Tiedejulkaisut ovat kertoneet lukuisia tarinoita ihmisen aivojen evoluutiosta. Tiedemiehet ovat olleet hämmästyneitä, koska ihmisillä on paljon suuremmat aivot kuin millään muulla lajilla. Selitykset ovat monesti olleet keskenään ristiriitaisia. Vanhoissa oppikirjoissa esimerkiksi sanottiin, että lihan syönti kasvatti ihmiselle suuret aivot, mutta muutama vuosi sitten New Scientist –lehti aprikoi, että salaisuus oli tärkkelyksen syönti. Kumpikaan selitys ei kerro, miksi muilla lihaa tai tärkkelystä syövillä lajeilla ei ole yhtä suuria aivoja kuin Homo sapiensilla.
Hiljattain USA:n kansallisen tieteenedistämisjärjestön AAAS:in (American Association for the Advancement of Science) vuosikokouksessa Bostonissa professori Richard Lewontin myönsi, että ihmisen aivojen evoluutiosta kerrotut selitykset eivät perustu tosiasioihin. Lewontin on Harvardin yliopiston arvostettu biologi. Science –tiedelehden reportterin Michael Balterin mukaan Lewontin sanoi: ”Meillä ei ole fossiilitodisteita ihmisen kognitiosta, joten keksimme juttuja.” Balterin artikkelin otsikkokin oli tavallaan myönnytys: ”Miten ihmisen älykkyys kehittyi – Onko se tiedettä vai ’paleofantasiaa’?”
Professori Lewontinin mielestä kertomukset aivojen evoluutiosta ovat fantasiaa. Lewontin vihjasi, että ihmisen alkuperän tutkiminen on varsin pessimistinen hanke. Guardian –lehden tiedetoimittaja James Randerson oli vieläkin suorapuheisempi todetessaan: “Emme tiedä mitään aivojen evoluutiosta.” Randerson tiivisti syyt, miksi Lewontin oli pessimistinen: 1) Hominidien fossiileja on löydetty vain kourallinen, eikä niistä voida varmasti sanoa, oliko yksikään niistä meidän esi-isämme. 2) Meillä ei ole harmainta aavistustakaan siitä, mitä hominidin aivokapasiteetti merkitsee. 3) Emme edes tiedä, mitkä hominidit kävelivät pystyssä ja mitkä eivät.
Lewontin on tunnettu suorasanaisuudestaan. Vuonna 1997 hän kirjoitti New York Review of Books –julkaisussa, että tiedemiehet ehdoin tahdoin keksivät perustelemattomia juttuja siitä, miten lajit kehittyivät, koska he ovat sitoutuneet materialismiin. He pitävät kannastaan kiinni, koska he ”eivät voi päästää Jumalan jalkaa ovenväliin.”
Luulisi, ettei tiedeyhteisö voi sivuuttaa Lewintonin paljastuksia. Jos tieteen vallitseva paradigma (naturalismi eli käsitys että luonto on kaikki, mitä on olemassa) johtaa umpikujaan, siinä näyttää olevan jotain pahasti vialla.
Aivojen kehityshistoria
10
61
Vastaukset
- plöhh.
Ja taas on luominen todistettu ja evoluutio kumottu. Monesko kerta tämä jo on?
- tyrrsdffsdasasa
plöhh niin ei ole käynyt vielä lertaakaan..
Mistä kopioit tämän ja mikä on alkuperäistekstin päiväys?
Jos et kerro, tästä pitää jättää poistopyyntö, joten annapas tulla ja äkkiä.- tieteenharrastaja
Kyllä Wikista löytyy Lewontin ansioituneena evoluutiotieteilijänä, jolla on useampikin päälinjasta poikkeava mielipide, tämäkin:
"Lewontin on tunnettu suorasanaisuudestaan. Vuonna 1997 hän kirjoitti New York Review of Books –julkaisussa, että tiedemiehet ehdoin tahdoin keksivät perustelemattomia juttuja siitä, miten lajit kehittyivät.."
Lewontin nimitti noita juttuja "just so"-tarinoiksi ja tarkoitti nimenomaan ihmisen korkean tietoisuuden edellytysten (suuret aivot) ja sisällön (kulttuurievoluutio) kehttymistapaa. Olenhan minäkin noista muistutellut.
Wikin mukaan Lewontin ei tieteilijänä kuitenkaan koskaan ole pitänyt jumalallista luomista todistettuna eikä kannattanut ainakaan kreationismin F-tyyppiä. Eihän avauskaan tätä itse asiassa väitä. Sen poistaminen olisi mielestäni väärin. tieteenharrastaja kirjoitti:
Kyllä Wikista löytyy Lewontin ansioituneena evoluutiotieteilijänä, jolla on useampikin päälinjasta poikkeava mielipide, tämäkin:
"Lewontin on tunnettu suorasanaisuudestaan. Vuonna 1997 hän kirjoitti New York Review of Books –julkaisussa, että tiedemiehet ehdoin tahdoin keksivät perustelemattomia juttuja siitä, miten lajit kehittyivät.."
Lewontin nimitti noita juttuja "just so"-tarinoiksi ja tarkoitti nimenomaan ihmisen korkean tietoisuuden edellytysten (suuret aivot) ja sisällön (kulttuurievoluutio) kehttymistapaa. Olenhan minäkin noista muistutellut.
Wikin mukaan Lewontin ei tieteilijänä kuitenkaan koskaan ole pitänyt jumalallista luomista todistettuna eikä kannattanut ainakaan kreationismin F-tyyppiä. Eihän avauskaan tätä itse asiassa väitä. Sen poistaminen olisi mielestäni väärin.Kysymys olikin siitä, että avaaja esitti tekstin omanaan, vaikka oli härskisti kopioinut sen.
- tieteenharrataja
Paljastuksista ei ole kyse, perustelluista mielipiteistä kylläkin.
"Luulisi, ettei tiedeyhteisö voi sivuuttaa Lewintonin paljastuksia."
Lukemistani tiedekirjoista löytyy toki huomautuksia, että ihmisen älykkyyden ja korkean tietoisuuden evoluutioselitys on lähinnä olettamuspohjainen spekulaatio. Se sopii nähtävissä oleviin lopputuloksiin ja on siksi järkeenkäypä, mutta tuloksiin johtaneista tapahtumista ei ole havaintonäyttöä käytännössä juuri lainkaan. Evoluutioteorian pääasiallista näyttöä (muoto-oppi, fossiilit, DNA) tämä ei kuitenkaan horjuta yhtään; jopa katolinen ja luterilainen kristillisyys tunnustavat ihmisruumiin synnyn evoluutiolla.
Todisteen olemattomuus ei ole (tietoisuuden evoluutionkaan) olemattomuuden todiste. Vähintään yhtä iso jumalatonn aukko tässä silti on kuin abogeneesissä. Näin sitä taas tekstiä on aloittaja pöllinyt lähdettä ilmoittamatta.
http://bwanajoe.blogspot.fi/2008_03_01_archive.html- tieteenharrastaja
Kas vain, oli siinä minustakin astian makua Wikiin verrattuna.
Avauksen pääteema on silti mielestäni harvinaisen painava verrattuna palstan keskimääräiseen antiin, joka saa BB-länkytyksenkin tuntumaan henkevältä jutustelulta. tieteenharrastaja kirjoitti:
Kas vain, oli siinä minustakin astian makua Wikiin verrattuna.
Avauksen pääteema on silti mielestäni harvinaisen painava verrattuna palstan keskimääräiseen antiin, joka saa BB-länkytyksenkin tuntumaan henkevältä jutustelulta."Avauksen pääteema on silti mielestäni harvinaisen painava verrattuna palstan keskimääräiseen antiin, joka saa BB-länkytyksenkin tuntumaan henkevältä jutustelulta."
Juu, olihan tuo ihan mukavaa vaihtelua kreationistien avauksiin, mutta muistuttaisin, että minäkin olen tuonut esille viime aikaisia tutkimuksia, mitkä ovat selventäneet aivojemme evoluutiota ja tietoisuuden kehittymistä. Kyllä me alamme siitä jo aika paljon tietämään. Eri asia sitten on, haluaako ajatella Jumalan noiden muutosten taustalle, näinkin voi tehdä vähättelemättä tieteen saavutuksia.- tieteehnarrastaja
solon1 kirjoitti:
"Avauksen pääteema on silti mielestäni harvinaisen painava verrattuna palstan keskimääräiseen antiin, joka saa BB-länkytyksenkin tuntumaan henkevältä jutustelulta."
Juu, olihan tuo ihan mukavaa vaihtelua kreationistien avauksiin, mutta muistuttaisin, että minäkin olen tuonut esille viime aikaisia tutkimuksia, mitkä ovat selventäneet aivojemme evoluutiota ja tietoisuuden kehittymistä. Kyllä me alamme siitä jo aika paljon tietämään. Eri asia sitten on, haluaako ajatella Jumalan noiden muutosten taustalle, näinkin voi tehdä vähättelemättä tieteen saavutuksia.Olet ollut hyvä kumppani keskustelussa tietoisuuden eri piirteistä. Jumalan liittäminen tuohon yhteyteen on uskoa eikä tiedettä, enkä halua tehdä niistä pakettia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273493- 412339
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut352168Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s71937Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431532- 381369
- 1271252
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2591210Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451155- 131139