Oma 40 elämänkriiseilyni eroineen jne päätyi nyt siihen, että minä ns. uranainen, vuosia sinkkuillut, otin ja perustin ns. uusperheen eronneen miehen kanssa jolla on ihana leikki-ikäinen tyttö. Mieskin on ihana, paras mikä on koskaan ollut.
Voiko tästä yhtälöstä selvitä ehjin nahoin? Onko kohtalontovereita?
Juu, tiedän moni mun ikäinen on jo mummo, mutta kun minulla ei koskaan ollut sitä lastakaan osin olosuhteiden pakosta... ja vapaudesta olen nauttinut, toisin kuin lapsen äiti, joka on minua 10 vuotta nuorempi (isä ei sentään ihan niin paljon).
Onko antaa neuvoja?
Voiko tästä yhtälöstä selvitä ehjin nahoin? Onko kohtalontovereita?
Juu, tiedän moni mun ikäinen on jo mummo, mutta kun minulla ei koskaan ollut sitä lastakaan osin olosuhteiden pakosta... ja vapaudesta olen nauttinut, toisin kuin lapsen äiti, joka on minua 10 vuotta nuorempi (isä ei sentään ihan niin paljon).
Onko antaa neuvoja?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oma neuvoni on se, että ota rauhassa ja etene suhteessa pienin askelin. Tytär on osa miestä halusit tai et. Ongelmia tulee yleensä kahdenkeskisen ajan puutteesta ja siitä, että tyttö on aina ykkönen. Toinen ongelma voi olla siinä, että miten lapsen biologinen äiti suhtautuu sinuun. Käytännön ongelmia tulee myös siitä, että esim. lomia ei voi päättää vapaasti itse, vaan niissä otettava aina lapsi huomioon.
Kun etenette suhteessa hitaasti, niin käytäntö opettaa yleensä sen, miten asiat ratkaistaan. Ei siis kannata suinpäin muuttaa yhteen. Yleisiä ongelmia tulee juuri siinä, että saatat kokea olevasi ilmaista lapsenhoitoapua (esim. mies ylitöissä), lapsen kiukuttelut ja se, että teillä on erilaiset arvot kasvattamisessa. Jos sinulla ei ole oikeutta komentaa tytärtä, niin se on tavallinen riidan aihe. Saatat myös kokea mustasukkaisuutta tyttärelle, koska hän on ykkösenä miehelle.
Itse elelin jossain vaiheessa lapsettoman miehen kanssa (minulla lapsia) ja me sovimme mm. niin, että minä maksoin kaikki lapsista aiheutuvat kulut. Suhde kaatui myöhemmin, joskaan ei lapsista johtuviin syihin. Lasten meteli ja jatkuvat menot aiheuttuvat kyllä ärtymystä miehessäni jatkuvasti, koska hän oli tottunut rauhaan. Itse päätin, että lasten pitää kuitenkin saada elää tavallista elämää esim. kutsua kavereita kotiin yökylään.
Kiitos asiallisesta vastauksesta.
Noita mainitsemisia ongelmia olen jo jotenkin ounastellutkin. Meillä tilanne on tosin se, että se on minun työni joka niitä ylitöitä teettää, miehellä on joustavampaa. Lisäksi olen sanonut, että varsinainen hoitovastuu ja vanhemmuus on ja pysyy isällä ja äidillä. Tämä on hienosti tähän mennessä myös toiminut. Mies on samaa mieltä ja upeasti tuleekin tyttärensä kanssa toimeen, muuten en olisi koko suhteeseenkaan alkanut. Ollut aikoinaan hoitovapaallakin ja kehittänyt jo siinä lapseensa lämpimät välit. Miehen mielestä minulla myös on oikeus komentaa, tosin olen siinä vielä aika tottumaton ja lepsu.
Exänsä (uranainen hänkin) saattaa enemmän olettaakin, että olen nyt jonkinlainen lapsenhoitaja pelkästään siksi että olen nainen. En tiedä... jotenkin sellainen vaikutelma on tullut.
Tällä hetkellä eniten askarruttaa pitäisikö minun olla jollakin lailla yhteyksissä tämän exän, lapsen äidin kanssa?
Miehen mielestä ei pidä yhtään (hän haluaa itsekin hajurakoa exäänsä, joka oli erossa aktiivinen). Mutta jotenkin naisena ymmärrän myös äidin uteliaisuuden ja halun keskustella tytön asioista naisten kesken.