Viikonlopuksi mummolaan

Tarpeetonta mainitakaan, että vanhemmat huolehtivat itse lapsestaan.
Aikuiset lapset voisivat mainiosti osallistua käydessään sellaisiin töihin, jotka ovat vanhemmille raskaita tai vaikeita: pihatyöt, ikkunanpesu, verhojen ripustus ym. Ihan talkoohengessä.

Jos silloin tällöin käydään viikonloppukylässä ja siitä tiedetään etukäteen, niin melkein olettaisi ruokapuolen olevan aika järjestyksessä isäntäväellä - voihan sitä toki auttaa siinä mielessä, että vie tuliaisena jotain mukanaan ja auttaa tarvittaessa. - Samoin on muidenkin askareiden kanssa, auttaa silloin jos siitä on apua, mutta kaikki evät edes halua vieraittensa alkavan tekemään mitään erikoisia huushollihommia (poikkeus on tietenkin jos huomaa avun olevan tarpeen).

Tuo kaupassakäynti on ihan aiheellinen juttu, jos ei halua ihan täysihoidossa kyläillä, samoin voi ulkoilla yhdessä ja aloittajan mainitsema auttaminen kattamisessa ja ruokailun jälkeen on kohteliasta ja tietenkin omien jälkiensä siivoaminen on hyvä. Mutta niin, että kaikilla on hauskaa ja mukavaa, eikä kukaan hermostu ja väsy toisiinsa.

Me isovanhemmat vielä mielellämme hoidamme lastenlapset illalla nukkumaan, jos lasten vanhemmat tahtovat mennä kaksistaan elokuviin tai
muuhun iltarientoon. Ja ainakin meillä sujuu nuo vierailut konstailematta ja kotoisasti - eikä ruokien ym tarjoilujen tarvitse olla mitään gourmeeruokaa, ihan tavallista kotiruokaa.

En ole ikäloppumummu ja saan juuri tällaisia 5-7 kertaa vierailuja lapseltani ja hänen perheeltään. Siis ne vierailut ovat aivan ihania. Tietenkin suurin vastuu lapsesta on vanhemmillaan, mutta kyllä minäkin saan leikkiä lapsen kanssa ja käydä vaunu-, nykyisin "ratas" lenkillä aivan yksinkin.
Lapsen vanhemmat usein näillä käynneillään käyvät ostoksilla ilman pienokaista tai käyvät illalla elokuvissa.
Emme ota paineita siivouksesta, ruoanlaitosta, usein menemme ulos syömään, tai olen tehnyt etukäteen vaikkapa jotain sopparuokaa ja ostanut pienokaiselle purkkiruokaa
Petivaatteet ja pyyhkeet ovat minulta ja niitä on aikaa lotrata vierailujen välillä.
Heillä on puolestaan mukana lapsen matkasänky sekä rattaat.
Lähtiessään perhe ottaa kimpsut ja kampsut mukaansa ja minulla on taas aikaa imuroida ja luututa muina päivinä.

Vierailusta toivon ilmoitettavan hyvissä ajoin, että ehdin tehdä siivouksen ja ruoan suunnittelun valmiiksi. Miniältä toivon avointa mieltä ja iloista asennetta ja kykyä keskustella.En toivo hänen eristäytyvän omaan hiljaisuuteensa, kun kerran ollaan pojan sukulaisissa. Toivon myös häntä avuksi ruoanlaittoon salaatin tekemiseen esim. ja jälkien korjaukseen, samalla voin tutustua häneen. Pahinta on, että nuoripari tulee täysihoitoon, eikä puhu mitään vierailunsa aikana. Tullaan ikäänkuin velvollisuudesta, sitä en toivo. Haluan aikaa olla lapsenlapseni ja nuorenparin kanssa, enkä halua olla kokoajan keittiössä. Apua en tarvitse, mutta joku pieni puuhastelu rentouttaa ja tuo mukavaa fiilistä. Pyykit ja siivoukset vierailun jälkeen ehdin tehdä mainiosti itse.

No, minun 'mummolani' on sellainen pienenpieni rivitaloasunto, jossa hätätapauksessa voi lapseni perheineen yöpyä. Useimmiten kuitenkin lastenlapset ovat mummolassa yökylässä ja vanhemmilla siten on mahdollisuus viettää omaa aikaa jne. Kaikki lapseni asuvat melko lähellä. Usein vielä tyttäreni on valmistanut ruuatkin ja jotain pientä hyvää tuliaisena, joten ruokapuolikin on huolta vailla - senkuin vain seurustelee ja ulkoilee lasten kanssa.

Jos on isompia menoja lasten vanhemmilla - esim matkat ilman lapsia yms, niin mummo kyllä mielellään hoitaa lapset ja useimmiten perheen kotona, koska siellä on kaikki lasten vaatteet, lelut ja harrastusvälineet, tutut leikkipaikat ym. Tällöinkin perheenäiti on aina tehnyt ateriat valmiiksi (kiitos jääkaapin ja pakastimen), joten mummo voi syventyä lastenlasten kanssa olemiseen. (Toki mummokin osaa huushollitöitä tehdä ja imuroi, korjaa tavaroita paikoilleen ja pesee astat ja pyykit koneissa jne., mutta se ei ole itsetarkoitus).

En mitään. Haluan, että he nauttivat luonani olosta ja rentoutuvat. Minulla on aikaa siivota ennen heidän tuloan ja sen jälkeen, sekä valmistella ateriat. Haluan että he ja minä pääsemme nauttimaann toistemme seurasta ja pienestä mummin naperosta : )

Meillä mummola kaukana ja kun sinne lähdetään miehen ja pojan kanssa, niin tulee vietettyä kerralla useampi päivä ja jopa pari viikkoa.

Mihinkään täyshoitoon emme oleta pääsevämme; osallistumme ruuan ostamiseen, kotitöihin (esim. lumen kolaus, tiskikoneen käyttö, ruuanlaitto, pyykkien pesu) sitä mukaan, kun tekemistä huomaamme. Välit vanhempiini ovat hyvin mutkattomat ja kun he vierailevat meidän luonamme aina silloin tällöin, äitini monesti ilmoittaa etukäteen tekevänsä ruuat ja molemmat auttelevat meidän kotihommissa; isäni asentelee hyllyjä ja lamppuja ja äitini esimerkiksi tyhjentää astianpesukoneen ja siistii keittiön.

Isovanhemmat tykkäävät puuhailla lapsen kanssa ja aamuvirkkuina monesti mielellään kehittelevät pojalle tekemistä ja antavat meidän vanhempien nukkua pidempään. Myös saunominen on aina mummon luona ollut pojan ja ukin välinen juttu.

Isovanhemmat asuvat maaseudulla kaukana isoista kaupoista ja erikoisliikkeistä, joten aina ennen veirailua tulee myös kysyttyä josko he tarvitsisivat jotain "suuresta" maailmasta. Viemisinä onkin sitten ollut kaikennäköistä uimahousuista sauvasekoittimeen. :)

lapsenlapsien kanssa on kyllä mukavaa olla ja leikkiä, mutta jos leikkii tuntikausia, kyllä se työstä käy, leikki on lasten työtä ja sen kyllä olen huomannut :),siksi on hyvä tehdä muutakin vaikka tiskata ym.
aina sitä vaan odottaa uutta tapaamista, vaikka onkin ihan väsynyt kun kauan leikkii lasten kanssa, mutta kaikkihan väsyy välillä, lapsetkin..eli iha normaalia, eikä siitä tarvii tuntea huonoa omaatuntoa jos ei aina jaksa..

Meillä näin . Meidän lastemme ollessa pieniä , omat vanhempamme olivat iäkkäitä ja yksi mummo jo dementoitunut , kävimme heillä siivoamassa ja kauppa-asioilla ja muutenkin huolehdimme vaikka olimme työelämässä ja meillä oli 3 lasta peräkkäin. Silloin oli ainoa asia , mitä kadehdin toisilta , virkeät ja asialliset isovanhemmat , jotka olivat joskus iloksi ja avuksi .

No nyt on 3 lastenlasta , ja kaukana asuvat lapset , yhdellä vaihtelee vain puoliso , aina saa tutustua uuteen ehdokkaaseen : )
Kun ovat tulossa aina 1-3 päiväksi ainakin kerrallaan ( asuvat 200 km päässä ) siivoan ja petaan sängyt , teen ruuat valmiiksi ( on erityisruokavalioita myös ) , kävelevät suoraan pöytään ja otan lapset haltuuni , vanhemmat saavat levätä ja oikaista pitkälleen , ulkoillutan lapsia , leikin ja askartelen ,leivotaan yms.

Lastenvanhemmat käyvät aina vielä täällä kotikulmille jääneillä kavereillaan tai kirppiksillä , usein iltamenoja , saattavat laittaa kyllä lapsensa nukkumaan sitä ennen .
Eli passaan pystyyn ja kun lähtevät , siivoan miehen kanssa kodin peruskuntoon , tiskikone pyörimään ja otetaan iso jäätelöannos tms . ja nautitaan hiljaisuudesta . Nautitaan ja muistellaan lasten sanomisia , mutta nautitaan taas siitä omasta ajasta ja mietitään , milloin mahtavat tulla taas . Sitä ennen lakanat ja pyyhkeet pestään ja petataan odottamaan uutta käyntiä .

Kun itse menemme lastemme kotiin käymään , leivon aina jotain ja teen jonkun esim pataruuan valmiiksi , meitä varten ei tarvitse stressata, kun heillä on työ ja pienet lapset juuri nyt . Näin meillä .

Minkä ikäisistä isovanhemmista on kysymys? Heitäkin on monissa ikäluokissa alle 50-vuotiaista kahdeksankymppisiin.

Itse tähän vähän vanhempaan kategoriaan kuuluvana kauhistuisin ajatusta, että lapseni perheet kävisivät viikonloppumatkoilla 5-7 kertaa vuodessa. Se merkitsisi miltei jokaista viikonloppua, sillä tilaa ei olisi kaikille lapsille ja lasenlapsille samalla kertaa. Onneksi se ei meillä ole tapana.

Ihmettelen, mikä hinku ihmisillä on mennä toistensa luo viikonloppuja viettämään. Kodista pitää tehdä niin mieluinen, ettei sieltä halua lähteä minnekään. Osoittaa mielestäni kehnoa parisuhdetta, jos isovanhemmille työnnytään monta kertaa vuodessa.

Ei lapsenlapsi kaipaa jokaviikkoista kontaktia.
Lapsi haluaa olla kotonaan. Kukaan ei ole niin tapojensa orja kuin pikkulapsi. Hän haluaa oman lusikan, oman peiton, oman sängyn, omat tavat. Hän rakentaa tuttujen asioiden varassa oman turvallisuudentunteensa. Hän tietää mihin kuuluu, kun omat tavarat ja käytännöt ovat jokapäiväiset.

Mummulassa on kaikki väärin. Lapsi toivoo lepoa ja rauhaa päiväkodin mellastuksen jälkeen, ei hän aina jaksa seurustella ihmisten kanssa. Pienellä lapsella on hirveän paljon opittavaa, ja hän harjoittelee liikkumista, puhumista ja muuta yhteiselämää joka hetki.

Lapsellakin pitää olla oma rauhansa.

No, jos noinkin harvoin, kuin joka toinen kuukausi lapsemme kävisivät luonamme, niin enpä kyllä vaatisi tekemään mitään. Toki, jos joutessaan haluavat autella, niin mikäs siinä.
Riippuu varmaan aika lailla isovanhempien iästä ja terveydentilasta kuin myös lasten terveydestä.
Näin tänään niin kauhean ylipainoisen teiniäidin vuoden vanhan lapsen kanssa, etten usko, että semmoinen ihminen pystyy vessoja pesemään. Hyvä jos selviää lapsensa hoidosta!

Ei kai tässä ketjussa olekaan se itsetarkoitus, että elämä olisi yhtä reissaamista mummolan ja kodin välillä tai jatkuvasta lastenlasten viikonloppuhoidoista.

Kukin tekee minkä parhaaksi katsoo sopivan ja voinnilleen käyvän. Toki lapsiperheet ensisijaisesti pitävät omaa kotiaan kantapaikkana - kaikki muu onkin sitten kunkin suvun omaa käytäntöä.

Ja tosiaankin, onhan suhteutettava asiat kohdalleen: isovanhemmat voivat olla alta 50 tai lähennellä 70, lapsiperheen vanhemmat just ja just täys'ikäisiä - 4-kymppisiä ja lastenlapset vauvoista - teini-ikäisiin.

Ja kaikki vielä tietenkin perustuu vuorovaikutukseen - jotkut isovanhemmat, heidän lapsensa ja lastenlapsensa tapaavat harvoin, toiset taas mielellään usein ja tiiviisti.

Ja vielä - rahallakin on jotain merkitystä - ei kaikilla ole varaa laittaa 'täyshoitoa'
pystyyn ihan simsalabim.

70-luvun kaupunkianoppilassa en saanut tehdä mitään anopin avuksi, en edes tiskata, kun en varmaan osannut tehdä sitä(kään) anopin tottumalla tavalla. Ei haitannut, paitsi keinutuolissa istuskelu kävi pitkäveteiseksi. Anopin ruoka-aikoja piti noudattaa, vaikka oma totuttu ateria-aikataulu olisi ollut toinen.
Anopin tarjoama ruoka oli hyvää ja sitä kiittelin. Anoppi ei antanut nukkua tarpeeksi pitkään aamuisin, vaikka olin univelassa aina sinne mennessä. Anopin ja lapsenlapsen välinen yhdessäoloihanuus oli se, että lapsi heti aamulla herättyään kello viisi pinkaisi mummon viereen aamua viettämään ja juttelemaan. Olin arka, varuillani ja kunnioittava vanhempaa ihmistä kohtaan, mutta välit oli kohteliaan lämpimät.

Oman äidin luokse menin kuin omaan kotiin ymmärtämättömästi, ennalta ilmoittamatta ja olin hämilläni, etten voinut, osannut enkä ehkä olisi äitini mielestä saanutkaan ottaa aikuisen roolia. Siellä olin kuin lapsuudessa, jos äiti jotain käski, niin sen yritti tehdä. Olisi pitänyt osata ottaa puheeksi, että miten pitäisi olla, että kaikilla olisi hyvin. Kysyä suoraan, mitä äitini mummona ololta, minulta ja vierailulta odotti. Ja ennenkaikkea mitä äitini tarvitsi. Hänkin olisi voinut kysyä, mitä minä tarvitsin, mutta sellaista ei varmaan silloin vielä oltu keksitty.
Nyt se keskustelu on käymättä omien aikuisten lasten kanssa. En ole itselleni tehnyt kaavaa mitä mummoudelta tai vierailuilta odotan, se on tunne- (ja terveys)asia ja riippuu kaikista osapuolista. Joku sisäinen tieto ja tunne siitä on.
Päivät soljuu ohitse näin.
Onko muilla mummoilla jokin selkeä oman mummoutensa toteuttamiskaava.

Joistain asioista olen uskaltanut sanoa, etten niihin stressaantumatta tai ollenkaan pysty ja sitten toivon, ettei se vähentäisi tapaamista.
MLL tai joku vastaava voisi laatia psykologisia ohjeita sukupolvien välisten juttujen sujuvuuteen, niin anoppien ja miniöiden väliset haukkumiset ja ahdistuneet äitilapsisuhteet vähenisi.
Mutta aloittajalle, kysy isovanhemmilta suoraan asiat, jotka huolestuttaa.
On parempi kehdata kysyä kuin jättää kysymättä.

"Yhtä harvoin vierailevat".
Kahdet isovanhemmat? Kahdet kyläilypaikat? Se on 10-12 krt/v. Jos he käyvät yhtä usein/harvoin teidän luonanne, tarkoittaa se jokai toisena viikonloppuna oleilua isovanhempien seurassa. Vuoteen mahtuun n. 50 viikonloppua, joista vierailuille varattaisiin 20-24, ilmeisesti juhlapyhät mukaan laskettuina.

Miten lapset ollenkaan tietäisivät, mikä on heidän ikiomaansa, kun vanhemmat ja kaikki isovanhemmat osallistuisivat miltei kaikkina vapaa-aikoina heidän elämäänsä.

Lapsella on oikeus omaan rauhaan, he eivät ole narreja tai opetettuja lemmikkejä, joiden toimia on hauska seurata ja odottaa heidän tuloaan namipussin kanssa.

Tämä keskustelu on ihan turha.
Alkuperäiselle sanoisin, että kyllä kysymättäkin voi vessan pestä tai tarttua astiapyyhkeeseen.
Ei varmaankaan olisi haitaksi, jos tarttisit imuriin lähtöpäivänä, sillä siivousta teidän jälkeenne varmasti löytyy, kun väkeö on kasin verroin enemmän kuin tavallisesti.
Kotonakin tekisit samat työt kuin mummulassa, vaipat, ruuat, hoivat muut. Mummulassa tehtynä ehkä hankalampaa. Pesetkö siellä pyykitkin?

Jos sinusta tuntuu, että olet vaivaksi, ihmettelen, miksi sinne on mentävä yökylään? Aikuisten olisi helpompaa tulla teidän luoksenne, jos ette malta olla erossa toisistanne tuota pidempään.

Elämä muuttuu mummoseni,

mummola- käsitekin on muuttunut 2000-luvulle.
Samoin minulla on ollut mummola - punainen tupa ja juhannusruusut, kivet, kannot, ahomansikat ja mustikkametsät, paljon serkkuja ja siskonpetit - ei enää edes leivota samallatavoin leipiä, pullalentejä, vispata kakkujan mummon kanalan kananmunista ja mitä kaikkea ihanaa kuuluikaan meidän suuren ikäluokan lapsuusajan mummolaan.

Itse kaupunkilaismummona pystyn kuitenkin tarjoamaan lastenlapsilleni mummolan viihtyisän tunnelman, jossa lastenlapseni tuntevat että heitä rakastetaan ja heistä välitetään. Sitä samaa kivaa eri sukupolvien välistä yhteenkuuluvaisuuden 'perintöä' haluan välittää lastenlapseni kuin itsekin olen kokenut. Vaikka aika, paikka ja tavat ovatkin muuttuneet.

Aloittajalta haluisin kysyä, mitä hän odottaa oman lapsensa isovanhemmilta, mummolalta. Ja mitä hän ja lapsi sieltä saa.
Onko odotukset ja saamiset ristiriidassa.

Onko ainoa sisältö pitääkö siivota vai ei, joka tietenkin on huomioonottava ongelma.

Olen pettynyt, kun Siwan/Alepan hyllyltä etsin lisäaineetonta, terveellistä, maukasta tarjottavaa lapsenlapselle. Ei sellaista ole.
Eikä lisäaineeton perinnetarjottava kelpaa, kaikilla eri dieetit, eikä niitä ehdi tehdä.

Perinteisillä leluilla ei lapset leiki, uudemmanaikainenkaan tekninen härveli ei kiinnosta. Ei lastenlaulut, sadut, hiekkalaatikko, tavallinen leikkikenttä.
Mistä lapset pitää.

Oma mummonaolo-onni on kohdallaan, jos lapsenlapsi lähtee kanssani kukkaniitylle, vaikka perhoset puuttuu, luonnonmetsään, puhdasvetiselle luonnonrannalle.
Mutta ei sellaisia ole edes Talvivaarassa.
Mummo haluaisi toistaa omaa lapsuuttaan, mutta pitäisikin olla lapsenlapsen kannustava seura tässä ympäristössä ja uskottaa lapsenlapselle, että juuri tällaisessa ajassa on hyvä olla lapsi. On siinä mummolla tekemistä. Mummoparan pitäisi olla epärehellinen.
Mitähän mummojen äitien mummot mahtoi pitää hyvänä mummoutena ja ihannemummolana.
Koska nuoriso-käsite syntyi vasta 1960, niin ehkä mummo-käsitekään ei ole vanha. 1910-luvulla syntynyt äitini kertoi mummolakesistä, mummo oli iloinen, huononäköinen ja vapauttanut possun, että lapsenlapset sai juosta sen kanssa pitkin katuja.

Hei! Aloittaja olen. Kiitos vastauksista, yllätyin näin monesta ja hyvästä ja asiallisesta vastauksesta :).
Kyseessä on puolisoni vanhempien koti, usean sadan kilometrin päässä. Meitä sinne paljon pyydetään (tuntuu että koko ajan). Puolisoni ja lapsen vuoksi lähden sinne mielelläni, tiedän kuinka he tykkäävät siitä. Itse, noh... yritän olla ystävällinen ja käyttäytyä fiksusti. Kyseessä on ihmiset, joiden kanssa en olisi tekemisissä, ellei miestäni ja lastani olisi. Heissä ei ole vikaa, eikä minussakaan, mutta kun en ole heihin kiintynyt.
Eräs kirjoittaja kirjoitti, että haluaisi jutella enemmän lapsen ja puolison kanssa... Se kyllä pisti miettimään. Voisin enemmän tehdä sillä saralla, yritän vain olla kohtelias ja keskustella, mutta sen syvällisempiä minusta ei ole heidän kanssaan keskustelemaan. Kun ei vain ole sitä yhteyttä.
Ja muita lapsia eikä lapsenlapsia heillä ole. No pitäis varmaan senkin edestä sitten yrittää...
Sain paljon hyviä vinkkejä kirjoittajilta, kiitos niistä.

kyllä on ihan normaalia, että lapsille isompina alkaa kaverit olla tärkeitä ja mummolat saa jäädä, tuskimpa sitä mummotkaan jaksaa koko aikaa huomioida lapsenlapsia, sillä on ihan omaakin elämää...eikä se tarkoita et mummo on yksinäinen, vanhempana ei edes jaksa niin paljoa enää..

En viitsi lukea edes joka kommenttia.

Aikanaan kun itse kävimme vanhemmilla, vein mukana omat lakanat ja pyyhkeet. Petasin itse sänkymme ja pois lähtiessä imuroin sängyt ja siivosin vierashuoneen.

Autoin ruuan valmistuksessa ja tiskauksessa olen hyvä leipuri ja mummolassa leivinuuni, leivoin leipää ja pullaa niistä oli iloa koska jokainen tekee oman makuistaan ja omilla resepteillään.
Isovanhemmat pitävät kahvikakuista, tuliaisina vein valmiita joiden säilyvyys hyvä jopa 4-5 viikkoa.
Vierailun aikana söimme mummolan omia ja heille jäi sitten "vaihtelua" minun tekemiä..(pakastimeen)
Olin keittiössä aina seurana. Neuvottelun jälkeen, jos en tehnyt muuta, pyyhin keittiön kaappeja koska mummo oli 152 cm minä 174 cm.
Toisinaan imuroin ja veimme matot ulos..

Ei mitään suurta arkista yhteisoloa...

Meille tullessa voisin toivoa että laittavat petinsä itse ja siivoavat sen kasaan kun lähtevät. Pyykkiä säästäisi, jos heillä mukana omat makuupussit.

Siivousapua en toivo. Itse asiassa suututtaa, jos joku rupeaa meillä siivoamaan esim. imuroimaan tai pyyhkimään pölyjä tai pesemään vessoja. Omien paskaraitojen siivous nyt tietysti kuuluu asiaan, samoin sen hammastahnakokkareen voi siitä lavuaarista ihan itse pyyhkäistä ja suihkun lattian kuivata jäljestään.

Kauppareissu voisi olla avuksi, jos pitää perheelle tuoda vähän enemmän maitoja ja mehuja kuin mitä yleensä on tarpeen ostaa. Minulla on kyllä varaa ostaa ruokaa lasteni perheille, mutta olkapäät ja ranteet eivät ole entisensä, eli kantoapu olisi tervetullutta.

Mitä oikein haluat?
Jos tuo sopii teille, niin mitäpä sanomista muilla olisi?

Joidenkin kotiin mahtuu useita yövieraita, joillakin on yksiö, jossa on mahdoton yövyttää ylimääräisiä.
Ei kai ihmisten keskinäiset suhteet siitä ole kiinni, missä he tapaavat ja kuinka usein. Nyt on kännyt ja sähköpostit, internetit, skypet...
Kaikki on aivan toisin kuin näitten isovanhempien nuoruudessa.
Ei elämää eletä kuin silloin, nyt on ne asenteet, jotka tälle aikakaudelle ovat luontevat.

Jos te tapaatte heitä 5-7 krt vuodessa, ja se tulevat luoksenne 5-7 krt. vuodessa, niin aika monta viikonloppua siinä tärvääntyy, kun niitä ei kuitenkaan vuodessa ole kuin vähän yli 50. Esim 24 vkl per vuosi, on lähes joka toinen viikko.

Aloitus on suht vanha...

Minulle lapset/lastenlapset ovat niin rakkaita ja ihania että olen onnellinen saadessani nauttia heistä monta kertaa viikossa ja joskus aina viikonlopunkin!! Minulla on pienimmälle hankittu ruuat/vaipat ja puhdistusliinat ja tietenkin vaatteita, sitteri ja vaunut. Ei tarvitse kärrätä hirveästi tavaraa edestakaisin. Omin kyllä lapset aina meillä, mutta ei näytä haittaavan nuoriakaan!! Toimii loistavasti. Nuorin on 10kk ja vanhin 15v. Vanhinkin viettää 2-3 iltaa mummon luona ja aina meillä on kivaa. On onni ja ilo nähdä että on tärkeä pikkuisille ja jäävät mielellään mummolaan!!

Tätä palstaa lukiessa tulee jatkuvasti sellainen olo, että pitäisi vain katkaista välit vanhempiini kokonaan, kun lapsista ja heidän perheistään tuntuu olevan isovanhemmille pelkkää vaivaa, eikä nähtävästi sitä voida edes sanoa niille lapsille suoraan, joten omalla kohdalla asiaa voi vain arvailla. Meillä on välimatkaa lähes 400 km, joten emme tee parin tunnin pikavisiittejä, kun tuon matkan ajamme. Perheessämme on seitsemän henkilöä, joten vaikka mieheni jää useimmiten kotiin, niin onhan siellä mummolassa ahdasta ja autossa vielä ahtaampaa, eli kaikkien petivaatteita ei viitsi mukana raahata. Mummolassa on sitten kaappi, missä on meille peitot ja tyynyt ja lakanat aina odottamassa seuraavaa reissua, eikä niitä pestä joka välissä erikseen.

Minun aikani menee mummolassa lähinnä siihen, että yritän pitää lapset sisällä rauhallisina ja viettää heidän kanssaan paljon aikaa ulkona, että sisällä pystyttäisiin olemaan pienissä tiloissa ja kaikenlaisten koriste-esineiden keskellä. Kotona lapset voivat olla paljon vapaammin, kun kotimme on lapsiturvallinen ja lasten kestävä. Kaikin puolin olisi helpompaa meille, jos vanhempani tulisivat meillä käymään, mutta he eivät viitsi ajella, kun enää ei ole pakko eläkkeelle jäämisen jälkeen. Me olemme siis käyneet, mutta koko ajan harvemmin. Edellisestä käynnistä taitaa olla jo ainakin vuosi, kenties enemmänkin. Joskus tulee sellainen olo, että olisi kiva nähdä vanhempianikin ja pitäisiköhän mennä käymään, mutta sitten erehdyn lukemaan tätä palstaa ja totean, että paras jättää menemättä, ettei heidän elämänsä pilaannu täysin meidän vierailusta ja ettemme saa sellaista mainetta, että käymme siellä täyshoidossa.

Kun itse aikoinani tulen toivottavasti saamaan lapsenlapsia, niin minä ainakin toivoisin välini olevan omiin lapsiini ja heidän lapsiinsa niin hyvät, etten tuskastuisi heidän vierailuistaan yhtä paljon kuin täällä monet. Minusta siinä on jotain pahasti vialla, jos ei omia lapsiaan ja heidän perheitään kestä.