Hilkka Ahde alkoi ajaa asiaansa oikeudessa, kun työnantaja harjoitti järjestelmällistä työpaikkakiusaamista vuosien ajan.
Nyt Ahde on saanut potkut luottamuspulan vuoksi. - Sillä lailla!
Aina sanotaan, että ei pidä alistua, pitää ajaa asiaansa, pidä puolesi! On hyvä antaa neuvoja ja kannustaa, kun itse on turvassa.
Kun potkit tutkainta vastaan...
8
152
Vastaukset
Miehensä Matti Ahde savustettiin työpaikastaan naisiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän takia.
Poliittista ajojahtia arveltiin eräissä piireissä.Hilkka Ahteen erottaminen ei muodostukaan läpihuutojutuksi kuten jonkun prosessityöläisen asiassa..
Sekä nykyinen SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly, että entinen, nykyinen työvoimaministeri Ihalainen tuomitsevat erotuksen laittomana.
Hilkka Ahde on jättänyt valituksen erottamisestaan.- salaliitto ,
kaikki tietää miksi !
Tilanteessa on jotain väärää, MIKSI hyökätään Rädyn kimpuun yksistään ?!!
Vanha sanonta " ei savua ilman tulta " siis täytyy olla myös H Ahteessa jotain syytä tilanteen syntymiseen, ON syytä tutkia huolella myös H Ahteen toiminta, miksi luottamus on menny !"Tuli"n ollut jo pitkään AKT:ssä ja "savusta" on kärsitty. Niin kuin hyvin tiedämme, ei moista hyväksytä millään työmaalla ja ay-liike siitä äläkän nostaisi.
- säälittävaä raasu
Ruuneperi kirjoitti:
"Tuli"n ollut jo pitkään AKT:ssä ja "savusta" on kärsitty. Niin kuin hyvin tiedämme, ei moista hyväksytä millään työmaalla ja ay-liike siitä äläkän nostaisi.
Ei Ruunelle taaskaan ole uni maittanut. Onpahan istunut taas pukamansa rikki ja nostellut tyhjänpäiväisillä viesteillään ketjuja ylös-
- katleija
Huomasin vasta illalla, kun kapu nosti aloituksesi,että sinä olitkin jo aiheesta eilen aloituksen tehnyt. Vahingossa uuden aloitin.
- cc
Mikä lie instanssi, joka näitä mm. näitä erottamisia käsittelee? Voisi olla vaikka KHO, eli korkein hallintoikeus, mut hyvin yllättävältä toimenpiteeltä tuo erottaminen tuntuu.
Tuon tapaisen oikeuskäsittelyn nyt vielä käsittää, mutta siinä ruandalaisen pastorin oikeuskäsittely s u o m e s s a miljooniin nousevin kustannuksin on käsittämätöntä. - Olet oikeassa,
Ruandaan oikein lähdettiinkin isolla porukalla ottamaan kiinni todistajia, kova juoksu. viidakko pöllysi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011233Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282222- 371619
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510