Hei, Haikara!
Olen huolissani hedelmällisyydestäni erilaisten oireiden takia, vaikka emme juuri nyt yritäkään lasta. Mietin kuitenkin jatkuvasti, pitäisikö yrittäminen aloittaa, jotta pian ei olisi liian myöhäistä. Ehtisitkö millään vastata minulle?
Söin ehkäisypillereitä noin viisi, kuusi vuotta. Siten kaikki vaikuttaa hyvältä, että pillereiden lopettamisen jälkeen kuukautiskierto palasi. Kuukautiset olivat melko säännölliset, heittelivät muutamalla päivällä. Kivuliaammat ja runsaammat ne kyllä olivat. Kirkasta ovulaatiolimaa muistan saaneeni ehkä kerran, muuten valkovuoto oli aika vähäistä.
Noin puoli vuotta pillereiden syömisen lopettamisen jälkeen aloin saada outoja oireita: oikeaan munasarjaan ja kohdun taakse alkoi jomottaa ja sattua varsinkin yhdynnässä. Aloin myös voida pahoin aamuisin ja tunsin oloni selvästi tavallista väsyneemmäksi. Harmittelin lisääntynyttä karvankasvua ja aknea.
Mielenkiinnosta mittailin LH-tasojani ovulaatiotestin avulla, ja LH-tasot kyllä nousivat lähes ovulaatioplussaan yleensä n. kierron 18. päivä. Samaan aikaan minulla oli myös pahoinvointia. Joskus pahoinvointi saattoi iskeä myös esimerkiksi kierron alku- tai loppuvaiheessa, jolloin tein huvikseni ovulaatiotestin - ja ne näyttivät lähes ovulaatioplussaa, vaikka olin jo aiemmin kierrossa saanut samanlaisen tuloksen.
Lääkäri ultrasi minut, eikä hänen mukaansa mitään erikoista löytynyt. Vasemmassa munasarjassani tosin näytti olevan tavallista enemmän rakkuloita. Lääkärin mukaan se on ihan normaalia nuorella naisella. Pelkään kuitenkin, että minulla on PCOS, sillä minulla on häiritsevää karvankasvua ilman ehkäisypillereitä. Siinä vasemmassa munasarjassani oli muistaakseni kolmisentoista rakkulaa.
Lääkäri diagnosoi minulle kipujen perusteella endometrioosin ja määräsi Qlaira-ehkäisypillerit. Niiden aikana tunsin edelleen jomotusta ja ovulaatiokipujen kaltaisia kipuja oikean munasarjan kohdalla. Tyhjennysvuoto alkoi säännöllisesti joka pilleripakkauksen 2. viikolla eli silloin, kun pillereistä saa kaikkein eniten progesteronia. Eikö se ole ristiriitaista, sillä progesteroninhan pitäisi pitää kohdun limakalvoa kasassa?
Qlairan aikana ovulaatiotestit näyttivät lähes ovulaatioplussaa, joten LH-hormoni toimi yhä. Eikö ehkäisypillereiden pitäisi lopettaa LH-hormonin tuotanto?
Vaihdoin kipujen jatkumisen vuoksi Yasmin-pillereihin. Nyt kivut ovat hieman hälventyneet, mutta olen alkanut hikoilla öisin, ja emättimen limakalvot ovat kuivat. Testasin juuri ovulaatiotestillä, että LH:ta erittyy edelleen. Tein lisäksi kotona FSH-testin, johon tuli himmea viiva, joten FSH:takin erittyy.
Näyttääkö siltä, etten ilman pillereitä ovuloi, vaikka kuukautiseni ovatkin melko säännölliset? Olisiko pahoinvointi ennen pillereiden aloittamista voinut johtua esimerkiksi liiallisesta estrogeenin tuotannosta? Entä onko LH:n ja FSH:n erittyminen pillereiden aikana normaalia?
Kiitos, jos ehtisit vastata minulle. Minua ahdistaa, sillä lääkärini ei suostu tutkimaan hedelmällisyyttäni ennen kuin vasta sitten, jos ongelmia lasten saannissa on. Olisi kuitenkin hyvä tietää jo tässä vaiheessa, jos jokin on pielessä. Olisi helpompi tehdä päätös yrittää alkaa tehdä lapsia.
Voiko hedelmällisyyteni olla alentunut?
2
150
Vastaukset
Hei,
Kiitos kysymyksestä. Ehkäisypillerit estävät ovulaation tehokkaasti, ainakin Yasmin. Tällöin LH ja FSH hormonitasojen pitäisi olla matalat. Kertomasi perusteella en pysty sanomaan miksi testit näyttivät positiivista.
Jos haluat tutkituttaa perushormonitasosi, se kannattaa tehdä silloin kun et käytä pillereitä, normaalin oman kuukautisvuodon alussa. Pitäisi onnistua yksityisgynekologin kautta.
Ystävällisin terveisin
Anne-Maria / Väestöliiton klinikat- H91
Minulla on todettu Pco. Ihmettelin kun pari kiertoa tein ovulaatiotestejä lähes joka päivä, ja aina ne näyttivät haaleaa plussaa. Tämähän ei siis ilmeisesti tarkoita, että olisin ovuloinut, vaan Pco:n omaavilla testit näyttävät aina näin..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768