Onko näin että joudun maksamaan varainsiirtoveroa mikäli "maksan" avioerossa exäni omakotitalosta "ulos" omaan asuntoon?
Kyseessähän on omaisuuden tasaus avioeroa varten. Ensimmäinen vaihe on jo käynnissä.
Kuuluuko toisen perimä rahasumma (taloon sijoitettu)jakaa vai jätetäänkö se jaon ulkopuolelle?
varainsiirtovero ja perintö
22
11713
Vastaukset
- Juhuu
Lasket ensiksi laskennalliset avio-oikeus osuudet.
Jos sinä olisit oikeutettu tasinkoon tai kumpikaan ei saa tasinkoa niin maksat käytännössä kiinteistöstä omistusoikeuden siirtymisestä vastiketta, joka on kokonaan varainsiirtoveron alaista.
Jos taasen olet velvollinen maksamaan tasinkoa, niin se osa jonka maksat rahana tasinkona on varainsiirtoverosta vapaata ja se osa joka ylittää laskennallisen tasinkovelvollisuuden on verollista.
Näin siis jos käytät avio-varallisuuden ulkopuolista varallisuutta puolisosi ostamiseen ulos omakotitalosta.
Osituskirjaan kannattaa tehdä osituslaskelma, sillä muuten käräjäoikeus olettaa varojen olevan aina avio-varallisuuden ulkopuolisilla varoilla maksettu.
Varainsiirtovero maksetaan hankitun omaisuuden suhteessa eli asunnon hinta jaettuna koko avio-omaisuuden rahamäärällä kerrottuna avio-oikeus osalla = osuus johon varainsiirtovero 4% kohdistuu.- Jocu
Jos ositus tehdään sovinnolla, ei paperi kiinnosta kuin mahdollisesti verottajaa (kiinteistövero) ja lainhuudon antajaa.
- Juhuuu
Jocu kirjoitti:
Jos ositus tehdään sovinnolla, ei paperi kiinnosta kuin mahdollisesti verottajaa (kiinteistövero) ja lainhuudon antajaa.
Oletpa oikeassa.
Mutta minkä tahon kuvittelet antavan (myöntävän) lainhuudon.
Lainhuudon myöntää kiinteistön sijaintipaikkakunnan käräjäoikeus.
Varainsiirtoveron maksamisen valvoo käräjäoikeus.
Lainhuuto on haettava 6 kuukaudessa osituksen laivoimaisuudesta. - Jocu
Juhuuu kirjoitti:
Oletpa oikeassa.
Mutta minkä tahon kuvittelet antavan (myöntävän) lainhuudon.
Lainhuudon myöntää kiinteistön sijaintipaikkakunnan käräjäoikeus.
Varainsiirtoveron maksamisen valvoo käräjäoikeus.
Lainhuuto on haettava 6 kuukaudessa osituksen laivoimaisuudesta.Lainhuudon antaa tuomiokunnan notaari, jos asia on selvä. Ei niitä käräjäsalissa puida.
Kannattaa muuten signeerata ositussopimuksen jokainen sivu. Muuten homma takkuilee. - Juhuuu
Jocu kirjoitti:
Lainhuudon antaa tuomiokunnan notaari, jos asia on selvä. Ei niitä käräjäsalissa puida.
Kannattaa muuten signeerata ositussopimuksen jokainen sivu. Muuten homma takkuilee.Näemmä alkaa mennä saivarteluksi, mutta
Kiinteistötuomari, notaari tai kiinteistöosaston (kanslian) toimistosihteeri käytännössä.
Yllä mainitut ovat käräjäoikeuden "työntekijöitä". Joka tapauksessa käräjäoikeus ja sen kiinteistöosasto on oikea osoite lainhuudon hakemiseen. - Sun on mun
Voisiko joku selkeästi viestiä, miten rahajaossa toimitaan avioerotilanteessa, jos toinen puolisoista on saanut testamentilla vain itselle kohdennettua perintöä (vaikkapa rahaa) ja molemmilla puolisoilla taloustilanne erohetkellä vakaa? Tasitaanko tämä perintö???? Jos näin on, pitäisi testamentin kirjoittajiakin valistaa asiasta hyvin.
- Yritetään
Sun on mun kirjoitti:

1) jos puolisoilla avioehto -> aviehdon sopimuksen mukaisesti jos taas ei ole
normaali jako ( karkeasti sanottuna 50 % varoista ja 50 % veloista )
2) tilanne missä toinen on perinyt kohdenetun perinnön ja perinön antaja ( vainaja) oli ennen kuolemaa määrännyt ettei perintö kuulu avioikeuden piiriin niin tämä jää 100 % sille kuka perinön on saanut ( ei lasketa mukaan kun määritellää omaisuuden arovoa mikä kuuluu avioikeuden piiriin jos tämä maininta puuttuu perunkirjasta niin tasataan kyllä.
Testamentin kirjoittajat tietävät tämän jos ovat ammattilaisia ( lakimies ym)
Tilanne voidaan välttää tekemällä avioehto jossa myös voidaan määritellä lahjakirjalla tai peritönä tullut omaisuus ei kuulu avio-oikeuden piiriin.
Jos kiinostaa tässä on suh hyvä linkki
- eroamassa
Meille on tähän asti sanottu, että jos "ulkopuolisia varoja" ei käytetä, kun toinen ottaa asunnon ja velat, varainsiirtoveroa ei tarvitse maksaa. On tosin avioehto, joten tasinko ei tule kyseeseen. Saa nyt nähdä, meneekö se loppuun asti niin, juttu on vielä kesken...
- Jocu
Jos ette käytä ulkopuolista rahaa, ei varaisiirtovero iske.
Minulle jäi erossa talo ja mökki. Ex sai sijoitukset. Meni sillä jaolla tase kohdalleen. Ei iskenyt mikään vero. Lainhuuto taloon tuli kuin turkinhihasta. - Juhuuu
Tuohon toteaisin, että
Jos teillä on avioehto, jossa poissuljetaan puolisot kaikesta niin kyseeseen tulee omaisuuden erottelu.
Omaisuuden erottelussa erotellaan puolisoiden välillä se minkä kukin jo omistaa.
tämä tarkoittaa, että jos asunnon tai kiinteistön omistaa toinen puoliso, joka pitää se edelleen omistuksessaan niin luonnollisesti varainsiirtoveroa ei mene.
Mutta jos omistusoikeus siirtyy toiselle puolisolle niin siitä menee varainsiirtovero, koska kyseessä on aina ulkopuolisilla varoilla maksettu omistusoikeuden siirtyminen.
Samoin jos esim puolet kiinteistöstä myydään toiselle puolisolle niin menee tästäkin osasta varainsiirtovero.
- Rocky
Perintöä ei jaeta avioerossa, riippumatta onko avioehto vai ei.
Jos teillä on omaisuutta 100e, josta miehesi on saantu 20e perintöä.
Joten jako:
100e- perintö 20e = 80e
80e jaettuna = 40e kummallekkin ja miehesi saa siihen sen 20e perintöä, eli 60e ja sinä saat 40e.- Jocu
Avioehtokaan ei täysin riitä suojaamaan perintöä jaolta, pitkän liiton osituksen kohtuulistamisjutun takia.
Perinnönjättäjän on määrättävä testamentilla, että perintö kuuluu vain perinnön saajalle, jos homma halutaan hoitaa varmasti.
Lukemattomia perintötiloja on mennyt jakoon eron osituksissa.
Puolisoilla on toistensa omaisuuteen avio-oikeus, ja se konkretisoituu eron osituksessa tai puolison kuollessa. - Rocky
Jocu kirjoitti:
Avioehtokaan ei täysin riitä suojaamaan perintöä jaolta, pitkän liiton osituksen kohtuulistamisjutun takia.
Perinnönjättäjän on määrättävä testamentilla, että perintö kuuluu vain perinnön saajalle, jos homma halutaan hoitaa varmasti.
Lukemattomia perintötiloja on mennyt jakoon eron osituksissa.
Puolisoilla on toistensa omaisuuteen avio-oikeus, ja se konkretisoituu eron osituksessa tai puolison kuollessa.Jos tavaran pystyy näyttämään perinnöksi, sitä ei silloin jaeta.
Noi perintötilat on vähän kinkkisiä, kun niitä ei oikeesti saada perintönä vaan ne ostetaan vanhemmilta ja jos puoliso on kanssa maksanut siitä, niin tottakai silloin tila laitetaan jakoon. - Rocky
Rocky kirjoitti:
Jos tavaran pystyy näyttämään perinnöksi, sitä ei silloin jaeta.
Noi perintötilat on vähän kinkkisiä, kun niitä ei oikeesti saada perintönä vaan ne ostetaan vanhemmilta ja jos puoliso on kanssa maksanut siitä, niin tottakai silloin tila laitetaan jakoon.Avioliittolaki 13.6.1929/234:
90§:
Omaisuuden ositusta toimitettaessa on omaisuutena, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta, pidettävä:
1) omaisuutta, jonka puoliso on ansainnut taikka saanut perintönä, lahjana tai testamentin nojalla. - Jocu
Rocky kirjoitti:
Avioliittolaki 13.6.1929/234:
90§:
Omaisuuden ositusta toimitettaessa on omaisuutena, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta, pidettävä:
1) omaisuutta, jonka puoliso on ansainnut taikka saanut perintönä, lahjana tai testamentin nojalla.Kaikki työtulo on ansiota. Kirjasi mukaan avio-oikeuden piiriin jää vain arpajaisvoitot.
Isäni peri maatilansa vanhemmiltaan. Äidilläni on siihen avio-oikeus, joka kävi toteen isäni kuoltua. Samoin olisi käynyt, jos he olisivat eronneet.
Äitini ei siis maksanut perintöveroa, koska hän sai puolet maatilasta avio-oikeudella. Me lapset maksoimme toisesta puolikkaasta perintöveron. - Jocu
Jocu kirjoitti:
Kaikki työtulo on ansiota. Kirjasi mukaan avio-oikeuden piiriin jää vain arpajaisvoitot.
Isäni peri maatilansa vanhemmiltaan. Äidilläni on siihen avio-oikeus, joka kävi toteen isäni kuoltua. Samoin olisi käynyt, jos he olisivat eronneet.
Äitini ei siis maksanut perintöveroa, koska hän sai puolet maatilasta avio-oikeudella. Me lapset maksoimme toisesta puolikkaasta perintöveron.Esittämäsi tilanne olisi mahdoton käytännössä. Perittyä omaisuutta, esim. metsää, ei kannattaisi myydä, koska mahdollisen eron tultua rahoja on paha korvamerkitä peritystä metsästä peräisin oleviksi.
Pitäisi vai odottaa ja katsoa, kuinka kauan perheonni kukoistaa!
Avio-oikeuden toteutumisesta vielä: Taloustaidon lakimies kirjoitti hiljan, että avio-oikeus on 'odotusarvo', joka toteutuu puolisoiden erotessa tai toisen kuollessa. Samanlaisena kummassakin tapauksessa. - Juhuu
Jocu kirjoitti:
Esittämäsi tilanne olisi mahdoton käytännössä. Perittyä omaisuutta, esim. metsää, ei kannattaisi myydä, koska mahdollisen eron tultua rahoja on paha korvamerkitä peritystä metsästä peräisin oleviksi.
Pitäisi vai odottaa ja katsoa, kuinka kauan perheonni kukoistaa!
Avio-oikeuden toteutumisesta vielä: Taloustaidon lakimies kirjoitti hiljan, että avio-oikeus on 'odotusarvo', joka toteutuu puolisoiden erotessa tai toisen kuollessa. Samanlaisena kummassakin tapauksessa.Olet oikeassa.
Sillä Rocky on lukenut lakikirjaa juuri niin kuin sitä ei saisi lukea.
Mainittu avioliittolain (411/1987) 90 § tarkoittaa vain sitä, että
mikä omaisuus ositusperusteen syntymisen jälkeen ei enää kuulu avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen.
Eli 90 §:n 1 mom 1) kohdan mukaan aviopuolison kuoleman (ositusperuste) jälkeen ansaittua omaisuutta, perintöä, lahjaa tai testamentilla saatua omaisuutta ei katsota avio-oikeuden alaiseksi SILLÄ hetkellä kun ositus toimitetaan.
Luonnollisesti ositus toimitetaan, jos toimitetaan, kuoleman jälkeen. Joten siihen kuolemaan katkeaa myös avio-oikeuden alaisen omaisuuden karttuminen.
Jos yllä mainitut on saatu ennen ositusperusteen syntymistä (puolison kuolemaa) niin se katsotaan pääsääntöisesti avio-oikeuden alaiseksi.
Asian ehkä ymmärtää jos jaksaa lukea 90 §:n 1 mom 2) kohdan. - Jocu
Juhuu kirjoitti:
Olet oikeassa.
Sillä Rocky on lukenut lakikirjaa juuri niin kuin sitä ei saisi lukea.
Mainittu avioliittolain (411/1987) 90 § tarkoittaa vain sitä, että
mikä omaisuus ositusperusteen syntymisen jälkeen ei enää kuulu avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen.
Eli 90 §:n 1 mom 1) kohdan mukaan aviopuolison kuoleman (ositusperuste) jälkeen ansaittua omaisuutta, perintöä, lahjaa tai testamentilla saatua omaisuutta ei katsota avio-oikeuden alaiseksi SILLÄ hetkellä kun ositus toimitetaan.
Luonnollisesti ositus toimitetaan, jos toimitetaan, kuoleman jälkeen. Joten siihen kuolemaan katkeaa myös avio-oikeuden alaisen omaisuuden karttuminen.
Jos yllä mainitut on saatu ennen ositusperusteen syntymistä (puolison kuolemaa) niin se katsotaan pääsääntöisesti avio-oikeuden alaiseksi.
Asian ehkä ymmärtää jos jaksaa lukea 90 §:n 1 mom 2) kohdan.Eron osituksessa tosiaankin 'dead line' on eron vireillepanopäivä. Sen jälkeen esim. peritty omaisuus ei enää mene jakoon.
Tuo muuten minutkin pelasti! - Sohvatiikeri
Rocky kirjoitti:
Avioliittolaki 13.6.1929/234:
90§:
Omaisuuden ositusta toimitettaessa on omaisuutena, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta, pidettävä:
1) omaisuutta, jonka puoliso on ansainnut taikka saanut perintönä, lahjana tai testamentin nojalla.Lainauksen tulisi kuulua näin:
"Avioliittolaki 13.6.1929/234:
90§:
Omaisuuden ositusta toimitettaessa on omaisuutena, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta, pidettävä:
1) omaisuutta, jonka puoliso on ansainnut taikka saanut perintönä, lahjana tai testamentin nojalla avioliiton purkauduttua toisen puolison kuoleman johdosta;..."
Eli toisin sanoen, jos leski perii jotain ennen osituksen suorittamista, ko perintö ei kuulu osituksen piiriin.
Tällä lain kohdalla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen kysymyksen kanssa.
Avio-oikeus ulottuu perintöön, ellei sitä ole suljettu pois avioehdolla tai testamenttimääräyksellä. - M36
Rocky kirjoitti:
Jos tavaran pystyy näyttämään perinnöksi, sitä ei silloin jaeta.
Noi perintötilat on vähän kinkkisiä, kun niitä ei oikeesti saada perintönä vaan ne ostetaan vanhemmilta ja jos puoliso on kanssa maksanut siitä, niin tottakai silloin tila laitetaan jakoon.... menee sulla puurot ja vellit sekaisin.
Ellei ole ehtoa tai testamentissa määrätty, niin avoeron sattuessa perintö lasketaan sen saaneen netto-omaisuuteen ... ja nämä tastaan tasingolla exän kanssa yhtäsuuriksi, ei ole monimutkaista.
Jos sitten puhutaan lesken oikeusksista ym. perintö-oikeudesta, niin ollaan väärällä palstalla. - mene noin
Jos teillä on omaisuutta 100e, josta miehesi on saanut 20e perintöä.
jako:
80e miehesi 20e perintöä = 100e yhteistä omaisuutta. Tuo jaetaan 2:la josta sinä saat 50e ja miehesi 50e.
20e perinnöstä tuli miehesi omaisuutta ja avioerossa puolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen.
Ellei ole avioehtoa tai erillistä testamenttimääräystä joka sulkee pois puolison. - valitettavasti
Jocu kirjoitti:
Avioehtokaan ei täysin riitä suojaamaan perintöä jaolta, pitkän liiton osituksen kohtuulistamisjutun takia.
Perinnönjättäjän on määrättävä testamentilla, että perintö kuuluu vain perinnön saajalle, jos homma halutaan hoitaa varmasti.
Lukemattomia perintötiloja on mennyt jakoon eron osituksissa.
Puolisoilla on toistensa omaisuuteen avio-oikeus, ja se konkretisoituu eron osituksessa tai puolison kuollessa.Oikeuden päätöksellä menee jakoon, jos avioehtoa ei ole tai perinnönjättäjä ei ole sitä erikseen määrännyt testamentilla ei avio-oikeuden piiriin kuuluvaksi.
Juuri näiden takia avioehto kuuluisi aina tehdä, karvas kokemus muutti siis minunkin käsityksen aviehdon tarpeellisuudesta.
Joten riippuu siitä millaisena ole omaisuuden perinnyt avio-oikeuden alaisena vai ilman.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1496399- 322282
- 1872079
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101303Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.701221- 731067
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241037Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44941Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12825