Tomi (osa 3)

Viikko hurahti nopeasti. Tomia en nähnyt kuin jälki-istunnossa ja pari kertaa vilaukselta koko viikkona. Tiesin, ettei hän ollut kertonut kenellekään suihku-seisokistani, sillä jos hän olisi, olisin kuullut siitä nopeasti kaikilta vittuilun muodossa.
Perjantai oli todistustenjakopäivä. Liikuntasalissa olisi ollut yli tunnin mittainen kevätjuhla, jossa kaikkien ysiluokkalaisten todistukset olisi jaettu muiden luokkien seuratessa katsomosta. Mutta herätyskelloni ei ollut soinut, ja olin lähes tunnin myöhässä.
Ajattelin puhuvani tänään Tomille ja sopia riitamme. Tänään oli viimeinen mahdollisuuteni. Ehkä me ystävystyisimme ja tekisimme kesällä jotain yhdessä.

Minua hävetti suuresti kun pääsin hengästyneenä juhlasalin ovelle. Sen takaa kuului rehtorin puhetta mikrofoniin ja sekaista puheen solinaa. Välissä katsomosta kuului raikuvat aplodit, kun joku yhdeksäsluokkalainen haki rehtorilta todistuksensa.
Uskaltauduin avata oven ja astella sisälle niin kuin en edes olisi myöhässä.
Pääsin pari metriä juhlasaliin, kun jo panin merkille, että kaikilla yhdeksäsluokkalaisilla pojilla oli puvut päällä. Minä en kiireessäni ollut muistanut ollenkaan pistää pukua päälle.
Ovi paiskahti kiinni perässäni äänekkäästi, ja salin jokainen silmäpari kääntyi kohti minua. Tunsin poskeni muuttuvan punaisiksi samalla sekunnilla.
Jopa rehtori lopetti nimien huutelun ja kääntyi katsomaan minua.
Jotkut luokkalaiseni huutelivat pilkallista läppää minulle, mutten pistänyt merkille mitä. Astelin luokkani luo kaikkien edelleen katsoen minua.
Huomasin Tominkin vähän matkan päässä luokastani vahdaten minua tulkitsematon ilme kasvoillaan.
"Joonaskin sitten suvaitsi tulla. Mutta pukua hän ei halunnut pistää päälleen.", rehtori puhui mikrofoniinsa kaikien nauraen hulvattomasti.
"Anteeksi, herätyskelloni ei...", yritin vastata hänelle mutta tajusin, ettei kukaan kuullut ääntäni kaiken hihityksen läpi.
Kaikilla luokkalaiseni pitelivät jo käsissään todistusta.
"Saat tulla hakemaan todistuksesi ja poistua.", rehtori sanoi vakavana. Nauru loppui. Kaikki tajusivat, että rehtori oli todella suuttunut.
Lähdin tepastelemaan kohti rehtoria ja yhtäkkiä kompastuin jonkun jalkaan ja kaaduin keskellä salia. Koko sali, jopa opettajat alkoivat nauramaan kuollakseen ja minä punastuin vain lisää.
Huomasin Tomin. Hän ei nauranut. Hän katsoi minua lähes säälien.
Jatkoin matkaa nyt vähän ripeämmin askelin. Halusin vain pois.
Tepastelin rehtorin eteen ja tempaisin todistukseni hänen kädestään ja astelin ulos salista paiskaten oven perässäni naurun saattelemana.

Laahustin ulos ja istahdin penkille. Mieleni teki taas itkeä, mutta pidättelin sitä parhaani mukaan, enhän voinut näin julkisella paikalla alkaa vollottamaan.
Kuulin oven äänen takaani ja olin jo aivan varma, että rehtori oli tulossa hakemaan minua takaisin. En kääntänyt edes päätäni.
Jonkun käsi laskeutui olkapäälleni. Käännyin ja hämmästyksekseni huomasin Tomin. Hän ei sanonut mitään, vaan istui viereeni pitäen kättään edelleen olkapäälläni.
Katsoin häntä kysyen ja hän vastasi: "Lähdin kesken juhlan. Vaan sun takias. Aattelin, että haluisit jutella tai jotain. Mä tiedän miltä susta tuntuu kun oot naurun kohteena. Mä olin sitä usein mun edellisessä koulussa. Sen takia me muutettiin oikeestaan. Mutta täällä mut on otettu yllättävän hyvin mukaan kaikkeen."
Katsoin häntä edelleen hämmästyneenä, miten hän oli noin vain unohtanut, mitä maanantaina oli tapahtunut?
"Eksä oo enää vihanen mulle?", mä kysyin varovasti.
"Ai siitä, kun sulla seisoi?", hän sanoin hymyillen ja naurahti. "En, kai sitä kaikille sattuu, että rupee seisomaan aivan väärässä paikassa väärään aikaan.", hän jatkoi.
"Entä siitä kun mä hermostuin sulle siä varastossa?"
"En ole sulle vihanen mistään. Ja nyt me voidaan mun puolesta olla kavereita.", Tomi sanoi. Hänen kasvonsa olivat niin lähellä omiani, että olisin halunnut suudella häntä. Vilkaisin hänen huuliaan. Ne olivat niin himoittavat, mutta pystyin silti olemaan erossa niistä. Ainakin vielä.
"Ja sori kun haukuin sua homoks. En mä tarkoittanu, mä vaan jotenki yllätyin kun sä kattelit mua tai jotain.", Tomi sanoi tappaen hetken hiljaisuuden.
"Joo, ei se mitään", vastasin.
"Ooksä homo?", kysymys tuli aivan puskista. Menin hiljaiseksi, enkä saanut sanaa suustani.
Tomi katsoi minua odottaen, kun yritin saada sanottua jotain.
"No en ole.", vastasin. Olisin halunnut sanoa, että olen, mutten pystynyt.
Tomin virne laski ehkä hieman. Hetken näytti kenties jopa pettyneeltä. Taisin kuvitella sen.
Taas seurasi hetken hiljaisuus. Olin kysymässä, että oliko hän sitten homo, mutta Tomi ehti puhua ensin:
"Tota... Mä lähden tänään semmoselle viikon pituiselle leirille tonne korpeen ja mun yks kaveri, jonka piti tulla mun kanssa, niin se tuli just kipeeks eikä pääse lähteen ja mulla on kaks paikkaa sinne varattu, enkä haluais yksinkään mennä, niin lähtisiksä mun mukaan?"