Noin kaksiviikkoa sitten ihooni alkoi ensin kutista jostain paikasta, sen jälkeen siihen ilmestyi vesikellopäisen näköinen näppylä joka punoittaa näpyn ympäriltä, jotkut ovat 2 vierekkäin jotkut erikseen. Näppyjä on vain paikoissa joissa on vaatetta, eli ei kaulassa, kasvoilla tai kämmenillä. Mistä nämä voisivat johtua? Jos en raavi näppyjä kun ne tulevat, ne eivät suurene eivätkä punoita. En usko että kyseessä on syyhy, sillä havaittavissa ei ole käytäviä, kutina ei ole pahin iltaisin eikä näppyjä ole niin paljon kuin syyhyssä. Tosin olen 3 viikkoa ollut asunnossa jossa on kissa, ja olen niille allerginen. Voisiko näppylät johtua kissa-allergiasta? apua kaivattaisiin!
Outoja näppyjä iholla!
kutittaa
2
333
Vastaukset
- teija.dunder
Kuvailusi perusteella vaikuttaa kyseessä olevan nokkosihottuma (kts terveyskirjasto). Se ilmaantuminen voi johtua kissa-allergiasta ja oleilusta kissakodissa. Usein nokkoihottuman taustalla on myös virusinfektio, jonka on juuri sairastanut viikko-pari aiemmin.
- kutittaa
oireet ovat nyt kestäneet noi 1 -2 kk eikä tunnu loppuvan, aqualan rasva auttaa hillitsemään kutinaa ja näppyjen kutistumista mutta vanhat näpyt jäävät rumiksi arpeutumiksi, en oikeen tiedä enää mitä tehdä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244772
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333553Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543444Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232950Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282690Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint142370Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142185Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774