Kuinka kauan kestää toipua, kun rakastamani ihminen jättää? Olimme yhdessä 13 v, lapsemme on pian 6 v. Kaipaan häntä niin, että sattuu. Meinaan seota pitkinä öinä, kun kaipaan niin hänen kainaloonsa. Mitään järkevää selitystä en ole saanut mutta itse epäilen työpaikkasuhdetta...kun alkoi toi työpuhelimen salailu muutama kk sitten. Tuntuu etten koskaan enää voi rakastua uudelleen. Voiko tästä oikeesti toipua?
Erosta toipuminen
Ikuisesti surullinen
172354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
aikaa se vaatii. toisilla pitempään ja toisilla vähemmän.
koita vaan keksiä tekemistä, nähdä kavereita ja keskittyä siihen omaan elämään
Just noin, aivoille uutta mietittävää. Ei pitäisi jäädä jauhamaan samoja kuvioita.
Sama täällä. Mies totesi liki kahdeksan seurusteluvuoden jälkeen, ettei olekaan ehkä pitkään seurustelevaa tyyppiä. Joku shokkivaihe vielä päällä, ei voi ymmärtää miten toinen veti tällä tavoin maton jalkojen alta. Kaikki tuntuu ilottomalta ja ankealta. Odotan lähitulevaisuudelta ainoastaan sitä, että aika jotenkin raahustaisi eteenpäin ettei tuntuisi näin kurjalta.
Järki sanoo, että kyllä tällaisesta ajan kanssa toipuu ja ehkä hyvällä tuurilla vielä viisastuukin. Mut eihän se lohduta kun on niin kova ikävä ja suru ja pettymys että voisi haljeta ja kuolla tähän paikkaan.
Hei !! Minut mieheni jätti n. 2 vuotta sitten... ja pikku poikamme joka oli 3 vuotta... toisen naisen takai... shokki oli jäätävä.... tuntui oikeasti että en selviä arjesta ym... menin äkkiä töihin, en ollut päivääkään sairaslomalla, ja aloitin terapian... en muista ensimmäisestä kesästä mitään, olin niin shokissa... nyt on tosiaan kulunut 2 vuotta ja pöytä on tyhjä ja olen voiton puolella, ja elämä jopa hymyilee välillä :) joten sanon että sinäkin selviät... AIKA TODELLA PARANTAA HAAVAT !!! mutta anna aikaa itsellesi... käy koko paska läpi ja SURE !!!! selviät voittajana, vaikka nyt susta EI tunnu siltä... tiedän mitä koet, usko vain... luulin kuolevani, ja en kuollutkaan.. onhan minulla ihana viaton pikku poikani... muista !!! Lapset EIVÄT saa kärsiä erostanne... ne ovat viattomia ... VOIMIA SULLE !!!!
Ihan samanlainen tilanne mullakin, lasten takia tuntuu vielä pahemmalta, heidän elämä suistui oikeilta raiteilta kun mies päätti lähteä. Itsellä olo kuin jyrän alle jääneellä ja itku on kovin herkässä. Välillä kanssa niin toivoton olo et miten elämä voisi vielä joskus hymyillä tähän risukasaan. Kaipa me silti tästä joskus toivutaan, tsemppiä ja haleja sulle.
pitkien laskelmien jälkeen voin todeta että erosta toipuminen kohdallasi, ottaen huomioon ajan minkä olitte yhdessä ja ipananne iän, kestää aika lailla likimain
2 vuotta, 5 kuukautta ja 14 päivää, minkä jälkeen alkaa vitutus..
vitutus kestää taas teidän tilanteen ja ipanannne iän huomioiden erotoipumisen jälkeen vielä ainakin 10 vuotta ja 9 kuukautta.
Avomieheni jätti minut yllättäen. Olimme olleet yhdessä 8 vuotta. Yritimme lasta, mutta emme onnistuneet siinä. Toista naista ei ollut kuvioissa. Niin hän ainakin sanoi. Joskus rakkaus vain toiselta loppuu. Sille ei voi mitään.
Aluksi se oli sokki. Itkusta ei meinannut tulla loppua. Kun itselläni oli voimakkaat tunteet häntä kohtaan. Tuntui, että pakahtuu suruun. Tähänkö kaikki loppuu - mutta toisin kävi. Päivä päivältä tuli parempi olo. Nyt on enemmän aikaa ystäville ja harrastuksille. Olen nauttinut suunnattomasti vapaudesta.
Jokaisella surutyö kestää oman aikansa - joku selviää lyhyessäkin ajassa - toisella taasen voi kestää vuosia selvitä.
kahden vuoden jälkeen alkaa helpotta.Mutta jos mahdollista mene eroseminaariin.sieltä saat vertaistukea ja huomaat että omat asiat ei ookaan niin huonosti .kaverilla on vielä huonommmin. Eroseminaarissa käydään asiat läpi perusteelliseti fisherin kirjan;jälleen rakennus mukaan. on muuten hyvä kirja ja apu.suosittelen.Kaikki tunne skaalat on käytävä läpi,ennen ei helpota. kahden vuoden jälkeen huomaat olevasi vahvempi ja jopa nautit elämästä. usko pois.
Kotiin ei kannata yksin jäädä nyhjöttämään .ihmisten ilmoille vaan reippaasti.!
minulle ensimmäinen kuukausi oli pahin. nyt erosta on mennyt kolme kuukautta ja olen päässyt jonkinverran jaloilleni, pahinta olis se shokki. se shokki kai juuri kesti sen kuukauden... kunnes alkoi asiat valkenemaan sellaisena kun ne ovat!
Noin 1,4 vuotta ...TAAS. Erosin viime viikolla,tässä nyt sitten
opiskellaan aikuisena ja hoikistutaan seuraavaa pettymystä varten. =D
Meillä oli takana 11 vuotta.
Erosin miehestäni,15v avioliiton jälkeen.Koska mieheni piti mua kynnysmattona mihin kaiken paskan saa työntää,ei arvostanut mua,pahoinpiteli...Erottiin jouluun 12 pvä....Olen löytänyt ihanan miehen..miksi minua tökkii aina lähteä hänen luo..vaikka tykkään hänestä...onko se luopumisen tuskaa exästä,en tiedä..
Melkein 5 vuotta yhdessä oltiin, muija otti ja lähti vieraan miehen matkaan. Muutaman kerran on jo ehtinyt (kuulemma) vaihtaa sen jälkeen "uuteen". Omalla kohdalla uusi kumppani löytyi varsin nopeasti ja realistisesti katson eteenpäin, päivä kerrallaan. Nuoren miehen ensimmäinen ero ja sattuu vieläkin, varsinkin jos jää paikalleen miettimään. Parilla kaverilla lyhyemmistäkin suhteista kipuja parin vuoden jälkeenkin. Aikaa se tarvitsee. Itselläni itseluottamus meni ja luottamus muihinkin. Vikaa oli molemmissa, itse en tosin hypännyt vieraseen petiin. Ensimmäinen viikko oli kuin sumua, sitten olen käynyt läpi kaiken vihasta katkeruuteen ja pohjattomaan suruun. "Miksi?" on ollut ehkä suurimpana pinnassa, vastausta en koskaan tule tod.näk saamaan, koska tämä toinen osapuoli luonnollisesti syyttää vain minua: "Mitäs urkeit mun menoja".. Niinpä. Sain itse suhteelta loppuaikoina vain hyvin vähän mitään. Itse en tosin nähnyt asiaa kokonaisuutena, "vauhtisokeus rakkaudessa" oli päällä. En nähnyt merkkejä: Vierailuja "ystävän" luona, puheita mitä pidettiin siitä kuinka kiva tämä yksi kaveri on. Pientä epäilystä oli, mutta kuittasin ne vain omana mustasukkaisena heikkoutena. Luottamus on tärkeää, mutta täytyy myös osata vaatia tiettyjä asioita toiselta..
Voimia kaikille, rakastaa kumppaneitanne.
8 vuoden suhde on päättynyt .. Olen vieläkin shokissa ja suruissani. Avovaimo, joka oli/on minulle tärkein ihminen maailmassa päätti painaa paniikkinappulaa ja totesi että tunteet minua kohtaan (romanttiset ja intiimit) ovat kadonneet. Minulla kaikki tunteet kuitenkin edelleen yhtä vahvana kuin ensirakastumisen aikana.
Olen elänyt vain hänelle ja meille nämä viimeiset vuodet - ystävät ennen suhdetta ovat suurimmaksi osaksi kadonneet omiin perhe-elämiinsä tai muuttaneet ulkopaikkakunnille. Olen aika lailla tyhjän päällä.
Suru, viha, pettymys ja pelkotilat on n 1kk aikana koettu. Helpottavaa tukea olen saanut sukulaisilta ja muutamilta ystäviltä. Puhuminen helpottaa, mutta silti tekee suunnattoman kipeää tämä ero.. Luottamus rakkauteen ja heittäytymisestä on saanut hirveän kolauksen. Aika ja prosessointi kait auttaa.. Järki sanoo yhtä ja sydän valittaa toista..
Kaiken tämän päälle en haluaisi olla katkera ex kumppanille.. Arvostan häntä niin paljon että haluan eron olevan hänelle mahdollisimman helppo.. En halua satuttaa häntä..
Kai anteeksianto ja hyväksyminen on ainoa tie ulos tästä..?
sun tekstissä "arvostan häntä niin paljon että haluan eron olevan hänelle mahdollisimman helppo.. en halua satuttaa häntä"
reilu puoli vuotta erosta, mun päässä oli ero hetkellä toi sama lause, mutta nyt ns. vituttaa kun en suoraan hänelle tykittänyt totuutta että hän SATUTTI mua eli älä pidättele totuutta, silittele häntä vaan sano suoraan miltä susta tuntuu.. (en siis tarjoita että heittäytyisit hankalaksi, veemäiseksi kusipääksi, joka kyttää ja heittää kiviä hänen polulleen, syyllistää jne) vaan sitä että sano suoraan omat tunteet, jos hän niitä kyselee... sillä mua ottaa tajuttomasti päähän että en sanonut, silittelin että hänellä ei olisi "vaikeampaa" - argh... entäs minä, eikö mun tunteilla ollut väliä, silloin ei omasta mielestänikään.. jos nyt kyselisi, kyllä kertoisin - kaunistelematta.
tuo toinen mitä laitoit "luottamus rakkauteen ja heittäytymisestä on saanut hirveän koluksen" on tosi asia ja sitä rohkeutta haetaan, toivon ja oikeastaan jo tiedän että joku päivä se löytyy - mutta vielä tänään se on kadoksissa...
ai niin jäi tuosta: ekana hyväksyminen ja jossittelu pois, sitten anteeksianto - kun siltä tuntuu ja sitä oikeasti tarkoitat..
6 vuotta mennyt, enkä vieläkään toipunut.
En voi sille mitään, että vertaan kaikkia häneen.
9 kuukautta ja 3 laastarisuhdetta seitsemän vuoden suhteen jälkeen.
Tehkää kaikki eronneet itsellenne palvelus ja älkää takertuko niihin vanhoihin suhteisiin. Hyväksykää, että ne on ohi ja sillä selvä. Katse eteenpäin ja irti vanhoista muistoista.