Kirjasuosituksia

Marko Tapio: Arktinen hysteria

No, Päätalo tietenkin.

No ainakin mieleen tulee Antti Tuurin Äitini suku-sarja jossa tosin liikutaan paljonkin ison veden tuolla puolen.

Äitini suku -sarja

Eerikinpojat. Otava, 2001. ISBN 951-1-17450-9.
Ullan kirja. Otava, 2002. ISBN 951-1-17960-8.
Muukalaiset. Otava, 2003. ISBN 951-1-18608-6.
Wallenberg. Otava, 2004. ISBN 951-1-19204-3.
Taivaanraapija. Otava, 2005. ISBN 951-1-20040-2.
Kylmien kyytimies. Otava, 2007. ISBN 978-951-1-22106-7.
Ikitie. Otava, 2011. ISBN 978-951-1-23816-4.
Rauta-antura. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25969-5.

Toinen kotomainen on Lars Sund ja Pohjanmaa-sarja, josta pidin kovasti:

Colorado Avenue. (Colorado Avenue, 1991). Suom. Kaarina Ripatti. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1992. ISBN 951-0-18179-X.
Puodinpitäjän poika. (Lanthandlerskans son, 1997). Suom. Kaarina Sonck. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22778-1.
Erikin kirja. (Eriks bok, 2003). Suom. Liisa Ryömä. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29487-X.

Kolmas yhdellä istumalla mieleen tullut on Juhani Syrjän tarina isästään.

Juho 18. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1998. ISBN 951-20-5306-3.
Juho 19–33. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5585-6.
Juho 34–63. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 2000. ISBN 951-20-5788-3.
Juho 63–84. Helsinki: Gummerus, 2001. ISBN 951-20-5979-7.

Kirjailijan arvoa ei vähennä Eppu Normaalin setyys. Ei tosin lisääkään, tuli vaan mieleen.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä todellinen klassikko: Auli Nuolivaaran Paimen, piika ja emäntä.

Suoran proosan rinnalla voit tietennii lukea J Tervapään Niskavuori-näytelmät. Kirjastotäti etsii hyllyjen sokkeloista.

Juuri kun piti sanomani, että ei ole enää mitään Pohjantähtisarjan jälkeen (paitsi sen voi onneksi lukea uudelleen ja uudelleen)
Mutta Ehdotan kuitenkin listaan lisäksi Mika Waltarin Isästä poikaan trilogiaa Helsingin rakentumisesta.

Mutta jos Suomesta poistutaan niin ruotsalainen Kerstin Ekman on kirjoittanut nk Sudentaljatrilogian, joissa on jotain mielestäni samaa kuin Linnassa.

Myöskin jotain samaa oli, siis minun mielestäni, Naquib Mahfouzin Kairo-trilogiassa. Vaikka siinä ollaan totaalisesti toisessa maailmassa.

Jostain syystä ovat trilogioita nämä kaikki.

Itse luin tämän kirjan toipuessani pitkästä masennuksesta, vain ensimmäisen osan kohdalta. Se oli kuin kuuman elokuun viimeisiä päiviä, siesta-aika, ja tungetteleva auringonvalo pölyiseen huoneeseen.
Huoneen nurkassa heiluivat siniset verhot, toisella puolella vanha kukkapöytä seisoi jo tyhjänä, vain odottaen muuttoa.
Kovin se oli Juhani Ahon, Juha-tyyppinen, mutta kertoi toisesta asiasta: "Kuinka maailma raivattiin, vain itselle." On hirvittävän vaikea erottaa tällaisia kuvaelman tyyppisiä nostalgisia kirjoja toinen toisistaan.
Kuitenkin maaseudun rauha edustettuna toivolla ja tappion sävyttämän, punaisten jälkeisen ajan kuvaukset rakentavina tulevaisuuden lupauksina rauhanomaisuudesta jaksoivat edelleen kiinnostaa n. 19-vuotiasta. Kirja oli piristävä kokemus, edustaen kullankeltaista historiaamme. Fiktiivisesti kerrottu tarina perheestä, ja ydinperheen sisäisestä kiintymyksestä muodosti vähän väkivaltaisiakin mielikuvia, kuin toiveita luoden rauhallista järjestysluvullisuutta, tasapainoisuutta.
Hirvittävästi kirjan kuvaus kertoi siitä, kuinka ahdas ja pieni kodin miljöö on, osana laajempaa aluetta, vain turvallisesti päivän saattaen seuraavaan. Uhka ja väkivalta kuvat pienestä yhdessä elämisen piiristä olivat kauaksi unelmiin jäänyt haave, vain todellisuutena. Elämänä ympärstössä, luonto oli suojelukohde, jota ei voinut silloinkaan unohtaa. Teollistumisen lupaus oli kerrottu vain pieninä väreinä sujuvan arkielämän kuvausten lomassa. Ainakin kirjan ensimmäisessä osassa.
Kirjaa lukiessani mietin sitä, kuinka kerronta voisi kuvata mm. siinä ajassa eläneiden isovanhempieni ajatuksia ja mietteitä, heidän elämäänsä ja ajatuksia toinen toisistansa. Heidän epäluulojaan, ja uskoa ja joskus luottamuksen puutetta tulevaisuuteen ja sen säilymiseen rauhanomaisena yhdessäelämisenä. Kaipauksen sävyttävässä miljöössä todellisuudessa ei ollut mitään vikaa lukijakuvauksenakaan. Se kannusti vain jatkamaan todellisuuden parissa ihmisten onnea, rauhanomaisesti.

All.kirj: Ihmiskunta Sinde
P. S. "Koulu vaadittu"

Lämpimästi voisin suositella juuri päättämääni 4-osaista Mauri Paasilinnan Rovaniemi -sarjaa

Menee järjestyksessä Sotamorsian, Korpivaellus, Vihkiloma ja viimeisenä Jäämerentie.

Sarja ajoittuu jatkosodan aikaan ja loppuu Lapin sodan jälkeiseen aikaan. Muutamia henkilöitä seurataan, erittäin mielenkiintoinen sarja mikäli kotimaan lähempikin historia kiinnostaa. Helppo ja nopealukuisia kirjoja, itseäni kiehtoo tuo Lappi alueena ja sen ihmiset.

Arno Kotron toimittama Christer Lybeckin elämänkerta: Veitsen terällä.