Haluaisin nostaa esiin keskustelua omaishoidosta. Omaishoito on ajatuksena kaunis ajatus, mutta vierittääkö yhteiskunta liikaa vastuuta hoidettavasta omaishoitajalle? Miten jaksaa omaisen hoitaja itse? Onko hänen oma hyvinvointinsa ja yksityisyytensä unohdettu? Mitä tehdä kun hoitaja väsyy hoidettavaan ja velvoituksiinsa? Miten hoitaja pärjää pienellä palkkiolla josta vielä maksaa verot, työeläkemaksut ja sv-päivärahamaksut? Jääkö käteen enään mitään?
Olen ollut omaishoitajana yliu 20 vuotta, ensin hoidin puolisoni vanhemmat hautaan ja nyt sitten on puolisoni vuoro. Kun ajattelee elämää taaksepäin olen hoitanut toisia parhaimmat elämäni vuodet, olosuhteiden pakosta, ilman koulutusta hoitotyöhön ja ilman minkäänlaista hoitoviettiä. Pelkästä velvollisuuden tunnosta. Naurettavalla palkkiolla ja heittänyt elämäni sitäkautta hukkaan.
Jotenkin nyt minulle on tullut virstan pylväät täyteen ja totean vain, etten enään jaksa tätä älytöntä rumbaa. Koko elämä pyörii vain hoidettavan ympärillä ja hänen ehdoillaan. En muista koska viimeksi olen edes käynyt yksin lenkillä tai kaupassa. Kukaan ei varmaan ymmärrä miten ahdistavalta tuntuu olla saman henkilön kanssa aamusta iltaan kahden. Jokainen päivä juoksee samaa kehää ja on toisen toisinto.
Kauniisti puhutaan omaishoitajan lomista ja virkistysretkistä. Mutta ne on vain puheita ei niihin ole kaikilla mahdollisuus jos hoidettava ei halua. Omaishoitajalla ei ole minkäänlaista omaa yksityisyyttä. Hoidat sen 24 tuntia vuorokaudessa, vastaat toisen hyvinvoinnista oman hyvinvointisi ja terveytesi kustannuksella.
Jotenkin sitä ajatteli, että kyllä rakkaus kestää ja on hieno asia kun olen saanut mahdollisuuden hoitaa puolisoani. Niin ajattelin aluksi. Mutta nyt kun olen sitä 10 vuotta tehnyt. En tunne enään rakkautta, en yhteenkuuluvuutta, enkä edes sääliä. Olen vain kun robotti, joka tekee samat hoitotoimenpiteet ja askareet päivästä toiseen. Miesten ja naisten työt taloudessa. Polttopuut, lumenluonnit, tiskaukset, ruuat, lääkkeet, pissapyykit jne...
Kukaan ei terveyskeskus käynneillä, kysy miten hoitaja jaksaa. Hänet vain syyllistetään jokaisesta asiasta. mm. hoidettavan ylipainosta, verenpainearvoista ja onhan näitä syitä. Kaikki pyörii vain hoidettavan ympärillä. Voivotetaan ja annetaan sympatiaa. Vaikka todellisuudessa monikin hoidettava tarvitsisi kannustusta nousta sieltä sängyn pohjalta makaamasta ja auttaa edes hivenen arkisissa askareissa. Jos tilanne on sellainen että hoidettava pystyy.
Koskaan kun terveydenhoitajat käyvät kotikäynnillä, ei jutella hoitajan kanssa kahden tilanteesta. He eivät varmaan ymmärrä, että kaikkia asioita ei voi hoidettavankaan aikana puhua varsinkaan jos hoidettavalla on mielenterveysongelmia. He näkevät vain idyllisen kuvan pariskunnasta jossa toinen hoitaa toista ja istuvat onnellisina kahvipöydässä. Näissäkin palavereissä keskitytään koko ajan hoidettavaan ja ollaan empaattisia häntä kohtaan.
Jotenkin oli ironista viimeisellä terveydenhoitajakäynnillä, kun diabeteshoitaja saarnasi ruokavaliosta ja puuttui ruoka-ostoksiinikin. Jauhoi liikunnan merkityksestä ja siitä miten voisin mennä hoidettavan kanssa kuntosalille. Hän nauroi katketakseen kun sanoin, etten ehdi minnekään kuntosalille, kun pitää hoitaa lämmitykset ja lumenkolaukset ja sellaisille saleille on kymmenien kilometrien matka.Yhtään hän ei suositellut, että hoidettava olisi edes hivenen voinut osallistua yhteisiin arkisiin askareisiin kannusti häntä vain lepäilemään, mitä hän tekee muutoinkin 24 h/vrk. On päiviä, ettei hän edes käy ulkona ollenkaan, mutta sekin on minun vikani, kuulemma. Mutta enhän minä häntä väkisin sinne voi raahata. Siellä minulle tuli tunne, että olen vain hyödyke joka nyt käytetään loppuun. Kaikki mehut imetään minusta tämän omaishoidon verukkeella. Tehdä ilmaistyötä yhteiskunnalle. Nyt on sitten tullut olo, etten enään jaksa... en enään jaksa henkisesti enkä enään jaksa muutenkaan. Ehkä nyt on aika luovuttaa ja alata etsiä hoitopaikkaa tai pian itse olen hoidettavan tasolla.
Elämä kuitenkin on mennyt, enkä ole päivääkään saanut itse nauttia omasta elämästäni.
Omaishoito, kaunis ajatus mutta entä hoitajan hyvinvointi ?
15
428
Vastaukset
- ilmainen hoitaja
Kuin minun kirjoittamani.
Samanlaisia asioita olen saanut osakseni miestäni hoitaessani. Hän on mielenterveyspotilas ja välillä erityisen vaikea mieleltään. Onhan hänellä toki ne perussairaudet diabetes ja verenpaine. Välillä sitten valitellaan erinäisiä liikuntaelin sairauksia ja mieli väittää hänellä olevan syövän. Liikkumaan hän pystyy, eikä ole nostelukunnossa. Ja kaikki muutkin toiminnot ovat kunnossa.
Siksi minua kovasti ihmetyttää juuri tämä sängynpohjalle passivointi, josta sinäkin kerroit. Samoin se, että nämä hoitajat "menevät mukaan" näihin hänen oletettuihin sairauksiinsa. Määrätään kokeita ja ollaan iloisia kun mitään ei löytynyt. Silitellään päätä ja ollaan osaa ottavaisia. Juuri tälläisestä paapomisesta pitäisi päästä irti. Minä en henkilökohtaisesti jaksa samaa empatia-leikkiä kotona. Varsinkaan kun hän ilkeyksillään tekee minulle kaikenlaista lisätyötä.
Kukaan ei ole minultakaan kysynyt miten sinä jaksat? Mutta se kyllä muistetaan jokaisella terveydenhoitaja käynnillä kysyä, miten saat päiväsi kulumaan? Ja sekin kysytään aina ivallisella äänellä. Kukaan heistä ei siellä huomaa, miten työntäyteinen koko päivä on ja tunnit meinaavat loppua kesken vaikka nousenkin jo aamuvarhaisella. Illalla sitten olenkin jo niin väsynyt, että kaadun sänkyyn, kun olisi itselleen omaa aikaa.
Se pieni raha mikä siitä omaishoidon palkkiosta jää pakollisten maksujen jälkeen käteen on aivan naurettava. se ei ole pienimmällä omaishoidon palkkiolla 10 euroakaan päivässä eli 0,40 senttiä tunnilta. Kuka työtön tekisi 24 h/vrk 0,40 sentin tuntipalkalla. Ei kukaan. Paitsi me joita on saatu höynäytettyä, kauniin aatteen vuoksi.
Luulen, että meille kaikille puolisoaan hoitaville käy samoin. Joskus kaikki tunne-elämä kuolee ja huomaa että rakkaus on kuollut. Ensin rakkauden tilalle astuu se sääli. Minunkin säälini on jo loppunut, minä vain hoidan. Ilman kiitosta, ilman minkäänlaista ihmisarvoa. Olen vain "yleismies Jantunen", joka lääkitsee, siivoaa, ruokkii, pyykkää, pesee, kuljettaa valittamassa terveyskeskuksessa, auraa lumet, halkoo puut ja vielä elättää ja rahoittaa hoidettavan olemisen.
Koskaan ei ole kaupattu omaishoitajan lomaa tai kuntoutusta, ei virkistyspäivää, ei edes paria tuntia siihen, että saisi yksin käydä vaikkapa parturissa. Ne on kauniita sanoja ja lupauksia, jotka todellisuudessa ei täyty. Ei ole kesälomaa, ei kahta pekkaspäivää kuukaudessa. Aina vain, päivästä toiseen samaa oravanpyörää, josta ei ole pakotietä.
Minusta olisi hyvä, jos tämä hoidettava edellytettäisiin jonnekin kuntouttavaan laitoshoitoon edes viikoksi, niin hoitaja saisi levätä kotona hetken ja itselleen sitä omaa vapautta. Silloin hänkin jaksaisi taas enemmän.
Onhan se omaishoito yhteiskunnalle kannattavaa. Me saamme muutaman hullun satasen kuukaudessa, josta maksamme verot. Yksi laitospaikka maksaa monin kerroin jo pelkässä vuorokaudessa. Olet aivan oikeassa. On moraalinen velvollisuus huolehtia puolisosta- kuin myös vanhemmistaan heidän elämänsä viime hetkillä ja sairaustapauksessa kauemminkin. Olet osoittanut kiitettävää hyväsydämisyyttä huolehtiessasi läheisistäsi. Ennen vanhaan oli samassa perheessä kolmekin sukupolvea huolehtimassa toisistaan, ainakin maalla. Valtiovallan tulisi suoda mahdollisuudet omaishoitajuuteen taloudellisesti mutta koskapa poliitikot ovat kansaa muuna ajatelleet kuin veronmaksajina. Kuten jo toisaalla kirjoitin, pääministeri Katainen on mielestään pahassa palkkakuopassa verrattuna esim kaupunginjohtajiin. Minun mielestäni taas tuollaiset johtajat ja poliitikot ovat ylipalkattuja eivätkä siksi ymmärräkään tavallisen kansan vaikeuksista tulla toimeen pienillä palkoillaan. Rahaa syydetään kyllä surutta ulkomaille, jos jonkinlaisiin avustuksiin mutta omaa kansaa ei tueta vaan nostatetaan elinkustannuksia kaikilla osa-alueilla. Tällaisia ovat poliitikkomme, kansan valitut. Eivät ilmeisesti ota lainkaan huomioon sellaista seikkaa että jos Kreikassa mellakoidaan, tulevat ne eteen täällä kotisuomessammekin ellei kansan hyväksi aleta mitään todellisia muutoksia tekemään.
- elämää se vain on
Samoja epäkohtia olen kokenut minäkin sairasta äitiäni hoitaessa.
Jouduin aikoinani valintatilanteeseen työpaikkani ja omaisen hoidon välillä, koska laitospaikkaa ei löytynyt eikä myöskää vakinaista hoitajaa löytynyt. Toimeentulon pudotus oli valtava, jäädä ilman oikeaa kuukausipalkkaa vähän yli 300 e/kk omaishoidon palkkiolle. Jatkuvan taloudellisen vaikeuden lisäksi, hoitotyö oli raskasta ja kiinnipitävää. Jouduin valvomaan äitiäni koko ajan, kunnes hän oli petipotilaana. Ei lomia, ei sairaslomaa, ei yhtään omaa aikaa vain samaa juutamista ja kellotettua toimintaa koko päivän.
Isommasta omaishoidon tuesta jouduin taistelemaan. Raha ei tietenkään korvaa läheisyyden tunnetta ja sitä, että saa hoitaa rakasta ihmistä. Mutta omaishoitajankin pitää saada ruokaa, maksaa asumiskustannukset. Monikin meistä on pakotettu tekemään ratkaisun työ vai omaishoito, sillä yhteiskunta on supistanut palveluitaan ja vierittää vastuun vanhusten/läheisten hoidosta omaisille. Monikaan työnantaja ei hyväksy sitä, että kesken työpäivän lähdetään lääkitsemään, syöttämään ja vaihtamaan vaippaa kotiin. Eikä se ole oikein hoidettavaakaan kohtaan.
Mitä tulee omaan henkiseen hyvinvointiini. Ensin aluksi, kun äitini oli sellaisessa kunnossa, että hänet voi jättää edes puoleksi tunniksi yksin, sai sen puolituntia omaa aikaa. Mutta kun hän huononi olin koko 24 tuntia vuorokaudesta varuillani, nostin käänsin, syötin juotin...äitini ei ollut luonteeltaan mikään helpoin hoidettava. Yöunet jäivät vähiin ja kulöjin kuin horroksessa, toimin kuten robotti (kuten toisetkin täällä on mainninneet). Koko oma sosiaalinen piirini hylkäsi minut kun minulla ei ollut aikaa heille. Avioliittoni kariutui, koska olin niin väsynyt ja hermostunut koko ajan. Kaikki henkilökohtainen hyvinvointi valui kuin hiekka sormienvälistä.
Kotosairaanhoidon henkilöt keskittyivät vain hoidettavan hyvinvointiin ja yleisin toteamus oli "Hyvinhän täällä mennään ja pärjätään". Kukaan ei huomannut väsymystäni, ja jos olisi huomannutkin ei välittänyt. Välillä tuntui, että pää räjähtää kun terveyskeskuksesta määrättiin uusia hoitomenetelmiä, joista oli epävarma osaako niitä. Monesti tuntui, että onko ihan oikein että hoitoalalle kouluja käymätön vastaa mm. kipulääkityksestä ja muista toimenpiteistä mitä omaishoitajilta velvoitetaan. Vastuu oli valtava ja aiheutti jatkuvaa stressia siitä, menikö varmasti kaikki oikein.
Kukaan ei tullut kauppaamaan pekkaspäiviä, kesä- tai talvilomia. Joskus tuli tiedote postista jostain omaishoitajille ja hoidettaville järjestetyistä retkistä. Vie myt sitten petipotilas sinne virkistymään. Oikeastaan taisi siinä omaishoidon sopimuksessakin lukea, ettei alin palkkioluokka oikeuta lomiin. Joskus oikeasti toivoin, että saisin äidin edes päiväksi sairaalaan, että saisin nukkua ja käydä edes suihkussa rauhassa. Koko elämäni pyöri tosiaankin vain hoidettavan ehdoilla. Vie lääkäriin, lähde viemää kuntoutukseen, mittaa verensokeri, kokeile verenpaine, vaihda pissapussi, vaihda vaippa...
Mitä minulle tästä menneestä ajasta jäi käteen? Pankkilaina jonka turvin elin ne vuodet kun hoidin äitiäni ja hyvä omatunto siitä kun en laittanut läheistäni laitokseen. Suoraan sanoen minulta meni kaikki siksi, kun yritin olla inhimillinen häntä kohtaan, joka minut oli kasvattanut ja pienenä elättänyt.
Nyt yritän kiivaasti kouluttaa itseäni ja etsiä työpaikkaa, että pääsisin taas jaloilleni ja saisin joskus työeläkettä, kun tämä 8 vuoden hoitojakso tekee ison loven tulevaisuudessa minun omaan eläkkeesseeni.
Nyky-yhteiskunta yrittää palata siihen vanhaan ja entiseen, että vanhukset ja sairaat hoidettaisiin kotona. Kaunis ajatus ajatuksena, mutta silläkin asialla on myös kääntöpuoli. Monesti olen ajatellut sitäkin, että onko se kotihoito välttämättä kaikissa tapauksissa paras mahdollinen hoitopaikka.- epäkohtia on paljon.
Ei meillä omaishoitajaksi ryhtyneillä ole mitään oikeuksia. Sen jälkeen kun nimesi laitoit sopimuskaavakkeeseen olet yhteiskunnan ilmainen hoitaja joka vielä maksaa kovan veron palkkiostaan. Joka on muutenkin nykyaikana ihan minimaalinen.
Monikohan päättäjä olisi valmis jäämään kotiin ympärivuorokautiseen hoitotyöhän 300 - 400 e/kk. Ei kukaan.
Omaishoitajalle olisi saatava pakollinen loma, kuten muillakin palkansaajilla. Osa omaishoitajista on jo itsekin niin iäkkäitä, että edes viikon pakollinen yhtäjaksoinen loma olisi heille tarpeen jo omankin terveyden kannalta. lisäksi kuukaudessa saisi olla edes yksi päivä, jolloin he saisivat omaa aikaa itselleen henkilökohtaisiin asioihinsa. Mitenköhän ne lomat järjestettäisiin? Minusta olisi hyvä jos hoidettava laitettaisiin siksi aikaa ympärivuorokautiseen laitoshoitoon lomaviikoksi ja lisäksi kuntouttavaan sellaiseen. Siitä olisi sekin hyöty, että hoidettavan omaa toimintakyä saataisiin aktivoitua. Ja luulisi, ettei sellaista hoito/terapiamuotoa olisi tässä yhteiskunnassa vaikea järjestää.
Omaishoitajan lomat, virkistysmatkat, kuntoutukset on vain kauniita sanoja paperilla ja esitteissä. Käytännössä se ei toimi. Jos nyt jollain konstilla sattuisit pääsemään muutaman tunnin kestävälle virkistysretkelle, minne sinä laitat hoidettavan? Onko se virkistysretki kun otat hänet mukaan ja hoidat häntä siellä reissunpäällä. Sekin on koettu. Kertaakaan en enään lähde. Niin hirveä reissu se oli. Minne sinä viet hoidettavan virkistysmatkan ajaksi? Kuka hänen kanssaan tulee vai pitäisikö hänet jättää itsekäästi yksin oman onnensa nojaan täksi ajaksi?
Nykyään on eläkkeellä olevan todella vaikea päästä laitoskuntoutukseen, kokemuksen perusteella miltei mahdoton. Monesti se nostaisi toimintakykyä paremmin kuin kerran viikossa/parissa tehty yksittäinen fysikaalinen hoito.
Jotenkin ei ymmärrä sitä, että elä'keläinen on sen jälkeen oman onnensa nojassa kun eläkepäätös on tehty. Siihen loppuu kaikki yhteikunnan tuet. Mutta tietenkin siinä on takana tuottavuusajattelu, eläkeläinen ei enään ole tuottava yhteiskunnalle. Siksi vanhustenhoito siirretään nykyään omaisten vastuulle. Ja jos omaiset eivät kykene hoitamaan heidät sijoitetaan pienkoteihin, jotka nuottaavat vanhusten ja hoidettavien viimmeisetkin euro!
Minä henkilökohtaisesti odotan sitä aikaa takaisin, jolloin sairas ja vanha myydään huutokaupalla taloon hoidettavaksi, kuka halvimmalla ottaa. Siihen tämä vanhusten ja sairaiden hoito on jo hyvää vauhtia menemässä. Omaishoidontuki on siitä hyvä esimerkki.
- miniä78
Kuullostaa niin tutulle! Anoppini on omaishoitajana muistisairaalle miehelleen. Mieheni ja mieheni veljet perheineet sekä muu suku eivät nää mitä anoppini arki on ja kuinka väsynyt ja masentunut hän on:(. Aina vaan appiukkoni voinnista ja jaksamisesta puhutaan ja huolehditaan. Ite olen viimeiset 5 vuotta yrittänyt puhua siitä kuinka tärkeää olisi huolehtia anoppini jaksamisesta. Pelkään, että anoppini on ennemmin haudassa kun appiukkoni. Kun näen päivittäin tilanteen enkä voi tehdä mitään koska minua ei kuunnella ei edes mieheni. Anoppini on hoitanut ensin sisaruksensa pienestä asti kun äiti kuoli. Sen jälkeen lasten lapset ja nyt miehensä. Eikö anopillani ole oikeutta elää myös omaa elämää itseään varten? Järki on lähteä kun kuulen sukulaisten puhuvan kuinka appiukkoni oli taas virkeämpi ja kuinka se muistaa vanhoja juttuja. Kukaan ei todellakaan kysy anopiltani miten hän jaksaa. Itse olen yrittänyt hoitaa ostoksia ja huolehtia harvojen lomapäivien aikana että anoppini pääsee pois kotoa rentoutumaan jonnekin. Tilanne vain syö oman avioliittoni. Minun pitäisi vain tehdä niinkuin muu suku ja olla kun ei mitään ja ajatella vain itseäni. Toivoisin niin lisää palveluita ja lomia omaishoitajille. Ja Arvostan teitä todella:). Minusta jaksamista auttaisi paljon kunnon lomat ja kotiapu.
- väsynyt kaikkeen.
Olen itse mieheni omaishoitaja ollut jo vuosia. Koskaan en ole pitänyt lomaa enkä vapaata. Tänä keväänä ja kesänä olen huomannut itsessäni outoa väsymystä. Olen henkisesti väsynnyt. Jokainen päivä on samanlainen. Olen mieheni kanssa kahden 24/7. Eikä yhtään omaa aikaa ole. Hän on psyykesairas ja oikullinen. Joskun olisi mukavaa, jos saisi edes päivän aikaa itselleen. Saisi nukkua pitkään, käydä rauhassa parturissa, käydä katsomassa vanhoja ystäviä, jotka ovat häipyneet omaishoidon myötä.
Jotenkin vain on hyväksikäytetty olo. Olen miniänä joutunut hoitamaan hänen vanhempansa hautaan ja nyt sitten hänet. Jotenkin tuntuu kuin ne vähätkin tunteet häntä kohtaan ovat kuolleet. On vain tämä paperille laitettu hoitosuhde, ei muuta.
Jotenkin, en keksi ulospääsyä tilanteesta. Terapia- ja terveyskeskuskäynneillä kukaan ei kiinnitä huomiota kuin hänen terveyteensä. Minua syyllistetään sokeri- ja verenpainearvoista. Lisätään ylimääräistä painetta ja taakkaa harteille. Ei huomata sitä, että omaishoitaja yleensä tekee kaiken muunkin taloudessa hoitotyönsä lisäksi. Nurmikon leikkuut, lumityöt, polttopuut, huolehtii lääkkeet, asioinnin ja muun talouden. Joskus tuntuu, ettei vuorokausi riitä, siihen mitä joutuu taloudessa tekemään.
Joissin tapauksissa, kuten meilläkin, pieni inttervallihoito, edes muutaman päivän, auttaisi jaksamaan eteenpäin. Mutta nekin on vain naurettavia sanoja sopimuskaavakkeessa.
Välillä yöllä, kun miettii asioita ja tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan, miettii ulospääsyä tilanteesta, velvollisuuksista. Haluaisi hitusen sitä oikeaa elämää. Ihmisarvoista elämää. Joskus olen miettinyt sitä, että jospa vain jättäisi itsekkäästi kaiken, ottaisi avioeron ja häipyisi. Alottaisi oman elämän jossain muualla, vielä kun siihen on mahdollisuus. Jättäisi tämän yhteiskunnalle tehtävän ilmaistyön ja velvollisuuden tunnosta tehtävän hoitotyön. - pakkosta lomalle
Aika paljon meitä väsyneitä omaishoitajia näyttää täällä olevan.
Tiedän miten henkisesti kuluttavaa tämä toisesta huolehtiminen on. Monikin, meistä on jättänyt työnsä tai on itsekin pienellä eläkkeellä ja hoitaa läheistään nuhteettomasti. Täällä on mainnittu monasti sana velvollisuudentunto. sitähän se oikeastaan on.
Jotenkin tuntuu oudolta, että nämä mielenterveyspotilaat, jotka usein vielä ovat nuoria, sysätään omaisten harteille. Kokemuksesta tiedän, että koko perhe kärsii mielenterveyspotilaan kanssa. Monikin heistä on niin itsekeskeinen ja ihan täysin ympäri vuorokautista valvontaa tarvitsev, ettäse kuluttaa nuorenkin omaishoitajan loppuun.
Olen itsekin huomannut sen, miten omaishoitajalla eikä hänen sanoillaan ole minkäänlaista vaikutusta terveydenhoitajien, eikä muun henkilökunnan keskuudessa. Vain hoidettava on se johon keskitytään ja kaikki hänen (välillä aika lennokkaatkin kertomukset) uskotaan ilman suodatusta. Monelläkin mieleltään järkkyneellä, on näitä fyysisiäkin tuntemuksia. Valitetaan selkää, jalkoja, niskaa.Suoranaisesti haetaan sympatiaa omaan tilaansa ja nautitaan siitä kun terveydenhoitaja / terapeutti yhtyy voivotteluun ja valitukseen.
Minun mielestäni, juuri näitä mielenterveyspotilaita jotka ovat avohoidossa näillä omaishoitajilla, pitäisi laittaa jonkinasteiseen laitoskuntoutukseen aina välillä tai sitten pieneen terapeuttiseen työtoimintaan. Se tekisi koko perheelle välillä hyvää. Hoitaja saisi hetken levätä ja viettää kahden keskistä aikaa vaikkapa lapsiensa kanssa.
Kokemusta täällä on myöskin syöpäpotilaan ja dementikon hoidosta. Joten kokemusta kyllä löytyy. Jotenkin vanhan ihmisen hoito on erilaista kuin näiden nuorten mielenterveysongelmaisten. Vanhan ihmisen hoitamiseen hoitajakin asennoituu eri tavalla. Vaikka vanhuksen hoito on raskasta, nosteluineen, vaipanvaihtoineen, syöttämisineen se on kuitenkin erilaista kuin näiden nuorten psyykesairaiden. Minusta siihen pitäisi kiinnittää myös tässä omaishoidossa ja sen ehdoissa enemmän huomiota. Nuorten hoidokkien hoitajille pakolliset lomat, että he eivät polttaisi itseään loppuun. Saisivat nauttia vähän omastakin elämästä kun siihen on mahdollisuus. Ei luulisi, että nykypäivänä olisi hankala järjestää, edes viikon laitoshoito-jaksoa näille psyykeongelmaisille.
Lisäksi omaishoidon palkkio on erilainen jokaisessa sairaanhoitopiirissä. Jos toisessa saa samasta työstä 300 e/kk toisessa saa 600 e/kk. Minusta sekin olisi epäkohta joka pitäisi yhdenmukaistaa. Samoin nämä vapaapäivät ja lomat pitäisi saada pakolliseksi. Suomessa on paljon pienkoteja ja nykyään perustetaan näitä perhekoteja. Yhteiskunta voisi tälläisestä varata muutaman paikan näitä omaishoitajien lomien takia. Ei luulisi olevan hankala järjestää sillä, eivät kaikki pitäisi sitä lomaa yhtä aikaa. Samoin näille hoidettaville pitäisi saada jonkinlainen kuntoutusjakso, että toimintakyky pysyisi edes jonkinlaisella tasolla eikä passivoituisi niin sängyn pohjalle. Siellähän hekin saisivat vaihtelua ja uutta sosiaalista piiriä. Oikeastaan, tämän kuntoutusjakson ja omaishoitajan loman voisi yhdistää, niin yhteiskunta pääsisi pienemmillä kustannuksilla. - Honoluluun
Mihin työhön te omaishoitajat nyt haluaisitte mennä ja millaisen palkan uskoisitte saavanne?Voi hyvinkin olla, että omaisellenne järjestyy paikka kun otatte oman asunnon ja katoatte. Ei kukaan voi vaatia palaamaan. Saatte kolata lunta sitten. omassa asunnossa.
MInä olen liikuntakyvytön ja olen itseni omaishoitaja, mutta en saa siitä mitään palkkaa.En pääse ulos kuin kerran kuukaudessa. Siivoan kotini pyörätuolista käsin yhdellä kädellä.Erilaisilla apuvälineillä selviän. Makaan paljon, joskus 24 tuntia vrk:ssa,
Tilaan einekset kaupasta ja syön usein kylmää ruokaa. Eräs ystävä auttaa joskus suihkussa, mutta yleensä selviän itse. Tuoli kyllä kastuu.
En saa lainkaan omaishoidon tukea. Terveydenhoitaja kävi kerran ja pudisteli päätään. Lääkäri ei ole käynyt, mutta uusia reseptit puhelimitse. Sanomalehti tulee ja televisio on. En ole yhtään katkera. En halua muuta, tässä pärjätään.- miniä78
Olet itse valinnut tilanteesi. Moni omaishoitaja ei voi valita, ei voi jättää läheistänsä hoitamatta. En ymmärrä miten voit verrata itseäsi omaishoitajaan. Et tietenkään saa palkkaa koska hoidat itse itseäsi. Ei varmaan kukaan omaishoitaja tee työtä palkan takia. Väität ettet ole katkera mutta kuullostat olevan sitä omaishoitajia kohtaan. Toivoisit varmaan että olisi joku läheinen joka auttaisi. Mutta pitäisikö toisen auttaa kaikessa ilmaiseksi ja oman elämänsä uhraten? Nykypäivänä vaaditaan muilta hirveästi muttei itse tarvitse tehdä mitään ja se on surullista:(. Omaishoitajat syyllistetään pysymään kotona ja hoitamaan läheisensä. Itse seuraan vierestä kuinka anoppini taistelee 24/7 muistisairaan puolisonsa kanssa ja se on raskasta. Suomessa laitoshoito/hoitopaikat ovat mitä ovat. Mutta jossakin se raja tulee ettei enään ole oman elämän/terveyden kustannuksella järkevää hoitaa toista kotona! Toivoisin ettei muilla tarvitsisi seurata vierestä. Itselläni ei sananvaltaa ole tässä perheessä joten voin vain hiljaisesti toivoa, että muutkin huomaavat tilanteen ennenkuin on liian myöhäistä:(.
- kirsikka7
Mitäpä sinä omaishoidon tuella teetkään. Sen saa yleensä hoitotyötä tekevä. Luuletko oikeasti, että omaishoidontuki tulee jokaiselle automaattisesti? Kaikesta huomaa, että et paljon asiasta mitään tiedä.
Minä ainakin olen omasta työpaikastani vuorotteluvapaalla siksi, että pystyn hoitamaan kuolevaa äitiäni, koska hän ei saanut mistään saattohoitopaikaa. - kirsikka7
miniä78 kirjoitti:
Olet itse valinnut tilanteesi. Moni omaishoitaja ei voi valita, ei voi jättää läheistänsä hoitamatta. En ymmärrä miten voit verrata itseäsi omaishoitajaan. Et tietenkään saa palkkaa koska hoidat itse itseäsi. Ei varmaan kukaan omaishoitaja tee työtä palkan takia. Väität ettet ole katkera mutta kuullostat olevan sitä omaishoitajia kohtaan. Toivoisit varmaan että olisi joku läheinen joka auttaisi. Mutta pitäisikö toisen auttaa kaikessa ilmaiseksi ja oman elämänsä uhraten? Nykypäivänä vaaditaan muilta hirveästi muttei itse tarvitse tehdä mitään ja se on surullista:(. Omaishoitajat syyllistetään pysymään kotona ja hoitamaan läheisensä. Itse seuraan vierestä kuinka anoppini taistelee 24/7 muistisairaan puolisonsa kanssa ja se on raskasta. Suomessa laitoshoito/hoitopaikat ovat mitä ovat. Mutta jossakin se raja tulee ettei enään ole oman elämän/terveyden kustannuksella järkevää hoitaa toista kotona! Toivoisin ettei muilla tarvitsisi seurata vierestä. Itselläni ei sananvaltaa ole tässä perheessä joten voin vain hiljaisesti toivoa, että muutkin huomaavat tilanteen ennenkuin on liian myöhäistä:(.
Miniä78,
En tarkoittanut äskeistä viestiä sinulle vaan tälle honolulu-henkilölle. Tunnut olevan sympaattinen ja asioista tietävä ihminen.
Ei meilläkään sisareni huomaa äitimme tilaa. Olen kyllä huomannut miten minua käytetään hyväksi tässä asiassa. Koska olen niin huono pitämään puoleni ja ajattelemaan itsekkäästi. Kukaan heistä ei tule edes siksi aikaa äidin seuraksi, että pääsisin kauppaan ruokaostoksille, vaan joudun pyytelemään napureita apuun näiksi hetkiksi.
Mutta toisaalta, he jakavat jo kovasti perintöä ja elävät jo hautajaisten jälkeisessä maailmassa vaikka kukaan ei ole edes vielä kuollut. - miniä78
kirsikka7 kirjoitti:
Miniä78,
En tarkoittanut äskeistä viestiä sinulle vaan tälle honolulu-henkilölle. Tunnut olevan sympaattinen ja asioista tietävä ihminen.
Ei meilläkään sisareni huomaa äitimme tilaa. Olen kyllä huomannut miten minua käytetään hyväksi tässä asiassa. Koska olen niin huono pitämään puoleni ja ajattelemaan itsekkäästi. Kukaan heistä ei tule edes siksi aikaa äidin seuraksi, että pääsisin kauppaan ruokaostoksille, vaan joudun pyytelemään napureita apuun näiksi hetkiksi.
Mutta toisaalta, he jakavat jo kovasti perintöä ja elävät jo hautajaisten jälkeisessä maailmassa vaikka kukaan ei ole edes vielä kuollut.Kirsikka7, kuullostaa niin tutulle:(. Itse olen ainoa joka lukee rivien välistä kuinka anoppini on loppuun palanut eikä jaksa enään pitkään, mutta lapset eivät vain kerkeä omalta elämältään auttamaan. Nytkin on viikon olleet lapsenlapset hoidossa 24/7 vaikka appiukossanikin on täysi työ. Itsekkäillä on niin helppo teettää meillä ei niin itsekkäillä työt:(. Teet arvokasta työtä ja toivon, että muutkin sen vielä ymmärtävät. On niin tätä nykyaikaa, isovanhemmista otetaan kaikki irti, mutta itsellä ei tarvitse auttaa kun tilanne niin vaatisi. Oi kun oisikin joku paikka missä voisi näistä asioista keskustella:). En voi asiasta edes mieheni kanssa keskustella. Ei ota vastaan tietoa kieltää tai on liian raskasta käsitellä:(.
- Tuuli
miniä78 kirjoitti:
Kirsikka7, kuullostaa niin tutulle:(. Itse olen ainoa joka lukee rivien välistä kuinka anoppini on loppuun palanut eikä jaksa enään pitkään, mutta lapset eivät vain kerkeä omalta elämältään auttamaan. Nytkin on viikon olleet lapsenlapset hoidossa 24/7 vaikka appiukossanikin on täysi työ. Itsekkäillä on niin helppo teettää meillä ei niin itsekkäillä työt:(. Teet arvokasta työtä ja toivon, että muutkin sen vielä ymmärtävät. On niin tätä nykyaikaa, isovanhemmista otetaan kaikki irti, mutta itsellä ei tarvitse auttaa kun tilanne niin vaatisi. Oi kun oisikin joku paikka missä voisi näistä asioista keskustella:). En voi asiasta edes mieheni kanssa keskustella. Ei ota vastaan tietoa kieltää tai on liian raskasta käsitellä:(.
Minä olin appiukkoni omaishoitajana. Mieheni ja hänen sisarensa eikä heidän äitinsä, "appimuori", tajunneet koko tilannetta. Hoidettavallani oli paha sydämen vajaatoiminta, pistoksilla oleva diabetes ja aivojen verenkiertohäiriö. Hän sai yllättäviä tajuttomuuskohtauksia, jolloin sitten lähdettiin ambulanssikyydillä sairaalaan yli sadan km päähän. Olin hänen kanssaan 24/7. Olin ainut johon hän luotti ja jolta pyysi apua. Tämän kolmen vuoden omaishoidonaikana lähennyin appiukkoni kanssa niin paljon, että hän oli minulle kuin oma isä. En kadu päivääkään, että jäin pois töistä hoitamaan häntä. Kaikista pahin hetki oli se kun kotisairaanhoitaja kävi katsomassa häntä ja sanoi minulle, että sydän on nyt siinä kunnossa, että oikean lähtöön ei ole enään kauan. Haluaisinko, että hän nukkuu pois kotona vai sairaalassa? Tiesin, miten mieheni ja hänen sisarensa olisivat suhtautuneet asiaan, jos olisivat tienneet isänsä kuolevan. Samoin hänen puolisonsa olisi vouhottanut vain maallisen mammonan perään kuten hänen lapsensakin. Hänet vietiin sairaalaan ja hän nukkui rauhallisesti pois seuraavana yönä. Hänen perillisensä, eivät edes osallistuneet hautajaisten järjestelyyn eivätkä perunkirjoituksen valmisteluun mitenkään. Kaikki oli itsestään selvää, että tein sen vaikka juridisesti en kuulunutkaan kuolinpesään.
Meni muutama vuosi, huomasin appimuorissani lieviä dementtian oireita. Puhuin niistä miehelleni ja hänen sisarelleen ja hänen puolisolleen. Kuvittelin kuulemma asian. Tilanne paheni, Appimuorini, karkaili öisin, kasteli petiään ja kävi väkivaltaiseksi. Kuvittelin senkin. Kuitenkin sain eräältä kotisairaanhoitajalta kannustusta viedä hänet lääkäriin ja hän sai paha dementtia diagnoosin. Automaattisesti taas tämä hoitotyö vieritettiin niskoilleni vaikka odotin silloin ainutta lastani. Mieheni siskon lapset olivat silloin jo aikuisia ja hänellä olisi ollut aikaa hoitaa äitiään edes silloin tällöin. Mutta kaikki asuntovaunulla tehdyt lomareissut ja uskovaisten juhlat olivat taas tärkeämpiä kuin oma äiti. En tiedä tänäkään päivänä miten jaksoin huolehtia pienestä vauvasta ja dementtiapotilaasta ja muista sen hetkisistä asioista. Muistan vain sen miten väsynyt olin. Kuljin ja tein kuin robotti konsanaan. Jälkeenpäin olen huomannut, etten saanut nauttia edessiitä hetkestä kun vauvani oli pieni. Oli vain heidän äitinsä ja se oli tärkein. Sitten jouduin itse leikkauskierteeseen, silloinkaan tytär ei osallistunut äitinsä hoitoon. Jouduin palkkaamaan ulkopuolisen hoitajan siksi aikaa kun olin sairaalassa, niiltäkin sairaalajaksoilta lähdin ennemmin kuin olisin saanut, omalla vastuullani, hoitamaan heidän äitiään. Puhuin monta kertaa. että appimuorille etsittäisiin jokin pienkotipaikka, koska vanhainkotipaikkoja ei löytynyt. Mutta puheitani ei otettu kuulevaan korvaan. Kunnes sitten kerran olin Ortonissa sairaalassa selästäni ja sain nostelukiellon. Silloin kerroin sosiaalihoitajalle tilanteen ja sen miten väsynyt olin appimuorini hoitamiseen. Hän alkoi järjestää asiaa. Meni muutama viikko ja hän sai pienkodista hoitopaikan, jonne appimuori sitten vietiin. Sain jatkuvasti syytöksiä hänen lapsiltaan, olin laiska ja teettelin sairauteni jne...Sitten kun toivuin sen verran, että pääsin kunnolla kävelemään Puolisoni ja hänen sisarensa aikoivat ottaa appimuorini takaisin kotihoitoon pienkodista. Soitin salaa sosiaaliohjaajalle, joka minua oli auttanut, hän sai estetyksi asian. Kun Mummu sitten muutama vuosi sitten kuoli hoitokodissa, sain siitäkin nuhteet. En ollut käynyt siellä häntä päivittäin katsomassa enkä syöttämässä. Ihmettelin, eikö se olisi ollut hänen lastensa velvollisuus, ei minun.
Ja sama rumba alkaa taas. Nyt mieheni on siinä kunnossa, että joudun hoitamaan häntä....oikeasti en tiedä jaksanko samaa enään. Olen vain henkisesti vain niin loppu ja kuivunut tämän hoitotyön kanssa, että jotenkin kaikki tuntuu vastemieliseltä. Sillä tiedän, että hän kulkee äitinsä jälkiä.
Monikin ajattelee, että olenhan naimisissa hänen kanssaan...niin naimisissa, paperilla. Kaikki tämä omaishoitorumba on tappanut avioliitostamme kaikki. Silloin nuorena ei ollut aikaa mihinkään henkilökohtaiseen, ei edes rakkauteen eikä hellyydenosoituksiin. Ja nyt...mitään ei ole enään jäljellä...on vain sama katto ja..paperiavioliitto ja hoitosuhde rahasta. - miniä78
Tuuli kirjoitti:
Minä olin appiukkoni omaishoitajana. Mieheni ja hänen sisarensa eikä heidän äitinsä, "appimuori", tajunneet koko tilannetta. Hoidettavallani oli paha sydämen vajaatoiminta, pistoksilla oleva diabetes ja aivojen verenkiertohäiriö. Hän sai yllättäviä tajuttomuuskohtauksia, jolloin sitten lähdettiin ambulanssikyydillä sairaalaan yli sadan km päähän. Olin hänen kanssaan 24/7. Olin ainut johon hän luotti ja jolta pyysi apua. Tämän kolmen vuoden omaishoidonaikana lähennyin appiukkoni kanssa niin paljon, että hän oli minulle kuin oma isä. En kadu päivääkään, että jäin pois töistä hoitamaan häntä. Kaikista pahin hetki oli se kun kotisairaanhoitaja kävi katsomassa häntä ja sanoi minulle, että sydän on nyt siinä kunnossa, että oikean lähtöön ei ole enään kauan. Haluaisinko, että hän nukkuu pois kotona vai sairaalassa? Tiesin, miten mieheni ja hänen sisarensa olisivat suhtautuneet asiaan, jos olisivat tienneet isänsä kuolevan. Samoin hänen puolisonsa olisi vouhottanut vain maallisen mammonan perään kuten hänen lapsensakin. Hänet vietiin sairaalaan ja hän nukkui rauhallisesti pois seuraavana yönä. Hänen perillisensä, eivät edes osallistuneet hautajaisten järjestelyyn eivätkä perunkirjoituksen valmisteluun mitenkään. Kaikki oli itsestään selvää, että tein sen vaikka juridisesti en kuulunutkaan kuolinpesään.
Meni muutama vuosi, huomasin appimuorissani lieviä dementtian oireita. Puhuin niistä miehelleni ja hänen sisarelleen ja hänen puolisolleen. Kuvittelin kuulemma asian. Tilanne paheni, Appimuorini, karkaili öisin, kasteli petiään ja kävi väkivaltaiseksi. Kuvittelin senkin. Kuitenkin sain eräältä kotisairaanhoitajalta kannustusta viedä hänet lääkäriin ja hän sai paha dementtia diagnoosin. Automaattisesti taas tämä hoitotyö vieritettiin niskoilleni vaikka odotin silloin ainutta lastani. Mieheni siskon lapset olivat silloin jo aikuisia ja hänellä olisi ollut aikaa hoitaa äitiään edes silloin tällöin. Mutta kaikki asuntovaunulla tehdyt lomareissut ja uskovaisten juhlat olivat taas tärkeämpiä kuin oma äiti. En tiedä tänäkään päivänä miten jaksoin huolehtia pienestä vauvasta ja dementtiapotilaasta ja muista sen hetkisistä asioista. Muistan vain sen miten väsynyt olin. Kuljin ja tein kuin robotti konsanaan. Jälkeenpäin olen huomannut, etten saanut nauttia edessiitä hetkestä kun vauvani oli pieni. Oli vain heidän äitinsä ja se oli tärkein. Sitten jouduin itse leikkauskierteeseen, silloinkaan tytär ei osallistunut äitinsä hoitoon. Jouduin palkkaamaan ulkopuolisen hoitajan siksi aikaa kun olin sairaalassa, niiltäkin sairaalajaksoilta lähdin ennemmin kuin olisin saanut, omalla vastuullani, hoitamaan heidän äitiään. Puhuin monta kertaa. että appimuorille etsittäisiin jokin pienkotipaikka, koska vanhainkotipaikkoja ei löytynyt. Mutta puheitani ei otettu kuulevaan korvaan. Kunnes sitten kerran olin Ortonissa sairaalassa selästäni ja sain nostelukiellon. Silloin kerroin sosiaalihoitajalle tilanteen ja sen miten väsynyt olin appimuorini hoitamiseen. Hän alkoi järjestää asiaa. Meni muutama viikko ja hän sai pienkodista hoitopaikan, jonne appimuori sitten vietiin. Sain jatkuvasti syytöksiä hänen lapsiltaan, olin laiska ja teettelin sairauteni jne...Sitten kun toivuin sen verran, että pääsin kunnolla kävelemään Puolisoni ja hänen sisarensa aikoivat ottaa appimuorini takaisin kotihoitoon pienkodista. Soitin salaa sosiaaliohjaajalle, joka minua oli auttanut, hän sai estetyksi asian. Kun Mummu sitten muutama vuosi sitten kuoli hoitokodissa, sain siitäkin nuhteet. En ollut käynyt siellä häntä päivittäin katsomassa enkä syöttämässä. Ihmettelin, eikö se olisi ollut hänen lastensa velvollisuus, ei minun.
Ja sama rumba alkaa taas. Nyt mieheni on siinä kunnossa, että joudun hoitamaan häntä....oikeasti en tiedä jaksanko samaa enään. Olen vain henkisesti vain niin loppu ja kuivunut tämän hoitotyön kanssa, että jotenkin kaikki tuntuu vastemieliseltä. Sillä tiedän, että hän kulkee äitinsä jälkiä.
Monikin ajattelee, että olenhan naimisissa hänen kanssaan...niin naimisissa, paperilla. Kaikki tämä omaishoitorumba on tappanut avioliitostamme kaikki. Silloin nuorena ei ollut aikaa mihinkään henkilökohtaiseen, ei edes rakkauteen eikä hellyydenosoituksiin. Ja nyt...mitään ei ole enään jäljellä...on vain sama katto ja..paperiavioliitto ja hoitosuhde rahasta.Tuuli, ehkä sinun on jo aika ajatella viimein itseäsi! Et ole mitään velkaa miehellesi etkä miehesi suvulle. Olet tehnyt kaiken mahdollisen suvun puolesta etkä ole siitä saanut muutakuin moitteita. Tiedän että on vaikea luopua auttamisesta silloin kun se tulee sydämestä ja halusta auttaa. Tiedän kokemuksesta kuinka se syö itsetunnon kun elää ihmisten keskellä jotka eivät arvosta. Tiedän myös kuinka paljon elämällä on annettavaa kun uskaltaa lähteä.
- 1+1+1+
http://www.omaishoitajat.fi/omaishoidon-teesit
Asiasta kiinnostuneille luettavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768