Omaishoitajan

Juuri siksi en ala hoitamaan äitiäni.
Pitäsi varmaan maksaa siitä että saa hoitaa. Kyllä ihminen on raadollinen.

Monesti vanhukset joutuvat laitokseen juuri tästä syystä.
Jos joku ottaa vastuun, aletaan epäillä että hän hyötyy vahuksen kustannuksella.
Oma mielipiteeni on, kyllä sen joka tekee, täytyy myös saada kohtuullinen korvaus vaivannäöstään.
Itse hoitaisn jos asumisesta, ruuasta ja hoitamisesta saisin kohtuullisen korvauksen. Ei ole oikein että ne jotka eivät pane tikkua ristiin saavat saman perinnön, en haluakaan perintöä vaan korvauksen vanhuksen eläessä.
Johan tuon sanoo terve maalais järki.

>Ei ole oikein että ne jotka eivät pane tikkua ristiin saavat saman perinnön, en haluakaan perintöä vaan korvauksen vanhuksen eläessä.
Johan tuon sanoo terve maalais järki.<

Niinpä luulisi, vaan käytännössä se vaan ei niin mene. Tiedän sekä omalta että muutaman muun äitiään käytännössä omaishoitavan kohdalta, ettei se valitettavasti niin mene, ei ainakaan näissä tietämissäni tapauksissa.

Perussyykin on sama. Hoidettava äiti on tullut vanhemmiten sairaan nuukaksi, ei raatsisi edes itselleen vaatteita ostaa loppuun kuluneitten tilalle.
Toinen syy on se, että äidin mielestä on meidän lasten velvollisuus hoitaa hänet, kun hänkin on aikoinaan hoitanut meidät.

Oma äitini sanoo, että siksi hän on kolme lasta synnyttänyt ja kasvattanut että joku meistä sitten aikanaan hoitaa häntä.

Kun tulee perinnönjaon aika, ei puhettakaan että äidin hoitanut saisi perinnönjaossakaan korvausta ajokilometreistä tai käytetystä ajasta. Siis kukaan meistä ei saa omaishoidontukea, vaikka käytännössä huolehtiikin vanhasta äidistä päivittäin.

Itsekkin yli 10v. olin omaishoitajana äidilleni, työkyvyttömyyseläkkeelle kun jäin ryhdyin hoitamaan äitiäni, itsekkin sairas ja kipuinen.
Aivan samaa olen saanut kokea kuin aloittaja, minun sisaret vaan ovat vähän kauempana tältä paikkakunnalta, mutta n. 100km säteellä.

Eipä liioin käyty, soiteltu yms. sieltäpäin
Joskus jos satuin soittamaan ja kommentoimaan tapahtumia tai jopa väsyneenä valittamaan tai pyytämään jotain pientä apua, niin aina oli jokin omahyväinen vastaus tyyliin on meilläkin oma elämä...
minä joka tein 7/ 24 t olisin joskus tarvinnut sitä " omaakin elämää"

Äiti jakoi eläissään omaisuutensa tasan kaikkien kanssa tasan, en koskaan saanut yhtään ylimääräistä, enkä kyllä olisi ottanutkaan, mutta jotenkin vaan tuntuu että aina ollaan luulemassa yleisesti, että omaishoitaja jotenkin hyötyy omaisensa hoidosta myös rahallisesti.

Äitini oli jo aika vaikeasti dementoitunut ja olisi ollut sisarien apu ja tuki tosi tarpeen, mutta en edes uskaltanut ottaa puheeksi kun aina tuli mitä ihmeellisempiä kommentteja ja lokaa niskaan, nielin kyyneleeni ihan itse....
eräs ystäväni sanoi kun kerroin tästä, että kyllä sinut vielä palkitaan joskus...saat hyvän mielen ainakin äitisi hoidosta jos et mitään muuta...

Äiti nukkui pois vähän aikaa sitten, oli jo jonkin aikaa laitoshoidossa.
Nyt minusta tuntuu todellakin että olen saanut jotain sellaista mitä kukaan toinen sisareni ei ole saanut äidiltä, sain varmaan moninkerroin enempi nuhteita eläissäni kuin yksikään minun sisareni, sain myös kiitosta moninkerroin enempi, olen tosi kiitollinen tästä äitiajasta, vaikka se olikin tosi rankkaakin välillä, mutta olihan niitä hyviä päiviä kuitenkin paljon enempi kuin huonoja.

Muistelen miten sain viimeisinä vuosina silitellä äidin harmaita hapsia ja helliä häntä, pitää kädestä...ihan joka päivä ja äiti oli kiitollinen kun edes joku kävi hänen luonaan ihan viimeiseen asti....
se oli paras palkkio siitä työstä minkä sain, nyt on kuitenkin tyhjyys jäljellä ja kova ikävä, mutta äidin on nyt hyvä olla siellä jossain, minne kaipasi....

Mikähän siinä on, aina on yksi perheessä joka ottaa vastuun, on yleensä se syntipukki, kaikkeen syyllinen tytär.
Kun sen leiman saa, siitä ei omaisten keskuudessa ole toivoa kohtelun muuttumisesta, sama tilanne säilyy loppuun asti.
Äitini ei tykkää kuin yhdestä pojastaan, muut eivät ole olleet kuin riesana, varsinkin esikoinen joka ilkesi syntyä tytöksi. Sen on saanut tuta koko elämän ajan, lapsena oli suoranaista orjuuttamista ja vainoa.
Nyt pitäisi sitten hoitaa....
Ruoka pitäisi ostaa omasta pussista, ja hommata vaatteet sekä hygienia tuotteet.
Äiti ei osta mitään, vastikkeen maksaa asunnostaan kun menee suoraan tililtä, asutaan vierekkäisissä taloissa.
Hohhoijakkaaa.....

>Ruoka pitäisi ostaa omasta pussista, ja hommata vaatteet sekä hygienia tuotteet.
Äiti ei osta mitään, vastikkeen maksaa asunnostaan kun menee suoraan tililtä, asutaan vierekkäisissä taloissa.<

Älä hyvä ihminen suostu hyväksikäytettäväksi lapatossuksi! Selitä äidillesi rauhallisesti ja tee ostokuitteihin peustuva laskelma, mitä kuukauden taloustavarat, hygieniatuotteet, kahvi ja ruoka-aineet maksavat. Jos ei mummo suostu maksamaan omaa elantoansa niin anna sen kuolla nälkään!

Ei sinulla ole äitisi elatusvelvollisuutta, sitä varten hänellä on oma eläke ja jos ei se riitä, niin lisäksi voi hakea erilaisia lisiä ja tukia.

Jos ei muuten onnistu, niin muuta kauemmaksi äidistäsi. Niin minä tein.

Mummolla on hyvän omakotitalon hinnan verran pankissa rahaa.
Ei varmasti kuolisi nälkään.
Mutta tilin on kartuttava koko ajan, sieltä ei voisi nostaa.
Vanhukset ovat usein nuukia, mummollamme nuukuus on jo taidetta.
On sanonut jättävänsä rahat ja asunnon lemmikkipojalleen, poika on toiseksi vanhin, vahin p o i k a kuulemma on aina perinyt kaiken.

Huomaan häpeäväni, miltä se kotipalvelun silmissä näyttää kun en 'tarpeeksi' siivoa alzheimeria sairastavan äidin luona. Äiti saa lyhyessä ajassa paikat suttuisiksi - silppua, murusia, roiskeita... - muttei anna kotipalvelun tehdä mitään, lääkkeet vaan tuovat. Minun avusta äiti on mielissään ja vähän tekee toki itsekin mutta se on lähinnä pölyn siirtelyä paikasta toiseen.

Lainaus tuosta ylempää keskustelusta; "Ei sinulla ole äitisi elatusvelvollisuutta, sitä varten hänellä on oma eläke ja jos ei se riitä, niin lisäksi voi hakea erilaisia lisiä ja tukia."
''''''''''''''''''''''''''''' Tämä muuten on tosi vaikea juttu. Kun vanhuksen vessaharja on wc-paperipuurossa lilluva nysä eikä hän ota kuuleviin korviin hankkia uutta, minä ainakin sorruin ostamaan omilla rahoilla. Kuinka siellä muuten voi siivota? Entä alushousut joissa on enemmän reikiä kuin ehyttä mutta hän vaan toteaa että "näihin pitäisi vaihtaa kuminauha". Ostin parit uudet.
Itselläni on pienet tulot joten tiedän olevani tyhmä kun toimin näin. Mutta miten tässä tilanteessa toimitaan inhimillisesti?
Äiti vastaa vaikenemalla kaikkiin ehdotuksiin tilannettaan koskien, sanoo pärjäävänsä itse.

Minä olen se lähellä asuva tytär. Sisaruksia kiinnostaa lähinnä pintapuoliset kuulumiset kun soitellaan. Äiti on rakas minulle ja välit hyvät, mutta tämä kyllä rassaa.

>hän pitää harjat yleesä niin kauan kun on edes muutama harjas, sitten alkaa vihjailla että onko sinulla ylimääräistä hän tarvitsisi. <

Tuohon on helppo sanoa, ettei ole mutta voit tuoda kaupasta sinulle uuden. Maksaa sen ja sen verran.

En mitenkään voi ymmärtää äidin elämän rahoittamista. En koskaan ole saanut äidiltä mitään ja hankin itse tasku- ja vaaterahani 14-vuotiaasta asti. En katso olevani äidille velkaa mistään.

Jos äiti tarvitsee vaikka uusia alushousuja, ostan niitä hänelle, näytän ostokuitin ja pyydän rahat.

Miksi pienestä eläkkeestäni hänen elämäänsä kustantaisin kun hänellä itsellään on kaksinkertainen eläke minuun verrattuna ja "varoja vaikka lampaille syöttää". En anna hänen käyttää hyväksi itseäni, enkä suostu siivoojaksi.

Toinen juttu lienee niillä, joita vanhemmat ovat taloudellisesti avustaneet ja tukeneet vielä aikuisinakin. Sellaisiakin tiedän paljon olevan. Tuttavapiirissäni on eläkeikäisiä ihmisiä, jotka jatkuvasti rahoittavat aikuisten lastensa huvihankintoja, kuten veneitä, moottoripyöriä, autoja, koiria jne jne.

Minusta lasten taloudellinen auttaminen ei ole huvihankintaa kuten Sitä saa mitä tilaa väittää.. ehkä hänellä ei ole lapsia, kun näin väittää..

Meidän suvussa tätä taloudellista auttamista on ainakin tehty niin monen sukupolven ajan kun muistia riittää..tuonne 1800-luvun puolelle.. ehkä siksi meillä ei ole itaria vanhuksiakaan ollut koskaan.. koska hekin ovat aikoinaan saaneet omilta vanhemmiltaan taloudellista apua.. meillä vanhukset iloitsevat eniten siitä, että saavat apua siivoamiseen tms ja ongelmatilanteissa ratkaisuapua..

Eli siitä hyötyy jokainen vuorollaan.. erittäin toimiva järjestelmä.. eikä meillä ole koskaan perinnönjaossakaan ollut riitaa..

Ei hyvin toimeentulevia aikuisia lapsia tarvitse avustaa.
Mieluummin päinvastoin, varsinkin jos vanhuksilla on huono eläke.
Minulle on lapset tuoneet kaikenlaista, liikaakin. Telkkarin, kylpyhuoneen kaluston, kameroita, puhelimen, ym eivätkä ole halpoja. Heillä on kaikkea yllin kyllin, hyväpalkkaiset ammatit.
Jos minulta jotain jää niin kai he niille jotain käyttöä keksivät.
En ole koskaan pyytänyt mitään, poika osti kauniit huonekalut, en olsi ikinä raaskinut itse ostaa, eikä olisi ollut varaakaan.
Annoin silloin kun opiskelivat, kaiken mitä tarvitsivat, jouduin ottamaan velkaakin.
Olihan isäkin, mutta hän on sairastellut koko avioliiton ajan, hänestä ei paljon apua ollut.
Omaan vanhaan äitiini suhde on lievästi sanottuna ongelmallinen, myös meillä, kuten näkyy olevan muillakin täällä, äidilleni ja isälleni vain poikalapset olivat lapsia, tyttäret mieluummin piikoja.
Se on näköjään ollut yleistä aikaisemmin, onneksi maailma muuttuu, hitaasti mutta varmasti.

>Minusta lasten taloudellinen auttaminen ei ole huvihankintaa kuten Sitä saa mitä tilaa väittää.. ehkä hänellä ei ole lapsia, kun näin väittää..<

Se riippuu tilanteesta. Jos vanhemmat ovat oikeasti varakkaita ja elävät itsekin nuukailematta, itseäänkin hemmotellen, niin mikäs sen mukavampaa ja järkevämpää jos jo eläessään lahjoittavat aikuisille lapsilleen rahavaroja ja omaisuutta, joka sitten mukavasti vähentää aikanaan maksettavaa perintöveroa.

Tarkoitinkin niitä vanhempia, jotka itse elää kituuttavat nuukasti tarjousten perässä juosten ja ostavat aina sitä halvinta kahvia, halvinta tarjousjauhelihaa, halvinta makkaraa, halvinta vehnäjauhoa jne jne.

Sitten rahoittavat kitsastelematta aikuisten jo työelämässä olevien lastensa ajanvietehankintoja eli viihde-elektroniikkaa, tietokoneita, moottoripyöriä, moottoriveneitä tai autoa. Ei puhettakaan, että itse edes joskus hemmottelisivat itseäänkin, ja raatsisivat lähteä virskistäytymään teatteriin, kylpylään tai konserttiin.

Ja oikeassa olet, buutti. Minulla ei ole lapsia - kaikille kun ei niitä suoda.

Kukaan ei sisaruksista ei kysy "miten minä olen jaksanut" ?

juuri siksi

Mielenkiintoinen ketju. Luin useampaan kertaan äidin ja tyttären välistä suhdetta koskevat kirjoitukset.
Meilläkin oli niin että vain pojat olivat oikeita lapsia. Tyttäret piikoja ja poikien passaajia.

Miehissäkin on hyviä omaishoitajia. Tunnen miehiä jotka käyvät joka päivä syöttämässä vaimonsa hoitopaikassa.
Töissä ollessani jo huomasin että miehet käyvät uskollisesti kuin kello, joka päivä. Poikkeuksia tietenkin on.
Naiset harvoin käyvät päivittäin, johtuukohan siitäkin että hoitopaikoissa naisten osuus on paljon isompi kuin miesten.
Sekin on orjuuttavaa kun elää hoitopaikan ruoka-aikojen mukaan. Mutta näkeehän siellä muita ihmisiä ja on jotain pitkän päivän täytettä.
Moni entinen omaishoitaja ei opi enää "tavalliseen" elämään.