Tuntevatko ateistit realistisesti miten heikolla hapella he jyrisevät muuhun maailmaan nähden. Koska ateismi
perustuu uskonpuutteeseen, sen pohjalla täytyy olla
totaalinen ja laaja-alainen tietämättömyys. Toisin sanoen Jumala ei ole antanut sellaisia todisteita itsestään, jotka kelpaisivat ateisteille ja ylittäisivät riman, henkisen tietämättömyyskynnyksen.
Tulevaisuuden kehityksestä voi ennustaa, että ateismi vähenee. Kun tutustutaan nykyaikaiseen tieteeseen, ei
tarvita meedion kykyjä sen ennustamiseen että tiede kokee seuraavaksi henkistymisen vaiheen, missä materialistinen maailmankuva pöllytetään kuin koinsyömä mantteli. Samalla tämä merkitsee uskonnollisten käsitysten, ( ´luulojen´ okay) tieteellistymistä.
Esimerkiksi voidaan ottaa Cernin hiukkaskiihdytin, millä pyritään ja ilmeisen onnistuneesti muuttamaan nykyisiä fysikaalisia vakioita. Onko valonnopeus suurin mahdollinen nopeus, miksi joillakin hiukkasilla on massa ja joillakin taas ei.
Tämä tieto selvittää myös eri ulottuvuuksien ymmärtämistä. Parapsyykkisten ilmiöiden tieteellinen tutkimus (pseudotieteellinen, okay ) on myös hyvässä nousussa. Tutkitaan kuolemanrajakokemuksia, selvänäköisyyttä, tele- ja psykokinesiaa jne jne. Kehitys menee siis kokoajan suuntaan, mistä löydetään näkymätön maailma ja ateistinen palttoo alkaa tuntua yhä ahdistavammalta, tulevaisuuden maailmassa enemmänkin primitiivireaktiolta.
Ateismi romahtaa!
26
159
Vastaukset
Kyllä se henkistyminen on edelleenkin teidän hihhulihahhulien ja muiden new age hörhöjen heiniä...
Olisiko sinulla esittää jotain faktoja tyhjänpäiväisen retoriikan sijaan? Vai oletko täällä vain trollaamassa ja jos olet, niin minua kiinnostaisi tietää, mikä motiivisi on?
"Kehitys menee siis kokoajan suuntaan, mistä löydetään näkymätön maailma..."
Jep, aivotutkimus kehittyy koko ajan. Jossain vaiheessa ne jumalat ja muut keijukaiset löytyvät siellä skannauksessa. Odotat varmaan jännityksellä?- Päänsärkykartoitus
Ateismissa tuntuu olevan moraalinen velvollisuus olla ymmärtämättä koko uskovien kirjoa.
Puhutaan yleis-skeptikoista, jotka tutisevat maailmankuvansa menettämisen puolesta."Ateismissa tuntuu olevan moraalinen velvollisuus olla ymmärtämättä koko uskovien kirjoa.
Puhutaan yleis-skeptikoista, jotka tutisevat maailmankuvansa menettämisen puolesta. "
Olisiko sinulla esittää jotain faktoja tyhjänpäiväisen retoriikan sijaan? Vai oletko täällä vain trollaamassa ja jos olet, niin minua kiinnostaisi tietää, mikä motiivisi on?- migreeni
Ihan hyvin määritelty.
- Atte Ateisti
"Ateismissa tuntuu olevan moraalinen velvollisuus olla ymmärtämättä koko uskovien kirjoa. "
Onko kiva lyödä itse tekemääsi olkiukkoa?
Nimensä mukaisesti ateisti suhtautuu epäilevästi jumalien olemassaoloon, ei muuhun. Määritelmän ulkopuolelle jäävät esim. ufoihin, tonttuihin, kaukoparantamiseen, maahisiin, jättiläisiin, demoneihin, vainajahenkiin, kaivonkatsontavitsoihin ja korteista ennustamiseen uskovat. En tunne moraalista velvollisuutta ymmärtää tai yrittää olla ymmärtämättä niitä.
En myöskään tunne moraalista velvollisuutta olla keräilemättä postimerkkejä. - Päänsärkykartoitus
Atte Ateisti kirjoitti:
"Ateismissa tuntuu olevan moraalinen velvollisuus olla ymmärtämättä koko uskovien kirjoa. "
Onko kiva lyödä itse tekemääsi olkiukkoa?
Nimensä mukaisesti ateisti suhtautuu epäilevästi jumalien olemassaoloon, ei muuhun. Määritelmän ulkopuolelle jäävät esim. ufoihin, tonttuihin, kaukoparantamiseen, maahisiin, jättiläisiin, demoneihin, vainajahenkiin, kaivonkatsontavitsoihin ja korteista ennustamiseen uskovat. En tunne moraalista velvollisuutta ymmärtää tai yrittää olla ymmärtämättä niitä.
En myöskään tunne moraalista velvollisuutta olla keräilemättä postimerkkejä.Ateismista annetaan kyllä hyvin yksinkertainen kuva, jos sitä pidettäisiin vain epäilynä. Jumalan olemassaolosta on joko -ei mitään näyttöä puolesta-, tai -vahvaa näyttöä vastaan-, ei mitään näyttöä puolesta. Molemmat kannat, sekä
vahva, että heikko ateismi käytännössä kieltävät suoraan, tai vähemmän suoraan Jumalan. Sen lisäksi on vielä käytännön totuus, missä ateisteista paljastuu suuri määrä kaikenlaiseen yliluonnolliseen hyvin skeptisesti tai kokonaan kieltämällä suhtautuvia. On perin harvinaista, jos ateistien joukosta löytyisi joku esim. paranormaaliklubin tms. jäsen. Itse en tunne yhtäkään ateistia, joka ei olisi samalla myös skepo, siksi myös skepsis ry:ssä kaikki ovat käytännössä ateisteja. Päänsärkykartoitus kirjoitti:
Ateismista annetaan kyllä hyvin yksinkertainen kuva, jos sitä pidettäisiin vain epäilynä. Jumalan olemassaolosta on joko -ei mitään näyttöä puolesta-, tai -vahvaa näyttöä vastaan-, ei mitään näyttöä puolesta. Molemmat kannat, sekä
vahva, että heikko ateismi käytännössä kieltävät suoraan, tai vähemmän suoraan Jumalan. Sen lisäksi on vielä käytännön totuus, missä ateisteista paljastuu suuri määrä kaikenlaiseen yliluonnolliseen hyvin skeptisesti tai kokonaan kieltämällä suhtautuvia. On perin harvinaista, jos ateistien joukosta löytyisi joku esim. paranormaaliklubin tms. jäsen. Itse en tunne yhtäkään ateistia, joka ei olisi samalla myös skepo, siksi myös skepsis ry:ssä kaikki ovat käytännössä ateisteja."Sen lisäksi on vielä käytännön totuus, missä ateisteista paljastuu suuri määrä kaikenlaiseen yliluonnolliseen hyvin skeptisesti tai kokonaan kieltämällä suhtautuvia."
Paitsi kun mennään esimerkiksi buddhalaisuuden piiriin.
" Itse en tunne yhtäkään ateistia, joka ei olisi samalla myös skepo, siksi myös skepsis ry:ssä kaikki ovat käytännössä ateisteja. "
Tuossa onkin heti pari argumenttivirhettä.
1) Omasta kokemuksesta yleiseen johtaminen
2) Implikaation ja ekvivalenssin sekoittaminen- 234rtfg
Päänsärkykartoitus kirjoitti:
Ateismista annetaan kyllä hyvin yksinkertainen kuva, jos sitä pidettäisiin vain epäilynä. Jumalan olemassaolosta on joko -ei mitään näyttöä puolesta-, tai -vahvaa näyttöä vastaan-, ei mitään näyttöä puolesta. Molemmat kannat, sekä
vahva, että heikko ateismi käytännössä kieltävät suoraan, tai vähemmän suoraan Jumalan. Sen lisäksi on vielä käytännön totuus, missä ateisteista paljastuu suuri määrä kaikenlaiseen yliluonnolliseen hyvin skeptisesti tai kokonaan kieltämällä suhtautuvia. On perin harvinaista, jos ateistien joukosta löytyisi joku esim. paranormaaliklubin tms. jäsen. Itse en tunne yhtäkään ateistia, joka ei olisi samalla myös skepo, siksi myös skepsis ry:ssä kaikki ovat käytännössä ateisteja.Voi pikkuista kun sitä pännii että on olemassa joukko ihmisiä jotka millään eivät suostu uskomaan samoihin asioihin kuin pikkuinen kärtyäjä. Ei vaikka kuinka itkupotkisi netissä. Vaan ei hätiä mitiä. Pyydät vain sitä yläkerran pomoasi muuttamaan asiat. Eikös se teillä toimi jotenkin tuohon tyyliin?
- chjljhf
Uskovaisten moraalinen velvollisuus on esittää että ymmärtävät kristinuskon epäloogiset ja valheelliset mielikuvitustarinat.
- 2345rf
Tekstistä tulee mieleen helluntailaisänkyrä, joka vaivoin saa hillittyä raivonsa siitä ettei vääräuskoisia saa enää nykyään laillisesti polttaa roviolla.
- Päänsärkykartoitus
Eikö tuo käsitys yhdistä lähes kaikkia ateisteja. Roviot kuuluvat kyllä nykyisin ihan muualle, kuin entiseen noitakulttuuriin, mihin
ateistit luulevat nykyisten uskovien edelleen kuuluvan. Tämä vetoamus änkyräuskoviin kuuluu siksi paremmin ateistiseen fundalismiin joka on ummehtunut omahyväisyyteensä, siinä missä joku ääriuskonnollinen lahkokin. - 234erfg
Päänsärkykartoitus kirjoitti:
Eikö tuo käsitys yhdistä lähes kaikkia ateisteja. Roviot kuuluvat kyllä nykyisin ihan muualle, kuin entiseen noitakulttuuriin, mihin
ateistit luulevat nykyisten uskovien edelleen kuuluvan. Tämä vetoamus änkyräuskoviin kuuluu siksi paremmin ateistiseen fundalismiin joka on ummehtunut omahyväisyyteensä, siinä missä joku ääriuskonnollinen lahkokin.No mitä ateisteille sitten pitäisi tehdä?
Päänsärkykartoitus kirjoitti:
Eikö tuo käsitys yhdistä lähes kaikkia ateisteja. Roviot kuuluvat kyllä nykyisin ihan muualle, kuin entiseen noitakulttuuriin, mihin
ateistit luulevat nykyisten uskovien edelleen kuuluvan. Tämä vetoamus änkyräuskoviin kuuluu siksi paremmin ateistiseen fundalismiin joka on ummehtunut omahyväisyyteensä, siinä missä joku ääriuskonnollinen lahkokin."Tämä vetoamus änkyräuskoviin kuuluu siksi paremmin ateistiseen fundalismiin joka on ummehtunut omahyväisyyteensä, siinä missä joku ääriuskonnollinen lahkokin."
Kyllä sinun ulosannistasi tulee juuri mieleen sellainen ääriuskonnollinen lahkoänkyrä. Eikä se johdu mistään ateistisesta 'fundalismista'.Päänsärkykartoitus kirjoitti:
Eikö tuo käsitys yhdistä lähes kaikkia ateisteja. Roviot kuuluvat kyllä nykyisin ihan muualle, kuin entiseen noitakulttuuriin, mihin
ateistit luulevat nykyisten uskovien edelleen kuuluvan. Tämä vetoamus änkyräuskoviin kuuluu siksi paremmin ateistiseen fundalismiin joka on ummehtunut omahyväisyyteensä, siinä missä joku ääriuskonnollinen lahkokin.>>Roviot kuuluvat kyllä nykyisin ihan muualle, kuin entiseen noitakulttuuriin, mihin
ateistit luulevat nykyisten uskovien edelleen kuuluvan.
Aloittaja on kouluesimerkki siitä, mitä syntyy, kun sotketaan yhteen ripaus tiedettä, loraus mielikuvitusta ja toiveita, sekä paljon sokeaa uskoa.
Syntyy ihan käyttökelpoista komediaa.
Kiitti vaan.
;-)- fcghjkl
Hei! Sinulla jäi riehumisesi kirkon palstalla vähän kesken. Jospa jatkaisit siellä tuota ateistien vihaamista.
- PSK
en kirjoita siellä, en myöskään vihaa ketään. Olettekos herkkähipsiä vaikka pysytään asiassa. Miksi kukaan ei vastaa asiallisesti
- ...
PSK kirjoitti:
en kirjoita siellä, en myöskään vihaa ketään. Olettekos herkkähipsiä vaikka pysytään asiassa. Miksi kukaan ei vastaa asiallisesti
''Miksi kukaan ei vastaa asiallisesti''
Huumorialoitukseen vastataan huumorilla. - -s-
... kirjoitti:
''Miksi kukaan ei vastaa asiallisesti''
Huumorialoitukseen vastataan huumorilla.Tuota noin... eikös huumorin pitäisi naurattaa? Tämä viestiketjun avaus lähinnä vaivaannutti ja pikkuisen säälittikin. Jotkut vastauksista olivat kyllä ihan hauskoja.
"Tulevaisuuden kehityksestä voi ennustaa, että ateismi vähenee. Kun tutustutaan nykyaikaiseen tieteeseen, ei
tarvita meedion kykyjä sen ennustamiseen että tiede kokee seuraavaksi henkistymisen vaiheen, missä materialistinen maailmankuva pöllytetään kuin koinsyömä mantteli. ."
Ateismi ei ole sama materialistisen maailmankuvan omaaminen. Tieteen henkistyminen ja materialistisen maailmankuvan syrjäytyminen jättäisi vielä paljon tilaa ateismille.
"Tutkitaan kuolemanrajakokemuksia, selvänäköisyyttä, tele- ja psykokinesiaa jne jne. Kehitys menee siis kokoajan suuntaan, mistä löydetään näkymätön maailma ja ateistinen palttoo alkaa tuntua yhä ahdistavammalta, tulevaisuuden maailmassa enemmänkin primitiivireaktiolta."
Edelleenkin vain yliluonnolliseen uskomattomuus uhattuna, ei ateismi.- Minä olen Jumala
"Koska ateismi
perustuu uskonpuutteeseen, sen pohjalla täytyy olla
totaalinen ja laaja-alainen tietämättömyys."
Ja millähän logiikalla tietämättömyys pohjalla? YLE Teemalla tuli Marcus du Sautoyn dokumentti tässä aivan hiljattain. Jotta voi luoda toiselle uskon jumalaan, on ensin "todistettava" sille toiselle, että on syytä uskoa näin. Dokumentissa kerrottiin (eräänä historiallisena esimerkkinä) miten Columbus sai auringonpimennystä käyttäen uskoteltua alkuasukkaille "jumalansa vihan", jotta he toisivat laivalle ruokaa. Tietysti tämä tarinakin voi olla katolisenkirkon sepittämää propagandaa löytöretkien ajalta, muttei se muuta miksikään sitä faktaa, että usko luodaan juuri niille jotka eivät faktoja tiedä.
"Tulevaisuuden kehityksestä voi ennustaa [...] Samalla tämä merkitsee uskonnollisten käsitysten, ( ´luulojen´ okay) tieteellistymistä."
Eräs ja kenties merkittävin syy miksi uskontoja ei tarvita on juuri tuo tieteen saavutettavuuden kasvu (johon internet vaikuttaa kovasti) joka pikemminkin syö kannatusta jumalilta. Uskoa voidaan tutkia psykologian, sosiologian ja aivotutkimuksen avulla tehokkaasti. Uskoon monasti liittyvistä placebo-vaikutuksistakin on ollut puhetta mediassa. Kuka on määritellyt että (ateistien) hyväksytty tiede on vain ja ainoastaan materialistista? Mitä aineeton fysiikka ja psykologia ym. sitten on?
"Parapsyykkisten ilmiöiden tieteellinen tutkimus [...] Kehitys menee siis kokoajan suuntaan, mistä löydetään näkymätön maailma"
Näkyvä, kiinteä maailma ei sisällä enää niin paljoa jännittäviä ja uraa uurtavia tutkimusalueita, sillä moni ilmiö on jo kyetty selittämään ilman "jumala-teki sen"- logiikkaa ihan jo alkeellisemmillakin tutkimusvälineillä. Nämä on luonnollisti tutkittu ensin että saadaan ohessa kehitettyä tehokkaampi tutkimusvälineitä, joilla kyetään katsomaan maailmaan jota ei muuten näkyisi. Kaukoputken valmistaminenkin edellytti aikansa huipputekniikan innovatiivista kombinointia.
"Onko valonnopeus suurin mahdollinen nopeus, miksi joillakin hiukkasilla on massa ja joillakin taas ei."
On naivia olettaa että nykyinen tiede olisi koko totuus (ainoastaan paras mahdollinen yritys), muutenhan ei riittäisi tutkijoille ja teoreetikoille hommia. Newtonin teoriaakin pidettiin koko totuutena aina Einsteiniin asti, joka näytti että Newtonin kuvaama tilanne on vain matemaattinen rajatapaus. Aivan yhtähyvin Einsteinin korjaama teoria voi olla olla jostain vieläkin yleisemmästä teoriasta matemaattisena rajatapauksena jne jne. Mutta se ei tarkoita sitä että nyt pitäisi alkaa uskomaan paimenkansan satusetiä vaan sitä että on tutkittava lisää. Kokonaisvaltaista totuutta ihmiskunta onnistuu tuskin täysin selvittämään rajallisessa ajassa, mutta yrittänyttä ei laiteta eikä siihen tarvita sepitetarinoita ja -hahmoja sillä ne auttavat vain noista tarinoista hyötyviä.
"Parapsyykkisten ilmiöiden tieteellinen tutkimus (pseudotieteellinen, okay ) on myös hyvässä nousussa."
Onko se nyt ihan noin. Minä olin sellaisessa käsityksessä että näitä aiheita luotaavaa kirjallisuutta kirjastoissa löytyy runsaasti 70-80-luvuilta. Toki aihe on ajankohtainen edelleen sillä noita ilmiöitä on vaikeaa kartoittaa olemassa olevin metodein, nousu johtunee pitkälti siitä että tekniikka kehittyy.
"Kehitys menee siis kokoajan suuntaan, mistä löydetään näkymätön maailma"
No pitkään sitä ollaan jo kärvistelty SÄHKÖlampun alla ja FISSIOreaktorit pilkkovat ATOMEITA, näkymättömiä mutta tunnettuja asioita. Kuu on jo nähty, on mentävä pienempiin asioihin.
"ja ateistinen palttoo alkaa tuntua yhä ahdistavammalta, tulevaisuuden maailmassa enemmänkin primitiivireaktiolta."
Mikä palttoo ja millä perusteella? Ateisteilla on sentään helppoa hyväksyä loogiset ja empiiriset asiat ja ymmärtää niitä sekä rohkeutta mennä ennakkoluulottomammin eteenpäin universumin kartoituksessa toisin kuin jumalia pelkäävillä, jotka takertuvat menneisyyden satuihin. LET'S GET RRRUUMBLEEEE!!
- gfhyjxf
Ja paskan kakat. Ateismilla ei ole viimeiseen 2000 vuotteennmenny niin hyvin kuin nyt!Jja aina vaan paranee!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1702081
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo371465Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321154Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56902- 55846
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol250814Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20792Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18735Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58713Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis198634