Olen syntynyt vuonna 1987 perheen kuopukseksi. Minulla on kaksi isosiskoa, jotka ovat minua yli 10 vuotta vanhempia. Kun synnyin, asuimme isäni isän rakentamassa omakotitalossa, jota oli laajennettu vanhempieni muuttaessa siskojeni kanssa isän kotiin. Samassa taloudessa asuivat myös mummoni sekä vaarini eli isän vanhemmat. Mummoni oli juuri ennen syntymääni sairastunut syöpään ja kuoli muutaman viikon kuluttua syntymästäni. Se oli kova suru-uutinen koko perheelle.
Jo siskojeni ollessa pieniä perheessämme oli käytetty jonkin verran alkoholia, mutta alkoholin käyttö lisääntyi mummoni kuoltua, sillä mummoni oli aiemmin pitänyt alkoholin käytön kurissa. Lapsuudestani muista, että isä ja äiti käyttivät alkoholia joka viikonloppu. Vaarini, joka vielä asui meillä, ei juuri puuttunut tilanteeseen vaan eli omaa elämäänsä. Tuossa vaiheessa molemmat isosiskonikin olivat muuttaneet pois kotoa. Itse en vielä alle kouluikäisenä ymmärtänyt, että alkoholin käyttö joka viikonloppu ja humalajuominen ei ole aivan normaalia. Vasta ala-asteelle mennessäni aloin asiasta jotain ymmärtämään. Vanhempieni alkoholin käyttöön kuului myös väkivalta. Kun isäni oli juonut riittävästi, hermostui hän helposti. Äidilläni oli tapana jopa välillä ärsyttää isääni, josta isä hermostui ja kohdisti väkivallan äitiini, jolloin äidillä saattoi olla silmä mustana tai haava otsalla. Meihin lapsiin väkivaltaa ei koskaan kohdistunut. Usein viikonloppuisin turvauduin vaariini, joka mielellään vietti aikaa kanssani.
90-luvun puolivälissä lama iski perheeseemme. Isäni jäi työttömäksi ja äitini osa-aikaistettiin työssään. Lopulta äitinikin sanoi itsensä irti työpaikastaan. Isälläni oli ollut yritys muutaman ystävänsä kanssa, josta velkaa jäi myös meidän perheelle. Silloin ei rahaa ollut velkoja maksaa, joten velkojen maksuun oli kiinnitetty kotimme. Kotimme meni myyntiin. Samaan aikaan isäni kuoli, tuolloin olin 9-vuotias. Sen jälkeen perheessämme muuttui kaikki.
Muutin äitini kanssa vuokrakaksioon ja vaarini pääsi vanhuksille tarkoittettuun rivitaloyhtiöön asumaan omaan pieneen yksiöön. Äitini sairastui mahahaavaan isäni kuoleman jälkeen, koska äidille jäi nyt maksettavaksi isän osuudet yrityksen veloista ja äidille oli asioiden vuoksi ollut kova stressi. Äitini kuitenkin parantui vatsahaavasta ja jonkun kuukauden ajan hän oli täysin raittiina. Mutta jonkun ajan päästä alkoholi astui takaisin kuvioihin. Äitini ollessa työttömänä hän joi lähes joka päivä, juominen siis lisääntyi isäni kuoleman jälkeen. Äidilläni oli myös raittiita jaksoja, jolloin elämä oli hyvinkin mukavaa. Äidin kanssa oli mukava puuhastella kaikenlaista. Mutta silloin, kun hän oli humalassa, ei hän jaksanut keskittyä juuri mihinkään. Äiti korvasi tuolloin huomionsa roskaruuan tapaisella tai muulla vastaavalla. Isäni kuoleman jälkeen turvauduin vaariini yhä enemmän, josta tuli minulle ikään kuin uusi isähahmo.
Alle 12-vuotiaana minulla oli paljon kavereita naapurustossa sekä koulusta myös. Muistan kuitenkin, että ala-asteella ollessani jotkin koulukaverini alkoivat muuttaa käytöstään minua kohtaan: he eivät enää juuri leikkineet kanssani eivätkä tulleet käymään luonani. Kaikkeen tähän oli syynä äitini juominen. Kotikylässäni kulki kaikenlaisia juoruja perheestäni, joissa kaikissa ei edes ollut mitään perää. Minua myös kiusattiin koulussa taustani takia. Laman jälkeen ei rahaakaan juuri ollut. Vaatteeni ostettiin kirpputorilta tai olivat muiden vanhoja. Kerran vuodessa, yleensä ennen koulun alkua saatettiin äidin kanssa käydä kaupungissa ostamassa hieman uutta kouluvaatetta. Siskoni yrittivät jonkin verran auttaa ostamalla minulle synttäri- tai joululahjaksi vaatetta, mutta heilläkin oli omat opintonsa ja toisella siskolla jo myös perhe, joten ei heilläkään rahaa liiaksi ollut.
Elämäni lapsuudesta tähän päivään
2
141
Vastaukset
- NeitiKesäinen
Olen aina ollut luonteeltani ujo ja hiljainen. Yläasteelle siirtyessä jouduin aivan eri luokalle kuin kaverini. En koko yläasteen aikana saanut omalta luokaltani ketään ystävää. Kaikki senaikaiset kaverini olivat rinnakkaisluokilla tai vuotta alemmalla tai ylemmällä luokalla. Äitini oli tuohon aikaan saanut jälleen töitä ja juominen oli hieman rauhoittunut, mutta vapaapäivisin äiti oli humalassa. Yläasteaikana muutimme lähemmäksi koulua ja tästä syystä kaverini olisivat halunneet käydä meillä usein. Pelkäsin kuitenkin, että äitini on kotona humalassa ja jouduin keksimään aina tekosyyn, minkä vuoksi kaverini ei juuri nyt voinut tulla meille. Häpesin äitiäni ja hänen juomista. Tästä välttelystä ja salailusta johtuen kaverini alkoivat hiljalleen vältellä minua. Kaveripiirini kutistui, sillä en viikonloppuisin ollut kylillä vaan kotona vahtimassa äitini juomista ja ettei hän satuttaisi itseään. Toisaalta ei mieleni edes tehnyt lähteä toisten mukaan, koska tiesin mitä heillä oli mielessään. Yläasteen loputtua minulla oli muutama kaveri, joille en kuitenkaan voinut kertoa äitini juomisesta, vaikka kyllä he varmaan tiesivät kylän puheista asiasta.
Yläasteen jälkeen menin kotikuntani lukioon. Olisin tuolloin jo halunnut pois kotoa, mutta olin jo nuorempana päättänyt että haluan käydä lukion ja en olisi uskaltanut lähteä vieraalle paikkakunnalla vielä 16-vuotiaana opiskelemaan. Tuolloin ajatuksissani oli vain yksi tavoite: yritän jaksaa vielä viimeiset kolme vuotta, jonka jälkeen olen vapaa lähtemään pois kotoa elämään aivan omaa elämääni. Lukioaika meni kuten yläasteaika. En juuri viikonloppuisin missään käynyt, koska pelkäsin äitini lähtevän juomaan kylille, josta välillä jouduin äidin hakemaan taluttaen kotiin, kun hän ei itse pystyssä pysynyt. Usein iltaisin itkin itseni uneen äidin vuoksi. Miksi olin syntynyt tällaiseen perheeseen? Juomisesta huolimatta äiti kuitenkin pystyi käymään töissä, mutta sielläkin oli alettu epäilemään äidin juomisen suhteen. Äidilläni oli edelleen raittiitakausia juomisesta, jolloin elämä oli keveämpää ja itselläni helpompaa, mutta aina pelkäsin sitä milloin äitini taas ratkeaa juomaan.
Kun pääsin ylioppilaaksi, pääsin ammattikorkeakouluun opiskelemaan toiselle puolelle Suomea. Äidilleni en opiskelupaikkojani valitessa ollut puhunut paikkakunnista mitään. Äitini oletti, että olisin hakenut lähikaupunkeihin opiskelemaan, missä puolet kotikunnan nuorista myös kävi kouluja. Itse kuitenkin halusin kauaksi pois viinanhuuruisesta kodista ja kotikuntani juoruista. Kun aloitin ammattikorkeassa opinnot, asuin tuolloin soluasunnossa. Silloin elämäni helpottui. Ei tarvinnut hävetä tuoda kavereita kotiin eikä tarvinnut pelätä, onko kotona humalainen ihminen vastassa. Kotipaikkakunnalla käyntini olivat harvassa, sillä en halunnut tuhlata viikonloppuja siihen, että katsoisin äitini juomista, mutta vaariani halusin tavata sillä hän oli yksi minua tukeva ihminen. Vaarini kuitenkin kuoli vuoden kuluttua siitä, kun oli muuttanut opiskelupaikkakunnalle. Silloin menetin hyvin rakkaan ihmisen.
Kun muutin opiskelupaikkakunnalla, siellä myös tapasin nykyisen aviomieheni. Aviomieheni oli ensimmäinen henkilö, jolle uskalsin kertoa omasta perhetaustani, vaikka se aluksi oli hyvin vaikeaa. Onneksi mieheni ymmärsi tilanteeni ja on tukenut minua asiassa siitä lähtien. Mieheni on ns. "hyvästä perheestä", joilla on ollut aina vakaa taloudellinen tilanne ja perheessä ei ole alkoholin kanssa läträtty vaan päinvastoin mieheni vanhemmat eivät käytä alkoholia juuri lainkaan. Appeni saattaa joskus harvoin ottaa saunaoluen, mutta anoppini suhtautuminen alkoholiin on hyvin jyrkkä, vaikka eivät he uskovaisia ole. Appivanhempani ovat mukavia ja tulemme hyvin toimeen keskenämme. Anoppini on sanonut useaan kertaan, että pitää minua kuin omana tyttärenään, kun hänellä on kaksi poikalasta. Sen takia emme ole mieheni kanssa puhuneet heille äitini juomisesta tai muusta perhetaustoista. Olennaisen he tietysti tietävät, että isäni on kuollut ollessa ala-asteella ja lama-aikana tullut rahahuolia, mutta alkoholinkäytöstä ja muusta emme ole puhuneet mitään. Mieheni vanhemmat ovat tavanneet äitini vain kerran minun ja mieheni häissä, jolloin äitini oli hyvässä kunnossa. Tämän jälkeen yhteisiä sukujuhlia ei ole ollut ja sen vuoksi heidän tapaamista on onnistuttu välttämään. Mielessäni kuitenkin jäytää lähes jatkuvasti äitini juomisen salailu. En uskalla mieheni vanhemmille kertoa asiasta, sillä en tiedä miten he suhtautuvat asiaan ja siihen että sitä on salailtu jo useamman vuoden ajan.- NeitiKesäinen
Nykyään välit äitiini on hyvin huonot ja etäiset. Äitini on nykyään jo eläkkeellä ja juo lähes päivittäin. Aina, kun otan häneen yhteyttä, on äitini humalassa tai äitini soittaa minulle humalassa. Tästä tulee itselleni hyvin ahdistava ja surullinen olo ja usein puhelut päättyvät riitaan ja omaan itkuuni. Äitini ei jostain syystä tajua sitä, että hänen humalatilanteesta tulen hyvin vihaiseksi, eikä hän ymmärrä koskaan soittaa minulle selvin päin. Harvan kerran, kun olemme mieheni kanssa käyneet äitini luona, on hän aina ollut humalassa. Sen vuoksi emme juuri näekään toisiamme. Siskojeni käydessä äitimme luona, äitimme usein miten skarppaa ja on hyvässä kunnossa, mutta miksi ei silloin kun minä käyn? Asumme mieheni kanssa 500km päässä kotipaikastani ja sen kerran kun olemme siellä menossa käymään kaikki on pilalla. Siskoni asuvat huomattavasti lähempänä äitiämme.
Tällä hetkellä minulla pitäisi olla kaikki hyvin. Minulla ihana, rakastava aviomies, joka ymmärtää tilanteeni ja yrittää tukea sekä auttaa parhaansa mukaan. Meillä on oma koti ja oma taloutemme on vakaalla pohjalla. Ei tarvitse pelätä epämääräisiä juoruja ja elämä on vapautuneempaa eli ei tarvitse huolehtia siitä, että omassa kodissa odottaisi juopunut henkilö. Kuitenkin oman lapsuuteni on alkanut vaivaamaan minua nyt yhä enemmän. Mietin lapsuuttani etenkin iltaisin, sellaisina öinä kun uni ei meinaa tulla. Asiasta en ole kertonut kenellekään, en edes miehelleni. Siskojeni kanssa olen läheinen, mutta heillekin asiasta on vaikea kertoa, sillä he lähinnä nauravat äitini juomiselle, koska ovat katkeroituneet tilanteeseen eivätkä jaksa enää huolehtia asiasta. Mieleni tekisi niin kovasti mennä käymään vanhassa kotikunnassa, mutta pelkään sitä. Muistan sen kuinka perheemme elämästä juorut kulkivat suusta toiseen ja joskus kaverinikin kysyivät mitä ihmeellisimpiä asioita minulla, joihin en osannut vastata. Kotipaikkakunnalla useammat eivät kuitenkaan välttämättä minua tuntisi, mutta siitä huolimatta minulla ahdistun asiasta. Muutamia vanhoja kavereitani asuu kotipaikkakunnalla, mutta en heidänkään luona uskalla käydä äitiäni kohtaan kohdistuvien juorujen vuoksi. Jos joku minulta joskus kysyy, mitä äidilleni kuuluu tai miksi en äitini luona juuri käy, ympäri pyöreästi yritän vastata kysymyksiin. Minulla on edelleenkin hyvin vaikea kertoa äitini alkoholinkäytöstä, jota niin suunnattomasti häpeän. Vanhemmilla on hyvin suuri rooli lapsiensa elämässä ja tulevaisuudessa. Joskus, kun itselläni on omia lapsiani, yritän olla hyvä äiti ja pyrkiä siihen, ettei heidän tarvitse hävetä omia kotiolojaan ja murehtia asioista myöhemmin. Kiitos, kun olette jaksaneet lukea tämän vuodatukseni! Itsellänikin on nyt hieman keveämpi olo, kun sain asiasta kirjoittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187464Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662156- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691220RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551151Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019