Miniä aina ongelma...

Vain anoppi

Miksi aina naisen puolelta äiti saa tehdä melkein mitä vaan, mutta auta armias jos miehen puolelta äiti tekisi samoja asioita, niin kyllä silloin miniä kivahtaa???
Tämä on tosi asia!
Harva miniä edes ajattelee, että hän sulkee tavallaan anoppinsa pojan elämästä pois ja taas toisenkautta hänen äitinsä saa olla heidän elämässään mukana!!
Mielestäni se on väärin!
Useammat miehet eivät haua, uskalla tms. puuttua asiaan. Mutta ainahan se on näin, että vaimon äidit ovat eri asemassa: Miettikäähän sitä!
Itselläni on kaksi poikaa ja seuraan vain sivusta - haluaisin kuitenkin kuulua heidän elämäänsä edes saman verran kuin miniöitten äidit.
Rakastan poikiani, miniöitäni ja tietysti lapsenlapsiani todella paljon, mutta miksi minut sysätään tavallaan syrjään, kun en omista tyttöjä?
Sisarillani on tyttäriä ja heillä on asiat aivan toisella lailla. Tyttäret tulevat kotiin..pojat menevät määräilevien miniöitten mukaan. Se on todella hankalaa, kun kuitenkin rakastaa kaikkia ja haluaa tehdä hyvää.

37

1419

Vastaukset

  • Selitys on turhankin yksinkertainen.
    Oli ensimmäisen lapsenlapset ristiäiset, äidin äiti ja isän äiti auttoivat keittiössä, äiti imetti vauvaa makuuhuoneessa.
    Toinen auttajista totesi; "Tässä sitä nyt kaksi anoppia avustaa nuorten taloudessa." johon äidinäiti ilmoitti hyvin napakasti; " Minä en ole anoppi."

    Historia haikuna, tuo pidä anoppi kaukana, oli pelko/tieto siitä ettei isä ja isäntä ole sama henkilö ja anoppi sen huomaa.
    Enemmän niitä lehtolapsia oli avioliitoissa, kuin piioilla palvelusväen tuvassa. Tarkka anoppi tunnistaa käenpoikaisen, pysyköön siis kaukana.

  • Setäni toinen vaimo oli raskaana tullessaan taloon piiaksi. Setä oli juuri eronnut, sänky oli yksinäinen joten.. saivat yhdessäkin vielä kolme lasta.
    Kylässä oli kaksi mäkitupalaista, naista, kummallakin neljä lasta kullakin eri isä. Toinen oli keskuksenhoitaja ja neljä eri sukunimellä olevaa lasta, toinen oli "kiireapuna" taloissa tyttönimellään kaksi lasta, isien/talollisten nimillä kaksi lasta.
    Naapurin piika siirtyi meille, kun sai isännälleen kolmannen pojan. Naapurin emäntä kävi äidin kanssa sopimassa. Maksoi puolet piian palkasta, että sai pois sen nurkistaan. Tämä piikaparka oli istunut linnassa esikoisensa tapon 2,5 vuotta ja sitä kautta naapurin emäntä vetosi äitiin. Piika avioitui sitten renkimme kanssa saivat yhteisen pojan..
    Siskoni anoppi oli neiti jolla kolme lasta omalla nimellään kenestäkään ei saanut ruokkoja..

    Varma ehkäisy ei ole kovin vanha keksintö 1960-luvulta vasta..

    Meillä oli siskossarja yhdeksän, joista neljäs oli ilmeisemmin sota-aikana talossa olleen venäläisen tekele. Aivan eri näköinen kun kukaan kummankaan suvussa..

    • "Meillä oli siskossarja yhdeksän, joista neljäs oli ilmeisemmin sota-aikana talossa olleen venäläisen tekele. Aivan eri näköinen kun kukaan kummankaan suvussa.. "

      Varmaan "kiva" lapsuus sillä venäläisen tekeleellä? ja ihan ilman omaa syytään.
      Eroteltiinko hänet muista sisaruksista? ainakin kirjoituksesi huokuu syvää halveksuntaa tuota yhtä käenpoika sisarustasi kohtaan.


    • kylmät väreet huh... kirjoitti:

      "Meillä oli siskossarja yhdeksän, joista neljäs oli ilmeisemmin sota-aikana talossa olleen venäläisen tekele. Aivan eri näköinen kun kukaan kummankaan suvussa.. "

      Varmaan "kiva" lapsuus sillä venäläisen tekeleellä? ja ihan ilman omaa syytään.
      Eroteltiinko hänet muista sisaruksista? ainakin kirjoituksesi huokuu syvää halveksuntaa tuota yhtä käenpoika sisarustasi kohtaan.

      Älä muodosta noin vankkaa mielipidettä vain olosuhde kuvauksesta.
      Kieli ja kuvaavat sanat opitaan puhekielestä joka muuttuu.
      Puheita. Puheita.
      Isä puhui myös yhtä renkiä minun isäkseni, jos olisi aikaisemmin nähnyt, oli niin saman lainen kuin minä.
      Lehtolapsia oli ja se oli aivan normaalia. Kun naapurin piika siirtyi meille kahden poikansa kanssa. Emme millään ymmärtäneet äitiä joka suostui, emännän tahtoon. Emäntä lahjoitti parille sitten mökin tai töllin ja pariskunta lapsineen muutti sinne.

      Siskoni ei ikinä ollut muihin nähden alakynnessä, päin vastoin, saimme häneltä eniten selkäämme tai hän järjesti meille selkäsaunan. Sisko siirsi työnsä aina meille pienemmille ja selkään tuli jos teki ne väärin tai huonosti.
      Samainen sisko on ollut menestys miesmaailmassa, yksi avioliitto ja toista kymmentä avoliitoa. Yhteiselon aikana miehet ovat maksaneet kuukausirahaa ylös pidostaan ja riita siitä johti eroon ja uuteen maksajaan. Siskolla on omakotitalo ja vuokralla kaksi kaksiota Helsingissä. Emme ole yhteyksissä.

      Suomen historia on ollut sellainen, että isännät makasivat piiat ja työsuhde loppui kun piika sai lapsen.


  • Minäkin olen kummasti 'keskosena' syntynyt isäni ollessa sodassa - silti ei syntymääni ole suvussani kenenkään taholta asetettu ' epäilyksen alaiseksi' ja sisarukseni ovat sisaruksiani.

    Tuota sodanajan ja jälkeen ilmennyttä vainoharhaisuutta on esiintynyt melko paljonkin mutta käsittämätöntä, että joku vielä eriarvoistaa sisaruksiaan ja halventaa lvanhempiaan vielä tänään. Täytyy sanoa, että suku on pahin - kuten se TV-sarja aikanaan kuulutti.

    Eikö meillä nyt jo mummo- ja vaariäikäisinä ole ollut mahdollisuus muodostaa ja elää niin hyvä elämä ja olla iloisia ja kiitollisia kaikista elämänmyönteisistä kansaihmisistä ( ja sukulaisista).

    • Minulla on sellainen käsitys, että asemasotavaiheessa perheelliset miehet (periaatteessa) pääsivät kotilomalle kolme kertaa vuodessa, poikamiehet kerran vuodessa, joten ei ihme, että myös sotavuosina on lapsia syntynyt. Vain hyvin pieni osa on saksalaisten ja neuvostoliittolaisten (= ei siis välttämättä venäläisten) jälkeläisiä.

      Totta, että (maatalojen) isännät ja muut sellaiset ovat tehneet lapsia piioilleen. Joskus myös naiset itse ovat olleet hyvinkin suostuvaisia, toisaalta kaikkein nuorimmat naiset eivät ole aina niin elämän tosiasioita ymmärtaneet, vaikka usein nuoretkin ovat kotonaan nukkuneet samoissa pienissä huoneissa vanhempiensa kanssa.
      Pientilat olivatkin tässä suhteessa paljon parempia, piikoja ja renkejä ei ollut, eikä omia lapsia tarvinnut lähettää palvelukseen. Myös syrjähyppyihin anttiiden oli helpompi "pysyä housuissaan", koska maatila oli paitsi koti, myös ennen kaikkea puolisoiden yhteinen työpaikka ja elatus, jota ei niin vain voitu rikkoa ja jakaa uusien suhteiden takia. Lisäksi naapurikontrolli suitsi moraalittomuutta, samassa kyläyhteisössä piti elää, ei ollut sellaista nimettömyyttä mitä nykymaailma tarjoaa.

      Minunkin iso-isoäitini sairastui ja kuoli nuorena. Pian taloon avuksi otettu piika siirtyi isäntänsä vuoteeseen, alkoi odottaa tälle lasta, mutta ei häntäkään maantielle ajettu, vaan naitiin emännäksi, vaikka ensimmäisen vaimon lapset aluksi kovasti vastustivat (koska uusi liitto tuli kovin nopeasti, äitipuoli ei osannut pitkään aikaan suhtautua lapsipuoliinsa reilusti ja ensin piikana ja sitten emäntänä hän ei kovin hääppöiseksi osoittautunut, vaikka sinänsä mukava ihminen olikin).

      Mutta sitä anoppiasiaa. Tottahan se on, että vaimon äiti on usein "lähempänä" uutta perhettä, mutta ei miehenkään äitiä (isää ja sisarusten perheitä) saa sulkea pois. Jos esim. pojan vaimo ikään kuin muka luonnollisesti haluaisi vierailla vain omassa lapsuudenkodissaan tai kutsuisi vain omaa äitiään kunnolla käymään, voisi kai anoppinsa rohkaista mielensä ja keskustella asiasta miniänsä kanssa, kaikessa ystävyyden hengessä, ja edes kautta rantain muistuttaa, että kyseessä on myös hänen poikansa perhe, ei vain miniän. Myös poika itse voi hyvin ja oikeutetusti olettaa, tarvittaessa vaatia, että yhteyttä pidetään myös hänen äitiinsä ja muuhun kotiväkeensä. Näin lapsenlapsetkaan eivät vieraannu toisesta suvustaan. Nuoret naiset ja heidän äitinsä voivat olla kyllä vahvatahtoisia, silloin vain täytyy uskaltaa pitää puoliaan, eikä miestenkään pidä rauhan vuoksi suostua mihin vain.


  • Sellainen ihminen joka parjaa aina muita on aika ikävä ja ilkeä.
    Ymmärrän hyvin miksei hänestä pidetä - ei ole kiva kuulla kaikesta ja kaikista aina negatiivista ja parjauksia.

  • Lohdutan sinua ketjun aloittaja: Olen tyttäreni äiti enkä saa tavat ollenkaan lapsenlastani. Tyttäreni anoppi hoitaa kaiken.

  • Tottakai tytärelle on oma äiti rakkaampi kuin joku vieras ,joka ei oikeasti ole edes sukua eli anoppi. Hän on vaan miehen äiti. Niin se vaan menee. Toivonkin etten itse saa ikinä poikia kun niillä on tapana niin ripustautua aina siihen äitiin ja äidillä poikiinsa, tuo vaan hankaluuksia kaikille. Tiedän, ettei kukaan anoppi tykkää tästä mitä kirjoitin, mutta niin se vaan menee.

    • kyllä mulle tyttärenä oma äiti on läheisempi ja tärkeämpi kuin mieheni äiti...omalleni voin onnekseni jakaa ilot ja surut, hän on ihana äiti


    • Miten niin "tottakai", miniä907?
      Jos välit omaan äitiin ovat aina olleet vaikeat, niin miehen äidistä voikin tulla todella läheinen ja rakas ihminen.

      Kun oma äiti ilmoittaa ensikättelyssä, että hän ei sitten tule lasta hoitamaan, koska on hoitanut omat lapsensa aikanaan, niin on selvää, että nuori äiti pahastuu ja tuntee olevansa taas se tyhmä, joka ei missään asiassa tule pärjäämään. Hän ei ollut edes apua pyytänyt.

      Miehen äiti sen sijaan kohtelee vauvaa ihanana ja rakkaansa lapsenlapsenaan, jolta ei pidä mitään puuttuman. Hän kutoo, ompelee, tulee auttamaan hoidossa, tarttuu pölynimuriin, pesee ikkunoita. Pysyy poissa, kun ei apua tarvita.

      Oma äiti sen sijaan ilmoittaa sitten tulevansa jouluna, koska haluaa tavata lapsenlapsensa. Istuu sohvalla ja odottaa valmista joulupöytään, yökkäilee kylpyhuoneessa, kun siellä on vauvan sideharsovaippoja liossa, päivittelee lapsen itkuja - onko sillä joku vaiva? - ei ole ostanut lapselle mitään joululahjaa, eihän se vielä sellaisesta ymmärrä. Hänen periaatteensa on, että ei puutu työllä eikä rahalla lapsenlapsen hoitoon, koska niin oli hänen omallakin kohdallaan ollut.

      Kukapa nyt olisikaan isovanhempien työn ja rahan varassa, mutta perheenä voisi olla läheinen. On niin helppoa soitella mitä-kuuluu-soitot anopille, kun taas omalle äidille pitää aina olla asiaa, muuten puhelut päättyvät hyvin lyhyeen. Mitä harvemmin tavataan, sitä vähemmän on asiaa. Sitä harvemmin soitellaan, varsinkin, kun äiti ei soita. Puhelut on aina tyttäreltä, joka ensin saa moitteet siitä, että soittelee niin harvoin. Kun haukut on kuultu, voi sitten kertoa asiansa.

      Niin ettei se nyt aina niin vaan mene.


    • Toivon Sinulle paljon poikia ja samanlaisia miniöitä kuin itse olet....


    • Tytär-miniä kirjoitti:

      Miten niin "tottakai", miniä907?
      Jos välit omaan äitiin ovat aina olleet vaikeat, niin miehen äidistä voikin tulla todella läheinen ja rakas ihminen.

      Kun oma äiti ilmoittaa ensikättelyssä, että hän ei sitten tule lasta hoitamaan, koska on hoitanut omat lapsensa aikanaan, niin on selvää, että nuori äiti pahastuu ja tuntee olevansa taas se tyhmä, joka ei missään asiassa tule pärjäämään. Hän ei ollut edes apua pyytänyt.

      Miehen äiti sen sijaan kohtelee vauvaa ihanana ja rakkaansa lapsenlapsenaan, jolta ei pidä mitään puuttuman. Hän kutoo, ompelee, tulee auttamaan hoidossa, tarttuu pölynimuriin, pesee ikkunoita. Pysyy poissa, kun ei apua tarvita.

      Oma äiti sen sijaan ilmoittaa sitten tulevansa jouluna, koska haluaa tavata lapsenlapsensa. Istuu sohvalla ja odottaa valmista joulupöytään, yökkäilee kylpyhuoneessa, kun siellä on vauvan sideharsovaippoja liossa, päivittelee lapsen itkuja - onko sillä joku vaiva? - ei ole ostanut lapselle mitään joululahjaa, eihän se vielä sellaisesta ymmärrä. Hänen periaatteensa on, että ei puutu työllä eikä rahalla lapsenlapsen hoitoon, koska niin oli hänen omallakin kohdallaan ollut.

      Kukapa nyt olisikaan isovanhempien työn ja rahan varassa, mutta perheenä voisi olla läheinen. On niin helppoa soitella mitä-kuuluu-soitot anopille, kun taas omalle äidille pitää aina olla asiaa, muuten puhelut päättyvät hyvin lyhyeen. Mitä harvemmin tavataan, sitä vähemmän on asiaa. Sitä harvemmin soitellaan, varsinkin, kun äiti ei soita. Puhelut on aina tyttäreltä, joka ensin saa moitteet siitä, että soittelee niin harvoin. Kun haukut on kuultu, voi sitten kertoa asiansa.

      Niin ettei se nyt aina niin vaan mene.

      Tämä on kuin suoraa 30-vuotta sitten minun elämästä. Anoppini on jo kuollut mutta äitini elää yhä ja emme ole enää vuosiin olleet yhteydessä ja näin on ihan hyvä.


  • Minulla on 2 tytärtä ja 1 poika. Kaikki lapseni ovat aviossa ja olen 6. lastenlasten mummo. Minusta on aivan luonnollista, että tyttäreni kertoilevat juttuja ja hössöttävät kanssani - voimme puhua aivan 'samalla aaltopituudella' kaikista elämän asioista. Luonnollista on sekin, että taas poikani suloinen vaimo ei kerro ja hössötä tai puhu kaikista elämän asioista kanssani(anopilleen), vaan miniäni kommunikoi vapaasti oman äitinsä kanssa. - Poikani taas ei hössötä kanssani tyttärien tapaan, hän on asiallinen ja ennemminkin aina muistaa silloin tällöin äitäänkin.

    Nuoret perheet elävät omaa elämäänsä ja me vanukset omaamme, mutta on
    meillä kaikilla on hyvät välit - niin äidit, mummot, anopit, ukit, apet, tyttäret, vävyt, poika ja miniä ja ne ihanat kullannuput-välillä-riiviöt eli lastenlapset.

  • Minulla on aivan sama ongelma. Ei pojille voi "naisten" juttuja kertoa. Minulla ei ole
    edes siskoa jonka kanssa voisi "höpötellä" ja matkustaa.
    Alkuun yritin soitella ja pitää yhteyttää miniämmiin mutta he eivät soita minulla. Kah-
    denkymmenen vuoden aikana olen saanut viisi puhelua.
    Lapset olivat pieninä pitkät ajat mummolassa ja meillä oli tosi mukavaa. Nyt
    toinen miniän ei tule mökille silloin kun me olemme siellä, ei ole kuulemma
    mukava syödä aina yhdessa ja muutenkin. Me olemme antaneet heidän olla
    siellä aina milloin he haluavat, tulemme kaupunkiin. He eivät osallistu kuluihin
    eikä me ole pyydettykään. Olisipa itsellä tytär.

    • Sanoppa muuta olisi ihana saada hössöttää sen tyttären kanssa. Miniäni on ihan ok mutta siihen se sitten jääkin. Miniäni sisko on jo jotain aivan muuta hänen kanssa helppo keskustella aina riittää jutunjuurta ja yhdessä nauramista tullaan tosi hyvin toimeen. Miniäni on....... miten sen voisi sanoa no ehkä pikkusievä olisi oikea sana kuvaamaan häntä minä taas ehkä liiankin rempseä joten olemme kilometrien päässä toisistamme. Alussa yritin ehkä liikaakin mutta nykyään en enää viitsi. Alusta asti tehty selväksi ettei oventaakse tarvitse tulla ellei kutsuta mutta kuitenkin miniä pitää päivänselvänä, että hän saa tulla kuitenkin anoppilaan silloin kun hänelle sopii siihen lupaa kysymättä. Joskus olen miehelleni sanonut, että voi kun poika olisi ottanut tuon siskon johon mieheni sanoi, että poika on itselleen ottanut muijan ei meille joka on myös totta. Nyt on vaan elettävä tämän asian kassa ja jos en hyväksy miniääni niin menetän poikanikin.


  • Minä pidän tulevasta anopistani. Minulla ei ole äitiini ollut koskaan hyvät välit, sillä isäni kuoltua hän alkoi käyttää viinaa vähän liianki paljon ja olin silloin murrosikäinen. Olen nyt jo parikymppinen ja mieheni äiti on minulle hyvin tärkeä, hän tietää repaleisesta lapsuudestani ja on osaltaan ollut tukena ja olkapäänä, kun olen tarvinnut.

    Tapaamme joskus anoppini kanssa kahden keskenkin kahvitellen ja rupatellen. Eikä meillä ole ollut suurempia ongelmia.

  • Jos on hyvät välit omaan äitiin, on paljon luonnollisempaa, että oma äiti on enemmän mukana perheen elämässä. Monesti kuitenkin menee niin, että lapset ovat enemmän äidin vastuulla/hoidettavana ja tätä kautta lasten äidin äiti enemmän osallisena perhe-elämään.
    Oman äidin kanssa on tullut jo ajat sitten selväksi välit, oma äiti ymmärtää milloin kannattaa lopettaa liika neuvominen ja puuttuminen, jota meillä taas anoppi ei ymmärrä. Omalta äidiltä saattaa tulla myös vähemmän neuvoja senkin puolesta, että jotkut tavat hoitaa asioita on opittu jo kotoota. Onhan se selvää, että eri ihmiset kasvattavat lapset eri tavoilla ja kovinkaan moni ei halua kenenkään puuttuvan kasvatukseen, oli kyse anopista tai jostain toisesta.
    Anopin kanssa saattaa olla vähän varuillaan, anoppi arvioi miniää koko ajan, tai ainakin se voi tuntua siltä. Siinä vaiheessa, kun anopin kanssa alkaa tulla välit selviksi, saattaa lapsetkin olla jo isoja. Ainakaan meidän tapauksessa anoppi ei halunnut nähdä minua ikinä ennen kuin saatiin lapsia. Yleisestikin vaikka olisikin tekemisissä anopin kanssa ennen lapsien saantia, on se erilaista ja vähäisempää.

    • "Jos on hyvät välit omaan äitiin, on paljon luonnollisempaa, että oma äiti on enemmän mukana perheen elämässä."

      Jos miehellä on hyvät välit omaan äitiinsä niin eikö ole ihan yhtä luonnollista että hänen äitinsä saa olla mukana siinä perheen elämässä?

      Tajuatteko miten tyhmiä juttuja suollatte.
      En yhtään ihmettele avioerojen suurta määrää ja miesten hinkua tuoda vaimoja aasiasta, kun suomi- naisten mielestä miehen tulee luopua omasta suvustaan, ystävistään ja kavereistaan. Kun taas naiselle on luonnollista säilyttää läheiset välit sekä sukuunsa että ystäviinsä.


    • joopa joo..... kirjoitti:

      "Jos on hyvät välit omaan äitiin, on paljon luonnollisempaa, että oma äiti on enemmän mukana perheen elämässä."

      Jos miehellä on hyvät välit omaan äitiinsä niin eikö ole ihan yhtä luonnollista että hänen äitinsä saa olla mukana siinä perheen elämässä?

      Tajuatteko miten tyhmiä juttuja suollatte.
      En yhtään ihmettele avioerojen suurta määrää ja miesten hinkua tuoda vaimoja aasiasta, kun suomi- naisten mielestä miehen tulee luopua omasta suvustaan, ystävistään ja kavereistaan. Kun taas naiselle on luonnollista säilyttää läheiset välit sekä sukuunsa että ystäviinsä.

      Juuri näin......moni suomalainen nainen on hirveä määräilijä ja pojan äidin sulkeminen poisperheestä on silkkaa ilkeyttä!Ja mitä jää pojalle jos tulee ero,ei mitään,ja kaiikki vain vallanhimoisen naisen takia!


  • Meillä anoppi valittaa kun isän äiti hoitaa enemmän lapsia. Anopille kun lapsia tarjoaisi hoitoon, niin aina löytyy jotain muuta tekemistä...

  • Eiköhän henkilökemiat ole se ratkaisevin asia kun sukulaisuus.
    Itselläni 20 vuotta kokemusta anopista joka vihasi minua jo heti eikä ole vieläkään hyväksynyt minua sillä varastin hänen ainoan poikansa. Lapsemme syntymät evät olleet hänelle mieleen. Äitini kanssa olemme läheisiä ja muutenkin minulla on eri ikäisiä ystävättäriä joiden kanssa tulen toimeen vallan mainiosti. Ainoastaan anoppi omassa personassaan on vain niin mahoton ettei kemiamme tule koskaan kohtaamaan eivätkä lapsetkaan halua nähdä häntä kuten ei myöskään hänen ainoa poikansakaan, jota yritin patistaa useita vuosia käymään useammin äitiään tervehtimässä, mutta turhaan.

  • Kateus... sitä se on, en muuta osaa enää ajatella. Isovanhempi miehen äit/vanhemmat ovat parempia kuin omat vanhemmat. Ajettelis edes lapsiaan kuinka tärkeä heille isän vanhemmat ovat. Lapset voivat rakastaa isän vanhempia enemmän kuin hänen omia vanhempiaan, oli syy mikä onkin. Ehkä he ovat läsnä ja ajantasalla tässä ja nyt.. Joka ei ole hänen mielestä ole oikein...joten hän kostaa sen milloin milläkin mielenosoituksella appivanhemilleen. Surullista..

    • Voisi olla aika katsoa peiliin jos vaikka olet tehnyt jotain väärää ja aiheuttanut mielipahaa. Mielenosoitus tai kateus on tuskin miniän keksintö ja kylmät välit johtunee muusta kuin hänestä.
      Muistot mieheni vanhemmista ovat ihan kamalia, eikä vain minun tai isojen lapsieni muistoissa.
      He tekivät kaikkensa että saivat minut tai lapset aina itkemään.
      En edes kykene kertomaan mitä kaikkea pahaa he minulle ja nyt jo isoille lapsilleni tekivät.
      Ikinä en voi anteeksi heille antaa.
      Onneksi omat vanhempani todella välittävät ja rakastavat minua sekä lapsiani.
      Anoppiin ei tule koskaan sinisilmäisesti luottaa toisin kuin omaan äitiin.
      Surullista mutta anoppi on anoppi eikä koskaan tule olemaan niin läheinen miniälle kuin hänen oma äitinsä, oli anoppi kuinka ihana tahansa!


  • Se on ihan selvää, että tykkää omasta äidistään enemmän kuin miehensä äidistä.
    Mikä siinä on ihmeellistä? Eihän se ole edes sukua se anoppi kuin avioliiton kautta.

    • Poikakin tykkää omastaäidistään enemmän. Eihän hänenkään anoppi ole sukua:) Lapsenlapsi on kuitenkin molemmille anopeille sukua.


  • Anoppi toivotti ensi vierailullani tervetulleeksi ja siltä on tuntunut aina, kun on heillä käyty. Lapsetkin viihtyvät, kun siellä on hyväksyvä ja salliva asenne. Anoppi ei neuvo meitä lastenhoidossa tai muutenkaan. Itse olen pysytellyt vähän taka-alalla, kun mieheni on kuitenkin se hänen oma lapsensa ja siksi luonnollisesti myös rakkaampi. Ilahdutan anoppia pyytämällä miestäni soittamaan hänelle ja lähettelemällä juhlapäivinä kukkia. Välimatkaa on puoli Suomea, joten käyntien sijaan suuri osa yhteydenpidosta hoituu puhelimella.

  • Hei !

    Hieman samanlaisia kokemuksia on minullakin. Koen olevani poikani lasten varamummi en mikään oikea mummi. Silloin kun miniän äiti ei ehdi lapsia hoitamaan, niin sitten minä kelpaan. Muutenkaan en saisi miniän mukaan osallistua lasten asioihin mitenkään, tavallinen puhekin koetaan asioihin puuttumisena.
    En kohta tiedä mitä sanoisin ja mistä puhuisin, kun jokaista sanaa pitää varoa.

    • Miksi yhteydenpito ei voisi olla tasapuolista? Vieraillaan yhtä paljon molemmilla isovanhemmilla ja kutsutaan molempia isovanhempia yhtä paljon vierailulle. Vahvistetaan lastenlasten siteitä molempiin isovanhempiinsa sekä sukulaisiinsa. Sehän on vain rikkaus lapsille ja koko perheelle, kun on paljon läheisiä.

      Yhteydenpitotapoja ja järjestelyjä voi olla monenlaisia. Kutsutaan leikkimään lastenlasten kanssa ja käydään itse silloin vaikka lenkillä, jos ei jakseta olla samassa tilassa.

      Millaisen maailman kuvan ja esimerkin lapset saavat, jos vanhemmat unohtavat isän puoleiset sukulaiset kokonaan? Millaisia arvoja lapselle välittyy?


  • Kohdelkaa niitä miniöitä kunnioittavasti ja aikuisina ihmisinä. Ymmärtäkää, ettei anopin määräysvalta ulotu miniän ja poikanne kotiin. Poikanne ja miniänne kodissa pätee heidän sääntönsä. Siellä käydään kyläilemässä, hyväksytään myös se miniä sellaisena kuin hän on, eikä aina arvostella ja kritisoida. Miniänne ovat lastensa äitejä, ette te anopit. En tiedä, miten itse käyttäydytte miniöitänne kohtaan, mutta meillä vika on anopissa. Hän tulee kotiimme aina kritisoimaan tapaamme elää. Asiat pitää tehdä anopin tavalla, että ne on tehty oikein. Hän käy komentamassa ja käskemässä kuin lapsia. Hän ei myöskään kunnioita minua ihmisenä. Ei ole koskaan kunnioittanut. Häissämme ei edes katsonut silmiini onnitellessaan. Raskaana ollessani tuli koskettelemaan mahaani, vaikka poikansa itse oli sanonut, etten halua KENENKÄÄN muun kuin lapsen isän koskevan vatsaani. Anoppi on myöskin pettänyt sekä minun että poikansa luottamuksen isoissa asioissa. Ei koskaan pyytänyt anteeksi.

    Nyt, kun meille on syntynyt lapsi anoppi yrittää jyrätä minun oikeuksia lapseni äitinä (lapsi on meille ensimmäinen). En mm. saa itse lohduttaa itkevää muutaman kuukauden ikäistä vauvaani, jos anoppi on kylässä, koska anoppi haluaa lohduttaa. Sillä ei ole mitään väliä, miten pahalta minusta tuntuu, kun oma lapseni itkee, eikä sillä, että minun tai isänsä sylissä lapsi lopettaisi itkunsa. Kukaan muu ei ole haukkunut minua maanrakoon, kun olen itse halunnut lohduttaa itkevää vauvaani. Anoppi näin teki. Myös poikansa sen kuuli ja näki. Turha ihmetellä, miksi ei ole kovin tervetullut meille tai miksi emme vieraile hänen luonaan (hän on mm. tehnyt selväksi, että vain mies ja vauva ovat tervetulleita hänen kotiinsa, mutta kuvittelee silti voivansa itse tulla minun kotiini, vaikken minä ole tervetullut hänen kotiinsa...). Anoppi näkee lastamme kerran kuukaudessa, kun minun vanhempani tapaavat lasta 2-5 kertaa viikossa. Usein se on muuten minun mieheni, joka haluaa kyläillä minun vanhempieni luona. Poikkeuksetta joka kerta se on mies, joka kysyy, mentäisiinkö käymään vanhempieni luona. Kas kummaa, ei hän oman äitinsä luokse halua minua ja lastamme viedä, kun tietää minkälaista p**kaa saan siellä niskaani äitinsä osalta ja miten pahalta minusta tuntuu, kun anoppi esineellistää lapsemme. Lapsemme on anopille jotain, mikä pitää jakaa muiden kanssa. Lapsi on minun ja miehen. EI anopin, ei minun äitini, eikä muunkaan suvun.

    Anoppini ei ole koskaan hyväksynyt minua. Minä olen yleisesti ottaen sosiaalinen ihminen, tulen toimeen yleensä kaikkien kanssa, olen hieman ujo, kiltti, enkä myöskään jyrää muiden tahtoa. Olen hyvä vaimo (hoidan kodin ja lapsen, laitan ruoan ja pesen pyykit, muuta hyvää ei ole anoppien korville tarkoitettu ;)) ja lapselleni paras mahdollinen äiti. Rakastan miestäni ja lastani, anoppia en. Odotin anopin ensitapaamista kuin kuuta nousevaa, mutta jo silloin kävi selväksi, etten anoppia miellytä. Välit ovat olleet viileän kohteliaat, mutta lapsemme syntymä kärjisti tilanteen. Ja vain sen takia, että anoppi ei ymmärrä, että vaikka on poikansa äiti, ei ole lapsenlapsensa äiti, eikä hänen määräysvaltansa ulotu meidän kotiin. Lasta koskevissa asioissa me lapsen isän kanssa teemme päätökset. Minä olen yrittänyt. Kunpa tietäisittekin, miten kovasti olen yrittänyt miellyttää anoppia. Se on vaan täysin mahdotonta, koska anoppi ei ole ikinä halunnut antaa minulle mahdollisuutta olla hänelle miniä, hänen lapsenlapsensa äiti ja hänelle perheenjäsen.

    Jos anoppi kohtelisi minua kuin ihmistä, olisi mukava ja antaisi minun olla pojalleen vaimo ja lapsenlapselleen äiti, voisivat välimmekin olla paremmat. Usein tuntuu, että juurikin poikien äitien on todella vaikea hyväksyä sitä, etteivät enää ole poikiensa "ykkösnainen", kun hirviöminiä on tullut ja vienyt heidän poikansa... Minun vanhemmat sen sijaan ottivat heti mieheni avosylin vastaan. Mies on heille kuin oma poika. Mies jopa toisinaan käy vanhempieni luona ilman minua ja lasta. Saunomassa ja iltaa istumassa :)

    • Oletko saanut selville, mikä on se syy, miksi anoppisi ei alun perin hyväksynyt sinua? Oletko kysynyt anopiltasi tai mieheltäsi?
      Asiaa kannattaisi selvitellä jo pelkästään perheesi hyvinvoinnin takia.


  • Mummuksi, anopilta suoraan en ole kysynyt, koska olen hölmönä pelännyt sen pahentavan tilannetta entisestään. Siis, että asenteensa minua kohtaan muuttuisi vielä huonommaksi. Mieheltä toki olen kysellyt. Mies ei moista ollut edes huomannut, ennenkuin äitinsä haukkui minut maanrakoon miehen kuullen siitä syystä, että halusin itse lohduttaa itkevää vauvaani.

    Itsekään en syytä keksi, miksi anoppi ei ole minua koskaan hyväksynyt. Mahtoiko alunperin ajatella, ettei suhteemme tule kuitenkaan kestämään, kun ihan teineinä ollaan miehen kanssa tavattu (nyt kumpakin 25-30 vuoden välillä). Lensikö mies anopin mielestä pesästä liian aikaisin tavattuaan minut, vai enkö ole tarpeeksi hyvä anopin "hienompaan" sukuun ollessani aivan tavallisesta duunariperheestä lähtöisin. En tiedä, mikä on mennyt vikaan. Ensitapaamisesta lähtien yritin anoppia miellyttää. Kotikin oli aina viimeisen päälle puunattu, kun tiesin anopin tulevan kylään. Tiesin, että anoppi arvostaa siisteyttä. Siitä huolimatta anoppi on aina löytänyt jotain kritisoitavaa, enkä minä ole saanut osallistua keskusteluihin. Siitä anoppi on pitänyt huolen sillä, että kun yritän osallistua, puhuu hän päälle tai vaihtaa aihetta. Tätä on jatkunut vuosia, joten en tiedä, mitä tässä pitäisi tapahtua, että saisin edes ihmismäistä kohtelua anopilta. Onko väärin, etten halua oman lapseni näkevän, miten isoäiti kohtelee äitiä? Vielä lapsi on liian pieni ymmärtämään, mutta kauaa ei mene, että huomaa, miten isoäiti aina pahoittaa äidin mielen ja miten isoäiti ei kunnioita äitiä yhtään. En halua oman lapseni oppivan, että muita ihmisiä voi kohdella noin. Haluan oman lapseni oppivan kunnioittamaan muita ja siinä anoppi antaa todella huonon mallin.

    Kaikkea hyvää teille hirviöminiän omaaville anopeille. Tässä oli vain yhden hirviöminiäksi leimatun tarina.

  • Miniä vastaa

    Minulla olisi hyvät välit anoppini kanssa, jos hän kysyisi, että sopiiko tulla ja tulisi sitten kahville ja vaihtamaan kuulumisia. Anopilla olisi oltava koti lähellä meitä = mummola, jonne kutsua lapsenlapsiaan. Kotonaan hän saisi tehdä asiat mielensä mukaan. Harvoja sääntöjä, joita pyytäisimme häntäkin noudattaman tietenkin olisi. Karkkia ei saisi syödä joka päivä ja lastemme turvallisuuden ja rajojen ylläpitämisestä vanhempiakin tyydyttävällä tavalla tulisi sopia yhdessä. Tärkeintä olisi, että anoppi haluaisi olla aidosti läsnä lapsenlapsilleen ja lapset viihtyisivät vähintäänkin kohtalaisesti tai muuten lapset kotiin meille vanhemmille ja sassiin! Meille ei syntyisi riitaa, jos anoppi ottaisi paikkansa omassa kodissaan isovanhempana enempi omilla säännöillään, mutta meillä käydessään vieraana.

    En ole mustasukkainen lapsistani, vaikka anoppi voi kokea juuri näin, kun olemme napit vastakkain. Hän yrittää ohjailla minua omassa kodissani. Anopilla on tarve hakea suosiota lastemme rajojen kustannuksella ja siitä seuraa, että lapset ovat levottomia, kun anoppi on kylässä. Minä ja mieheni kielletään ja anoppi sallii. Kaikkien viihtyvyys kärsii.

    Anoppi esittää muka varmoja mielipiteitään ja minä puolustan oikeuttani tehdä omalla tavallani. Hänen mielipiteitään ei ole koeteltu lasten kanssa mummolassa! Ei siis saa rikkoa hyvää arkeamme! Olisin iloinen, jos anoppi näyttäisi omaa tapaansa elää luonnollisessa ympäristössään eli omassa kodissaan eikä meillä asuen. Asiat eivät kuitenkaan ole näin onnellisesti. Anoppi tulee meille määräilemään ja asumaan välillä yli viikoksikin kerrallaan! Hänellä ei siis ole tarjota oikeaa mummolaa. Lapset olisi ollut parempi totuttaaa mummolaan jo pienestä pitäen. Etämummous ja meille asumaan matkustaminen ei vain toimi.

    Toinen mummokin eli äitini asuu etäällä meistä. Olemme kuitenkin melkein jokapäivä puhelinyhteydessä toisiimme. Silloin kun hän tulee meille vierailulle hän viipyy enintään kolme yötä, vaikka toivoisinkin hänen olevan kauemmin. Äitini kanssa on siis helppo tulla toimeen. Hän on tuttu, joten minun ei tarvitse yrittää olla vieraskorea ja jaksaa enemmän kuin oikeasti kotona haluaisin. Hänen neuvonsa ovat kyllä mieluisia, vaikka eihän niitä ole pakko noudattaa:) Hän ymmärtää minua paremmin, sillä onhan hän äitini.

    Kaksi naista ei mahdu saman katon alle kuin enintään vieraskoreaksi ajaksi eli 2-3 yöksi max!

  • Äitini on isäni kanssa kasvattanut minut omillaan toimeen tulevaksi aikuiseksi. Iloitsevat lapsenlapsistaan, hoitavat meidän sääntöken puitteissa.

    Anopista yritin saada kaveria, mutta on liian mustasukkainen pojastaan ja lapsenlapsista. Hän on poikansa kasvattanut, ja poika ja pojan vaimo (eli minä) eivät osaa hoitaa lapsia. Eivät voi osata! Anoppi kiertää talosta taloon ja valehtelee, miten olen käskenyt kysyä milloin mitäkin neuvoa lasten hoitoon, kun en itse osaa. Samoin anoppi pesee poikansa pyykit, perheemme keksityt "likapyykit", laittaa pojalleen aamupalat, ja jos perhe erehtyy isän avuksi vaikka puutöihin, ilmestyy paikalle vahtimaan, miten suoriudumme lasten kanssa. Ja minun ylitseni jyrätään joka asiassa.

    Meille saa tulla, muttei lapsia saa viedä vamhemmilta kysymättä, mutta eipä kelpaa tulla, ja anopin säännöt, anopin tavarat ja anopin elämä.

    Sitten kun nätisti sanotaan, tai jyrähdetään, itketään rööki huulessa vessassa...

    Mikähän siinä tosiaan on, kun anoppi on ulkopuolinen perheessä...

  • Nykyisessä yhteiskunnassa on nainen mies ja mies nainen. Äidit surffailee kaupungilla... Hoitovapaat. Eivät osaa tehdä ruokia, miehetän vok jo synnyttää. Äidit tuhertaa netissä imetysryhmissä... Neuvolat pompottelee eri ohjeilla. Perkele... Aamulla synnytys ja illalla navettaan. Mies toi rahat... Koti ol kondiksessa ja rka tuoksui. Nyt naiset elävät juhlaa, miehet raataa. On tosi ja äitien opettamia hekin ovat. Kotoa tulee mallit/kynnettömät äidin äidit joita omat vanhemmat elättänyt ja "väkisin kouluttanut!". Perheet takaisin.. Älkää sanoko "nyrkin ja hellan väliin!". Takaisin kotien arvot... Nyt yhteiskunta hoitaa kasvatuksen ym.t sosiaaliset toiminnot. Oksettaa..!

  • Koskahan maailma oppii, että kotini on linnani.
    Jokaisella siis.
    Toisen kotiin ei mennä sääntöjen kanssa.
    Jos ei halua jättää lapsiaan mummun hoiviin, ei sen pitäisi olla minkäänlainen ongelma. Tuhannet naiset selviävät siitä, kun mummut ovat jo haudassa tai sitten nuoria, työikäisiä ihmisiä, jotka elävät omaa elämäänsä, eikä heitä lapsenlapsi kiinnosta.
    Jos mummu haluaa olla liikaa lapsenlapsen kanssa, niin asia on vain järjestettävä siten, että aikaa ei löydy. Vierailuilla käydään, mutta lapsi kotiin vanhempien mukana, aina.
    Mikä ihme siinä on, että lapsista tehdään kiistakapula, ikään kuin heitä voisi siirtää perheestä toiseen ihan vain sen mukaan, mikä aikuisille tulee mieleen.

    Ja entä ne neuvot!
    Typerää neuvoa, jos ei neuvoja pyydetä. Harvat vanhemmat ovat niin avuttomia, ettei lapsi selviäisi ilman mummon väliintuloa.
    Sitä paitsi vuosikymmenten takaiset lastenhoito-ohjeet eivät ole enää nykyaikaa.
    Neuvola antaa paremmat tarvittaessa.

  • Todella kummallisia vastauksia aloittajalle - mutta ihmisethän ovat todella kummallisia. Olen jo eläkeikäinen ja itsekin anoppi. Minun tullessani puolisoni perheeseen minua kunnioitettiin . Anoppini (silloin tuleva anoppini) oli valmis tekemään suorastaan mitä tahansa saadakseen minut perheeseen. Jälkeenpäin kuulin, että hän oli kylällä, sukulaisille ja tuttaville ylpeänä kertonut poikansa seurustelevan minun kanssani. Sukunimelläni oli yllättävän suuri merkitys - vaikka olen toki muissakin yhteyksissä havainnut sen avaavan ovia. Myös minun perheeni ja sukuni hyväksyi ja vastaanotti mieheni todella hyvin. Molemmille lapsillemme molemmat isoäidit ja isoisät olivat läheisiä ja rakkaita.

    Mikähän joillakin perheillä ja suvuilla oikein mättää? Kai se nyt on itsestään selvää, että jokainen valitsee itse puolisonsa, lasten hankkimisen ja muutkin ihmisen yksityiselämään kuuluvat asiat! Niihin voi puuttua vasta silloin, kun asiat näyttävät menevän todella pahasti pieleen - ja silloinkin puuttumisen tapa on harkittava erittäin tarkkaan.

suomi24-logo

Osallistu keskusteluun

SEISKA.FI

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Luetuimmat keskustelut

  1. Hieman säälittää suomalaisen duunarin sinisilmäisyys

    Ennen vanhaan ei käynyt pienessä mielessäkään, että tehtäisiin töitä ilman liittoon kuulumista. Se oli itsestäänselvyys. Suomen taloudella meni todell
    Maailman menoa
    154
    4164
  2. Erika ja viisuvalinta

    Cicciolina todella reipas ja mukaansatempaava esitys. Toivottavasti Erika pääsee kisoihin mukaan !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Maailman menoa
    143
    4124
  3. Hengityssuoja, viruksia vastaan. Ihan pelleilyäkö?

    Kuulemma hengityssuojaimet ovat loppuneet niin apteekeista kuin tukkureiltakin, kertoo Hesari. "Hengityssuojaimet loppuivat tukkureilta ja monista ap
    Maailman menoa
    106
    3899
  4. Coronavirus-hysteria

    Mihinkähän mittakaavoihin tuo hysteria pääsee? Luuletteko, että kohta vaikkapa bussilastillinen tyhjenee jonkun yskäistyä seuraavassa etapissa? Entä m
    Maailman menoa
    100
    2859
  5. Seinäjoella jälleen kuolonkolari

    Kyllä eikö näitä teitä saada sellaiseen kuntoon, että ihmiset (jotka on pakotettu käymään töissä) voisivat taittaa taivaltaan ilman järjetöntä kuolema
    Seinäjoki
    30
    1184