Olen kiitollinen jos näkisit minulle. Ristiverinen vanhempi nainen.
Lähi-ihmissuhteissa ongelmia. Mitä näkyy, pysynkö jatkossa välttämään henkilön seuraa, jota kohtaan tunnen voimakasta vastenmielisyyttä loukkaavan käytöksensä takia. Löytyykö minulle miestä kumppaniksi ja vähän "puskuriksikin" ,kestääkseni paremmin kiusaajaani. Kuinka nämä kuviot näkyy?
suruinen sunnuntai
3
144
Vastaukset
Hei
sinulla on odotukset työasioihin littyen, niissä sinä olet erittäin tiukka itseäsi kohtaan.
voi harmi kun ensimmäinen vastaukseni hävisi bitti taivaaseen, painoin väärää nappia! no aloitetaan alusta.
saat apua paperiasioihin, myös kirjanpitoon tai veroasioihin, voit luottaa tähän mieheen täysin. ja kannattaakin.
mitä kotiisi tulee, se ei lähde koskaan jalkojesi alta.
tuo kysymäsi nainen, joka vetää perässään harmaata hapanta energiaa, voisi olla sisaresi, se on toki vain arvailuni tästä kuvasta. hänelläkin on omat neuvojansa, sillä teille tulee riitaa perheen tai suvun omistuksessa olevasta.
mutta ei hän sinua pääse tönimään, koska sinä olet oikeasti rehellinen ihminen.
alkumetreillä sinun miehesi ovat juuri niitä puskureita, eli sinä saat neuvoa erilaisiin kysymyksiisi juuri miehiltä.
t. Keskiyö- suruinen sunnuntai
Kiitos paljon ihana tuntijasi!
Kiitos siitäkin kun kirjoitit uudelleen kirjoituksen harmillisen katoamisen jälkeen!
Totta on, että vaadin paljon itseltäni työssä. En oikein siedä itseltäni virheitä, se on alue, jossa yritän olla mahdollisimman tarkka.
Tuo nainen on siskoni. Tuo elämäni toinen ahdistavista ihmissuhteista.
Rehellisyys on minulle tärkeää. Aitous myös.
Hienoa, jos löytyy minullekin tukea ja kumppanuutta:)!
Kiitos paljon Sinulle! - suruinen sunnuntai
suruinen sunnuntai kirjoitti:
Kiitos paljon ihana tuntijasi!
Kiitos siitäkin kun kirjoitit uudelleen kirjoituksen harmillisen katoamisen jälkeen!
Totta on, että vaadin paljon itseltäni työssä. En oikein siedä itseltäni virheitä, se on alue, jossa yritän olla mahdollisimman tarkka.
Tuo nainen on siskoni. Tuo elämäni toinen ahdistavista ihmissuhteista.
Rehellisyys on minulle tärkeää. Aitous myös.
Hienoa, jos löytyy minullekin tukea ja kumppanuutta:)!
Kiitos paljon Sinulle!Hei Tuntijasi!
Suruinen sunnuntai pyytäisi vielä tarkennusta, jos se on vain mahdollista.
Kysyisin tuosta kun sanot, että kotini ei koskaan lähde jalkojeni alta. Voisitkohan sitä avata, mitä sillä tarkoitat. Kiinnostaisi todella paljon, tarkoittaako se esim. varsinaista asuntoa, kotia vai läheistä omaa perhettä ja hänen perhettään.
Siitä myös kysyisin, mitä tarkoittaa tuo suvun omistuksessa oleva. Onko se jotain aineellista, vai kenties ihminen. Kiitos jos ehdit tähän vastata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2171582- 1861571
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441164Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad46858- 14730
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30721Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21720- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20656Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617