Lapsettoman läheisenä rankkaa olla ja äsyttää!!

Veljeni vaimoineen on kärsinyt viimeiset 7 vuotta lapsettomuudesta. Ovat olleet koko ajan yksityisellä hoidoissa, en tarkemmin tiedä mitä kaikkea on tehty, mutta koeputkihedelmöitystä on käsittääkseni yritetty useamman kerran, yksi kohdun ulkoinen raskaus ja yksi luomuna alkanut raskaus ja keskenmeno.

Koko tänä aikana ongelma on ollut se, että he eivät itse puhu lapsettomuusasioista avoimesti vaikka kyllähän me perheenjäseninä ongelman tiedämme. Ja aina tavatessamme yritän useaan otteeseen kysyä mitä kuuluu ja oikein vielä että no mitä muuta?? Yritän siis vihjata ja vihjata että voi kertoa. Turha siis väittää että ei kysytä mitä kuuluu tai olla kiinnostuneita.

Me emme veljeni kanssa ole ikinä olleet mitenkään erityisen läheisissä väleissä, olemme väleissä, mutta emme usein tapaa, emmekä soittele. Tämä on aina riittänyt minulle, mutta veljeni on kehitellyt siitä hirveän ongelman. Häntä vaivaa se että emme ole läheisissä väleissä. Minusta sellaista läheistä suhdetta on vaikea alkaa väkisin luomaan. Olemme aika erilaisia ihmisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa.

Nyt olen viimeisilläni raskaana, odotan esikoista ja meidän vanhemmille tämä on ensimmäinen lapsenlapsi. Noh, veljeni otti raskausasian tietenkin todella huonosti. Minua ihmetyttää suuresti se miten 7 vuotta lapsettomuuden kanssa eläneenä voi tulla niin suurena "yllätyksenä" se että ehkä sisko voikin tulla raskaaksi kun on 13 vuotta elänyt saman miehen kanssa parisuhteessa ja on naimisissa??!!

Nyt raskauden aikana hän ei ole kysynyt kuin kerran miten minä voin, sen sijaan hän syyllistää minua, että minun pitäisi olla häneen yhteydessä ja kysyä miten hän jaksaa??!! Kyllä se yleensä on se raskaana oleva jolta kysytään miten HÄN voi! Ja siis kaiken tällaisen kuulen aina selän takaa, ikinä hän ei voi sanoa mitään minulle suoraan.

Minua ******** tuollainen kaksinaamaisuus; kun tavataan ollaan niinkuin ei olisikaan, mutta sitten selän takana äidillemme avaudutaan ja syyllistetään. Mun kanta on se että jos ei kerta pysty jotain mieltä vaivaavaa asiaa sanomaan - edes viestillä saatikka päin naamaa niin sitten antaa olla! Minä en ala ottamaan sen enempää yhteyttä ja kyselemään miten he nyt jaksavat kun minä olen raskaana. Buhuu. Niinkuin se olisi minun syy että he eivät saa lasta ja minä olen raskaana.

Hauskaa on se että ei veljenikään ota yhteyttä minuun muutenkun sillon kun on palvelusta vailla - kun koiralle pitää saada hoitaja, jotta päästään bileisiin, festareille, matkoille jne.

Synnytystäkin heidän pitää lähteä karkuun - sopivasti laskettuna aikana on matka varattu.. Minua ihmetyttää suuresti miten lapsettomuusonglma voi edelleen näin monien vuosien jälkeen olla edelleen noin käsittelemätömällä/prosesoimattomalla tasolla. Ovat kuitenkin käyneet terapiassakin jossain vaiheessa, näköjään tarvetta olisi edelleen.

He ovat kiireisiä ihmisiä, aina menossa ja matkustavat monta kertaa vuodessa, rahaa riittää. Toki tiedän sen että tuo matkustelu ja itsensä kiireisenä pitäminen ovat helpotuksen hakemista lapsettomuusarkeen. Ihmettelen vaan että mites sellaiset pariskunnat joilla ei ole rahaa käydä yksityisissä hoidoissa ja siihen päälle vielä matkustaa ympäri maailmaa, selviävät ja käsittelevät lapsettomuuttaan??!

Meillä ei esimerkiksi mieheni kanssa olisi ikinä varaa yksityisiin hoitoihin jos lapsettomuus olisi meitä koskettaanut. Saatikka varaa matkustaa, meillä ei nytkään ole varaa käydä matkoilla.

Saa nähdä mitä hommasta tulee kun vauva syntyy....