läiskä hiusten keskellä

pitkä tukka

Miten voisi hoitaa tuuheitten hiusten keskellä olevaa pientä hilsehtivää läiskää niin ettei hiukset tuhraannu? Läiskä ollut ainakin 10 v samanlaisena. Hoidan niin taikka näin, ei sillä mitään vaikutusta ole. Mutta hoitoa kyllä tulee laiminlyötyä juuri siksi kun on niin hankalaa.

2

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teija.dunder

      Jos hiuspohjassa on ollut näin pitkään samassa paikassa läiskä ja siitä ei ole jo otettu näytteitä voisi harkita esim koepalan ja/tai sieninäytteen ottamista. Ensisijaisesti vaihtoehtona tavallisin on seborroinen ekseema, jolloin läiskiä olettaisi olevan muuallakin mm esim kasvoilla. Psoriaasi on toinen harvinaisempi vaihtoehto sekä myös paikallinen sieni-infektio. Näillä kaikilla vaihtoehdoilla on omia hoitoja joten sen vuoksi selvittely voisi olla tarpeen.

      • pitkä tukka

        Kiitos vastauksesta, mieleenikään ei ole tullut näytteen otto. Lapsesta alkaen on ollut pitkäaikaisia pieniä läiskiä jotka sitten hävinneet itsestään. Nilkoissa on vielä lapsuudesta peräisin olevat läiskät. Kulmakarvassa on läiskä ollut ainakin 30 v. Olen luopunut siitä että sille tehdä yhtään mitään ja se ei kutise. Vartalolla on ollut läiskiä esim. 15-20 v mutta ne on hävinneetj iho niiden kohdalla nyt ihan terve. Ei kai mikään allergia voi tehdä näin kauan kestäviä läiskiä?
        No nyt on kaulalla läiskä ollut n. vuosi, taisi lähteä tulemaan avaimen narusta vaikkain olen "aina" pitänyt avainta kaulanarussa ilman ongelmia. Rasvaus pitää sen melko näkymättömänä ja kutisemattomana.
        Hiuksissä oleva läiskä on siitä ikävä että se kutisee ja raapiminen varistaa hilsettä.
        Sain siis idean että kysyn voiko ottaa näytteitä! Ehkä parempi siirtää syksyyn kun terveyskeskuksessa on nyt varmaan lomia.
        Onko teillä kokemuksia että ovatko terveyskeskuksessa halukkaita ottamaan näytteitä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3600
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3413
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3045
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2608
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      114
      2332
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      134
      1370
    Aihe