ei tee virhettäkään. Tavallisesti tosi, mutta poikkeuksiakin on. Kuten tässä tapauksessa.
Foorumilla Suomi24 / Matkailu / Laivamatkat ja risteilyt oli aikoinaan häiriköintimielessä kirjoitettu aloitus ” Romanttinen hääyö laivalla”.
” 21.2. klo 10:33 69
Menemme keväällä naimisiin ja unelmoimme hääyöstä laivan hienossa sviitissä. Toiveena olisi ikimuistoinen risteily kahden kesken. Onko sinulla kokemusta romanttisesta hääyöstä laivalla? Millainen hytti olisi sopiva luksusta haluavalle?”
Viekoitteleva alku, mutta sitten tulikin se varsinainen irvailun aika. Eli hyttiluokaksi maalailtiin laivan halvinta hyttiä Kuinka hienoa olisikaan viettää hääyötä tuossa (ikkunattomassa) hytissä.
Kaiken huipuksi tuo samainen kirjoitus postataan kaksi-kolme kertaa foorumille.
Vihdoin muutaman viikon jokapäiväisten liputusten jälkeen joku yp:sta kaiketi keksi, että hääyön tärkein elementti ole säästäminen. Viesti poistettiin maaliskuun puolivälissä, mutta eipä keksitty poistaa sitä Matkailu-foorumin etusivulta. Siellä se koreilee.
Joten kun väitän, että suojatyöpaikkalaiset eivät donitsien syönnin lisäksi tee muuta kuin juovat limppaa, niin tässä on perustetta väitteelleni. Luulisi kuukauden olleen riittävä aika tuonkin poistetun viestin mainoksen poistamiselle!
Kun ei tee mitään,
6
135
Vastaukset
- 2+9
jos avauksen ainoa ongelma oli, että sinun mielestä hääyönä ei sovi säästää, niin poistoon ei ole perusteita.
saattaa tulla yllätyksenä, mutta yhden keskustelijan mielipide ei ole sama, kuin keskustelun säännöt. kaikilla on oikeus keskusteluun omista näkökulmistaan.
en oikein ymmärtänyt, mitä ajoit takaa.- Jepulis .
Missähän kohden annoin ymmärtää, että minä tein liputuksen? Ketjun vastaukset olivat ihan samalla "hyi provolle" -linjalla.
Mitäkö ajoin takaa? Eikö sinusta sitten ole mitään ihmeellistä siinä, että kuukausi mainostetaan keskusteluketjua, jota ei edes ole olemassa. Siis kokonainen kuukausi! - kjkjkjl
Haha, mietin just ihan samaa! :D
Hei,
Kiitos erittäin aiheellisesta huomatuksestasi. Vaihdamme tuon noston hetimiten. Valitettavasti syynä tähän kämmiimme on kiire - olisikin donitsien puputtaminen ja limun juonti. Pyrimme päivittämään aihealueiden etusivut kerran kuukaudessa, mutta nyt tosiaan aikaa on päässyt vierähtämään turhan kauan.
Kiitos vielä sinulle viestistäsi ja pahoittelemme kämmiämme!
Terveisin,
Elina
Suomi24- Jepulis .
Hieno homma!
Virheen myöntäminen on positiivista. Sellaisesta saa sympatiaa.
Taidankin nyt mennä lähikauppaan ostamaan kahville pari juuri paistettua donitsia tai munkkirinkelin.
- Jepulis .
Sama linja jatkuu yhä.
Nyt seksifoorumin ensimmäinen houkutusteksti:
"Kesä on nudistin kulta-aikaa
6.6. klo 14:08 Lue lisää"
Sekä Matkailufoorumilta
"Parhaimmat kesälomakohteet
5.6. klo 11:57 Lue lisää"
Eipä kumpaistakaan kirjoitusta edes ole olemassa, vaikka oikein kirjoituksen ajankohtakin mainitaan.
Näin tehdään paljon melua tyhjästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.2124295Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä512771Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1222387Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1002045Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2231932Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.351646Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi291488- 1061418
Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n491330Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan561029