Yksityistien ajokielto

Marjastaja-

Eräällä ykstyisellä läpiajettavalla metsätiellä on ajokieltomerkki ja lisäkilvessä lukee "sallittu tien osakkaille". Tie on peruskorjattu alle 10 vuotta sitten valtion avustuksella.

Saanko ajaa tietä pitkin kun olen menossa puolukoita poimimaan. Voisin kävelläkin mutta en mielelläni montaa kilometriä huonoilla polvillani. Mikä merkitys kieltotaululla on?

16

3252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 18

      Saa niitä merkkejä laittaa, mutta eipä tuollaisen noudattamisella ole merkitystä.

      • puttesetä

        Nimimerkki 18 vaikuttaa vähän ylimieliseltä. Kyllä tuollainen merkki kertoo tiekunnan toiveen.
        Ilmeisesti ko. tietä ajellaan jonkun mielestä liikaa. Läpikulkuteillä on tuo ongelma. Kelirikkoaikaan osakkailla on jopa velvollisuus estää ketään rikkomasta tietä. Muuten he joutuvat korvaamaan yhteiskunnalle sen kompensoiman avustuksen.

        Merkin laitto vaatii kunnan luvan muistaakseni, eikä rakentamisen tai kunnostamisen valtionapua saaneen tien liikennettä voida kokonaan estää (10 vuoden sääntö, johon Marjastajakin viittasi), joten merkin teholla tuskin on lainvoimaa, mutta kuten yllä kerroin, osakkaiden tahtoa on syytä kunnioittaa turhien riitojen välttämiseksi.

      • 14
        puttesetä kirjoitti:

        Tuota
        Jotta liikennemerkki olisi velvoittava, olisi sillä oltava, kuten puttekin kirjoitti, kunnan suostumus TLL 51 §. Koska valtion varoja on kunnostukseen käytetty, niin ilmeisesti suostumus liikennemerkkiin on.
        Valtion varojen käyttö estää puomin laittamisen, joten tuskinpa siitä suurempaa riitaa syntyy, jos marjamies nyt kerran tietä käyttäisikin. Jos joku tulee käskemään pois, niin voi sanoa, että voinhan minä lähteäkin.

      • Aikaraja pätee
        14 kirjoitti:

        Ei suostumusta voi saada niin kauan kuin määräaika avustuksesta ei ole vielä kulunut loppuun. Tuskinpa sitä on kukaan kysynytkään. Jos aloittajan antama tieto avustushetkestä pitää paikkansa, merkki on laiton.

    • Jokamies
      • puttesetä

        Jokamiehenoikeutta tiellä ajaminen autolla ei ole missään tapauksessa.

      • Lukeminen kannattaa
        puttesetä kirjoitti:

        Jokamiehenoikeutta tiellä ajaminen autolla ei ole missään tapauksessa.

        Jaa. No joka tapauksessa tuossa oppaassa on mainio katsaus siitä mitä yksityisteillä saa ja mitä ei. Mm. kerrotaan kuka ja miten saa laittaa kieltomerkkejä. Se että siellä on ajokieltomerkki ei mitenkään takaa sitä että kielto olisi laillinen.

        Mutta tämänhän toki tietäisitkin jos olisit vaivautunut lukemaan tuon selvityksen.

    • ....,,,,
      • puttesetä

        Osaatko sanoa rinnastetaanko nykyiset Kemera-avustukset tuon vanhan oikeustapauksen aikaisiin metsänparannusvaroihin?

      • Toimitsijamies
        puttesetä kirjoitti:

        Osaatko sanoa rinnastetaanko nykyiset Kemera-avustukset tuon vanhan oikeustapauksen aikaisiin metsänparannusvaroihin?

        Kemeratuen ehdoissa on maininta siitä että se ei estä rajoittamasta ulkopuolisten liikennettä.

      • Lawetorder
        Toimitsijamies kirjoitti:

        Kemeratuen ehdoissa on maininta siitä että se ei estä rajoittamasta ulkopuolisten liikennettä.

        Älkäähän sekoittako kehitysmaarahoitustukea mihinkään tieosuuskunnan tiehen ja valtion antamaan tiemäärärahaan ja sitäpaitsi laki yksityisteistä on muuttunut, mutta astuu voimaan vasta vuonna 2019 ja siihen asti on voimassa myös tämä pykälä: "96 § (28.2.2003/185)

        Jos valtio tai kunta tämän tai muun lain perusteella avustaa tiekuntaa tai tieosakkaita yhteisesti tien kunnossapidossa, tien käyttämistä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää sinä ajanjaksona, jota avustus koskee. Sama on voimassa tiestä, jonka kunnossapidosta kunta vastaa kustannuksellaan. Säännöllisen liikenteen harjoittamiseen tarvitaan tällöinkin tiekunnan tai tieosakkaiden lupa samoin kuin tien käyttämiseen sellaiseen toimintaan, joka selvästi lisää kunnossapitokustannuksia 80 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Jos muusta kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvasta liikenteestä aiheutuu huomattavaa haittaa kiinteistön tai rekisteriyksikön omistajalle, voidaan kunnan suostumuksella muiden kuin tieosakkaiden tienkäyttö kieltää tai sitä rajoittaa.

        Jos valtio tai kunta tämän tai muun lain perusteella avustaa tiekuntaa tai tieosakkaita yhteisesti tien parantamisessa tai uuden tien rakentamisessa taikka tie on tehty kokonaan tai osaksi kunnan varoilla, on kymmenen vuoden ajan viimeisen avustuserän nostamisesta tai kunnan tekemän tietyön päättymisestä lukien noudatettava, mitä 1 momentissa säädetään tien käyttämisestä muiden kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan toimintaan tai liikenteeseen".

        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1962/19620358#L13

      • Lawetorder
        Toimitsijamies kirjoitti:

        Kemeratuen ehdoissa on maininta siitä että se ei estä rajoittamasta ulkopuolisten liikennettä.

        Kemera: "Kenelle Kemera-tukea voidaan myöntää?

        Kemera-tuki on tarkoitettu yksityisten maanomistajien (metsänomistajien) metsänhoidon tukemiseen. Yksityisellä maanomistajalla tarkoitetaan:

        luonnollista henkilöä; (tämä on yleisin Kemera-tuen saajien metsänomistusmuoto)
        maanvuokraoikeuden, testamenttiin perustuvan käyttöoikeuden, lesken hallintaoikeuden, eläkeoikeuden tai muun vastaavan oikeuden haltijaa, jos haltija on luonnollinen henkilö;
        yhteisöä, yhteenliittymää ja kuolinpesää, jonka yhtiömiehenä, jäsenenä tai osakkaana on vain luonnollisia henkilöitä ja jossa yhteisön ja yhteenliittymän pääasiallisena tarkoituksena on maatila- tai metsätalouden harjoittaminen;
        säätiötä, jonka toiminnasta pääosan muodostaa maatila- tai metsätalouden harjoittaminen;
        yhteismetsän osakaskuntaa ja yhteisaluelaissa (758/1989) tarkoitetun yhteisen alueen osakaskuntaa, jonka osuuksista vähintään puolet on luonnollisten henkilöiden omistuksessa.

        Tuettavat työlajit

        Kemera-varoja on vuosittain jaossa rajallinen määrä ja vain Metsäkeskuksen tekemä päätös varmistaa valtion tuen saamisen. Kemera on verollista tuloa.

        Tietoa tukisummista ja tuen myöntämisen kriteereistä työlajeittain:

        Tuki taimikon varhaishoitoon
        Tuki nuoren metsän hoitoon
        Tuki pienpuun keräämiseen
        Tuki metsäteihin
        Tuki suometsän hoitoon
        Tuki metsän terveyslannoitukseen
        Ympäristötuki
        Tuki metsäluonnon hoitohankkeisiin
        "

      • Lawetorder
        Lawetorder kirjoitti:

        Siis METSÄTEIHIN, ei siis sellaiseen tiehen joka luokitellaan yksityistieksi jolla on tieosuuskunta.

        Jopa ihan omaan metsään johtavaan tiehen on mahdollisuus saada tukea.

    • Suljenko_liittymän

      Tieasioihin liittyvä kysymys palstan tietäjille. Edesmennyt isämme antoi eräälle serantalolle suullisen luvan käyttää maallaan olevaa liittymää seurantalolle kulkemiseen. Mitään rasitetta tai kirjallista mainintaa ei lainhuudoissa eikä muissakaan papereissa ole. Onko suullinen lupa vielä perikuntaa sitova? Lähistöllä olevien mökkien omistajat ovat myös jo vuosia käyttäneet samaa liittymää vaikka heillä ei siihen ole lupaa ja voisivat kulkea toisen kautta mökeilleen.

      • Lawetorder

        Jos ja kun kerran isäsi on antanut jollekkin luvan suullisesti, se on sitova suullinensopimus ja se näköjään on sinulla tiedossa, niin se sitoo sinuakin, jollei sitä ole sovittu lakkaavaksi isäsi kuollessa.

        Muille mökkiläisille voit tehdä kirjallisen kieltoilmoituksen.

        Vaikea sanoa muuta tuosta, koska ei tietoa jatkuuko tie ja kuinka pitkälle ja yhteydet ovat, voit portin laittaa seurantalon tontinrajalle sopien siitä seurantalon jäsenistön kanssa, siis sinne kohtaan missä tie jatkuu, ei kuitenkaan estäen liikennettä stalon piha-alueelle, siis jos tie on ainoastaan teidän omistuksessa.

    • simputtaja

      "Jos ja kun kerran isäsi on antanut jollekkin luvan suullisesti, se on sitova suullinensopimus ja se näköjään on sinulla tiedossa, niin se sitoo sinuakin, jollei sitä ole sovittu lakkaavaksi isäsi kuollessa."

      Sopimus on irtisanottavissa.
      Toisinsanoen jos annetaan suullinen lupa kulkea tietä pitkin niin se ei käytännössä tarkoita sitä että asia sitoisi myös kolmatta osapuolta tulevaisuudessa,suullinen lupa ei ole juridisesti sopimus ja asia on hyvin helposti kumottavissa,tuollainen lupa nääs.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      99
      4786
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      20
      2857
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2704
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1896
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1786
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      132
      1646
    7. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      152
      1560
    8. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      111
      1511
    9. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      282
      1449
    10. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      94
      1380
    Aihe