Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista.
Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirtyvät seuraavalle luokalle, iltakoulutus on tehonnut yli 60 vuotiaisiin tällä kaudella.
Pistävät niin sanotusti sekä röttöset että rukkaset jätesäkkiin.
Tilinpäätösvaltuusto 27.5
50
1142
Vastaukset
- Anonyymi
Päätökset on tehty ennen varsinaista kokousta kuten ennenkin.Kokous on vain tiedotustilaisuus/ kaupungin järjestämä teatteriesitys.Katsokaapa YouTubesta muiden kuntien valtuuston kokouksia.Ero on kuin yölä ja päivällä..
- Anonyymi
Taitaa olla muutenkin eroa kuin yöllä ja päivällä, päätöksentekemisessä ja tekijöissä. Kahdeksassa kunnasta kymmenestä, avoimuus ja rehellisyys, sekä oikea kuntalaisten arvostaminen sekä kuuleminen ovat demokratian yhteisöllinen ydin.
Meillä sen sijaan yhteisöllisyys pyörii, hallinnon päätähtien omien napojen kaivelussa. Välillä korvakäytävää kaivellen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa olla muutenkin eroa kuin yöllä ja päivällä, päätöksentekemisessä ja tekijöissä. Kahdeksassa kunnasta kymmenestä, avoimuus ja rehellisyys, sekä oikea kuntalaisten arvostaminen sekä kuuleminen ovat demokratian yhteisöllinen ydin.
Meillä sen sijaan yhteisöllisyys pyörii, hallinnon päätähtien omien napojen kaivelussa. Välillä korvakäytävää kaivellen.Totta. Onneksi nämä esim. Oulaskankaasta valehtelevat ovat meillä vähemmistönä voi sanoa jopa, että heillä ei ole mitään merkitystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Onneksi nämä esim. Oulaskankaasta valehtelevat ovat meillä vähemmistönä voi sanoa jopa, että heillä ei ole mitään merkitystä.
Kukaan mitään ole Oulaskankaasta valehdellut. Kepulivetoinen Pohden aluevaltuusto päätti asiasta ja lakkautti Oulaskankaan yöpäivystyksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan mitään ole Oulaskankaasta valehdellut. Kepulivetoinen Pohden aluevaltuusto päätti asiasta ja lakkautti Oulaskankaan yöpäivystyksen.
Ja lehtiuutinen oli, että Oulaskankaalla oli ollut tilastojen mukaan 3 yöllistä leikkausta.
Olen lukenut, että kannattaisi tuo p:n jauhaminen lopettaa. Tällaisia ovat meidän päättäjät.
Hokevat vanhaa, eivätkä seuraa aikaa. Tehdään niinkuin ennenkin...mottona....
Nyt kun vielä kehuvat tilinpäätöksen ja vuoden aikana ahkeroineet työntekijät
päättäjäkaarteineen, niin hyvin pyyhkii..... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja lehtiuutinen oli, että Oulaskankaalla oli ollut tilastojen mukaan 3 yöllistä leikkausta.
Olen lukenut, että kannattaisi tuo p:n jauhaminen lopettaa. Tällaisia ovat meidän päättäjät.
Hokevat vanhaa, eivätkä seuraa aikaa. Tehdään niinkuin ennenkin...mottona....
Nyt kun vielä kehuvat tilinpäätöksen ja vuoden aikana ahkeroineet työntekijät
päättäjäkaarteineen, niin hyvin pyyhkii........ ja noilla yöllisten leikkausten määrillä ei ollut mitään tekemistä normaalin yöpäivystyksen lopettamisen kanssa, Meillä on harkitusti valehdeltu, että normaali yöpäivystys lopetettiin juuri leikkausten määrän vuoksi. Siinä se vale liittyen Suomen hallituksen päätökseen päivystyksen lopettamisesta.
Toisaalta ei kai epärehelliseksi tunnetuilta muuta voi odottakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan mitään ole Oulaskankaasta valehdellut. Kepulivetoinen Pohden aluevaltuusto päätti asiasta ja lakkautti Oulaskankaan yöpäivystyksen.
Persut jaksavat valehdella. aluevaltuusto ei päätöstä tehnyt vaan Suomen hallitus ja Sotenministeri Juuso,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Onneksi nämä esim. Oulaskankaasta valehtelevat ovat meillä vähemmistönä voi sanoa jopa, että heillä ei ole mitään merkitystä.
Lopeta saata** tuo Oulaskankaasta vouhkaaminen.
Katsotaan loppuun näiden piripäiden sekoilu.
Eihän näissä missään ole enää mitään järkeä.
Teuvo Hakkarainenkin sai tuomionsa, aikansa kekkuloi tyhjänpanttina, ehti kuitenkin lypsää meidän veroeuroja, sahuri nauraa partaansa maksettuaan veronsa.
Näin meillä, huijaus toimii parlamenttia myöten.
Sinne meni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan mitään ole Oulaskankaasta valehdellut. Kepulivetoinen Pohden aluevaltuusto päätti asiasta ja lakkautti Oulaskankaan yöpäivystyksen.
NÄIN ON TAPAHTUNUT JA SE ON TOSI.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta saata** tuo Oulaskankaasta vouhkaaminen.
Katsotaan loppuun näiden piripäiden sekoilu.
Eihän näissä missään ole enää mitään järkeä.
Teuvo Hakkarainenkin sai tuomionsa, aikansa kekkuloi tyhjänpanttina, ehti kuitenkin lypsää meidän veroeuroja, sahuri nauraa partaansa maksettuaan veronsa.
Näin meillä, huijaus toimii parlamenttia myöten.
Sinne meni.Etkö ymmärrä, että Teuvo Hakkarinen ei ymmärtänyt, mitä teki. Kun joku oivalsi, mitä Teuvo ei ymmärtänyt, Teuvo maksoi, mistä tuli maksaa veroja. Ja maksoi!!
Että... milloin olette tavanneet tavallista Teuvo Hakkaraista, joka nöyrästi maksaa, mitä olisi tullut maksaa. Ja NYT vielä rangaistus ja maineen meno. On tämä ihan Haista P:n hommaa.
Pitäisi kuitenkin ymmärtää, missä mennään?, kun tällaisia tuomioita langetetaan!! avalliselle kansalaiselle, joka ei ole varmasti ollut tietoinen, mien menee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö ymmärrä, että Teuvo Hakkarinen ei ymmärtänyt, mitä teki. Kun joku oivalsi, mitä Teuvo ei ymmärtänyt, Teuvo maksoi, mistä tuli maksaa veroja. Ja maksoi!!
Että... milloin olette tavanneet tavallista Teuvo Hakkaraista, joka nöyrästi maksaa, mitä olisi tullut maksaa. Ja NYT vielä rangaistus ja maineen meno. On tämä ihan Haista P:n hommaa.
Pitäisi kuitenkin ymmärtää, missä mennään?, kun tällaisia tuomioita langetetaan!! avalliselle kansalaiselle, joka ei ole varmasti ollut tietoinen, mien menee.Teuvo ei oikeasti kuulunut noihin piireihin, Teuvo oli lisätäyte, jota hyväksi käytettiin, hän sai siivunsa, eli riittävästi roposia, joilla oli varaa maksaa veronsa, ne veroeurot, jotka kuuluisivat suomalaisten veronmaksajien kukkaroon.
Näin meiltä luisuu leivänkannikat maailman turuille, vieraisiin taskuihin, kierrätys tyylillä EU - rahasammon keskuksena, muutamat päästen nauttimaan sen tuotoksista.
Erikoiseksi on mennyt meno.
- Anonyymi
Kehtaavatko nämä valehtelijat näyttäytyä ihmisten ilmoilla?
HÄPEÄ HÄPEÄ HÄPEÄ- Anonyymi
Eipä sinua juuri näe ihmisten ilmoilla ,Hävettääkö niiiin paljon?Kepu on sellainen ylijäämätuotos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä sinua juuri näe ihmisten ilmoilla ,Hävettääkö niiiin paljon?Kepu on sellainen ylijäämätuotos.
Sinäkö olet häpeämätön?
Luonnehdintaa sinusta häikäilemätön, tyylitön, tökerö, luonteva, uskalias, katumaton, mielipahaa tuntematon
Tarvitsee selventää sinulle, mitä sana häpeä tarkoittaa ja miten sen tuntee..sinua kun ei jaksa kuunnella, aiheutat häpeää suomenkielellekin.
"Häpeä syntyy pelosta tehdä huono vaikutelma muihin, tai uskomuksesta, että olemme jo tehneet sen. Kun tunnemme häpeää, olemme huolissamme siitä, ettemme pysty antamaan muille ja itsellemme tarpeeksi hyvää kuvaa itsestämme. Jotta emme tuntisi häpeä, valitsemme usein etukäteen, mitä tehdä ja mitä välttää."
Mikä on häpeän vastakohta? Häpeän vastalääkkeitä ovat rakkaus ja armollisuus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkö olet häpeämätön?
Luonnehdintaa sinusta häikäilemätön, tyylitön, tökerö, luonteva, uskalias, katumaton, mielipahaa tuntematon
Tarvitsee selventää sinulle, mitä sana häpeä tarkoittaa ja miten sen tuntee..sinua kun ei jaksa kuunnella, aiheutat häpeää suomenkielellekin.
"Häpeä syntyy pelosta tehdä huono vaikutelma muihin, tai uskomuksesta, että olemme jo tehneet sen. Kun tunnemme häpeää, olemme huolissamme siitä, ettemme pysty antamaan muille ja itsellemme tarpeeksi hyvää kuvaa itsestämme. Jotta emme tuntisi häpeä, valitsemme usein etukäteen, mitä tehdä ja mitä välttää."
Mikä on häpeän vastakohta? Häpeän vastalääkkeitä ovat rakkaus ja armollisuus.Kysyn sinulta! Onko klo 16.44 ja 16.45 rakkaudellisia ja armollisia kirjoituksia?? Miksi et niihin kirjoituksiin kommentoinut mitenkään! ???Oiko nuo kirjoituksesi sinun.?HÄPEÄ HÄPEÄ HÄPEÄ
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyn sinulta! Onko klo 16.44 ja 16.45 rakkaudellisia ja armollisia kirjoituksia?? Miksi et niihin kirjoituksiin kommentoinut mitenkään! ???Oiko nuo kirjoituksesi sinun.?HÄPEÄ HÄPEÄ HÄPEÄ
Kirjoittakaa ihmeessä, miten valtuuston kokous meni.
Oliko näin, että
vasuuvapaus myönnettiin, vaikka ei ymmärretty asioista mitään..
Vai oliko näin /niin, että pitää edes selvittää, miksi näin?
Kun en ollut paikalla enkä tietoinen, kero Sinä, miten homma hoitui.+! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyn sinulta! Onko klo 16.44 ja 16.45 rakkaudellisia ja armollisia kirjoituksia?? Miksi et niihin kirjoituksiin kommentoinut mitenkään! ???Oiko nuo kirjoituksesi sinun.?HÄPEÄ HÄPEÄ HÄPEÄ
Mainitut sinun klo ajat teksteineen ovat syvästä pimeästä, vainohulluudesta ja sairaudesta.
Kun sen itse tajuat/ymmärrät, hakeudut pohtimaan joko yksinäisyyteen tai terapiaan, päästäksesi vapaaksi vihasta, jolla solvaat perussuomalisia ja kohdistetusti samoja henkilöitä kohtaan.
Tavoissasi ei ole pientäkään hillinnän moraalia käsitellä , saati tiedostaa viskelemääsi soopaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkö olet häpeämätön?
Luonnehdintaa sinusta häikäilemätön, tyylitön, tökerö, luonteva, uskalias, katumaton, mielipahaa tuntematon
Tarvitsee selventää sinulle, mitä sana häpeä tarkoittaa ja miten sen tuntee..sinua kun ei jaksa kuunnella, aiheutat häpeää suomenkielellekin.
"Häpeä syntyy pelosta tehdä huono vaikutelma muihin, tai uskomuksesta, että olemme jo tehneet sen. Kun tunnemme häpeää, olemme huolissamme siitä, ettemme pysty antamaan muille ja itsellemme tarpeeksi hyvää kuvaa itsestämme. Jotta emme tuntisi häpeä, valitsemme usein etukäteen, mitä tehdä ja mitä välttää."
Mikä on häpeän vastakohta? Häpeän vastalääkkeitä ovat rakkaus ja armollisuus.Turhia argumentteja, kustos on kustu.
Isot virheet vaeltaa pitkin rännikujia.
Kuntalaiset kärsii ja kuolee nopeaan tahtiin.
Onko rantalepikoissa jossainpäin sähinää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkö olet häpeämätön?
Luonnehdintaa sinusta häikäilemätön, tyylitön, tökerö, luonteva, uskalias, katumaton, mielipahaa tuntematon
Tarvitsee selventää sinulle, mitä sana häpeä tarkoittaa ja miten sen tuntee..sinua kun ei jaksa kuunnella, aiheutat häpeää suomenkielellekin.
"Häpeä syntyy pelosta tehdä huono vaikutelma muihin, tai uskomuksesta, että olemme jo tehneet sen. Kun tunnemme häpeää, olemme huolissamme siitä, ettemme pysty antamaan muille ja itsellemme tarpeeksi hyvää kuvaa itsestämme. Jotta emme tuntisi häpeä, valitsemme usein etukäteen, mitä tehdä ja mitä välttää."
Mikä on häpeän vastakohta? Häpeän vastalääkkeitä ovat rakkaus ja armollisuus.Tuon perusteella Oulaskankaasta aina toistava elää itse niin syvässä häpeässä (jostakin ?) että sylkee solkenaan kuvitellen oman häpeänsä häviävän samlla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyn sinulta! Onko klo 16.44 ja 16.45 rakkaudellisia ja armollisia kirjoituksia?? Miksi et niihin kirjoituksiin kommentoinut mitenkään! ???Oiko nuo kirjoituksesi sinun.?HÄPEÄ HÄPEÄ HÄPEÄ
Kysyn sinulta 19:00:29, oliko kirjoituksesi S I N U N? Voi Hyvää Päivää sentään...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainitut sinun klo ajat teksteineen ovat syvästä pimeästä, vainohulluudesta ja sairaudesta.
Kun sen itse tajuat/ymmärrät, hakeudut pohtimaan joko yksinäisyyteen tai terapiaan, päästäksesi vapaaksi vihasta, jolla solvaat perussuomalisia ja kohdistetusti samoja henkilöitä kohtaan.
Tavoissasi ei ole pientäkään hillinnän moraalia käsitellä , saati tiedostaa viskelemääsi soopaa.Nuo klo ajat ON TOTTA.Jokainen voi tarkistaa .Eivät ole syvästä pimeästä kuten sinä.Sinä itse et tunne sanaa "itsehillintä"Sitä saa mitä tilaa.Itse AINA Aloitat tuon vainoamisen etenkin Persujen suuntaan.En muuten ole Persu enkä minkään puolueen kannattaja,Se todettakoon,Älä pane omia kirjoituksiasi toisten kirjoittamiksi .Se jo todistaa LAPSELLISUUTESI!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyn sinulta 19:00:29, oliko kirjoituksesi S I N U N? Voi Hyvää Päivää sentään...
IS:n tiedot: Antti Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011261645.html
Tämmöstä ,tätäkös kysyit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyn sinulta 19:00:29, oliko kirjoituksesi S I N U N? Voi Hyvää Päivää sentään...
Kysyin häneltä Aloitus "sinäkö olet häpeämätön" klo 18.38.Et voi olla noin sakea tyyppi tahallaan sekoilet ja vääristelet asioita.Arvaan että olet Kepulainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
IS:n tiedot: Antti Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011261645.html
Tämmöstä ,tätäkös kysyit.Eikös se kuulu miesten tyyliin, jonkun lajin puute aina menossa. Kaikkonen on ollut vanhojen legendojen mukaan tyylisankari, " ralli se on mun rattoni."
Siis monessa mielessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
IS:n tiedot: Antti Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011261645.html
Tämmöstä ,tätäkös kysyit.ERPPI puhuu aina vaalituvassa pornojuttuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ERPPI puhuu aina vaalituvassa pornojuttuja.
Valtuutettujen takaraivoja katsoessa näytti ,että siinäpä pyhiksen muppet show aitiossa istuvilta vanhuksilta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtuutettujen takaraivoja katsoessa näytti ,että siinäpä pyhiksen muppet show aitiossa istuvilta vanhuksilta
hhe hee, joo , valtuuston yleiskuva on niin tuota, takaapäin samannäköisiä muppetteja, harmaita, kaljuuntuvia, huono ryhtisiä ja kaksi toisistaan erottunutta saarnaajaa joukossa.
Juuri kukaan muu ei käyttänyt avoimen asianajovaltakirjansa puheoikeutta. Puheenjohtaja ei ole kokemuksesta huolimatta oppinut käyttämään puheenvuoroja jakaessaan valtuutetuille, kuin ETUNIMEÄ! Sinunkauppoja, sinuttelua voi käyttää kokouksen ulkopuolella, mutta ei julkisessa, virallisessa kokouksessa. Kuka ja mikä on näin ollen vaalien alla koko nimellä.
Takaravoista ei puhujaa erota toisistaan.
Ymmärrättekö, valittu käytäntö on kuntalaisia, kuulijaa aliarvioivaa, kuin myös valtuutteua.
Kuritus ja pelko puheenvuoron käyttämisen kostosta on juurtunut per selihaksiin asti.
Lukuunottamatta kiitteleviä sanoja viranhaltijoille ja somasti korostaen yhteistyön kauneudesta vaalikauden aikana.
Ja mitä se on meitä kuntalaisia hyödyttänyt.? Ei niin mitään, kiitti v***sti vaan Tikkalanmäen muppet show!
Kaksi naisvaltuutettua, toinen heistä puhui totta kunnan taloustilanteesta, kehittämisestä, kun taas toinen selitti erinomaista itseään ja sommitteli kolmen pointin ihanaa hyvää tekemisen maisemaa - valkean vilungin kielikuvin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo klo ajat ON TOTTA.Jokainen voi tarkistaa .Eivät ole syvästä pimeästä kuten sinä.Sinä itse et tunne sanaa "itsehillintä"Sitä saa mitä tilaa.Itse AINA Aloitat tuon vainoamisen etenkin Persujen suuntaan.En muuten ole Persu enkä minkään puolueen kannattaja,Se todettakoon,Älä pane omia kirjoituksiasi toisten kirjoittamiksi .Se jo todistaa LAPSELLISUUTESI!!
Totta kai klo-ajat ovat totta. Mutta klo-ajat ovat oikeassa vain kerran päivässä pösilö!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai klo-ajat ovat totta. Mutta klo-ajat ovat oikeassa vain kerran päivässä pösilö!
Yrität opettaa oppejasi? Oletako että olet nero?
Mikäli olet isä/äiti, niin voi voi sinun lapsiasi, mitä he jäävät vaille.
Huonot perimtä ja surkea esimerkki heille!
Sinä et ole mitään, vain s24;llä olet typeryyteen ja häpeään omine tekoinesi personoitunut henkilö!
Kas kun et yllä ÄÖ:lläsi edes 10 vuotiaan johtopäättelyyn- ja oivallustaitoihin! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrität opettaa oppejasi? Oletako että olet nero?
Mikäli olet isä/äiti, niin voi voi sinun lapsiasi, mitä he jäävät vaille.
Huonot perimtä ja surkea esimerkki heille!
Sinä et ole mitään, vain s24;llä olet typeryyteen ja häpeään omine tekoinesi personoitunut henkilö!
Kas kun et yllä ÄÖ:lläsi edes 10 vuotiaan johtopäättelyyn- ja oivallustaitoihin!Puhuttiinko kokouksessa Kvantti Oy:n tilanteesta. Kvantti Oy:n alkupääomamiljoonan tilanne kiinnostaa. Eli, tuottaako se hyvää kaupunkilaisille, niin Reporahoissa ollessaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhuttiinko kokouksessa Kvantti Oy:n tilanteesta. Kvantti Oy:n alkupääomamiljoonan tilanne kiinnostaa. Eli, tuottaako se hyvää kaupunkilaisille, niin Reporahoissa ollessaan?
Energiamurrosta ja kaivosuusioita!
Kiviniemi Jari Henrik esitteli senkin seitsemän kertaa seitsemän erilaisella nimellä ylläpidettävää paperiyhtiötä, kauhian paljosti touhua, vaan eipä toimarituutista ei ole tipahtanut tipan tippaa voiteluöljyä kunnan monipuolisen elinvoimaisuuden kehittymisen merkiksi.
Niin kuivakkaa ja kuihtumisen kitinää kaikki tyynni heijastetaululla oli hurjasti meno-tulolukuja, vaan eipä niitä yotuben kautta selvästi näe.
Odottajien aika käy pitkäksi, ja samalla monilta se loppuu kokonaan.
Herra varjele, mitä sieltä oikein tulee?
Siinä tulevan vaalikauden kuntastrategian motto! - Anonyymi

Siinä tulevan vaalikauden kuntastrategian motto!Miettikää, voiko olla näin?
Pyhäsalmen kaivos, jota holtiton hallinto lypsi surutta vuosikymmenet milloin minkäkin asian airueeksi verotuloineen, että onko saman kaivoksen vuorenhenki vihastunut ja kääntynyt kostoksi lypsämään kuntaa seuraavat vuosikymmenet?
Samoin taitaa käydä tuulivoiman kanssa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miettikää, voiko olla näin?
Pyhäsalmen kaivos, jota holtiton hallinto lypsi surutta vuosikymmenet milloin minkäkin asian airueeksi verotuloineen, että onko saman kaivoksen vuorenhenki vihastunut ja kääntynyt kostoksi lypsämään kuntaa seuraavat vuosikymmenet?
Samoin taitaa käydä tuulivoiman kanssa?Uskalsiko kukaan valtuutetuista ylittä yli 3 minuutin puheajan. Pitikö puheenjohajan
keskeyttää,. Varmaan pelkona oli, että puhuja yltyy kertomaan kaupunkilaisten
ajatuksia ja hyviä oivalluksia.
Näin "mualla kun ollaan, on aivan lapsellista hallintosäännössä merkintä rajattu
puheenvuoro ja aika. Niin, ei kärsitä totuuksia ja perusteellisia näkö kohtia asioita
päätettäessä.
Hommahan on vähän samanlainen kun juuri tökerösti valmisteltu ja lukkoon,lyöty
ympäristötarkastajan vian täyttö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miettikää, voiko olla näin?
Pyhäsalmen kaivos, jota holtiton hallinto lypsi surutta vuosikymmenet milloin minkäkin asian airueeksi verotuloineen, että onko saman kaivoksen vuorenhenki vihastunut ja kääntynyt kostoksi lypsämään kuntaa seuraavat vuosikymmenet?
Samoin taitaa käydä tuulivoiman kanssa?Käykö yhtä huonosti kuin sinun metsäkauppojen kanssa? Kuulemma et voi enää koijaroida kaupoilla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskalsiko kukaan valtuutetuista ylittä yli 3 minuutin puheajan. Pitikö puheenjohajan
keskeyttää,. Varmaan pelkona oli, että puhuja yltyy kertomaan kaupunkilaisten
ajatuksia ja hyviä oivalluksia.
Näin "mualla kun ollaan, on aivan lapsellista hallintosäännössä merkintä rajattu
puheenvuoro ja aika. Niin, ei kärsitä totuuksia ja perusteellisia näkö kohtia asioita
päätettäessä.
Hommahan on vähän samanlainen kun juuri tökerösti valmisteltu ja lukkoon,lyöty
ympäristötarkastajan vian täyttö.Esim. oivallusta valehdella Oulaskankaasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esim. oivallusta valehdella Oulaskankaasta?
Kuka valehteli Oulaskankaasta Kepulitko?. Ainakin kepulivetoinen Pohden aluevaltuusto päätti sulkea Oulaskankaan yöpäivystyksen. Mitenkäs se ensiviikolla Laulurämeelle nouseva uusi mylly? Mitäs tapahtuu 4.6.2025?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka valehteli Oulaskankaasta Kepulitko?. Ainakin kepulivetoinen Pohden aluevaltuusto päätti sulkea Oulaskankaan yöpäivystyksen. Mitenkäs se ensiviikolla Laulurämeelle nouseva uusi mylly? Mitäs tapahtuu 4.6.2025?
Taas valehtelet aluevaltuusto ei päättänyt sulkea Oulasankaan yöpäivystä. Päätöksen teki Suomen hallitus persuministeri Juuson johdolla. Kertoo miten epärehellisiä meidän persut ovat, kun jatkavat asiassa valehtelua.
Lie koko suku huijareita muutenkin? Niin ihmiset väittävät.
Kysy Leppäharjulta, mitä on luvannut Laulurämeen yritykselle. Onko asiassa korruptiota?
4.6. ei tapahdu mitään, koska jatkoaikaa on luvattu. Näin ainakin muistelen, tässä en ole varma. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas valehtelet aluevaltuusto ei päättänyt sulkea Oulasankaan yöpäivystä. Päätöksen teki Suomen hallitus persuministeri Juuson johdolla. Kertoo miten epärehellisiä meidän persut ovat, kun jatkavat asiassa valehtelua.
Lie koko suku huijareita muutenkin? Niin ihmiset väittävät.
Kysy Leppäharjulta, mitä on luvannut Laulurämeen yritykselle. Onko asiassa korruptiota?
4.6. ei tapahdu mitään, koska jatkoaikaa on luvattu. Näin ainakin muistelen, tässä en ole varma.4.6.2025 on dealine = finito ja sitten ei ole yli 20 milj euron sponssirahaa. Silloin Pumppuvoimala siirtyy vedätyksen puolelle Lagunan seuraksi. Toivo vain hurskaasti sitä uutta myllyä Laulurämeelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
4.6.2025 on dealine = finito ja sitten ei ole yli 20 milj euron sponssirahaa. Silloin Pumppuvoimala siirtyy vedätyksen puolelle Lagunan seuraksi. Toivo vain hurskaasti sitä uutta myllyä Laulurämeelle.
Millaisen lahjukset persut ovat ottaneet vastaan Laulurämeestä?
- Anonyymi
Nyt jysähti uusi luku – velkaa otetaan tänä vuonna yli 13 miljardia. Persut saivat läpi myös ruotsinkielen opiskeluun lisärahan 8 miljoonaa.
- Anonyymi
Se on vain Jauhojengihallituksen jälkisäteilyä, mistä maksetaan pitkään ja Sanna pörrää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on vain Jauhojengihallituksen jälkisäteilyä, mistä maksetaan pitkään ja Sanna pörrää.
Erittäinkin sama tilanne kuin meillä talousnero-johtajan jälkeen! Ei riittänyt edes yksi valtuustokausi paikkaamaan virheet!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on vain Jauhojengihallituksen jälkisäteilyä, mistä maksetaan pitkään ja Sanna pörrää.
Purra siinä myy b ersettään EK:n herroille.
- Anonyymi
Hohhoijaa,kun tylsää.
- Anonyymi
Digi-lehden mukaan tarkstuslautakunnan jäsenistä "ei kenelläkään ollut aikaa" tulla
lukemaan sisälukuna tilintarkastuskertomusta. Muistelen pikaisesti lukeneeni, että
valtuuston puheenjohaja kehotti valtuutettuja tutustumaan kertomukseen. Kukaan
ei uskaltanut päättäjistä sitä lukea kokouksessa. Nolottiko, mitä on tullut tehtyä!
On se vain niin, että päättäjien pitää uskaltaa astua virkamiesten varpaille, kun
näkee, ettei asiat mene oikeaa latua. Luottamus pitää laittaa kyseenalaiseksi.
Se on valtuutettujen ja valituiksi tulevien hallintokuntien jäsenten velvollisuus
meitä kaupunkilaisia kohtaan. Olette yhteisten asioiden huolenpitäjiä. Toimikaa
siis sen mukaan, mihin luottamusta on annettu. - Anonyymi

siis sen mukaan, mihin luottamusta on annettu.Ihmettelen tuota , maksetaan miljoonia takausvelkoja ilman mitään pöytäkirja merkintöjä.
Näinkö niitä rahoja työnnetään milloin minnekin, otetaan velkaa velan päälle.
Mitäpä noita merkitä kirjoihin ja kansiin.🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmettelen tuota , maksetaan miljoonia takausvelkoja ilman mitään pöytäkirja merkintöjä.
Näinkö niitä rahoja työnnetään milloin minnekin, otetaan velkaa velan päälle.
Mitäpä noita merkitä kirjoihin ja kansiin.🤣Käsittääkseni valtuustolla myös virkavastuu jos räikeäksi menee. Käsittääkseni Pyhäjärvellä on jo kokemusta monesta asiasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käsittääkseni valtuustolla myös virkavastuu jos räikeäksi menee. Käsittääkseni Pyhäjärvellä on jo kokemusta monesta asiasta.
Herra varjele, mitä sieltä oikein tulee?
Siinä tulevan vaalikauden kuntastrategian motto! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herra varjele, mitä sieltä oikein tulee?
Siinä tulevan vaalikauden kuntastrategian motto!Pyhäjärven haja-asutuskylien perintötalot ja tilat märänevät omistajien /perikuntien vanhentumisen myötä- kiinteistöverotus on ihan tyrannien aikaansammaa rahastusta. Orpon hallitus uudistaa kiinteistöverotusta, ja se on oikein.
"Tällä hetkellä moni voi siis joutua maksamaan suurta kiinteistöveroa kiinteistöstä, jonka markkinahinta on verrattain matala.
– Ei ole kestävää, että jotkut kiinteistönomistajat maksavat arvokkaasta kiinteistöstä täysin alimitoitettua kiinteistöveroa toisten kustannuksella "https://www.verkkouutiset.fi/a/monen-kiinteistovero-kevenee-uudistuksen-ansiosta/#623d5407 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhäjärven haja-asutuskylien perintötalot ja tilat märänevät omistajien /perikuntien vanhentumisen myötä- kiinteistöverotus on ihan tyrannien aikaansammaa rahastusta. Orpon hallitus uudistaa kiinteistöverotusta, ja se on oikein.
"Tällä hetkellä moni voi siis joutua maksamaan suurta kiinteistöveroa kiinteistöstä, jonka markkinahinta on verrattain matala.
– Ei ole kestävää, että jotkut kiinteistönomistajat maksavat arvokkaasta kiinteistöstä täysin alimitoitettua kiinteistöveroa toisten kustannuksella "https://www.verkkouutiset.fi/a/monen-kiinteistovero-kevenee-uudistuksen-ansiosta/#623d5407Totuus vaan on, että Kokoomuksen propakandasta huolimatta uudistus tulee nostamaan meilläkin kiinteistöveroja. Lyödäänkö vetoa?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1307162Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.142519Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole2631204- 1001009
Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942161937En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek137890Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih69879Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.79764Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j13723Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com18711