Tarvitsen vastauksia!!!!!

TurhauttavaOngelma

Aloitan koko ongelman alusta alkaen! Olen 26-vuotias, itselläni kolme lasta, mieheni 28-vuotias, hänellä 2 lasta. Molemmilla siis aiemmista liitoista lapsia. Minun nuorimmainen kohta puolin 3-vuotias. Hänen syntymän jälkeen aloitin Depo-Provera ehkäisyn, kyseessä on injektio joka pistetään lihakseen 3kk:n välein. Tätä käytin 1,5vuotta. Valmistetta ei ole suositeltavaa käyttää yli vuotta, tätä en tiennyt, eikä sitä kukaan kertonut vaan määrättiin aina uusi annos. Ehkäisyneuvolassa siihen kuitenkin puututtiin ja ehkäisy vaihdettiin Cerazette minipillereihin. Näitä söin n.puoli vuotta.
Sitten päätimme mieheni kanssa, että jätetään ehkäisy pois, toiveissa siis yhteinen lapsi. 11/11 jäi siis ehkäisy pois. 1/12 kesken kierron (28päivää) esiintyi välivuotoa, vuolaasti valuvaa verta, kuin viiniä. Se kesti n.3päivää, loppui päiväksi ja alkoi taas. Lähdin terveyskeskukseen, sain lähetteen naistentautien polille. Ultrattiin ja tutkittiin, kaikki pääosin ok. Kohdun limakalvo kuulemma normaalia ohuempi, vuotohäiriöihin määrättiin 3kk: Terolut kuuri. Labroja otettiin pieni verenkuva, kaikki ok, raskaustesti negatiivinen. Papa luokkaa 1. Terolut kuurin aikana kaikki oli ok, paitsi että kierto lyheni 25päivään. Kuuri loppui ja samat häiriöt alkoivat uudestaan. Taas terveyskeskuksen kautta naistentautien polille. Otettiin klamydia testi, negatiivinen. Kipuja siis tähän vuotoon ei liity! Perusverenkuva ok, raskaustesti valitettavasti negatiivinen. Ultrassa kaikki ok, kohdun limakalvokin jo suht ok. Kuukaudeksi vielä Terolutit käyttöön. Lisäksi otettiin kilpirauhasen vajaatoiminnan selvittävät arvot, ne on ok, sekä prolaktiiniarvo, sekin ok.

On niin turhauttavaa kun yrität raskautua, se ei onnistu kun kroppa ei toimi. Miksi ei? Miten tämä hoidetaan kuntoon? En kestä psyykkisesti tätä pettymysten sarjaa joka kuukausi. Tiedän ettei voi pitää itsestäänselvänä sitä, että kun vauvan haluaa, sen myös saa, myönnän, kun olen aiemmin raskaaksi tullut sen enempää stressaamatta ja yrittämättä, että oletin sen tapahtuvan kuin itsestään. Mikä MINUA vaivaa? Kuinka tästä selviän?
Koskaan aiemmin ei ole ollut minkään näköisiä häiriöitä kuukautiskierrossa, ei ehkäisyn käyttö aikana eikä sen käyttämättömänä aikana. Onko tämä merkki lapsettomuudesta? Onko kohtu rapakunnossa.

4

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toivon teille onnea!

      Anna vartalollesi aikaa sopeutua vuosia kestäneestä "hormoonipumppauksesta". Pikkuhiljaa elimistösi puhdistuu ja on valmis raskauteen.

    • TurhauttavaOngelma

      Yritän itsekin koko ajan hokea itselleni tuota, että kyse olisi siitä ja todella toivon niin. Eikö sitä sanota että ehkäisyn lopettamisesta voi mennä puolikin vuotta ennen kuin oman kropan hormonitoiminta ns. herää. Mutta sitten taas toisaalla voi lueskella ettei ehkäisyn lopettamisella ole niinkään vaikutusta raskautumiseen ja oma hormonitoiminta palautuu välittömästi.... ??

    • Kiitos kysymyksestäsi.
      Ehkäisyn lopettamisen jälkeen on hyvin yksilöllistä kuinka pian ovulaatiot alkavat tapahtua, vaihteluväli voi olla 1 - 6 kk:een. Tarinasi kuulostaa siltä, että nyt kiikastaa nimenomaan ovulaatiosta. Ehdotan, että odotat vielä pari kuukautta ja seuraat,miten säännöllisesti kiertosi pyörii.
      Mikäli raskautta ei ala kuulua, voisit hakeutua gynekologin vastaanotolle noin kierron 12 - 14 päivä, jolloin voidaan nähdä ovuloitko.
      En olisi huolissani tilanteesta. Raskaaksi tuleminen ei ole valitettavasti asia, joka tapahtuu joka kerta juuri silloin, kun sitä itse toivoo. Kuukautta kohden onnistumis% on 10-20% luokkaa.

      Ystävällisin terveisin,

      Anna-Kaisa/Väestöliiton klinikat

    • TurhauttavaOngelma

      Kiitos vastauksesta! Keventi hieman mieltä. Yritinkin alkuvuodesta tikutella ovulaatiota, joillain apteekista saatavilla first signal ovulaatiotesteillä, sain vain haalean viivan. Parina edellisenä kiertona en ole tikuttanut, mutta kaikki muu ovulaation oirehdinta on. Limat, halukkuus, vatsasta nipistää. Voisinpa tietysti pari seuraavaa kiertoa taas tikutella sitä ovulaatioita ja jos en mitään kunnollista tulosta tikkuun saa niin marssin naistentautien polille uudestaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3485
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1194
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      213
      886
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe