Lasten ja nuorten kasvatukseen on tarttunut vaikutteita monikulttuurisesta musiikista, joista teinien hitiksi tullut ”Frontside Ollie” on varoittava esimerkki. Monikohan Matti mahtaa tietää, mitä kyseisen laulun sanat tarkoittavat? Vai tarkoittavatko sittenkään yhtään mitään. Yhtä jou-jou-skeittailua amerikkalaisine ihanteineen.
Lastenlauluja on pilattu rytmikkäällä afrikkalaisella taustajumputuksella, joka tutkitusti vähentää lasten älykkyysosamäärää. Mihin on heitetty lastenlaulukirjat, jotka sisälsivät kosolti perinteisiä klassisia kansanlauluja? Klassinen musiikki taasen kasvattaa ihmisen älykkyysosamäärää. On valitettavaa, että jo monissa kouluissa oppilaiden sallitaan kuunnella musiikkia oppitunnin aikana, mikä ei voi olla vaikuttamatta keskittymiskykyyn ja oppimiseen.
Suurella rahalla rakennettu Helsingin Musiikkitalo tehtiin musiikin ystävien ja muusikoiden tarpeisiin. Mutta missä on isänmaalliset kansanlaulut? Musiikkitalon ohjelmiston täyttää valitettavasti monikulttuurinen musiikki.
On meillä ikiaikainen kotimainen tähti, joka vetää yleisöä. Matti Nykänen saa lavan tärisemään ja tunteja ennen esitystään. Siinä Seiskat ja pojat ilman paitaa jo tuulettelivat, kun Helsingin Kampissa Mattia odoteltiin. Oli ehtinyt Matti jo eksyä eukostaan, mutta sanoi olevansa illalla kihloissa. Tällaista arvomaailmaa on kotimainen alko(holiwood) valitettavasti pullollaan.
Filosofi Herderin mukaan kansanlaulut ovat elinvoimaisen kansakunnan hengenmahtia, jossa sen sielu ilmenee vapaimmillaan. Kansanlauluissa soi kansakunnan historia, esi-isiemme muisto. Heittäkäämme Frontside Olliet täydellisesti romukoppaan ja nostakaamme perinteiset kansanlaulut arvoonsa.
Jaakko Kyllönen
kirjoittaja on aatteellisisänmaallinen FM
Frontside Olliet romukoppaan!
Jaakko Kyllönen
0
76
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045291Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17910827Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369691Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858508Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03190Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282202- 321525
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261490