Elämäni lapsuudesta tähän päivään

Olen aina ollut luonteeltani ujo ja hiljainen. Yläasteelle siirtyessä jouduin aivan eri luokalle kuin kaverini. En koko yläasteen aikana saanut omalta luokaltani ketään ystävää. Kaikki senaikaiset kaverini olivat rinnakkaisluokilla tai vuotta alemmalla tai ylemmällä luokalla. Äitini oli tuohon aikaan saanut jälleen töitä ja juominen oli hieman rauhoittunut, mutta vapaapäivisin äiti oli humalassa. Yläasteaikana muutimme lähemmäksi koulua ja tästä syystä kaverini olisivat halunneet käydä meillä usein. Pelkäsin kuitenkin, että äitini on kotona humalassa ja jouduin keksimään aina tekosyyn, minkä vuoksi kaverini ei juuri nyt voinut tulla meille. Häpesin äitiäni ja hänen juomista. Tästä välttelystä ja salailusta johtuen kaverini alkoivat hiljalleen vältellä minua. Kaveripiirini kutistui, sillä en viikonloppuisin ollut kylillä vaan kotona vahtimassa äitini juomista ja ettei hän satuttaisi itseään. Toisaalta ei mieleni edes tehnyt lähteä toisten mukaan, koska tiesin mitä heillä oli mielessään. Yläasteen loputtua minulla oli muutama kaveri, joille en kuitenkaan voinut kertoa äitini juomisesta, vaikka kyllä he varmaan tiesivät kylän puheista asiasta.
Yläasteen jälkeen menin kotikuntani lukioon. Olisin tuolloin jo halunnut pois kotoa, mutta olin jo nuorempana päättänyt että haluan käydä lukion ja en olisi uskaltanut lähteä vieraalle paikkakunnalla vielä 16-vuotiaana opiskelemaan. Tuolloin ajatuksissani oli vain yksi tavoite: yritän jaksaa vielä viimeiset kolme vuotta, jonka jälkeen olen vapaa lähtemään pois kotoa elämään aivan omaa elämääni. Lukioaika meni kuten yläasteaika. En juuri viikonloppuisin missään käynyt, koska pelkäsin äitini lähtevän juomaan kylille, josta välillä jouduin äidin hakemaan taluttaen kotiin, kun hän ei itse pystyssä pysynyt. Usein iltaisin itkin itseni uneen äidin vuoksi. Miksi olin syntynyt tällaiseen perheeseen? Juomisesta huolimatta äiti kuitenkin pystyi käymään töissä, mutta sielläkin oli alettu epäilemään äidin juomisen suhteen. Äidilläni oli edelleen raittiitakausia juomisesta, jolloin elämä oli keveämpää ja itselläni helpompaa, mutta aina pelkäsin sitä milloin äitini taas ratkeaa juomaan.
Kun pääsin ylioppilaaksi, pääsin ammattikorkeakouluun opiskelemaan toiselle puolelle Suomea. Äidilleni en opiskelupaikkojani valitessa ollut puhunut paikkakunnista mitään. Äitini oletti, että olisin hakenut lähikaupunkeihin opiskelemaan, missä puolet kotikunnan nuorista myös kävi kouluja. Itse kuitenkin halusin kauaksi pois viinanhuuruisesta kodista ja kotikuntani juoruista. Kun aloitin ammattikorkeassa opinnot, asuin tuolloin soluasunnossa. Silloin elämäni helpottui. Ei tarvinnut hävetä tuoda kavereita kotiin eikä tarvinnut pelätä, onko kotona humalainen ihminen vastassa. Kotipaikkakunnalla käyntini olivat harvassa, sillä en halunnut tuhlata viikonloppuja siihen, että katsoisin äitini juomista, mutta vaariani halusin tavata sillä hän oli yksi minua tukeva ihminen. Vaarini kuitenkin kuoli vuoden kuluttua siitä, kun oli muuttanut opiskelupaikkakunnalle. Silloin menetin hyvin rakkaan ihmisen.
Kun muutin opiskelupaikkakunnalla, siellä myös tapasin nykyisen aviomieheni. Aviomieheni oli ensimmäinen henkilö, jolle uskalsin kertoa omasta perhetaustani, vaikka se aluksi oli hyvin vaikeaa. Onneksi mieheni ymmärsi tilanteeni ja on tukenut minua asiassa siitä lähtien. Mieheni on ns. "hyvästä perheestä", joilla on ollut aina vakaa taloudellinen tilanne ja perheessä ei ole alkoholin kanssa läträtty vaan päinvastoin mieheni vanhemmat eivät käytä alkoholia juuri lainkaan. Appeni saattaa joskus harvoin ottaa saunaoluen, mutta anoppini suhtautuminen alkoholiin on hyvin jyrkkä, vaikka eivät he uskovaisia ole. Appivanhempani ovat mukavia ja tulemme hyvin toimeen keskenämme. Anoppini on sanonut useaan kertaan, että pitää minua kuin omana tyttärenään, kun hänellä on kaksi poikalasta. Sen takia emme ole mieheni kanssa puhuneet heille äitini juomisesta tai muusta perhetaustoista. Olennaisen he tietysti tietävät, että isäni on kuollut ollessa ala-asteella ja lama-aikana tullut rahahuolia, mutta alkoholinkäytöstä ja muusta emme ole puhuneet mitään. Mieheni vanhemmat ovat tavanneet äitini vain kerran minun ja mieheni häissä, jolloin äitini oli hyvässä kunnossa. Tämän jälkeen yhteisiä sukujuhlia ei ole ollut ja sen vuoksi heidän tapaamista on onnistuttu välttämään. Mielessäni kuitenkin jäytää lähes jatkuvasti äitini juomisen salailu. En uskalla mieheni vanhemmille kertoa asiasta, sillä en tiedä miten he suhtautuvat asiaan ja siihen että sitä on salailtu jo useamman vuoden ajan.