Joku novelli....

Silmät kyyneleitä valuen juoksen. Juoksen niin nopeaa kun jaloista lähtee ja tunnen lentäväni. Puut vilahtelevat sivuillani ja hyppään oksien yli. Vieno hymy kaartuu huulilleni ja kiristän vauhtia. Aurinko laskee edessäni ja sen säteet osuvat kasvoihini puiden ja lehtien seasta aina välillä. Puut vähenevät ja lopulta näen tutun kallion kielekkeen. Pysähdyn ja hengitän kolmesti syvään. Katson auringon laskua ja vedenpintaa joka kimmeltelee ympärilläni. Majakka seisoo vahvana ja uljaana kallion vierellä. Lokkien ääni saa minut tuntemaan olevani taas maan pinnalla. Aurinko lämmittää ruumistani ja hymyilen entistä enemmän. Silmät ilosta tuikkien katson taivasta jonka pilvet ovat maalautuneet vaalenpunaiseksi ja violetiksi. Astun askeleen lähemmäs reunaa ja levitän käteni. Punaiset hiukseni pöllähtävät naamalleni vienon kesätuulen takia ja irvistän. Suu hymyssä, kädet levällään hyppään. Hyppään suoraan meren syleilyyn ja tunnen eläväni. Tunnen olevani vapaa.


Valkoinen paitani leijuu päälläni ja punaiset hiukset päässäni. Vesi on kirkasta ja lämmintä. Happi tuntuu loppuvan keuhkoistani ja nousen pintaan. Hengitän ilmaa keuhkoihini ja jään siihen hetkeksi. Kaikki se vuosien tuska on ohi. Minä selvisin, minä voitin. Vaatteet painavat minua alaspäin ja uin kohti rantaa. Pohja osuu kenkieni pohjaan ja kahlaan pois vedestä. Rantahiekka tarttuu märkiin kenkiini ja otan kengät pois. Paljaisiin jalkoihini tarttuu hiekkaa ja nauran. Kaivan shortsieni taskusta puhelimen ja laitan sen rantahiekalle kuivumaan. En jaksa välittää toimiiko se. Tahdon vain olla hetken onnellinen. Otan vauhtia ja juoksen ympäri hiekkaa, hyppään korkealle ilmaan ja tulen polviltani alas pehmeään hiekkaan. Teen kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä. Hymyilen aidosti. Kaadun hiekalle väsyneenä ja onnellisena. Silmäni painuvat kiinni. Katson vielä kerran veden pintaa ja aurinkoa joka valaisee minua viimeisillä säteillään. Suljen silmäni ja vaivun uneen.


Herään siihen kun vesi lainehtii varpaitteni päälle. Nousen vaivalloisesti istumaan ja katson hämmentyneenä rantahiekkaa jossa makasin. Kun pääni kääntyy kohti rannan reunaa siihen mistä metsä alkaa, näen pojan katsovan minua hymy huulillaan. Poika lähtee tulemaan kohti minua ja istahtaa viereeni. – Sähän nukuit sikeesti, hän sanoo ja hymyilee entistä enemmän. – Ööh, joo. Tunnenko mä sut? Kysyn hiukan epävarmana. – Ei me kai tunneta? Mut mä siis näin sut eilen illalla kun sä hyppäsit kalliolta ja riehuit tässä rannalla. Sitte sä nukahit, poika kertoo ja tunnen oloni vaivaantuneeksi. Näkikö hän eilisen riehumiseni, ja hyppyni? Voi ei. – Mä oon muuten Eemeli, hän sanoo ja nousee seisomaan. - Karoliina, vastaan ja nousen myös seisomaan. Huomaan puhelimeni kauempana rannalla ja haen sen juosten. Käynnistän sen kiroillen hiljaa. – Sun kannattaa pestä sun hiukset, hän huutaa metsän reunalta jonne hän on palannut. – Juu! Vastaan ja hymyilen. Haen vielä kengät ja lähden kävelemään pois rannalta. Metsän reunalla pysähdyn ja huomaan isolla kivellä lapun. Lappu on keltainen ja siinä lukee nimeni. Otan lapun epävarmana käteeni ja avaan sen. ’’ Hieno hyppy Karo t. Eemeli’’ Lapussa on vielä Eemelin numero. Hymyilen ja vedän kengät jalkaani.
_________________________________________________________-
Kommentteja!!!