta vieraantumisesta. Ja tietysti siitä, että Suomeen on jäänyt perheenjäseniä, usein iäkkäät vanhemmat, joilla myös vierailumme aikana astuvat kaikenlaiset tunteet peliin luoden paineita meille. Vain Suomesta pois ollut voi ehkä ymmärtää asiaa, sinä et näytä kuuluvan tuohon ryhmään. Ihan ok niin, mutta älä tuomitse meitä noin kärkkäästi.

      On muitakin tapoja olla suomalainen kuin tuollainen yltiöisänmaallsiuus, joka yhdestäkin poikkipuoliseksi tulkittavasta sanasta on valmis lähtemään uuteen talvisotaan tai muuten vain lahtaamaan entisiä maanmiehiään ja -naisiaan saunan takana.

    • icicicic

      Kysymys on myöskin suomalaisten tapojen unohtamisesta, ja siitä, että ne pitkän poissaolon jälkeen hyökkäävät silmille sekä käytännössä että muistoissa. Ja tilanteen tekee sekavaksi se, että Suomi on ja ei ole se sama maa, jonka aikanaan jätin taakseni. Ja tilannetta tietysti pahentavat hössöttävät sukulaiset, ja ehkä myös oma piilevä syyllisyyden tunto. Suomessahan ei ole koskaan arvostettu lähtijää, vaan laulettu "raukat ne menkööt merten taa".

      Niin, ja tuo suomalainen perisynti, heikko itsetunto, se näkyy edelleenkin heikkona kansallisena itsetuntona: pienestäkin kritiikistä ja poikkipuolisesta sanasta seuraa kollektiivinen loukkaantuminen ja valtava puolustusreaktio. Siihen kuuluu myös se, että suomalaisuudelle haetaan ulkopuolista hyväksyntää ja tukipilareita tyyliin "Newsweekissäkin luki...", ja toinen puoli asiasta on aina se, että mitähän ne maailmalla meistä ajattelee.

    • Vieras isänmaassa

      Tuohon heikkoon itsetuntoon kuuluu toisaalta myös rähmällään olo. Ennens e oli itään päin, nyt se on sekä itään, etelään että länteen eli EU:hun ja jopa Somaliaan päin. Ajatellaan, että kritiikittömästi täytyy hyväksyä kaikki, mitä ne muut haluavat meille tehdä, ettei saisi koskaan pitää puoliaan edes selkeästi rikollisia pakolaisina tai kerjäläisinä maahan tulevia roistoja ja hyväksikäyttäjiä vastaan.
      Eli terveestä kansallisesta itsetunnosta ollaan kaukana.

    • Pelle Peloton

      Sitä on vaan mentävä ja kohdattava; suomi -suru, -häpeä, -ikävä, -syyllisyys ja -pelko eli tunteet joista yleisesti käytetään nimitystä "ahdistus". Suomi on ihanaa, kerta kerralta vaan paranee. Itselläni oli samat tunteet noin 20 vuotta sitten. Kävin niitä siellä läpi ja...nykyään Suomi on kotimaa, syntymämaa, suomalaiset, karjalanpiirakat, munkit, ihanat leivät, kahvijuusto, rakkaat, rakkaat sukulaiset. Hyvää matkaa ja oleskelua Suomessa.

      • dfgsfgdfg

        Samma här. Monta vuotta karttelin Suomea, jotenkin häpesin sitä. Vei vuosikymmeniä, ennenkuin aloin arvostaa suomalaisia, Suomea ja omaa kulttuuritaustaani. Siihen asti se oli tuntunut kulttuurin puutteelta. Kyllä me suomalaiset olemme monella tavalla omalaatuisia, noin keskimäärin, yksilöt tietysti poikkeavat kesakiarvoista joka yhteiskunnassa. Ja entäs sitten? Kuka sanoo, että kiinalaisten pitäisi olla samanlaisia kuin ranskalaisten tai kanadalaisten? Kukin kansa säilyttäköön erityispiirteensä ja jopa vaalikoon niitä, toivon.

    • Probry

      Kun kirjoitatte, kertokaa mistä maasta olette tulossa! Hassua lukea rääpimisiänne, kun ei saa mielikuvaa tuletteko Hawaijilta vai Virosta!

      • drdrdrdrdrf

        Meille sillä ei ole merkitystä, mistä tulemme, kun kokemuksemme Suomesta näkyvät olevan hyvin samanlaisia. Ehkä te Suomessa asuvat herkkänahkaiset loukkaantujat olettekin onnellisempia, jos sivuutatte RÄÄPIMISEMME, ehkä vaatii Suomesta poissaolon, jotta voi ymmärtää, mistä puhumme ja miksi.

      • Kesäyön aurinko

        'Probry', mä ajattelin samaa. Nyt on vähän vaikea käsittää. Mä veikkaan, että 'ne' kirjoittajat (oikeasti kokevat niin, ei voi moittia!) ovat Pohjois-Amerikasta, Australiasta ja sen tyyppisistä maista. Sillei jotenkin voin tuon kokemuksen käsittää paremmin. Ainakin ovat 'hyvinvoivista' maista.

    • Marjaliisa...

      Olen ollut poissa suomesta yli puolet jo elämästäni mutta kyllä aina yrittänyt käydä koska minulla todella sekaiset tunteet vieläkin siitä suomesta ja minusta ei sitä suomalaisuutta saa ikinä revittyä pois, aina on jonkunlainen kaipuu. Minulla hankalampaa on siskojeni ja veljieni kanssa mitä kauemman asun poissa koska alan tulemaan enemmän täksi englantilaiseksi tavoissani ja puhetyylissäni ja tuntuu kun minä en kestä tai sukuni ei ymmärrä mua enää enkä minä heitä. Vierailuni ovat kyllä pikaisia viikonloppuja enään koska se tunne vyöry ja pahanolon tunne on niin iso, kaikki muistot lapsuudesta tulee mieleen ja en oikein tiedä kuka olen enää kun käyn. Suomesta saa helposti semmosen kuvan että on puhdasta ja kaikki on hyvin ja hyvinvointi valtio mutta mielestäni asiat eivät ole nyt niin hyvin kun katsoo vähän pinnan alas näkee sitä pahanoloa aika paljon en tiedä mistäköhän se johtuu?

      No kummiskin aina ahmin niitä suomalaisia ruokia mitä on vieläkin ikävä ja laukut täynnä ruisleipää ynm saavun taas kotiini.

      • piankotiin

        Jotenkin luulisin ymmärtäväni, mistä puhut. Minäkään en oikein tiedä, kuka olen. Asuttuani parikymmentä vuotta kaukana, palaan pian SUomeen. Onko se sitten pettymys, en tiedä. Jotenkin vain tuntuu, että jos sukellan siihen maailmaan takaisin haikailematta nykyisen asuinmaani rentoutta, auringonpaistetta ja muita hyviä asioita täällä, ehkä 'löydän itseni' lopulta. Voi olla harhatoive, illuusio, mutta näin toivon.

        Eilen minulle sattui niin surullinen asia, että tippa on melkein silmässä vieläkin. Rautatieasemalla vanhahko (75) nainen kysyi minulta jotain ja aloimme jutella. Tiedustelin hänen aksentistaan ja hän olikin suomalainen. Niin yksinäinen, ja ilahtunut suomalaisen tapaamisesta, että halasi minua siinä paikassa. Ja koska olimme sattumalta menossa samalle asemalle, hän kutsui minut kahville saman tien. Siellä hän kertoi minulle, ventovieraalle, miten hänen kaksi poikaansa eivät pidä paljon yhteyttä ja miten hänen muistinsa oli alkanut huonontua aivokasvaimen takia, jonka takia hän ei myöskään enää voinut matkustaa jokakesäiselle Suomen lomalleen enää. Hän oli nyt muuttamassa retirement villageen.

        Kysyin, kumpi maa tuntuu hänestä enemmän kodilta. Asuttuaan 40 vuotta täällä tämä on se tutumpi paikka, hän väitti. Minusta hänestä kuitenkin paistoi selvästi läpi loputon juurettomuus, irrallisuus, yksinäisyys. Uskoisin, että hänenkin paikkansa olisi nyt Suomessa.

        Minulle hän oli kuin olisin katsonut omaa 30 vuotta vanhempaa pelikuvaani - jos jäisin tänne. Mitä iloa sellaisessa elämässä on? Hän vaikutti sovinnaisemmalta kuin minä., mutta monella tavalla olimme samantapaisia, noin lyhyen tuttavuuden perusteella sanoen. Ihmiset, kanssakäyminen meille tärkeiden ihmisten kanssa ja myös arkiset kohtaamiset kadulla ja muualla, kai tekevät elämästä elämisen arvoisen. Ilman ihmisiä kuihtuu ja lakastuu niin kuin tuo nainen. Hyvin nuoren näköisenä hän oli säilynyt. Siksikö, ettei ollut uskaltanut oikein elää täällä vieraassa ympäristössä? Kauhea sääli. Jos olisimme tavanneet aikaisemmin, olisimme voineet ystävystyä.

        Odotan ehkä Suomelta liikaa. Tiedän toki, ettei mikään maa ole täydellinen (tai jos on, kertokaapa, mikä), mutta Suomessa voin olla enempi oma itseni ja enemmän tasapainossa itseni ja ympäristöni kanssa, luulen.

      • Viroa kauempaa olen
        piankotiin kirjoitti:

        Jotenkin luulisin ymmärtäväni, mistä puhut. Minäkään en oikein tiedä, kuka olen. Asuttuani parikymmentä vuotta kaukana, palaan pian SUomeen. Onko se sitten pettymys, en tiedä. Jotenkin vain tuntuu, että jos sukellan siihen maailmaan takaisin haikailematta nykyisen asuinmaani rentoutta, auringonpaistetta ja muita hyviä asioita täällä, ehkä 'löydän itseni' lopulta. Voi olla harhatoive, illuusio, mutta näin toivon.

        Eilen minulle sattui niin surullinen asia, että tippa on melkein silmässä vieläkin. Rautatieasemalla vanhahko (75) nainen kysyi minulta jotain ja aloimme jutella. Tiedustelin hänen aksentistaan ja hän olikin suomalainen. Niin yksinäinen, ja ilahtunut suomalaisen tapaamisesta, että halasi minua siinä paikassa. Ja koska olimme sattumalta menossa samalle asemalle, hän kutsui minut kahville saman tien. Siellä hän kertoi minulle, ventovieraalle, miten hänen kaksi poikaansa eivät pidä paljon yhteyttä ja miten hänen muistinsa oli alkanut huonontua aivokasvaimen takia, jonka takia hän ei myöskään enää voinut matkustaa jokakesäiselle Suomen lomalleen enää. Hän oli nyt muuttamassa retirement villageen.

        Kysyin, kumpi maa tuntuu hänestä enemmän kodilta. Asuttuaan 40 vuotta täällä tämä on se tutumpi paikka, hän väitti. Minusta hänestä kuitenkin paistoi selvästi läpi loputon juurettomuus, irrallisuus, yksinäisyys. Uskoisin, että hänenkin paikkansa olisi nyt Suomessa.

        Minulle hän oli kuin olisin katsonut omaa 30 vuotta vanhempaa pelikuvaani - jos jäisin tänne. Mitä iloa sellaisessa elämässä on? Hän vaikutti sovinnaisemmalta kuin minä., mutta monella tavalla olimme samantapaisia, noin lyhyen tuttavuuden perusteella sanoen. Ihmiset, kanssakäyminen meille tärkeiden ihmisten kanssa ja myös arkiset kohtaamiset kadulla ja muualla, kai tekevät elämästä elämisen arvoisen. Ilman ihmisiä kuihtuu ja lakastuu niin kuin tuo nainen. Hyvin nuoren näköisenä hän oli säilynyt. Siksikö, ettei ollut uskaltanut oikein elää täällä vieraassa ympäristössä? Kauhea sääli. Jos olisimme tavanneet aikaisemmin, olisimme voineet ystävystyä.

        Odotan ehkä Suomelta liikaa. Tiedän toki, ettei mikään maa ole täydellinen (tai jos on, kertokaapa, mikä), mutta Suomessa voin olla enempi oma itseni ja enemmän tasapainossa itseni ja ympäristöni kanssa, luulen.

        Kyllä niitä on Suomessakin yksinäisiä, lastensa hylkäämiä vanhuksia. Siellä ne kököttävät palvelutalojen yksiöissään tai omissa asunnoissaan ja rollaattoreineen yrittävät tarpoa lumihangissa postilaatikolle ja takaisin. No, äidinkielinen radio heillä on toki seuranaan, mutta eipä paljoa muuta. Haaveiden paratiisia heillä ei kuitenkaan ole niin kuin ulkosuomalaisella, joka voi aina haaveilla Suomesta, jossa kaikki on paremmin, ja jossa olisin onnellinen, jos olisin siellä nyt. Tässä mielessä on ehkä onnelisempaakin asua muualla, etenkin lämpimässä ja lumettomassa maassa.

      • piankotiin
        Viroa kauempaa olen kirjoitti:

        Kyllä niitä on Suomessakin yksinäisiä, lastensa hylkäämiä vanhuksia. Siellä ne kököttävät palvelutalojen yksiöissään tai omissa asunnoissaan ja rollaattoreineen yrittävät tarpoa lumihangissa postilaatikolle ja takaisin. No, äidinkielinen radio heillä on toki seuranaan, mutta eipä paljoa muuta. Haaveiden paratiisia heillä ei kuitenkaan ole niin kuin ulkosuomalaisella, joka voi aina haaveilla Suomesta, jossa kaikki on paremmin, ja jossa olisin onnellinen, jos olisin siellä nyt. Tässä mielessä on ehkä onnelisempaakin asua muualla, etenkin lämpimässä ja lumettomassa maassa.

        Voi olla. Ihan jännä näkökanta sinulla. Minulla oli kyllä Suomea kohtaan kovia antipatioita toistakymmentä vuotta. Vasta nyt viisikymppisenä oma kotimaa on alkanut houkuttaa ja vetää niin, että tosiaan tulen takaisin jäädäkseni.

        Ei kai sitä nirvanaa ole missään. Suomen lumihanget minua ei nyt kyllä ainakaan pysäytä. Juuri niidenkin takia sinne kaipaan! Väsyttää tämä jatkuva hikoilu. Väsyttää jatkuva vieraan kielen käyttö. Vasyttää, kun ei ole saunaa eikä verilettuja eikä maksalaatikkoa.

        Yksin ei ole hyvä olla missään. Voisin Suomeen palattuani ryhtyä vanhusten auttamiseen jonkinlaisin "ystäväpalveluin"; minusta on kiva jutella vanhojen ihmisten kanssa. Täällä on suomalaisten keskuudessa ystäväpalvelua - onkohan Suomessa?

      • eivieläkotiin
        piankotiin kirjoitti:

        Voi olla. Ihan jännä näkökanta sinulla. Minulla oli kyllä Suomea kohtaan kovia antipatioita toistakymmentä vuotta. Vasta nyt viisikymppisenä oma kotimaa on alkanut houkuttaa ja vetää niin, että tosiaan tulen takaisin jäädäkseni.

        Ei kai sitä nirvanaa ole missään. Suomen lumihanget minua ei nyt kyllä ainakaan pysäytä. Juuri niidenkin takia sinne kaipaan! Väsyttää tämä jatkuva hikoilu. Väsyttää jatkuva vieraan kielen käyttö. Vasyttää, kun ei ole saunaa eikä verilettuja eikä maksalaatikkoa.

        Yksin ei ole hyvä olla missään. Voisin Suomeen palattuani ryhtyä vanhusten auttamiseen jonkinlaisin "ystäväpalveluin"; minusta on kiva jutella vanhojen ihmisten kanssa. Täällä on suomalaisten keskuudessa ystäväpalvelua - onkohan Suomessa?

        On tietysti ystäväpalvelua. Katso vaikka Punaisen ristin ystäväpalvelu
        http://www.redcross.fi/apuajatukea/ystavapalvelut/fi_FI/

        Hienoa, että olet löytänyt tiesi, ja voit tehdä, mitä haluat eli palata Suomeen. Ei se ole häpeä palata, jos se tuntuu oikealta. Ja hienoa, että haluat siellä auttaa vanhuksia! Onnea uudelle käänteelle elämässäsi!

        Minä vielä kuitenkin jään tänne kuumaan hikoilemaan ja puhumaan kielillä ;)

      • jopajotakin
        eivieläkotiin kirjoitti:

        On tietysti ystäväpalvelua. Katso vaikka Punaisen ristin ystäväpalvelu
        http://www.redcross.fi/apuajatukea/ystavapalvelut/fi_FI/

        Hienoa, että olet löytänyt tiesi, ja voit tehdä, mitä haluat eli palata Suomeen. Ei se ole häpeä palata, jos se tuntuu oikealta. Ja hienoa, että haluat siellä auttaa vanhuksia! Onnea uudelle käänteelle elämässäsi!

        Minä vielä kuitenkin jään tänne kuumaan hikoilemaan ja puhumaan kielillä ;)

        Oliko tuo jokin freudilainen lipsahdus: "Ei se ole häpeä palata"`? Miksi ihmeessä ulkomailla asuminen ja sitten kotiin palaaminen olisi häpeä? Miten tuollainen ajatus edes tulee mieleesi? Häpeäisitkö jotenkin itseäsi, jos päättäisit tulla takaisin? Pitäisi avioeroa hävetä? Entä sitä, kun ei viihdykään talossa, jonka luuli rakentavansa loppuelämäkseen? Entäs, jos vaihtaakin työpaikkaa? Naisystävää? Hirveä häpeä, kun ei heti alunperin osannut laskelmoida, että tekee 'oikean' päätöksen loppuiäkseen? Kenen mieli kestää noin paljon häpeää? Suomalsietko vain ovat tällaisia? Eikö kotiinpalussa ole enemmänkin iloa?

      • eivieläkotiin
        jopajotakin kirjoitti:

        Oliko tuo jokin freudilainen lipsahdus: "Ei se ole häpeä palata"`? Miksi ihmeessä ulkomailla asuminen ja sitten kotiin palaaminen olisi häpeä? Miten tuollainen ajatus edes tulee mieleesi? Häpeäisitkö jotenkin itseäsi, jos päättäisit tulla takaisin? Pitäisi avioeroa hävetä? Entä sitä, kun ei viihdykään talossa, jonka luuli rakentavansa loppuelämäkseen? Entäs, jos vaihtaakin työpaikkaa? Naisystävää? Hirveä häpeä, kun ei heti alunperin osannut laskelmoida, että tekee 'oikean' päätöksen loppuiäkseen? Kenen mieli kestää noin paljon häpeää? Suomalsietko vain ovat tällaisia? Eikö kotiinpalussa ole enemmänkin iloa?

        Ei se ollut lipsahdus, vaan ihan tietoinen "hankalan" asian esille ottaminen. Kyllä se häpeä ja syyllistäminen on tässäkin asiassa osa suomalaista kulttuuria. Niin kuin lauluissakin lauletaan, että "laps Suomen ällös vaihda pois", "raukat ne menkööt merten taa". Ja kyllä minullekin lähtiessäni eräs sukulainen sanoi, että kyllä se routa porsaan kotiin ajaa ja sinäkin tulet vielä häntä kopien välissä takaisin. Ja joku toinen puhui siitä, että minä kait kuvittelen lähteväni kultaa vuolemaan sinne lännen maille. Eli aika hankala on tuo suomalainen suhtautuminen siirtolaisuuteen. Luulen, että kaikilla meillä, jotka on kasvatettu suomalaisessa kulttuurissa, on jossain mielen pohjalle iskostettuna tuo häpeän ajatus.

        Siitä toki olen kanssasi ihan samaa mieltä, että häpeään ei ole aihetta eikä se ole oikea tapa suhtautua asioihin. Hyviä nuo antamasi muut esimerkit.

        Niin, en tiedä, ehkä minäkin hieman häpeäisin palata takaisin. Niin minä häpeän myöskin muutama vuosi sitten tapahtunutta avioeroa, sitä että sain potkut töistä, sitä että sairastuin ... olen suomalainen!

      • huuhkaja 2
        eivieläkotiin kirjoitti:

        Ei se ollut lipsahdus, vaan ihan tietoinen "hankalan" asian esille ottaminen. Kyllä se häpeä ja syyllistäminen on tässäkin asiassa osa suomalaista kulttuuria. Niin kuin lauluissakin lauletaan, että "laps Suomen ällös vaihda pois", "raukat ne menkööt merten taa". Ja kyllä minullekin lähtiessäni eräs sukulainen sanoi, että kyllä se routa porsaan kotiin ajaa ja sinäkin tulet vielä häntä kopien välissä takaisin. Ja joku toinen puhui siitä, että minä kait kuvittelen lähteväni kultaa vuolemaan sinne lännen maille. Eli aika hankala on tuo suomalainen suhtautuminen siirtolaisuuteen. Luulen, että kaikilla meillä, jotka on kasvatettu suomalaisessa kulttuurissa, on jossain mielen pohjalle iskostettuna tuo häpeän ajatus.

        Siitä toki olen kanssasi ihan samaa mieltä, että häpeään ei ole aihetta eikä se ole oikea tapa suhtautua asioihin. Hyviä nuo antamasi muut esimerkit.

        Niin, en tiedä, ehkä minäkin hieman häpeäisin palata takaisin. Niin minä häpeän myöskin muutama vuosi sitten tapahtunutta avioeroa, sitä että sain potkut töistä, sitä että sairastuin ... olen suomalainen!

        Loistava kirjoitus!!! Tässä on itsekullakin samantapaisia ajatuksia. "Routa porsaan kotiin tuo..." niin sitä routaa ei ole vieläkään tullut. Yliopistostastakin on valmistuttu aikoja sitten. Suomeen takaisin muuttaminen on toisinaan käynyt mielessä, mutta kun sitten olen käynyt siellää lomalla, olen huomannut, etten haluakaan palata.

      • jopajotakin
        eivieläkotiin kirjoitti:

        Ei se ollut lipsahdus, vaan ihan tietoinen "hankalan" asian esille ottaminen. Kyllä se häpeä ja syyllistäminen on tässäkin asiassa osa suomalaista kulttuuria. Niin kuin lauluissakin lauletaan, että "laps Suomen ällös vaihda pois", "raukat ne menkööt merten taa". Ja kyllä minullekin lähtiessäni eräs sukulainen sanoi, että kyllä se routa porsaan kotiin ajaa ja sinäkin tulet vielä häntä kopien välissä takaisin. Ja joku toinen puhui siitä, että minä kait kuvittelen lähteväni kultaa vuolemaan sinne lännen maille. Eli aika hankala on tuo suomalainen suhtautuminen siirtolaisuuteen. Luulen, että kaikilla meillä, jotka on kasvatettu suomalaisessa kulttuurissa, on jossain mielen pohjalle iskostettuna tuo häpeän ajatus.

        Siitä toki olen kanssasi ihan samaa mieltä, että häpeään ei ole aihetta eikä se ole oikea tapa suhtautua asioihin. Hyviä nuo antamasi muut esimerkit.

        Niin, en tiedä, ehkä minäkin hieman häpeäisin palata takaisin. Niin minä häpeän myöskin muutama vuosi sitten tapahtunutta avioeroa, sitä että sain potkut töistä, sitä että sairastuin ... olen suomalainen!

        Oikeastaan taisin reagoida 'häpeään' siksi, että tavallaan olen hiukan pettynyt siihen, ettei kaikki mennytkään niin kuin silloin nuorempana suunnittelin. Onhan sitä tullut esitettyä onnellisempaa ja menestyneempää kuin on ollutkaan. Nyt se paluu sitten on konkreettinen teko. En voi väittää olevani täysin onnellinen ulkomailla, jos matkalaukut on pakattu ja suuntana on Suomi.

        Minullakin on sukulainen, lähiperhettä jopa, jolta varmaan saisin kuulla ilkuntaa häntä koipien välissä palaamisesta. En kuitenkaan aio tavata häntä enkä muutenkaan kuunnella hänen ruikutuksiaan. Se on kai se suurin suru, ettei saa palata rakastavaan perheeseen, vaan joudun palaamaan sisarusten susilaumasta huolimatta, etsien keinoja suojella itseäni heidän pahansuopuudeltaan. Täällä kaukana se on ollut helpompaa.

        Palaan siksi, että Suomessa vanhuusvuodet saattavat olla helpompia kuin täällä. En ole vielä niin vanha, etten sopeutuisi. Jaksan varmaan päästä sen toisen kulttuurishokin yli ja tunnen pian olevani oikeasti kotona taas. Täällä olen oikeastaan viettänyt yksinäistä kesälomaa kaikki nämä vuodet. Kai se osoittaa huonohkoja sosiaalisia taitoja. Ja missäpä parempi maa sellaisille kuin armaassa Suomessa, missä yksinoloa ja hiljaisuutta arvostetaan ja vaalitaan?

        Hyvä, että heitit tuon sanan esiin. Kyllä se hiukan pisti, mutta se oli hyväksi.

      • piankotiin
        jopajotakin kirjoitti:

        Oikeastaan taisin reagoida 'häpeään' siksi, että tavallaan olen hiukan pettynyt siihen, ettei kaikki mennytkään niin kuin silloin nuorempana suunnittelin. Onhan sitä tullut esitettyä onnellisempaa ja menestyneempää kuin on ollutkaan. Nyt se paluu sitten on konkreettinen teko. En voi väittää olevani täysin onnellinen ulkomailla, jos matkalaukut on pakattu ja suuntana on Suomi.

        Minullakin on sukulainen, lähiperhettä jopa, jolta varmaan saisin kuulla ilkuntaa häntä koipien välissä palaamisesta. En kuitenkaan aio tavata häntä enkä muutenkaan kuunnella hänen ruikutuksiaan. Se on kai se suurin suru, ettei saa palata rakastavaan perheeseen, vaan joudun palaamaan sisarusten susilaumasta huolimatta, etsien keinoja suojella itseäni heidän pahansuopuudeltaan. Täällä kaukana se on ollut helpompaa.

        Palaan siksi, että Suomessa vanhuusvuodet saattavat olla helpompia kuin täällä. En ole vielä niin vanha, etten sopeutuisi. Jaksan varmaan päästä sen toisen kulttuurishokin yli ja tunnen pian olevani oikeasti kotona taas. Täällä olen oikeastaan viettänyt yksinäistä kesälomaa kaikki nämä vuodet. Kai se osoittaa huonohkoja sosiaalisia taitoja. Ja missäpä parempi maa sellaisille kuin armaassa Suomessa, missä yksinoloa ja hiljaisuutta arvostetaan ja vaalitaan?

        Hyvä, että heitit tuon sanan esiin. Kyllä se hiukan pisti, mutta se oli hyväksi.

        Ulkomailla asuminen ei kenestäkään automaattisesti fiksumpaa tee, eikä Suomessa asuminen tyhmempää, joten en yleensä sanoisi tällaista. Nyt kuitenkin ehdotan, että noilta ilkkujilta voisi kysyä, miksi he ovat eläneet koko elämänsä häntä koipiensa välissä, eivätkä ole uskaltaneet lähteä. Jos Suomeen palaaminen ei siis olekaan etuoikeus ja ilo, vaan epäonnistuminen ja häpeä!

        Minä en palaa häveten kokemuksiani, vaan kokemusteni takia rikkaampana. En antaisi näitä vuosia pois. Huonot sukulaiset antaisin pois, jos joku heidät huolisi.

      • oppeliini1
        piankotiin kirjoitti:

        Jotenkin luulisin ymmärtäväni, mistä puhut. Minäkään en oikein tiedä, kuka olen. Asuttuani parikymmentä vuotta kaukana, palaan pian SUomeen. Onko se sitten pettymys, en tiedä. Jotenkin vain tuntuu, että jos sukellan siihen maailmaan takaisin haikailematta nykyisen asuinmaani rentoutta, auringonpaistetta ja muita hyviä asioita täällä, ehkä 'löydän itseni' lopulta. Voi olla harhatoive, illuusio, mutta näin toivon.

        Eilen minulle sattui niin surullinen asia, että tippa on melkein silmässä vieläkin. Rautatieasemalla vanhahko (75) nainen kysyi minulta jotain ja aloimme jutella. Tiedustelin hänen aksentistaan ja hän olikin suomalainen. Niin yksinäinen, ja ilahtunut suomalaisen tapaamisesta, että halasi minua siinä paikassa. Ja koska olimme sattumalta menossa samalle asemalle, hän kutsui minut kahville saman tien. Siellä hän kertoi minulle, ventovieraalle, miten hänen kaksi poikaansa eivät pidä paljon yhteyttä ja miten hänen muistinsa oli alkanut huonontua aivokasvaimen takia, jonka takia hän ei myöskään enää voinut matkustaa jokakesäiselle Suomen lomalleen enää. Hän oli nyt muuttamassa retirement villageen.

        Kysyin, kumpi maa tuntuu hänestä enemmän kodilta. Asuttuaan 40 vuotta täällä tämä on se tutumpi paikka, hän väitti. Minusta hänestä kuitenkin paistoi selvästi läpi loputon juurettomuus, irrallisuus, yksinäisyys. Uskoisin, että hänenkin paikkansa olisi nyt Suomessa.

        Minulle hän oli kuin olisin katsonut omaa 30 vuotta vanhempaa pelikuvaani - jos jäisin tänne. Mitä iloa sellaisessa elämässä on? Hän vaikutti sovinnaisemmalta kuin minä., mutta monella tavalla olimme samantapaisia, noin lyhyen tuttavuuden perusteella sanoen. Ihmiset, kanssakäyminen meille tärkeiden ihmisten kanssa ja myös arkiset kohtaamiset kadulla ja muualla, kai tekevät elämästä elämisen arvoisen. Ilman ihmisiä kuihtuu ja lakastuu niin kuin tuo nainen. Hyvin nuoren näköisenä hän oli säilynyt. Siksikö, ettei ollut uskaltanut oikein elää täällä vieraassa ympäristössä? Kauhea sääli. Jos olisimme tavanneet aikaisemmin, olisimme voineet ystävystyä.

        Odotan ehkä Suomelta liikaa. Tiedän toki, ettei mikään maa ole täydellinen (tai jos on, kertokaapa, mikä), mutta Suomessa voin olla enempi oma itseni ja enemmän tasapainossa itseni ja ympäristöni kanssa, luulen.

        Mikä kaunis tapahtuma tavata toinen ihminen ystävällinen ihminen, ja vielä suomalainen! Ja kuinka ystävällinen hän olikaan!

        Mutta kuinka Sinä voit sanoa: "Jos olisimme tavanneet aikaisemmin, olisimme voineet ystävystyä."?

        Nyt jos koskaan tuo ihminen tarvitsee ja kaippa ystävää! Hän avasi kotinsa ovet ja kokemuksensa sinulle, miksi et voisi olla ystävä hänelle nyt?

        On monta tapa pitää yhteyttä, ehkä kirjeet ovat hänelle mieluisin tapa, kenties puhelin, ehkä nän on tietokone nerd ja voisitte internetin kautta rupatella.
        Mutta sen takia että toinen on vanhempi kuin sinä tai asuu kauempana, ei saisi olla ystävyyden estämisen syy!

      • piankotiin
        oppeliini1 kirjoitti:

        Mikä kaunis tapahtuma tavata toinen ihminen ystävällinen ihminen, ja vielä suomalainen! Ja kuinka ystävällinen hän olikaan!

        Mutta kuinka Sinä voit sanoa: "Jos olisimme tavanneet aikaisemmin, olisimme voineet ystävystyä."?

        Nyt jos koskaan tuo ihminen tarvitsee ja kaippa ystävää! Hän avasi kotinsa ovet ja kokemuksensa sinulle, miksi et voisi olla ystävä hänelle nyt?

        On monta tapa pitää yhteyttä, ehkä kirjeet ovat hänelle mieluisin tapa, kenties puhelin, ehkä nän on tietokone nerd ja voisitte internetin kautta rupatella.
        Mutta sen takia että toinen on vanhempi kuin sinä tai asuu kauempana, ei saisi olla ystävyyden estämisen syy!

        Jaaha. Olenkohan nyt suomalaisen herkkänahkainen vai yritätkö sinä todellakin syyllistää minua? Siitä, etten kirjoittanut ylös osoitetta? Siitä, etten käyttänyt viimeisiä päiviäni opettamalla ventovieraalle netin käyttöä? En kysynyt puhelinnumeroa, enkä edes sukunimeä? Vaikka pakkaaminen teki viimeisistä päivistäni hektisen, vietin pari tuntia yksinäisen vanhuksen kanssa - oliko tuo nyt niin pahasti tehty? Dementoituneena hän ei olisi seuraavana päivänä edes muistanut, kuka olin, jotta se siitä. En todellakaan tunne tarvetta ottaa vastuuta toisten mantereiden suomalaisvanhusten viihdyttämisestä. Tee sinä jotain, jos voit ja haluat.

        Minulle Suomi on ollut aivan mahtava kokemus. Asioinnit virastoissa ja kaupoissa ovat sujuneet hienosti. Palvelu on ollut aivan huippuluokkaa. Hiukan sitä suomalaista holhousmentaliteettia on pankin toiminnassa. Vei viikon avata tili ja saada kortti tilattua. Vaikka pankkitunnuksia tarvitaan kaikkialla, pankkitunnuksia ei saa ennen kuin tilille alkaa tulla rahoja; minua neuvottiin hakeutumaan pian töihin tai hakemaan tukia. Säästöjen käytössä opastettiin pyytämättä ja kyseltiin jopa perhesuhteista ja kaikenlaista, mikä yllätti minut. Ei se niin kauheaa kuitenkaan ole. On siinä huolenpidossa hyvätkin puolensa.

        Yksi pieni särö vain on ollut - tai oikeastaan sekin oli imartelua, vaikka sitten mutkan kautta. Kysyin postimerkkejä entiseen maahani menevään kirjeeseen, enkä tiennyt, minkä suuruisen merkin tarvitsin. Ja sitten soi puhelin ja vastasin ilmeisesti jotenkin 'väärin', koska edelläni asioinut nainen, joka oli jäänyt hitaampana paikalle ja jonka ohitin kadulla, jupisi minulle ääneen, että "Ei sitä tarvitse näytellä jotain parempaa ihmistä vain sen takia, että on joskus ollut joku rouva!" Mitä hän nyt sillä tarkoitti. Otin sen sillä tavalla, että hän tunsi alemmuutta minua kohtaan, syystä tai toisesta, ja tulkitsi sen minun 'viakseni'. Mutta kuten sanoin, kyse oli täysin hänen ongelmastaan, ei kenenkään muun.

        Olen tullut siihen tulokseen, että ihmiset ovat tärkein osa onnellisuutta. Olin ulkomailla yksin. Tulin toimeen ja muuten meni ihan kivasti, mutta ystäväverkostoa ei ollut riittävästi. Nyt tuntuu hyvältä tuntea kuuluvansa yhteiskuntaan ja haluavansa oppia siitä enemmän. Suomi on muuttunut paljon. Nuoret ihmiset, minua pari- kolmekymmentä vuotta nuoremmat, ovat varsinkin entistä avoimempia ja ystävällisempiä.

        Edelliset vuodet tuntuvat nyt unelta. Ei ole ikävä, vaikka muistot ovat kauniita. Kai tätä voisi kutsua onnellisuudeksi.

      • Kulttuuurishokki!
        Viroa kauempaa olen kirjoitti:

        Kyllä niitä on Suomessakin yksinäisiä, lastensa hylkäämiä vanhuksia. Siellä ne kököttävät palvelutalojen yksiöissään tai omissa asunnoissaan ja rollaattoreineen yrittävät tarpoa lumihangissa postilaatikolle ja takaisin. No, äidinkielinen radio heillä on toki seuranaan, mutta eipä paljoa muuta. Haaveiden paratiisia heillä ei kuitenkaan ole niin kuin ulkosuomalaisella, joka voi aina haaveilla Suomesta, jossa kaikki on paremmin, ja jossa olisin onnellinen, jos olisin siellä nyt. Tässä mielessä on ehkä onnelisempaakin asua muualla, etenkin lämpimässä ja lumettomassa maassa.

        Sulla hienot, niin syvälliset mietteet!
        Just. Eihän lopultakaan ihminen ole varsinaisesti täysin kotonaan missään, hei halloo.

        Minusta tässäkin keskustelussa unohdetaan käsite KULTTUURISHOKKI. Sehän on ihan normaali ilmiö, myös jos tulee Suomeen käymään oltuaan oikein kauan poissa. Nyt vain ulkosuomalaiset ovat kärkkäitä "moittimaan" Suomea, vaikka kyseessähän on ihan tavallinen - kulttuurishokko.
        Sellainen sopeutumisvaikeushan on joka suuntaan.

    • e u r o p e

      "Marjaliisa...>> "Vierailuni ovat kyllä pikaisia viikonloppuja enään koska se tunne vyöry ja pahanolon tunne on niin iso, kaikki muistot lapsuudesta tulee mieleen ja en oikein tiedä kuka olen enää kun käyn.

      Ulkomaille asettuminen väistämättäkin johtaa ainakin jonkin asteiseen identiteettikriisiin ja ristiriitaisiin tunteisiin, juurettomuuden tunteeseenkin ja usein siitäkin riippumatta, että olisi hyviä paikallisia ystäviä ja hyvä ihmissuhdeverkosto, "uusi perhe & suku." Siihen vaikuttaa myös se miten suuri kulttuuri- ja mentalietiero on kysessä. Skandinaaville anglo-sakso kulttuuri on ueinkin helpompi ympäristö kuin lattari vastaava. Tapauskohtaista. Asiaa osin helpottaa jos olisi jo pienstä asti kaksikielinen vaikkapa fin & en ja näin englannikielisessä massa asuessaan olisi kielellisesti kotonaan. Mitä paremmin uuden kotimaansa kielen hallitsee, niin se on osaltaan eduksi sopeutumisessa. Kaiken kakkiaan asiassa on monia hienojakoisiakain vaikuttajia.

      Kuienkin pitkän toisessa massa asumisen jälkeen se väistämättä vaikutaa ihmiseen hyvin monella tasolla ja usin varsin hienojakoisellakin mekanismilla ja muokkaa persoonaa. Samoin kaikkia tarpeitaan on useinkin vaikea sovittaa yhteen.

      Oletan, että niillä joilla on ollut ns. hyvä lapsuuden koti ja terveet perhesiteet ja suhteet, sekä muutoinkin hyvä elämänkokemus Suomessa ja Suomesta ja jotka ovat lähteneet pelkän uteliaisuuden vuoksi muille maille ja mantereille, ei lyödäkseen ovea kiinni takanaan muodossa tai toisessa, niin heille synnyinmaassa vierailu herättää vähiten negatiivisia tunteita. Ehkäpä päällimmäisenä tiettyn asteinen kaiho ja kaunuut muistot.

      Toisalata minkä taakseen jättää sen edestään löytää, niin positivisessä kuin vähemankin positiivisessä mielessä. Vaikapa mahdollinen sisarussuhteiden ongelallisuus riskeraa vain korostua tunnetasolla ( vaikka sitä ei ulospäin näyttäisikään ) heitä pitkien aikojen jälkeen tavatessaan.

      Itse kauan poissa Suomesta asuneena koen monetkin eri maat, kulttuurit ja paikat pikemminkin _e r i l a i s i n a _, sen sijaan, että asettaisin niitä paremmuusjärjestykseen johon aivan alkuvaiheessa oli kiusausta vaikka sitä koetti tietosestikin välttää ja ottaa vain filosofisella asenteella asiat sellaisina kuin ne ovat. Kaikissa paikoissa on niiden omat vahvat puolensa ja sitten myös niitä toisia. Luonnollisestikin eri kulttuureissa asuminen vaatii melko paljon henkistä kapasieettiä, joustavuutta ja halua ymmärtää paikallista ajattelutapaa ja arvoja. Haastava ja stimuloiva samaan aikaan, ei ehdi pitkästyä ;-)

      Toisinan vain tuntuu, että ihmisen elinikä on vain kerassaan liian lyhyt, jotta olisi edes aikaa kasvattaa kaikkia kapasiteettejaan ja sopeutumistaan. Ehtii vain hieman raapaista elämän eri ulottuvuukisen pintaa ja suurin osa jää vielä oppimatta, kokematta ja sisäistämättä.

      Parhaimmillaan henkilöstä kasvaa kullisestakin ympäristöstää utelias jonkin sortin kameleontti, joka tuntee olonsa varsin kotoisaksi melkein missä vain ja kokee eläneensä useaman elämän yden elämän aikana. Joskin aina aika loppuu kesken.

      Ohessa ajatuksia herättävä artikkeli. Joskus on hyvä hetkeeksi pysähtyä miettimään ja priorisoimaan minkä kokee todella oleelliseksi elämässään. Tosinaan tarpeet voivat olla ristiritaisiakin ja vaikeasti yhteen sovitettavia. Se on sitä elämisen taiteilua.

      "Näitä viittä asiaa ihmiset katuvat eniten kuolinvuoteellaan"

      - http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkeli.shtml/1410430/naita-viitta-asiaa-ihmiset-katuvat-eniten-kuolinvuoteellaan

      .

    • tämmössii täältä

      Ilman että olen lukenut kaikkea välissä olevaa, on vuosien jälkeen tietysti vaikeaa mennä Suomeen... pyrin käymään siellä tosin vuosittain... mutta nuo tuliaiset muuttuvat, enää ei viedä suklaata ja viinipulloja, nyt tuliaiset haetaan kukkakaupasta... ja vien ne hautausmaalle.

      Vuosien saatossa Suomen matkat ovat käyneet yhä raskaammiksi, kun lueskelen niitä lukuisia hautakiviä.

      Vaikka en omasta mielestäni olekaan kovin vanha, olen huomannut, etten voi enää palata Suomeen asumaan, olen ollut liian kauan poissa, ja minun lähipiirini on muuttunut. En halua enää aloittaa elämää alusta. Tulisin varmaan aika onnettomaksi siellä.

      Toisin sanoen alan hylätä ajatuksen palata Suomeen, vain viimeinen toiveeni on, että tulisin sitten aikanaan sinne haudatuksi.

    • pyykkinsä pessyt

      Todella hyvä ja mielenkiintoinen viestiketju!

      minä lähdin 19v pois suomesta, missä minulla ei ollut omaa paikkaa. vanhemmat olivat eronneet ja molemmilla oli niin kova kiire uusiin suhteisiin, että lapset heitettiin jo alle täysi-ikäisinä ulos.
      kirjoitin ylioppilaaksi omin avuin ja häivyin, ensin englantiin, sillä tyttöjenhän on helppoa päästä edes au-pairiksi ja sitä kautta oppia uutta kieltä ja kulttuuria turvallisissa raameissa.

      palasin suomeen kesätöihin vuotta myöhemmin ja keräsin matkarahat, sillä minulla ei todellakaan ollut paikkaa suomessa. lähdin taas au-pairiksi, mitä muuta minä olisin osannut?

      ei kestänyt kauaa, kun tapasin mukavan nuoren miehen ja me rakastuimme. nyt vanhempana tiedän, ettei se ollut pelkästään rakkautta ainakaan minun puoleltani, vaan minä etsin kotia ja perhettä! menimme myöhemmin naimisiin ja minusta tuli myös toisen maan kansalainen.
      lapsia syntyi ja juuri, kun uskoin löytäneeni sen perheen ja rakkauden, mitä minulla ei ollut koskaan ollut, mieheni lähtikin toisen naisen perään. kaikki sortui.

      opettelin hädissäni edes jonkinlaista ammattia, sillä vähällä ajalla mitä pienten lasten äidiltä käytettäväksi jäi. rahakin oli tiukassa.
      järjestäydyin toisen yh:n kanssa ja pääsin kuin ihmeen kautta osa-aikatyöhön maassa, missä pienten lasten äidit eivät juuri käy töissä.

      lapset ovat nyt aikuisia ja minä olen löytänyt aidon rakkauden, hän on suomalainen. olen asunut jo 30v täällä ulkomailla, nyt me vierailemme toistemme luona rakkaani kanssa. nyt minä tutustun koti-suomeen aivan uudella tavalla! rakkaani on näyttänyt minulle lapit ja rannikot, kierrämme suomea ja hänen tullessa minun luokseni näytän hänelle eurooppaa sen kun vain ehdin ja pystyn.

      meille tulee mielenkiintoinen ja kirjava vanhuus, näin me suunnittelemme. meillä on samat juuret ja arvomaailmat, koska olemme kumpikin suomalaisia. minäkin saan vihdoin olla oma aito itseni!!
      eikä meidän tarvitse vielä päättää missä loppuelämän vietämme, se selviää itsestään sitten, kun on sen aika.

    • Suomensuomalainen

      Näitä teidän juttuja kun lukee tältä sivulta, tulee tehneeksi havainnon, että monilla teillä on tai on ollut ongelmia Suomeen jääneen perheen tai sukulaisten kanssa. Siis ei Suomi ole se kauhea paikka sinänsä vaan kauheaa teille on vieraillessa joutua lähelle sukulaisianne. Ymmärtäähän sen, jos te olette sieltä lähteneet eikä teillä ole siellä kesämökkiä tai muuta omaa paikkaa, joudutte asumaan toisten nurkissa. Se on kyllä kova paikka kenelle tahansa joutua viettämään sukulaisten kanssa kauemmin kuin yhden päivän tai viikonlopun.
      Nyt luulen ymmärtäväni teitä ulkosuomalaiset!

      • ongelmajäte

        On niin hirvittävän ikävää että Suomeen ei enää ole lapsiperheiillä varaa matkustaa Lentomatkat ja hotellissa asuminen sekä auton vuokraus on niin hirvittävän kallista että täytyy olla säästössä melkein 5000 € ennenkuin kannattaa edes ajatella lomamatkaa Suomeen.
        Monet Suomesta muuttaneet ulkosuomalaiset lähtivät pienistä kylistä eikä sinne tahdo enää olla edes julkisia liikenneyhteyksiäkään saati hotelleja tai motelleja.
        Ei monetkaan ulkosuomalaiset lähde Suomeen jonkin kamarikonsertin takia vaan tapaamaan vanhempiaan ja sisaruksiaan. ja tutustuttamaan lapsensa sukuunsa.
        Mutta ei näköjään sekään ole hyvä, meidäthän leimataan suomensuomalaisen mukaan ongelmaisiksi . Miksi Suomen valtio ei voisi kustantaa sinne sukulaisten pihalle vaikka asuntovaunua minne juuriaan kaipaavien perheet voisi edes viikoksi majoittaa niin ei tarvitsisi tulla kränää sukulaisten välillä kun he joutuvat asumaan sukulaisten nurkissa?
        Olisin mielelläni aikonaan halunnut vanhempani tapaamaan lapsenlapsiani luoksenii mutta koskaan he eivät tulleet, yhden käden sormilla voi laskea kuinka monta kertaa sisarukseni ovat vastavierailulla käyneet neljänkymmenen vuoden aikana kun ulkomailla olen asunut. Ja niillä käynneillä ei todellakaan ole ollut yksikään heidän lapsistaan mukana. Sisarten lapset eivät edes tiedä osoitettamme, niin paljon kiinnostaa Suomessa asuvia sukulaisiamme meidän elämä ja olosuhteet täällä ulkomailla jonne lähdimme aikoinaan työn perään.

      • neljännesvuosisata

        on tullut ulkomailla vietettyä ja täytyy todeta, että en ole kovin usein samaa mieltä muiden ulkosuomalaisten kanssa.

        En ole koskaan hävennyt suomalaisuuttani, tapaan mielelläni sukulaisia (usein jopa pyydän äitiäni järjestämään tapaamisia kaukaisten sukulaisten kanssa,) on ihanaa istua kahvilla äitini eläkeläisystävien kanssa (omia ystäviä kun nääs ei ole,) on kesämökki, jossa on aina yhtä kivaa käydä, on kiva puhua suomea muillekin kuin omille lapsille, käydä saunassa ja istua sen jälkeen laiturilla kuunnellen luonnon ääniä ja ihailla suomen kaunista luontoa, mitään tunnemyllerrystä en tunne Suomessa ollessani (vanhat tavat tulevat heti esiin,) jne jne....lista on loputon.

        Lisään vielä, etten ole koskaan halveksinut tai mollannut Suomea. Olen ylpeä synnyinmaastani, ja aina yhtä "otettu" kun minulta kysytään mistä olen kotoisin.


        älkää ihmeessä laittako meitä ulkosuomalaisia yhteen pataa, meitä on moneksi. Minä en allekirjoita suurinta osaa ylläolevista viesteistä. Olenkin aina ihmetellyt, miksi tuollaiset Suomeen negatiivisesti suhtautuvat ja ah niin erilaisiksi muuttuneet ent suomalaiset käyvät näillä palstoilla.

      • 7 vuotta poissa
        neljännesvuosisata kirjoitti:

        on tullut ulkomailla vietettyä ja täytyy todeta, että en ole kovin usein samaa mieltä muiden ulkosuomalaisten kanssa.

        En ole koskaan hävennyt suomalaisuuttani, tapaan mielelläni sukulaisia (usein jopa pyydän äitiäni järjestämään tapaamisia kaukaisten sukulaisten kanssa,) on ihanaa istua kahvilla äitini eläkeläisystävien kanssa (omia ystäviä kun nääs ei ole,) on kesämökki, jossa on aina yhtä kivaa käydä, on kiva puhua suomea muillekin kuin omille lapsille, käydä saunassa ja istua sen jälkeen laiturilla kuunnellen luonnon ääniä ja ihailla suomen kaunista luontoa, mitään tunnemyllerrystä en tunne Suomessa ollessani (vanhat tavat tulevat heti esiin,) jne jne....lista on loputon.

        Lisään vielä, etten ole koskaan halveksinut tai mollannut Suomea. Olen ylpeä synnyinmaastani, ja aina yhtä "otettu" kun minulta kysytään mistä olen kotoisin.


        älkää ihmeessä laittako meitä ulkosuomalaisia yhteen pataa, meitä on moneksi. Minä en allekirjoita suurinta osaa ylläolevista viesteistä. Olenkin aina ihmetellyt, miksi tuollaiset Suomeen negatiivisesti suhtautuvat ja ah niin erilaisiksi muuttuneet ent suomalaiset käyvät näillä palstoilla.

        Tuo on totta, mutta ei kai kukaan Suomesta pois olisi lähtenyt jos siellä ei mitään vikaa olisi. Ja varmaan ensimmäisenä tulee mieleen useimmille huono työtarjonta ja siitä maksettava palkka.

      • d fdrg retert

        Suomensuomalainen, saatat osua aika lähelle totuutta. Voihan olla, että ulkomaille muuttavilla on ollut suhteellisesti enemmän ongelmia sukulaistensa kanssa. Jos ulkomailla ihmisten kanssa ei tule probleemoja, vika saattoi olla enempi sukulaisissa. Jos samat ongelmat toistuvat muuallakin, voi päätellä, kuka on ollut yhteisenä tekijänä kuvioissa.

        Kun sitten niiden ongelmasukulaisten luokse palaa, ja varsinkin jo on itse ongelmasukulainen, kai se värittää loma-aikaa. Kyllä ne ihmiset ovat tärkein asia onnellisuudessamme. Jos on tekemisissä ihmisten kanssa, joiden kanssa kaikki sujuu mukavasti, sitä voi olla onnellinen melkein missä vaan.

        Minulle Suomeen paluu on ollut vielä odotettua mukavampaa, juuri ihmisistä johtuen. Jos olisin tullut asumaan yksin tai sukulaisten nurkissa, voisi olla melko orpoa.

      • juurevasukuinen
        ongelmajäte kirjoitti:

        On niin hirvittävän ikävää että Suomeen ei enää ole lapsiperheiillä varaa matkustaa Lentomatkat ja hotellissa asuminen sekä auton vuokraus on niin hirvittävän kallista että täytyy olla säästössä melkein 5000 € ennenkuin kannattaa edes ajatella lomamatkaa Suomeen.
        Monet Suomesta muuttaneet ulkosuomalaiset lähtivät pienistä kylistä eikä sinne tahdo enää olla edes julkisia liikenneyhteyksiäkään saati hotelleja tai motelleja.
        Ei monetkaan ulkosuomalaiset lähde Suomeen jonkin kamarikonsertin takia vaan tapaamaan vanhempiaan ja sisaruksiaan. ja tutustuttamaan lapsensa sukuunsa.
        Mutta ei näköjään sekään ole hyvä, meidäthän leimataan suomensuomalaisen mukaan ongelmaisiksi . Miksi Suomen valtio ei voisi kustantaa sinne sukulaisten pihalle vaikka asuntovaunua minne juuriaan kaipaavien perheet voisi edes viikoksi majoittaa niin ei tarvitsisi tulla kränää sukulaisten välillä kun he joutuvat asumaan sukulaisten nurkissa?
        Olisin mielelläni aikonaan halunnut vanhempani tapaamaan lapsenlapsiani luoksenii mutta koskaan he eivät tulleet, yhden käden sormilla voi laskea kuinka monta kertaa sisarukseni ovat vastavierailulla käyneet neljänkymmenen vuoden aikana kun ulkomailla olen asunut. Ja niillä käynneillä ei todellakaan ole ollut yksikään heidän lapsistaan mukana. Sisarten lapset eivät edes tiedä osoitettamme, niin paljon kiinnostaa Suomessa asuvia sukulaisiamme meidän elämä ja olosuhteet täällä ulkomailla jonne lähdimme aikoinaan työn perään.

        Mielestäni meidän suomalaisten pitäisi osoittaa erityistä huomiota "pesästä pois lennähtäneille" eli ulkosuomalaisille. Siis ihan yhtenä sukuna täällä pitäisi käsittää, että meitä on enemmän ja että me olemme koko ajan täällä Suomessa, mutta se ulkomailla asuva lapsineen on vähän hukassa. Autetaan asiassa, jos voidaan.

        Todella olisi tärkeää, että seuraava polvi tuntisi juuriaan ja sukulaisiaan! Mielenterveyskin sitä joskus vaatii.

      • KahdenMaanKansalaine
        neljännesvuosisata kirjoitti:

        on tullut ulkomailla vietettyä ja täytyy todeta, että en ole kovin usein samaa mieltä muiden ulkosuomalaisten kanssa.

        En ole koskaan hävennyt suomalaisuuttani, tapaan mielelläni sukulaisia (usein jopa pyydän äitiäni järjestämään tapaamisia kaukaisten sukulaisten kanssa,) on ihanaa istua kahvilla äitini eläkeläisystävien kanssa (omia ystäviä kun nääs ei ole,) on kesämökki, jossa on aina yhtä kivaa käydä, on kiva puhua suomea muillekin kuin omille lapsille, käydä saunassa ja istua sen jälkeen laiturilla kuunnellen luonnon ääniä ja ihailla suomen kaunista luontoa, mitään tunnemyllerrystä en tunne Suomessa ollessani (vanhat tavat tulevat heti esiin,) jne jne....lista on loputon.

        Lisään vielä, etten ole koskaan halveksinut tai mollannut Suomea. Olen ylpeä synnyinmaastani, ja aina yhtä "otettu" kun minulta kysytään mistä olen kotoisin.


        älkää ihmeessä laittako meitä ulkosuomalaisia yhteen pataa, meitä on moneksi. Minä en allekirjoita suurinta osaa ylläolevista viesteistä. Olenkin aina ihmetellyt, miksi tuollaiset Suomeen negatiivisesti suhtautuvat ja ah niin erilaisiksi muuttuneet ent suomalaiset käyvät näillä palstoilla.

        Just noin. Samoin kokee ulkosuomalainen sukulaiseni!
        Yksikin hauska episodi on, kun se tulee täällä käymään, niin ei kerkiä istua... kun seisoo keittiön työtason edessä selin jäystäen Sinistä Lenkkiä.

        Huom. Ihmisellä on aina ikävä ja hankalaa oloa oli hän missä vain, vaikka olisi aina ja elämän loppuun muuttamatta minnekään.
        Täydellisiä olosuhteita tällä pallolla ei ole.
        Syvälliset tunneasiat vaikuttavat kaikkeen elämässä.

    • piankotiin

      Täällä sitä nyt ollaan. Itkeä tirautin muutaman onnenkyyneleen, kun kone pujahti paksun pilviverhot alle ja näin ensimmäiset keväiset lumikasat vuosiin. Selitin vieruskaverille, miksi itkin ja hän, latvialainen, joka on asunut kauan samassa maassa kuin minäkin, kuunteli sympaattisesti. "Täällä on kyllä aika kylmää", hän varoitti. kerroin rakastavani lunta. Nyt olen sitten saanut tepastella kevään viimeisissä lumissa, äsken olin liukastua kävelylenkin polun jäätiköllä, ja hengitys höyrysi, peipposet lauloivat ja aurinko paistaa. On tämä vaan niin mahtavan kotoisaa. Ihmiset kadulla näyttävät niin samanlaisilta kuin minä. Kaikki on jotenkin niin - miten sen sanoisin - oikein. Tunnen olevani kotona. Muistot kaukomailta ovat kauniit, mutta en tunne ikävää sinne, en ainakaan vielä. Se aika oli, kului ja päättyi. Nyt on uusi aika. Tuntuu kuin olisin jättänyt parinkymmenen vuoden hikisen kesäloman ja nyt voi työt taas alkaa. Olen täynnä energiaa ja tarmoa ja iloa, vaikka lento oli pitkä ja hiukan vielä nukuttaa. Tästä se alkaa.

      Meitä on niin erilaisia. Voi olla, että minulle olisi ollut virhe muuttaa vaikka viisi vuotta sitten. Nyt olin valmis muuttoon. Jokaisella on oma polkunsa. Mikä sopii yhdelle, ei sovi kaikille. Minä nyt vaan olen kauhean onnellinen täällä koti-Suomessa.

      • onnea sinulle

        nyt ja tulevaisuudessa.

      • Tervetulllooo

        Iiiiikk! Mikä ihana kertomus, kiitos.

    • jepulisjeee

      Mielenkiintoinen ketju, yritän vielä lukea loputkin jotka nyt jäivät lukematta. Tsemppiä Suomenmatkaan, ''piankotiin''. Käyhän kertomassa miten se matka etenee!

      Sen enempää analysoimatta halusin vain tuoda esille itseäni pitkään ihmetyttäneen seikan. Siitä asti kun itse muutin ulkomaille, se olen aina ollut minä, joka yhteydenpitoa vaalii. Minulla on lämpimät suhteet Suomessa asuvaani perheeseen, mutta silti se yhteydenpito on todella yksipuolista. En muista, että kukaan muu kuin äiti olisi soittanut. Meilejä sentään lentelee viikoittain, mutta minä sitä keskustelua yritän pitää yllä. Joskus saattaa mennä kuukausia, jos itse en muista olla aktiivinen. Minä olen aina se joka lähettelee postikortit ja muut, vaikka muut kävisivät matkoilla ja minulla on pysyvä osoite maassa jossa posti toimii eipä sieltä postiluukusta kyllä mitään tipahtele. Kuulostaa kauhealta avautumiselta, mutta en minä ole tästä katkera, ymmärrän osani että minä se olen joka on muuttanut, mutta joskus koti-ikävässä tämä asia vain tulee mieleen.

      Ovatkohan ihmiset vain tottuneet, että minä olen se aktiivisempi osapuoli, vai onko teillä samantyyppisiä kokemuksia?

      • ei_nimim.

        Itselläni on ollut sama kokemus tuosta asiasta, äiti tosin on aina ollut poikkeus.

        Kun asuinkaupunkiani kohtasi eräänlainen luonnonkatastrofi, ihmisten kiinnostus minuun heräsi taas. (Vuosia tuon tilanteen jälkeen tosin luulen siinä olleen myös muuntyyppistä kiinnostusta mukana, ehkä jonkinlaista tirkistelyn halua tms.)

      • Älä unhoita, älä

        Voi kurja sinulla, 'jepulisjee'. Tuo mitä kerrot, on VÄÄRIN!

        Sukulaisten pitäisi toimia justiinsa tasan toisin päin. Meitä on täällä Suomessa monta ja ulkosuomalaisia vain yksi perhekunta. Meidän tehtävämme on huomioita, muistaa ja pitää huolta suhteista, suomalaisuudesta, sukurakkaudesta, justiinsa niin kuin sinä toivot. Olet toiveissasi ja tarpeissasi täysin oikeassa!

        Minä olen täällä Suomessa suvussani miltei ainoa ja ainakin kaikkein aktiivisin ja tunteita näyttävin suhteessani suvun ulkomailla elävään sukumme jäseneen sekä hänen nykyiseen perhekuntaansa.

    • fgfghdfh f

      dgsg

    • piankotiin

      Suomeen paluuseen on tullut joitain säröjä, mutta en ole vielä varma, miten reagoin; huumorilla vai harmistuen. Suomalaisten viranomaisten kanssa asioidessa ei saa olla "asennetta", näköjään. Jos uskaltautuu käyttämään huumoria tai arvostelemaan viranomaisen toimintaa, siihen ei reagoida kuin ihminen reagoisi toisen ihmisen kommenttiin, vaan kuin jokin pikku isoveli tai vanginvartija tai ylipomo alamaiseensa, joka juuri unohti olla nöyristelevä ja väritön ja mauton. Sanojen sisältöä ei pohdita vaan hyökkäävästi tartutaan siihen, että toinen ylipäätään uskalsi poiketa repliikeistä ja olla ironinen.

      No, tarkoituksenanihan on kirjoittaa suomalaisen yhteiskunnan epäkohdista ja naurettavuuksista - nyt on jo löytynyt aiheita! Huumori voi monessa tilanteessa olla paras keino korjata epäkohtia. Kun asioille antaa oikeat nimet, toistenkin on helpompi tajuta, ja sitten tehdä asioille jotain. Yhteisessä yhteiskunnassahan me elämme, emme toinen toistemme alamaisina eikä pomottajina.

      Muistuttaisin kaikkia Suomeen palaajia ottamaan asioista selvää ennen kuin menee asioimaan virastoihin, eikä antaa mitään tietoja itsestään, ennen kuin tietää säännöt. Niin, sepä onkin tehty vaikeaksi. Systeeminä on se, että ensin kysytään kaikki henkilötiedot ja yksityiskohdat ja sitten vasta kerrotaan, miten ne vaikuttivat päätöksiin. Tämä on tätä Suomea. Olen saapunut korjaamaan tilannetta:)

      Piiku suruutensa huumassa...

    • paluumuuttaja

      Haluaisin tuoda tähän keskusteluun oman kokemukseni mikä on vähintäänkin yhtä paljon sekavia tunteita herättävä omasta mielestäni kuin keskustelun aloittajan mielestä paluu Suomeen.

      Lähdin tyttökaverin perässä aikoinaan Saksaan. Olin muutamassa eri osavaltiossa ja näin millaisia huimia eroja tuollaisen pinta-alaltaan Suomen kokoisessa maassa on, kun sitä väkeäkin on paljon. Sitten muutimme työni perässä vähäksi aikaa Belgiaan, jossa koin kahden lähes samankokoisen kieliryhmän suhtautuminen toisiinsa. Sen jälkeen kävimme Iso-Britanniassa (huonoin ikinä asumistani maista) ja Sveitsissä. Lopulta tulimme Suomeen oikeastaan omista tunnesyistäni, mutta vaimoni saksalaiseen tapaan seurasi ennakkoluulottomasti perässä. Paluumuutto oli ainakin mulle tosi hyvä päätös. En tiedä, onko tämä maailman paras maa, mutta minulle todella hyvä. Perheenikin on sopeutunut hyvin ja he pitävät suomalaisia mukavina ja ennakkoluulottomina, jotka kannustavat, kun he puhuvat ja opettelevat suomea (toisin kuin Saksassa ja Belgiassa, jossa olen saanut kommentteja "puhut niin hitaasti" kun en aluksi osannut kieliä).

      Mutta asia mikä aiheuttaa ristiriitaisia tunteita on tämä avartunut maailmankatsomukseni. Kuten jo mainitsin, koin ja näin suuria eroja jopa maiden sisällä, puhumattakaan asumisesta eri maissa. Kun tulin takaisin, aloin tarkkailla omaa kotimaatani "ulkomaana", koska onhan täällä asiat muuttuneet siitä mitä ne olivat reilu 10 vuotta sitten. Tämä aikani ulkomailla on ikään kuin tehnyt minusta juurettoman. En tiedä onko se hyvä asia. Nyt jos vertaan olotilaani nyt ja ennen lähtöä niin ennen ulkomailla oleskelua olin onnellisesti omassa kuplassani asuva. Nyt tuntuu, että silloin oli helpompi ymmärtää ja olla osa yhteisöä, mutta nyt koko ajan tuntuu että tarkkailen ja opettelen asioita, jotka tavallaan ovat omiani ja tuttuja koska olen suomalainen, mutta jotka kuitenkin tuntuvat vierailta.

      En siis osaa sanoa, onko avartava ulkomailla oleskelu aina niin hyvä asia kuin joka paikassa toitotetaan. Joskus on ihanaa olla vain omassa kuplassaan ajattelematta mitään sen enempää. Huoh.

      • pesantti

        Samoja huomioita täällä: matkailu ja ulkomailla asuminen avartaa - huomaamaan missä kuplassa ihmiset omassa kotimaassaan elävät. Mutta mitä hyötyä/etua siitä itselle on? Ei tosiaan mitään sinällään, päinvastoin.
        Sen sijaan henkinen avartuminen kasvattaa ihmisenä: pakosti oppii kärsivälllisemmäksi, suvaitsevammaksi jne, kun vaihtoehtona on turhautuminen ja kyynistyminen.
        Samalla kotimaassaan asuvat pysyvät omassa kuplassaan, itse siitä autuaan tietämättöminä.

      • jokuvaantaas
        pesantti kirjoitti:

        Samoja huomioita täällä: matkailu ja ulkomailla asuminen avartaa - huomaamaan missä kuplassa ihmiset omassa kotimaassaan elävät. Mutta mitä hyötyä/etua siitä itselle on? Ei tosiaan mitään sinällään, päinvastoin.
        Sen sijaan henkinen avartuminen kasvattaa ihmisenä: pakosti oppii kärsivälllisemmäksi, suvaitsevammaksi jne, kun vaihtoehtona on turhautuminen ja kyynistyminen.
        Samalla kotimaassaan asuvat pysyvät omassa kuplassaan, itse siitä autuaan tietämättöminä.

        Hyviä ajatuksia teillä kahdella.
        Olen palannut Suomeen ja kohdannut byrokratian muurin. Yritystä ei näytä voivan aloittaa, työtä ei löydy, toimeentulotukeen en ole oikeutettu. Millä h3lvetilla minä elän? Tavarani ovat vasta juuri lähteneet entisestä asuinmaastani (jos ovat - suomalainen rahtifirma ei vastaa kysymyksiin eikä ole vielä vaivautunut lähettämään edes laskua, joten en tiedä, onko vakuutus voimassa, jos tavarat vaikka katoavat). Nyt olen jo alkanut katua paluutani.

        Kai sitä on jotenkin avartunut. Tai paremminkin luonut erilaisen kuplan erilaisessa ympäristössä ja se kupla rikkoontuu pakosta Suomeen palatessa. Ihmisenä on jonkin verran kehittynyt, mutta onko tarpeeksi? Samat ongelmat tuntuvat vaivaavan henkilösuhteissa kuin menneinä vuosinakin, kaikissa asuinmaissani. Omat puutteet kulkevat repussa mukana kaikkialle. Tai siis paremminkin omat puutteet merkitsevät, että on puutteelliset eväät elämään missä sitten onkin. Ei se ole täysin asuinmaan vika, ei täysin oma vika. Elämä on niin h11skatin monimutkaista. Kuka sitä osaa elää kunnolla? Ehkä omassa tutussa kuplassa jaksaa sinnitellä päivästä toiseen, mutta miten taas luoda uusi kupla? Miten saada tuloja? Missä asua ja kenen kanssa? Mieleeni juolahti äsken heittäytyä täyttä vauhtia kulkevasta autosta moottoritielle. Olisin kai päässyt ainakin sairaalahoitoon, jos ei sitten lopullisesti pois ongelmista. Jos sekään nyt sitten on lopullista - kukapa sen tietää?

    • pentoikk
    • shnm

      Hei 7 vuotta poissa
      Oletko ikinä ajatellut, että moni muuttaa myös ns. seikkailunhalusta ,halusta nähdä maailmaa

      • shnm

        Asuuko Rouva Ulkosuomi nykyisin jenkeissä.?
        Tuli mieleen omahyväisen viestin takia

    • ulkkari2012

      No, jos et 15 vuoteen kaynyt vanhempiesi kotimaassa (ja maassa, jossa todennakoisesti olet itse syntynyt), niin kai se yhden matkan kestaa. Ei siella tarvitse koko kesaa olla.

    • heykiss_

      Voi että, tuli tippa linssiin näitä viestejä lukiessa..
      Pelottaa melkein tulevaisuus Sveitsissä, kun luen kaikkien viestejä siitä miten Suomen kaipuu ei ole koskaan kuitenkaan hellittänyt..
      Käyn kaksi kertaa vuodessa Suomessa, olen 21-vuotias. Molemmat vanhempani ovat kuolleet, äiti tämän vuoden keväänä. Yhteydenpito todellakin on yksipuolista, kenen tahansa kanssa kotimaasta, tuntuu että olen vain "hävinnyt", ettei minulla ole ketään missään... Paitsi poikaystäväni täällä Sveitsissä, ja lukiokaverit Suomessa kun siellä käyn.
      Pelottaa, kun en koe voivani elää ilman poikaystävääni, hän on minulle varmasti tärkein ihminen elämässäni tällä hetkellä, ja hän ei koskaan voisi tulla Suomeen (hän on maanviljelijä, hän perii kohta isänsä maatilan mikä on ollut suvulla jo vuosikymmeniä, ja Suomesta hän ei työtä löytäisi, hän sanoo että tulisi ehkä Suomeen jos pakko olisi, mutta en ikinä tekisi sitä hänelle koska tiedän että tämä työ on hänelle niin rakas ja tärkeä, ei hän voisi koskaan olla onnellinen ilman sitä)..
      Pidän myös tästä maasta, mutta tunnen itseni niin ulkopuoliseksi, minulla ei ole täällä ystäviä.. Tosin en Suomessakaan koskaan ollut niin sosiaalinen, minulla ei ole kuin muutama ystävä Suomessa. Täällä kaikki yhteydenpito on niin pinnallista, tuntuu ettei oikeita ystäviä edes ole täällä..
      Aloitan yliopiston täällä tänä syksynä, toivon löytäväni paikkani tässä maassa ja kulttuurissa.
      Poikaystäväni tapasin täällä aupairina työskennellessäni, ei ollut siis mikään lomaromanssi.. Rakastuin "ensisilmäyksellä", ja siitä lähtien rakkaus on ollut täysin ehdotonta, molemmin puolin. Olemme olleet yhdessä kaksi vuotta enkä näe tälle loppua.. Rakastan häntä niin..

    • RouvaUlkosuomi

      Ihan varmasti loydat oman paikkasi uudesta kotimaastasi ja ihan varmasti loydat ystavia. Positiivinen ja rento asenne: kaikki ajan kanssa!

      Opiskelut ja uudet tyopaikat tuovat aina uusia ihmisia mukanaan. Sinua voisi auttaa tutustua toisiin ulkomaalaisiin. Toisen ulkomaalaisen kanssa voi jakaa sen ulkopuolisuuden tunteen, kummastella yhdessa, jakaa kokemuksia ja parantaa maailmaa... Itsellani sellaisesta asetelmasta on syntynyt muutama ihan hyva ystavyyssuhde...

      Minulla meni varmaan 5 vuotta ennen kuin loysin paikallisesta kantavaestosta ihmisen, jota voin sanoa ystavaksi. Toistan: kaikki siis ajan kanssa!

      Ja sitten kun vuodet menee eteenpain, sitten kun sinulla on lapsia, kiireinen tyo, sosiaalisia velvoitteita ja juokset paa edella joka paikkaan, niin silloin sita ei enaa sitten olekaan aikaa surkutella Suomen peraan tai tuntea mitaan ulkopuolisuuden tunteita.

      Jos lahdet takaisin Suomeen, niin kadut varmasti!
      Muista, etta koti on siella, missa rakkaus on.

      • outo ennustus!

        "Jos lahdet takaisin Suomeen, niin kadut varmasti! "

        - Mihin perustatte moisen väitteen?

      • fsfgsdgdf
        outo ennustus! kirjoitti:

        "Jos lahdet takaisin Suomeen, niin kadut varmasti! "

        - Mihin perustatte moisen väitteen?

        Minä olisin katunut Suomeen paluuta, ellei minulla olisi ollut jo etsittynä täältä tuo oma kullan mussukka. Ei olisi ollut työtä. Työkkärin karenssi takasi tulottomuuden neljäksi kuukaudeksi. Säästöt olisi pitänyt kuluttaa asumiseen ja syömiseen ja nettiin ja puhelimeen ja matkakuluihin. Ei edes ihana SUomen kesä olisi auttanut, eikä suomen kielellä puhuminen lohduttanut.

        Siis jos suunnittelee tulevansa Suomeen yksin, ilman työtä tai muuta varmaa tuloa, ehkä kannattaa harkita vakavasti. Tämä on kova maa niille, joilla ei ole paljon rahaa. Työtön on täällä rikollinen, vaikka toisin todistaakin (tarkoitan hyödyttömiä selityksiä työkkärille). Muualla kansalainen on yleensä syytön, kunnes toisin todistetaan.

      • hämmästelen
        fsfgsdgdf kirjoitti:

        Minä olisin katunut Suomeen paluuta, ellei minulla olisi ollut jo etsittynä täältä tuo oma kullan mussukka. Ei olisi ollut työtä. Työkkärin karenssi takasi tulottomuuden neljäksi kuukaudeksi. Säästöt olisi pitänyt kuluttaa asumiseen ja syömiseen ja nettiin ja puhelimeen ja matkakuluihin. Ei edes ihana SUomen kesä olisi auttanut, eikä suomen kielellä puhuminen lohduttanut.

        Siis jos suunnittelee tulevansa Suomeen yksin, ilman työtä tai muuta varmaa tuloa, ehkä kannattaa harkita vakavasti. Tämä on kova maa niille, joilla ei ole paljon rahaa. Työtön on täällä rikollinen, vaikka toisin todistaakin (tarkoitan hyödyttömiä selityksiä työkkärille). Muualla kansalainen on yleensä syytön, kunnes toisin todistetaan.

        On sitä muuallakin karenssiaikoja, jos ylipäätään mitään työttömyystukijärjestelmää on edes olemassa. Miksi ihmeessä kuvittelet, että ulkomailla vuosia tai vuosikymmeniä asunut voisi tuosta noin vaan palata takaisin Suomeen notkuvien lihapatojen ääreen kuluttamaan veronmaksajien rahoja? Eikä missään maassa asuminen ja eläminen ole ilmaista. Yleensä ne maksetaan omasta pussista kaikkialla. Siksi ihmiset säästävät rahaa, että voi sitten elää jos lopettaa/joutuu lopettamaan työt. Etkö ole saanut ulkomailla asuessasi mitään säästöön kirstun pohjalle? Minä olen asunut jo vuosia ulkomailla ja yritän säästää koko ajan, jotta on puskuria elää ja asua mikäli joudun työttömäksi tai päätän palata Suomeen.

      • dfasfsdfsdf
        hämmästelen kirjoitti:

        On sitä muuallakin karenssiaikoja, jos ylipäätään mitään työttömyystukijärjestelmää on edes olemassa. Miksi ihmeessä kuvittelet, että ulkomailla vuosia tai vuosikymmeniä asunut voisi tuosta noin vaan palata takaisin Suomeen notkuvien lihapatojen ääreen kuluttamaan veronmaksajien rahoja? Eikä missään maassa asuminen ja eläminen ole ilmaista. Yleensä ne maksetaan omasta pussista kaikkialla. Siksi ihmiset säästävät rahaa, että voi sitten elää jos lopettaa/joutuu lopettamaan työt. Etkö ole saanut ulkomailla asuessasi mitään säästöön kirstun pohjalle? Minä olen asunut jo vuosia ulkomailla ja yritän säästää koko ajan, jotta on puskuria elää ja asua mikäli joudun työttömäksi tai päätän palata Suomeen.

        Tuo oli päivän paras. Kuule Suomessa ei lihapadat nykyään notku kuin poliitikoilla ja valtion tuella elävien isojen yritysten johtajilla.

      • fdsgdfgdf
        hämmästelen kirjoitti:

        On sitä muuallakin karenssiaikoja, jos ylipäätään mitään työttömyystukijärjestelmää on edes olemassa. Miksi ihmeessä kuvittelet, että ulkomailla vuosia tai vuosikymmeniä asunut voisi tuosta noin vaan palata takaisin Suomeen notkuvien lihapatojen ääreen kuluttamaan veronmaksajien rahoja? Eikä missään maassa asuminen ja eläminen ole ilmaista. Yleensä ne maksetaan omasta pussista kaikkialla. Siksi ihmiset säästävät rahaa, että voi sitten elää jos lopettaa/joutuu lopettamaan työt. Etkö ole saanut ulkomailla asuessasi mitään säästöön kirstun pohjalle? Minä olen asunut jo vuosia ulkomailla ja yritän säästää koko ajan, jotta on puskuria elää ja asua mikäli joudun työttömäksi tai päätän palata Suomeen.

        Ulkomailla työuransa tehnyt saa työeläkkeensä sieltä, eli ei rasita Suomea silläkään tavalla. Hän tuo laajentuneet näkökantansa ja kokemuksensa maahan ja hyödyttää yhteiskuntaa - ainakin jotkut heistä.

        Jos palaisin nyt, tietäen, mitä opin liian myöhään, tulisin varustettuna "työtodistuksilla" viimeiltä parilta vuodelta ja olisin saanut tukea nämä kuukaudet, ennenkuin löydän taas tuloja. Kuudensadan euron tuesta viedään toisella kädellä satanen veroina. Tällä tavalla virkamiehet työllistävät itseään ja työnhakijat ovat heille vain rikollisjoukko, raaka-aine, josta he saavat elantonsa. Luulin palaavani maahan, jossa on reilu meininki niille, jotka eivät pelkää työtä. Työtä ei kuitenkaan edes löydy. Minä ja pari, kolmesataa tuhatta muuta rikollista vaan lökötämme lihapatojen äärella, kun olemme olleet niin tyhmiä, ettemme ole saaneet säästettyä rahaa, ja niin laiskoja, ettemme halua tehdä työtä.

    • Muu Maa Mansikka

      Tapanani oli vierailla Suomessa vanhempieni luona joka yhdeksas vuosi, nyt - valitettavasti - asun taalla ns. vakituisesti. Ja vaikeaa on.

      Syy: suomalaiset ovat niin itsekeskeisia, luulevat olevansa maailman napa, nyrpeita ja koppavia, etten olisi ensin ollut uskoa.

      Ulkosuomalaisten suurin syy nakyy olevan vanhat vanhemmat, joiden luona vieraillaan, ja suku on pahin, sisarusten valilla on pahasuopaisuutta ja riitaa, nain oma ja ystavieni kokemus kertoo.

      Sita tilaa matkan, odottaa innolla ja viikon kuluttua on valmis lahtemaan takaisin sinne mista tulikin.
      TAALLA ON NIIN TYLSAA !!!
      Mitaan ei koskaan tapahdu, ihmiset kylmia, keskustelua ei saa aikaan, ei sen puoleen etta heidan kanssaan voisikaan keskustella mistaan.
      Ja uskallappas menna arvostelemaan, silloin in ilmiriita paalla.

      Olen monta kertaa katunut kun palasin tanne "rakkaaseen kotimaahan" takaisin. Muut ulkomailla asuvat ja taalla vierailevat yhtynevat minuun ?!

      • Mansikka II

        Totta jokainen sanasi. Joo, en aio palata!

      • jo 7 vuotta pois

        Näin kesälomalla olen huomannut täsmälleen samat asiat... kiva, että on lomia niin saa karistaa ruusunpunaiset kuvitelmat Suomesta pois.

        Vielä 2 vkoa ja takaisin ihanaan, elämäniloiseen kotimaahani pois Suomesta.

    • keski-eurooppalainen

      Loma Suomessa on nyt pidetty. Itse halusin Välimerelle, mutta puolisoni halusi välttämättä Suomeen, kun ei ollut siellä kolmeen vuoteen käynyt. Hän siis ei ole suomalainen.

      Niin ensinnäkin se oli taas ihan sairaan kallis loma, ja se S-ketju sai taas ihan liikaa meikäläisenkin rahoja, mutta minkäs teet, kun niillä alkaa olla monopoli joka alalla. Ja sitten huomasin taas kuinka epäsiistiä siellä on meihin keski-eurooppalaisiin nähden, varsinkin keittiöt ja kylppärit. Niitä siivotaan varmaan vain max. pari kertaa kuussa eikä päivittäin. Sen täällä kotona aina unohtaa, että suomalaiset ovat siivottomia... ja sitten vielä, kävin eräässä kaupungissa sellisessa kesätapahtumassa... niin siellähan tapeltiin kännissä kokoajan, poliisilla oli paljon töitä. Ihan kauheaa kaseltavaa.

      Ja se poliittinen ilmapiiri tuntui ahdistavalta, nyt niitä persuja on joka puolella, kun otin kentältä taksin, niin se taksikuski jo tunnustautui perujen äänestäjäksi.

      Eli seuraavan kerran haluan lomalla vaikka Albaniaan. Siellä on kaunista, halpaa ja porukka osaa käyttäytyä.

      • toinen keski-euroopp

        Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutta persut on parasta mitä Suomen politiikassa on tapahtunut. Tuo demari-kepu-kokkare -akseli on Suomen ajanut kuseen ja samat puolueet ja naamat on jo vuosikymmeniä vaihtaneet vuoroaan kuin tanssiaisissa; 1 opositiossa ja 2 hallituksessa.

        Vai, että oikein demokratiaa :D...

    • Pitkästä aikaa - AP

      Minä olen tuo aloittaja, joka niin pelkäsi ja jännitti edessä olevaa "pakkolomaa" Suomessa. Noiden yllättävän voimakkaana myllertävien tunteiden, myös positiivisten, käsittelyssä auttoivat ketjussa yllä saamani vastuakset. Kiitos kaikille niistä!

      Sitten olikin aika lähteä paikan päälle katsomaan, miten ennakkoasenteet pitävät kutinsa. Saavuin toukokuussa Helsinkiin, jossa ruoho oli juuri alkanut vihertämään ja lehdet puhkeilemaan puiden oksille. Aurinko jo lämmitti jonkin verran saaden ihmiset iloisiksi, puheliaiksi ja hymyileviksi, puheliaksikin. Maa tuntui muuttuneen melkein toiseksi kuin mitä se oli mielikuvissani, mutta parissa viikossa tunsin taas olevani kuin kotonani. Aloin taas ajatellakin suomeksi, tosin sitten aina välillä myös analysoin kaikkea nykyisellä käyttökielelläni.

      Olin jo tehnyt sen päätöksen, etten ota liikaa paineita asiasta vaan viivyn vain niin kauan kuin itse haluan. Lisäksi päätin olla itsekäs enkä halunnut sulkeutua vanhempien ja sukulaisten kanssa mökkiin keskelle metsää, en edes käydä lähiöissä vaan vuokrasin (sukulaissuhteilla toki) huoneen kimppakämpästä Helsingin kantakaupungin tuntumasta ja sieltä käsin sitten tulin ja menin niin kuin huvitti. Toki kävin vanhempien ja sukulaisten luona kylässä sekä piipahdin monissa rippi- ylioppilas- ja valmistujaisjuhlissa, joita alkukesästä onneksi riitti. Sitten oli kaikenlaisia kyläjuhlia ja muita tapahtumia, joissa kävin ahkeraan tapailemassa vanhoja kavereita ja tuttuja. Luonnon rauhasta ja hilajisuudesta nautin vain aamulenkkien aikana. No, hiljaisuudesta ei oikeastaan voi puhua siinä linnunlaulukonsertissa, joka Suomen alkukesän aamussa on kuultavissa. Juhannuksenkin vietin eräällä festivaalilla. Silloin kyllä tuppasi vähän hirvittämään se hillitön juhliminen, joka siellä on tapana, mutta itse pysyttelin kohtuudessa ja huvittuneena katselin noita nelijalkaisia örveltäjiä, jotka tuntuivat haluavan juomisen lisäksi vain naida kaikkea mikä vähänkin liikkuu. Ja heinäkuussa sitten tuppasi tulemaan välillä vähän kylmä, ja kevään iloiset ihmisetkin olivat osittain muuttuneet lomastressin vaivaamiksi kiukkupusseiksi. Muutama pieni konflikti siinä syntyi sukulaisten kanssa, ja välillä olin jo pakkaamassa matkalaukkuani, mutta sitten päätin vielä kestää muutaman jäljellä olevan viikon. Otin vain vähän lisää etäisyyttä noihin hankaliin sukulaisiin ja siirryin mukavampiin. Pikku romanssikin ehti loman aikana kehkeytyä, mutta sen loputtua erottiin ystävinä.

      Kaiken kaikkiaan siis oikein kiva reissu. Eikä pelkästään sitä, vaan kasvattava kokemus, jonka aikana solmin uuden suhteen Suomeen, en nyt enää vanhempieni lapsena enkä sukulaisteni sukulaisena vaan itsenäisenä aikuisena ihmisenä. Ja Suomi, se on loppujen lopuksi ihan kiva ja kehittynyt maa, ja vähintäänkin yhtä mukava kuin moni muukin maa. Enpä sitä halua millään lailla mollata. Omat hyvät ja huonot puolensa joka maassa. Mutta tosiaankin kiva nyt olla enemmän sinut Suomen kanssa. Se on osa minun historiaani ja myös persoonaani ja voin pitää siihen yllä haluamani henkilökohtaisen suhteen. Eikä minun tarvitse mistään kotimaista, isänmaista eikä sinivalkoisista ruisleivistä vouhottaa kun Suomesta puhutaan, vaan voin tykätä siitä omalla tavallani.

      Nyt sitten mietin, että milloin haluan mennä uudestaan: joko nyt marraskuussa katsomaan yrmeitä syyssuomalaisia, vai odottaisikohan helmikuuhun, jolloin vosi lähteä merjen jäälle sauvakävelylle katsomaan talviaurinkosuomalaisia.

      • piankotiin

        Mukavaa kuulla, että pelkäämäsi loma olikin parempi kuin olit aavistellut!

        Minulla ei vieläkään ole ollut "koti-ikävää" entiseen asuinmaahan. Kuvia katsellessa jokunen haikea tunne häivähtää, mutta katoaa heti. Katselen tässä harmaata aamutaivasta Hämeessä, lopettelen aamukahviani ja olen ihan onnellinen. Ostin oman suomalaisen kullan kanssa oman suomalaisen maatilan Suomen idyllisimmästä pikkukylästä ja kunnostelemme siitä unelmakodin itsellemme. Jos siellä ei olla onnellisia, sitten ei missään.

        Suuresta suvustani olen tavannut paluuni jälkeen vain yhden sisarentytön lapsineen ja jutellut puhelimessa veljeni kanssa. Se surettaa, ettei perhe puhalla yhteen hiileen. Mutta siinäkin on aineksia vaikka romaaniin. Ja nyt kohta minulla on oma retriitti, jossa voin kirjoitella mielin määrin, jos remontilta ja puutarhan myllertämiseltä jaksan.

      • Pitkästä aikaa
        piankotiin kirjoitti:

        Mukavaa kuulla, että pelkäämäsi loma olikin parempi kuin olit aavistellut!

        Minulla ei vieläkään ole ollut "koti-ikävää" entiseen asuinmaahan. Kuvia katsellessa jokunen haikea tunne häivähtää, mutta katoaa heti. Katselen tässä harmaata aamutaivasta Hämeessä, lopettelen aamukahviani ja olen ihan onnellinen. Ostin oman suomalaisen kullan kanssa oman suomalaisen maatilan Suomen idyllisimmästä pikkukylästä ja kunnostelemme siitä unelmakodin itsellemme. Jos siellä ei olla onnellisia, sitten ei missään.

        Suuresta suvustani olen tavannut paluuni jälkeen vain yhden sisarentytön lapsineen ja jutellut puhelimessa veljeni kanssa. Se surettaa, ettei perhe puhalla yhteen hiileen. Mutta siinäkin on aineksia vaikka romaaniin. Ja nyt kohta minulla on oma retriitti, jossa voin kirjoitella mielin määrin, jos remontilta ja puutarhan myllertämiseltä jaksan.

        Kiitos kuulumisista! Ajattelinkin kysäistä niitä, mutta en vielä ehtinyt. Kiva kuulla, että sinulla on myös, ja toivon mukaan enimmäkseen, positiivisia kokemuksia Suomesta. Sukulaisiaan ei voi valita, mutta ystävät voi, joten ei kannata jäädä suremaan perhettä ja sukua sen pidempään.
        Tsemppiä!

    • ---------------->

      Minua taasen hirvittää tuo skandaalinmakuinen hirvittely...kuolema meidät kuitenkin jokaisen aikanaan korjaa....kannattaa ottaa elämä vähän rennommin ja filosofisemmalla asenteella...parantaa elämänlaatua, terveyttäkin ja saattaa antaa jopa muutamia vuosia lisää.

      Tuossa ylempänä oli pohdittavaksi hyödyllinen linkki.

      "Näitä viittä asiaa ihmiset katuvat eniten kuolinvuoteellaan"

      - http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkeli.shtml/1410430/naita-viitta-asiaa-ihmiset-katuvat-eniten-kuolinvuoteellaan

    • nauttikaa synnyinmaa

      Aika erikoista, juuri kukaan ei teistä kertonut missä maissa asutte, onko alunperiin lähtöönne jokin erityinen syy, onko lapsuustraumoja, kouluvaikeuksia, kkavereiden puutettta yms. yms. ollut . Itse olen asunut kymmenen vuotta Italiassa, nyt pysyvästi suomessa, ja aina oli ihana tulla sukuloimaan, tapamaan vanhoja sukulaisia, kavereita ja ystäviä. Aina tietysti jännitti , mutta se oli ihanaa odotuksen tunnetta ja sitten oli ihana palata sillooiseen asuinmaahan.
      *Ottakaa posiitivisesti, ottakaa kultuurimatkana, tutustukaa kaupunkiin uudelleen, muistelkaa sukulaisten kanssa yhteisiä aikoja, nauttikaa luonnosta jota ei asuimaassanne ole samanlaista, etsikää pieniä yksityiskohti, jos siis lähdette tankatkaa itseenne positiivisia muistoja mitkä ovat olleet hyviä asioita, ei niitä negatiivisa tunteita. Tervetuloa Suomeen!!!!!!

      • dfdfdsfgdfg

        Hyvä, että aina löytyy joku, jolla on valmisvastaus toisten asioihin. Pahoittelen, ettei sinun asumisesi Italiassa sitten kestänytkään. Avioeroko tuli?

        Minulla ainakin oli ongelmasukulaiset. Nyt Suomeen palattuani hoidan sen ongelman sillä, etten tapaa heitä ja olen testamentannut (lapsettomana) omaisuuteni ystävilleni. Äiti oli narsisti ja aiheutti lapsuustraumoja. Koulussakin pienenä kiusattiin. Eli aika normaali lapsuus suomalaisittain. Voin sanoa, että ulkomailla asuminen muutti minua, kuten vuodetkin tietysti, ja nyt nautin Suomen luonnosta ja kulttuurista ja tuon oman pienen panokseni virkamiesdiktatuurin ja kyykytysmentaliteetin korjaamiseksi. Minusta tuntuu, että Suomi tarvitsee minua, samoin kuin minä Suomea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1506

    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      28
      1379

    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1318

    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      220
      1189

    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1105

    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1041

    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1037

    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959

    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      285
      956

    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      76
      954
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt