Voiko rakkaus hävitä?

Minulla on sama tilanne..ainakin lähes. En ole pyytänyt eroa koska mieheni on ripustautunut minuun. Rakastan häntä ystävänä, muuta meillä ei ole..en tiedä minne se hävisi josko se koskaan onkaan ollut aitoa?
Meillä on lapsia jonka vuoksi haluaisin jatkaa. Tiedän ettei se ole syy minkä vuoksi pitäisi.
Meneekö tämä ohi? Toivon niin.
Tästä ei ole tuutikki apua sinulle mutta kuulosti niin tutulta.

Millaiset suhteet teillä oli ennen kuin tunteenne katosivat? Muistatteko olleenne rakastuneita, tuntuiko että puolisot olivat teille oikeita?

Minulle kävi juuri noin!
En kuitenkaan heti halunnut erota, vaan ajattelin kestäväni kunnes lapset on aikuisia ja lähteväni sitten, jos edelleen tuntuu samalta.
Mutta sitten mies alkoi kipuilla omien asioidensa kanssa ja kaikki muuttui. Suhde revittiin auki, keskusteltiin, yritettiin kaikkea.
Mies yritti samoin kuin sinunkin miehesi.
Mutta minä en löytänyt itsestäni enää tunteen rippustakaan ja mies olisi halunnut että tunteitakin olisi.
Viimeiset vuodet molemmilla oli valtava ahdistus. Oireilin jopa fyysisesti oksentelemalla. Oli vaan niin paha olla tilanteessa jossa itse ei rakastanut, mutta toinen rakasti. Lasten vuoksi olin valmis silti sitkeästi yrittämään rakastamistakin.
Mutta ei. Ei sitä pahaa oloa jaksanut kukaan.
Yhdessä keskusteltiin asiat selviksi ja yhdessä täytettiin eropaperit viidentoista yhdessäolovuoden jälkeen.
Kun muutimme erillemme,kaikki ahdistus katosi!
Enkä ole senjälkeen kertaakaan katunut eroratkaisua.
Mies kipuilee edelleen, mutta toivon, että hän vielä löytäisi itselleen naisen joka rakastaa häntä!

Tottakai ja ilman muuta rakkaus voi kadota, kuolla, hävitä. Sinulle näkyy myös käyneen niin. Yritä vain hyväksyä tosiasia ja koeta selittää se miehellesi. Kiusaat sekä itseäsi että miestäsi jäämällä tunneköyhään ja seksittömään liittoon, jossa suutelukin tuntuu vastenmieliseltä ja ahdistavalta.

Samassa tilanteessa ollaan täälläkin. Yhteiseloa 19 v. ja avioliittoa takana 15v. NOin viisi vuotta sitten tämä alkoi ja siitä saakka on jatkunut päivittäisenä ahdistuksena kotona ja erityisesti kun mies on paikalla.Töissä ja harrastuksissa ei ahdista. Mies etoo ja ärsyttää, ei ole enää kaunista sanottavaa. Pakenen nukkumaan ja toisiin huoneisiin, ettei tarvitsisi olla samassa tilassa. On käyty pariterapiassa yhdessä ja erikseen, ei ole apua löytynyt. Erosta puhuttu sivulauseissa. Mies ei halua erota, minä haluan, mutta en vaan uskalla lähteä. Kidutusta tämä elämä on molemmille ja lapsillekin. Yritetty on mutta kun tunteet ovat kuolleet, niin ovat. Kun vain sais jostain sen adrenaliinipiikin, että kykenisi lähtemään. Jaksamista meille kaikille!!

Onkohan tämä 12 vuotta naimisissa jokin rajapyykki? Oma avioliitto ollut saman verran pystyssä. Tunnen syyllisyyttä ja ahdistusta, että mietin avioeroa, vaikka tiedän, että oma aviomies on loistava lasten isä ja seksikin luistaa. Olen vain niin turtunut toiseen ja tähän kotiarkeen, jossa kuitenkin suuren osan ajasta on vain kaksi aikuista ihmistä samassa talossa kohtaamatta oikeasti toisiaan.

Olen ottanut puheeksi, etten koe olevani onnellinen, mutta toinen ei ymmärrä ollenkaan, että voin tuntea niin. Hän sanoo rakastavansa minua ja olevansa tyytyväinen,vaikka ei olekaan niin vietetty yhteistä aikaa. Hän ei yllätä millään tavalla. Tuntuu, ettei ole kiinnostunut minusta ihmisenä ja lähestyy vain seksin puutteessa. Meillä riidellään paljon ja ihan turhista asioista. Yleensä sellaisesta, mikä ei aviomieheni mielestä ole tehty "oikein". Eniten tapellaan kotihommista, kun tuntuu, että toinen ei tee tarpeeksi - kummastakin,

Päivät menevät töissä, illat lasten harrastuksissa ja sitten kun olisi omaa aikaa, toinen yleensä menee nukkumaan tai tuijotetaan tunti telkkaria. Ei se vaan tunnu yhteisen elämän jakamiselta tai edes rakkaudelta enää.

Tunnen pettäväni toisen, koska en pysty sanomaan, että rakastan häntä. Lasten vuoksi en haluaisi erota, mutta samaan aikaan on olo, että yhden kerran täällä vain eletään. Entä jos olisin onnellisempi jonkun toisen kanssa?

Minun kohdallanipa vasta veikeä tilanne on. Olimme pitkään parisuhteessa, mies petti kertaa monta eikä muutenkaan paljon välittänyt. Viimeiset pari vuotta minusta on tuntunut juuri niin kuin eräästä kirjoittajasta: samassa huoneessakin oleminen tuntui vaikealta, seksistä ja pussaamisesta nyt puhumattakaan. En kuitenkaan osannut / jaksanut lähteä. Mutta kas kummaa-muutama kuukausi sitten mies otti ja lähti. Toisenko perään, en tiedä. Sitten tapahtui outoja: ero oli minulle melkein shokki. No, alkaa jo siltä osin helpottaa, MUTTA : lasten takia ja vielä osittain jakamattoman omaisuuden takia joudun tapaamaan entistä miestä silloin tällöin. Ja silloin "menen sekaisin", siis ahdistun uudelleen ja palaan tunteissa melkein lähtöruutuun. Sitä paitsi tunnen silloin jopa mustasukkaisuutta miehen mahdollisesta uudesta kumppanista. Muulloin asia ei kovin paljon liikuta. Kuuluukohan tämä skaalaan: "kaikki tunteet ovat erossa sallittuja"? Miehelle tunnun nykyään olevan vain yksi monista ihmisistä. Pitäsikö yrittää toimia niin, että en ikinä enää ex-miestä näkisi?

Kun lukee liikaa rakkausromaaneja tai katselee teliviosta elokuvia, jotka ovat fixtiota Ja lisäksi alkaa uskomaan tuohon humputukseen, sitä alkaa luulemaan että oma liitto ei ole samanlaista, vaan ystävyyttä.

Olette oikeassa kirjoittaessa, että puolisoiden välinen ystävyys on erilaista, kuin esim kahden mihen välinen kaveruua rai naisen välinen ystäväsuhde.

Mielestäni puolisoiden välinen ihmissuhde on todellinen ystävyys, johon kuuluu se toisesta välittäminen, yhteiset kodin asiat ja tietenkin seksi kohtuullisesti ja toista kunnioittaen. Ystävyys on hyvin syvällinen, muut ystävyyssuhteet ovat pinnallisempia, niissä puhutaan iahn muista asiosita, harrastuksista, shoppailuista, maailman menosta, Mihet autoista ym koneista, laitteista.

Ovat tärkeitä henkireikiä, jos nämä puuttuvat, silloin ontuu tuo puolisoiden välienkin ystävyys.

Kun puolisoiden välinen ystävyyssuhde on kunnossa, on parisuhdekin kunnossa.

Koeta löytää näitä muita ystävyyssuhteita, jotta et ala sekoittamaan puolisosi kanssa suhdetta tähän toisenlaiseen ystävyyteen.

Näitä muunlaisia ystäviä löytää monesti jostakin harrastuksesta, naapurista tai lapsuuden ajan leikkikavereista. Nämä ovat tärkeitä ja ovat samaa sukupuolta kanssasi, jota se tärkeä ihmissuhde puolison kanssa pysyy tasapainossa.

Tällaiselle hyvälle ystävälle voit käydä purkamassa paineitasi juttelemalla ja silloin oma puoliso ei olekaan se sylkykuppisi.
Kotiin tultua huomaat, että ei enää ole tarvetta ruveta mököttämään tai räyhäämään, kun asian on jotenkin jo saanutkin ilmattua tälle kaverille.

Olen huomannut, että monelta puuttuu juuri tämä hyvä samaa sukupuolta oleva ystävä ja ruvetaan vaatimaan puolisolta sitten aivan mahdottomia.

Jos eletään fistio maaailmassa, silloin varmasti kaikki hajoaa. Samahan se on katselee rikosfilmejä, pian alkaa uskoa niihin todella ja tekee tekoja, joita ei ilman noita fiktion näkemisiä olisi koskaan tehnyt.
Monta, monta on vankiloissa juuri tämän asian vuoksi, ei luotetaan enää omaan itseen, vaan lähdetään elämään näiden fiktiojuttujen mukaan myös seksissä.

Rakkaus voi hävitä - useimmiten se on kuitenkin vain tilapäisesti hukassa. Rakkaus on siitä kivaa, että samaan ihmiseen voi rakastua uudelleen.

Pelkäätkö jotakin?

Ahdistuksen takana on ehkä joku toinen tunne, jota et uskalla vielä nimetä.

Keskusteluapu usein auttaa ja sinne voi mennä yksin tai yhdessä tahi sekä että.

Kyllä rakkaus voi hävitä. Olen ollut mieheni kanssa aviossa 8 vuotta ,olimme 25 vuotiaita kun menimme avioon. Teemme päivätyötä molemmat , eikä lapsia ole. Jokaisena päivänä tähän mennessä mieheni on laittanut ruuat ja kahvit ym ja viikonloppuisin siivoa. Ärsyttää sellainen kun viikonloppuisin hän jokainen viikko käyttää matot ulkona ja kuulemma on sellainen pitkäsiivous , sellainen mieheni on.

Syyskuun puolella hänen työaikansa on jatkunut ja olen murheissani odottanut ruokaa ja mainitsin hänelle siitä. Hänen työvuoromuutoksen johdosta saan odottaa ruokaa.

vasta 2 tuntia myöhemmin. Vihjasin hänelle , että voisi käydä ruokatunnilla laittamassa mulle valmiiksi ruuan tai edellisenä päivänä tehdä valmiiksi.
Olen sanonut hänelle , että minä en aio opetella ruan valmistusta. En tiedä mikä minuun on mennyt koska en halua mieheni kanssa sexiä ollenkaan. Olen ollut juhannuksesta saakka ilman miestä. Näen , että mieheni on masentunut kun ei saa sexiä , olen sanonut hänelle ,että omat kädet ovat ?

Rakkauden liekki voi todellakin sammua, kuten sinullekin on käynyt. Vaikka miehesi tekisi mitä tahansa mukavaa, se ei rakkauttasi uudelleen sytytä. Sille vaan ei voi mitään, se on ikävä tosiasia, joka on hyväksyttävä. Tuosta tilanteesta voi edetä vain eroon. Tai sitten jäädä liittoon ahdistumaan, mutta sitä en kutsuisi etenemiseksi.

Soitin sitten eilen Äidilleni , että saanko tulla syömään jos mieheni ei ole laittanut
minulle ruokaa kun tulen töistä. Kerroin hänelle , että miehellä on muuttunut työaika 2 tunnilla , joten joudun tyhjällä vatsalla odottamaan hänen tuloaan kotia.

Äiti sanoi ellei miehesi voi edellisenä päivänä tehdä ruokaa valmiiksi tule luoksemme syömään. Äiti sanoi , että kerro miehellisi ettet anna sexiä , ellei
ruoka valmistu ajoissa. En voinut sanoa Äitille , etten ole antanut hänelle sexiä
juhannuksen jälkeen.

Kiitokset kokemuksista, osallistumisista ja vastauksista. Ihanaa kun ei tarvitse olla yksin surkeana vaikka satuttaakin tietää että muillakin on samanlaisia tilanteita. Itsellä on vielä paljon mietittävää jäljellä ja samassa tilanteessa mennään varmaan vielä jonkin aikaa.. Onko ketään joka olisi päässyt tästä tilanteesta vielä takaisin hyvään liittoon ilman puolison vaihtamista? En haluaisi luovuttaa, en vaihtaa, en aloittaa koko elämää alusta. Mutta ei näinkään hyvä ole olla. Ehkä tämä tästä vielä joku päivä...

Voimia ja jaksamista muillekin!

(Ja hyvä "ruokapelleilijä", voisitko vaihtaa kirjoitusketjua huonon vitsisi kanssa. Kiitos.)

Varmasti monelle muullekin on käynyt kuten sinulle eli ei halua rakastaa enää.

Rakastaminen on pitkälti tahdon asia: näetkö kaiken hyvän ja toimivan ja haluat panostaa osaltasi parisuhteeseen vai näetkö vain ne huonot puolet ja olet ongelmakeskeinen etkä ymmärrä, että olet puolet parisuhteesta ja 100 % omista tuntemuksistasi, jotka perustuvat ajatuksiisi.

Avioliitto ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Hyvä avioliitto mitataan vastoinkäymisten ratkaisemisella ja sitoutumisella. Kuka tahansa kestää kun menee hyvin, rakkaus on sitä, että sietää myös ne huonot ajat ja hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on.

Arvosta miehesi panostusta suhteeseenne ja koita itsekin tehdä jotakin sen hyväksi; voi olla, että koko ongelmatilanne johtuu sinun asenteestasi!

Kirjoituksesi kuulostaa tuutkki niin tutulta..

Olen ollut vaimoni kanssa pitkässä parisuhteessa, avioliitossa yli 20v. Suhteemme alkoi siten, että bongasin söpön tytön ja halusin suhteeseen sen kanssa. No, heti ensimetreiltä alkoi tuntua pahalta.. Henkisesti ei ollut mitään sellaista syvällisyyttä jota olin kaivannut, mutta nätti oli ja on.. Vaimoni vanhemmat ovat erittäin uskonnollisia ja painostivat meidät avioliittoon hyvin nopeasti. Missään vaiheessa ei minulla tuntunut oikealta, mutta olin liian kiltti. En ymmärtänyt lukea sydämeni singaaleja. Olin todella hukassa itseni kanssa. Vuodet menivät velvollisuuksia suorittaessa, mutta en ole koskaan rakastanut vaimoani.. Pahalta tuntuu sanoa tuo. Lapsien tekoon meni 6 vuotta avioliitossa, en halunnut niitäkään hänen kanssaan, mutta taivuin painostuksen alla lopulta. Nyt on pari ihanaa lasta, mutta se suhde.. meillä on ulkoisesti kaikki hyvin ja vaimoni ripustautuu minuun ja rakastaa minua. Minun puoleltani on kyse ehkä enemmänkin ystävyydestä ja tilanteeseen sopeutumisesta. Toisaalta on huono omatunto siitä että on ollut sellainen idiootti joka ei ole ollut rehellinen omille tunteilleen. Myös siitä että vaimoni ansaitsisi miehen joka rakastaa häntä. Olen pikkuhiljaa ajautunut tilanteeseen, joka tuntuu kestämättömältä. Tuntuu että elämäni valuu hukkaan nykyisen kumppanin kanssa ja kärsin siitä suhteen köyhyydestä henkiselä tasolla. Toisaalta en haluaisi satuttaa ekä rikkoa perhettä..

Mitä ihmettä tässä tilanteessa pitäisi tehdä, kuolettaa omat tunteet ja kuihtua henkisesti kiveksikö jotta lapseni saisivat hyvän ympäristön ja puolisoni turvan?

Liian kiltti: jos olet 20 v sen söpön naisen kanssa ollut, niin jotain hyvääkin suhteessanne on. Oletko kenties ihminen, joka ei pysty tuntemaan rakkautta, vaan pitää itsensä hieman varautuneena. Ja sitten mietiskelee, että voi voi kun en halua olla naimisissa mutta en oikein uskalla erotakaan.
Selvitä itsesi kanssa mitä haluat. a) asua ja elää yksin b) jättää vaimon, muuttaa yksin asumaan ja etsiä uuden naisen c) jatkaa nykyisen kanssa mutta suhdetta kehittäen

Rakkaus voi hävitä ja usein se häviääkin. Kaikkein ikävintä on, kun se häviää vain toiselta. Sinä yrität epätoivoisesti yhä rakastaa, vaikka tunteesi ovat täysin kuolleet. Miehen kosketus tuntuu pahalta, suutelu myös, sinua ahdistaa. Mies haluaa sinut, sinä et halua miestä. Koska sinä et halua miestä, sinun täytyy ottaa vastuu ja tehdä päätös erosta yksin. Miehesi huomaa erottuanne, että niin oli parempi.

Minä itku silmäkulmassa yritän miettiä mihin voisin lähtä. Ei ole ystäviä eikä kavereita kelle purkaa pahaa oloa, saatikka mennä "huilimaan".
Mies ilmoitti että ei jaksa enää tätä meidän seksitöntä ja rakkaudetonta elämää. Yllätyksenä ei tullut, mutta kauhialle tuntuu. Yli kymmenen vuotta aviossa ja neljä yhteistä ihanaa lasta. Olen työtön eli rahaa minulla ei ole esim vuokrata asuntoa.

Voi se varmaan hävitäkin, koska mikään ei ole ikuista. Tai sitten se vain muuttaa muotoaan, tulee toisenlaiseksi, tavaksi, tottumukseksi.

Oikea rakkaus ei tietenkään häviä koskaan mihinkään; rakkaus maailmaan ja elämään, lapsiin, kaikkiin ihmisiin, luontoon, ruokaan, musiikkiin ... Nämä ovat pysyviä, eivät muutu eivätkä 'petä'. Miehen ja naisen välinen rakkaus taas on jotain ns. sellaista, josta kukaan ei saa mitään selvää mitä se on.

Mutta se on selvääkin selvempää, että sitten kun rakastat miestäsi ihan oikeasti, sitä ihmistä, joka hän on, niin annat hänen olla juuri sellainen kuin hän on ja tulet ja kasvat itsekin siksi ihmiseksi, joka oikeasti olet. Miehellä tai ilman.

Meillä vaimon kanssa myös 12v takana ja tiedän tehneeni todella väärin häntä ja lapsia kohtaan laiminlyömällä heidät. ikinä en ole ollut väkivaltainen tai mitään sellaista. Jäin vuosia sitten koukkuun erääseen nettipeliin ja se vei työn lisäksi liikaa huomiotani, enkä osannut / halunnut uskoa vaimoani että asiat ovat todella huonolla tolalla. Nyt vaimo sitten ilmoitti ettei tunne minua kohtaan enää mitään. Erosta on puhuttu, mutta sovimme että katsomme pari kuukautta ja käymme perheneuvojalla kolmannen osapuolen kanssa keskustelemassa josko jotain olisi vielä. Itse rakastan häntä ja lapsiani yli kaiken ja nyt olen ymmärtänyt sen mikä idiootti olin kun en aiemmin älynnyt tehdä muutoksia elämääni. Nyt olen hakemassa apua psykologilta ja tein päätöksen, että pelit jää nyt ja työtahtiakin rauhoitan. Olen päättänyt tehdä kaikkeni koittaakseni pelastaa avioliittomme ja saada vaimoni taas rakastamaan minua. Olen aina koittanut olla kova ja tukahduttanut tunteeni ja nyt kun tämä tilanne tuli tähän pisteeseen ja olen oikeasti joutunut miettimään asioita olen huomannut että pakko hakea apua että pääsee purkautumaan. Kaikki kaverini asuvat kaukana ja en ole koskaan tuntenut itseäni näin yksinäiseksi. Kunnioitan vaimoni toivetta että annan hänelle aikaa ja tilaa miettiä asioita ja nukun itse tällä hetkellä eri huoneessa. Joka paikassa toitotetaan että nainen kärsii tässä tilanteessa, mutta kuka ajattelee miehen tunteita vai eikö miehellä saisi olla tunteita. Paniikkikohtaukset ja eivät ole mukavia kesken työpäivän... Ehkä pahinta tässä on se, että tiedän tehneeni väärin enkä ole aiemmin tehnyt asian eteen mitään. Ja nyt on pelko koko ajan, että on todellakin liian myöhäistä.

Voi kuinka lohdullista nähdä, etten ole tässä tilanteessa yksin. Itse olen nollut mieheni kanssa yhdessä 30 vuotta. Rakastuimme ensisilmäyksellä ja se todellakin oli suurta rakkautta. Sitten...mieheni meni reissuhommiin ja alkoi juomaan. Rakkaudeltani en halunnut nähdä mihin olimme menossa. Elämässämme oli suuria muutoksia, lapset ja paljon työtä, joten aika kului. Juominen oli ainoa asia mistä riitelimme. Minä hoidin kodin ja lapset, mies työnsä ja istui lopun iltaa sitten "omassa piilossaan" tissuttamassa. Juomisen myötä myös persoonallisuus muuttui, aloin saada kriittistä komenttia milloin mistäkin. Pikkuhiljaa huomasin rakkauteni vähenevän, mutta lasten takia en halunnut erota ja rakkauttakin oli kuitenkin vielä jäljellä. Nyt lapset ovat aikuisia, joten siinä mielessä olen vapaa. Uutta alkua yritimmie vuosi sitten, juominen piti lopettaa kokonaan. Kaksi kuukautta meni ja se oli siinä. Nyt harkitsen vakavasti eroa, kerään rohkeutta laittaakseni eropaperit sisään. Tässä miettiessäni olen todellakin huomannut, että kaikki rakkaus on mennyt, en tunne miestäni kohtaan enää mitään, en yhtään mitään. Eli, kyllä se suurtakin suurempi rakkaus kuolee, näin se on vain nähtävä. Olen yli viisikymppinen, enkä suostu loppuelämääni tärväämään hänen kanssaan, vaikka lapsiin varmasti kovasti ero sattuukin, menee maat ja mannut, mitkä oli tarkoitus lapsille jättää, se sattuu minuunkin ja on paha olla. Vaihtoehtoja vain ei tunnu olevan.

Varmaan me, jotka kehotamme jatkamaan liitossa, olemme niitä, joilla oli hyvä perusliitto, mutta puolisomme joutui henkilökohtaiseen kriisiin, esim. keski-iän iskiessä lujaa, ja päätti jättää meidät etsiäkseen elämään kiihkoa muualta. Jos puoliso on juoppo tai väkivaltainen, niin ehdottomasti on syytä erota. Muuten saarnaan aina jäämisen puolesta.

Älä heitä elämääsi menemään.
Lähde ja omaisuus ositukseen.
No eikös ne lapset peri joka tapauksessa vanhempansa kun sen aika on? Siis ei kai ne perinnöt sinänsä mihinkään häviä...vaikka ne kyseiset maat ja mannut joutuskin jakamaan...sitä paitsi juoppohan saattaa vaikka juoda ne pois....
niin ja onhan sekin vaihtoehto,että jäät ja toinen lähtee..mietipäs sitäkin.!
Loppujen lopuksi vaikka maita ja mannuja olisi vaikka kuinka paljon niin ne menettää merkityksen jos elämä muuten menee kun olisi syvässä suossa koko ajan.....Lapset kyllä pärjää!!

Täällä myös yksi rakastamaton. Mietin joka päivä eroa mutta se on niin iso askel. Meillä olisi myös maitten jako edessä jos lähden joten ymmärrän hyvin sinua nimim. yksin yhdssä. Mies tissuttaa lähes joka ilta jossain yksikseen. Alkuun kaipasin häntä yhteisiin juttuihin, sitten pärjäilin yksinkin, nykyään on ärsyttävää jos on pakollisia yhteisiä juttuja hoidettavana. Paha tuo renttu ei ole, osaa olla mukavakin mutta minua tuo hieman humalainen mies vain etoo, eli seksi olisi yäk. Lapset ovat onneksi jo isoja, pian lähdössä opiskelemaan. Kai sitä odottaa jotain "viimeistä niittiä" joka laittaa lähtemään.

Tosi tutulta kuulostaa. Itse olen vähän samantyyppisessä vaiheessa. Ajattelen niin, että näihin asioihin auttaa vain aika. Sen kanssa asiat selviää ja puhumalla. Kannattaa myös varautua siihen, että omat tunteet menevät vuoristorataa. Välillä epäröi, välillä tuntuu selkeämmältä. Välillä haluaa jatkaa, välillä ei. Se kuuluu prosessiin. Välillä myös tuntuu kuin muistaisi vain kaikki hyvät asiat suhteesta ja kysenalaistaa omat ajatuksensa ja miettii, pohtiiko aivan järjettömiä. Yhtä kaikki mielestäni kuvaamasi ajatukset kertovat siitä, että suhteen jatkoa on syytä harkita ja siitä yhdessä puolison kanssa keskustella avoimesti.

Viestiketjussa moni on kommentoinut aihetta romanttisen rakkauden turhanpäiväisenä kaipuuna tms. Itsekin kyseenalaistin pitkään omat tunteeni ajattelemalla näin - mitätöimällä omat tunteeni ja tarpeeni. Nyt tiedostan kuitenkin itseni paremmin. Mielestäni se on tervettä itsekkyyttä. Velvollisuudesta en voi antaa elämääni ihmiselle, jonka kanssa en osaa enää olla. Jos ei halua niin ei halua. Kyse ei ole hetken päähänpistosta, jos on punninnut asioita huolellisesti. Vaikea edes ajatella, että kukaan aikuinen harkitsisi eroa jonkinlaista "huumaa" etsien. Toki on niin, ihmisillä on erilaisia tarpeita ja odotuksia. Itse en kuitenkaan odota avioliitolta/parisuhteelta mitään ilotulitusta; olen elänyt arkea saman ihmisen kanssa runsaasti toista vuosikymmentä. Jos pelkäisin arkea, en kai näin kauan olisi voinut olla yhdessä suhteessa. Mutta kyllä parisuhteessa pitää olla muutakin kuin ystävyyttä. Täytyy haluta toista, yhteistä elämää, täytyy haluta rakastaa. Joillekin voi ystävyys riittää, mutta aika harvalle kuitenkin.

Kun sitten vihdoin puhuttiin asioista ja sain sanottua, että olen miettinyt eroa, helpotti tosi paljon. En vain voinut olla sanomatta sitä enää. Kun paha olo kasvaa riittävän suureksi, sitä ei voi olla ohittamatta, siihen täytyy reagoida. Mutta sen kyllä itsessään tuntee, kun aika on. Kannattaa kuunnella itseään. Sen tietää, kun tietää. Ei kannata hätiköidä, mutta toisaalta täytyy myös uskaltaa rohkeasti edetä. En kuitenkaan lähtisi avioliitosta ovet paukkuen tai yhtäkkiä, vaan rauhassa asiat läpikäyden. Se vaihe on nyt itsellä menossa. Itse täytyy asiat ratkaista, kukaan ei voi toiselle sanoa, miten tulee toimia. Jokainen ihminen ja jokainen avioliitto on erilainen - ja myös arvokas.

Täällä vaan yksi toivoton tapaus.
Olen yrittänyt sanoa miehelle että eroaisimme.Monin perusteluin,kuten täällä on samoja syitä ollut. Ei rakkautta, seksiä yms-
Mutta mies ei anna periksi ja jankuttaa vain samaa asiaa eli sanoo että kaikki olisi sillä kertaa hyvin kun vain seksi menisi niinkuin hän toivoo.
Olen sanonut etten halua häntä. En voi teeskennellä että haluaisin.

Miksi miesei kertakaikkiaan tajua tai myönnä minulle eroa?

"umpikujalle " kirjoitit samalla tavalla kuten minunkin pitäisi kirjoitta vaimostani.
Sexiä saa vain 4 krt / vuosi kamalaa.

Kolme viikkoa sitten mieheni jätti minut. Kaikki alkoi, kun käyn UK ​​viettää lomaa setäni kanssa, yritin ottaa yhteyttä häneen, mutta se ei tule läpi. Joten kun tulin takaisin UK huomasin hänet lady suudella hänen makuuhuoneessa, olin turhautunut ja se antaa minulle uneton yö. Kutsuin ystäväni kertoi hänelle mitä tapahtui ja hän ottaa minut loitsu ruokaa, joka auttoi häntä kauan sitten. Ja minä häneen yhteyttä ja en koskaan uskonut, että loitsu toimii niin helposti, koska en usko loitsua tai jotain nimeltään maaginen koska olen yhteyttä moniin oikeinkirjoituksen pyörät saada hänet takaisin kaikki ne on otettava rahani ilman tulosta. Olen iloinen voidessani kertoa, että mieheni on palannut ja sitoutunut minut rauhaan ja hän tekee mitä pyydän häntä tekemään rakkautta ja huolenpitoa. Kaikki kiitos [email protected] suuri taikuri, joka auttoi minua palauttamaan mieheni minulle. Olen Lina Peter.

Hei ap,

kirjoitat omasta kyvyttömyydestäsi ylläpitää ja hoitaa rakkautta. Rapautat omalla toiminnallasi parisuhdettasi, vaikka miehesi tuntuu tekevän oman osuutensa suhteenne eteen. Aika surullista luettavaa. Oletko miettinyt omaa taustaasi? Millainen oli lapsuudenkotisi tunneilmasto? Millainen oli vanhempiesi parisuhde? Entä oma kiintymyssuhteesi vanhempiisi?

IHANA:

Hei kaikki, olen Godelieve, haluan jakaa elämäni tarinan maailman kanssa siitä, miten sain mieheni, ennen kaikkea sain onnellani takaisin, tarkoitin ilmoitusta yhden Dr Odia Internetissä siitä, miten hän auttaa naista saan poikaystäväni takaisin, joten minun täytyy ottaa yhteyttä häneen auttamaan minua palauttamaan avioliittoni, aviomies jätti minut viiden vuoden avioliitolle, koska hänen perheensä ja ystävänsä eivät pidä minusta ja he pyytävät häntä saamaan toisen naisen, mutta kun minä ota yhteyttä Odiaan avusta, hän kertoi rentoudakseen, että hän auttaa minua, tohtori Odia toi mieheni, joka jätti minut 5 vuodeksi vain 24 tuntia, Tämä on voimakas loitsu, jota en ole koskaan nähnyt elämässäni sellaista, hän toi takaisin mieheni minulle vain 24 tunnissa ja kertoi minulle, että minulla on oma lapsi, tänään minulla on 1-vuotias vauva, tämä mies on hieno, jos joku tarvitsee apua ja haluaa ottaa sinuun yhteyttä, sinä voi tavoittaa hänet seuraavalla osoitteella: Sähköposti: [email protected], Viber-numero: 27638836445. Mikä-sovelluksen numero: 2349065101630.

Voiko rakkaus hävitä, onpas mesevä aloitus ja paha kyllä vastata. Fysiikan lakien mukaan ainehan ei häviä, se voi muuttaa muotoaan. Mutta rakkaushan ei ole varsinaisesti ainetta eli siinä mielessä vaikea vastata. Toisaalta, jos ollaan tietynlämpöisessä ympäristössä ja jollakulla on lämmin sydän ja kylmemmät jalat ja kädet esim. niin lämpötilaero pyrkii tasaantumaan, jolloin lämpöä siirtyy lämpimämmästä kylmempään eli sydän viilenee ja kädet lämpenee. Tiedetään myös, että systeemi pyrkii kohti epäjärjestystä (termodynamiikan pääsääntö), joten jos suhteessa pyrkii kontrolloimaan olosuhteita niin pahemmin mennn kohti epäjärjestystä. Jos siis suhde halutaan säilyttää toimivana tulee huolehtia seuraavista seikoista: huolehdi, että kumppani pukeutuu riittävän lämpöisesti eli ettei sim.päätä palella, sormia tai jalkoja palella (vanha kansa jo tiesi rakkauden osoituksena neuloa tumppuja ja villasukkia ym.). Lisäksi pidä suhteessa yllä tiettyä epäjärjestystä. Liiallinen järjestys ja siitä nipottaminen vie luonnonlakienkin mukaan kohti suurempaa sekasortoa ja epäjärjestystä. Me olemme nykypäivänä liikaa vieraantuneet luonnosta.