Muistisairas-ei hullu eikä humalassa

Muistiviikko

22.9.2012 4:00 Valtakunnallisen Muistiviikon yhteydessä on hyvä muistuttaa, että muistisairaalla on jokin muistia ja toimintakykyä heikentävä aivosairaus. Hänen käytöksensä voi olla tilanteesta riippuen hyvin haastavaa, jopa niin, että ammattihenkilöstön on vaikea erottaa, onko kyseessä psyykkinen sairaus vai dementoiva muistisairaus.

Muistisairaus on hyvin yksilöllinen sairaus. Sairauden alkuvaihe, sen eteneminen ja eri vaiheet ovat lähes jokaisella sairastuneella omanlaisensa. Joitain tiettyjä yhteispiirteitä voi olla, esimerkiksi Alzheimerin tautiin sairastuneilla lähimuisti heikkenee ensin ja sitten vasta tulevat rajoitukset muuhun toimintakykyyn.

Varsinkin nuoren, työikäisen muistisairauteen voi olla vaikea suhtautua oikealla tavalla. Voidaan tulkita muistisairauden käytösoireet, kuten aggressiivisuus, psyykkisestä sairaudesta johtuviksi, mikä ei suinkaan ole oikein. Turvattomuuden tunne lisää aggressiivista käytöstä, koska sairastunut ei ymmärrä, miksi hänet esimerkiksi on jouduttu sitomaan hoitotoimenpiteenä.

Muistisairaan käytösoireet voivat aiheuttaa hämmennystä ja epätietoisuutta sille, jolla ei ole tietoa muistisairauksista. Voi tulla tilanteita, ettei tiedetä, miten toimitaan oikein aiheuttamatta hämmennystä ja turvattomuutta muistisairaalle.

Etelä-Karjalassa toimii Etelä-Karjalan Muisti ry, josta saa asiantuntevaa ohjeistusta ja neuvontaa muistisairaan kohtaamiseen niin kotona kuin muuallakin. Kun haluat lisätietoa, ota rohkeasti yhteyttä: [email protected]


Nyky Vanhanen

Puheenjohtaja

Hanna Sinisalo

Kehittämispäällikkö

Etelä-Karjalan Muisti ry

7

516

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jk

      vai niin

    • ilmoitus ylläpitoon

      jk,olet häirikkö

    • Asiaa!

      Hyvä juttu!

    • Rotan arvoinenko ?

      MUISTILÄÄKKEET. Oletteko panneet lähiomaisina merkille muistilääkkeistä sen, että ne eivät hidasta lainkaan muistinmenetystä, päin vastoin aiheuttavat pahaa oloa ja sekavuutta. Viikatemies tulee melko pian lääkkeiden käytön aloituksen jälkeen (muutama vuosi). Mielialaan vaikuttavat kylläkin jonkin tunnin lääkkeiden oton jälkeen.
      Ovatko potilaat taas kerran koekaniineina ? Epäilen suuresti näin tapahtuvan.

    • ristiina ja tytär

      No eihän sellaista lääkettä vielä ole joka hidastais muistinmenetystä.Nämä lääkkeethän vaikuttaa oireisiin,pitää sairaan pidemmän aikaa kasassa.
      Viikatemies tulee kyllä sairauden takia eikä muistilääkkeiden,meillä ainakin ne lääkkeet lisäsi mieheni toimintakykyä,mutta nekin vaikuttaa vaan aikansa.
      Mieheni alzheiemr kyllä jyllää heti jos jää muistilääkkeet ottamatta,en vois kotona edes pitää enää sit.
      Meille niistä ollut apua,Ebixa huippuhyvä!

    • Vaikea sairaus

      Samaa Ebixsaa oli viimeksi meilläkin pitkät ajat, mutta sairaan sisällä kiehui ja itsetuhoiset ajatukset alinomaa mielessä.
      Ennakkoluuloja ja epäilyksiä jos jonkinmoisia.
      Meillä sairas on tämän ajan jättänyt ja tilanne sitä myöten rauhoittunut.

    • ristiina ja tytär

      Juu,meidän alzheimerkin alkaa ottaa vallan,se kuuluu siihen sairauteen,ne epäilykset ja kaikki ,nyt lisätty ebixan rinnalle muuta,se taas auttaa hetken, pari viikkoa ollut rauhallista,sairaushan aina elää ja muuttuu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1937
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1335
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1098
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      918
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      781
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      662
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      548
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      544
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe