tuntien vaihtelu

Jos koittaisin vastata vaikken mikään joogi olekaan, harrastanut saman verran kuin sinä, en enempää.
Jos käy saman ohjaajan tunneilla, ohjaaja oppii tuntemaan ihmisen paremmin ja näkee kehityksen ja osaa antaa yksilöllisempiä neuvoja kuin vieras. Samaakin joogaa voi ohjata hyvin eri tavalla, olen sen kokenut astangajoogassa, vaikka siinä tehdään aina samoja liikkeitä. Tunnelma on erilainen. Toinen ohjaaja jättää liikkeitä väliin. Toinen ohjaa tarkasti, puuttuu yksityiskohtiin, linjauksiin. Kyllä vaikutteita voi kerätä eri ohjaajalta, mitäpä haittaa siitä olisi.
Se kansalaisopiston ohjaaja vetosi varmaan siihen, että kerta viikossa on liian vähän. Ja niin se varmaan onkin. Kehitystä ei pääse tapahtumaan, ei päästä eteenpäin, ehkä ohjaaja olisi halunnut edetä, mutta näki että se on sen porukan kanssa mahdotonta, turhautumista.
Minusta joogaohjaajan velvollisuus on kannustaa eteenpäin, kertoa mitä se vaatii. Hän välittää sen perinteen, mitä on ohjaamassa.
Aurinkotervehdyksestä varmaan jo näkee, miten pitkällä oppilas on, ja voiko teettää vaativampia liikkeitä.
En minäkään ymmärrä miksei ihmiset joogaa kotonaan, ei sitä tarvitse tuntitolkulla tehdä, säilyy tuntuma, missä mennään ja miltä tuntuu. Vaikka vain muutama aurinkotervehdys silloin tällöin. Jos ohjaaja sanoo tämän, niin ei se varmaankaan ole minkään joogafilosofian vastaista toimintaa.

Se on varmasti ohjaajalta hyvin tehty, jos hän näyttää vaihtoehtoisia liikkeitä.

Liittyyköhän tuo lonkan aukaiseminen lotusasentoon. Minä en pääse lähellekään. Olen tunnilla vain tekevinäni jotain sinnepäin, mutta en halua rikkoa polveani. Kierukka joutuu paineeseen niin helposti, kun se toinen jalka nostetaan toisen päälle,
Leslie Kaminoff on puhunut Lotusdilemmasta. Ne jotka pääsevät lotusasentoon vaivattomasti, eivät paljon hyödy koko liikkeestä. Ne, taas jotka eivät pääse, ei pitäisi edes yrittää, voivat saada vain polvivamman palkinnoksi yrityksestään.
Ikävä vain se lotusasento ei Astangassa rajoitu vain siihen paikallaan istumiseen lotuksessa, vaan puolilotusasentoja tulee vastaan siellä täällä. Aika turhauttavaa, jos ottaa joogan kovin vakavasti.
Yksin harjoittelen vain seisoma-asentoja, aurinkotervehdyksiä ym. Niissä huomaa miten hengitys kulkee, ja jos ei kulje, niin sitten on tullut väännettyä itsensä liian pitkälle tai vinoon asentoon, jolloin linjaus ei ole hyvä. Minusta linjausta pystyy harjoittelemaan yksinkin, nimenomaan seuraamalla hengitystään, ja aistimalla tasapainoaan. Kyllä se lonkka avautuu vähitellen myös seisoma-asennoissa, näin ainakin uskon.
Istumaliikkeissä voi olla vaikeampi kuunnella itseään, siis hengitystä. Loppuliikket ovat terveydelle hyväksi, siinä uskon joogaoppeihin, hartiaseinonta, päälläseisonta ym. Niitä tulee vain tehtyä liian vähän, kun harjoittelee yksin.
Toisiin joogaajiin ei pitäsi verrata itseään, totta. On vain niin vaikea olla vertaamatta kun ollaa lähellä toisia. Joogaan näyttää hakeutuvan ihmisiä, jotka ovat luonnostaan notkeita, sellaisia ihmisiä ei kyllä kannattaisi kadehtia, sillä siinä on hermosto lujilla, Kehossa ei ole rajoja, ja venytykset voivat mennä helposti yli. Kankeus ei ole läheskään niin vaarallista, kunhan ei yritä mitään aivan mahdoton kertarysäyksellä.
Minä olen saanut joogasta polvivaivoja, ja hetkittäisiä selkävaivoja. Satunnaiset kivun tuntemukset selässä ovat liittyneet huonoon linjaukseen seisoma-asennoissa, hengitys on katkennut ja olen jotenkin vääntänyt itseäni hassusti. Enimmäkseen olen kyllä yrittänyt parantaa selkävaivojani joogalla. Uskon että jos linjaus paranee esim. kolmiossa, kiertokolmiossa, pitkässä kulmavenytyksessä ja tietysti aurinkotervehdyksissä, niin se parantaa selän hyvinvointia yleensäkin.
Polvivaivat ovat liittyneet siihen lotusasennon yrityksiin. Jooga on kyllä luonut myös väljyyttä polven liikerataan. Varmaankin liittyy etu -ja takareiden lihasten parempaan liikkuvuuteen, ja ehkä myös lonkka on vähän avautunut.

Olen saanut joogasta polvikipuja mutta ei mitään dramaattista, olen aina antanut periksi heti jos polvi on joutunut puristuksiin. Iän mukana tulee kaikenlaista, eikä aina ole helppo sanoa, mistä vaivat saavat alkunsa.
Mutta siihen lotusasentoon: sehän aloitetaan yleensä oikealla jalalla, ja polvi laitetaan jyrkkään kulmaan vetämällä kantapäätä kohti pakaraa. Jo tällaisen kulman aikaansaaminen on minulle liikaa, polven liikerata ei vain riitä, se kyllä joogaamalla kasvanut mutta ei riittävästi, jotta lotusasentoa kannattaisi edes yrittää. Kantapää jää jo oikealla jalalla vasemma reiden päälle, saatikka se vasen jalka, joka tulisi sen päälle. Kaiken kaikkiaan, ei onnistu lähellekään.
Lonkka on avautunut, mutta ei vielä läheskään riittävästi. Sitten kun lonkka alkaa avautua lisää, aloitan kokeilut uudestaan. Polvi sinänsä, tai sen liikerata, ei ole minulla mikään harjoittelun kohde. Polvea ei pidä vääntää, vain koukistaa, mutta kankealla, voi jo koukistamisessa olla tekemistä.

Kauhistuttaa katsella ihmisiä, jotka astuvat ulos autosta tai konttorista tai mistä lie, ja vain istahtavat matolle joogasalissa ja vääntävät jalkansa lootusasentoon, siitä vaan kylmiltään. Ne ovat minun näkökulmastani ihmisiä kuin eri planeetalta. Ei kysymys ole pelkästään tekniikasta tai ymmärryksestä, tai edes pitkästä harjoitustaustasta. He ovat vain eri tyypin ihmisiä.
Leslie Kaminoff sanoo videolla; ne, jotka pääsevät lotusasentoon helposti, eivät juuri hyödy siitä, ja ne jotka ovat jäykkiä, voivat vaarantaa polvensa sitä yrittäessään. Se ettei pääse johonkin asentoon, ei tarkoita että ihmisen pitäisi yrittää sitä. Hän ei ole puhu mitään erityisesti Astangajoogasta. Hän on anatomiaan erikoistunut joogaopettaja, joka on kirjoittanut mainion kirjan Yoga Anatomy.
http://www.youtube.com/watch?v=VrJGMigsDGw
Jos katsot tuon videon, niin siinä kiinnitetään huomiota nimenomaan vasemman polven toimintaan, joka on lotusasentoon mentäessä se ongelmakohta.